keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Ensimmäinen vuosi tällä Kanavalla ja Taskuvarusteet



Tasan vuosi sitten, 28. syyskuuta ja poikani synttäripäivänä, olin vähän ikävissäni ja olisin halunnut antaa hänelle kunnon syntymäpäivä-halauksen. Sellaisen oikein tiukan rutistuksen. Kädet eivät kuitenkaan venyneet Suomeen asti. 

Päätinkin leipoa täällä Amsterdamissa helpon suklaakakun ja lähettää sitten reseptin uuden blogin myötä sankarille. En tiedä, leipoiko hän itse koskaan tuota kakkua, mutta minua ajatus vähän helpotti.

Ulkomailla asumisen suurimpia varjopuolia on varmasti pitkä välimatka läheisiin. Toki skypet, WhatsAppit ja muut härpäkkeet lievittävät vähän ikävää, mutta oikeata aitoa kohtaamista niiden välityksellä ei synny. Esimerkiksi kunnon halausta!

Tänäänkin on ikävä. Ja synttärit siellä Suomessa. Voi voi. Pieni paketti on lähetetty postissa, mutta ei se ole sama kuin oikea kohtaaminen.

Tämä samainen syntymäpäiväsankari oli pienenä (ja on yhä) mahdottoman suloinen, avulias ja huolehtivainen läheisiään kohtaan. Olen säilyttänyt suurena aarteena häneltä saamani Taskuvarusteet-rasian. 

Rasia on huolella ja tarmokkaan mietinnän tuloksena rakennettu varustus kaikenlaisista vastaantulevista pulmatilanteista selviytymiseen. Se sisältää tulitikkuja ja raapaisupintaa, kumilenkin, hakaneulan, kynänpätkän, terottimen, palan pyyhekumia, pienen linkkuveitsen ja palan magneettia. Ja kaikki tämä kauniisti aseteltuna peltiseen Läkerol-rasiaan. Kaikki tarpeellinen, mitä Äiti pienen pojan mielestä voisi tarvita yllättävissä tilanteissa.




Se on niin täynnä lämpöistä ja hellyyttävää huolenpitoa, että sulan joka kerta rasian nähdessäni. Ja oikeasti! Rasia on todella ollut näiden kahdenkymmenen vuoden aikana joskus myös apuna  -muutenkin kuin nostalgian herättäjänä. 

Lämpöinen ajatus 27-vuotiaalleni ja Onnellista Syntymäpäivää.

Teille muille blogini lukijoille suuri kiitos ihanista kannustavista kommenteista, sähköposteista  ja ennen kaikkea siitä, että olette siellä. 

Doei!
Leena


tiistai 27. syyskuuta 2016

Roma, non basta una vita

 

Roma, non basta una vita




Eli yksi elämä ei riitä näkemään kaikkea. Ja nyt oli aikaa vain vaivainen viikonloppu Roomassa. 

Onneksi olemme vierailleet Roomassa muutaman kerran aikaisemminkin ja ne kaikkein pakollisimmat nähtävyydet on ainakin hipaisten käyty katsomassa. Koska K:n oli määrä olla koko lauantai-päivän kongressissa, oli tehtävä jonkinlainen kompromissi turistina olemisen suhteen. Roomassa olisi tosiaan nähtävää vaikka koko ihmisiäksi.




Jos tutustuu kaupunkiin ensimmäistä kertaa, kannattaa tietysti varata ilman muuta vähän enemmän aikaa ja vierailla myös Vatikaanissa ja erityisesti Pietarinkirkossa. Kirkon katolta on todella hulppeat näkymät Pietarinkirkon aukiolle ja sisäosan parviltakin voi tehdä vatsanpohjaa kutkuttavan kurkistuksen kirkon sisätiloihin. Myös Vatikaanin museot notkuvat taideaarteita ja itse olen parikin kertaa aivan mykistynyt Sixtuksen kappelissa. Näihin paikkoihin kannattaa kokemukseni mukaan ehdottomasti hankkia liput netistä jo hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä, sillä muuten aika kuluu jonoissa notkumiseen. Muita upeita paikkoja ovat Fontana di Trevi, Campo de Fiori, Forum Romanum, Pantheon(!), Colosseum, Piazza Navona, Espanjalaiset portaat...


