Olisikohan aika vähän hellittää?

Huh huh. Pari viimeistä viikkoa ovat olleet... sanoisinko, että ei niin tasaisen leppoisia. En tässä aio vuodattaa kaikkea, ja nyt asiat jo alkavatkin ehkä vähän tasoittua: Appi on nyt saanut väliaikaisen sairaalapaikan, mutta edeltäviin päiviin ja iltoihin on tosiaan kuulunut paljon huolta, monen monta sairaalan vaihtoa, "kotikokeilua" ja uudelleen sairaalaan kärräämistä. Sairaanhoito näyttää ainakin täällä pääkaupunkiseudulla olevan ihan tiltissä. 

Viikon verran huolsin myös yhtä rakasta koronapotilasta, mutta  hänkin on jo onnellisesti tolpillaan ja luulen, että itse (ehkä) vältyin tartunnalta. Nyt yritämme sitten suunnitella lähipäivät niin, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä, rauhallinen ja tunnelmallinen joulu. Toivottavasti onnistumme.

Nyt on todellakin aika vähän rauhoittua. 

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa, onnellista ja omannäköistä Joulua <3

Lämpöisin ajatuksin, Leena

Sillä välin kun juurekset olivat uunissa...

Kaunista päivää! 

Ihan Pakko oli helottavana häikäisevää ja harvinaista aurinkoa päästä uloskin vilkaisemaan, vaikka alun alkaen päiväni oli suunniteltu eteneväksi vähän toisella tavalla. Muutin lennossa suunnitelmaa ja sopivassa välissä aamupäivällä, kun olin saanut kuorittua ja pilkottua pellillisen uunijuureksia ja kurpitsapaloja, säntäsin pukemaan lämmintä ylle ja varasin valokuvausta varten kynsikkäät käteen. Pipo jo päässä kipaisin keittiöön ja nakkasin juurekset uuniin paahtumaan -ja ei kun ulos! Olin hätäpäissäni kaapannut vielä kamerankin kaulalle ja ryntäsin lähiteille ja -poluille ikuistamaan uskomattoman hienoa joulukuista talvipäivää. Aika erikoista oli, että samaan aikaan kun taivas oli etelän suunnalla hivenen samea ja autereinen, pohjoisen suunnalla se oli häkellyttävän kirkkaan sininen.

Eteeni lävähtänyt upeus teki tehtävänsä ja kiire unohtui ihan kokonaan. Syvennyin hengittelemään ja katselemaan huikean sinistä taivasta ja puhtaan valkoisena hohtavaa lunta. Onneksi muistin myös ottaa joitakin valokuvia. Nyt kun selasin nopsasti kuvat läpi, huomasin, että lumi ja valo niissä on melkein kuin helmikuun pakkasilla. 

Mieli sai aimo annoksen virkeyttä kaikesta kauneudesta ja rapsakan raikkaasta ilmasta ja kroppakin sai vähän miellyttävämpää liikettä sisällä tepsuttelemisen sijaan. 

Onneksi uunijuureksetkaan eivät paahtuneet liiaksi. Pääsin sopivasti jatkamaan tuota itselleni tärkeätä projektia -ja ihan kreivin aikaan-, vaikka kurpitsaviipaleet olivatkin pehmenneet ihan inasen liikaa. Se ei kuitenkaan oikeasti haitannut, sillä maku oli just hyvä ja muut kasvikset olivat täsmäkypsät ja kauniit.

Nyt iltapäivän kahvitauolla aurinko alkaa olla jo matalalla ja kaunis valo on lempeän kellertävää. Mutta siis, mikä ihana päivä! Sain paljon iloa ja voimaa tuosta keskipäivän ulkoilusta. Hienoa, että se tuli tehtyä, varsinkin kun saman ajan olisin voinut hukata aivan jonninjoutavaan. 

Nyt kuitenkin on ryhdyttävä viimeistelemään päivän muut hommat ennen illan tango-kurssia. 

Virkistävää ja rentoa viikonloppua, voikaa taas hyvin <3

Lämmöllä,

Leena

Kiitollisuus -Eikä nyt ole kyse kalkkunasta!

Piti kaivaa kaapeista vanhat kirjat, vihot, videot ja muut muistiinpanoni suorittamistani mindfulness-kursseista ja -luennoilta. Halusin pitkästä aikaa katsoa ja miettiä asiaa taas vähän uusin silmin. Nyt jäin miettimään erityisesti kiitollisuutta useammaltakin eri kantilta. Kiitollisuus on jo sanana aika juhlallinen ja iso ja sen merkitys voi olla eri ihmisille hyvinkin erilainen. Sanan merkityksestä voisi varmasti kirjoitella ihan oman postauksensa, mutta siihen en nyt ryhdy. Itse tarkoitan tässä kiitollisuudella lähinnä kokemaani tunnetta sellaisesta asiasta, jota en haluaisi pitää itsestäänselvyytenä. 

Kiitollisuusharjoituksia, sellaisina kuin niitä usein tehdään, eli esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä, en ole koskaan oikein osannut tehdä. Olen kyllä yrittänyt. Pelkästä ilta-listasta ("viisi asiaa, joista olet tänään kiitollinen") on itselleni jäänyt oikeastaan vähän tyhjä ja hämmentynytkin olo. On tuntunut, että päiväkirjaan kirjoitettavaksi olen keksinyt enimmäkseen aika kliseisiltä kuulostavia sanoja. Lista on aina tuntunut vähän sellaiselta sanahelinältä: perhe, läheiset, terveys, auringon paiste, hohtavat hanget, puhdas luonto... juu juu. Noiden ihanien asioiden luetteleminen ei vielä kuitenkaan saa minua oikeasti menemään syvemmälle itse kiitollisuuteen. Vika ei varmaankaan ole noiden eittämättä hyvien asioiden listaamisessa, vaan minussa itsessäni. 

