maanantai 24. lokakuuta 2016


Syksy tuli kanavalle




Lauantaina keskimmäinen perheen nuorista (aikuisista) lähetti Whatsupp-viestin Shanghaista ja kysyi onko Amsterdamissa jo syksyistä. Vastasin, että jotkut puut ovat saaneet vähän väriä, mutta yhä odottelen kunnon ruskaa. Tai siis yritin vastata noin. Lumia-puhelimeni halusi kuitenkin kauniiden värien sijaan elämään ankeutta ja korjasi neljä kertaa peräkkäin ruska-sanan tuskaksi. Lopulta väsyin ja jätin viestin puhelimen ehdottamaan muotoon ja jäin siis odottelemaan kunnon tuskaa kauniin ruskan sijaan. No, saimme makeat naurut.

Sunnuntaina kuljeskelin kanavilla katselemassa ja ruska oli kuin olikin jo selvästi näkyvissä. K on ollut kohta viikon Orlandossa ja siksi päätin ihan itsekkäästi käyttää koko aamupäivän ulkoiluun. Oli tavattoman kaunista. Aurinko paistoi lämpimästi ja lämpötila oli reilusti yli 10 astetta. Mikäs oli kuljeskellessa. 



Rakastan syksyisin matalalla paistavaa aurinkoa. Aamuisin ilma on usein hieman usvainen ja himmeä auringonvalo taittuu kauniisti. Iltapäivisin valo taas on lämpimän keltaista ja kullankeltaisten lehtien hehku saa siitä vielä lisää voimaa. Tykkään kahlata kuivien lehtien seassa ja kuunnella niiden kahinaa. Aika pienistä asioista voi halutessaan löytää iloa, jos sattuu olemaan oikealla tuulella. Aina ei jaksa tai huvita ja silloin kesän loppu ja kolea syysilma ottaa vaan päähän. Nyt olin kuitenkin juuri oikeassa moodissa. Kas tässä sunnuntain väriloistoa Amsterdamin kanavilla, hypätkää mukaan.

























Toivottavasti pääsitte kanssani kanavan syystunnelmaan. Sunnuntain aurinko on kadonnut jonnekin ja maanantai valkeni harmaana. Lämpöäkin on vain vaivaiset kahdeksan astetta, aamulla sitäkin vilpoisempaa. Täällä meillä on kotona vain yksinkertaiset ikkunat ja ilmanvaihtoluukustakin paistaa päivä sisään kesät talvet, joten koleus tuntuu heti. Villasukat ja villatakki ovatkin ehdottomat varusteet Amsterdamissa. Suomessa tykkäsin olla sisällä paljain jaloin talvellakin, mutta täällä ei tulisi mieleenkään.

Mukavaa viikon alkua teille! Voikaahan paksusti!!

Doei,
Leena

perjantai 21. lokakuuta 2016

Mitä jos puhuisitkin lempeämmin itsellesi?





Epäonnistuitko? Mokasitko oikein pahemman kerran? Silloin yleensä nolottaa, hävettää ja tekisi mieli painua maan alle. Ja mitä menemme sinne maan alle tekemään? Tietysti jatkamme itsemme sättimistä, piiskaamista ja syyttelyä. 

Kuluneella viikolla olen miettinyt kunnianhimoa ja itsekriittisyyttä. Näin viisikymppisenä sitä on oppinut olemaan jo melko lempeä itselleen, mutta nuorempana mokailut harmittivat välillä aika kovasti. 



Kun etsiskelin tietoa asiasta, huomasin, että ylikriittisyys itseä kohtaan näyttää olevan kovin tavallista ja sitä pidetään jopa polkuna menestykseen ja onnistumisiin. Lempeyttä itseä kohtaan saatetaan sen sijaan pitää lepsuiluna ja itsekkäänä käytöksenä, joka johtaa ainakin laiskuuteen ja alisuoriutumiseen.

Todellisuudessa ylikriittisyyden on kuitenkin huomattu mm. lisäävän ahdistusta sekä masentuneisuutta ja pidentävän stressireaktioista palautumista. Ystävällisen suhtautumisen itseensä on sen sijaan todettu lisäävän rentoutta, onnellisuutta, luovuutta, rohkeutta ja vähentävän perfektionismiä, ahdistusta ja masennusta.

