Nuuskijoita kotona

Postauksen kuvat eivät liity aiheeseen , vaan otin ne kesällä Texelin saaressa Pohjois-Hollannissa

Koko kesän olen pikkuhiljaa totutellut ajatukseen, että nyt  lähtölaskenta on sitten alkanut. Oikeastaan se alkoi jo huhtikuun alkupuolella, kun kävimme ilmoittamassa Helsingin kodin nykyisille vuokralaisille, että olemme myöhään syksyllä palailemassa maailmalta takaisin kotiin. Jännitin tuota tapaamista etukäteen aikalailla, sillä tiesin, että vuokralaisemme olivat viihtyneet asunnossa todella hyvin, tehneet sinne sopivia kalustehankintoja ja muutenkin kotiutuneet perusteellisesti. Vaikka olimme toki jo vuokrasopimusta allekirjoitettaessa kertoneet, että todennäköisesti palaamme jossakin vaiheessa takaisin, asia tuli heille kuitenkin ikävänä yllätyksenä. 

Kun ilmoitus oli tehty, heillä olisi reilu puoli vuotta aikaa etsiä itselleen uusi koti. Ja siitä alkoikin minulla uusi jännityksen aihe. Tietysti toivoin, että he löytäisivät nopeasti uuden kivan kodin itselleen, mutta samalla itsekkäästi pelkäsin, että uusi asunto löytyisi todella nopeasti. Meille nimittäin olisi tullut hätä saada asunto vuokratuksi uudelleen vielä puoleksi vuodeksi ja tiesin, että se ei olisi ollut lainkaan helppo juttu. Kuka nyt haluaisi muuttaa perheasunnon kokoiseen tyhjään huusholliin vain muutamaksi kuukaudeksi?! Kalustettua asuntoa olisi ehkä ollut hieman helpompi vuokrata lyhyeksikin ajaksi, mutta mitenkäs tuon nyt yhtäkkiä täältä käsin olisi kalustanut? Ja kahden asunnon loukussa puoli vuotta olisi kyllä tullut todella kalliiksi. No, toistaiseksi kaikki on ihan ennallaan ja puolen vuoden jännitys alkaa siltä osin olla ohi. Nyt jännitän enää vuokralaisten puolesta ja toivon vilpittömästi, että he löytävät unelmakotinsa mahdollisimman pian.

Täällä Amsterdamin kotona olen yrittänyt miettiä vähäisen omaisuutemme kohtaloa. Mitä ottaa mukaan, mitä taas jättää tänne? Kuljettaminen on nimittäin aika kallista. Vaatteita olen katsastanut sillä silmällä jo jonkin aikaa ja onnistunutkin karsimaan niitä kaikkein turhimpia eli kaapissa kutistuneita tai muuten vain aikansa eläneitä riepuja. Hyväntekeväisyyteen ja kierrätykseen on pitkin kesää päätynyt kaikenlaista kampetta. Mutta vieläkin olisi kyllä syytä tiukentaa seulaa. 

Huonekaluista olemme päättäneet jättää täkäläiseen kierrätykseen vanhan Skannon sohvan ja nojatuolit, muitakin erinäisiä tuoleja, vierashuoneen sängyt, lamppuja, peilejä, kirjahyllyjä ym. ym. Silti tavaraa on lähtemässä yli 20 kuutiota. Tuon lähtevän tavaramäärän arvioiminen olikin luku sinänsä.

Pyysimme muutamalta muuttofirmalta tarjoukset muuttomme hoitamisesta ja siksi kutsuimme kotiimme kolmen eri firman edustajat arvioimaan tavaramäärää ja keskustelemaan yksityiskohdista. 

Ensimmäiseksi saapunut, Nuuskijaksi kutsumamme keski-ikäinen daami halusi välttämättä avata joka ikisen kaapin, laatikon ja purnukan. Nuuskiessaan hän kommentoi kaikkea näkemäänsä, kyseli iät, työpaikat, lapset, vanhemmat, harrastukset, valokuvien henkilöt, ja, ja, ja. Viinilasikaappimme nähtyään hän vinosti hymyillen lausahti: Taidatte tykätä kutsujen järjestämisestä :-DD. 

Kahdelle miespuoliselle arvioijalle riitti se, että he avasivat satunnaisesti joitakin kaappeja tai kysäisivät minkä tyyppistä tavaraa niissä on, mutta eivät olleet kiinnostuneet availemaan tai tarkemmin penkomaan sisältöjä. On kyllä sanottava, että tykkäsin enemmän noiden miesten tyylistä. Vaikka oikeastihan meiltä ei onneksi mitään kovin ihmeellistä (kaapeistakaan) löydy. Tavallista tavallisten ihmisten tarpeistoa vain. 

