Miestennielijät ja abstraktion voima

Huulipuna 1./ Miestennielijät

Ateneumissa on meneillään hieno suurnäyttely tsekkiläisen Frantisek Kupkan (1871-1957) töistä. Näyttely kattaa koko taiteilijan uran 1890-luvulta 1950-luvulle. Kävin Ateneumissa helmikuun viimeisellä viikolla ja kyllä kannatti. Kupka on nähtävissä siellä aina 19.5. asti.

Kupka syntyi Itävalta-Unkarissa 1871 ja opiskeli Prahan sekä Wienin taideakatemioissa. Pariisiin hän muutti 1896 ja elätti itseään  aluksi satiirisilla piiroksilla ja muilla kuvitustöillä.  Kuvitustyöt lopetettuaan hän alkoi määrätietoisesti etsiä uutta ja kyseenalaistaa todellisuuden kuvaukseen perustuvaa tapaa maalata. 

Huulipuna 2./ Miestennielijät

Perhekuva

Näyttelyssä oli kiinnostavaa seurata, miten Kupka eteni pyrkimyksessään ensin yhdistämällä maalauksissaan esittäviä ja abstrakteja elementtejä. Tämä näkyy hyvin selvästi teoksessa Pianonkoskettimet, Järvi 1909. Maalauksen alakulmassa pianistin sormet tavoittelevat mustavalkoisia koskettimia, jotka lähtevät leijumaan kohti kimmeltävää järveä. Yläosan maiseman ja alaosan pianonkoskettimien ja soittajan käsien yhdistelmä alleviivaa että kyseessä ei ole oikea maisema, ennemminkin musiikin aikaansaama mielikuva tai muisto. Musiikki näyttää olleen yksi Kupkan tärkeimmistä innoittajista. 

Pianonkoskettimet, Järvi 1909

Kupka tutki töissään liikettä, värejä, valoa, tilaa, aikaa ja niiden välisiä suhteita ja siirtyi vähitellen yhä pelkistetympään ilmaisuun. Lopulta hänen taiteensa kulminoitui radikaaliin ei-esittävyyteen, joka tuli perustumaan lähes yksinomaan geometrisiin muotoihin ja erityisesti diagonaalien ja pystymuotojen tutkimiseen.

Oli mielenkiintoista tutustua hieman  myös Kupkan taiteilija-persoonaan. Kaikesta näkyi, että Kupka oli loputtoman kiinnostunut maailmasta: filosofiasta, kirjallisuudesta, arkeologiasta, tähtitieteestä, anatomiasta, kemiasta, luonnontieteistä, eri kulttuurien mytologioista, evoluutioteoriasta ja okkultismista. Hän oli myös poliittisesti tiedostava ja hänellä oli kontakteja anarkistiajattelijoihin ja vapaamielisiin piireihin Pariisissa ja Prahassa. 

Seitsemällä vuosikymmenellä maalanneen taiteilijan tuotannossa on muotokuvia, symbolistisia teoksia, yhteiskuntakriittisten lehtien kuvituksia, filosofisia kannanottoja ihmiskunnasta, pariisilaisia katujen ihmisiä, prismaattisten värikenttien muodostamia vartalotutkielmia, avaruudellisia värisommitelmia, kosmisia näkymiä ja kone-estetiikkaa sekä lopuksi noita äärimmilleen pelkistettyjä geometrisia sommitelmia.

Loppuaikojen työ, en muista nimeä, mutta aika pelkistetyksi meni. Eikö vain?

Erityisesti pidin siitä, että näyttelyä katsellessani saatoin tutkailla koko länsimaisen taiteen historian kehitystä eli sitä kun perinteisistä muotokuvista siirryttiin vähitellen kohti abstraktia ilmaisua. Samankaltaiseen kehityspolkuun olin jo joskus aikaisemmin muualla tutustunut esimerkiksi hollantilaisen Mondrianin ja venäläisen  Kandinskyn näyttelyissä. Kupka oli minulle kuitenkin uusi tuttavuus.

Taiteilija ateljeessaan

Rapsakoita pakkaspäiviä täältä Helsingistä!
Leena

P.S. Läppärin näppikseni on kotoisin Amsterdamista ja siitä irti saamani erikoismerkit ovat aika rajoitetut, koska olen halunnut ottaa käyttöön skandi-ääkköset. Siksi esim. Frantisek- nimen ja tietysti Tsekki-sanan s-äänteiden päällä pitäisi olla se venkura. Pyydän anteeksi venkuroiden puuttumista, mutta luulen että saatte kaikesta huolimatta tolkkua jutusta.

