maanantai 29. tammikuuta 2018

Amsterdamissa tiilenpäitä laskemassa




Viikonloppua vietimme kirjaimellisesti tiilenpäitä laskemassa. Heittäydyimme kahdeksi päiväksi suinpäin arkkitehtuurin maailmaan. Paneuduimme suuntaukseen, joka maailmansotien välisenä aikana myllersi vanhoja ajatuksia ja rakentamisen perinteitä täällä Amsterdamissa. 





Olemme täällä ihailleet etenkin vanhojen kanavatalojen arkkitehtuuria ja muitakin 1600 - 1700-lukujen rakennuksia. Vanhimmat säilyneet talot taitavat olla jostain 1300-luvulta. Kahden maailmansodan välisenä aikana rakennustyylissä tapahtui  kuitenkin selvä muutos. Silloin ilmoille pääsi uusia raikkaita tuulia ja eri asuntoyhtiöt kehittelivät ajatuksia siitä, miten parannettaisiin erityisesti työväenluokan asuntotilannetta. Tässä tiheästi asutussa kaupungissa asumisolot saattoivat tuolloin olla aika kurjassa jamassa. Suurin osa asukkaista oli sulloutunut vanhan keskustan alueelle. Siellä asuttiin hyvin ahtaasti, eikä kunnollisesta jätehuollosta, juosevasta vedestä tai muista mukavuuksista ollut tietoakaan, jätteitä kipattiin kanaviin ja kulkutaudit levisivät. Julkinen tahokin oli viimein kiinnostunut rahoittamaan uutta rakentamista.




Nuoret idealistiset arkkitehdit kuten Klerk, Kramer ja Mey päättivät murtaa koko vanhan traditionaalisen rakennustyylin ja halusivat sen sijaan luoda tilalle jotain ihan uutta. Oli selvää, että asumismukavuutta piti lisätä, mutta sen lisäksi kaikki piti suunnitella esteettisesti kauniiksi. Esikuvana oli vaikkapa maalari Vincent van Gogh persoonallisella expressionistisella tyylillään. Romantiikka ja mielikuvitus päästettiin suunnitelmissa valloilleen ja vaikutteita saatiin myös kansainvälisistä tyyleistä, kuten brittiläisestä Art and Craft -liikkeestä, sekä Skandinaviassa että Saksassa vaikuttaneesta uudesta arkkitehtuurista ja Hollannin East Indie-kulttuurista. 






Nuorten arkkitehtien suunnitelmat saivat innoitusta symbolismista, monet vaikutteet tulivat luonnosta, maalaiselämästä ja myös vieraista kulttuureista. Tiilet ja kattotiilet edustivat nyt muutakin kuin pelkkiä rakennusmateriaaleja. Ne olivat myös arkkitehtuuristen muotojen peruselementtejä. Tiilet valittiin äärimmäisen huolellisesti ja niillä luotiin upeita muoto- ja värivaikutelmia. Talojen fasadit olivat poikkeuksellisen dynaamisia, ikkunat joskus vaikkapa puolisuunnikkaita, niin kutsuttuja tikapuuikkunoita tai muita mielikuvituksella leikitteleviä muotoja. 






Nämä arkkitehdit työllistivät myös oikeita kuvanveistäjiä toteuttamaan upeita yksityiskohtia sekä sisätiloihin että julkisivuihin ja kaiken suunnitellun piti olla kauniisti harmoniassa keskenään. 



 Rakennusten lisäksi samat arkkitehdit suunnittelivat myös uusiin muotoihin sopivia huonekaluja, tekstiilejä, lasia, typografioita, siltoja, aitoja ja katuvalaisimia. Mikään ei ollut liian hyvää ja kaunista heille. 









Myöhemmin julkisen asuntosuunnittelun kulttuuria vähän rationalisoitiin ja ylenmääräistä koristelua ja yksityiskohtien hiomista, etenkin sisätiloissa, karsittiin kulujen vähentämiseksi ja kiireellisten asutusvaatimusten vuoksi. Yksityiskohtien hiominen kun oli kallista ja myös äärimmäisen hidasta. 




The Amsterdam School oli aikoinaan merkittävä liike sekä arkkitehtuurin alalla että taiteessa ja sen vaikutukset on yhä selvästi näkyvissä niin Alankomaissa kuin myös muualla maailmassa, etenkin arkkitehtien ja asuinrakentamisen spesialistien töissä. Pelkästään Amsterdamissa on monia alueita, joissa tuo tyyli yhä näkyy selkeästi, jos sitä vain huomaa vähän tarkkailla. Ja jos nyt ylipäätään malttaa nostaa katseensa iloisesta ihmisvilinästä  ja zoomailla vähän myös rakennuksia. 



