maanantai 29. elokuuta 2016


Tuulen suhinaa ja dyynihiekkaa korvassa




Lauantaina teimme pyöräretken ihanille dyyneille. Ilma oli edelleen helteinen ja merituulta oli kaupungissa ikävä.

Hollannissa on Pohjanmeren rannikolla dyynejä n.254 km (40 000 hehtaaria). Vaikka maa on hyvin tiheästi asuttua, ja paine kaikenlaiseen rakentamiseen on suuri, dyynejä kuitenkin suojellaan. Suuri osa dyyneistä on muutettu rauhoitetuiksi alueiksi ja kansallispuistoiksi ja niillä on rikas kasvi- ja eläinlajisto. Monin paikoin kävelijät ja pyöräilijät saavat liikkua vain merkityillä reiteillä. 

Edellisessä postauksessa mainitsin Zandvoordin suositun hiekkarannan. Nyt suuntasimme vähän vähemmän tunnettuun rantamaisemaan Castricumiin.

Ensin matkasimme junalla Castriumin asemalle ja nappasimme sieltä vuokrapyörät. Vaikka junassa voi kuljettaa mukana myös omaa pyörää, on kuitenkin melko kätevää ottaa vuokrafillari vasta määränpään asemalta. Kovin kallistakaan tämä lysti ei ole. Nyt maksoimme seitsemän ja puoli euroa pyörän päivävuokrasta. Tosin menopeli ei ollut kummoinen. Käsijarrut ja kolme vaihdetta. Siinä kaikki herkut. Mutta vapaapäivän rauhalliseen fillarointiin ei hyvien pyöräteiden lisäksi mielestäni muita hienouksia tarvita.


Hassu kuvakulma. Miestenpyörä näyttää pienemmältä, vaikka olikin itseasiassa vähän suurempi!



Pysähdyimme Castricum aan Zeen uimarannalle syömään keittolounaan ja jälkkäriksi puolitimme kunnon palan suussa sulavaa porkkanakakkua.


Ilmava rantaravintola




Ranta oli tupaten täynnä auringonpalvojia ja uimareita ja silloin puolilta päivin jatkuva virta hikisiä ihmisiä kiiruhti rannalle vilvoittavan merituulen ja uimapulahduksen toivossa.





Muillakin oli polkupyöräkyyti

Meidän makuumme ranta oli liian vilkas ja muutenkaan emme olleet ajatelleet lökötellä rannalla, vaan jatkoimme fillarointia dyynien suojelualueen läpi kulkevaa pyörätietä eteenpäin. Matkan varrella oli pehmoisen näköinen lammaskatras nauttimassa varjosta keskipäivän helteessä.










Hiekkaa oli kaikkialla ympärillä uskomattoman paljon.
Välillä parkkeerasimme pyörät ja lähdimme kävellen kiipeilemään dyynien päälle. Meri ei näkynyt pyörätielle, vaan vettä nähdäkseen piti kiivetä korkeiden hiekkatöyräiden yli. Kapuaminen oli älyttömän raskasta, koska hiekka oli hienoista ja valuvaa. Välillä tuli mieleen Linnanmäen Vekkulan portaat, jotka olivat lapsena painajaiseni. Muistan että vaikka kuinka yritin kiivetä ylös, porras jalan alla laskeutui aina alaspäin ja poljin vain paikallani. Onkohan Vekkulaa enää olemassa? Ehkä osaisin jo nykyisin oikean kiipeämistekniikan niissä portaissa. Hiekassa ei siitäkään taidosta kyllä ollut apua.


Dyynien syntymekanismi on muuten aika mielenkiintoinen. Ne muodostuvat vähitellen kun meri ja tuuli kuljettavat hiekkaa rannalle. Jos hiekka kohtaa jonkin esteen, esim. kasvin, se alkaa vähitellen kasautua kasvia vasten ja kerätä näin hiekkamuodostelmaa. Tyypillinen kasvi, joka menestyy hiekkaisessa ja suolaisessa maaperässä on Sea Holly (suomeksi meripiikkiputki).  Tälläista kasvia kutsutaan pioneerikasviksi,koska se kestää hiekkaan hautautumista ja kykenee puskemaan itsensä hiekan läpi. Se sietää hyvin myös suolaista vettä. 