Tietoja Kupkan elämänvaiheista ja mainitsemistani tauluista olen lueskellut mm. Ateneumin omasta Klassikot uudessa valossa -kirjasesta, josta olen niitä postaukseeni napsinut.

Hereillä ollaan helmikuussakin.. vaikkei uskoisi

Hei, Korkeasaaren karhut näyttivät heräilleen talviuniltaan viime viikolla, joten täytyyhän minunkin. Nyt nimittäin näyttäisi  ainakin blogin perusteella siltä, että minäkin olisin ollut kunnon talvihorroksessa. Syy hiljaisuuteen taitaa kuitenkin olla vähän muualla. 

Hammashässäkän jälkeen ehdimme kyllä todellakin tankata akkuja ja lomailla viikon, mutta sen jälkeen onkin ollut taas aika aktiivista menoa. Tänne blogin puolelle ei aktiviteeteista ehkä niin kovin kiinnostavia juttuja ole, mutta muutaman menovinkin Helsingin suunnalle voisin kyllä antaa, jos satutte näillä nurkilla liikkumaan vaikka sitten talviloman aikana.

Viikko sitten lauantaina poikkesimme Ateneumissa kiertämässä tunnin mittaisen opastetun kierroksen, jossa katseltiin Akseli Gallen-Kallelan maalauksia vähän uudella tavalla klik. Kuulimme taulujen tarinoita ja samalla mielenkiintoisia asioita tuon melko vauhdikkaan herran elämästä. Olen joskus kauan sitten lukenut hänen Afrikan vuosistaan kertovan kirjan ja muutenkin Akseli on kiinnostanut varsinkin Kalevala-aiheisten teostensa vuoksi. Nyt avautui monta uutta seikkaa esimerkiksi rakkaasta Poika ja varis-taulusta, tohtori Antellille maalatusta alastoman mallin kuvasta, Aino-tripyykistä (josta käytiin viime vuonna myös Me Too-keskustelua) , Lemminkäisen äiti-maalauksesta ja monesta muusta. Hieno kierros, suosittelen! Ainakin meille sattui muuten todella hyvä opas tällä kertaa.

Karoliina Hellberg, Didrichenin taidemuseo

Sunnuntaina keskimmäisemme sai houkuteltua meidät Didrichenin taidemuseoon Helsingin Kuusisaareen, jossa oli minulle ennestään tuntemattoman nuoren taiteilijan näyttely. klik Taulut olivat Karoliina Hellbergin uskomattoman ihanilla ja rohkeilla väreillä maalattuja unien, muistojen ja salaisuuksien kuvakudelmia. Hän itse kutsuu niitä esteettisiksi haamuiksi. Tauluissa on valtavasti yksityiskohtia ja samalla tyyni ja mystinen tunnelma. En oikein tiedä, osaanko tässä kuvata näkemääni ymmärrettävästi, mutta maalaukset olivat upeita ja olimme kaikki kovin vaikuttuneita. Didrichen Pro Arte-tunnustus on myönnetty taitaville nuorille taiteilijoille vuodesta 2003 lähtien ja Hellberg sai omansa vuonna 2018. Enkä yhtään ihmettele.  Kokemus Didrichenissä oli hyvin erilainen kuin edellisen päivän kierros Ateneumin kansallisgalleriassa, mutta ei yhtään vähäisempi. Tätäkin siis ehdottomasti suosittelen!!  Näyttely on avoinna 5.5.2019 asti.

Kolmas taidekokemus voisi olla Amos Rexissä avattu Magritten näyttely. klik Itse emme ole siellä vielä käyneet ja voi olla, ettemme sinne edes ehdi, mutta eipä niin hirmuisesti harmita, koska olen käynyt Brysselissä Magritte museossa ihmettelemässä hänen taulujaan monen monituista kertaa klik. Eli kokemukseni perusteella uskallan suositella. Jos hänen maalauksiaan  ei ole livenä nähnyt, voisin kuvitella, että kokemus on käynnin arvoinen. Näyttely on avoinna 19.5. 2019 asti.  