Olen huomannut hyötyväni vähän toisenlaisesta lähestymistavasta. Yritän kohta vähän selittää, mitä tarkoitan. Ja ainahan on mahdollisuus, että joku muukin voisi pysähtyä näitä miettimään. Olisin sitä paitsi tosi kiinnostunut kuulemaan myös teidän muiden pähkäilyjä vaikka sitten kiitollisuudesta ;). Uskotko sinä, että kiitollisuutta kannattaa/voi harjoitella? Oletko itse kokeillut esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä? Miltä se tuntui?

Ensin vähän yleistä tietoisuustaidoista:

Oppimani muodolliset mindfulness-harjoitukset kulkevat mukanani, jos eivät ihan päivittäin, niin ainakin viikoittain. Olen esimerkiksi opetellut itse huomaamaan, milloin en ole läsnä tilanteissa vaan mieleni seilaa muualla. Huomion palauttaminen tiettyyn hetkeen onnistuu nykyisin kätevästi kesken arkipuuhien vaikkapa hyvin epämuodollisessa ja nopeassa stop-harjoituksessa niin, ettei pientä harjoitustani kukaan muu ympärilläni edes huomaa. Autopilotilta pois hyppääminen ja käsillä olevasta hetkestä kiinni saaminen onnistuu aika näppärästi myös lyhyessä kävelyharjoituksessa, hampaita harjatessa, suihkussa, käsin tiskatessa... 

Muodollisia harjoituksia (enemmän aikaa ja keskittymistä vaativia juttuja) teen harvemmin, mutta varsinkin jos elämässä on paljon huolia tai stressiä, näiden harjoitusten työkalupakki on ahkerammassa käytössä. Ja jotta idea pysyisi mielessä ja saavutetut "taidot" tallella, homma toki siksikin vaatii ylläpitämistä ja harjoittamista. Olen huomannut, että  pitkän tauon jälkeen on aina hetken vaikeampaa muistaa, mistä tietoisuustaidoissa oikein olikaan kysymys. Mutta kun pitää mielessä, että "se vahvistuu, mitä jaksaa vahvistaa", tulee tehtyä harjoituksia, ja edistystä sekä oivalluksia tapahtuu ihan huomaamatta. Mutta ihan valmista ei taida tulla koskaan.  

Sitten siitä (kalkkunasta, eikun) kiitollisuudesta: 

Käymilläni mindfulness-kursseilla kiitollisuus-asiaa on vain nopeasti sivuttu, eikä se varsinaiseen mindfulnessin harjoittamiseen kai edes kuulu. Mindfulness-harjoituksissa kun on tapana havainnoida ja hyväksyä läsnä olevat asiat sellaisinaan, niitä arvostelematta, arvottamatta tai muuttamatta. Todetaan vain, että nyt on näin. Kiitollisuus-harjoituksissa sen sijaan haluaisin hieman muuttaa omaa tapaani havainnoida asioita.

Olen ymmärtänyt, että samaan tapaan kuin vahvistan mindfulness-harjoituksissa esimerkiksi huomion tuomista tähän hetkeen ja lempeyttä omaa kokemustani kohtaan, voisin oppia paremmin huomaamaan ja tunnistamaan myös positiivisia tunteitani ja vahvistamaan niitä. Useinhan mieli on kuin teflonia positiivisille asioille ja tunteille ja aivomme huomaavat juurikin -ja varsinkin- ne kaikki negatiiviset asiat. Miksiköhän muuten?!! Tällaisesta taidosta on ehkä evoluution kuluessa voinut olla hyötyä. On ollut eloonjäämisen kannalta tärkeätä, että juuri uhkat havaitaan ja niistä pystytään varoittamaan myös muita. Mutta totta kai mielen kannalta olisi hyvä huomata ja ajatella myös mukavia asioita. Muuten käy elo liian rankaksi. 

Tuntuu siltä, että oikein isoja henkilökohtaisia huolia itselläni on tällä hetkellä onneksi kohtuullisen vähän, tai ainakin olen tottunut niiden kanssa elämään, mutta muuten maailmassa näyttää taas olevan kaikenlaista kamalaa meneillään (tai sitten olen ehkä herkistynyt kuuntelemaan uutisia entistä tarkemmin). Niin tai näin, uutisia ja otsikoita seuratessa huoli-ajatukset nostavat välillä päätään ja jos kaikkien kamalien uutisten virtaan lähden mukaan, saattaa jotkin asiat (joihin itse en voi edes vaikuttaa), vaivata mieltä ja monet hyvät asiat jäävät huomaamatta. Ja juuri noiden hyvien asioiden huomaamisesta kun saisi voimaa kestää paremmin hankaliakin tilanteita.

Kiitollisuus-harjoitusta tehdessäni yritän siis kiinnittää huomiota erityisesti niihin asioihin, joista olen kiitollinen. Kun tämän lisäksi olen yrittänyt opetella tunnistamaan myös kehossani, miltä aito kiitollisuus oikein tuntuu (esim. lämpönä kaulan alueella tms.), olen oppinut paremmin tavoittamaan nuo kiitollisuutta tuottavat hyvät asiat. Haluan ajatella, että on hyödyllistä opetella tunnistamaan omia positiivisia tunteitaan kuten iloa, rakkautta, kiitollisuutta tai myötätuntoa ja samalla niiden aiheuttamia tuntemuksia itsessäni. Samalla olen yrittänyt pohtia myös sitä, miten kiitollisuuden tunnetta aiheuttavien asioiden huomaaminen voi vaikuttaa omaan toimintaani, elämääni ja hyvinvointiini. Olen lähes varma, että jos haluan kiinnittää huomioni juuri kiitollisuuteen, lempeyteen ja myötätuntoon, vahvistan samalla niitä itsessäni.  Näitä harjoituksia teen siis oman hyvinvointini edistämiseksi, sillä varsinkin juuri kiitollisuudella väitetään olevan tärkeä rooli hyvinvoinnin kokemisessa.

Harjoittelu kannattaa, sillä kiitollisuuden harjoittaminen kuulemma tekee meistä positiivisempia, päättäväisempiä ja energisempiä. Lisäksi kiitollisuusharjoitusten tekemisen väitetään vähentävän stressiä. 

