tiistai 21. marraskuuta 2017

Limppua Rotterdamista




Viime lauantai oli tihkuinen ja harmaa. Sellainen päivä, että oli pakko tehdä jotakin kivaa. Miksei tietysti joka päivä pitäisi tehdä jotakin kivaa, ja aika on usein teenkin, mutta arkena yleensä vähän kelloa vilkuillen. Nyt meillä oli kokonainen päivä aikaa tehdä mitä ikinä halusimme. Ja mehän halusimme Rotterdamiin. Viimeksi poikkesimme siellä viime vuoden elokuun puolessa välissä, ja silloin kirjoittelin muun muassa kuutiotaloista, sikaihanasta kauppahallista ja Rotterdamin satamasta.

Rotterdam on kuitenkin iso ja nähtävää olisi paljon. Viimeksi tuntui, että olimme raapaisseet vain vähän satamaa. Nyt mielessämme oli kolme paikkaa, joissa halusimme käydä. Tosin ihan ensin aloitimme kuitenkin tutusta ja ihanasta kauppahallista. Söimme siellä varhaisen lounaan ja lähdimme vasta sitten ensimmäiseen varsinaiseen rastipaikkaamme. 


Kauppahallin sisäkattoa ja seinää. Ikkunoista näkee seinän takana oleviin asuntoihin.

Kuutiotaloista, jotka on muuten rakennettu tietä ylittävälle sillalle,  kirjoittelinkin jo vuosi sitten. Silloin jäi kuitenkin katsomatta noiden hauskojen  kuutiotalojen sisätilat. Minua jäi kovasti mietityttämään, miten sellaiseen voisi oikean asunnon sisustaa. 


Arkkitehti Piet Blom kutsui Kuutiotalo-yhteisöään nimellä Forest of Tree-houses. Ehkä niissä voi nähdä talometsän..
Yksi asunnoista on onneksi näytillä yleisölle ja sinne piti nyt päästä katsomaan. Ja aivan oikein, sisustushomma on juuri niin haasteellinen kuin kuvittelinkin! Asunto on ahtaasti kolmessa kerroksessa ja  sellaisena mielestäni sopisi kyllä ehkä opiskelijapariskunnalle, mutta ei tavalliseksi perheasunnoksi. Tai ehkä olen vain jotenkin vanhanaikaisen rajoittunut. Lapsena haaveilin kylläkin, että olisin saanut asua puussa tai omistaisin ainakin oman puumajan. Ehkä noissa onkin ideaa ; ). No, katsokaa itse. 






 Ihan jännä, muistuttaa ehkä asuntolaivaa, mutta minä tykkään kyllä selkeämmästä tilasta ja kunnon valosta. Olen selvästi vanha!


Näkymä kuutiotalojen takapihalta

Toinen rasti oli Boijmans Van Beuningen-museo. Museo on nimetty kahden taiteenkeräilijän mukaan, jotka aikoinaan toivat yleisön nähtäville yksityiskokoelmansa ja siitä tulikin yksi Alankomaiden hienoimmista taidekokoelmista.



Vanhat mestarit olivat kyllä taitavia! Tällä retkellä keskityin katselemaan, miten he maalauksissaan kuvasivat esimerkiksi erilaisia kangaslaatuja, koruja ja asusteita. Katsokaapa, millaista silkkkiä ja nuo nahkakenkien tikkaukset näyttävät kyllä todella aidoilta. Maalarina on ollut Bartholomeus van der Helst 1613.




Vaikka museo on erityisen kuuluisa nimenomaan vanhojen mestareiden ainutlaatuisesta kokoelmasta, siellä on myös kaikenlaista muuta uusiin nykytaiteen virityksiin asti. Olimme kyllä aika vaikuttuneita, vaikka emme kaikkea ehtineetkään/jaksaneetkaan tutkia perinpohjin. Koska museokortilla pääsee sisään ihan ilmaiseksi, paineita ei synny. Voi poimia vain haluamansa helmet ja ainakin kuvitella tulevansa vielä monta kertaa uudestaan. Sitä harrastan erityisesti täällä Amsterdamissa. Ehkä Rotterdamiin ei tule ihan heti uudelleen lähdettyä, vaikka Keskusrautatieasemalta sinne suhauttaa junalla noin puolessa tunnissa. Eli oikeasti: ei juttu eikä mikään.

