keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

24 kysymystä elämästä-haaste



Sain haasteen Kotonasi-blogin Annukalta. Haasteessa vastaillaan 25 kysymykseen elämästä. Ilahduin toki siitä, että Annukka oli tullut ajatelleeksi minua haasteita jakaessaan, mutta voin vakuuttaa, että samalla vastaileminen vähän jännitti. On helpompi postailla kuulumisia reissuista tai kevään etenemisestä, mutta omien ajatusten ja asioiden jakaminen täällä on aina vähän erilaista. Sitten ajattelin, että olenhan aiemminkin kirjoitellut muutaman aika henkilökohtaisen postauksen, joten menkööt samaan syssyyn tämäkin. Eli tässä:


Mitä rakastat?
Aitoa, sisikunnasta pulppuilevaa naurua.


Missä olet tosi hyvä?
Aika kinkkinen kysymys. TOSI hyvä kuulostaa vähän liioittelulta, mutta luulen että pienten lasten kanssa osaan yleensä olla aika luonteva. Tyyppinä uskon olevani rauhallinen ja aika helposti lähestyttävä, enkä ollenkaan pelottava. Samasta syystä taidan olla myös varsinainen hörhö-magneetti. Saan helposti juttuseuraa bussipysäkeillä ja kaupan kassajonoissa. Toisaalta olen kyllä iän myötä oppinut onneksi näyttämään myös vähän tylyltä tarvittaessa.


Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?
Huomaan, että nämä sydän-jutut ovat minulle yhä vähän hämmentäviä :-). Mutta jos ajatellaan enemmänkin kuvaannollisesti, niin tanssi parhaimmillaan voi olla sellaista. Jos liike ja musiikki napsahtavat ihan kohdalleen, olen muissa sfääreissä.


Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?
K saa minusta esiin sekä parhaat, että harmillisesti myös ne huonoimmat puolet.


Mitä haluaisit oppia?
Tooosi monia asioita! Valokuvaamaan muotokuvia, puhumaan uusia kieliä, tunnistamaan tähtiä ja avaruuden ilmiöitä, joogaamaan, ompelemaan vaatteita, dreijaamaan savea, uimaan ihan oikealla tekniikalla, tuntemaan kaikki syötävät sienet, tunnistamaan kaikki tavallisimmat linnut laulun perusteella...

Kuten huomaat, homma leviää ihan mahdottomaksi. Ongelma taitaa olla siinä, että niin kovin monta asiaa haluaisin oppia, mutta jostain pitäisi aloittaa.
Siis. Ehkä ihan aluksi haluaisin opetella pitämään kaappini ja laatikkoni järjestyksessä ja olemaan suunnitelmallisempi ainakin tärkeissä asioissa.


Mistä haluaisit tietää lisää?
Voi ei. Taas tulee mieleen heti kilometrilista, mutta yritän nyt hillitä itseni.

Ihmisen mieli on sellainen mysteeri, että se ei koskaan lakkaa minua kiinnostamasta. Olen joskus kauan sitten istunut monta vuotta psykologian luennoilla (en siis ole psykologi, vaikka ala opintoihini kiinteästi kuuluikin),  mutta silti haluaisin yhä tietää lisää. Luulen, että en enää kaipaa niinkään luentoja, vaan uskon että olemalla herkkä ja avoin niin omille kuin muidenkin kokemuksille, ymmärrän ja tiedän ihmismielestä koko ajan enemmän.


Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?
On sillä väliä, ainakin itseni kannalta. Toivon, että viiden vuoden kuluttua voisin elämänkokemusteni myötä olla taas hivenen viisaampi näissäkin jutuissa.


Mitkä unelmasi olet saavuttanut?
Olen saanut matkustaa ja nähdä maailmaa, tehdä töitä itseäni kiinnostavien asioiden parissa ja minulla on ihana, vähän laajentunutkin perhe. En ole ehkä ollut unelmoimisessa koskaan oikein mestari, mutta luulen saavuttaneeni enemmän kuin saatoin koskaan ajatellakaan. Nyt on hyvä.


Missä tilanteessa/millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten?
Vuosi sitten asuin Amsterdamissa ja reissasin todella paljon K:n mukana. Ihan omat juttuni olin järjestänyt niin, että saatoin lähteä K:n mukaan matkalle pienelläkin varoitusajalla ja matkalaukut olivat aina vähän valmiudessa. Se oli ihanaa, koska tiesin ettei sellainen elämä jatku ikuisesti. Tietysti jo pelkästään ulkomailla asuminen oli oikein hyvä vaihe elämässä. Ajatukset avartuivat aika lailla.

Viisi vuotta sitten asuimme vielä Suomessa ja tein äärimmäisen mielekästä, mutta samalla myös tosi kuormittavaa työtä. Ajattelin työasioita oikeastaan yötäpäivää. Vasta näin jälkikäteen näen ja ymmärrän, kuinka väsynyt silloin olin. Kun viisi vuotta sitten mahdollisuus Hollantiin muuttamisesta tuli eteen, en epäröinyt hetkeäkään. Vaikka samalla tietysti huoli tänne jäävistä läheisistä vähän kaihersi mieltä. Näin jälkikäteen ajateltuna päätöksemme muuttaa oli kuitenkin ihan älyttömän viisas teko siinä vaiheessa.


Mikä on sinulle todella tärkeää?
Suoraan omaan hyvinvointiini liittyvä juttu on läheisten hyvinvointi. Jos lähimmillä kaikki on hyvin, minäkin voin yleensä mainiosti. Muita elintärkeitä juttuja ovat hyvä yöuni, valo, ulkoilma, liikkuminen ja tasainen verensokeri. Aineellinen hyvinvointi on ihan kiva juttu, mutta lopulta hyvin toisarvoista.

Sitten on tietysti sellaisia isompia tärkeitä asioita kuten tasa-arvo, toisten ihmisten huomioiminen, luonnon monimuotoisuuden kunnioittaminen, rauha ja turvallisuus...


Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?
Tässä pitää nyt vastata ihan lonkalta ensimmäinen mieleen tuleva juttu, koska vaihtoehtoja on miljoona.
Ihan ekana mieleen ponnisti ajatus, että olisi hauska perustaa pieni, viihtyisä kahvi- ja teehuone, jonka tiskit notkuisivat ihania herkkuja, jossa olisi hyllymetreittäin kivoja oikeita paperisia kirjoja ja lehtiä ja iloinen, leppoisa ja aurinkoinen tunnelma.

Todellisuudessa minulla ei ole turhan ruusuisia kuvitelmia yrittäjyydestä, koska olen lähtöisin yrittäjäperheestä. Mutta kun tuossa kysymyksessä luvattiin, etten voisi epäonnistua, niin uskalsin heittää kehiin tämmöisen idyllin.