Olen aina tykännyt Suomessa vanhoista jugendtaloista ja kansallisromanttiseen tyyliin suunnitelluista rakennuksista ja Art Deco-tyylistä. Esimerkiksi Hvitträsk Kirkkonummella on mielestäni ihana kokonaisuus. Sisältä ja ulkoa. Tai vaikkapa Suomen Kansallismuseo tai Helsingin rautatieasema! Ehkä osin siksi näistä Amsterdamin rakennuksistakin on helppo tykätä. Niissä on kenties jotakin tuttua!! Ehkäpä jotkin Saarisen, Geselliuksen tai  Lindgrenin työt ovat olleet innoittamassa näitä Amsterdaminkin nuoria innokkaita ja idealistisia arkkitehteja. Kiva ajatus.



Museum het Schip (laiva)

Meillä oli kivat kaksi päivää. Kävelemme yleensäkin aika paljon kaupungilla, mutta harvoin tulee katseltua ympäristöä minkään teeman mukaan. Lauantaina niin tehtiin ja perusteellisiakin jaksoimme olla, sillä muutaman tunnin vietimme myös Museum het Schipissä klik. Paikkaa voi suositella kaikille arkkitehtuurista ja/tai historiasta kiinnostuneille. Siellä pääsee pysyvän näyttelyn lisäksi myös 45 min. mittaiselle opastetulle kierrokselle ulos muun muassa kiinnostavaa Post Office-rakennusta tutkimaan. Ainakin me tykkäsimme kovasti. Sunnuntaina teimme vielä ihan oman kierroksen Roelof Hartpleinin ympäristössä Zuidissa.


Jalkoja oli sunnuntaina pakko välillä lepuuttaa kivassa kahvilassa.
Tykkääkö kukaan muu tällaisista arkkitehtuuri-kaupunkikävelyistä? Vai kiinnostaako näyteikkunat ja vaikkapa kevään muoti enemmän?

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille pilvisestä Amsterdamista. Kohtuullisen lämmintä on, mutta tuulista.
Lumikelloja, keltavuokkoja ja narsisseja bongasin viikonlopun kävelyillä, mutta oikeata kevättä saamme vielä odotella täälläkin.




Tot ziens,
Leena

maanantai 22. tammikuuta 2018

Velvollisuus Haagissa




Lauantaina tuli sitten hoidettua se kansalaisvelvollisuus. Äänestäminen. Amsterdamissa, Rotterdamissa ja Groningenissakin  olisi voinut äänestää ennakkoon, mutta niiden tiukat aika-ikkunat eivät vain sopineet meille. Suurlähetystössä sentään saattoi äänestää myös viikonloppuna juuri meille sopivaan aikaan. 

Vaikka Amsterdam on toki Alankomaiden pääkaupunki, maan hallinnollinen keskus sijaitsee Haagissa, kuten myös oma suurlähetystömme. Konsulipalvelut ja esim. passiasiat ovat sen sijaan siirtyneet kokonaan Brysseliin Belgian Suomen suurlähetystöön. Eli aika työlästä on noita asioita nykyisin hoitaa. Onneksi äänestämään ei tarvinnut sentään Brysseliin asti lahteä.


Haag illan hämärtyessä


Vähän homma vaati vaivannäköä, mutta päätimme tehdä retkestä niin mukavan kuin mahdollista. Varsinainen äänestäminen sujui tietysti lopulta hyvinkin nopeasti. Ei tarvinnut yhtään jonotella. Silti muitakin suomalaisia tupsahteli äänestyspaikalle tipoittain ja kaikkiaan ennakkoäänestäjien määrä Alankomaissa kasvoi tänä vuonna kuulemma reilusti. Nyt äänestäjiä oli ollut yhteensä 1021, kun esim. vuonna 2012 heitä oli ollut vain 664. Hienoa, että meitä ulkosuomalaisiakin kiinnostaa Suomen asiat, varsinkin jos sinne isänmaahan on lähivuosina palailemassa takaisin.

Samalla Haagin reissulla kävimme museokortteinemme tutussa Mauritshuisissa, josta olen postaillut aikaisemminkin joskus..