Kaupungilla kävellessä osuimme vahingossa samaan aikaan samaan risteykseen Sinterklaas-kulkueen kanssa. Koska liikenne oli hetken poikki, ehdimme ihailla Rotterdamilaista kulkuetta. Tarinan mukaan marraskuun lopulla Sinterklaas saapuu Espanjasta laivalla Hollantiin valkoisen Amerigo-ratsunsa ja Zwarte Piet-apulaisensa kanssa. Ainakaan Rotterdamissa ei näköjään oltu kokonaan hätkähdetty Zwarte Pietin kasvojenväri-kohusta. Siitä on ollut ainakin nämä kolme vuotta kova meteli. Uskoakseni jo paljon pitempäänkin. (Vrt. Laku-Pekka- makeiset Suomessa). Nyt tosin osalla näistä apulaisista oli kasvot ikäänkuin savupiipun noella sotkettu, mutta osalle oli selvästi pyritty maalaamaan aidon näköinen(?) tumma ihonväri vanhojen siirtomaa-aikojen tyyliin.

Nämä apulaiset ovat ilmeisesti saaneet kasvonsa mustiksi savupiipun kautta lahjoja tuodessaan.

Nämä tyypit taitavat pyrkiä toisenlaiseen vaikutelmaan.

Sinterklaas ja Amerigo-hevonen suoraan Espanjasta?

Kolmas ja lauantain viimeinen rasti oli Suomen Merimieskirkon joulumyyjäiset. Joitakin pikkupaketteja löytyi joulukuun viides vietettävän Sinterklaas-juhlinnan lahjoiksi, mutta vähintään yhtä kivaa ja tärkeätä oli hyökätä myyjäisten elintarvikepuolelle. Keräsimme reput ja kassit täyteen tuttuja herkkuja. 




On se kyllä hassua, miten joistakin jutuista tulee niin tärkeitä täällä muilla mailla. Suomessa ainakin minua kiinnostivat erityisesti muualta tuodut etniset herkut, mutta täällä joku Maalahden Limppu kirvoittaa lähes ilonhuudon, jos sellainen sattuu jossakin kohdalle. Melkein surkuhupaisaa. Ei nuo tuotteet itsessään varmaan niin kummallisia lopulta ole, mutta niihin liittyy niin paljon muuta kuin pelkkää konkretiaa. 

Kyllä meillä sitten sunnuntai-brunssilla juhlittiinkin! Ihan konkreettisesti.


Tosi harvinaista herkkua täällä. En voi leipoa karjalanpiirakoita edes itse, koska uunini lämpiää max 200-asteiseksi. Sillä eivät kunnon piirakat onnistu.

Ajatus täältä harmaasta tihkusateesta. Paljonpuhumastani valohoidosta ei ole tietoakaan. Ei tosiaan.

Tot ziens,
Leena

perjantai 17. marraskuuta 2017

Lempi -mikä?




Lempiväri? Lempiruoka? Lempikirjailija? Lempimusiikki? Lempilomakohde? Lempi....??
Mistä tykkään, mistä en tykkää, mikä on yhdentekevää? Näitä asioita olen viime päivinä pohtinut vastattuani yhdellä sanalla-haasteeseen ja luettuani muiden vastauksia.

Tarkoitus oli yhdellä sanalla vastata kysymyksiin. Huomasin, että vaikka koko juttu oli tietysti äärimmäisen kevyeksi tarkoitettu, ajatukset jäivät suhisemaan mieleeni ja jäin ihan oikeastikin miettimään muutamia niihin liittyviä asioita. Kun esimerkiksi minun piti nopeasti kertoa lempivärini, huomasin ensimmäiseksi miettiväni keltaista, sitten sinistä, punaista ja vihreätä jne. Ja valkoista ja mustaa, jotka eivät oikeasti edes ole värejä. Mistä oikeasti tykkään? Voi hyvänen aika. Enkö muka edes itse tiedä?!!