Kenen mielestä olet kaunis?
K sanoo minua joskus kauniiksi, vaikka uskoisin hänen tarkoittavan nykyisin entistä useammin sitä kokonaispakettia, johon kuuluu myös muuta kuin ulkoiset ominaisuuteni


Kuka rakastaa sinua?
Perhe



Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?
Voi hirvitys millainen kysymys. Tämä ei olekaan mikään pikkupähkinä. En nyt halua lähteä mihinkään kovin syvälliseen pohdintaan, sillä tiedän että jos sille tielle lähden, postauksessa ei tule lainkaan loppua. Siispä:
Suomessa hoitasin ensimmäiseksi joitakin ihan konkreettisia juttuja kuten lastenhoidon, koulutuksen, työllisyyden ja vanhustenhoidon parempaan kuntoon. Muuten täällä on aika hyvä olla jo näin.

Entä sitten koko maailmanlaajuisesti? Tietysti ne itsestäänselvyydet, että kaikille riittäisi ruokaa, turvaa, työtä, mahdollisuus opiskella ja toteuttaa itseään, saada tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa jne, Lisäksi toivoisin, että koko maailmaan saataisiin lisää lempeyttä, hyväntahtoisuutta, ja yhteen hiileen puhaltamista. Maapallo on lopultakin aika pieni ja kaikki me olemme täällä samassa veneessä. Yritetään siis käyttäytyä niin, että kaikilla on hyvä olla.


Miksi sinut kannattaa tuntea?
Tuo kannattaa-sana vähän pisti silmääni. En usko, että minun tuntemisestani kukaan varsinaisesti hyötyy sen enempää kuin kenen tahansa random-tyypin tuntemisesta. Mutta hyville ystävilleni luulen olevani lojaali, luotettava ja aito ihminen, joka on oikeasti kiinnostunut kuulemaan heidän ajatuksiaan, tunnelmiaan ja kuulumisiaan. Tykkään toki myös yhteisistä hauskoista jutuista, hassuttelusta, nauramisesta ja joskus vähän pöhköistäkin ideoista.


Milloin viimeksi teit jotain uutta?
Tänä talvena olen käynyt yhden uuden tanssilajin alkeiskurssia. Olen myös opetellut käyttämään Helsingin uudistunutta joukkoliikennettä :-/ , tutustunut täkäläisten ruokakauppojen (minulle uuteen) valikoimaan ja esimerkiksi kantapään kautta opetellut uudelleen muistamaan, että kasvikset ja hedelmät pitää punnita itse. Noloja tilanteita kassalla on ollut riittävästi.
Kaikki tuo alkaa tosin olla jo hanskassa, joten olen valmis uusiin huimiin haasteisiin ;-)


Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?
Kyllä


Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?
Konkreettisissa asioissa tulee mieleen ainakin muutamat vaatteet. Vanhan duffelitakkini vuorikangas on nolosti ratkennut, eikä sitä saa enää siististi korjattua.

Muuten luulen, etten ole taipuvainen hirveästi jumittamaan.


Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?
Tiedän, että minun pitäisi käydä iltaisin ajoissa nukkumaan. Olen kyllä petrannut tässä vähän.


Ketä varten pukeudut?
Itseäni varten. Tykkään mukavista ja helpoista vaatteista, joiden olemassaoloa ei tarvitse joka hetki miettiä. Joskus voin kyllä pukeetumisellani yrittää olla huomaavainen myös muita kohtaan, jos arvelen sen olevan heille tärkeätä. Hollannissa ihmiset pukeutuivat hyvinkin epämuodollisesti ja rennosti ja huomasin, että noiden neljän vuoden aikana omakin suhtautumiseni pukeutumiseen muuttui selvästi huolettomammaksi. Enkä kyllä pidä sitä mitenkään hyvänä muutoksena.


Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?
Jos minusta tuntuu, että olen pukeutunut tilanteeseen juuri sopivasti, enkä siis tunne olevani yli- tai alipukeutunut, oloni on hyvä. Aina parempi, jos tiedän että vaatteen väri tai malli pukee minua ja että se tuo parhaita puoliani esiin. Nuorena kaikki tuo oli vielä sata kertaa tärkeämpää.


Viekö tämä unelmiasi kohti?
En osaa kuvitella, että vaatetus vaikuttaisi unelmien toteutumiseen ainakaan minun kohdallani. Kyllä ne on ihan muut jutut! Itsevarmuus ja usko omiin kykyihin tulee minulla muista asioista. Vai ymmärsinköhän nyt tämän kysymyksen jotenkin väärin?


Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?
Tähän on ehkä itse vähän jäävi sanomaan mitään, mutta toivoisin että seurassani jokainen voisi olla ihan oma itsensä. Toivon myös ystävien tuntevan, että olen aidosti kiinnostunut heistä ja että he ovat minulle tärkeitä.
Työn kautta olen tavannut paljon monenlaisia ihmisiä ja mieleeni onkin jäänyt yhden entisen esimieheni kommentti, että pärjään hyvin myös erittäin haasteellisten henkilöiden kanssa (tämän hän oli lisännyt myös työtodistukseeni). Että tästä on sitten mustaa valkoisella :-DD.


Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?
Aika paljon elämässäni minulle on tainnut vain tapahtua. Hyviä ja huonoja juttuja, joihin en ole ainakaan tietoisesti itse voinut vaikuttaa. En hirmuisesti halua suunnitella asioita loppuun asti, koska olen huomannut että tietynlaisesta joustavuudesta on elämässä enemmän iloa. Liian tiukat suunnitelmat ja niistä kiinni pitäminen sulkevat paljon jännittävien ja hauskojen sattumusten mahdollisuuksia pois.  Haluan silti uskoa, että myös itse pääsen tekemään tärkeitä valintoja omassa elämässäni.




No niin, tuli valmista ja vastaukset tipahtelivat yksi kerrallaan ja helpommin kuin uskalsin kuvitellakaan. Jos Sinä et ole vielä tarttunut haasteeseen, nappaa se tästä ja anna palaa. Lukisin tosi mielelläni vastauksiasi.

Ja Annukalle siis erityiskiitos haasteesta. Sentään selvisin :-D

Kuvat otin tänään happihyppelylläni, joka suuntautui Kaisaniemen Kasvitieteellisen puutarhan alueelle. Talventähti loisti kuin Naantalin aurinko!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille,
Leena


maanantai 25. maaliskuuta 2019

Tunnelmasta toiseen



Lauantaina poikkesimme Kiasmassa. Jos olen aivan rehellinen, motiivimme pistäytymiselle oli lähinnä ihan kamala sää. Tuuli oli hurjissa lukemissa ja vaakatasovesisade siihen päälle oli niin masentava yhdistelmä, että oli pakko päästä jonnekin sisätiloihin. Eikä kaupoissa vaeltelukaan siinä hetkessä kiinnostanut yhtään.