Muutettavan tavaran määrän kaikki arvioivat lähes samoin. Pienen pieni ero johtui siitä, että unohdimme parille ensimmäiselle mainita kahden taulun ja maton olemassaolosta. Ne kun olivat K:n työpaikalla. Aika kiinnostavaa oikeastaan, että he kaikki päätyivät samaan tulokseen, vaikka työskentelytatapa heillä olikin niin erilainen. Miehillä taisi olla röntgenkatse tai lopulta kaikki viittaa vain loistavaan ammattitaitoon ja kokemukseen. 

No, tärkeintä tietysti oli se, että arviot menivät joka tapauksessa yksiin ja tiedämme millaisesta tavaramäärästä suurinpiirtein on kyse. Itse en nimittäin osaisi mitenkään sanoa vaikkapa kuinka monta lasia, lautasta tai kulhoa mahtuu oikeasti yhteen kuutioon.

Olemme ehtineet jo valita tarjousten perusteella muuttofirman ja kerrottakoon nyt tässä, että valinta osui kuin osuikin tuon Nuuskija-rouvan firmaan. Kokonaisuutena tuntuivat siellä osaavan hoitaa homman hyvin ja näppärästi, olkoonkin että noin perusteellinen nuuskinta ei ehkä olisi ollut tarpeen ja luultavasti se tyydyttikin vain rouvashenkilön pohjatonta uteliaisuutta. Äh. Nyt taisin olla vain ilkeä :-(  Hyvin tekivät kaikki hommansa.

Toivomme joka tapauksessa hartaasti, että valintamme osui oikeaan.

Seuraavaksi täytyy sitten irtisanoa tämän Amsterdamin asunnon vuokrasoppari. Olen kuullut kaikenlaisia juttuja täkäläisistä systeemeistä ja olen lievästi huolissani, vaikka tiedän, että etukäteen ei kannata murehtia. Asia kerrallaan. Ainakin homma on polkaistu käyntiin!

Jos teillä on tuoreita kokemuksia muuttoasioista, etenkin paluumuutoista, olisin innokas kuulemaan hyviä vinkkejä.


Tot ziens!
Leena

Aamumökki ja iltamökki

Mekin pääsimme nauttimaan Suomen suvesta ja muun touhun lisäksi myös kunnon mökkipäivistä. Reissun aluksi tosin siirsimme muutamana päivänä appivanhempiani tavaroineen takaisin omaan kotiinsa kolmen ja puolen kuukauden putkiremppa-evakon jälkeen. Melkoinen vääntö, mutta kaikki meni lopulta oikein hyvin parin kommelluksen jälkeen.

Mutta sitten niille mökeille. Olen ennenkin kertonut, että meidän molempien vanhemmilla on kesämökit, jotka vähitellen ovat siirtyneet meidän, sisarustemme ja meitä seuraavan sukupolvenkin käyttöön. Onneksi kaikki serkukset tulevat mainiosti toimeen keskenään kummallakin mökillä ja mökkeilyvuoroista yms. on sovittu hyvässä sovussa ja järjestyksessä. Välillä omien vuorojen lisäksi porukkaa on ollut enemmänkin myös yhtaikaa. Etenkin isovanhemmat ovat onnellisia kun mökit ovat hyvässä käytössä ja jälkipolvet viihtyvät mökeillä onneksi myös yhdessä. Toisenkinlaisia tarinoita olen kuullut, joten hyvä tosiaan näin.

Molemmat mökit ovat sisäsuomessa järven rannalla, toinen Kaakkoissuomessa ja toinen Pirkanmaalla. Mökit ovat hyvin erilaiset sekä historialtaan että ulkoasultaan ja varustuksiltaan, mutta molemmilla on tosi hyvä ja kotoisa tunnelma. 

Itse näen Pirkanmaan mökin selvästi aamumökkinä. Aamuaurinko paistaa ihanasti laiturille ja siellä nautitaan, aina kun vain mahdollista, aamukahvit laiturilla ja mieluiten vasta pikaisen ja virkistävän aamu-pulahduksen jälkeen. No totuuden nimissä etenkin alkukesästä uinti jää usein vähän myöhäisempään päivään. Nyt oli vesi kuitenkin ihanan lämmintä ja kastautuminen tuntui niiiin mukavalta. Muutenkin laiturin ympärille ja rantasaunan terassille ja portaille keskittyy tämän aamumökkimme ihanimmat hetket. Paljon rakkaita muistoja serkusten lauttaseikkailuista, uimahyppykilpailuista ja siitä kun syötimme ahvenenpoikasia laiturin lautojen raoista.