Koska pelkkien sanalistojen kokoaminen ei itselläni oikein toimi, olen alkanut kerätä omia kiitollisuudenaiheitani vähän toisenlaisella tavalla. Olen kauan sitten napannut jostain englanninkielisestä julkaisusta pohjan, johon on kerätty kysymyksiä aihepiireittäin. Laitan tähän esimerkin:

Tänään olen kiitollinen...

1. Joku erityinen henkilö:

- Kuka/ketkä ovat elämässäsi erityisen tärkeitä?

- Mitä arvostat heissä eniten?

- Palauta mieleesi jokin kerta, jolloin hän/he tekivät jotain sellaista, josta olet erityisen       kiitollinen. Miltä se sinusta tuntui? Kerro hänelle/heille kiitollisuudestasi (joko ihan   oikeasti tai ainakin mielessäsi).

2. Paikka:

- Missä tunnet/olet tuntenut eniten kiitollisuutta?

- Millaisia muistoja tämä paikka sinussa herättää?

- Liittyykö siihen jotain erityisen parantavia, vahvistavia, rentouttavia tai muuten erityisen   miellyttäviä kokemuksia?

3. Terveys:

- Mitä arvostat erityisesti terveydessäsi?

- Millä tavalla kehosi tukee ja auttaa sinua?

- Mistä kehosi osista olet kaikkein kiitollisin ja miksi?

Ja niin edelleen ja niin edelleen... 

💜

Nopeat suomennokseni ovat hieman ontuvia, mutta saitte ehkä kiinni siitä, mitä tarkoitin. Eli että ainakin itselleni on helpompaa miettiä tuolla tavalla teemoittain kiitollisuuden aiheita kuin pelkästään sanalistojen muodossa. Tärkeintä on tietenkin oikeasti paneutua miettimään asioita eikä vain heitellä jotain yleistä.

Kiinnostavia ainakin minun mielestäni ovat myös väitteet, joiden mukaan kiitolliset ihmiset osaavat paremmin iloita pienistäkin asioista ja tuntevat useammin itsensä onnellisiksi. Jossain on jopa väitetty, että he kärsivät vähemmän kivuista ja säryistä ja tuntevat itsensä terveemmiksi. He myös todennäköisemmin kuntoilevat ja pitävät muutenkin paremmin itsestään huolta.

Uskokoon ken tahtoo, mutta eihän se paljon maksa jos sitä yrittää vähän kiitollisemmaksi ryhtyä. 

"Be thankful for what you have and you´ll end up having more"

Kuvat otin lähirannalta juuri ennen ensilumen saapumista.

Lämpimin ajatuksin,

Leena

Tunnelmaa kylätiellä, kirkuva imuri ja palkintona porkkanakakkua

Päivälleen vuosi sitten tarjoilin täällä postauksessani Karhukakkua sumussa. 

Nyt on tarjolla harmaita välähdyksiä tihkuiselta, mutta niin tunnelmalliselta kylätieltämme, imuripohdintaa ja lopuksi siivouspäivän palkinto. Aloitetaan vuoden takaiseen tapaan noista seesteisemmistä tunnelmista. Sillä tavalla homma pysyy myös kronologisessa järjestyksessä -taiteellisesta vaikutelmasta puhumattakaan ;DD.

Tästä siis alkaa tihkusateinen ja hiljainen, melkein meditaation omainen kävely viehättävällä sorapintaisella maantiellä. Osa matkasta kulkee aivan järven rannassa.

Poikkesin tieltä rantaan katselemaan sumuisella järvellä verkkojaan nostavaa kalastajaa. Saalista ei tainnut juurikaan tulla.

Kun kävelin tuolla kamera kaulallani, vastaani tuli vanhempi herrasmies. Hän tervehti kohteliaasti ja kysyi vähän hämmentyneenä, että kuvailenko jotain erityistä. Kun kerroin harjoittelevani pilvisellä säällä kuvaamista, hän vaikutti vähän epäilevältä. Olikohan hän varuillaan ja tarkkana, ettei vain ollut vieraan vallan agentti kuvailemassa nurkkia :D. No, lopulta hän taisi vakuuttua harmittomuudestani ja jatkoi matkaansa...

Kartanon puukuja johdattelee katsetta alas rantaan. Maisema on kaunis tähänkin aikaan vuodesta.

Matkan loppupäässä on tiellä jo asvalttipinnoite ja kylteillä merkitty kylätiekokeilu. Se tarkoittaa, että periaatteessa autoilijat ajavat molempiin suuntiin tien keskellä ja jalankulkijat ja polkupyörät sitten tien laidoilla. Mielenkiintoinen kokeilu, mutta tällainen soveltunee vain sinne, missä on hyvin hiljainen liikenne.

Vielä sain nauttia muutamista rauhoittavan syksyisistä peltoaukeista ennen tiheämmän asutuksen alkamista. Voi, kyllä tämä kävelyretki teki taas niin hyvää -ja ihan vain pienen kävelymatkan päässä kotoa!

Ja sitten siihen proosallisempaan osioon. "Kirkuva imuri" postauksen otsikossa sai sinussa ehkä aikaan kummastuneita kulmien kohotuksia, mutta imuristamme lähtevä kirkuva ääni saa itselläni aina siivouspäivinä aikaan (kulmien kohottelun sijaan) kylmäväreiden hipsimistä selkäpiihin. Jostain syystä imurimme on alkanut epäilemättä väsyä ja kyllästyä siivoamiseen, vaikka totta puhuen  joutuukin mielestäni töihin ihan kohtuullisen harvoin. 

Hirveästi en rakkinetta raaski torua moisesta, koska imurointi on omastakin mielestäni vihoviimeistä hommaa. Siis ihan ilman kenenkään kirkumisiakin. Mieluiten heiluttelisin vain reippain vedoin oranssia kuituliinamoppia, se kun luistelee lattialla ihanan sujuvasti ja sutjakasti. Sitä paitsi liinaan kertyvän pölyn voi ihan konkreettisesti NÄHDÄ ja pyydystetyt villakoirat aiheuttavat kummallista hykerryttävää tyydytystä. Ainakin minussa. Kuitumopilla on vain hivenen vaikeata selviytyä koko urakasta. Varsinkin juuttimatoista ja räsymatoista. Tulee vähän turhan rouheata menoa ja murut jäävät juuttien sopukoihin. Imuria on siis käytettävä. 