K ei ollut nähnyt Kiasman Meno-paluu näyttelyä, jossa on nykytaidetta Itämeren alueelta, joten se tuntui kiinnostavan häntä. Minä olin tuon jo joskus kiertänyt ja siksi päätin kuluttaa omaa aikaani mieluummin katsomalla Iiu Susirajan valokuvanäyttelyn nimeltään Kuivakka ilo. Tiesin taiteilijasta jo jonkin verran luettuani häntä käsittelevän Hesarin henkilöjutun sekä joitakin muita lehtijuttuja. En ollut kauhean innoissani, koska ennalta näkemäni kuvat olivat jotenkin vähän liian... Niin mitä niissä oli liikaa? 

Susirajan ottamat kuvat ja videot ovat absurdeja ja surrealistisia omakuvia, joihin hän yhdistää yllättäviä esineitä ja luo sitten otoksiinsa ihan kummallisen pysähtyneen tunnelman. Kuvissa on myös huumoria, mutta huomaan itse näkeväni niissä kaiken sen kummallisen huumorin lisäksi surumielisyyttä ja melankoliaa. Jos en olisi ennalta lukenut Hesarin juttua, olisin varmasti ahdistunut kuvista vielä enemmän kuin nyt. Huomasin, että minulle jäi apea ja vähän surullinenkin olo näyttelystä. 

Iiu Susiraja, 2019 Kiasma, Puutarhajuhlat ovat ohi 

Päälimmäisenä näin kuvissa jonkinlaista vahvaa itseironiaa ja itselleen nauramista, joka ei kuitenkaan ollut lempeää ja hyväntahtoista vaan ennemminkin melkein ilkeää. En voi mitään omalle kokemukselleni, eikä varmaan tarvitsekaan. Näyttelyssä kuului naurunhörähdyksiä ja moni muu näkeekin nuo kuvat varmasti ihan eri tavalla. Tosin nuo kuulemani hörähdykset olivat välillä vähän hämmentyneitäkin. Vaikuttava tuo näyttely kieltämättä kuitenkin oli, ja huomasin prosessoivani sitä vielä seuraavanakin päivänä. En ehkä kuitenkaan haluaisi katsoa sitä ainakaan kokonaisuudessaan ihan heti uudelleen. 


Sunnuntain tunnelma oli sitten ihan vastakkainen.
Jo heti aamulla paistoi aurinko ja me päätimme päivän olevan täydellinen kevään ensimmäiselle retkelle. Hollannissa teimme paljon retkiä lähialueille, oikeastaan ihan ympäri vuoden, ja nyt haluaisimme täällä Suomessakin jatkaa tuota hauskaa tapaa ainakin jossakin muodossa. 


Nyt päätimme suunnata Porvooseen. Saimme kaivaa arskat esiin jo heti lähtöhötäkässä ja ajelu kuivilla teillä tuntui niin keväiseltä. Vaika tuuli oli ihan jäätävän kylmää edelleen, Porvoo ei pettänyt. Tunnelma oli aurinkoinen ja vieraanvarainen ja kahvihetki Helmessä oli juuri oikeanlainen ja ihana. Tuolla käydessä tuntuu aina siltä kuin olisi ihan muilla mailla. 


Brunbergin suklaamyymälässä vierailu on tietysti pakollinen Porvoo-reissulla, mutta nyt teimme poikkeuksellisesti myös muita ostoksia. Nimittäin Galleria Rahlingista. Ostimme kaksi kaunista vanhaa ovaalinmuotoista Arabian tarjoiluastiaa. Ne ovat väriltään ihanan savunharmaat ja sopivat moneen kattaukseen. Ja kaiken lisäksi ne olivat 50 prosentin alennuksessa. Täydellistä.



Parasta eilisessä sunnuntaissa oli hyvin vakuuttava lupaus keväästä ja todiste siitä, että Suomessakin voi tehdä kivoja retkiä jo ennen varsinaista kesäkautta.




Tänään hyväntuulista maanantaita kaikille,

Leena  


 

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Kotona läsnä ja Oton soppa



Mitä sitä nyt kotona tavallisesti puuhaillaan? Tietysti kaikenlaista, vaikka kotihommien tekeminen onkin usein vähän epäkiitollista. Ai miten niin? No ainakin siitä syystä, että niistä tavallisimmista kodin ylläpitoon liittyvistä hommeleista näkyvää jälkeä jää lopulta aika vähän ja harmillisesti vain ne tekemättömät työt huomataan. Huushollirutiinit tehdään myös usein kaikessa kiireessä vähän lonkalta ja vähän niin kuin sinne päin. Luulen, että harva meistä  huomaa kotitöistä oikeasti nauttia. Vaikka varmaan voisi. Itse olen viime aikoina miettinyt erityisen perusteellisesti autopilotin sulkemista ja läsnäolon jaloa taitoa. Myös kotitöissä. 

Vihdoin oli aika ottaa teoria käytäntöön, kun torstaina saatoin käyttää aamupäiväni sellaiseen, mikä tuntui mielekkäältä juuri tässä hetkessä. Monikin juttu kotona kaipaa tekemistä, mutta päätin valita sellaiset hommat, joiden aikana on helppo harjoitella tietoista läsnäoloa. Puuhan piti olla ainakin sen verran haasteellista, että siihen olisi keskityttäväkin hieman. Ettei ihan automaattivaihteella voisi päästellä.


Hauskin aamupäivän hommani oli viherkasvien huolto, suihkutus ja altakasteluruukkujen mullan vaihtaminen. Ja harjoitushyödyn lisäksi koko urakan lopputulos vasta olisikin palkitseva. Siispä hommiin! En ole varsinainen viherpeukalo, mutta meidän valoisassa olkkarissa tietyt kukat onneksi viihtyvät. Sitäpaitsi valitsen kotiin aina mahdollisimman helppohoitoisia kasveja kaiken varalta. Tykkäisin kovasti kaktuksista ja monenlaisista mehikasveista, mutta koska muut (lue K) meillä eivät niistä tykkää, olen vältellyt niiden hankkimista. Väsytystyö on kuitenkin meneillään ;-). 