Tässä muutama tunnelma aamumökiltämme.

Toinen mökki taas on mielestäni ehdottomasti iltamökki. Siellä olen kokenut kaikilla aisteilla maailman kauneimmat auringonlaskut, kuikan huudot ja ihanimmat vastapoimitut mustikat. Rantasaunan edustalla on laiturin sijasta upea tasainen kallio, jolle voi sovitella rantatuolit valmiiksi hyvään asentoon, kun alamme seurata auringon painumista vastapäisen Pukkisaaren taakse. Lähen joka kerta saamme osallistua maagiseen värien leikkiin ja alati muuttuvaan leiskuvaan hehkuun. Oijoi.

Ja tässä iltamökin tunnelmia.

Taas on palanen Suomen kesää purkitettu talven varalle muistiin. Sieltä sitten pikku palanen kerrallaan nautiskellaan ja muistellaan syksyn ja talven lohdukkeeksi.

Kiitos ihana Suomi ja Meidän Mökit!!

Nyt jo kärvistellään täällä Amsterdamin helteessä, joka on -helppo varmaan uskoa - vielä tukalampi kuin järvien rannassa Suomessa.

Voimia kaikille helteen selättäjille. Konstit on teillä varmaan monet niinkuin täälläkin ;-). 
Lisävinkkejä viilennykseen otetaan vastaan.


Tot ziens,
Leena

Suomi 100 -haaste ulkosuomalaiselle

Irlannissa asuvan Saran (housefive) blogista klik nappasin kivan haasteen mietittäväksi. Pitemmittä puheitta, kysymykset ja vastaukseni tulevat tässä:

Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla? 

Asun Alankomaissa, tarkemmin sanottuna Amsterdamissa. Olemme asuneet K:n kanssa täällä reilut kolme vuotta.

Kuinka usein käyt Suomessa? Milloin viimeksi ja onko seuraava kerta jo tiedossa?

Vähän vaihtelee. Pisin vierailuväli taisi olla puolisen vuotta, mutta nyt olen syksyn aikana käynyt muutaman viikon välein kaksi kertaa ja jouluksi olemme taas matkustamassa Suomeen.

Mitä kaipaat Suomesta?

Tämän olen sanonut usein, mutta tietysti eniten perheenjäseniä eli lapsiamme ja vanhempiamme. Toki välillä kaipaan  kovasti myös omaa kotiamme, joka on siellä nyt vuokralaisten hoidossa.

Lempi-maisemasi Suomessa?

Saaristomeren maisemat sekä näkymät mökkilaitureilta sisäsuomessa. Myös kotimme ikkunoista Helsingissä on tosi kivat kaupunkinäkymät.

Miten meinaat juhlia itsenäisyyspäivänä?

6.12. on täällä normaali arkipäivä. Luulen, että tänä vuonna emme kutsu edes vieraita. Varmasti syömme illalla kotona vähän juhlavammin ja linnan juhlia on tietysti katsottava, jotta pääsemme tunnelmaan. Tänä 100-vuotisjuhlavuonna olisi kyllä ollut kiva juhlia ihan paikan päällä Suomessa.

Mitä muotoilua teiltä löytyy ja onko jonkin esine tai astia, minkä haluaisit kotiisi tuoda Suomesta?

Itse asiassa suomalaista muotoilua löytyy aika paljonkin, vaikkei sitä yleensä tule ajatelleeksi. No, ainakin erikokoisia valkoisia Aalto-maljakoita ( jopa 4 kappaletta!), Hackmannin aterimia ja kattiloita, Fiskarsin veitsiä ja muita keittiötarvikkeita. Arabian astioita on tietysti vinot pinot (uusimpina niistä on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden mukit), Tonfisk-espressokuppeja, kaikenlaisia kynttilänjalkoja, niin ja Muuramen kirjoituspöytä, onhan sekin suomalaista muotoilua. Muotoilu sanana on jotenkin aika juhlava.
Suomesta voisin haluta vielä lisääkin kauniita astioita ja kalusteita. Tosin yritämme pitää tulevaisuuden paluumuuttokuorman mahdollisimman pienenä, joten ainakaan uutta suomalaista tavaraa ei hirveästi haalita.

Mikä on rakkain tavara, minkä olet tuonut Suomesta?

Ihan hirmuisesti en kiinny tavaroihin, mutta on kyllä yksi huonekalu, jota olen raahannut mukanani muutosta toiseen, Se on vanha peilipiironki, joka on isovanhemmiltani peritty. Se ei oikein koskaan ole sopinut muuhun sisustukseen, mutta tunnearvo on mennyt aina edelle. Piironki oli heidän ensimmäinen yhteinen huonekalunsa, ja he teettivät sen itselleen joskus 20-luvulla.

