maanantai 18. tammikuuta 2016

Aurinkoa ja vain vähän jäätä Amsterdamissa

Aurinkoa ja vain vähän jäätä Amsterdamissa



Nautin suunnattomasti keittiön kattoikkunasta. Talvella valo tekee NIIIIN hyvää.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli vihdoin muutama aste pakkasta. Maa oli sunnuntain aamulenkillä selvästi jäässä, vaikka mistään ensilumesta ei sentään voi vielä puhua. Sää oli kuitenkin mitä ihanin.

Laitan muutaman lenkkikuvan tutun reittini varresta. Tällaista täällä on tammikuun puolen välin tietämissä tänä vuonna.




Jos tarkasti katsoo, voi veden pinnassa nähdä paikoin ohutta jäätä. Aurinko sulatti tuon riitteen kuitenkin nopeasti pois. Vielä luistimet pysyvät kaapeissa.






Puistossa oli sattumoisin myös juoksutapahtuma ja vaikka aamulla mittari oli vielä selvästi miinusasteilla, moni juoksi samassa asussa kuin muutenkin ympäri vuoden. Nämä hollantilaiset ovat kyllä karaistuneita ja reippaita. Siitä voisin kirjoitella joskus enemmänkin..







Ja vaikkei varsinaista lunta satanutkaan, saippuakuplat saivat aikaan mukavan efektin. Reitin varrelle oli järjestetty kuplakone ja reipasta musiikkia vauhdittamaan juoksijoiden menoa.



Tässä vielä pieniä kirittäjiä. Mikähän on äidin kierrosaika?



Nyt on pakko ryhtyä imuroimaan. Valo on ihanaa, mutta niin armotonta.

Mukavaa maanantaita kaikille <3

Doei!
Leena

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Taas yksi keitto lämmittämään

Taas yksi keitto lämmittämään






Tarjoilen teille tänään ihanan lämmintä ja tuoksuvaa soppaa. Alstublieft! Olkaa hyvät!

Ainekset ovat simppelit ja koostumus on oikeastaan aika kiva, koska mukana ei ole mitään minimaisseja, porkkanoita tai perunaa. Vain sipulia, kanaa, kookosta ja mausteita. Nam. 

Tulisuus muuttuu chilin voimakkuuden mukaan. Minä en ole kaupassa oppinut vielä arvioimaan, kuinka tulisia chilipalot milloinkin ovat. Myös nesteen määrää voi säädellä, riippuen siitä miten paksua keiton haluaa olevan.



Lämmittävä kana-kookoskeitto

2 isoa sipulia
1-2 valkosipulin kynttä
2 rkl currya
2 rkl öljyä
3 broilerin rintafilettä
n. 3 dl vahvaa kasvislientä
1 punainen chilipalko
2-3 cm pala inkivääriä
soijaa kunnon loraus
1 tlk kookosmaitoa
sokeriherneitä
suolaa
sitruunan mehua

Lorauta kattilaan öljyä sekoittele siinä currya miedolla lämmöllä hetkinen. Mikä tuoksu! Lisää ohuiksi suikaleiksi leikattu sipuli ja jatka sekoittelua. Lisää joukkoon vielä hienonnettu valkosipuli. Ja nyt vasta tuoksuukin! Tukkoinen nenä aukeaa..
Tuosutellessasi ole kuitenkin varovainen, ettei sipuli yhtään kärähdä, vaan ainoastaan pehmenee ja muuttuu hieman kuultavaksi. 

Kaada joukkoon pieniksi suupaloiksi leikattu brolerin liha ja jatka sekoittelua niin että broilerikin saa hieman väriä. Tarvittaessa voit lisätä vähän öljyä. Lisää sitten vahva kasvis- tai kanaliemi ja jätä keitto kiehumaan hiljaisella tulella. 

Halkaise chilipalko kahtia, poista siemenet ja leikkaa pituussuunnassa todella ohuiksi suikaleiksi. Kuori inkivääri ja leikkaa peukalon paksuisesta palasta ohuita viipaleita.

Lisää chili ja inkivääri kiehuvaan keittoon. Kaada joukkoon kookosmaito ja kunnon loraus soijakastiketta.

Anna kiehua hiljaisella lämmöllä kunnes broileri on kypsää. Lisää kapeiksi tikuiksi leikatut sokeriherneet (tai tuoretta basilikaa) ja sitruunan mehua. Maista ja lisää sitruunaa, soijaa, suolaa, pippuria tai mitä soppa sitten kaipaakaan.