... ja Panorama Mesdagissa. Molemmat noista paikoista on ehdottomasti käymisen arvoisia. Kummassakin olemme käyneet monta kertaa ja aina silti huomaan jotakin uutta ja kiinnostavaa. Ja varsinkin Panorama Mesdagin museokaupasta löytyy tosi kivoja lahja- ja tuliaisideoita. 


Vain lyhyt pala panoramaa
Panorama Mesdagissa on H. Mesdagin 1881 maalaama huikea 360 asteinen, lattiasta kattoon ulottuva panoramakuva rantamaisemasta. Optisen harhan vuoksi se on uskomattoman luonnollisen ja toden tuntuinen. Aivan taianomainen! Ihan kuin pääsisi itse katselemaan kaunista maisemaa rantadyynille rakennetusta huvimajasta. Öljyvärimaalauksen kokonaispinta-ala on 1680 neliömetriä ja ympyrän halkaisija 36 metriä. Panoramakuva on Hollannin suurin ympyränmuotoinen maalaus ja ainoa, jolle on rakennettu oma museorakennus ympärille. Se on myös maailman vanhin alkuperäisessä sijoituspaikassaan oleva panoramakuva. Huima !!

Ja toinen pala


Eräs yksityiskohta panoramasta

ja toinen satunnainen yksityiskohta


Lopuksi vielä muutama kuvavälähdys kivasta hallintokaupungistamme.



Kampaamon edustalla foliopäinen sauhuttelija

Tuo sininen on eräs Haagin suosikkikahviloistamme



Matkalla kuninkaan luokse, jos kruunuista voi jotain päätellä.

Haagissa on lukematon määrä sisustusliikkeitä ja gallerioita

Pienet putiikit panostavat houkuttelevaan esillepanoon

Isomman brandin keväthoukutuksia

Paikallisten huikopalaa: tuoretta silliä tavallisen snagarin mättösapuskan sijaan. No, kyllä täällä syödään valtavat määrät myös ranuja (eli ranskalaisia perunoita) paperitötteröstä  majoneesin kanssa.

 Kansalaisvelvollisuudesta tuli taaskin lopulta pelkästään iloinen velvollisuus ja hyvä mieli. 

Nyt mukavaa maanantaita!
Tot ziens,
Leena

perjantai 19. tammikuuta 2018

Irlannin tuliaisia: Soodaleipä





Ihastuin Irlannissa maistamaani ihanan murenevaan ja vähän kuivahkoon leipään, jota sain hotellimme aamiaisella ja salaatin tai keiton kylkiäisenä kahviloissa ja ravintoloissa. Hollantilaiseen ilmavaan höttöön verrattuna tämä tuntui kunnon leivältä. Soodaleivän rakenne ja suutuntuma oli samalla jotenkin hassusti kakkumainen. En osaa sitä oikein kuvailla, mutta jos olette maistaneet, tiedätte mistä puhun.

Leipä on äärimmäisen nopea ja helppo leipoa, koska se kohotetaan soodalla, eikä sitä näin ollen tarvitse vaivata tai kohotella. Soodaleipä on parhaimmillaan heti lämpimänä, ja se onkin herkullisinta vain pari päivää. Eli jos leivot kerralla enemmän kuin yhden, loput kannattaa heti työntää pakastimeen odottamaan seuraavaa herkuttelua.

Olihan leivän leipomista kokeiltava kotonakin. Sain eri ohjeita yhdistelemällä ja muokkailemalla aikaiseksi ihan kauniin lämpimäisen, mutta seuraavalla kerralla aion pitää leipää vielä hetken kauemmin uunissa, jotta saisin rakenteen täsmälleen oikeaksi. Omasta mielestäni tämän leivän kuuluu tosiaankin olla kuivaa ja murenevaa.

Ohje tulee tässä:

Irlantilainen soodaleipä

6 dl täysjyvävehnäjauhoja
1dl vehnäleseitä
1 tl suolaa 
1tl soodaa
3,5 dl piimää
1 rkl öljyä

Sekoita kuivat aineet. Lisää piimä ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Taikinan tulisi olla pehmeää, mutta silti muotoiltavissa.

Taputtele taikina jauhojen avulla pyöreäksi leiväksi tai kippaa taikina kulhosta suoraan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille sen kummempia muotoilematta. Näin saat vähän krouvimman ulkonäön leivällesi. 

Leikkaa leivän pintaan terävällä veitsellä ristiviilto ja paista 200- asteisessa uunissa 30 - 40 min.

Leipä on kypsä, kun se kumisee ontosti pohjaan koputettaessa.