Mitä Suomalaista ruokaa rakastat?

Tämänkin olen tainnut jo mainita... Karjalanpiirakat. Mutta eivät kaupan, vaan itse kuumassa uunissa paistetut, voisulalla voidellut. Tykkään hirmuisesti myös muikun- tai siianmädistä tillin, sipulin ja hapankerman kanssa sekä itse savustetusta kalasta ja suomalaisista varhaisperunoista.

Entä mitä Suomalaista ruokaa inhoat?

Inhoaminen on ehkä vähän liian voimakkaasti sanottu, mutta en erityisemmin tykkää silakkarullista.

Minkälaista elämää viettäisit/viettäisitte, jos asuisittekin edelleen Suomessa? Tai miten se ehkä poikkeaisi nykytilanteesta?

Ainakin omat työkuvioni Suomessa estäisivät varmasti näin reippaan matkustelun. Läheisiä näkisimme sitten vastaavasti enemmän ja olisimme paikalla tarjoamassa apuamme ja aikaamme lyhyelläkin varoitusajalla. Luultavasti jatkaisimme myös tanssiharrastustamme Suomessa vähän kunnianhimoisemmin kuin täällä. Tai sitten ei, kuka tietää.

  

Mitä pyydät aina lähettämään / tuomaan tuliaisiksi Suomesta?

Xylitol-purkkaa, ruisleipää, hapankorppuja, Pan-suolaa... Tuomme niitä itse tullessamme ja perheenjäsenetkin tietävät tuliaislistamme aika hyvin.

Mitä arvostat nykyään eniten Suomessa, mitä et ehkä osannut arvostaa ennen?

Luontoa, väljyyttä, jokamiehenoikeutta, turvallisuutta, terveydenhoitoa, koululaitosta... Todella paljon hyviä asioita, jotka eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä. Olen tuota kaikkea tietysti arvostanut jo Suomessa asuessani, mutta etenkin luonto ja väljyys puhuttelevat nykyään entistä enemmän.

Mikä Suomessa ärsyttää eniten?

Joidenkin suomalaisten nurkkakuntaisuus.
Joskus harmittaa myös perisuomalainen kateus.

Mikä taas Suomessa on ihanampaa, kuin missään muualla?

Tuttuus. Se, että osaa tulkita juttuja oikein ja tietää mitä on asioiden taustalla. Muualla on aina vähän pihalla ja ulkopuolinen.

Suomalaisinta minussa on...

... Nopeasti sanoisin, että oman reviirin tarve. Ehkä olen välillä vähän metsäläinen täällä yhdessä Euroopan tiheimmin asutuista maista. Vaikka täälläkin ilmaa ja tilaa toki riittää, kun lähtee pois kaupungin keskustasta. Ja minun on todellakin välillä lähdettävä!

Puolisoni/läheisen mielestä suomalaisinta minussa on...

Kun kysyin K:lta, hän vastasi lähes epäröimättä, että villasukat kotona.

Olen hävennyt Suomea/suomalaisia...

Täällä alkuaikoina, kun tajusin, että kaupungilla näkemäni arrogantisti örveltävät humalaiset  olivatkin usein suomalaisia. Vaikka Amsterdamissa on perinteisesti hyvin vapaamielinen suhtautuminen päihteisiin, örveltäviä humalaisia näkee päiväaikaan hyvin vähän (ainakaan niissä paikoissa, joissa tällainen keski-ikäinen täti liikkuu). 

Mitä nykyisen kotimaasi asukkaat tietävät Suomesta?

Ainakin Jari Litmasen! Hollannissa oli kuulemma oikein Jari-buumi pojille annetuissa nimissä silloin kun suomalaispelaajan ura oli huipussaan. Monen koirankin nimi on muuten Jari ; )

Suomalaisia pidetään ehkä vähän erikoisina ja eksoottisina, mutta samalla melko kiinnostavina. Yleensä olen tottunut sellaiseen positiiviseen kiinnostukseen. Tietämys kyllä riippuu paljon myös ihmisestä, jolta kysytään. Niinkuin kaikkialla.

Ai niin. Kaikki ovat tietävinään, että Suomessa on kamalan kylmä ja paljon hyttysiä.

Kerron aina Suomesta...

Ei taida olla mitään tiettyä juttua, jonka aina mainitsen. Ehkä itselleni tärkeästä luonnosta ja metsistä haluan jotakin sanoa, mutta ihmisiä kyllä kiinnostaa välillä aika kummalliset asiat.

Yritän myös parhaani mukaan oikaista kovin virheellisiä mielikuvia ja käsityksiä. Niitäkin on, vaikka kovin kaukana Suomi ei täältä katsoen olekaan.