Ja jotta ei menisi pelkäksi maalaustaiteen hymistelyksi, maininnan ansaitsee myös eilinen alkuillan käväisy Helsingin Yliopiston tiedekulmassa. Kävimme kuuntelemassa ihan hirmuisen mielenkiintoisia näkymiä Kaiken maailman ihanista materiaaleista. Hurjan kiinnostava ja samalla ihan älyttömän vaikea aihe. klik. Joskus tekee kyllä hyvää eksyä pois omalta mukavuusalueeltaan. Sitäkin suosittelen! Vaikka tietysti tuo nimenomainen tilaisuus onkin jo ohi. Lisää kiinnostavaa kuunneltavaa kyllä varmasti löytyy jatkossakin. Ja kynnys tiedekulmassa piipahtamiseen on kyllä tehty todella matalaksi. Esimerkiksi Hope for Globe-sarjassa näyttäisi olevan monta mielenkiintoista aihetta. Joitakin juttuja voi myös seurata suorana netissä, joten vink vink muillekin kuin helsinkiläisille.

Säät ovat vaihdelleet ihanasta auringonpaisteesta lumisateeseen ja vihoviimeiseen loskaryöpytykseen. Ja kaikenlaista muuta on ollut siinä välillä. On kyllä ollut pitkän tauon jälkeen taas totuttelemista lumen kanssa elämiseen ja kaikkeen siihen liittyvään rumbaan, mutta nyt alkaa jo löytyä aamuisin kuhunkin säähän oikeat kengät ja hanskat ja pipo tulevat mukaan jo ihan automaattisesti.

Toivon hartaasti, että ehtisin purkaa parin viikon suman, ja vierailla teidän kaikkien kivoissa blogeissa. Ikävä on teitä jokaista.

Aurinkoista perjantaita ja virkistävää viikkistä!
Leena 

Villejä kuvia ja ajatuksiakin?

Tosi iloisena ja ylpeänä olen seurannut uutisia, joissa kerrotaan Suomeenkin rantautuneista monista uusista seinämaalauksista. Niitä on ilmeisesti alkanut nousta kuin sieniä sateella tai ainakin sellaisen kuvan lehdistä ja somesta olen saanut. Monien julkisten rakennusten tai kerrostalojen päätyjä tai muita suuria pintoja peittää jo toinen toistaan taidokkaampia ja eri tekniikoilla toteutettuja kuvia katu- ja kaupunkinäkymää ilostuttamassa. Silmiini on osunut juttuja ainakin Vantaalta, Kotkasta, Seinäjoelta, Tampereelta, Iisalmesta, Kemistä, Hämeenlinnasta, Jyväskylästä, Helsingistä.. ja vaikka mistä! Kaikkia en nyt muistakaan. Ihan huippua! 

Ja sitten tässä kohtaa pieni varoituksen sananen: Tästä eteenpäin seuraa hyvä pätkä paatosta, joten jos et nyt sellaista jaksa, hyppää suosiolla kuviin. Niiden kohdalla altistut vain korkeintaan värien ilotulitukselle.

Jostakin luin erään suomalaisen taloyhtiön hallituksenjäsenen selostavan, että upea kuva seinässä maksoi suurinpiirtein saman verran kuin seinän maalaaminen yksiväriseksi. Tulee vain mieleen, että miksi ihmeessä näitä ei tosiaan tehdä vieläkin enemmän!? No totisempi minäni tässä muistuttaa, että kaikilla ei suinkaan ole samanlainen käsitys estettisistä seikoista, kuten sopivista väreistä tai kuva-aiheista tai muista sellaisista, mutta uskoisin että sopiva kompromissikin voisi hyvällä tahdolla löytyä. Jospa nuorisotilan ulkoseinä voisi olla hieman erilainen kuin vaikka kaupungintalon pääty. Ei kai se niin vaikeaaa voi olla.