Nyt seuraa tarkka selvitys kirku-harmin yksityiskohdista, mutta voit toki hypätä jo suoraan palkinto-osioonkin, jos yksityiskohdat eivät (ihan ymmärrettävästi) jaksa kiinnostaa. Olen nimittäin pähkäillyt harmin alkuperää ja huomannut, että tuo korvia raastava kirkuminen ei lähde imurin moottorista vaan: Tadaa! Sen lattiasuulakkeesta. Tosin en kyllä oikein ymmärrä, mikä varsinaisen äänen aiheuttaa. Imurin vartta eteenpäin työntäessä suulake liikkuu ihan kiltisti ja mukisematta. Mutta annas olla! Kun vedän vartta takaisin itseäni kohti, karmiva huuto raastaa tärykalvojani. Hetken sellaistakin pää kestää, mutta huushollissa on kolme kerrosta ja lattiapinta-alaa aika lailla, joten puolikin tuntia yhtä soittoa alkaa olla liikaa. Puolison etätyöpäivinä en edes kehtaa imuroida päivällä, koska huuto kiirii ovienkin läpi ja teamsesissa istuvan K-paran kuulokkeiden mikrofoniin. Noloa. Olen yrittänyt pyöritellä ja puhdistaa suulakkeen kaikki osat ja todennut niiden toimivan ihan hyvin. Huuto alkaa vasta imurin joutuessa tositoimiin. Joo, tiedän että siivoaminen on kamalaa, mutta jos oikein totta puhutaan, niin eiköhän se ole vähän niin kuin imurin homma.

No, lupasin lopuksi palkinnon. Myös itselleni. Leivoin eilen illalla ihanan porkkanakakun ja vaikka suurin osa kakusta loikkasi suoraan pakastimeen, aion nauttia siivouspäivän kunniaksi itsekin palasen. Jauhoina on muuten pelkkiä spelttijauhoja ja varsinaisena rasvana kakkupohjassa rypsiöljyä. Sokeria on ohjeessa aika paljon, ja sitä voi mielestäni vähentää. Suussa sulavassa, sitruunalta maistuvassa kuorrutteessakin on sekä voita että sokeria, mutta harkittuna herkkuna tätä myös porkkanaa, ananasta ja pähkinöitä sisältävää kakkua voi tietysti nauttia. Nam!

Tässä linkki kokeilemaani herkulliseen ohjeeseen.

Mutta hei, kertokaa jos tiedätte mitä meidän kirkuvalle imurille pitäisi tarjoilla, siis että se olisi tyytyväinen ja hoitaisi mukisematta hommansa. Porkkanakakkuako?

Virkistävää viikonloppua kaikille!

Leena

Syksyni aakkoset

Heippodeippo teille, jotka vielä olette jaksaneet Kanavalla roikkua. Liian tiheästi ei näitä postauksia ole tainnut tänne ilmaantua. Mutta vihdoin taas täällä.

Tuli nimittäin vähän yllättäen ihan vapaata aikaa. No, oikeasti olisi ollut myös toinen (ja paljon tylsempi) vaihtoehto: nimittäin tämän syksyn viimeinen ikkunoiden pesu. Mutta kun vilkaisin tulevan viikon säätä, oli helppo päättää antaa ikkunoiden olla. Ennusteen mukaan seuraavan viikon aikana  sataa (ehkä) joka päivä. Hyvä syy lykätä hommaa, koska harmaalla sadesäällä ei kukaan kuitenkaan viitsi katsella ikkunoista ulos ja sitä paitsi pisarat täplittäisivät ikkunat joka tapauksessa joten...

Mieleeni tupsahti ajatus kertoilla kuluvasta syksystäni aakkosten muodossa. Aakkoset, kirjaimet, lukemisen ja kirjoittamisen harjoittelu ihan alkeista ja koulumaailma ovat minulle aika tuttuja asioita. Joskus kauan sitten olen tehnyt vastaavan aakkos-postauksen jouluni aakkosista, mutta tämä postaus tekee nyt kunniaa ihan tavalliselle syksylle, josta tosiaankin puuttuu kaikki säihke ja glooria. Ihan vain arkisia ajatuksia ja kuulumisia tämän poikkeuksellisen ajan tavallisesta syksyelosta. 

Mielen päällä nyt:

A 

Argentiinalainen tango on taas kymmenen vuoden tauon jälkeen hiipimässä harrastustemme joukkoon. Tai siis, katsotaan nyt. Tähän mennessä asia on vasta herättelyn, aivolokeroista kaivamisen ja kotitreenien tasolla, mutta tämän vuoden puolella olemme menossa myös uudelle kurssille, jos hyvin käy. Mutta homma on vielä tosi kaukana menneistä kesäleireistä Varalan urheiluopistolla.

B 

Ajatuksissani on usein ollut tämä blogi ja vähän syyllinen olo sen päivittymättömyydestä, vaikka tiedän ettei tarvitsi. Olen painavasti päättänyt olla ottamatta stressiä asiasta. Ja mel-kein onnistunutkin.

C 

Aamuisin, jos on lähdössä autolla liikkeelle, on oikeasti pitänyt katsoa lämpömittarin celsiuksia ja aika monta kertaa olemme jo saaneet raaputtaa huurteista tuulilasia ihan ensitöiksi. Ja tietenkin renkaidenvaihto on myös tullut mieleen

D 

D-vitamiinia on taas päivien lyhetessä nautittu säännöllisesti, niin kuin kunnon kansalainen ainakin ;)

E 

Espoo on ihan kohtuullinen kotikaupunki. Ei sen parempi tai huonompi kuin muutkaan. Hesarissa oli muuten  juttu, jossa espoolaiset olivat keksineet kaupunkinsa paikannimille  englanninkielisiä vastineita. Taitavat olla vitsit vähissä, mutta minua nauratti, kun esimerkiksi Olari oli Ooh, Larry , Otaniemi oli Take a Cape, Jupperi oli Jup inherited ja Kilo oli 2,2 lbs. No joo, ihan kaikkia nämä eivät taatusti huvita ollenkaan ;DD  

F 

On alkanut tehdä mieli vihreää, paitsi lautaselle, niin myös viherkasvien muodossa. Tummanvihreät lehtikasvikset sisältävät rutkasti folaattia! Niitä olen yrittänyt kasailla lautaselleni. Viherkasvit sitten ilahduttavat muuten nyt kun ulkona värit vähenevät. Minulla ei jostain kumman syystä ole koskaan ollut fiikusta ja sellaisesta olen vähän haaveillut. Fiikus on kuulemma helppohoitoinen ja voisi viihtyä peikonlehtien ja liuska-araliankin seurassa olkkarissamme.