Kuinka usein puhut Suomea?

Onneksi joka päivä, ainakin jos K on kotona. Äidinkieleni on minulle todella tärkeä! Osittain varmasti siksi kirjoittelen myös tätä blogia.

Mikä on mielestäsi Suomen kielen kaunein sana?

Illalla. Se kuulostaa aivan laulelulta. 

Entä rumin?

Ehkä .... Räkänokka

Mikä on lempimusiikkiasi Suomesta? Lempi-laulusi?

Lempimusiikkini vaihtelee todella paljon. Aika vähän taidan kuunnella suomalaista musiikkia. Vaikka todellakin -  näinä päivinä olen jostakin syystä kuunnellut ikivanhaa Scandinavian Music Groupin Manner-levyä. Ja Emma Salokoski Trion tulkitsemaa Tähdet meren yllä -kappaletta sekä Aki Sirkesalon vanhoja biisejä. 

Mutta kuten olen sanonut, minulta on ihan mahdotonta saada kunnollista vastausta noihin LEMPI-kysymyksiin ; )

Mitä suomalaista perinnettä teillä vaalitaan?

Varmaan ihan huomaamatta montaakin, mutta aiheeseen liittyen meillä kyllä täällä Amsterdamissakin sytytetään aina kaksi kynttilää ikkunalle itsenäisyyspäivän iltana.

Mitä terveisiä lähetät 100-vuotiaalle Suomelle?

Kiitos turvallisesta kasvualustasta. Kiitos koulutuksesta ja kiitos haastavista työmahdollisuuksista.

Kiitos, että voimme palata täältä muilta mailta jokusia kokemuksia rikkaampina sitten kun se on taas ajankohtaista. 

Kiitos, että tarjoat samat mahdollisuudet myös lapsillemme.

Suomi onkin taas tuoreesti mielessä, koska käväisimme siellä viime viikonvaihteessa. Turussa pääsimme vihdoin tutustumaan uudistuneeseen Kaupunginteatteriin ja katsomaan Stingin säveltämää Viimeinen laiva -musikaalia. Herkuttelimme myös Kuori -kasvisravintolassa. Sitä voin suositella ihan täpönä, jos tykkäätte nuorekkaista ja kekseliäistä kasvisruoka-annoksista. Tämän viikon tiistaina koko ruokalista kuulemma uudistui, joten menkäähän Turkulaiset maistelemaan. Kannattaa, vaikka etenkin viinien hinnat kirpaisivat Amsterdamissa asuvan mieltä. Sama taitaa kyllä olla kaikkialla Suomessa. Mutta siis: ruoka oli tosi hyvää ja palvelu mainiota! ei maksettu mainos ;)


Tällä erää, Tot ziens!
Leena

Limppua Rotterdamista

Viime lauantai oli tihkuinen ja harmaa. Sellainen päivä, että oli pakko tehdä jotakin kivaa. Miksei tietysti joka päivä pitäisi tehdä jotakin kivaa, ja aika on usein teenkin, mutta arkena yleensä vähän kelloa vilkuillen. Nyt meillä oli kokonainen päivä aikaa tehdä mitä ikinä halusimme. Ja mehän halusimme Rotterdamiin. Viimeksi poikkesimme siellä viime vuoden elokuun puolessa välissä, ja silloin kirjoittelin muun muassa kuutiotaloista, sikaihanasta kauppahallista ja Rotterdamin satamasta.

Rotterdam on kuitenkin iso ja nähtävää olisi paljon. Viimeksi tuntui, että olimme raapaisseet vain vähän satamaa. Nyt mielessämme oli kolme paikkaa, joissa halusimme käydä. Tosin ihan ensin aloitimme kuitenkin tutusta ja ihanasta kauppahallista. Söimme siellä varhaisen lounaan ja lähdimme vasta sitten ensimmäiseen varsinaiseen rastipaikkaamme. 

Kauppahallin sisäkattoa ja seinää. Ikkunoista näkee seinän takana oleviin asuntoihin.

Kuutiotaloista, jotka on muuten rakennettu tietä ylittävälle sillalle,  kirjoittelinkin jo vuosi sitten. Silloin jäi kuitenkin katsomatta noiden hauskojen  kuutiotalojen sisätilat. Minua jäi kovasti mietityttämään, miten sellaiseen voisi oikean asunnon sisustaa. 

Arkkitehti Piet Blom kutsui Kuutiotalo-yhteisöään nimellä Forest of Tree-houses. Ehkä niissä voi nähdä talometsän..