Vähitellen kun hiekkaa alkaa kertyä runsaasti, tämä kasvi ei enää jaksa kasvaa riittävän nopeasti, vaan alkumuodostuman jälkeen aluetta alkavat vallata muut kasvit, joista tavallisin ainakin täällä Hollannissa on Marram-ruoho (vai -heinä?). Se ei kuitenkaan kestä kovin hyvin suolaista vettä ja kasvaa siksi vähän kauempana merestä kuin ensimmäiset pioneerikasvit. Se tarvitsee kasvaakseen noin metrin korkuisen hiekkamuodostelman, jossa sen tarvitsemaa makeanveden varastoa voi syntyä. 



Tämä Marram-ruoho onkin sitten varsinainen mestari ja alkaa valtavalla juurisysteemillään kiinnittää dyyniä kohdalleen. Sen juuret ovat 6-9 metriä pitkiä ja muodostavat sekä horisontaalisen että vertikaalisen juurisysteemin sitomaan hiekkaa paikalleen. Jossain osin Hollannin rannikkoa tätä Marram-ruohoa on istutettu ihan käsipelillä valtavia alueita, koska niiden ansiosta on voitu estää hiekan liikkumista ja valumista meren rannassa.
Dyynit voivat sopivissa olosuhteissa kasvaa jopa 10 metrin korkuisiksi.  




Joidenkin pyöräilykilometrien jälkeen päädyimme uskomattoman upealle hiekkarannalle. Laskeutuminen hyvin pehmeässä valuvassa hiekassa dyynin päältä rannalle olikin aika haastava juttu, mutta ponnistelu kannatti.  Muita ihmisiä rannalla oli vain kourallinen -ihan toista kuin varsinaisilla uimarannoilla. K kävi uimassa, mutta minulla ääliöllä ei ollut uikkareita mukana. Pöh. Hiekkaa onnistuin kuitenkin keräämään jokaiseen vaatteen saumaan ja taskuihin aimomäärän. Ja jopa korvaan, mikä tosin selvisi vasta kotona.





Rauhallista ja väljää



Rannalta nouseminen dyynin yli olikin sitten juttu sinänsä. Ne Vekkulan portaat taas ;) !

Vähän vielä kauempana merestä löytyy jo sitten muutakin kasvillisuutta. Tähän aikaan vuodesta tyrnipensaat notkuivat marjojensa painosta ja hehkuivat lämpimän oransseina. 




Dyynien yllä ilmavirrat  olivat purjekoneille suotuisat. Näimme kahden koneen laskeutuvan hiljaisesti suhisten hiekkatöyräiden väliin rakennetulle tasaiselle kentälle. Liito näytti niin kepeältä ja helpolta, että vähän kateeksi kävi. 




Pyöräilimme ehkä vain noin 25 kilometriä, mutta outo satula teki tehtävänsä. Oli kyllä miellyttävää lopulta luovuttaa vuokrapyörä pois ja istahtaa pariksikymmeneksi minuutiksi pehmoiselle junan penkille. 

Myöhemmin lauantai-iltana jyristeli ukkonen jossakin kauempana ja ilma tosiaan vähitellen viileni. Vaikka nyt maanantaina lämpöä onkin 20 astetta, tuntuu selvästi viileämmältä. Tosin tämä on välillä ihan mainio juttu.

Kaikille oikein mukavaa alkuviikkoa ja ihania kesän rippeitä!
Doei!
Leena

torstai 25. elokuuta 2016


Viuhkalle töitä



Zandvoord tiistaina


Vaikka yleensä narisen Amsterdamin sateista ja tuulista, viime ja tällä viikolla olemme viettäneet kuumia Keski-Eurooppalaisia kesäpäiviä ja -öitä. Ne voivat olla tosi läkähdyttäviä. 

Päivällä ulkona ja ilmastoimattomissa sisätiloissa lämpöä on lähes jatkuvasti yli 30 astetta ja öisinkin lämpötila ulkona pysyttelee parissakymmenessä asteessa, joten edes silloin eivät rakennukset ehdi jäähtyä. Minä alan olla sananmukaisesti aika kypsä. Lämpö on ihanaa, mutta kuumuus ottaa koville ja pää on ihan pehmeä. 