G 

Giro on argentiinalaisen tangon kuvio, jota olen parin viime viikon aikana tapaillut mielessäni ja vähän harjoitellut oikeastikin mm. kiertäen lattialla nököttävää kukkamaljakkoa. Totesin kyllä, että kannattanee ottaa kierrettäväksi jokin vähemmän herkästi kaatuva esine.

H 

Haravointi on ollut kiva ja hyvä syy lähteä ulos pienelle happihyppelylle. En välitä ns. yhden kerran taktiikasta, vaan haravoin mielelläni useammin ja pieniä määriä kerrallaan, vaikka tiedän että puista varmasti tulee vielä varisemaan lisää lehtiä. On helpompaa ja kevyempää käsitellä ja kuskata pienempiä lehtimääriä kerrallaan ja homma pysyy hauskana.

I 

No juurikin tuo edellä mainitsemani ikkunoiden pesu. Ei siitä sen enempää.

J 

Takapihalle pitää muistaa viritellä jänisverkot joidenkin puiden ja pensaiden suojaksi. Meillä ei ole ainakaan toistaiseksi tarvinnut tehdä mitään peurojen varalta, sillä ne eivät ole hoksanneet kulkureittiä pihallemme. Nyt on vain koputettava puuta, että tilanne sen suhteen pysyy ennallaan. Lähinurkilla väittävät, että peurat voivat loikata parimetrisen aidankin yli tuosta vaan. Onkohan noin?

K 

Vasta parisen viikkoa sitten minä päätin armahtaa selkääni ja korotin työpöytäni korkeuden seisomatasolle. Selkä taitaa tykätä, kunhan muistan välillä lähteä vähän liikkeelle ja nostella jalkojani, niin että niihin pakkautunut veri ymmärtää lähteä kiertämään. Uskoisin, että korotetusta pöytätasosta on siis hyötyä ainakin selälleni.

L 

Lummelammikkomme sai viikonloppuna taas syyshuoltonsa. Vettä valutettiin pois n. 2/3 ja suuri osa vanhoista vesikasveista karsittiin. Tänä syksynä oli myös pakko poistaa lammikkoon pudonneita männyn neulasia oikein urakalla. Kulunut kesä oli todella vähäsateinen ja pihamme ihanat männyt pudottivat kellastuneita neulasiaan oikein ennätysmäärän. Osan neulasista saattoi tietysti haravoida nurmikoilta, mutta iso osa roskista varisi myös lammikkoon. Onneksi suurimman osan lammikkoon varisseista neulasista olimme pitkin kesää saaneet nosteltua haavilla tuoreeltaan veden pinnasta.

M 

Oli sykähdyttävää, kun pääsin erääksi aamupäiväksi yhden pikkuisen päiväkotiin, jonne oli kutsuttu kullekin lapselle lähipiiristä joku merkittävä henkilö tutustumaan ryhmän toimintaan. Olin niin ylpeä mummun roolistani <3 !!

N 

Asia, josta en ole niinkään ylpeä, liittyy viimeaikaiseen kokkailuuni. Huomasin google-hakuhistoriastani, että olen viime aikoina etsiskellyt ruoka- ja leivontaohjeita avainsanalla nopea: nopea arkiruoka, nopeat sämpylät, nopea omenapiirakka, nopea tonnikalalasagne... Voi voi. Mihin ihmeeseen on aina hoppu?

O 

Tänä syksynä parin vuoden tauon jälkeen olemme jo ehtineet pari kertaa käydä Kansallisoopperassa. Ensin kuuntelimme Wagnerin mahtipontista poljentoa ja aika nopeasti sen jälkeen oli vuorossa tanssiteos Tripla. Triplassa World Wide Dance-sarjan keskimmäinen Earthborn oli kauneudessaan erityisen koskettava. Olin ihan itku kurkussa sitä katsoessani ja sitä seuraava väliaika piti hipihiljaa vain sulatella näkemääni. 

P 

Koko laajennettu perheemme on saanut/vienyt tänä syksynä ihan poikkeuksellisen paljon aikaa ja tilaa sekä ajatuksissani että ihan konkreettisissa toimissakin. Etenkin vanhempi sukupolvi kaikkineen.

Q 

Jälleen kerran leivontaohjeita penkoessani törmäsin vanhaan 80-luvun reseptivihkooni ja siellä silmiini sattui iki ihana ranskalaisen keittiön suolainen piirakka, jossa täytteenä voi olla kalaa, kinkkua, kasviksia tai juustoa sekä kermaa, smetanaa tai munamaitoa. Ahh! Se oli tuoksuvana ja lämpimänä niin ihanaa ja täyttävää, että opiskeluaikojen vierailta sain ylitsevuotavia kehuja tästä suloisesta, lämpimästä ja lempeästä herkusta. Tuoksui kuulemma jo rappukäytävässä huumaavalta :D. Taitaa olla aika tuhtia tavaraa tämän ajan syömiseksi, mutta taidan joskus erityisen sopiville vieraille sitä vielä leipoa joskus <3

R 

Rauha. Tarvinneeko tuota sen kummemmin avata..

