torstai 8. kesäkuuta 2017

Ristikkotaloja ja viinirinteitä Ranskassa, Alsace



Saimme viettää pitkän viikonlopun Koillis-Ranskassa Alsacen maisemissa. K:lla oli työasioita lauantaina Strasbourgissa, mutta muuten aikaa oli mukavasti, koska myös maanantai oli yleinen vapaapäivä. Otimme mahdollisuudesta siis ilon irti. 









Perjantai-illan ja lauantain vietimme meille jo vähän tutummassa Strasbourgissa ja sunnuntai-aamuna lähdimme sitten vuokra-autolla ajelemaan ranskalaista viinitietä kohti Colmaria. Aluetta on palloteltu aikoinaan Ranskan ja Saksan välillä monta kertaa ja arkkitehtuurissa ja nimistössä onkin vaikutteita molemmista suunnista. 



Elsass, joka kuulostaa ainakin minusta tutummalta, on oikeastaan alueen saksankielinen nimitys. Oikeammin pitäisi siis sanoa Alsace, koska alue on nykyään osa Ranskaa ja ranska on maan ainoa virallinen kieli.









Route des vins d´Alsace, eli Alsacen alueen viinitie, on kaikkiaan n. 170 km pitkä. Me ajelimme vain osan matkaa, mutta sanotaan että etenkin syksyisin reissu kannattaa tehdä perusteellisesti ja eri viinitiloilla vieraillen. Monet etenevät ainakin osan reitistä polkupyörällä ja joku suositteli myös patikointia. Silloin maisemia ehtii ihailla rauhassa. Viinitie on avattu kuulemma 1953 matkailijoiden iloksi. 

Maisemat tien varrella olivat näin alkukesästäkin tavattoman kauniita, vaikka rypäleitä ei tietenkään vielä näkynyt. Rinteiden viiniviljelmät ovat hyvässä suojassa Vosgesin vuorijonon kupeessa ja alue on kuulemma Ranskan kuivinta ja aurinkoisinta. Meidän reissumme aikana sekä satoi että paistoi. Kukkuloiden rinteet muistuttavat vihreän eri sävyjen tilkkutäkkiä, kun perhepalstojen köynnökset on istutettu aina vähän eri kulmaan kuin kuin naapurin.





Haut-Koeningsburg-linna näkyi St Hippolyten majapaikkaamme. Linnasta muutama sana vielä myöhemmin.

Emme matkalla poikenneet viinitiloille, vaikka sekin olisi ollut mahdollista. Monille tiloille pääsee tutustumaan muutamalla eurolla tai ilmaiseksikin. Viinitien varrella olisi ollut myös kivoja aamiaismajoituspaikkoja, jotka sijaitsevat viinitiloilla.


Me yövyimme St Hippolyten kylässä kivassa perhehotellissa, jonka viinituvassa oli muuten aivan erityisen hyvää ruokaa. Me söimme kolmen ruokalajin illallisen, joka ei kyllä ilmeisestikään ollut ihan sitä tyypillisintä arkiruokaa. Hotellilla on myös hienompi ravintolapuoli, joten voin vain kuvitella mitä siellä pääsisikään maistelemaan... Hotelli on nimeltään Le Parc. Voin todella suositella, jos liikutte siellä päin. Tosin ilmastointi puuttui huoneista ja WiFi oli hieman hitaanpuoleinen ;). Ja pöh.






Tienvarsilla ja viinitarhojen kupeissa hehkuivat kauniit unikot ja niittykukat täplittivät hauskasti näkymää.






Pienet kylät kilpailevat kukkaistutuksillaan ja ainakin reitin varrella ikivanhoja ristikkotaloja on maalattu kirkkailla väreillä ilahduttamaan silmää. 

 



Tätä ravintolaa emme ole kokeilleet, oli vain niin  kiva kyltti

Kaikista Ranskan maakunnista alsacelais-ravintolat ovat keränneet eniten Michelin-tähtiä. Tällä reissulla kaikki syömämme ruoka oli hyvää, mutta edelliskertaiselta reissulta mieleen jäi yksi Strasbourgilaisen kuuluisan ravintolan salaatti, joka ei todellakaan olisi tähtimainintaa ansainnut. Ainakaan minulta ei olisi tähteä irronnut! Yleensä Elsassin ruoka on melko konstailematonta. Tarjolla on runsaasti hapankaalia runsain liha-, makkara-, ja leikkelelisukkein. Pienempään nälkään voi maistella parsaa tai tarte flambeeta, Elsassin versiota pizzasta, jonka perinteiset täytteet ovat pekoni, sipuli ja ranskankerma.





Pohja on todella ohut ja rapea. Tässä täytteenä kinkun ja juuston lisäksi tuoreita herkkusieniä.

Alueen viinit ovat pääasiassa valkoviinejä. Eniten viljelty rypäle on Riesling. Koska olimme autolla liikkeellä, viinin maistelu jäi melko minimiin, mutta illallisilla valitsimme mieluiten lasilliset paikallisten tuottajien viiniä.

Viininviljelysrinteiden lisäksi minä tykkäsin katsella ristikkotaloja ja tutkia erityisesti seiniin maalattuja kuvia ja ristikoiden muodostamia kuvioita. Ne eivät aina suinkaan ole pelkkiä satunnaisia ristejä ja rasteja, vaan monet kuvioista muodostuvat erilaisista symboleista, jotka on tarkoitettu tuomaan asukkaille onnea ja vaurautta ja osan taas pitäisi karkoittaa pois pahoja henkiä. Melkein aina niissä on piirteitä sekä pakanuuden että kristinuskon ajalta. Lisäksi talojen seiniin oli kiinnitetty erilaisia pieniä veistoksia ja esimerkiksi eri ammattikunnista kertovia merkkejä.  