Pietarinkirkon kupoli hallitsee Vatikaanin näkymiä.

Mutta kuten sanottu, nyt teimme (tai minä tein) erittäin rennon suunnitelman. Ajatuksena oli perjantai-iltana vaellella vähän Vatikaanin alueella ja käydä syömässä jotakin pientä meille tutuksi tulleessa ravintolassa Castel Sant Angelon lähellä.







K:n piti vielä kiirehtiä ilta yhdeksäksi kongressinsa iltagaalaan. Minä sentään pääsin nauttimaan kohtuullisen varhaisista unista. Olimme tämän ensimmäisen yön melko isossa kongressihotellissa vähän keskustan ulkopuolella. Vaikka hotellin allasalue oli ensiluokkainen ja muutenkin paikat aika hulppeat, tämä hotelli olisi voinut olla missä tahansa kaupungissa tai maassa ja sen vuoksi se olikin melko tylsä.

Lauantaina minä lähdin aamupäivällä etsimään seuraavaksi yöksi itse varaamaamme Bed and Breakfast-majapaikkaa Trasteveren kaupunginosasta. Toiveena oli vähän autenttisempi tunnelma ja toki myös edullisempi hinta. Koska julkinen liikenne oli aivan seis, ja hotellista ei kyetty tilaamaan minulle taksia, lähdin laukkuineni raahustamaan kaupungille ja kuin ihmeen kaupalla opin nappaamaan taksin lennosta Rooman lauantai-kaaoksessa. Olin ylpeä itsestäni!







Bed and Breakfast kolmannessa kerroksessa


Varaamamme majapaikan sijainti olikin ihan mainio ja sieltä oli kiva itsekseenkin lähteä tutustumaan Trasteveren keskiaikaisiin kujiin ja muihin tunnelmallisiin kulmiin. Katselin, haistelin ja ihmettelin kapeita katuja, kauniita rakennuksia ja iloista ihmisvilinää lauantaisilla kaduilla ja kävelin jalkani väsyksiin. Onneksi oli tutut lenkkarit mukana. 



Käytössämme oli kaksi huonetta ja kylpyhuone!!


Myös majapaikan porraskäytävä oli kaunis.

Piazza Santa Marialla Trasteveressä oli viehättävä kirkko, jonka mosaiikit ovat erityisen näyttäviä. Piazza on kahviloineen lähistön asukkaiden olohuone ja kaikki ovat kirkostaan kovin ylpeitä.






Trasteveren kujat olivat kovin pittoreskeja. Niiden varrella on pieniä kauppoja, kahviloita ja viinitupia.


Ja kirjakaupankin löysin..


K pääsi kohtuullisen ajoissa vapaaksi omista menoistaan ja pienen huilinnan jälkeen kävimme syömässä ravintolan katuterassilla ihanan tunnelmallisen illallisen. Ruoka Italiassa on parhaimmillaan ihan älyttömän hyvää ja kolmenkin ruokalajin illallisen saa usein ihan kohtuulliseen hintaan.



Sunnuntaina jo ennen aamukahvia kävimme kävelyllä läheisillä Janiculumin kukkuloilla katselemassa Roomaa vähän korkeammasta perspektiivistä ja nautimme aamun rauhasta vehreydestä ja raikkaudesta.





Kun aikansa puhisi, tuo mies todella mahtui autoonsa.

Loppupäivän vietimme sitten keskustan hälinää katsellen. Ihmisiä oli liikkeellä aivan valtavasti ja välillä minulle tuli melkein tukala olo sen kaiken hulinan keskellä, vaikka nyt ei enää ollutkaan kaikkein vilkkain turistikausi. Varsinkin Terminin aseman seutu ja Vittorio Emanuelen kulmat olivat minulle vähän liikaa. Olisin kaivannut keskustasta takaisin aamun väljempiin maisemiin. 








Colosseumin kulmilla. Nyt emme käyneet sisällä.