Roudasin kasvit kylppäriin kunnon suihkuun, sillä tiedän että siitä ne tykkäävät. Ruukkujen ja mullan vaihtoon piti kyllä keskittyä ihan oikeasti, koska sellaista ei niin kovin usein tule tehtyä. Olinkin puuhassa täydellisen läsnä ja hiki päässä. Hyvä harjoitus siis! Varsinkin peikonlehti ja palmuvehka olivat kasvaneet aika suuriksi ja niiden kääntelyssä ja nostelussa tuli ihan hiki. Amsterdamissa meillä oli etupäässä vain leikkokukkia, ne kun olivat siellä niin uskomattoman edullisia ja sitä paitsi reissasimme niin paljon, että ruukkukukista olisi ollut jatkuva huoli. Hollantiin otinkin Suomesta mukaan vain yhden viherkasvin ja muista kukista luovuin silloin melkein tippa silmässä. Eniten suretti valtavan tuuhea, puumainen limoviikuna. Se oli niin iso, etten viitsinyt sitä sukulaisille tai kavereillekaan tarjota (tosin myöhemmin kuulin, että se olisi kiljuen otettu vastaan), vaan K kantoi sen kerrostalomme alarappuun ja laitoimme siihen lapun, että sen saa ottaa, jos joku haluaa. Ajattelin silloin, että siitä se on helppo kantaa sitten roskiksille, jos se ei kenellekään kelpaa. Vajaan kymmenen minuutin kuluttua veimme jotain muuta rojua hissillä alakertaan ja jo siinä ajassa kukka oli hävinnyt. Toivottavasti siitä oli iloa uudelle omistajalle, ainakin minulle tuli vähän parempi mieli.


Kukkasirkuksen lisäksi ehdin aamupäivällä toki muutakin tehdä. Päätin selailla keittokirjoja ja etsiä ohjetta, jonka toteuttamiseksi ei tarvitsisi lähteä ruokakauppaan. Olen joskus aiemminkin kertonut, että olen kehittänyt itselleni oikein taiteenlajiksi kauppareissujen välttelyn. Sitäpaitsi viime viikonloppuna käväisimme kylässä Hampurissa ja siellä tuli syötyä herkkuja ja aika raskasta lihapainotteista ruokaa, joten nyt teki taas mieli tuttua kasvisruokaa. Tykkäämme kovasti linsseistä ja löysinkin Ottolenghin Simple-kirjasta kivan ohjeen linssikeittoon, joka kyllä muistutti omaa Yksikätisen linssikeittoani jonkin verran, mutta ei ihan kuitenkaan. Onneksi sentään jouduin vähän tsemppaamaan uuden ohjeen kanssa. Tätä keittoa en edes soseuttanut, vaikka senkin olisi voinut toki tehdä. Niin tai näin, maku oli kuitenkin mahtava. Tosi mahtava! Ja kokatessa on kyllä helppo olla läsnä. Ruokaa tehdessään voi olla hommassa mukana kaikilla aisteillaan maistellen, haistellen, tunnustellen, ihaillen kauniita ja värikkäitä raaka-aineita ja kuunnellen terävän veitsen hauskaa napsutusta aineksia pilkkoessaan.

Keitto on laktoositon, sen voi tehdä etukäteen ja tarvittavia aineksia on vain kymmenisen.




Laitan tähän uuden ohjeen muistiin ja muidenkin testattavaksi:

Oton linssikeitto
neljälle

2 rkl auringonkukkaöljyä
1 sipuli pieneksi pilkottuna
1 rkl currya medium
1/4 tl chililastuja
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
4 cm pala inkivääriä kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
150 g punaisia linssejä huuhdeltuna ja valutettuna
1 tlk tomaattimurskaa 
30 g tuoretta korianteria karkeaksi hienonnettuna
1 tlk kookosmaitoa

vettä, suolaa ja mustapippuria

1. Lämmitä öljy kasarissa, lisää pilkottu sipuli ja kuullota kunnes se pehmenee ja vähän karamellisoituu. Lisää curry, chililastut, valkosipuli ja inkivääri ja kuullota vielä pari minuuttia. Lisää valutetut linssit, pyörittele niitä hetki ja kaada sitten joukkoon tomaattimurska, korianteri, 6 dl vettä, 1 tl suolaa ja reilut rouskaukset mustapippuria myllystä.

2. Sekoittele joukkoon myös kookosmaito. Kiehauta, alenna sitten lämpötilaa ja anna hiljalleen kiehua n. 25 min. kunnes linssit ovat pehmeitä, mutta säilyttävät yhä muotonsa. Voit lisätä desin verran vielä vettä, jos haluat (Minä tykkään aika paksusta keitosta). Lisää vielä maun mukaan suolaa ja pippuria.

3. Jaa keitto lautasille tai kulhoihin, lorauta halutessasi päälle muutama tippa purkin pohjalle jäänyttä kookosmaitoa ja ripottele muutama tuoreen korianterin lehti koristeeksi. Lisänä voit tarjoilla limelohkoja, jos tykkäät sitruksisesta twististä.

Jos siis haluat, voit 2. vaiheessa soseuttaa keiton blenderillä tai sauvasekoittimella. Minä en sitä tehnyt tällä kertaa. Keitto säilyy Oton mukaan hyvänä jääkaapissa 4 päivää ja pakasteessa kuukauden.


Vaikka neljän hengen keittoa ei meillä olekaan tarpeen säilyttää edes neljää päivää, muuta säilytettävää ruokatavaraa kyllä näyttää olevan. Vaikka jääkaappikin huutaa siivousta, tartuin kuitenkin kuivatavarakaapin sisältöön. Kuin huomaamatta sinne kertyy kaikenlaista sellaista, jonka olemassaoloa ei kohta edes muista. Aamupimeässä esiin nostettu kaurahiutalepakkaus taitaa olla eniten käytetty kuivatavara. Siis meillä. Se on heti katsekorkeudella ja tarjolla ensimmäiseksi kaappia avatessa. Muut pakkaukset olivatkin sitten vähän niin ja näin ja siellä sun tuolla. Kun ryhdyin keittoa varten etsiskelemään punaisia linssejä, vaikutti ensin siltä, että keitto täytyisi tällä kertaa tehdä punaisten sijaan vihreistä linsseistä. No, eihän tuo oikeasti olisi edes haitannut, mutta kun tarkemmin etsiskelin, löysin myös ison pakkauksen punaisia linssejä.


Vaan kun keitto oli kiehumassa, kävin kaapin kimppuun.  Kaappi ei ole iso, eikä homma suuren suuri, mutta hyvä mieli siivouksen jälkeen oli taattu. Niin, ja läsnäoloa tuokin urakka vaati. Koko loppupäivän kävin aina välillä availemassa kaapin ovea ja ihastelemassa siistejä hyllyjä. On se vaan niin, että minulle siivoushommissa tuo selvästi nähtävä muutos on suurin motivaattori. Jokin näkymätön homma, sanotaan vaikka petauspatjojen imurointi, ei ole ollenkaan niin palkitsevaa, vaikka  itse tietääkin urakan tehneensä. Mutta kun se ei näy missään.