Colmarin kaupungista jäi mieleen erityisesti jalankulkijoille rajatun vanhankaupungin kapeat kadut ja kortteli nimeltään La Petite Venice. Helluntai-viikonloppu ei ehkä ollut paras mahdollinen ajankohta kaupungissa vierailuun, koska kaikilla muillakin oli aurinkoinen vapaapäivä. Mutta kiva oli kuitenkin palloilla katsellen värikkäitä taloja. 











Onneksi hillitympiä, haalistuneitakin värejä oli näkyvillä vähän sivummalla. Näistä kaduista tykkäsin kovasti.







Maanantaina ajelimme vielä reitin toiseen turistikohteeseen eli Ribeauvillen pikkukaupunkiin. Siellä poikkesimme lounaalla ja katselimme talojen katoilla pesiviä haikaroita. Alsace tunnetaan juuri kattohaikaroistaan. Perinteisen tarinan mukaan talon katolle lennähtävä haikara tuo asukkaille onnea, terveyttä ja kaikkea hyvää. Ikivanhan runon mukaan haikara tuo myös vauvoja, ja tämä tarina on levinnyt kaikkialle maailmaan. Yksi pesistä näytti olevan kaupungin palo- ja pelastusaseman katolla. Taitaa tulla poikasista melua hyvin sietäviä.  

Tämä ei kuitenkaan ole se paloasema.





Ribeauville oli kuvauksellinen pikku kaupunki ja kuvia kertyikin melkoisesti. Seuraavassa vielä muutama kiva näkymä katujen varsilta.





Lelukauppa







Alsacessa on useita keskiaikaisia linnanraunioita vihreillä rinteillä luomassa vähän romanttistakin tunnelmaansa. Monet ovat todellakin raunioita. 




Alueen kuuluisin turistinähtävyys, Haut-Koeningsburg-linna, on kuitenkin paremmassa kunnossa. Se näyttää hyvinkin keskiaikaiselta linnalta, mutta ei ilmeisesti ole ihan niin autenttinen kuin voisi luulla.



Keisari Wilhelm II kunnosti sitä oman makunsa mukaiseksi 1900-luvun alussa. Meidän oli tarkoitus vierailla linnassa, mutta jo puolenpäivän aikoihin maanantaina linnan parkkipaikat olivat aivan tupaten täynnä. Emme halunneet jäädä odottelemaan kovin pitkäksi ajaksi, etenkin kun tungos myös sisätiloissa olisi arvatenkin ollut aikamoinen. Ehkä joskus myöhemmin sitten.

Vaikka asumisessa täällä keskemmällä Eurooppaa on nykyisin paljon varjopuolia ja välillä tulee ikävä rauhallista Suomea, niin yhtenä ilona täällä on ainakin toistaiseksi ollut matkustamisen helppous. Tällä kertaa lensimme Strasbourgiin ja lento kesti noin tunnin. Matkan voisi tehdä helposti myös autolla. Olemmekin suunnitelleet kesäksi autoreissua melkein näihin samoihin maisemiin, mutta enemmän Saksan puolelle. Saa nähdä toteutuuko.





Ihana ikkuna Thannenkirchin keskustassa

Nyt kuitenkin maltan taas hetken pysyä kotinurkilla ja tehdä ihan pakollisia arkisia asioita. Täällä on sadellut välillä rankasti ja kesä vaikuttaa muutenkin asettuneen tavanomaisiin uomiinsa. Sataa ja paistaa vuorotellen. Kivaa loppuviikkoa Teille kaikille. Nautitaan kesästä!

Tot ziens,
Leena





keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Ylpeä ja onnellinen äiti





Kun aloittelin tätä nimenomaista blogia eräänä syyskuun loppupuolen päivänä reilut pari vuotta sitten, ajattelin erästä syntymäpäiväsankaria vähän kaihomielin. En päässyt häntä silloin Suomeen onnittelemaan ja muutenkin ehdimme tavata vain harvakseltaan. 

Luulen, että kaihomieli oli enemmän täällä kuin siellä. Nuorella miehellä kun kiireitä arvatenkin riitti. Ja riittää onneksi edelleen.
Vaikka emme tapaakaan niin usein kuin toivoisin, sama vahva tuttuuden tunne ja yhteys on onneksi säilynyt. Hänestä on kehkeytynyt sympaattinen, empaattinen ja vastuuntuntoinen. Aikuinen. 

Oman lapsen aikuistuminen on minulle äärimmäisen haikeata ja silti samalla niin uskomattoman upeata ja ihmeellistä. Kuluneisiin vuosiin on mahtunut paljon huolta ja (yli)huolehtimista, valtavaa iloa onnellisista päivistä ja onnistumisista ja sitten sitä tasaista arkea -joka lopultakin on tainnut olla sitä ihan parasta. 

Nyt oli kuitenkin taas juhlan vuoro. Pääsimme toukokuun lopuksi juhlistamaan tämän nuoren miehen, perheemme nuorimmaisen, valmistumista. Vaikka suoritukset eivät koskaan ole tärkeintä elämässä, vaan jokainen riittää sellaisenaan, omana itsenään, olen silti hirmuisen onnellinen lapseni puolesta. Hän on ponnistellut tavoitteensa ja unelmansa saavuttamiseksi ja onnistunut siinä.  

 Äiti on äärimmäisen ylpeä tästä uudesta lääkäristä!