Useissa eri lähteissä vastaan tuli vähän kömpelöltä kuulostava termi ITSEMYÖTÄTUNTO. Kirstin Neff ja Chris Germer ovat self-compassion-käsitteen yhdysvaltalaiset asiantuntijat. Suomessa itsemyötätunnosta luennoivat ja kouluttavat ainakin Ronnie Grandel ja Mari Rauhala.



On varmasti totta, että monet meistä suhtautuvat myötätuntoisemmin muihin kuin itseensä. Mokan tai epäonnistumisen sattuessa ystävällemme, varmasti yritämme lohduttaa ja kannustaa häntä ja kaikin tavoin yritämme lieventää hänen stressiään. Itseämme kohtelemmekin sitten juuri päin vastoin. Monella sisäinen ääni itseä kohtaan on kovin julma: Idiootti! Et osaa mitään! Miksi taas teit noin?! Oletpa tyhmä! Tuollaisia syytöksiä latelevan henkilön kanssa emme suostuisi olemaan missään tekemisissä ja kuitenkin itse puhumme itsellemme noin.

Noita kielteisiä ajatuksia ja syytöksiä ei voi (tai pidäkään) kokonaan kieltää, mutta niitä pitäisi osata tarkastella tietoisesti vähän kuin ulkopuolelta. Niitä ei pidä ottaa totuuksina, vaan enemmänkin mielessä pyörivinä turhina ¨nauhoina¨ omista tai muiden negatiivisista ajatuksista. 

Kun tiedostamme virheellisiä käsityksiämme ja kyseenalaistamme näitä pahaa oloa tuottavia ajatuksiamme ja suhtaudumme itseemme sen sijaan myötätuntoisesti, stressitaso vähenee. Tietoisesti voi siis päättää olla itselleen lempeä. Ilkeiden ja kriittisten sanojen rinnalle pitää opetella lempeämpiä sanoja. Kannattaa käyttää ilmaisuja, joita käyttäisi lohduttaessaan hyvää ystäväänsä vastaavassa tilanteessa. 




Itsemyötätunto on siis yksinkertaistettuna sitä, että ihminen opettelee katsomaan itseään yhtä lämpimästi kuin parasta ystäväänsä!

Ja kääntäen: Kun suhtaudumme itseemme lempeästi ja hyväksyvästi, on helppo olla empaattinen myös muita kohtaan. Joku on sanonutkin, että ei voi olla aidosti empaattinen, jos ei tunne myötätuntoa myös itseään kohtaan.


Näitä ajattelin tällä viikolla. Lopuksi jostain nappaamani aiheeseen liittyvä lause:

Be careful how you speak yourself because you are listening.

Lempeätä viikonloppua kanavalta,
Doei!
Leena

Kuvat ovat heinäkuun mökkikuvia.

torstai 13. lokakuuta 2016


Aikani




The only reason for time is so that everything does not happen at once.
-Albert Einstein



Aika tavalla olen pohdiskellut aikaa viime aikoina. Keväällä luin Claudia Hammondin kirjan Time Warped ja kaivoinpa vanhan Esko Valtaojan Kaiken käsikirjankin taas uudelleen esille. Aika on niin kumma juttu. 

¨Mitä sitten on aika? Jos kukaan ei kysy minulta, tiedän vastauksen. Jos haluaisin selittää jollekin mitä se on, en enää tiedä¨, tuskaili kirkkoisä Augustinus antiikin ja keskiajan taitteessa. Valtaojan mukaan sitä pitemmälle ajan mysteerin selvittämisessä emme oikeastaan ole seuraavien 1600 vuoden aikana päässeetkään. Lapsikin ymmärtää, mitä aika on, mutta kukaan ei ymmärrä sitä. 

Ajan ja avaruuden filosofiaan en nyt  kajoa, mutta aikaa on tullut pohdittua ihan arkipäiväisissä asioissa. 

Aikaa voi säästää tai sitten sitä tuntuu riittävän ihan tuhlattavaksi asti. Joskus sitä täytyy jopa tappaa. Joskus aika loppuu kesken tai aikaa voi myös antaa jollekin, jos on anteliaalla tuulella. Kovin usein aika tuntuu lentävän siivillä, mutta toisinaan se suorastaan jämähtää paikoilleen. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika tuntuu kiitävän. 

Ja sitten joku kysyy onko aikaa edes olemassa!