Ja juu ei. En todellakaan ryhtynyt enää imuroimaan sänkyjä ja petareita, vaan siirryin vastahakoisesti istua nököttämään työpöytäni ääreen ja availemaan sähköpostejani. Tiesin jo ennalta, että siellä olisi muutamia juttuja, jotka vaatisivat aika pikaista vastausta ja aikataulujen suunnittelua ym. Melkein toivoin, että olisin voinut vielä jatkaa noita aamupäivän kotihommeleitani. Varsinkin kun olin ottanut mukaan läsnäoloharjoitukset, sain tekemisestä irti enemmän kuin uskoinkaan. 

On muuten pakko kertoa, että vauhti jäi kuitenkin sen verran päälle, että samalla moodilla myöhemmin illemmalla öljysin vielä huushollin kaikki puiset leikkuulaudat ja puiset työtasot. Tulipa tuosta torstaista oikein kunnollinen olo.


Henkisesti olen tässä valmistautumassa viikonlopun uuteen kotiurakkaan. Aiomme nimittäin vihdoin ja viimein maalata eteisen seinät. Muuttohässäkässä oli niin paljon kiirettä, että se jäi tekemättä ja olemme vain odotelleet sopivaa hetkeä. 

Ehkä se on nyt koittanut. 

Pitäkää peukkuja, että kaikki sujuu kuin...

Haliterkuin,
Leena








perjantai 8. maaliskuuta 2019

Railakasta naistenpäivää!






Tämän F. Kupkan maalauksen myötä toivotan teille kaikille ihanille blogi-naisille iloista ja railakasta naistenpäivää.

Näkyillään!

Iloterkuin,
Leena

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Miestennielijät ja abstraktion voima



Huulipuna 1./ Miestennielijät

Ateneumissa on meneillään hieno suurnäyttely tsekkiläisen Frantisek Kupkan (1871-1957) töistä. Näyttely kattaa koko taiteilijan uran 1890-luvulta 1950-luvulle. Kävin Ateneumissa helmikuun viimeisellä viikolla ja kyllä kannatti. Kupka on nähtävissä siellä aina 19.5. asti.

Kupka syntyi Itävalta-Unkarissa 1871 ja opiskeli Prahan sekä Wienin taideakatemioissa. Pariisiin hän muutti 1896 ja elätti itseään  aluksi satiirisilla piiroksilla ja muilla kuvitustöillä.  Kuvitustyöt lopetettuaan hän alkoi määrätietoisesti etsiä uutta ja kyseenalaistaa todellisuuden kuvaukseen perustuvaa tapaa maalata. 


Huulipuna 2./ Miestennielijät

Perhekuva



Näyttelyssä oli kiinnostavaa seurata, miten Kupka eteni pyrkimyksessään ensin yhdistämällä maalauksissaan esittäviä ja abstrakteja elementtejä. Tämä näkyy hyvin selvästi teoksessa Pianonkoskettimet, Järvi 1909. Maalauksen alakulmassa pianistin sormet tavoittelevat mustavalkoisia koskettimia, jotka lähtevät leijumaan kohti kimmeltävää järveä. Yläosan maiseman ja alaosan pianonkoskettimien ja soittajan käsien yhdistelmä alleviivaa että kyseessä ei ole oikea maisema, ennemminkin musiikin aikaansaama mielikuva tai muisto. Musiikki näyttää olleen yksi Kupkan tärkeimmistä innoittajista. 



Pianonkoskettimet, Järvi 1909

Kupka tutki töissään liikettä, värejä, valoa, tilaa, aikaa ja niiden välisiä suhteita ja siirtyi vähitellen yhä pelkistetympään ilmaisuun. Lopulta hänen taiteensa kulminoitui radikaaliin ei-esittävyyteen, joka tuli perustumaan lähes yksinomaan geometrisiin muotoihin ja erityisesti diagonaalien ja pystymuotojen tutkimiseen.



Oli mielenkiintoista tutustua hieman  myös Kupkan taiteilija-persoonaan. Kaikesta näkyi, että Kupka oli loputtoman kiinnostunut maailmasta: filosofiasta, kirjallisuudesta, arkeologiasta, tähtitieteestä, anatomiasta, kemiasta, luonnontieteistä, eri kulttuurien mytologioista, evoluutioteoriasta ja okkultismista. Hän oli myös poliittisesti tiedostava ja hänellä oli kontakteja anarkistiajattelijoihin ja vapaamielisiin piireihin Pariisissa ja Prahassa. 






Seitsemällä vuosikymmenellä maalanneen taiteilijan tuotannossa on muotokuvia, symbolistisia teoksia, yhteiskuntakriittisten lehtien kuvituksia, filosofisia kannanottoja ihmiskunnasta, pariisilaisia katujen ihmisiä, prismaattisten värikenttien muodostamia vartalotutkielmia, avaruudellisia värisommitelmia, kosmisia näkymiä ja kone-estetiikkaa sekä lopuksi noita äärimmilleen pelkistettyjä geometrisia sommitelmia.


Loppuaikojen työ, en muista nimeä, mutta aika pelkistetyksi meni. Eikö vain?

Erityisesti pidin siitä, että näyttelyä katsellessani saatoin tutkailla koko länsimaisen taiteen historian kehitystä eli sitä kun perinteisistä muotokuvista siirryttiin vähitellen kohti abstraktia ilmaisua. Samankaltaiseen kehityspolkuun olin jo joskus aikaisemmin muualla tutustunut esimerkiksi hollantilaisen Mondrianin ja venäläisen  Kandinskyn näyttelyissä. Kupka oli minulle kuitenkin uusi tuttavuus.


Taiteilija ateljeessaan

Rapsakoita pakkaspäiviä täältä Helsingistä!

Leena

P.S. Läppärin näppikseni on kotoisin Amsterdamista ja siitä irti saamani erikoismerkit ovat aika rajoitetut, koska olen halunnut ottaa käyttöön skandi-ääkköset. Siksi esim. Frantisek- nimen ja tietysti Tsekki-sanan s-äänteiden päällä pitäisi olla se venkura. Pyydän anteeksi venkuroiden puuttumista, mutta luulen että saatte kaikesta huolimatta tolkkua jutusta.

Tietoja Kupkan elämänvaiheista ja mainitsemistani tauluista olen lueskellut mm. Ateneumin omasta Klassikot uudessa valossa -kirjasesta, josta olen niitä postaukseeni napsinut.





perjantai 1. maaliskuuta 2019

Ping sanoo viiksitimali


Mahtavaa maaliskuuta ystävät! Marraskuussa ei melkein jaksanut uskoa, että tämä hetki vielä joskus oikeasti koittaisi, mutta nyt sitä mennään. Ja koko ajan paranee vaan. No sää on välillä mitä on, mutta sitten taas paistaa aurinko niin valloittavasti, että ei tiedä minne häikäistyneenä katsoisi.

