maanantai 22. toukokuuta 2017



 Haaste -Kirjahyllystä sillä silmällä ;)





Hei tähän oli ihan pakko tarttua! Nauran auringolle-blogista klik nappasin tämän hauskan leikkimielisen haasteen, jota en kertakaikkiaan voinut vastustaa. Tarkoituksena on siis katsastaa omaa kirjahyllyään ja etsiä vastaukset alla oleviin kysymyksiin kirjojen nimien perusteella.

Luemme paljon ja tänne Alankomaihinkin kulkeutui mukana paljon kirjoja. Ajattelimme, että ne tuovat kotoisen olon myös täällä muilla mailla. Olemme molemmat tottuneet siihen, että kotonamme on hyllymetreittäin kirjoja. Välillä harmittelen kirjamäärää pölyn kerääjänä, mutta tähän asti ovat saaneet olla.

Nyt hipsin kirjahyllyille ja katselin kokoelmaa sillä silmällä. Haa, monta unohtunutta kirjaa löytyi samalla.

Listani on tässä:

1. Oletko mies vai nainen? Naiset katsovat vastavaloon

2. Kuvaile itseäsi Thinking, Fast and Slow

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Travelling Light

4. Kuinka voit? Fabulous Fizz

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi The Low Sky

6. Mihin haluaisit matkustaa? Tee teematka



7. Kuvaile parasta ystävääsi Talk Like Ted

8. Mikä on lempivärisi? Tähtikirkas, lumivalkea

9. Millainen sää on nyt? Tervehdin teitä kevätsukkahousuissa

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Rakastavaisten illallinen

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja mikä sen nimi olisi? Finnish Nightmares

12. Millainen on parisuhteesi? Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

13. Mitä pelkäät? He eivät tiedä mitä tekevät

14. Päivän mietelause Ainoat todelliset asiat

15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Humanismi elämänasenteena

16. Miten haluaisit kuolla? Elämältä se maistui



Kiitos hauskasta haasteesta, keneltä sitten alunperin onkaan lähtöisin! Siihen saa varmasti muutkin leikkimieliset tarttua.

Tot ziens,
Leena



Tuuleton sunnuntai tuulimyllyjen maisemissa




Tai sanotaanko että lähes tuuleton. Taisi olla tuulta ihan pienen pieni vire, mutta täällä sellainen tuntuu tuulettomalta. Alankomaissa saa nimittäin tottua siihen, että (lähes) aina tuulee. Vanhoissa taloissa sisälläkin.

Eilen oli siis kaunis aurinkoinen sunnuntai ja aamupäivällä lähdimme junalla Zaandamin suuntaan nauttimaan tästä kesäisestä päivästä. Sloterdijkn asemalta junamatka kesti Zaandijkiin viitisentoista minuuttia. Olimme ajatelleet patikoida noissa maisemissa ennalta suunnitellun kymmenen kilometrin lenkin.



Kävelyreittimme alkoi Zaanse Schansin kylästä eli vuonna 1960 perustetusta eräänlaisesta avoimesta kotiseutumuseosta, johon on kerätty maalaistaloja, navettoja, latoja ja tuulimyllyjä - aitoja tilarakennuksia, jotka olisi purettu, ellei niitä olisi siirretty tänne.


Kyllällä oli meneillään jonkinlaiset sunnuntaimarkkinat ja ihmisiä oli liikkeellä aika paljon. Emme viihtyneet hulinassa sen pidempään, vaan lähdimme melko nopeasti eteenpäin suunnittelemaamme reittiä. Matkalla kylän ohi oli kuitenkin kiva kuvailla tuulimyllyjä, hevosia ja lampaita. 




Jos puukenkiä ei lasketa (ja tulppaania), tuskin on olemassa mitään muuta yhtä ikonista hollantilaista asiaa kuin tuulimylly. Tuulimyllyt ovat kotiutuneet luontevasti tuuliseen Hollantiin, vaikka alunperin tuulimylly on ilmeisesti arabialainen keksintö. Niiden tuomalla energialla on perinteisesti jauhettu viljaa, sahattu puuta, tuotettu paperia jne., mutta täällä Alankomaissa suurin osa myllyistä oli ihan muussa käytössä. 