P.S. Jos haluat gluteiinitonta soodaleipää, voit käyttää 5dl gluteiinitonta jauhoseosta ja 1,5 dl gluteiinittomia kaurahiutaleita.
Täältä kotikaupoista en ole löytänyt laktoositonta piimää, joten itse käytin nesteenä 3dl maustamatonta jogurttia johon sekoitin 0,5 dl vettä.
Amerikkalaisissa versioissa taikinaan lisäillään hunajaa, rusinoita, voita jne., mutta se onkin sitten ihan toinen juttu. Hyvää kyllä varmasti niinkin. 

Ja tässä lämmintä leipää, olkaapa hyvät.




Meillä on viikonloppuna edessä ennakkoäänestys-reissu Haagiin Suomen suurlähetystöön. Jokos siellä on valinnat tehty?

Tot ziens,
Leena




torstai 18. tammikuuta 2018

Vihreän saaren Cliffs of Moher



Dublinin jälkeen halusimme nähdä vähän vihreämpää palaa saaresta. Siksipä suuntasimme kohti länttä ja reissasimme saaren poikki itärannikolta länsirannikolle. Lähdimme aamupimeässä ja ohitimme mm. Tipperaryn, josta en yhäkään osaa sanoa juuri mitään Long way to Tipperary -laulua enempää, sillä niin pimeää sillä kohdin vielä oli. Vähitellen alkoi kuitenkin hämärän seassa pilkottaa kaunista kumpuilevaa ja vihreää maisemaa. Juuri sellaista kuin mielikuvien Irlannissa kuuluukin olla. Katraittain ihanan pyöreitä, villavia lampaita ja pörröturkkisia, melko pienikokoisia lehmiä. Ja sonneja (?)



Harvassa olevat puut olivat tietenkin ilman lehtiään, mutta rungot ja osa oksantyvistä olivat tummanvihreän muratin tai jonkun muun ikivihreän köynnöskasvin peitossa. Kuin vihreään villapaitaan pukeutuneina. Näimme myös useita kasvillisuuden valtaamia rauniokirkkoja, harmaita kivilinnoja ja yksinäisiä ikivanhoja vartiotorneja. Ja kiviaitoja. Lukemattoman määrän kiviaitoja! Ajoittain maisema oli kuin suoraan laadukkaan valokuvateoksen aukeamasivuilta. 

Reissun huippukohta lienee saapuminen The Cliffs of Moherille.
Kuin taikaiskusta myös aurinko ilmestyi näkyviin ja aamupäivän sumu ja pilvet haihtuivat vähitellen lähes kokonaan. Näkymät merelle olivat uskomattoman jylhät ja kauniit.







 Olimme kuulleet, että miljoona turistia vierailee näillä jyrkänteillä joka vuosi ja että yleensä paikassa on kova tungos, etenkin viikonloppuisin. Nyt saimme kuitenkin katsella kallioita melko rauhassa, vaikka muitakin paikalla toki oli. Kummastelin etenkin niitä turisteja, jotka varoitustauluista huolimatta pyrkivät keikkumaan aivan jyrkänteen liukkaimmille reunoille ja kuvailemnaan toisiaan tosi vaarallisen näköisissä paikoissa. Kummallista, että aina noita urheilijoita löytyy paikasta kuin paikasta. 


Minulla itselläni ei ole korkeanpaikankammoa ja saatan kurkistella melko jyrkästäkin pudotuksesta alas, jos paikka on arvioitu turvalliseksi. Minulla ei kuitenkaan ole pienintäkään hinkua roikkua paikoissa, joissa on varoitus/kielto-merkki. Ehkä nuoruuden uhma on jo haipunut meikäläisestä kokonaan. Tylsääkö? Ei, sanon minä, vaan pelkästään järkevää.






Sää oli niin hyvä, että näimme juuri ja juuri myös lähistöllä sijaitsevat Aran-saaret, mikä ei tuolla kuulemma ole mitenkään itsestään selvää. Minua Aran-saaret kiinnostivat erityisesti siksi, koska sieltä ovat peräisin perinteisten irlantilaisten kalastajaneuleiden mallit. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin halunnut pistäytyä noilla saarilla. Olimme jo Dublinista hankkineet kauan haaveilemani lämpöiset villapaidat, joihin oli kudottu juuri noita perinteisiä palmikko- korinpohja- mehiläiskenno- ym. kuvioita. Jokaisella kuviolla on oma symbolinen merkityksensä: esim. mehiläiskenno kuvaa työtä, palmikko (tai cable) onnea, zag zig rakkautta jne. Villapaitamme on kudottu ihanan pehmoisesta sataprosenttisesta mohair-villasta ja neulos on mukavan harvaa, niin ettei paita tunnu paksulta tai turhan tiiviiltä ja kuumalta.  