Koska ajan kokemus syntyy omassa mielessämme, voimme Claudia Hammondin mukaan itse tietoisesti vaikuttaa siihen, millä nopeudella aika tuntuu kuluvan. Emme ehkä halua ajan vilahtavan liian nopeasti ohi ja on olemassa keinoja, joilla voimme auttaa asiaa. Tai toisaalta pitkästyttävissä tilanteissa voimme yrittää saada tunteen ajan kulumisesta vähän nopeammin. Vaikka Hammond korostaa, ettei kirja ole ns. self-help book, hän antaa kuitenkin joitakin vinkkejä siitä, miten itse voi yrittää vaikuttaa omiin aika-kokemuksiinsa jokapäiväisessä elämässään.

Vaikka Time Warped-kirja ei mikään mieltä mullistava lukukokemus ollutkaan, huomaan silti miettiväni omia kokemuksiani ajan kulumisesta. Esimerkiksi kivalla tapahtumarikkaalla viikonloppumatkalla päivät tuntuvat kuluvan vauhdikkaasti ja sitten kotiin palattua tuntuu myös yllättäen siltä, kuin olisi ollut poissa tavallista viikonloppua paljon pidemmän ajan. Kyseessä on Hammondin mukaan ns. holiday-paradox. Mielemme päättelee uusien kokemusten määrän (ja muistijälkien) perusteella, että on täytynyt kulua enemmän aikaa. koska muistijälkiä tavallisessa viikonlopussa kertyy yleensä vain tietty määrä. Vastaavasti esim. viikonloppu, jolloin keskitymme etupäässä lepäilemään, eikä tapahdu mitään erityistä, uusia muistijälkiä syntyy vähemmän ja maanantaina tuntuu, kuin viikonloppu olisi hurahtanut ohi erityisen nopeasti. Saattekohan kiinni, mitä tarkoitan?





Toinen omakohtainen kokemus ajan kulumisen nopeudesta on se, että mitä vanhemmaksi itse tulen, sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan. Juurihan vasta oli joulu ja taas alkaa näkyä pikkujoulu-ilmoituksia ja kauppoihin ujutetaan ensimmäisiä vihjeitä uuden joulun lähestymisestä. Puhumattakaan aina vain entistä nopeammin koittavista omista syntymäpäivistäni. Apua! totean joka kevät. 





Ilmeisesti kyse on ainakin osittain siitä, että keski-iässä ja sen jälkeen elämäni on  asettunut jollakin tavoin uomiinsa ja kuljen ison osan ajasta vähän kuin autopilotilla ja tuttuja rutiineja noudattaen. Uusia outoja taphtumia sattuu ehkä harvemmin kuin nuorena uutta opetellessa ja siten myös uusia muistijälkiä tunneista, päivistä, viikoista, kuukausista ja vuosista syntynee vähemmän. Siksi kannattaisi varmaankin tehdä välillä tuttuja asioita vähän uudella tavalla ja heittää autopilotti joskus nurkkaan. Pienikin tietoinen rutiinien muutos auttaa yleensä näkemään asioita ihan uudesta vinnkelistä. 

Voin kyllä omalta osaltani lisätä tähän, että ulkomaille muuttaminen on sitten ihan shokkiterapiaa rutiinien vaihtamiseen. Tottumukset menevät kerralla lähes kokonaan uusiksi. Toisaalta voin kertoa, että jo parissa vuodessa tuo uutuuden aiheuttama pakollinen terästäytyminen alkaa hiipua, ja on keksittävä muuta, jos ei aio jatkuvasti muuttaa uuteen asuinmaahan.





Olen saanut matkustella paljon ja se tietenkin toimii hyvänä ¨herättelijänä¨,mutta mukavan vaikutuksen saan myös tekemällä pieniä muutoksia arjessa, vaikkapa vain valitsemalla uuden reitin tavallisesti kulkemani sijaan  tai menemälläkin vaihteeksi siihen toiseen ruokakauppaan. Silloin huomaan ympärilläni ihan uusia asioita ja on ikäänkuin pakko tehdä juttuja vähän tietoisemmin, silmät auki. Minulla tämä toimii, vaikka en kyllä ole ihan varma, saako se ajankulkua mielessäni hidastumaan. Ei varmaankaan. Mutta jospa kykenisin vähän paremmin saamaan hetkestä kiinni ja elämään tietoisemmin. 