Tässä tuulimyllyssä on kylläkin saha. Aikoinaan alankomaalaiset tarvitsivat paljon sahapuuta laivojen rakentamiseen. Tuulivoima oli helppoa ja edullista energiaa.

Veden pumppaaminen alavalta maalta ja maan kuivattaminen viljely- ja asuinkäyttöön ovat olleet tuulimyllyjen tärkeimpiä tehtäviä täällä. Kun eletään alavalla maalla, merenpinnan kohoaminen on ollut jatkuva uhka. Hollantilaiset ovatkin tottuneet kontrolloimaan veden liikkeitä ja kuivattamaan maata uskomattoman taitavasti. Aikaisimmat merkinnät tuulimyllyjen käytöstä maan kuivattamisessa ulottunevat 1400-luvulle.



Moni vierailija on hieman pettynyt saapuessaan vaikkapa Amsterdamiin, koska perinteisiä tuulimyllyjä ei kaupungissa juurikaan onnistu näkemään. Maaseudulla niitä sen sijaan näkee helposti. Tämä johtuu siitä tosiasiasta, että kaupunkeja ei välttämättä ole aikoinaan perustettu kovin alaville paikoille, joissa tuulimyllyjä tarvittaisiin maan kuivana pitämiseen. Myös kaupunkien korkeammat rakennukset olisivat estäneet tuulen liikkeitä. Muutamia poikkeuksia toki löytyy. Nopeasti mieleeni tulee ainakin Leiden, jossa  hieno tuulimylly näkyy aivan keskustassa. Moni kaupunki on myös aikojen kuluessa laajentunut ja siten tavoittanut entisen maaseudun tuulimyllyjä.



Alankomaissa on nykyisin jäljellä n.1000 vanhanaikaista tuulimyllyä, mikä on oikeastaan kovin pieni määrä, jos verrataan entiseen 10 000 maisemaa koristaneeseen myllyyn. Nämä vanhat perinteisen näköiset myllyt on 1900-luvun alusta lähtien pääosin korvattu mekaanisilla pumppuasemilla. Jäljellä olevat tuulimyllyt ovat nykyisin suojeltuja kohteita ja viitisentoista prosenttia niistä on kunnostettu jopa asunnoiksi.

Uudempia, valkoisia tuulimyllyjä Alankomaissa saa ihailla myös riittämiin. Varsinkin Pohjanmeren rannikolla niitä näkyy valtavilla alueilla, mutta ne ovat kyllä sitten ihan oman postauksensa ansainneet, eikä tuulivoimasta tässä yhteydessä sen enempää.






Kuuluisa useamman vanhanaikaisen tuulimyllyn alue on Rotterdamin lähellä sijaitseva Kinderdijk, joka on Unescon maailmanperintölistalla ja kuulemma hieno nähtävyys. Me emme ole siellä toistaiseksi ehtineet vierailla, mutta kyllä tämä kotinurkan aluekin on ihan kiva. Jos on kiinnostunut tuulimyllyjen toiminnasta, kannattaa valita tuulinen päivä, koska useampaan myllyyn pääsee sisälle katselemaan ihan käytännössä niiden toimintaa.

Tällä retkellä me keskityimme etupäässä patikointiin ja ihanan kesäisen luonnon tarkkailuun. Tuulimyllyt saivat nyt olla taustalla vain kivana maisemana.




Meillä on täällä ihan kesä ja varvastossut jo monella käytössä. Jokohan te muutkin saatte nauttia kunnon kesästä?

Vihreitä, vehreitä toukokuun  päiviä kaikille!
Tot ziens,
Leena

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kiina,  Maaseutu ja huikea Zhangjiajie





Pääsylippu kansallispuistoon

Sanghaista teimme neljistään retken vähän keskemmälle Kiinaa maaseudulle. Lensimme Hunanin provinssin pohjoisosaan Zhangjiajien kaupunkiin. Ensimmäisen yön nukuimme kaupungissa lentokenttähotellissa ja sieltä tilasimme aamulla autokyydin maailmanperintöluetteloonkin merkittyyn Zhangjiajien kansallispuistoon.