Jaa niin juu. Asiaan. Mietit jo varmaan, että mikä ihmeen viiksitimali. Siis otsikossa. Siis ainakin jos et ole ornitologi. Minäkin vasta äskettäin sain tietää, että viiksitimali on pikkuruinen lintu, joka elää Etelä-Suomen laajoissa järviruokokasvustoissa. Kovin yleinen se ei taida olla, enkä minäkään muista nähneeni sellaista muualla kuin kuvassa. Kuukkeloin lintusen ja aika hauskansuloiselta se mustine viiksineen näyttää. 

Syy, miksi otin tämän pikkusiivekkään postaukseeni, liittyy taas lähes päivittäin näkemääni ping-tekstiin. ???  Nimittäin aina kun lähden reippaillen kiertämään läheistä Töölönlahtea, ohitan Linnunlaulu-alueen lahden itäpuolella. Linnunlaulussa olen jo joskus silloin vajaat kymmenen vuotta sitten ihmetellyt noita kummallisia kirjainrivejä puiden oksilla: ping, iih, dijy, krrr, kjyk. Kaikelle kuitenkin sokeutuu ja vähitellen lakkasin huomaamasta noita väkerryksiä. Vasta nyt, palattuani takaisin noille Linnunlaulun reiteille, katselen taas ympäristöä uusin silmin ja huomaan kaikenlaista. Aloin selvittää myös noiden kirjainyhdistelmien taustaa tarkemmin.


Kyseessä on taiteilija Jussi Valtakarin julkinen teos Linnun laulu, ja se perustuu nimensä mukaisesti lintujen lauluääniin. Helsingin taidemuseon teos koostuu puuhun kiinnitetyistä, ruostumattomasta ja hiotusta teräslevystä leikatuista linnun ääntelyä kuvaavista sanoista. Ympäristöteos levittäytyy Linnunlauluntien varrelle Töölönlahden puistomaisemaan, vanhalle huvila-alueelle.


Teoksen viisi lintulajia ovat käpytikka, lapinsirkku, satakieli, rautiainen ja viiksitimali. Rautiaisen ääni on korkea iih. Käpytikka ääntelee tavallisimmin kovalla, terävällä kjyk-äänellä ja lapinsirkku viheltää dijy. Satakielen laulua kuvaa krrr-ääni ja napakka ping kuuluu eteläisessä Suomessa viihtyvälle viiksitimalille. Tästä taideteoksesta on ollut yksi versio esillä Purnun kesänäyttelyssä vuonna 2008. Teos julkistettiin Helsingissä 2009 ja kuuluu siis Helsingin taidemuseon kokoelmaan. 




Aika hauska tuo taideteoksen idea. Ja aika vähäeleinen, sanoisin. K ei noita kirjaimia ollut huomannut lainkaan, ennenkuin minä niitä joskus ääneen ihmettelin. Lenkkeillessään K nimittäin tuijottaa enimmäkseen edessä olevaa tietä, ajatukset sisäänpäin kääntyneinä ja minä taas katselen puidenlatvoja ja pilviä ja vastaantulevia ihmisiä ja koiria ja ympärillä olevia rakennuksia ja ja ja. No, jos olemme liikkeellä yhdessä, taidan myös höpötellä melkein koko ajan. Voi apua. Tiedän. Olen välillä aika rasittava.

Tuolla Linnunlaulussa ovat myös usein valokuvailemani vanhat kauniit puuhuvilat. Erityisen kaunis on mielestäni valkoinen huvila aivan Töölönlahden rannassa eli Villa Kivi. Se on rakennettu 1890 ja nykyisin Helsingin kirjailijayhdistyksen käytössä. Siellä on mm. 14 kirjailijahuonetta ammattikirjailijoille. Villassa järjestetään myös monenlaisia kirjallisia tilaisuuksia yleisölle. 

Keskellä edessä Villa Kivi ja oikealla vähän korkeammalla Heleniusten Sininen huvila, jonka pihaan ilmeisesti laajennetaan kesäkahvilaa.

Villa Kiven eteläpuolella sijaitseva 1890 rakennettu Sininen huvila on myös näyttävä. Talo kuuluu taitelijapariskunta Marja ja Jorma Heleniukselle. Sen pihassa toimii myös kesäkahvila. Mutta minua, kuten myös monia turisteja, kiinnostaa erityisesti Sinisen huvilan pihassa nököttävä pikkuruinen, erittäin koristeellinen rakennus, joka näyttää aivan jonkin puuhuvilan pienoismallilta. Olen saanut selville, että tuo ihastuttava rakennelma on Heleniusten tyttärelleen rakentama leikkimökki. Ja todella. Aika hulppea sellainen! Tytär oli toivonut leikkimökkiä, jossa mahtuisi sateisella säällä pelaamaan Afrikantähteä. Ja kukapa isä ei haluaisi toteuttaa pienen prinsessansa toiveita! Lopputulos on varmasti jokaisen pikkuneidin unelma. Ja miksei pienten poikienkin. Mökissä on sisällä portaat, pieni tornitila ja ullakko.

Tämä vaatimaton leikkimökki on rakennettu joskus 1990-luvulla, eli se ei oikeasti ole kovinkaan vanha. Ikkunoissa on mm. lasimaalauksia ja kauniita puuleikkauksia. Huom. vastarannalla näkyy Kansallisooppera.
Tytär on ilmeisesti jo kasvanut mökkiajoista ja mökille on mietitty uutta käyttöä. Ovatpa japanilaiset matkanjärjestäjät kuulemma  ehdottaneet jonkinlaisia leikkimökki-vierailumatkojakin sinne. En ole kuullut viimeisimpiä suunnitelmia, mutta näyttää siltä, että Sinisen huvilan pihassa on meneillään jokin isompi kunnostustyö. Ehkä myös leikkimökille on keksitty uusiokäyttöä. Aika näyttää.

Junesin rapistuvassa huvilassa on kirpputori silloin kun isäntä on kotosalla.

Linnunlaulun huviloihin kuuluu myös valtava, hienolla paikalla sijaitseva, mutta erittäin huonossa kunnossa oleva puurakennus. Nykyisin tuon mammutin omistaa Aulis Junes, jonka kanssa kaupunki on käynyt vuosikausia kestänyttä väsytystaistelua, uhkasakkojen uhalla, huvilan kunnostamisesta. Junes on ilmoittanut kyllä tekevänsä kunnostustöitä, mutta käyttää perinnemenetelmiä, jotka vaan ovat hitaita. Ainakin näin ulkopuolisesta näyttää siltä, että talo rapistuu kokonaan, ennenkuin se saadaan pelastettua. Sääli, koska rakennuksella on melkoinen historia takanaan ja olisi hienoa säilyttää se myös jälkipolville.