Yksi asunnoista on onneksi näytillä yleisölle ja sinne piti nyt päästä katsomaan. Ja aivan oikein, sisustushomma on juuri niin haasteellinen kuin kuvittelinkin! Asunto on ahtaasti kolmessa kerroksessa ja  sellaisena mielestäni sopisi kyllä ehkä opiskelijapariskunnalle, mutta ei tavalliseksi perheasunnoksi. Tai ehkä olen vain jotenkin vanhanaikaisen rajoittunut. Lapsena haaveilin kylläkin, että olisin saanut asua puussa tai omistaisin ainakin oman puumajan. Ehkä noissa onkin ideaa ; ). No, katsokaa itse. 

 Ihan jännä, muistuttaa ehkä asuntolaivaa, mutta minä tykkään kyllä selkeämmästä tilasta ja kunnon valosta. Olen selvästi vanha!

Näkymä kuutiotalojen takapihalta

Toinen rasti oli Boijmans Van Beuningen-museo. Museo on nimetty kahden taiteenkeräilijän mukaan, jotka aikoinaan toivat yleisön nähtäville yksityiskokoelmansa ja siitä tulikin yksi Alankomaiden hienoimmista taidekokoelmista.

Vanhat mestarit olivat kyllä taitavia! Tällä retkellä keskityin katselemaan, miten he maalauksissaan kuvasivat esimerkiksi erilaisia kangaslaatuja, koruja ja asusteita. Katsokaapa, millaista silkkkiä ja nuo nahkakenkien tikkaukset näyttävät kyllä todella aidoilta. Maalarina on ollut Bartholomeus van der Helst 1613.

Vaikka museo on erityisen kuuluisa nimenomaan vanhojen mestareiden ainutlaatuisesta kokoelmasta, siellä on myös kaikenlaista muuta uusiin nykytaiteen virityksiin asti. Olimme kyllä aika vaikuttuneita, vaikka emme kaikkea ehtineetkään/jaksaneetkaan tutkia perinpohjin. Koska museokortilla pääsee sisään ihan ilmaiseksi, paineita ei synny. Voi poimia vain haluamansa helmet ja ainakin kuvitella tulevansa vielä monta kertaa uudestaan. Sitä harrastan erityisesti täällä Amsterdamissa. Ehkä Rotterdamiin ei tule ihan heti uudelleen lähdettyä, vaikka Keskusrautatieasemalta sinne suhauttaa junalla noin puolessa tunnissa. Eli oikeasti: ei juttu eikä mikään.

Kaupungilla kävellessä osuimme vahingossa samaan aikaan samaan risteykseen Sinterklaas-kulkueen kanssa. Koska liikenne oli hetken poikki, ehdimme ihailla Rotterdamilaista kulkuetta. Tarinan mukaan marraskuun lopulla Sinterklaas saapuu Espanjasta laivalla Hollantiin valkoisen Amerigo-ratsunsa ja Zwarte Piet-apulaisensa kanssa. Ainakaan Rotterdamissa ei näköjään oltu kokonaan hätkähdetty Zwarte Pietin kasvojenväri-kohusta. Siitä on ollut ainakin nämä kolme vuotta kova meteli. Uskoakseni jo paljon pitempäänkin. (Vrt. Laku-Pekka- makeiset Suomessa). Nyt tosin osalla näistä apulaisista oli kasvot ikäänkuin savupiipun noella sotkettu, mutta osalle oli selvästi pyritty maalaamaan aidon näköinen(?) tumma ihonväri vanhojen siirtomaa-aikojen tyyliin.

Nämä apulaiset ovat ilmeisesti saaneet kasvonsa mustiksi savupiipun kautta lahjoja tuodessaan.

Nämä tyypit taitavat pyrkiä toisenlaiseen vaikutelmaan.

Sinterklaas ja Amerigo-hevonen suoraan Espanjasta?

Kolmas ja lauantain viimeinen rasti oli Suomen Merimieskirkon joulumyyjäiset. Joitakin pikkupaketteja löytyi joulukuun viides vietettävän Sinterklaas-juhlinnan lahjoiksi, mutta vähintään yhtä kivaa ja tärkeätä oli hyökätä myyjäisten elintarvikepuolelle. Keräsimme reput ja kassit täyteen tuttuja herkkuja. 

On se kyllä hassua, miten joistakin jutuista tulee niin tärkeitä täällä muilla mailla. Suomessa ainakin minua kiinnostivat erityisesti muualta tuodut etniset herkut, mutta täällä joku Maalahden Limppu kirvoittaa lähes ilonhuudon, jos sellainen sattuu jossakin kohdalle. Melkein surkuhupaisaa. Ei nuo tuotteet itsessään varmaan niin kummallisia lopulta ole, mutta niihin liittyy niin paljon muuta kuin pelkkää konkretiaa. 