En ole ainesten määristä tarkka, enkä tässä keitossa niitä erityisemmin mittaile. Lopputulos on aina vähän erilainen ja kulloisenkin fiiliksen mukainen. Hyvää kuitenkin!

Jos syöjillä on hirmuinen nälkä, alkupalaksi voi tarjota esim. rapeakuorista leipää, jonka päällä on avokadoa, sitruunan mehua, näppisuolaa ja rouhittua mustapippuria.




Nautiskellaan, Doei!
Leena







maanantai 11. tammikuuta 2016

Antwerpen tammikuussa

Antwerpen tammikuussa







Sunnuntaina teimme junalla retken rajan yli Belgian puolelle. Tuntuu hassulta sanoa "rajan yli", koska käytännössä junamatkan aikana ei näy minkäänlaista merkkiä rajan ylityksestä. Ainoastaan jos olet tarkkana, saatat huomata, että junassa liikkuva, kanttiinireppua selässään kuljettava nuori vaihtuu toiseksi. Tosin en tiedä tapahtuuko niinkään aina. Ja sen tiedän, että Roosendaal on tämän reitin viimeinen juna-asema Alankomaiden puolella.

Koska lippujen hinnassa on huima ero riippuen siitä liikkuuko hitaammalla Intercity-junalla vai nopeammalla Thalys-junalla, näitä vapaa-ajan matkoja teemme mieluummin tuolla puolet hitaammalla kulkupelillä. Matka-ajan (pari tuntia) voi käyttää matkaopasta tutkimalla, romaaniin syventymällä tai vain voimia keräämällä ja lepäämällä. Tosin tällä reissulla K teki myös töitä junassa. Minun matkaseuranani olivat K:n lisäksi Lonely Planet sekä "Totuus  Harry Quebertin tapauksesta". Tykkään katsella myös maisemia.

Kohteenamme oli tällä kerralla Antwerpen.



Olemme matkanneet useita kertoja Antwerpenin aseman ohitse vaikkapa Brysseliin ja joskus kiireessä myös vaihtaneet junaa siellä. Minä en kuitenkaan ole koskaan ehtinyt katsella rakennusta sen kummemmin. Nyt siihen oli loistava tilaisuus. Ja ihailtavaa riitti. 


Olen jostakin syystä tykästynyt mahtaviin teräsrakenteisiin (esim. Eiffelin torni tai New Yorkin vanhat sillat)) ja vanhoilla Euroopan  juna-asemilla tällaisia rakenteita näkee paljon. Teräs voi näyttää melkein pitsiltä! 


Sää oli Suomen tammikuuhun verrattuna tietenkin lähes keväinen, mutta koska olin juuri toipununut flunssasta, ajoittain puhaltanut tuuli tuntui vilpoiselta ja tutustuminen joihinkin sisätiloihin tuntui erittäin  mukavalta ajatukselta. 

Neitysyt Marian katedraali (Onze Vrowekathedral)

Tämä goottilaistyylinen katedraali on Belgian suurin katolinen katedraali ja protestanttiseen silmään hyvin runsas. Näkyvillä oli useita isoja maalauksia, mm. kaupungin oman taiteilijan, Rubensin töitä. Minä katselin myös valtaisia lasimaalauksia, veistoksia ja etenkin upeita kaaria katoissa.










Antwerpen on eräs maailman tärkeimmistä jalokivikeskuksista ja kuulemma 85% maailman raakatimanteista myydään siellä. Timanttikauppoja olikin runsaasti ja muutenkin kävelykaduilla on paljon kivan näköisiä kauppoja. Koska oli sunnuntai, suurin osa liikkeistä oli kiinni ja ehkä siksi kaupungilla oli aika rauhallista. 


Tosin rynnäkkökiväärien kanssa kulkevia sotilaita katukuvassa näkyi muutamia. Eli pieni muistutus siitä, että turvallisuuteen ei kai sitten voi täysin tuudittautua.






Kävimme katsomassa myös Rubensin kotitaloa, joka on museona.Hän osti talon perheelleen 1610 palattuaan Italiasta Antwerpeniin. Taiteilija ei selvästikään ollut mikään tyhjätasku eikä taloa ole rakennettu ja laajennettu millään pikkurahalla.