Linnunlaulun kalliot ovat jo osin paljastuneet lumen alta.

Huomaan tässä kirjoitellessani, että kaikenlaista sitä voikin mahtua pienelle lenkkipolun pätkälle. Ainakin minulla vauhti aina tuossa kohdin hidastuu, koska Linnunlaulu sijaitsee vähän korkeammalla kallion päällä. Ylämäissä on paremmin aikaa katsella ympärilleen, kun ei ole vauhtipipa niin tiukasti silmillä. 

Millaisissa maastoissa sinusta on mukava lenkkeillä? 
Katseletko ympärillesi, vai keskitytkö miettimään syntyjä syviä tai seuraavan päivän töitä?

Nyt taas rentoa viikkistä ja linnun laulua ympärillesi.

Terkuin,
Leena










keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Lupauksia keväästä?





Helmikuu alkaa olla viimeisillään ja jo jonkin aikaa näilläkin leveysasteilla on näkynyt, kuulunut, tuoksunut ja tuntunut jonkinlaisia lupauksia lähestyvästä keväästä. Luin juuri lehdestä, että herkimmät allergikot ovat jo saaneet oireita ja lähipiirissänikin olen ollut havaitsevinani pientä silmien kutinaa ja aivastelua. Tosin nuo ensimmäiset pöllähdykset ovat kyllä saapuneet keskemmältä Eurooppaa. Tuulet ovat tuoneet mukanaan kuulemma ainakin lepän ja pähkinäpensaan siitepölyhiukkasia. Suomen puolella ensimmäisten puiden ja pensaiden kukinta alkaa yleensä vasta maaliskuun loppupuolella.




Kun mietin englanninkielistä käännöstä sanalle kevättalvi, keksin esimerkiksi seuraavat ilmaisut: late winter, early spring, time between actual winter and spring ... Oikeastaan meidän kevättalvi-sanamme on aika kompakti ja selkeä ilmaus. Kansanperinteen mukaan Matti (24.2.) aloittaa kevättalven. Omassa mielessäni kevättalvi alkaa siitä, kun sydäntalvi on ohi, eli aurinko alkaa loimottaa hangilla,  aurinkolasit kaivetaan viimein esille ja kun lumen pinnalla lojuvat roskat tulevat näkyviin ja lumen pintaa tummempina lämpiävät ja samalla sulattavat lunta ympärillään (jotain iloa roskistakin siis!). Ja sitten tuulessa alkaa olla ihan erityinen keväinen tuoksu. Kyllä sen vaan tietää. 



Tylsimykset sanovat tietenkin, että vielä se oikea talvi kiristää otettaan ja hetken on vielä odotettava, mutta mitäs siitä; suunta on selvästi parempaan! Nyt vain toivotaan lisää lämpöisiä, aurinkoisia, kuivia ja tuulisia sääjaksoja, niin sulavat nuo likaiset ja harmaat lumet jo pois ainakin täältä Etelä-Suomesta. Pohjoisempana ehkä ainakin matkailuyrittäjät ja alan harrastajat toivovat vielä hiihto- ja laskettelukelien jatkuvan.





Selviä merkkejä kevään etenemisestä olen bongaillut päivittäisillä kävelyilläni, ja niitä onkin hauska täällä taas seurailla muutaman vuoden tauon jälkeen. Asioita tulee siksi katsottua ja kuunneltua ehkä vähän tarkemmin. Mustarastaan laulu sinertyvässä iltahämärässä kuulostaa nyt erityisen kauniilta, talitiaisten tityyt ja varsinkin jäiden sulamisesta aiheutuvat äänet ovat vertaansa vailla ja välillä tulee ihan pakahduttava olo. Tätähän se talven taittuminen oli!



Ehkä hitusen ärsyttävä juttu ovat toisenlaiset linnut, jotka viimeistään kevään tullen alkavat tulla vähän liian hanakasti iholle. Feissarit. Eilen reippaalla kävelylenkilläni puiston rannassa kohtasin näitä siivekkäitä. Ensimmäinen kysyi ensi töikseen, että puhunko suomea. Koska kysyjällä ei ollut mitään, ainakaan nopeasti näkyvillä olevia merkkejä tai tunnuksia, ja hän näytti tavalliselta epätietoiselta nuorelta mieheltä, vastasin ystävällisesti puhuvani ja mielessäni arvelin, että hän tarvitsee vain apua löytääkseen oikean reitin jonnekin. Huomasin kuitenkin nopeasti, että hän alkoikin kaivaa repustaan esitteitään. Voi hitsi, en halunnut pysähtyä keskustelemaan perusteellisemmin mistään, edes epäilemättä tärkeästä asiasta, vaan toivoin pääseväni jatkamaan nopeasti hyvärytmistä reipasta lenkkiäni. Sanoin vain hymyillen kiitos ei ja jatkoin matkaa. 






Muutaman minuutin kuluttua näin jo toisen nuoren pojan, joka näytti olevan samaisella asialla ryhtyessään lähestymään minua.  Ja aivan oikein, taas kysymys kuului, että puhunko suomea. Hymyilin ja sanoin puhuvani, mutta jatkoin vain matkaa pysähtymättä. Kun sama toistui vielä uudelleen Finlandiatalon nurkalla, aloin jo oikeasti ärsyyntyä. Eikö noilla nyt ole yhtään pelisilmää?!! Ei kai kukaan hikinen lenkkeilijä halua pysähtyä rupattelemaan kesken lenkin. Kylmähän siinä tulee! No, ymmärrän, että menoni näytti noista nuorista pojista kenties rauhalliselta ajantappo-taapertelulta, mutta silti!! 



Uusi piirre (ainakin minulle) hommassa oli, että helposti näkyvät tunnukset feissarilta puuttuivat. Varmasti monen kävelijän onkin siksi vaikeata valmistautua tähän täsmäiskuun varastossa olevilla repliikeillä, joilla noista tilanteista on tottunut pääsemään nopeasti ohi. Ja se se ehkä oli homman tarkoituskin; yllättää vastaantulija totaalisesti ja saada hänet vastaamaan heti aluksi ainakin kerran myöntävästi, nimittäin tuohon kieli-kysymykseen. Sen jälkeenhän on tutkitusti helpompi saada seuraaviinkin kysymyksiin myöntävät vastaukset.




