Tiensä päässä

Mikä kaikki voi tulla tiensä päähän?

Tietosanakirjat, Windows 7, kivijalkapankit, aktiivimalli, öljykattila, kirkonkylän koulu...? 

Ainakin nuo ihan varmasti. Ja nyt näyttää siltä, että myös Kanavalla-blogi on vedellyt viimeisiään jo vuoden verran. Liian monta kertaa olen vain käynyt pikaisesti päivittämässä viimeisimmät kuulumiset ja valittelemassa kiireitä. Eihän sellainen voi ilahduttaa sen enempää lukijaa kuin kirjoittajaakaan. Tulee mieleen, että mikä ihmeen motiivi on saanut minut aina vain jatkamaan? Varmasti tärkein syy (kuten olen monesti aiemminkin sanonut) olette te kaikki ihanat ihmiset, jotka siellä ruutujenne takana olette jaksaneet käydä blogiani lukemassa ja kommenteillanne myötäelämässä kaikenlaisissa elämän käänteissä.

Nyt on selvästi aika laittaa Kanava tällä erää ullakolle ja pitää bloggailusta kunnollinen tauko. Ehkä elämässä joskus tulee vielä sellainenkin aika, että innostun/ehdin aloitella jotain uutta myös tällä saralla, mutta nyt on kyllä huilin paikka.

Sydämellisesti haluan kiittää Jaelia, Allua, Saaraa, Mariannea, Kataa, Eevaa, Annukkaa, kaimojani Leenoja ja, ja... jokaista uskollista kommentoijaa vuosien varrelta. Olette olleet mielessäni postauksia kirjoitellessani ja jatkossa varmasti yhä piipahtelen innokkaasti lueskelemassa ja kommentoimassa teidän kuulumisianne. 

Kiitos siis kuluneesta yhteisestä Kanavamatkasta ja onnellisia päiviä meille kaikille tästä eteenkinpäin.

Halit ja voikaa hyvin,
Leena

Urhokin odottaa ja muuta päivitystä

Heipparallaa kaikki ihanat! Tässä vähän päivitystä Kanavaltakin: 

Vuosi vaihtui ja nyt on jo rohkeasti sukellettu suoraan uudelle vuosikymmenelle. En ole täällä blogin puolella juurikaan kerennyt joulusta tai vuodenvaihteesta kuulumisia kirjoittelemaan, mutta kerron nyt kuitenkin sen verran, että aika mukavasti joulunaika meni. Vaikka ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan emme sitten lopulta edenneetkään. Joulusta tuli hieman sirpaleisempi ja hötäkämpi kuin se olisi parhaimmillaan voinut olla, mutta menihän tuo noinkin ja ehdimme melkein kaikki lähimmät tavata. Eräs itselleni läheisimmistä ihmisistä tosin vietti oman joulunsa maailmalla, mutta se oli jo ennalta tiedossa. Kaikki siis hyvin.

Lux-Helsinkiä tammikuussa 2020

Lähipiirimme kasvoi nyt tammikuun alkupuolella yhdellä suloisella pikkumiehellä ja täällä pappamummulassa olemme olleet tästä onnellisesta perhetapahtumasta Hyvin ylpeitä ja Hyvin iloisia. Tosin välillä tuntuu siltä, että vasta nyt myös meillä on meneillään todelliset ruuhkavuodet. Meitä selvästi tarvitaan sekä edeltävän että seuraavan sukupolven jutuissa. 

Eilen illalla viimeksi paistoimme ison kasan vohveleita, leikimme ruokailutilan tuoleilla junaa, rakensimme päiväpeitoista mahtavan majan, kokosimme dubloista torneja, lauloimme lastenlauluja, luimme satukirjaa, potkimme palloa, leikimme piilosta... Ja kun ihastuttava leikkikaverimme sitten lähti omaan kotiinsa, skypetimme Pirkanmaalle ja juttelimme hyvän tovin maailmanmenosta omien vanhempieni kanssa. Edellisenä päivänä olimme jo käyneet appivanhempien luona tarjoamassa seuraa ja tukevaa käsikynkkää ulkokävelylle. 

Oikeasti se, että saamme tuntea itsemme tarpeelliseksi on hieno juttu ja tuo paljon merkityksellisyyttä elämään, mutta rehellisesti sanottuna kivaa kiirettä välillä pitää. 

Nyt tammikuun lähestyessä jo puolta väliä ihmettelemme tätä  lämmintä kosteata ja tuulista säätilaa. Tällainen itse asiassa muistuttaa hyvin paljon Hollannissa viettämiämme talvia. Paitsi että pimeys täällä pohjoisessa on tietysti musertavampaa. No, onneksi myös aurinko on välillä näyttäytynyt ja keskimääräisiä lämpöennätyksiäkin on kuulemma hätyytelty. Minulle itselleni tällainen lämpö toki kelpaa ihan mukavasti, kun siihen olen viime vuosina tottunut. Tykkään siitä ettei tarvitse kuluttaa energiaa palelemiseen. Sitä paitsi jostain kuulin ennusteen jonka mukaan kunnon pakkasiakin on vielä luvassa ainakin helmi-maaliskuussa, joten nautitaan nyt miellyttävästä lämmöstä ja näistä lempeistä lenkki-ilmoista. Ihanaa, kun voi välillä hipsutella menemään tavallisilla lenkkareilla.

Nämä sympaattiset postilaatikot nököttävät murtajien edustalla.

Kunnon talvi kuuluu kuitenkin selvästi suomalaisten normaaliin elämään ja vaikuttaa siltä, että melkein kaikki jo odottavat oikean talven alkamista. Yhden lenkkipolkuni varrelle osuvat Katajanokan rannassa lilluvat jäänmurtajat, ja myös ne näyttävät kärsimättömästi odottavan pääsyä tositoimiin ja ryskyttelemään paksuja jäälauttoja merelle. 

Vähän aikaa täytyy ilmeisesti Urhon ja Sisunkin vielä odotella. Tosin eräänä sinisenharmaana aamuna kuulin ohi kipitellessäni jostain syvältä murtajien sisuksista kuuluvaa moottorin matalankumeaa murinaa. Siellä varmaan jo valmistaudutaan ja lämmitellään koneistoja. Kukapa tietää, ehkä piankin pääsevät todistamaan Pohjolan reippaan rapsakkaa talvea. Hrrrr.

Miellyttäviä tammikuun päiviä myös teille! Voikaahan paksusti ja pitäkää kivaa säästä huolimatta -tai juuri sen vuoksi.

Terkuin,
Leena