Aika askarruttaa ajoittain edelleenkin. Ehkä teitä muitakin.  
Kanavalta lämpöiset ajatukset,

Doei!
Leena



maanantai 10. lokakuuta 2016

Gouda -juu juustoakin





Gouda-juuston juuret ovat Alankomaissa samannimisessä 70 000 asukkaan kaupungissa. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät Goudan kaupungissa valmistetuista juustoista löytyvät vuodelta 1184, ja tämä hollantilainen herkku on tiettävästi maailman vanhin edelleen valmistettava juusto.

Hollantilaiset ovat kautta historiansa olleet taitavia kanavien rakentajia, ja 1200-luvulla kaivettiin Goudasta reitti Rein-jokeen. Kanavaa pitkin kaupungin juustoja saatiin kuljetettua Rotterdamin satamakaupunkiin, jossa herkulle löytyi runsaasti ostajia.

Alankomaalaiset olivat kuuluisia myös taitavina merenkävijöinä ja kauppiaina. Kun ensimmäiset laivat keskiajalla lähtivät Hollannin satamista pitkille merimatkoille uuteen maailmaan, laivoihin pakattiin eväiksi hyvin säilyviä juustoja. Matkat eksoottisiin kaukomaihin aloittivat maustekaupan ja hollantilaiset juustomestarit maustoivat jo tuolloin Goudaa kuminalla, pippurilla tai sinapinsiemenillä.

Yhä vielä Alankomaat on maailman juustontuottajien ja juuston vientimaiden kärjessä. Lähes 700 miljoonaa kiloa juustoa tuotetaan joka vuosi ja tästä määrästä kolme-neljäsosaa päätyy syötäväksi ulkomaille. Etenkin Gouda- ja Edam-juustot ovat maailmankuuluja ja niitä valmistetaan saman nimisissä kaupungeissa. 





Suuri keltainen Goudan wagon wheels-juustokiekko painaa n. 12-15 kiloa. Sitä on saatavissa jos jonkinlaisena makuvariaationa ja kypsyysasteena. Mitä kauemmin kiekkoa on kypsytetty, sitä voimakkaampi sen maku on. 


Nämä ovat siis juustoa, eivät palasaippuaa!




Pienempää, miedon makuista pallon muotoista Edam-juustoa myydään täällä Hollannissa keltaiseen vahaan pakattuna ja vientijuustot kääritään (Suomessakin tuttuun) punaiseen vahakuoreen.


Muistan, kuinka pienenä koululaisena rakastin punaisen vahakuorisen Edam-juuston viipaleita vaalean hiivaleivän päällä ja palan painikkeena piti tietysti olla lämmintä kaakaota. Kilpailimme pikkuveljen kanssa siitä, kummalla oli varastossa isompi punaisesta vahasta pyöritelty pallo. Vaha muotoutui lämpimissä sormissa kauniin kiiltäväksi ja pyöreäksi ja palloon oli helppo lisätä aina uusi kerros seuraavalla välipalalla. Silloin vielä tykkäsin miedoista juustoista. Terveisiä rakkaalle pikkuveljelle :)

Suomessa asuessamme yritin arkisin syödä vähärasvaisempia juustoja, joissa rasvaprosentti oli selvästi alle 20. Täällä tavallisista ruokakaupoista sellaista juustoa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tavallisimmin juuston rasvaprosentit ovat reilut 48. Yritänkin sitten syödä juustoa määrällisesti vähän vähemmän.

No johan tuli juttua juustosta, mutta Alankomaat ansaitsee kyllä ainakin yhden juusto-jutun. Toisen jutun taidan sitten joskus myöhemmin kirjoitella ihan sieltä alkulähteiltä, eli maidosta. Sehän se on täällä kaiken alku ja juuri. Juustonkin.






Käväisimme lauantaina Goudan kaupungissa ja seuraavassa lisää retkikuvia -muustakin kuin juustoista.



Oo, mikä kaunotar kaikkien mustien mummofillareiden joukossa.







Jos haaveilet katutason verstaasta/puodista ja yläkerran asunnosta kauniissa vanhassa Goudassa, tässä mainio mahdollisuus: n.160 neliötä. Katutasossa siis liike, ensimmäisessä kerroksessa tilava olkkari ja keittiö ja yläkerrassa pari makkaria ja kylppäri. Ja koko komeus ihan kanavan rannassa! Ja rakennus näytti ihan kohtuullisen suoralta!!