Hunanin maakunta on tunnettu luonnonkauniista maisemistaan ja jossakin näin sitä kehuttavan yhdeksi Kiinan  kauneimmista provinsseista. Toki sen maininnan varmasti moni muukin paikka olisi halukas omimaan. Hunanin ilmasto on kostean subtrooppinen. Aluetta ympäröivät vuoret idässä, lännessä ja etelässä. Pohjoisessa virtaa Yangze-joki. Tämä vuorien ja veden yhdistelmä on kyllä kieltämättä upea. Hunan on ollut tuhansia vuosia myös keskeinen viljelysalue ja ymmärsin, että siellä nykyisinkin kasvatetaan ainakin riisiä ja teetä sekä alueen ruoassa runsaasti käytettyä chiliä.



Kansallispuisto on geologinen luonnonpuisto ja upeana nähtävyytenä ovat kummalliset, melkein luonnottoman näköiset, pilarimaiset kivimuodostelmat, joita näyttää olevan kaikkialla ja ihan loputtoman paljon. Nämä tötteröt ovat syntyneet pitkien aikojen kuluessa fyysisen (ei kemiallisen) eroosion tuloksena. Ilmasto on kostea ja kasvillisuus tiheätä. Maaperää kuluttava rapautuminen johtuu kai jotenkin talvella muodostuneesta jäästä ja maaperän hyvinkin tiheästä kasvillisuudesta. Rapautuneet materiaalit ovat sitten aikojen kuluessa kulkeutuneet vesivirtojen mukana pois. Lopputuloksena on joka tapauksessa satumainen ja ihmeellinen maisema. 




Puiston tornimaiset vuoret ovat inspiroineet muun muassa Avatar-elokuvan ohjannutta James Cameronia, joka käytti puiston maisemia hyödykseen luodessaan elokuvan leijuvia saaria. Vastaavasti yksi vuorista on uudelleen nimetty virallisesti Avatar Hallelujah Mountain:iksi tuon kuuluisan elokuvan kunniaksi. Enkä kyllä yhtään ihmettele. Yhdennäköisyys elokuvan ja oikean maiseman välillä on ilmeinen.












Puistossa oli paikoin villejä apinoita, joista oli varoituskylttejä siellä täällä. Niitä ei saisi ruokkia, koska siten apinat muuttuvat aika röyhkeiksi. Arvaahan sen, että monien turistien oli vaikeata vastustaa ruokintakieltoa. Lisäksi näimme upeita, lapsen kämmenen kokoisia värikkäitä perhosia liitelemässä etenkin vesien läheisyydessä. Kokonsa puolesta ne näyttivät välillä pieniltä linnuilta.






Mietteliäs apina 

Yksi puiston vetonauloista lienee  maailman korkein ulkoilmahissi, Bailong Elevator, joka on mainittu myös Guinnesin ennätysten kirjassa. 

Hissi kuvattuna kanjonin toiselta puolelta seuraavan päivän patikointimaisemissa.

Nimi merkitsee sadan lohikäärmeen taivashissiä tai jotakin sen kaltaista. Hissi on avattu 2002 ja siitä oli kovaakin vääntöä ympäristönsuojelijoiden kanssa. Se oli jonkin aikaa suljettuna, mutta ilmeisesti hyötyjä ja haittoja punnittiin ja lopulta kaikkien oli pakko myöntää, että hissi on kuitenkin ympäristöystävällisin ja ehkä myös esteettisin tapa roudata kaikki turistit näköalapaikalle.  Se vie 326 metrin korkeuteen. Osa matkasta kuljetaan ylöspäin vuoren sisällä, mutta 171 metrin matkalla on mahdollisuus ihailla lasihissin ikkunoiden läpi uskomattoman upeita maisemia. Matka ylös kestää  vaivaiset 1min.32 sek. Lasihissejä on vierekkäin kolme ja jokaiseen mahtuu tarvittaessa 50 henkilöä. Että sellaiset volyymit. Kiinalaisten käsitys siitä, mikä on miellyttävä ihmistiheys suljetussa tilassa, on kyllä hivenen eri kuin minulla.  Pääsimme onneksi  vähän väljemmällä hissillä ylös, mutta kyllä sielläkin silti ilma ja jännitys tiivistyi käsin kosketeltavaksi. Ja maisemat korkealta olivat taas tosi hienot. 