No kun. Se vähän riippuu... Onko kyse vaatteesta, talosta, polkupyörästä vai pelkästä väriläikästä paperilla. Ja jos vaikka vaatteesta, tarkoittaako se puseron väriä itselläni vai jonkun toisen yllä, sillä omiin kasvoihini sopii mielestäni parhaiten ihan eri värit kuin vaikka telkkarin uutistenlukijalle. Ja silti hänen puseronsa on ihan uskomattoman kauniin värinen. Paitsi siis minulla.

Minulle lempiväri näyttäisi olevan vähän sellainen kategorinen juttu. Otetaan vaikkapa punainen: punainen on aivan ihana väri, paitsi kylppärin seinässä tai sitten keltainen, joka usein näyttää iloiselta ja hyvältä, mutta ei missään tapauksessa K:n yllä. Ja niin edelleen. Eli riippuu siitä, missä kutakin väriä käytetään.




Silti kovin moni kykenee ilmoittamaan lempivärinsä tuosta vaan, heti ja silmää räpäyttämättä. Kummallista. Olen muuten lukenut tutkimuksista, joissa on huomattu, että suurimmalla osalla länsimaalaisista aikuisista on sama lempiväri. Nimittäin sininen. Miksihän? 

Joku selittää ilmiötä sillä, että tykkäämme väreistä, jotka liittyvät niihin asioihin, jotka ovat meille tärkeitä; kuten varmaankin kaikille selkeän sininen taivas ja siniseltä ja puhtaalta näyttävä vesi. Siinä voisi siis olla selitys. Synnynnäinen tuo mieltymys siniseen ei kuitenkaan ole, sillä vauvat näyttäisivät katselevan mieluiten voimakkaan keltaista.. Hmm.. millähän sitä sitten voisi yrittää selittää?


Toinen kiinnostava ilmiö on numeroihin liittyvä. Olen lukenut, että jos länsimaista henkilöä pyydetään valitsemaan satunnaisesti jokin ensimmäinen mieleen tuleva luku numeroiden 1-10 väliltä, hän valitsee todennäköisimmin luvun 7.  Nämä kaksi suosikkia, sininen ja seitsemän, näyttivät olevan niin aukottoman selviä 1970-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella, että psykologit alkoivatkin puhua sininen-seitsemän-ilmiöstä aivankuin nämä kaksi suosikkia vielä linkittyisivät jotenkin toisiinsa. Ilmeisesti uudemmissakin tutkimuksissa on saatu samansuuntaisia tuloksia, koska asia putkahtelee esille silloin tällöin.



Miksi sitten luku 7 on niin yleinen suosikki lukujen joukossa? Sillekin ilmiölle on etsitty mahdollisia selityksiä. Yksinkertaisin selitys lienee se, että valinta on jotenkin kulttuurisesti opittu: seitsemän on monille onnennumero ja sen taustalla taas alun alkaen jotkut vanhat raamatulliset tekstit. (Tosin minun anoppini on kyllä ihan varma, että 7 on valehtelijoiden luku. En ole tullut kysyneeksi, mistä moinen uskomus on peräisin).

Toinen selitys seiskan suosiolle voisi olla se, että vastaajat haluavat valinnan tuntuvan kaikkein satunnaisimmalta. Ykkönen tai kymppi olisivat liian ilmeisiä, viitonen taas olisi ihan keskimmäinen tuossa sarjassa ja siksi huono valinta. Jokin pariton luku sen pitäisi olla, sillä sellainen kuulostaa monen mielestä satunnaisemmalta kuin parillinen luku. Eli seiska siis ilmiselvästi on kaikin tavoin sopivin! Kolmonen on kuulemma seuraavaksi todennäköisin valinta.

Mitä kulloinkin valitsemme -oli sitten kyseessä lempiväri, suosikkinumero tai lempiruoka- on kyllä kiinnostava juttu. Harvoin sitä tulee perinpohjin miettineeksi omia valintojaan, vaikka välillä olisi kyllä ihan hyvä tarkistaa onko tosiaan yhä sitä mieltä, että kretuliini on se paras väri joka paikassa. 