Jyrkänteille oli rakennettu myös hyvin maisemaan maastoutuva vierailukeskus, jossa oli kahvio, myymälä ja interaktiivinen näyttely. Siellä saattoi tutustua esimerkiksi noiden suojeltujen jyrkänteiden maalajikerrostumiin, alueen mielenkiintoiseen kasvillisuuteen ja lukuisiin siellä tavattaviin lintulajeihin. Koska kallioiden seinämissä on mainioita pesäpaikkoja merilinnuille, tuolla voi bongata kuulemma lunneja, myrskylintuja, riskilöitä ja ruokkeja. Pakko tunnustaa, että minä tunnistin lähinnä kesyjä korppeja. Ja lunninkin olisin varmasti tunnistanut jos vain olisin sellaisen nähnyt. Keskityin kai kuitenkin etupäässä maisemien ihailuun.



Lounaalla kävimme jyrkänteiltä noin kymmenen minuutin matkan päässä sijaitsevassa liikuttavan pienessä ja somassa kyläsessä. Paikassa oli ehkä yksi ravintola (joka oli kiinni), yksi pubi ja kaksi kahvilaa. Valitsimme toisen kahviloista (sen joka oli auki) ja popsimme hyvällä ruokahalulla reilut siivut kasvis-quichea ja couscous-salaattia. Ja saavilliset kuumaa kahvia. Maistui.

Paluumatkalla pysähdyimme Burrenin kansallispuistossa. Burren Bayn alue oli kuumaiseman näköistä, lähes aavemaista kivikkoa. Sen sanotaan olevan sekä botanistien että geologien pyhiinvaelluspaikka. Osa kasveista on peräisin arktisilta alueilta, osa Alpeilta ja Välimereltä. Muuttolinnut ovat kuljettaneet Burreniin kasvien siemeniä noista eri maapallon kolkista. Tuonne pitäisi kyllä päästä patikoimaan ja ihmettelemään kaikessa rauhassa!








Meitä kiinnosti nähdä Dublinin lisäksi myös jokin toinen, vähän pienempi kaupunki. Kivoja vaihtoehtoja olisi varmasti riittänyt, mutta me kurkistimme eloisaan Galwayhin. Joku voi muistaa kaupungin Suomen telkkarissakin pyörineestä rikossarjasta Jack Taylor. Tuo sarja ei ole mitenkään meidän lempparimme, mutta olihan se ihan kiinnostavaa nähdä filmikaupunkia livenä.







Satuimme paikalle eläväisen markkinapäivän alkuiltaan ja meno näytti.. no, sanotaanko.. eläväiseltä. Aurinko paistoi ja liikkeellä oli paljon lapsiperheitä mummoineen ja koirineen. Terassit alkoivat täyttyä Guinnesin siemailijoista. Ehkä pintti tai pari oli monilla jo siinä vaiheessa pohjalla. 




Näimme Irlannista vain pienen pienen siivun. Toivoisin kovasti, että pääsisimme uudelleen vielä joskus vaikkapa patikoimaan tuonne länsirannikon maisemiin. Ja ehkäpä myös eteläosiin. Saaran blogi on herättänyt kiinostuksen myös Corkin maisemiin. Kuka tietää, ehkä saan myös K:n vakuuttuneeksi asiasta...

Nyt lähetän terveiset jo täältä Friederike-myrskyn riepottelemasta Amsterdamista. Rekkoja kaatui myrskytuulen voimasta tänään  teille ja siksi monet tiet olivat poikki, raideliikenne oli pahasti seis ja lentoliikenne aivan sekaisin. Isoja puita kaatui meidänkin kodin lähellä ja telkkarista näin kuinka tuuli viskoi jalankulkijoita ja pyöräilijöitä kumoon. Me olemme ihan kunnossa, mutta kattoterassin järjestys meni taas aivan uusiksi ja pienoiskasvihuoneeni katto lensi kokonaan irti. Isot puiset kukkalaatikot ovat kumossa ja saviruukut säpäleinä. Huh! Nyt illaksi jo rauhoittuu.



Iloiset synttärionnittelut Äidille tätäkin kautta 18.1.!!!

Pysykäähän Te Kaikki myrskyiltä turvassa!

Tot ziens,
Leena