Ehkä turhan paljon tuo kokemani harmitus saa nyt tilaa tässä yhteydessä. Yleensä feissarit ajavat ihan hyviä ja tärkeitä asioita ja sitäpaitsi useimmat ovat ihan kohteliaitakin. Huomaan kuitenkin ärsyyntyneeni tavasta, jolla lahjoittajien kalasteleminen nykyisin näyttää tapahtuvan. Kolme saman asian kauppaajaa peräkkäin oli jo hivenen liikaa. Kilpailu on varmasti kovaa, mutta tosiaankin sitä pelisilmää heille toivoisin. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja vaikkapa päärautatieaseman edustalla olen jo tottunut heitä kohtaamaan, mutta lenkkipolku on varattu omille ajatuksilleni ja pään nollaamiselle. Itsekästä? Kyllä, mutta ei se silti ole niin hirmuisen paljon vaadittu. Eihän?




En nyt tämän enempää aio ärsyyntymiseen omaa tai sinun aikaasi käyttää. Mietitään mieluummin tähän mainioon vuodenaikaan liittyviä juttuja. Joko sinä olet löytänyt lupauksia keväästä? Krookuksen tai helmililjan alkuja tai muuta ihanaa? Vai nautitko vielä täysillä puhtaista valkoisista hangista ja suksien rahinasta lunta vasten? Olisi kiva kuulla.

Torstinpäiväterveisin,
Leena



Postauksen kuvat ovat Uunisaaren rantamilta, Kaivopuiston edustalta.

perjantai 22. helmikuuta 2019

Pipa päässä pakkasella ja rotvallir reunalla




 Murteet ovat mahtavia ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä ihastuneempana kuuntelen, kun joku oikein antaumuksella puhuu omaa paikallismurrettaan. 

Kun kahdeksankymmentäluvun alussa muutin Pirkanmaalta  Helsinkiin, muistan kuinka uusi ystävä saattoi vilkaista huvittuneen näköisenä vieruskaveriaan, kun erehdyin sanomaan jotain tampereeks. En voinut käsittää, etteivät muut esimerkiksi tienneet mikä on pipa tai rotvalli. 

Vähitellen opin varomaan sanomisiani, koska ei ollut kivaa, jos viestin perille menemisen sijaan huomio kiinnittyi pelkkään puhetapaan. Ja sitten vähitellen aloin itsekin oudoksua noita murteellisia ilmauksia. Tampereen murre kuulosti korvissani lähinnä rumalta, vaikka muut murteet sitävastoin olivatkin hauskoja ja mukavan originellin kuuloisia. Parikymmentä vuotta taisi kulua, ennen kuin aloin taas vähitellen poimia noita hauskan kuuloisia ilmauksia jälleen omaankin puheeseeni. Vaikka täytyy myöntää, etteivät ne vieläkään välttämättä kovin kauniilta kuulosta. Noihin sanoihin ja ilmauksiin liittyy kuitenkin jotain lämpöistä, tuttua tunnetta, jota on vähän vaikeata muille kuvata. 

Esimerkisi hyvin lämpimiä tunteita herättää ilmaus heiny, joka on sellainen erityisen hellämielinen hyvästely, joka tarkemmin sanottuna alkaa vielä oikeastaan henkäyksellä tyyliin hheiny. Oijoi.

Muita lämpöisiä läikähdyksiä sisikunnassa aiheuttavia sanoja ovat esimerkiksi, rörö, riävä, pöykky, pisättää, näino, mukata, mulia,  lyhköne, likka, loppi, kummi, iankaike, ernomane ja anskattoo. 


Noista oikeastaan tuo viimeinen anskattoo kirvoitti koko tämän postauksen. Sitä ilmausta tuli käytettyä viime viikolla, kun kommentissani Tuulan klik blogi-kirjoitukseen mainitsin mahdollisuudesta käväistä katsomassa Magritten näyttelyä Amos Rexissä. Sen sanonnan merkitys taitaa olla selvä, mutta jos sinulle ei kaikki tuossa edellä mainitsemani rakkaat ilmaukset ole ennestään tuttuja, laitanpa tähän niistä selvityksen lainaten Tampere-seuran julkaiseman Tampere-Suomi sanakirjan suomennoksia.

rörö 
pienissä lasi- tai metallipulloissa säilytettävä aines, jota ihmiset levittävät tai suihkuttavat kainaloihinsa tansseihin lähtiessään; samaa tarkoittaa myös reutorantti

riävä
paikallinen hiivuri eli hiivaleipä; Tampereella on Suomen parhaat leivät ja pullat, ja tästä syystä koko kylää kutsutaan toisinaan Riäväkyläks

pöykky
lumikinos; toinen merkitys on pöytäviina; pahimmassa ajateltavissa olevassa tapauksessa saattaa käydä niin, että pöykkyä nauttinut henkilö mukkaa pöykkyyn

mukata
menettää tasapainonsa, muksahtaa kumoon

pisättää
keskeyttää liike; esim. pirssikuskille voi sanoa pisätä tähä, kun matkustaja haluaa poistua autosta antautumatta vaaraan, joka aiheutuu liikkuvasta kulkupelistä poistumisesta

näino
sana, jolla tamperelainen antaa pontta sanomalleen

mulia
siirtyä puolittain epähuomiossa veteen sen verran syvälle, että vesi solahtaa saappaanvarsista sisälle

lyhköne
pituudeltaan erittäin vähäinen ja paljon parempi sana kuin tyly lyhyt

likka ja loppi
keskenkasvuiset nais- ja mieshenkilöt

kummi
joustava aines, jota Tampereella käytetään monenmoiseen tarkoitukseen; kummipyörillä liikutellaan tavaroita paikasta toiseen ja kummisaappaat veretään jalkoihi.

iankaike
hyvin pitkään, lähes ikuisesti

ernomane
hyvääkin parempi; käytetään erityisesti yhteydessä vallanernomane; esimerkiksi Pyynikihhelmi-limonaari oli vallanernomasta.

anskattoo(nny)
ilmaus, jonka tarkoituksena on heittää epäilys erityisesti jonkun muun henkilön aikeiden toteutumisen ylle; anskattoonny kunka tossakin käy.


Hassua, että joskus vieläkin iskee epävarmuus siitä, ymmärtävätkö muualta kotoisin olevat joidenkin minulle itsestäänselvien sanojen merkityksen. Kotona olemme joskus K:n (pesunkestävän helsinkiläispojan) kanssa käyneet keskustelua jonkin ilmauksen merkityksestä. Tiätty rotvallit ja pipat opetih heti alkuunsa.

Nyk kuitenkiv viikolloput,
sommoro!

Leena

P.S. Puhutko sinä murteellista suomea, vai oletko omaksunut yleiskielen käyttöösi?