Tämän kuvan poikkeuksellisesti kaappasin MTV:n uutissivulta. Me kun emme sillalla käyneet. Kappaleen lopussa linkki silta-videoon.
Elokuussa 2016 puistoon on avattu myös huikea kahden vuoren välissä kanjonin yli kulkeva lasisilta, joka on pisin ja korkein jalankulkusilta koko maailmassa. Kaikkiaan se on 430m pitkä, 6m leveä ja 300m:n korkeudessa. Silta on kuulemma ollut aivan ehdoton turistimagneetti ja se on jouduttu välillä sulkemaankin, kun n. 8000 henkilöä päivässä kestäväään siltaan on ollut halukkaita kymmenkertainen määrä. Meidän neljän hengen porukassa kaksi ei tykkää lainkaan korkeista paikoista ja kaksi muuta ei tykkää hirvittävästä tungoksesta, joten yksissä tuumin päätimme jättää tuon magneetin väliin. Laitan kuitenkin tähän videolinkin, jos jotakuta kiinnostaa katsoa tarkemmin aivan upeat näkymät. Hui! klik.




Minä taisin olla meidän porukasta se hölmöin hurjapää, joka roikkui aina jossakin reunalla ja muut jännittivät puolestani nenät valkoisina.

Paikoin oli hyvin vehreää ja varjo tuntui ihanalta kuuman aurinkoisena päivänä.






Majapaikkamme oli pienessä kylässä puiston sisäpuolella, joten vältyimme jonottelemasta aamuisin puiston porteilla ja saatoimme lähteä liikkeelle hyppäämällä puistoalueella kulkevien bussien kyytiin. Olimme maksaneet useamman päivän pääsymaksun puistoon ja samalla lipulla saimme sitten käyttää busseja mielin määrin. Bussien kulkutiheys oli kiitettävä ja niillä liikkuminen muutenkin kätevää. Poikkesimme kolmen päivän aikana useassa eri paikassa ja kävelimme joka päivä monen tunnin lenkkejä. Parhaana päivänä kävelykilometrejä taisi kertyä parisenkymmentä. Ruokailumahdollisuuksia ja vessoja oli aika mukavasti, mutta tietysti meillä oli myös omaa vettä ja evästä repuissa mukana. Kaikkiaan olot olivat aika alkeelliset, niinkuin (Kiinankin) maaseudulle sopii, mutta varsinainen puisto oli hämmästyttävän hyvin hoidettu ja asiat sujuivat tehokkaasti. 


Majatalomme sisäänkäynti ja kuvassa oikealla oleva pieni puoti, josta ostimme lähinnä pullovettä. Kauppias ehdotti kokeilemaan myös viinaa, jota oli lasipurkissa sinne sullotun  käärmeen seurana. Eipä houkutellut. Yök. 


Aamiaishuoneemme. Tuolit ja pöydät olivat todella matalia!! 
Majatalo-tyyppisessä majoituksessa mukavuudet olivat sen mukaiset. Reikävessä ja suihku sen yläpuolella (sentään private) sekä vanhoille lonkkaluille vähän turhan kuhmurainen patja. 




Mutta toisaalta iloisena yllätyksenä löysimme vaaleanpunaisten lakanoiden välistä sähköllä lämpenevät patjat ja täkit! Yöllä oli muuten aika vilpoista. Päivisin sää oli helteisen lämmintä, vaikka yhtenä sumuisempana päivänä vettäkin ropsahti.


Ikkunoissa oli kunnon kalterit.
Koko päivän ulkoilujen jälkeen uni tuli iltaisin kyllä todella nopeasti. Aamuyöllä kahden aikaan ensimmäiset kukot alkoivat kylässä kiekua ja sen jälkeen se olikin sitten aikamoista konserttia. Hauska kokemus kuitenkin ja ne kukotkin lähinnä naurattavat näin jälkikäteen.


Häirikkökukko ikkunamme takana. Se kiljui niin kovalla äänellä, että ensimmäistä kertaa ääneen herätessäni luulin sitä aasiksi. Kuten näkyy, majapaikan ympäristö oli vähemmän sliipattua.