S 

Meillä on viime viikkoina keskusteltu suihkussa käymisestä. Onneksi ihan ystävällismielisiä keskusteluita, mutta joka kerran kun suihkun avaan, mielessäni surraa: nopeasti, nopeammin, nopeammin. Mutta se on kuulkaas sillä tavalla, että jos pitkähköjä hiuksia ei voi shampoopesun jälkeen huuhdella lämpimällä vedellä hitaasti ja huolellisesti, päänahka kutiaa taatusti ja tulee hermostunut olo. Kokemusta on. Säästän mieluummin muissa asioissa.

T 

Ulkokasvien talvettaminen on viime päivinä mietityttänyt erityisesti. Mikä kasvi jätetään paikoilleen, mikä kärrätään autotalliin, mikä nostetaan terassille, mikä kaivetaan ruukkuineen maahan (tai ihan ilman ruukkua), mikä voisi menestyä sisällä (ja uskaltaisiko sitä edes tuoda sisälle mahdollisten öttiäisten pelossa ?) jnejne. Tunnen yhä vielä olevani ihan noviisi.

U 

Unen arvostaminen on iän myötä noussut selvästi. Nykyään mietin jo alkuillasta miten voisin avittaa tulevan yön unta. Harkitsen tarkkaan jokaisen viinilasillisen, raskaan ruoan tai mahdollisten harmien vatuloinnin ja vatvomisen. Tiedän, kuulostaa todella tylsältä. Ja totta on myös, että jos katson jonkin noista edellä mainituista (tai joistakin muista) "paheista" juuri tiettynä iltana erityisen tarpeelliseksi tai hauskaksi, kärsin valittamatta seuraukset ja nukun huonosti. Aina tulee uusi ilta, jolloin voi sitten taas valita tekemisensä toisin.

V 

Varautuminen on säästöjen ja suihkujen lisäksi tämän syksyn uusi asia. Tai ainahan meillä on kaapeissa ollut kuivatarvikkeita, kivennäisvettä ja jokunen säilykekin, mutta nyt olen miettinyt asiaa vähän järjestelmällisemmin. Yritän pitää huolta muutaman päivän ruokavarastoista ja olen tarkistanut myös tulitikkujen, paristojen, taskulamppujen, vesikanistereiden ja sen sellaisten olemassaolon. En tiedä, paljonko ne tosipaikan tullen auttaisivat, mutta ehkä oma mieli on levollisempi näin.

W 

Näppärin viestisovelluksemme on ollut juurikin tänään monta tuntia nurin. Kuulemma samoin myös Intiassa, Britanniassa ja vaikka missä. Maailmanlaajuinen kaatuminen, ymmärsin. Hienoa, että s-posti sentään toimii toistaiseksi. Ja puhelin. Niillä mennään. Häiriö on kyllä hyvä muistutus siitä, että täytyisi aina ottaa tällainenkin mahdollisuus huomioon ja pitää mielessä vaihtoehtoisia tapoja viestiä ja toimia. Arki ei tietenkään saa kaatua näihin!

X 

Olen etsiskellyt shampoota, jossa ei olisi silikonia. Vaikka käyttäisin laadukkaita kampaamotuotteita, huomaan että varsinkin silikonia sisältävää shampoota on vaikea saada huuhdeltua hiuksista niin hyvin ettei silikonia jäisi jonnekin päänahan alueelle. Varsinkin edellä mainitsemieni nopeiden suihkukäyntien seurauksena olen alkanut reagoida luultavasti juuri tuolle silikonille. Myös muissa tuotteissa silikoni on minulle nounou. No, onhan noita sopivia kosmetiikkatuotteita onneksi saatavilla kunhan jaksaa tuoteselosteita tihrustaa. Huomasin ilokseni ainakin markettien XZ-shampoiden sopivan minulle mainiosti. Mutta toki se huolellinen huuhtelu on yhä muistettava.

Z 

2000-luvun vaihteessa syntyneet ja sen jälkeen elämänsä ensiaskelia ottaneet kuuluvat ns. Z-sukupolveen. Suurin osa heistä suhtautuu uuteen teknologiaan ja sen suomiin mahdollisuuksiin aivan eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet. Kaikki tuo on heille ihan rutiinia! Varsinkin nämä nyt muutaman vuoden ikäiset lapsoset luultavasti ymmärtävät ja hallitsevat maailmaa tulevaisuudessa ihan suvereenisti teknologian avulla. On se aika hämmentävän erilaista. Toisaalta kaikenlaisten katkosten varalta olisi ehkä ihan viisasta opettaa nuorisolle joitakin mummojen selviytymiskonsteja, jos on esimerkiksi sähköt pitkään poikki. Toivon kyllä hartaasti, että sellaisia keinoja ei tulla tarvitsemaan.

Å 

Turku <3

Ä

 Äiti. Tänäkin syksynä usein mielessä. Juuri nyt erityisen paljon voimia sinne.

Ö 

Öljy, omassa mielessäni ei nyt juuri niinkään fossiilisena polttoaineena vaan juuri nyt ruoanvalmistuksessa. Ihana Extra Virgin Avocado Lemon Zest kylmäpuristettu öljy. Tämän syksyn ehdoton öljysuosikkini.

Kuvituksena jutussa on omasta ekaluokan aapisestani kuvia, joita katsellessa muistan elävästi oman kyläkoulun aurinkoisen luokkahuoneen, isot ikkunat kahdella seinällä ja niissä valkopohjaiset verhot, joissa oli isoja keltaisia, vaaleanpunaisia ja vaaleanvihreitä lautasenkokoisia palloja. Tykkäsin kirjaimista, lukemisesta ja piirtämisestä. Ja laulamisesta! 

Mistäs sinä?

Iloisin ajatuksin,

Leena

Blogi-synttärit ja pestopihvit

Värikästä syyskuun loppupuolta! Kuvituksena on tällä kertaa näkymiä lauantain retkeltämme Suomenlinnaan, vaikka ne eivät varsinaisesti liity tekstiin. Olen vain vieläkin ihan fiiliksissä noista ihanan merellisistä ja syksyisistä maisemista.

Toivottavasti laskin oikein, mutta luulen että juurikin huomenna 28.9. Kanavalla-blogi täyttää seitsemän vuotta. No, väliin mahtuu vuosi 2020, jolloin postauksia taisi olla tasan kaksi, mutta silloinkin henki pihisi. Juuri ja juuri. 