Paavillinen sadekatos Terminin juna-aseman edustalla


Jostakin syystä koko Vatikaanin alue oli sunnuntaina suljettu ainakin autoliikenteeltä. Taksikuski kertoi syynä olevan jälleen kerran jonkinlainen terrorismin uhka. Emme selvittäneet asiaa sen tarkemmin, vaan pysyttelimme muilla kulmilla ihan suosiolla. Surullista kuitenkin ja ajattelin roomalaisia, jotka alueella asuvat. Tuollainen uhka hankaloittaa tavallista elämistä ja muutenkin se tuo varmasti ikävän varjon elämään. Ja silti Rooman väitetään olevan melko turvallinen kaupunki terrorismia ajatellen, suurempaa vaaraa aiheutuu varmasti vaikkapa aika hurjasta liikenteestä. Tämä vuosi taitaa kuitenkin olla katolisen kirkon riemuvuosi ja siten kai terrorismillekin raflaavampi ajankohta. Toivottavasti ei.




Tänä kesänä hääpareja onkin ollut kuvissani aika monta. Tässä Rooman parit.





Lopputulemana huomasin, että jos aikaa ei ole käytettävissä paljoa, kannattaa ehdottomasti valita todella väljä suunnitelma ja keskittyä enimmäkseen tunnelmien aistimiseen ja vain pariin kohteeseen tai yhteen kaupunginosaan. Ainakin minulle tämä sopii paremmin kuin ylenmääräinen sinkoilu ja nähtävyyksien suorittaminen. Ymmärrän toisaalta, että kysymys on myöskin tietynlaisesta luksuksesta. Jos kaikkea ei tarvitse nähdä kerralla, vaan voi ajatella palaavansa vaikka joskus uudelleen, on valintoja helpompi tehdä. Koskaanhan ei toki tiedä, tuleeko sitä seuraavaa kertaa, mutta entäs sitten?   

Kun nyt kotona katselin ottamiani kuvia, on suorastaan ällistyttävää, miten oli onnistunut nappailemaan keskustasta sellaisia kuvia, joissa ihmispaljous ei näy. Kerrassaan hämmentävää. Vaikuttaa siltä, että tungos olikin vain omassa mielessäni ;)

Kivaa tiistaita, pitäkäähän huolta itsestänne!
Doei!
Leena

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Uusin ihastukseni



Taisin menettää palan sydäntäni viikonlopun uudelle ihastukselle, Vlielandille. Aivan upea pieni saari Alankomaiden pohjoisimmassa osassa. Ihan helmi!

Sinistä merta, vaaleata hiekkaa, loistavaa aurinkoa, vihreitä niittyjä, kauniita hevosia, polkupyöriä, valtavasti lintuja ja pittoreski vanha keskusta. Siinä saari pähkinänkuoressa.



Hollannin Vlieland on pienin Länsi-Friisein asutuista saarista. Asuttuja saaria on kaikkiaan viisi ja lisäksi on muutama pienempi, olemukseltaan enemmänkin hiekkasärkkä. Meri ja tuulet ovat vaikuttaneet voimakkaasti saarien historiaan. Jokunen pienimmistä saarista on huuhtoutunut aikoinaan tulvien mukana kokonaan mereen ja nykyisinkin erään saaren kerrotaan siirtyvän itäsuunnassa keskimäärin 120 m vuodessa! Toisaalta uusia saaria saattaa tulevaisuudessa syntyä lisää noista pienistä hiekkasärkistä. Karttoja täytyy siis ajoittain päivittää ja laivareittejä tarkistella!  



Nykyään näille Länsi-Friisein saarille pääsee oman veneen lisäksi matkustajalautalla. Vlieland on melko suosittu retkeilysaari ihanan luontonsa ja hyvien ulkoilumahdollisuuksiensa vuoksi. Saarella on loistavat polkupyöräreitit eivätkä muualta tulevat saakaan tuoda saarelle autojaan. 


Saaren pohjoisrantaan lyövät Pohjanmeren aallot ja eteläpuolella on Waddenzee. Rannoilla vuorovesi on voimakas ja laskuveden aikaan esiin tulleella merenpohjalla on paljon tarjottavanaan etenkin herkkupaloja etsiville linnuille. Kotiloita, simpukoita, rapuja ja katkarapuja on näissä ravinteikkaissa vesissä runsaasti. Vlieland onkin loistava paikka lintujen tarkkailuun etenkin niiden muuttoaikoina. Lisäksi siellä voi tavata kaksi eri hyljelajia. 