Näkyvillä oli taiteilijan omien töiden lisäksi hänen lahjakkaitten oppilaidensa maalauksia. Suuren osan töistä Rubens aikoinaan vain "viimeisteli". Etenkin van Dyckin työt olivat mielestäni kiinnostavia.

Suloiset kasvot van Dyckin maalauksesta
Talossa oli mielenkiintoisia menneestä ajasta kertovia yksityiskohtia, kuten huonekluja, tulisijoja ja kauniita koristetiiliä ja kaakeleita.




Alimmaisen kuvan punaiset samettiverhot vuoteen ympärillä sopisivat myös Amsterdamin vetoisiin vanhoihin asuntoihin tänäkin päivänä.


Palasimme juna-asemalle jo illan pimettyä. Kotimatkalla annoin taas Harrylle mahdollisuuden...


Virkistynein reissuterveisin, Doei!
Leena

torstai 7. tammikuuta 2016

Haagissa Mauritshuis

Haagissa Mauritshuis 


Haagin arkkitehtuuri saattaa yllättää.



Alkaneen vuoden toisena päivänä lähdimme vierainemme retkelle Haagiin. Alankomaiden virallinen pääkaupunki on Amsterdam, mutta Haagissa sijaitsee maan hallinto. Myös kuningas asuu ja työskentelee Haagissa. Matka Amsterdamista junalla kestää vain puolisen tuntia.


Retkikohteemme oli tällä kerralla Mauritshuis, jossa on taidekokoelma Alankomaiden kulta-ajalta 1600-luvulta. Siellä on mm. Rembrandtin, Vermeerin, Rubensin, Steenin ym. tunnettujen taiteilijoiden maalauksia. Taidetta on museossa kolmessa kerroksessa ja lisäksi on vielä vaihtuva näyttely jossa meneillään oli "selfieitä kulta-ajalta". Me katsoimme nyt vain pysyvän näyttelyn antia.

Jane Seymor, Englannin kuninkan Henrik VIII:n kolmas vaimo. Sama nimi on on eräällä näyttelijättärellä...

Vaikka olen vieraillut museossa aiemminkin, muutama maalaus pysäyttää aina vain uudelleen. Tykkään kovasti Vermeerin maalauksista ja Mauritshuisissa on nähtävissä mm. Tyttö ja helmikorvakoru (Girl with a Pearl Earring). Aika ihana.


Rembrandtin oppilaan Fabritiuksen Tilhi (The Goldfinch) on elegantti ja tuttu esim. Donna Tartin samannimisestä romaanista.


Minä paneuduin tällä kerralla tutkimaan erityisesti maalauksissa kuvattuja käsiä. Hmm.. kiinnostavaa. 






Museorakennus on 1600-luvulla valmistunut melkoisen hienostunut palatsi parlamenttitalon naapurissa. Se on huolellisesti restauroitu pari vuotta sitten ja paikat hohtavat kunnostuksen jäljiltä. Myös museokauppa on kiva.


Haagissa on Alankomaiden vanhin katettu kauppakäytävä Passage. Se on elegantti ja henkii vanhaa tunnelmaa etenkin joulukoristeisiin puettuna. Siellä voi ihailla sateenvarjo-, täytekynä- ja sikarikauppojen näyteikkunoita ja toki uudemmassa osassa myös monien muiden merkkiliikkeiden tarjontaa. Paikka muistuttaa mielestäni aika tavalla Brysselin Royal Galleries of Saint-Hubert-ostosaluetta. Tosin ehkä hieman vaatimattomampana versiona.


Retki oli onnistunut ja ennen juna-asemalle ryntäämistä pistelimme vielä poskeemme kahvin kera kuumat oliebollenit, ettei menisi liian fiiniksi ja kultturelliksi tämäkään reissu. Suupielet tomusokerissa on vaikea esittää kovin hienostunutta kulttuurimatkaajaa.


Iloisin terveisin, Doei!
Leena

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Amsterdam light festival -teemana ystävyys

Amsterdam light festival -teemana ystävyys



Luin Hesarista, että Helsingissä on meneillään Lux Helsinki. Kun vielä asuimme Kruununhaassa, kävelimme joitakin kertoja valoreitin ja ihmettelimme muiden mukana kaikenlaisia valotaideteoksia.