Nyttemmin kirjoittelen hyvin matalalla profiililla, eikä Kanavalla-blogia pitäisi löytyä hakukoneilla tai blogi-listoilta. Silti te monet ihanat tutut olette jostain kuin ihmeen kaupalla löytäneet tänne ja uusiakin kävijöitä on ilokseni ja ihmetyksekseni jostain ilmestynyt - jopa kommentoimaan asti! SYDÄMELLINEN KIITOS teille kaikille monista kommenteista ja muutakin kautta tulleesta palautteesta. Vaikka olen valinnut vain pienimuotoisen postailun, ihan pelkästään itsekseni en ehkä jaksaisi kirjoitella. 

Vuosien kuluessa tänne Kanavalla-blogiin kirjoittamisen ja kuvaamisen funktio on vähän vaihdellut. Aluksi tarve pitää omaa blogia syntyi ikävästä, jollaista ulkosuomalaisena Hollannissa koin. Oli ikävä lapsia, vanhempia ja ystäviä. Työkuviotkin muuttuivat silloin kertaheitolla. Haikeinta omalta kannaltani oli "jättää" perheen nuorimmainen Suomeen, vaikka toki hänelläkin oli jo silloin omat opiskelunsa, harrastuksensa ja menonsa kokonaan toisessa kaupungissa ja meillä kotona Helsingissä hän piipahteli vain säännöllisen epäsäännöllisesti. Ne oli niitä aikoja.

Hollannissa neljä vuotta kului nopeasti ja tosi paljon reissaten. Silloin oli aikaa ja mahdollisuuksia valokuvailla kiinnostavia paikkoja ja tänne blogiin tulikin kerättyä lukematon määrä matkakuvia ainakin Australiasta, Yhdysvalloista, Kiinasta ja Kanadasta, puhumattakaan keskelle Eurooppaa tekemiltämme retkiltä. Lisäksi keräsin tänne muistiin helppoja ruoka- ja leivontaohjeita ajatellen aluksi lähinnä Suomeen jäänyttä perheen nuorta miestä, joka vasta harjoitteli oman keittiön saloja. Ehkä jokusen ruokaohjeen onnistuin jopa ihan oikeasti ujuttamaan hänen repertuaariinsa ;D

Nykyisin Kanavalla on itselleni kiva paikka, jossa voin käväistä kurkkaamassa välillä jopa päivittäin ja sitten taas kiireisempinä aikoina saattaa vierähtää pidempikin aika, ennen kuin tänne "ehtii". Katsotaan, miten sitten jatkossa. Ylimääräistä stressiä ei harrastuksista yleensäkään kannattaisi ottaa, vaan niiden on tietysti tarkoituskin säilyä kivoina ja virkistävinä asioina. Sellaisena Kanavankin mieluiten pitäisin. 

Tänään haluaisin jakaa ruokaohjeen, joka meillä kaivetaan aina silloin tällöin esiin. Syömme  enimmäkseen kalaa tai kasvisruokaa, mutta olen huomannut että erityisesti perhekunnan pienimmille vieraille maistuisi mieluusti myös broileri. Ja maistuuhan tuo meille isoillekin silloin tällöin, ainakin heidän seuranaan. Ohje on alun perin Soppa 365 -sivustolta, mutta aikojen kuluessa olen sitä vähän muokkaillut ainakin maustamisen osalta. Kas tässä:

Broileripihvit ja pestokastike

1 punasipuli

2 valkosipulin kynttä

1 dl ruiskorppujauhoja

2 dl vettä

1 iso luomusitruuna

1/2 rkl öljyä

400g luomubroilerin jauhelihaa

1 kananmuna

150 g fetaa

Reilusti rouhittua mustapippuria, ropsaus chili-lastuja, suolaa maun mukaan (huomaa että feta on suolaista), ehkä kapriksia tms. syöjistä riippuen

Kastike: 200 g kermaviiliä ja 2rkl pestoa

Sekoita pesto kermaviilin sekaan ja laita odottamaan jääkaappiin.

1. Laita korppujauho isoon kulhoon turpoamaan kahteen desiin vettä. Raasta sitruunasta ohut keltainen kuori hienoksi raasteeksi ja purista hedelmästä myös mehu. 

2. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota lempeästi sipulisilppua viitisen minuuttia. Älä anna ruskistua!

3. Sekoita sipulisilppu turvonneeseen korppujauhoon, lisää raastettu sitruunan kuori ja mehu, jauheliha, murusteltu feta, muna ja mausteet.

4. Kääntele ainekset sekaisin ja nostele seoksesta lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille pieniä pihvejä. Tästä annoksesta tulee n. 20 sopivan kokoista pihviä, jotka mahtuvat juuri ja juuri yhdelle uunipellille.

Paista pihvejä 225 asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia. 

Tarjoa pihvit kuumana kylmän kermaviilikastikkeen kanssa. 

Pihvien lisäkkeeksi ainakin meille aikuisille riittää yleensä runsas salaatti ja hyvä leipä, mutta pikkuiset rakastavat myös papan tekemää pehmoista perunamuussia ja yhdessä raastettua porkkanaraastetta.

Energistä viikkoa, voikaatten mainiosti !

Leena

Päivän ärsytys

Vaikka kotimme on melkein lintukodon kaltaisessa ympäristössä, täälläkin toki törmää (onneksi aika pienessä mittakaavassa) ihmisten tökeröön ajattelemattomuuteen ja välinpitämättömyyteen. Tämän päivän ärsytys johtui alueemme FB-ryhmästä luetusta episodista. 

Koska asumme pientaloalueella, asukkaat näyttävät tuntevan ainakin lähinaapurinsa aika hyvin ja keskinäinen avunanto ja huomaavaisuus ovat kunniassa. Viime aikoina on esimerkiksi ollut useita kutsuja naapureille poimimaan omenoita, kriikunoita tai mitä milloinkin niistä pihoista, joissa on satoa yli asukkaiden oman tarpeen. Perinteisesti porteilla ja postilaatikoilla on ollut myös omenoita laatikoissa, koreissa tai sangoissa ja mukana lappu, jossa lukee: SAA OTTAA! Kaupungin keskustassa  pitkään asuneena arvostan tällaista ystävällisyyttä, ja monta lämpöistä ajatusta olenkin lähettänyt puutarhojen omistajille haukatessani lenkillä korista poimittua punaisen kaneliomenan poskea.