Asukkaita saarella on vain vähän toista tuhatta. Kesäisin toki turistien määrä lisää liikehdintää ja saaren ainoassa kunnon kylässä, Oost-Vlielandissa, voi nähdä jopa pientä vilinää. Kivoja kahviloita ja ruokapaikkoja terasseineen kylän keskustassa on useita. Muualla saarella vierailijat tuntuvat katoavan kuka minnekin, eikä ruuhkista tai jonottamisesta todella ainakaan näin syyskuussa tarvinnut valittaa. Dyyneillä sai liikkua lähes yksinään.


Ilmat olivat meidän kannaltamme aivan mainiot ja paikalliset sanoivatkin, että saarella sataa harvemmin kuin mantereella. Joka tapauksessa meillä ainakin kävi tuuri sään suhteen.




Paras tapa tutustua saareen on pyöräily. Rauhalliset pyörätiet mutkittelevat dyynien keskellä tai metsiköiden, hevoslaidunten ja niittyjen vieritse. Koska tulimme saarelle perjantai-iltana pimeän jo laskeuduttua, hyppäsimme ilmaiseen bussiin, joka kuljetti meidät satamasta majapaikkaamme. Hotellimme sijaitsi vajaan kymmenen kilometrin päässä saaren läntisessä päässä. Jo satamasta olisi voinut vuokrata pyörän ja bussi olisi kuljettanut vain matkatavarat perille, mutta käytimme ensimmäisenä iltana hyväksemme tätä mukavaa kuljetusta.


Hotellimme, Posthuis, sijaitsee saaren länsipäässä, joka on enimmäkseen dyyni-aluetta. Rakennus on hyvin tunnettu ja sillä on todella kiinnostava historia. Nimensä mukaisesti se on toisaan toiminut aikoinaan postitalona. Sinne tuotiin 1600-luvulla kaikki mantereelta merien taakse lähtevä posti, joka sitten siellä pakattiin East Indian Companyn laivoihin. Hollannilla oli tuolloin kultakautensa ja yhteyksiä aina Kiinaan ja Intiaan asti.


Posthuis-majoitusta voi todellakin suositella. Henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä, huoneet olivat todella siistit ja aamupala runsas, tuore, monipuolinen ja laitettu nätisti esille. Tykkäsimme! Vlielandissa on myös paljon kivoja pieniä Bed and Breakfast- paikkoja, mutta koska olimme liikkeellä vähän extempore, vaihtoehdot olivat varaushetkellä aika vähissä.




Lauantaina teimme aamupäivällä parin kolmen tunnin kävelylenkin dyyneille. Lintuja näkyi todella runsaasti ja muutama kiikarimieskin bongattiin. 










Etenkin Pohjanmeren puoleinen rantakävely oli ihana. Kävelimme paljain jaloin ja merta ja hiekkaa riitti. Tuulikin tuiversi vain sopivasti hiuksissa ja viilensi hieman kirkasta auringonpaistetta.














Iltapäivällä pyöräilimme kumpuilevien dyynien poikki hyvää pyörätietä kymmenisen kilometriä Oost-Vlielandin kylään.



















Palasimme takaisin Waddenzeen rantatietä ihaillen vihreitä laitumia ja kauniita hevosia. Vaikka pyörätie takaisin palatessa kulki aivan autotien vieressä, koko matkalla ei montaa autoa tarvinnut kohdata, koska autoja saarella ei kovinkaan paljon ole. Palatessa myötätuuli työnteli kaiken lisäksi hellästi vauhtia selkäpuolelta, joten pyöräily oli tosi kivaa. 




Sunnuntaina vietimme aamupäivän vielä Posthuisin ympäristössä dyyneillä ja sitten päätimme reippaasti pyöräillä edellisestä päivästä tutuksi tullutta rantatietä Oost-Vlielandin satamaan, jonne saimmekin palauttaa hotellilta vuokraamamme fillarit. 








Lounastimme vierasvenesatamassa ja ehdimme vielä hetken aistia kylän sunnuntai-iltapäivän tunnelmaa ennenkuin kipusimme viideltä lähtevään lauttaan ja lähdimme paluumatkalle.










Saaresta jäi hyvä tunne, ja olen varma, että sinne vielä palataan pyöräilemään ja nauttimaan ihanasta ulkoilmaelämästä. Ennemmin tai myöhemmin.



Kivaa loppuviikkoa kaikille ja mukavia syyskuun päiviä.

Doei!
Leena