Nyt urputus seis. Voiko olla typerämpää kuin valitus kesästä!

Tällä viikolla on ollut kuumuudesta huolimatta, tai juuri siksi, monta ihanaa mieliinpainuvaa hetkeä, joista yksi oli aivan upea ja täydellinen sateenkaari. Yritin ikuistaa sitä valokuvaan, mutta kaari oli niin suuri, että sitä ei saanut yhteen kuvaan mahtumaan. Tässä siitä paloja.







Sunnuntaina teimme neljän tunnin mittaisen ulkoiluretken miellyttävän vehreään ja varjoisaan Amsterdamse Bos-metsään. Mukana oli eväät ja kaikki. Voi miten kivaa retkeily onkaan, vaikka olisikin ihan kotimaisemissa.








Tiistaina laitoin pillit pussiin ja lähdin pariksi tunniksi merenrantaan jäähdyttelemään. Tuttu Zandvoordin ranta näytti nyt aivan erilaiselta kuin alkukesän kuvissani. Vaikka Pohjanmeri taitaa olla aina viileä, nyt vedessä kävi melkoinen vilske kun pienet surffikoululaiset pärskivät sydämiensä kyllyydestä ja isommat hylkeet(?) möllöttivät hiekalla. Meri oli kyllä ihana!

















Aamulenkit olen tällä viikolla yrittänyt tehdä mahdollisimman aikaisin ja silloin kuumaan päivään hiljalleen heräilevä puisto on näyttänyt erityisen kauniilta. Olimme keskiviikko-iltana menossa pitkästä aikaa klassisen musiikin konserttiin ja aamulla päätinkin poikkeuksellisesti ladata lenkkimusiikiksi klassista. Yleensä suosin jotain selkeärytmistä vauhdittajaa, mutta nyt halusin virittäytyä vähän erilaisille taajuuksille. Ja sehän olikin mielettömän hauska kokemus. 

Hölköttelin koko neljä kilometriäni ihan kuin toisessa todellisuudessa! Tuntui kuin olisin ollut mukana kauniissa musiikkivideossa. Vielä matalalta paistavan auringon valo siivilöityi lehtipuiden välistä ja vähän utuisessa aamuvalossa pienten hyönteisten tanssi oli uskomattoman kaunista klassisen musiikin soidessa. 

Toinen todella viehättävä hetki tallentui mieleeni, kun vielä hiljaisessa puistossa vanha mies polki mustalla tukevalla miestenpyörällä suuren vihreän ruohokentän poikki. Miehellä oli leveälierinen olkihattu päässään ja hän oli pukeutunut mustaan pukuun ja valkoiseen paitaan. Hän polki täsmälleen musiikin tempon mukaisesti. Näkyä on vaikeata kuvata sanallisesti, mutta ah! tuolla muistikuvalla jaksan pitkään. Niin vaikuttava se oli. 

Sääli, ettei reippaalle lenkille voi ottaa kameraa mukaan, olisin niin kovasti halunnut jakaa nuo hetket teidän muidenkin kanssa.



Konserttitalon suuressa salissa osa orkesterista virittelemässä soittimiaan ennen konsertin alkua. Konsertti oli  loppuunmyyty ja tuunnelma korkealla.

Illalla sitten saimme nauttia livemusiikista. Amsterdamin Concert Gebouwssa oli Minnesota Orchestra kapellimestarinaan maanmiehemme Osmo Vänskä. Ja jotta suomalais-edustus olisi ollut vielä täydellisempi, huippusolistina oli Pekka Kuusisto. Ilta oli upea, orkesterin sointi oli huippua ja olimme noista suomalaisista taiteilijoista ylpeitä! Aplodit olivat muuten huikeat! 

Ilta oli trooppisen lämmin vielä kymmenen jälkeen illalla, ja koska olin jättänyt korkkarit kotiin ja lähtenyt mukavilla ballerinoilla konsertti-iltaan, päätimme kävellä nuo reilut puolitoista kilometriä konserttitalolta kotiin. Ihanat hiljaiset kadut. Vain muutamilla ravintoloiden terasseilla istuskeli ihmisiä viinilasillisilla lyhtyjen ja kynttilöiden valossa. Kotona nappasimme vähän iltapalaa kainaloon ja kiipesimme kattoterassille katselemaan kirkasta tähtitaivasta. Oli Täydellinen Tunnelma. 