Mutta se ärsytys sitten:

Luin em. someryhmästä kirjoituksen, jossa kerrottiin että pari nuorta poikaa/miestä oli eräältä portilta napannut koko sangollisen tällaisia ystävällisen sielun lahjoittamia omenoita. Jatkaessaan matkaa he olivat sitten paiskoneet omenat kadunvarren talojen seiniin ja pitkin pihoja. Voihan köläys! Vaikka ikkunoita ei ilmeisesti mennyt rikki, eikä taloudellinen menetyskään ollut järisyttävä, niin pahaa mieltä ja sotkua varmasti syntyi. Eniten kuitenkin suren sellaista asennetta, joka oikeuttaa toimimaan noin älyvapaasti. Luulen, että hyvä mieli niin antajille kuin saajille, ja sitä myötä tietysti myös lahjoitusomenat, katoavat kyllä tuolta porttien pielistä.

Tällä hetkellä maailmassa on toki isompia murheita ja triljoona kertaa traagisempia asioita meneillään, mutta tällainen juttu ylittää vähintäänkin ärsytyskynnykseni. Hyvä niin. Tosin olen ollut huomaavinani, että mistään ei nyt oikein saisi narista, koska paljon pahemminkin asiat voisivat olla. Tiettyyn rajaan asti olen samaa mieltä, mutta ei tämän hetkinen maailmantilanne silti sentään oikeuta meitä täällä elämään kuin pellossa. 

Huh! Se oli sellainen ärsytys. Yleensä kannatan positiivisempaa menoa, mutta joskus vaan on näemmä pakko tuulettaa. 

Seuraavaksi toivottavasti ihan iloisiin juttuihin (:D)

Mantelinen luumupiiras

Laitoin tähän linkin vuoden takaiseen luumupiirakan ohjeeseen, jonka leivoin keskiviikkona anopin kahvipöytään. Itsekin maistoin ja oli muuten tosi hyvää! Eli jos vielä omia tai lahjoitusluumuja on saatavilla, suosittelen kokeilemaan.

Kuvat ovat Marketanpuiston hyönteishotelleista, eivätkä siis liity tekstiin ;)

Torstai-terkuin, 

Leena

Aikainen aamu rannalla

 

Lauantaina heräsimme mökillä hyytävän kylmään, mutta samalla merkillisen kauniiseen aamuun. Järven yllä vyöryi paksu persikan värinen sumupilvi! Muuten oli aivan hiljaista, mutta jostain lähistöltä sumun seasta kuului vesilintujen ääntelyä ja veden loisketta linnun laskeutuessa tyyneen vedenpintaan. Tunnelma oli lähes satumainen.

Yleensä vastapäinen saari näkyy meidän mökkirannalle, mutta nyt maiseman edessä oli tuo paksu sumupilvi, jota aurinko vähitellen alkoi sulattaa ja lämmittää ja hiljalleen saarenkin ääriviiva alkoi hahmottua sumun takaa. Jännittävin hetki oli, kun jostain sumun seasta joutsen lensi ihan läheltä editsemme rannan suuntaisesti. Olin niin ällistynyt tuosta hetkestä, että kamera unohtui kokonaan. Ja se on jotain se! Yleensä olen aika tarkkana. Jälkikäteen vähän harmitti, mutta niinhän ne parhaat hetket pitäisikin oikeastaan kokea: painaa kuva vain omaan mieleen. Valokuvissa kaikki  latistuu köyhän kaksiulotteiseksi.

Sumu väistyi vähä vähältä kauemmaksi ja sen seasta putkahti näkyviin ensin yksi kuikka. Se taisi olla sama, jonka laskeutumisen veden pintaan olimme aiemmin kuulleet. Lintu löysi toisen kaltaisensa ja hetken kuluttua mukaan liittyi vielä kolmaskin. Ne alkavat luultavasti hiljalleen kokoontua parviksi ja suunnittelevat jo tulevaa syysmuuttoaan. Kuikka on yksi upeimmista linnuista, joita mökkijärvellämme pesii ja haikea kuikan huuto on eittämättä upea tunnelman luoja valoisassa kesäillassa tai -yössä.

Rannan suuntaisesti vasemmalla alkoi sumu väistyä ja naapurin laiturinkärki näkyi jo ihan hyvin. Kauempana veden päällä sumu oli silti vielä melko sakeaa lohenpunaista puuroa. Kun katson nyt jälkeenpäin näitä kuvia, ilman tuota tuttua laituria olisi mahdotonta sanoa, mistä kuva on otettu.

Rannalta oikealle katsoen taas näkyi kaunis, keveä, enemmänkin usva kuin sumu, joka auringon hiljalleen puhaltamana työntyi veden päälle. Merkillistä oli se, että samanaikaisesti rannan vastakkaisilla puolilla oli niin kovin erilainen tunnelma; niin kuin kokonaan eri aamuina saattaisi olla! 

Sunnuntai-aamuna ei edellisen aamun vaaleanpunervaa sumupatjaa järven päällä enää näkynyt, mutta tuo auringon "puhaltama" kevyt usva-näytelmä toistui jälleen. Niin ihmeen herkkää ja kaunista!

Seuraavat kuvat eivät enää ole rannalta, vaan kotimatkan jo alettua tien varressa oli pakko pysähtyä ja napata pari kuvaa upeasta maaruskasta kangasmetsässä. Esteetikon silmä sai taas makeata mahan täydeltä ;)

Oletko sinä ehtinyt nauttia kauniista syys-aamuista? Tai kuulakkaista illoista ja upeista auringonlaskuista? 

Nyt taitaa luvassa olla sateisempi jakso, mutta sehän ei näin syyskuussa ole mikään yllätys. 

Iloa päiviisi <3

Leena