Suomalainen arkkitehtuuri voi toki olla eleettömyydessään kaunista ja tyylikästä, ja sitä arvostetaankin maailmalla usein juuri sen vuoksi. Enkä tietenkään tässä lähdekään nyt ehdottelemaan, että kaupunkien paraatipaikkoja, Finlandiataloa tai Helsingin Päärautatieasemaa lähdettäisiin kaikenkarvaisilla kuvilla sotkemaan tai söhertämään. Ajattelen enemmänkin sellaista harmaata, tasaista ja tylsää betoniseinää, jota kyllä sivummalla ja takapihoilla riittäisi mainiosti vähän hulvattomampaankin taiteelliseen irrotteluun. Myös suurten hallien rumat ruosteiset seinät, teollisuuslaitosten siilot ja säiliöt ja koulujen ankeat pihat voisivat aivan mainiosti olla vähän kokeellisemminkin koristeltuja. Eikä koristelua suinkaan pitäisi hoidella niillä sutaistuilla spray-töhryillä tai tageilla, vaan ihan oikeilla seinämaalauksilla. Siis jos minulta joku kysyisi.

Voi ei! Nyt tosiaankin intouduin paasaamaan. 

Jotta ymmrtäisitte, mitä tarkoitan, laitan tähän muutamia kuvia Kanadan Torontosta ja Montrealista. Kuvailin noilla reissuilla näkemiäni hauskoja ja ainakin minua ilahduttavia seinämaalauksia sieltä villeimmästä päästä. Saattekohan kiinni, mitä ajan takaa? 

 

Nämä maalaukset olivat Torontosta. Niistä suurin osa oli tietyllä alueella, joka on merkitty turistikarttoihinkin. 

Seuraavat muraalit taas ovat Montrealista. Siellä törmäsimme maalauksiin laajemmallakin alueella. Aika taidokkaita ovat ainakin minun mielestäni.

Vaikka en suinkaan ole unohtanut pohjoismaisen vaaleuden, selkeyden ja suoraviivaisuuden maagista voimaa kaupunkikuvassa, vaan liputan sen puolesta edelleen, joskus tulee mieleen että hippunen monimuotoisuutta ja säröäkin näyttää oikeastaan ihan hauskalta ja elävältä. 

Mitä mieltä sinä olet? Ovatko nämä maalaukset vain harmittavaa sotkua ja katoaako niiden myötä tyylikäs kaupunkikuva, vai voisivatko ne oikeasti jopa sopia jonnekin?

Iloista viikkoa kaikille, voikaa hyvin!
Tot ziens,
Leena

Pölyinen keväinen Suomi

Kun ajattelin Suomi-matkaamme, etukäteen ajatuksissani pyöri mielikuvia sinisestä taivaasta, muutamista lumilämpäreistä siellä täällä, vielä jäässä olevasta merestä ja kirkuviusta lokeista, kovasta kirkkaasta valosta ja rapsakan raikkaasta ilmasta. 

Kaikkea tuota saimme kyllä, mutta myös keuhkot täyteen katupölyä! En muistanut lainkaan sitä kaupunkikaduilla asfaltin päällä pyörivää kamalaa hiekoitushiekkaa, joka rahisee kaikkien hampaissa. Ja vielä pahempaa tietysti oli se hienojakoinen pölypuuteri, joka kutitti silmiä ja kulkeutui viimeisimpäänkin keuhkorakkulan sopukkaan yskittäen ikävästi. Kun saimme lisäksi vielä muunkinlaista tehokasta pölyaltistusta reissumme aikana, nenän limakalvot ovat kyllä nyt ihan sököinä. 

Mutta muuten! Ihana reissu!

Aurajoesta lähti jäät!

K:lla oli viikon kestävä työjuttu ja hotellimajoitus Helsingissä, mutta minä reissasin pitkin ja poikin muuallakin. Jo perinteeksi muotoutuneen tavan mukaan aloitin Turussa tutulla ikkunanpesu-projektilla. Nyt tein homman nuorimmaisemme kotona ehkä vähän turhan aikaisin, koska katupölyä leijui vielä ilmassa sakeanaan. Iltaisin auringonvalossa kaikki näytti ihan seepiavalokuvalta tai Pekingin saastesumun läpi katsotulta maisemalta. Ensimmäinen sade raidoittaa vielä ikkunalasit varmasti kamaliksi, mutta halusin tehdä homman, koska tiedän sen ilahduttavan poikaani kovasti. 