Tuolirivit odottivat majatalomme edustalla istujia.
Majatalon isäntäpari oli äärimmäisen mukava. Ainoastaan nuoripari puhui puhui heidän kanssaan kiinaa, me tietenkään K:n kanssa emme. Silti saimme hoidettua joitakin käytännön juttuja pelkällä elekielellä. Englantia siellä ei kukaan puhunut. 



Kylä oli pienehkö, mutta ainakin yksi todella mukava ja ihmeen tasokas ruokapaikka löytyi helposti kylänraitilta. Tarjolla oli ihania, chilillä voimakkaasti maustettuja pikkuruokia, joita tilasimme aina pöydän täyteen ja sitten jaoimme herkkukulhot melkein viimeistä murua myöten. Sateisena iltana, kun emme enää viitsineet lähteä reilun sadan metrin päähän ravintolaan, söimme omassa majatalossa ihan kelpo illallisen. Kävimme vain keittiössä osoittelemassa sopivia ruoka-aineksia, joita isäntä sitten heitteli mieleistensä mausteiden, öljyjen  ja etikoiden kanssa wokkipannuun. Taisi muuten olla yksi maistuvimmista illallisista!

Kylällä oli hyvin autenttinen meininki ja olisi ollut ihan hirveästi kiinnostavaa kuvattavaa, jos vain olisin  tohtinut.. Onneksi K piteli vähän hihasta ja maltoin kiertää kauempaa ne mehukkaimmat jutut ;).












Kylän (nais-?) väki tykkäsi selvästi pyykinpesusta. Iloisia pyykkejä hulmusi tuulessa joka päivä. Luulen, että turisteja majoitettiin useammassakin tönössä. Turistit taas näyttivät olevan lähes poikkeuksetta kiinalaisia. Kiinan kielen taito oli täällä lähes välttämätöntä.








Tällä Kiinan reissulla mietin taas pitkästä aikaa valokuvaamisen etiikkaa aika paljon. Että tykkäisinkö minä, jos joku kuvaisi vaikka minun pussilakanoitani tai kotinurkkiani. Jaa-a. Riippuu kai kuvaajan asenteesta. Jos tarkoitus olisi pilkata tai olla jotenkin ylemmyydentuntoinen, en kyllä haluaisi olla kohteena. Jos kyseessä taas on kiinnostus tai vaikka vähän uteliaisuuskin, ei se mielestäni ole niin huono juttu.

Tuolla maaseudulla olimme me eurooppalaiset niitä kummajaisia, joita uteliaina ja välillä vähän naureskellenkin tuijotettiin. Ja valokuvattiin. Lapset osoittelivat sormella, ja jotkut vanhemmat tyrkkivät pienokaisiaan tekemään tuttavuutta ulkomaalaisten kanssa. Lähinnä se oli sellaista hyväntahtoista uteliaisuutta. 

Homma sai välillä aika koomisiakin piirteitä. Tuolla puistossa kävellessä joukko alle kaksikymppisiä poikia katseli minua uteliaina ja sitten yksi rohkelikko tuli minulta äärimmäisen varovasti ja kohteliaasti huonolla englannin kielellään kysymään, suostuisinko tulemaan poikien kanssa samaan valokuvaan. Siinä sitten länkkäri-täti hymyili ujojen nuorukaisten kanssa samassa kuvassa. K oli harmissaan, kun ei ehtinyt siinä hötäkässä kaivaa omaa kameraansa esille.

Vappu tuli tänä keväänä vietettyä siis Kiinan maaseudulla. Mitenkään vapun vietto ei siellä ainakaan meidän silmiimme näkynyt. Osalla kiinalaisista maanantai oli kuitenkin vapaapäivä, joten porukkaa taisi olla vähän tavanomaista enemmän liikkeellä. 

Puistosta nuoripari lensi takaisin kotiinsa ja töihin Shanghaihin ja me lennähdimme puolestamme Pekingiin. Siitä jatkossa lisää..

Nyt kuitenkin aurinkoista ja lämmintä tiistaita Amsterdamista,

Tot ziens!
Leena