Olen muuten vakavissani harkinnut kattoterassilla yöpymistä, mutta K ei ole täysin lämmennyt ajatukselle. Terassilla kun ei ole minkäänlaista katosta, jos aamuyön saderopsaus päättäisi yllättää hyväuskoiset koisijat. No, en ole kuitenkaan täysin hylännyt ajatusta ja edes mahdollisuus tuollaiseen yöpymisvaihtoehtoon auttaa jaksamaan paremmin. Kun tietää, että on vielä viimeinen oljenkorsi takataskussa käyttämättä. 

Alun otsikon viuhka liittyy ihanaan kiinalaiseen viuhkaan, jonka saimme tuliaisiksi Pekingistä tänä kesänä. Kauniille käsityönä valmistetulle viuhkalle on tosiaankin ollut käyttöä. Kiitos A ja S!





Kuulin, että joitakin pienten koululaisten vanhempia oli tänään hätyytelty hakemaan lapsiaan koulusta kesken päivän, koska koulut suljettiin tältä päivältä liian kuuman sään vuoksi.

Viikonlopuksi on luvassa ukkosia ja epävakaisempaa säätä. On vähän hölmistynyt olo. Tähänkö tämä loppuu? En osaa päättää onko sään viileneminen hyvä vai huono. Loppujen lopuksi kai sekä että.

Kesäisiä tunnelmia kuitenkin vielä kaikille!
Doei,
Leena



tiistai 16. elokuuta 2016

Rotterdam, arkkitehtuuria ja nostokurkia







Viikonloppuna lähdimme käymään Etelä-Hollannissa Rotterdamissa, joka on Alankomaiden kunta ja toiseksi suurin kaupunki. Sitä pidetään todella kansainvälisenä ja arkkitehtuuriltaan monella tapaa edelläkävijänä. Kaupungin nykyiseen moderniin ilmeeseen on syynä toinen maailmansota ja saksalaisten luftwaffe, joka pommitti kaupunkia rankasti. Jäljelle jäi vain muutama historiallinen maamerkki. Koko kaupungin silhuetti on muihin Alankomaiden kaupunkeihin ja esim. Amsterdamiin verrattuna aivan toisenlainen.


Tällä reissulla valitsimme ensimmäiseksi kohteeksemme Blaakin metroaseman lähellä sijaitsevat Kuutiotalot  ja niitä lähes vastapäätä olevan suuren torihallin. Kuutiotalot on suunnitellut arkkitehti Piet Blom ja ne on rakennettu 1982-84. 





Kuutiotalot (Blaakse Bos) koostuvat kahden jättikuution ja 38 pienemmän kuution kokonaisuudesta. Rakennelma on arkkitehtuuriltaan todella hämmästyttävä. Useimmat moduleista ovat asuinkäytössä. Kukin kuutio jakautuu kolmeen kerrokseen ja jokaisessa asunnossa on n. 100 neliömetriä tilaa. Talojen omituiset muodot vaativat asukkailta varmasti erityisiä sisustusratkaisuja. Yksi asunnoista on avoinna yleisölle, mutta me kiirehdimme eteenpäin ja kuutio jäi tällä kerralla tarkastamatta. Eittämättä siellä pitää joskus käväistä.







Kuutiotalojen ja suuren torihallin väliin jäävällä aukiolla oli todella suuri kesäinen ulkoilmatori, mutta me halusimme nähdä lokakuusssa 2014 ovensa avanneen valtavan kauppahallin. Eikä se ollutkaan mikään tavanomainen kauppahalli, vaan aivan ällistyttävä kokonaisuus, josta en ole oikein selvinnyt vieläkään.





Tämä katettu tori tarjoaa tilat 96 kojulle ja 20 myymälälle ja ravintolalle. Rotterdamilla on 176 kansalaisuuden ja keittiön myötä ehkä Hollannin vaihtelevin ruokakulttuuri. Tarjolla oli tavaomaisten lisäksi lähes kaikkia tietämiäni etnisiä herkkuja ja vielä paljon muita ennalta tuntemattomia erikoisuuksia. Ruokatarjonta oli siis vakuuttava, mutta itse rakennus oli kyllä sitten vielä sitäkin vaikuttavampi. 