Goudassa kuten Amsterdamin keskustassakin rakennuskanta on todella vanhaa ja koska maaperä on pehmeähköä, useimmat asiat ovat vähän vinossa ja vähän sinnepäin.




Ehkä tuollainen vinksallaan olo luo vain sitä viehättävyyttä ja hauskaa tunnelmaa. Etenkin jos ei itse omista tuollaista kiinteistöä eikä tarvitse pitää pytinkiä pystyssä.

Toinen tyypillinen piirre Goudassa oli punavalkoisen värityksen suosiminen esimerkiksi puisissa ikkunaluukuissa, lipuissa ja koristeissa.


Flaamilais-goottilaista tyyliä edustava kaupungintalo 1450-luvulta.















Vähän uudempaa kaupunginosaa ja yksi monista kanavista.


Teimme retkemme taas  junalla. Matka ei ole pitkä, mutta ainakin tällä reissulla jouduimme vaihtamaan kerran junaa. Vaihto oli kuitenkin todella helppo ja täällä onkin julkisen liikenteen käyttäminen tehty ihan mahdottoman käteväksi. Juna tuo kaupunkien keskustaan eikä parkkiongelmia ole. Aikatauluistakaan ei tarvitse huolehtia, koska vuorojen välit ovat todella lyhyitä. Olen ehdottomasti julkisen liikenteen kannattaja!



Tuliaisiksi nappasimme ihanan pehmeätä pähkinäistä Gouda-juustoa. Sitä oli heti kotiin palattua maistettava Vaasan tummien hapankorppujen kanssa. Oli muuten herkullinen yhdistelmä!


Aurinkoista maanantaita kaikille ja voikaahan hyvin :)
Doei!
Leena

sunnuntai 2. lokakuuta 2016


Syksyinen omenapiirakka


No nyt on kuulkaas sellainen omenapiirakka-ohje, että tällä onnistuu varmasti ja maistuu muuten mainiolta! Ihan lapsuuden piirakalta.



Omenapiirakka

4 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata vaikka mantelijauhoilla)
2 tl leivinjauhetta
ripaus kanelia ja/tai kardemummaa
1,5 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä (ei oliivi-)
omenoita viipaleina
sokeria (käytän tässä usein fariinisokeria)
kanelia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. 
Pese ja viipaloi omenat. Suomalaiset tai luomuompot jätän itse kuorimatta. 
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (sokeria voi olla vähän vähemmänkin, ei haittaa).
Lisää kuivat aineet taikinaan varovasti sekoittaen.
Lisää vielä maito ja öljy ja sekoittele.
Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Asettele omenaviipaleet kauniisti pinnalle, ripsauta päälle sokeria ja kanelia ja paista uunissa n. 20-30 min.
Olen huomannut, että paistoaika vaihtelee uunista riippuen ja täällä Amsterdamin uunissa, joka lämpenee maksimissaan n. 200 asteiseksi, paistan piirakkaa melkein puolisen tuntia. Ei ole kiva, jos piirakka on keskeltä raakaa.

Nautiskelkaa piirakka kanelilla maustetun kermavaahdon, vanilijajätskin tai vanilijakastikkeen kanssa. NIIIIN hyvää.

Alkuperäisen ohjeen olen joskus aikoja sitten napannut jostakin suomalaisesta blogista (ehkä Hellapoliisi?) ja matkan kuluessa varmaankin muunnellut sitä vähäsen. Kiitokset ja terveiset ohjeen laatijalle, kuka sitten onkin!

Samalla pohjalla voi leipoa myös marjapiirakkaa tai kesällä raparperipiirakkaa. Aina yhtä herkullista.



Eilen lauantaina oli täällä Amsterdamissa kaunis ja aurinkoinen päivä. Kävimme taas melomassa tutun kahdeksan kilometrin kierroksen Amsterdamse Bosin kanavia pitkin. 










Illalla pienen ukkoskuuron jälkeen ilma viileni ja tänään sunnuntaina on iltapäivästä alkaen sadellut ja ollut tosi harmaata. Lämpöinen ja kanelinen omenapiirakka sopi tunnelman kohottajaksi.

Onnellisia päiviä kaikille näin lokakuun alkuun!
Doei,
Leena

Aamuauringossa