Turussa kävin katsomassa myös Taidemuseon Rut Bryk-näyttelyn ja ilahduin näkemästäni kovasti. En ole seurannut keramiikkataidetta juuri lainkaan ja tämä upea taiteilija oli jotenkin jäänyt minulla ihan kokonaan huomaamatta. Puolisonsa Tapio Wirkkalan toki tiedän, mutta ihan harmitti, että olin sivuuttanut tämän lahjakkaan Rutin kokonaan. Nyt onneksi älysin korjata tilanteen. Rut Bryk (1916-1999) on ollut suomalaisen modernin keramiikkataiteen uudistaja ja hänen teoksilleen sanotaan olevan ominaista vahva tunnelma, intensiivinen herkkyys ja yksityiskohtien runsaus. 

Tykkäsin suurimmasta osasta Taikalaatikko-nimisen näyttelyn teoksista. Vielä suurempana näyttely oli kuulemma ollut Espoon Emmassa muistaakseni joskus vuonna 2016. 

Yhdessä nuorimmaisen kanssa ajelimme myös mummolaan Pirkanmaalle ja totesin mielessäni taas kerran, kuinka mainio paikka auto on. Kun pienestä tilasta ei voi liueta muuhun olevinaan tärkeämpään hommaan, tulee juteltua hyvin perusteellisesti ja aika syvällisiäkin juttuja. Minulle nuo kahdenkeskiset juttutuokiot poikani kanssa ovat tosi arvokkaita. Etenkin kun nykyisin tapaamme livenä kovin harvoin.

Kun palasin Helsinkiin, yövyin pari yötä Kn kokoushotellissa Hesperianpuiston laitamilla ja halusin katupölystä huolimatta kierrellä kaupunkia ja entistä lenkkimaastoani Töölönlahtea ympäri useampaankin kertaan. Aurinko paistoi, lokit kirkuivat ja merenlahti oli vielä enimmäkseen jäässä. Todella aito kevättunnelma! 

Jossakin välissä ehdin käväistä myös sekä Ateneumissa että Kiasmassa, joten myös Helsingin kylttyyri-annos tuli hoideltua. Olisihan se ollut noloa, jos Turku olisi yksin joutunut huolehtimaan tuosta sivistyspuolesta. Hullut Päivät sen sijaan jätin molemmissa kaupungeissa väliin, vaikka keltaisista muovikasseista päättelin, että meno oli kuumimmillaan kummassakin paikassa.

Ateneumin aulassa

Lemminkäisen äidin koskettava katse

Grayson Perryn taidetta

Perryn kuvakudoksessa taitaa hymyillä tuttu Lady. Tunnistatko?

Reissun tuhdeimman pölyaltistuksen saimme varmasti niinä muutamana päivänä kun kävimme siivoilemassa, pakkailemassa ja purkamassa tavaroita ja huonekaluja appivanhempieni muuttaessa putkiremontin vuoksi väliaikaiseen asuntoon. Aivan mieletön ponnistus iäkkäille ihmisille! Jos on asunut kuutisenkymmentä vuotta samassa paikassa, on varmasti aika kamalaa joutua yhtäkkiä opettelemaan uudet seinät, kodinkoneet, kulmakunnat ja reitit. Putkiremppa kestää ainakin kolme kuukautta ja sen ajan heidän oma vanha kotinsa on siis paketissa. Surettaa hirmuisesti katsella tuota koitosta, mutta mitään asialle ei mahda. Toivotaan, että kaikki sujuu mahdollisimman miellyttävästi. Jos jotain hyvää tuossa tohinassa näen, niin sen, että myös vanhin ja keskimmäinen nuoristamme oli mukanamme pakkailemassa ja muutenkin auttamassa isovanhempiaan.  

Tällä Suomi-lomalla ehdimme siis viettää aikaa vanhempiemme ja  lastemme kanssa, saunoa, syödä tuttuja herkkuja ja ihmetellä kevään etenemistä. Ehdimme myös käväistä omassa Suomi-kodissamme tapaamassa vuokralaisia ja kertomassa heille, että ensi kevättä vietämme todennäköisesti jo ihka omassa kodissamme.

Suunnittelemme siis paluuta takaisin Suomeen!

Kun palasimme eilen maanantai-iltana Amsterdamiin, jo lentokentällä totesimme, että varsinainen High Season oli alkanut. Tulppaani-turisteja oli järkyttävän paljon ja kentän taksijonossa seisoimme lähes puoli tuntia mutkitellen metalliaidoilla ohjatussa siksakjonossa. Huhhuhhuh. Sellaista on huhtikuu täällä.

Ihania aurinkoisia päiviä ja lempeitä tuulia kaikille!

Tot ziens,

Leena