Kyllä meillä sitten sunnuntai-brunssilla juhlittiinkin! Ihan konkreettisesti.

Tosi harvinaista herkkua täällä. En voi leipoa karjalanpiirakoita edes itse, koska uunini lämpiää max 200-asteiseksi. Sillä eivät kunnon piirakat onnistu.

Ajatus täältä harmaasta tihkusateesta. Paljonpuhumastani valohoidosta ei ole tietoakaan. Ei tosiaan.

Tot ziens,
Leena

Italian sijasta Suomeen

Alunperin oli tarkoitus viettää pitkä viikonloppu Italiassa Venetsian lähellä Proseccon maisemissa, vaan sitten suunnitelmat äkisti muuttuivat. K lähti yksinään Italiaan työasioissaan, minä jätin Italian lipun käyttämättä ja varasin toisen lentolipun Helsinki-Vantaalle. 

Aamulla kotipysäkillä lentokenttäbussia odotellessa sain kummastelevia katseita vieressäni seisoskelevalta nuorelta naiselta, jolla pikkuruisen teepparin päällä oli vain avonainen ja yhtä pikkuruinen farkkutakki. Lämpimässä aamussa hikoilin ja vähän nolottikin paksussa talvitakissani. Teki mieli selitellä minne olen menossa, mutta lopulta annoin olla. Mitäpä sillä väliä.  

Kun lento viime torstaina iltapäivällä laskeutui Suomen kamaralle, lunta oli satanut jo ihan kunnolla ja myräkkä jatkui koko bussimatkan Tampereelle asti. 

Näky Keimolassa bussin vaihtoa odotellessa oli aika loskaisen lohduton mutta vähitellen, pohjoisemmaksi edetessä, maisema alkoi lumikinosten kasvaessa muuttua häkellyttävän kauniiksi. Samassa bussissa matkustaneet kreikkalaiset kuvasivat näkymiä kännykkäkameroillaan ja hihkuivat aivan haltioissaan. Olihan se kieltämättä aika eksoottinen näky myös Amsterdamin lämpimähköstä syksystä Suomeen lennähtäneelle. 

Vaikka maisema oli todella kaunis, en vain saanut kaivetuksi kunnollista kameraani esille. Pari hätäistä ja suttuista kuvaa nappasin kännykälläni, mutta siinä se. Matkani varsinainen syy oli Suomesta tullut suru-uutinen ja perjantaina vietettävä siunaustilaisuus. Ajatukset taisivat olla muualla kuin maisemassa tai lumipyryssä.

Lauantain vesisateessa hyppäsin sitten taas uuteen bussiin ja matkasin vielä pariksi päiväksi Turkuun. En odottanut muuta kuin leppoisia hetkiä nuorten kanssa, mutta pääsin sen lisäksi lauantaina maistelemaan Torgetin (kirjoitusvirhe johtuu hollantilaisesta näppiksestäni) savusiika-kukkakaalipizzaa ja  drinkille Tiirikkalaan höpöttelemään ja kuuntelemaan live-musiikkia. Oli niin hyvä olla. 

Ja hei, sitten sunnuntai-aamupäivällä osallistuin vielä ankkajahtiin.  Turun kaupunginkirjastoon oli nimittäin piilotettu Luther-kumiankkoja. Luitte aivan oikein! Todellakin: Luther-kumiankkoja!! Aika erikoiselta kuulosti minustakin. Mutta nyt on siis ollut meneillään maailmanlaajuinen reformaation 500v - juhlavuosi. Reformaatio on vaikuttanut Suomessakin Agricolasta lähtien kieleen, kirkolliseen elämään, koulutusjärjestelmään, yhteiskunnan turvaverkkoihin, kansainvälisiin suhteisiin, tapoihin, taiteisiin, kalenteriin ja moneen muuhun asiaan, siis virallista tiedotetta lainatakseni. Osa vaikutuksista jää varmasti arkipäiväisyydessään huomaamatta, mutta mekin päätimme nyt tämän verran asiaa juhlistaa. Tasan klo 12, kun kirjaston ovet avautuivat, rynnistys oli aikamoinen. Ankkoja ei onneksi meille isoille tarttunut mukaan, mutta muutaman onnellisen pikkukaverin näin ankka kainalossaan. En ollutkaan aiemmin käynyt kirjastorakennuksessa sisällä ja kiertelin siellä katselemassa sekä uutta, että vanhaa puolta. 

Eli siis varsin nuorekasta menoa tällä kertaa Turussa. Haikeana lähdin maanantai-aamuna kotimatkalle. Kyllä nuorten seura on ihan parasta!