Onneksi esimerkiksi lempivärit eivät olekaan aina niin kiveen kirjoitettuja. Uusiakin voi tulla ihan vahingossa. Joskus uusien värien ilmestyminen vaikka kauppojen vaatetangoille voi toimia pienenä sysäyksenä mieltymysten päivittämiselle. Ainakin itse olen huomannut, että jos jotakin aiemmin vähän karsastamaani väriä alkaa vain kuin vähän sattumalta näkyä siellä ja täällä, alan vähitellen katsoa sitä uusin silmin. Ja voi käydä niinkin, että yhtäkkiä alkaa vain tuntua siltä, että juuri tuon värinen takki on saatava. Hups.

Näitä olen miettinyt. Ja pääsin vasta lempiväriin tai lempinumeroon. Paljon jäi vielä tärkeätä pohdittavaa... 

Siinä sitä höpinää. Eikä ollenkaan yhdellä sanalla. Viikonloppu onneksi tulossa. Kivoja ja sellaisia vähemmän totisia päiviä kaikille!

Tot ziens,
Leena

maanantai 13. marraskuuta 2017

Maisemani marraskuussa



Mieleen on iskostunut, että marraskuu on jotenkin musta ja ankea, tai vähintäänkin harmaa. Ainakin sään puolesta. Ainakin Suomessa. Päivä on lyhyt ja pysyvää lunta tuskin löytyy vielä monestakaan paikasta. Suurin vaikutus on kai kuitenkin sillä, millaisia ajatuksemme ovat. Jos mieli on musta, kaikki muukin takuulla näyttää ankealta. Jos taas sisällämme hehkuu ilo ja valo, kaikki muukin näyttää paremmalta. Vaikka sitten sataisi vettä tai räntää taivaan täydeltä. Ehkä meikeläinenkin voisi taas vähän yrittää psyykata itseään tuonne ilon puolelle. 

Täällä Amsterdamissa olen joka syksy kyllä ollut ihan oikeasti iloissani siitä, että myös aurinkoisia päiviä riittää marraskuussa ja siten talvi tuntuu paljon lyhyemmältä kuin Suomessa. Rehellisyyden nimissä harmaatakin täällä riittää välillä ihan kunnolla, mutta sitten taas saamme hetken ihanaa valohoitoa. Kirkasvalolamppu on kyllä tainnut levätä varastolaatikossaan nämä Hollannin talvet. Ainakin muistaakseni..

Marraskuun parilla ensimmäisellä viikolla on tänä vuonna ollut melko vaihtelevia säitä. Keräsin tähän maanantain postaukseen muutamia valokuvia, joita olen ehtinyt marraskuun aikana napsia sieltä täältä.

Ensimmäiset valokuvat ovat kuun alkupuolelta, kun kävin hakemassa tuulen suhinaa ja meren tuoksua Pohjanmeren rannalla. Saman retken aikana tihutti hieman vettä ja sitten taas paistoi aurinko niin kirkkaasti, että tarvittiin aurinkolaseja. Ihana marraskuu!








Seuraavat kuvat ovat Edamista ja polderilta Edamin ja Volendamin väliltä. Aurinkoa riitti. Ihana marraskuu!











Ja viimeiset kuvat ovat viime lauantailta, kun poikkesimme Arnhemiin, joka on Amsterdamista kaakkoon, itse asiassa jo aika lähellä Saksan rajaa. Vietimme siellä päivää vähän suttuisessa säässä, mutta onneksi Park Sonsbeekin hehkuva ruska toi väreillään lämpöä harmaaseen maisemaan. Ihana marraskuu!


















Näiden kuvien myötä toivotan Teille Kaikille hyvää mieltä ja valoa syksyn hämärään. Minä jo kaivoin esille muutamia kynttilöitä, sillä pimeä tulee illalla aurinkoisenkin päivän jälkeen.

Onko teillä siellä vielä lehtiä puissa, vai onko tuuli jo ehtinyt lennättää kaiken haravoitavaksi?

Tot ziens,
Leena