Myös Amsterdamissa on tällä hetkellä meneillään Amsterdam light festival. Täällä voi joko kävellä merkityn reitin tai tehdä valoristeilyn kanavia pitkin. Viime vuoden kokemuksesta innostuneina päätimme tänäkin vuonna tehdä kanavaristeilyn ja varasimme liput myös vieraillemme vuoden ensimmäisen päivän illaksi. Risteilyilta oli yllättävän lämmin (n. 8 astetta), tuuleton ja poutainen eli siis ihan huippusää veneajelulle.


Vuoden pimeimpään aikaan valo on tervetullutta, vaikka keinotekoisenakin ja jotkin teokset onnistuivat luomaan sadunomaisen ja salaperäisen tunnelman heijastuessaan kanavien vedenpinnasta. 


Run beyond: Bonello, Italia
Bonello rohkaisee meitä uskaltautumaan pelottavltakin tuntuvaan hyppyyn. Voittamaan pelkomme ja avautumaan myös muille kulttuureille, uusille ystäville ja tuntemattomalle maailmalle.




Friendala: Mezza & Orellana, Chile
Big mandala eli intialainen symboli yhtenäisyydestä ja ihmisten välisestä integraatiosta. Veden pinnasta heijastuva toinen puolikas täydentää kuvion kokonaiseksi.




My light is your light: Minavi, Libanon
Hahmoista näkyy vain ääriviivat ja ne ovat onttoja. Ne kuvaavat pakolaisia, joiden on täytynyt jättää taakseen kaikki. Uusi elämä uudessa maassa voi taas vähitellen täyttää puuttuvan osan ihmisestä, sanoo taiteilija.



Talking heads: Vicek, Unkari
Kaksi valtavaa päätä vastakkaisilla kanavan reunoilla kommunikoivat keskenään led-valojen muodostaessa erilaisia ilmeitä kasvoille. Valot toimivat pienten ilmeitä muodostavien lihasten tavoin. Kommunikaatiota ilman sanoja.






Bands of friedship: Gujar & Patil, Intia
Ystävyyden renkaat symboloivat päättymätöntä ystävyyttä. Tässä teoksessa ne on aseteltu siten, että riippuen katsojan omasta perspektiivistä, niiden muodostama kuvio näyttää aina vähän erilaiselta. Jos niitä katsoo sivusta (ylempi kuva) renkaat ovat erillisiä, mutta kun katsoja siirtyy, renkaat liittyvät toisiinsa ja muodostavat lopulta yhtenäisen valotunnelin. Taiteilijat viittaavat renkailla EU-maihin.





Strangers in the light: Vendel & de Wolf, Alankomaat
Teoksessa on kaksi usean metrin mittaista hahmoa, liikennevaloista tutut punainen ja vihreä. Yleensä jalankulkijoita kuvaavat hahmot eivät koskaan kohtaa toisiaan. Vasta kun toinen sammuu, toinen syttyy. Valoteoksen hahmot voisivat olla Amsterdamin kaltaisessa kaupungissa vierailevia turisteja ja kaupungin asukkaita. Valot palavat samanaikaisesti ja nyt avautuukin uusi tilaisuus: tämän teoksen luona tuntemattomatkin voisivat kohdata toisensa vaikkapa kättelemällä.



Light wawe: Doornhein, Alankomaat
Vaikuttava, läpikuultavan sininen, aalto jonka läpi veneet pääsevät kulkemaan. Tuntuu kuin olisi veden tai jäävuoren alla. Minulle ei kuitenkaan selvinnyt, miten tämä teos liittyi ystävyys-teemaan.


Sadasta finalistista raati oli valinnut 38 valoteosta mukaan festivaaleille, joten tässä oli vain raapaisu . Pimeässä kuvaaminen ei ole vahvin lajini, joten moni teos tallentui vain muistiini. Onneksi sentään muutaman sain kuviinikin näkymään. 

Ainakin minun mielestäni valotaide toimii hienosti tällä tavalla, jokapaäiväiseen ja arkiseen ympäristöön tuotuna. Se saa katsomaan tuttuja kulmia ihan uudella tavalla. Minä olin jälleen kerran ihan myyty.


Toivon upeita valokokemuksia talven pimeyteen myös teille -Ehkä jopa revontulien muodossa! Niitä ei Amsterdamin taivaalla näy.

Kivaa tammikuuta, Doei!
Leena