Markthalin kaarevan katon ja seinien takana on 200 huoneistoa, joista voi katsella hallin sisälle (kuin ruotsinlaivan sisähytistä). Asunnot ovat sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Hallin sisäseiniin ja kattoon on maalattu n. 11 000 neliömetrin kokoinen taideteos, jonka on suunnitellut Arno Coenen. Teokseen on kuvattu mm. suuria hedelmiä, kukkia, hyönteisiä, kaloja, vihanneksia ym. Huikean kokonsa vuoksi se onkin ilmeisesti maailman suurin taideteos. Rakennuksen päätyseinät ovat lasia. Torihalli on saanut yhdeksi lempinimekseen Rotterdamin Sikstuksenkappeli.




Kauppahalli on auki 7 päivänä viikossa, ja ainakin kesälauantaina vilinä oli melkoinen. Lounastimme kuitenkin mukavan rauhallisella terassilla kaiken hulinan yläpuolella. Libanonilainen ruoka oli älyttöman hyvää, jälkiruokakahvi oli autenttinen ja baklava-leivonnaiset aivan suussa sulavia. 
Halli on todella kiva paikka, kannattaa ehdottomasti vierailla jos siellä päin liikkuu!



Ostimme mukaan vielä vähän herkkuja evääksi ja lähdimme kohti satamaa ja satamaristeilyalusta. Teimme reilun tunnin mittaisen risteilyn, jonka aikana näimme palan Euroopan suurinta ja maailman kolmanneksi suurinta satamaa. Vain Shanghain ja Singaporen satamat ovat sitä suurempia.






Rotterdamin satama sijoittuu laajalle alueelle. Satama-alueella on paljon kemian ja energiateollisuuden tuotantoa ja esim. öljynjalostamoja ja biopolttoaineiden tuotantolaitoksia. Rahtia sataman kautta kulkee vuosittain n. 430 miljoonaa tonnia. Valtavan sataman kokoa on lähes mahdoton hahmottaa, mutta luin jostakin, että matkaa tämän sataman pohjukasta avomerelle on saman verran kuin Helsingistä Tallinnaan.



Minua viehättävät satamien nostokurjet ja tykkään myös värikkäistä konttipinoista (naurakaa pois, myönnän että kuulostaa hassulta) ja siksi olin aivan innoissani kierroksesta. Mutta katsokaa nyt, eikö niissä olekin jotakin kaunista. Ai eikö?







Näimme myös miten laivoja lastattiin ja lasteja purettiin. Siitä taisi olla vanhan ajan satamaromantiikka kaukana.






Vanhan ajan tunnelmaa saimme ihailla sekä Oudehavenissa että Leuvehavenissa, jossa näkyi vanhoja kauniita puisia veneitä.




Vielä muutamia maamerkkejä, joita näkyy usein Rotterdam-kuvissa:





Willemswerf on yksi Rotterdamin korkeimmista ja vaikuttavimmista toimistorakennuksista. Rakennus on kokonaan valkoinen ja valmistui vuonna 1989. Sen suunnitteli arkkitehti WG Quist.


Witte Huis eli Valkoinen talo on eräs niistä harvoista rakennuksista, jotka säästyivät toisen maailmansodan pommituksilta. Pitkään tämä 45m korkea rakennus oli yksi Euroopan korkeimmista toimistorakennuksista.


Het Potlood eli lyijykynä. Kynän muotoinen asuintalo Kuutiotalojen lähellä. Arkkitehti P. Blom.

Kaupungin silhuettia ja oikealla valkoinen Erasmusbrug eli Erasmus-silta, joka on tärkeä Rotterdamin symboli.

Vaikka lauantai oli pilvinen päivä, pisaraakaan ei onneksi satanut ja lämpötilakin huiteli parissakymmenessä asteessa. Retki oli hurjan kiva ja siitä jäi hyvä mieli. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, pois lähtiessäkin jalka nousi vielä ihan kepeästi. Paljon jäi katsomatta, mutta siinäpä hyvä syy palata.


Kivaa aurinkoista elokuun tiistaita Sinulle!
Doei,
Leena