P.S. Italiassa oli kuulemma ollut ihana sää ja hotellina hulppea linna, josta sain katsella kauniita valokuvia. Eikä kyllä näkynyt yhtään lumi- tai räntäsadetta. Mutta ei myöskään läheisten seuraa tai kumiankkoja!


Voima-ajatus Teille kaikille Amsterdamin marraskuusta,
Tot ziens!
Leena

10 plus yksi kysymystä ulkosuomalaiselle

Olin jo ajatellut jättäväni tämän ulkosuomalaisten blogeissa kiertäneen haasteen omalta osaltani kokonaan tekemättä, mutta Allun vinkkaus sai minutkin sitten lopulta tarttumaan näihin kysymyksiin. Ja ihan kiva niin, sillä nyt tuli oikeastaan itsellenikin taas selvitettyä tämänhetkisiä aatoksia Hollannissa, tai oikeammin sanottuna Alankomaissa asumisesta. Olemme asuneet täällä vasta kolme vuotta, ja nekin pelkästään Amsterdamissa, joten vastaukseni muotoutuvat siis siltä pohjalta. Maaseudulla tai pienemmissä kaupungeissa eläminen on varmasti erilaista. Mutta näillä siis mennään.

Eli siis:
1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Ensimmäiseksi sanoisin, että sijainti. Täältä on helppo singahtaa sekä Suomeen, että muuallekin Eurooppaan. Vaikka tuli kyllä samalla mieleen, että onko se parasta, kun pääsee helposti muualle? Tykkään myös rennosta, mutkattomasta ilmapiiristä, ja meren rannoista.

2. Entä ikävintä?
Valtava turistien määrä etenkin Amsterdamin keskustassa.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, minne menisit?
On todella monta paikkaa, jonne olisi kiinnostavaa matkustaa. Mutta tähän on nyt pakko sanoa kaksi kestotoivetta: Japani ja Uusi-Seelanti. Ehkä jälkimmäinen menisi vielä edelle. 
Niin, ja voi hyvänen aika! Lyhyemmäksi ajaksi lähtisin innoissani Islantiin!! Kuten huomaatte, olen aika mahdoton. Tällaista ei minulta pitäisi kysyä lainkaan, sillä keksin koko ajan lisää ihania vaihtoehtoja.

4. Mihin kohteeseen menisit uudestaan? 
Näitäkin on niin monta, mutta hyvä on, jos vain yksi, niin sitten Australia. Koko länsirannikko jäi vielä koluamatta.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Kerttu-mummon karjalanpiirakoita, jollaisia en ole tosin saanut Suomessakaan ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. Siis sellaisia kunnon rukiisia kuoria, jotka ovat rapsakoita ja suolaisia. Ei mitään vehnäleipää.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Tiedän muuttavani. Se on vain ajan kysymys. Ennemmin tai myöhemmin.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Ehdottomasti Kuninkaanpäivä toukokuun alussa. Juhla on hieman suomalaista vappua muistuttava, mutta mielestäni monin verroin vauhdikkaampi. Mikäli mahdollista.

8. Mikä on vaikeinta ulkomaille muutossa?
Läheisten jääminen Suomeen. Se on ollut aika iso juttu, vaikka kaukana ei ollakaan.

9.Voisitko kuvitella asuvasi jossakin muussa maassa kuin asuinmaassasi tai Suomessa?
Ihan hyvin voisin. Ainakin kuvitella.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
No siitä on jo aikaa.., eli tämä haaste taitaa olla aika vanha, mutta yritän muistella.. Monta upeata hetkeä viime vuonna oli, mutta mieliinpainuvimmat olivat varmasti kolmet ihanat kesähäät Suomessa. Ja sitten tietenkin loppuvuodesta ensimmäinen matkani Australiaan.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Luultavasti ehdin poikkeuksellisesti käydä vielä kolmisen kertaa Suomessa nyt loppuvuoden aikana, mutta muista matkoista ei kyllä ole suunnitelmia.

En tiedä, satuitteko huomaamaan viime viikolla Hesarista jutun, jossa väitettiin, että osalta ihmisistä on löydetty ns. matka-geeni. Jäin miettimään, onkohan minulla ainakin pätkä sellaista!? Tykkään kovasti olla matkalla! Vaikka toisaalta siedän kyllä tylsyyttä, tasaisuutta ja rutiinejakin ehkä keskimääräistä paremmin. Enkä sitäpaitsi ole kai mitenkään erityisen elämyshakuinen. Jaa-a, ehkä tässä ei vielä geeneihin tarvitse vedota.

Terkut Amsterdamin harmaasta tihkusateesta. Aika lämmintä vielä on.
Tot ziens,
Leena