Puutarhaunelmia

Tykkään runsaista, kukkivista, rönsyilevistä ja vehreän vihreistä puutarhoista. Unelmapuutarhani on hitusen villiintynyt ja siellä on sekä valoa että varjoa ja sopivasti piilossa olevia sopukoita, joissa voi rauhassa istuskella, lukea tai kuunnella veden solinaa, lintujen laulua ja puidenlehtien kahinaa. Joskus meillä olikin ihana oma puutarha, jossa oli jopa vanha valkoinen vähän rapistunut ja romanttinen huvimaja isojen syreenien keskellä. Ihan parasta mitä ajatella saattaa. 

Paitsi, että olen siitepölyallergikko. Puiden kukinta ei minua niinkään haitannut ja alkukesä olikin yleensä ihanaa aikaa, kun sain suunnitella, möyhiä multaa, odotella maasta puskevia perennoita ja tuoksutella kieloja ja syreeneitä. Mutta sitten, tavallisesti noin viikko ennen juhannusta, alkoi kamala piina. Nenä valui solkenaan tai oli umpitukossa ja silmät olivat punaiset, kutisivat tai muurautuivat lähes umpeen. Allergialääkkeet väsyttivät ja olo oli muutenkin tosi surkea. Harmitti kun K joutui tekemään puutarhatyöt yksinään ja vaikka leikattavaa ruohoa ei onneksi ollut kovin isoa aluetta, sateisena kesänä kun ruoho kasvoi kohisten, siinäkin oli aika homma muun kitkemisen lisäksi. 

Huomaan, että kun puutarha-ajastamme on kulunut jo yli kymmenen vuotta, kaikki nuo mainitsemani hankaluudet ja harmit tuntuvat pieniltä. Haluaisin mieluusti oman puutarhan! Mutta tarkemmin ajateltuani ymmärrän toki asian mahdottomuuden. 

Mutta silti. Aina voi haaveilla ja unohtaa tosiasiat hetkeksi. 

Joka vuosi kesäkuun kolmantena viikonloppuna Amsterdamissa järjestetään Avoimien puutarhojen päivät. Meillä on jäänyt pari kesää väliin, mutta viime viikonloppuna olimme taas sopivasti kotosalla ja pääsimme kiertelemään kanaalitalojen ihanissa puutarhoissa sekä lauantaina että sunnuntaina. Päiviä varten painetussa lehtisessä on kartta, osoitteet ja lyhyt kuvaus noin kolmestakymmenestä viikonlopun aikana yleisölle avoinna olevasta puutarhasta. Normaalisti suureen osaan noista puutarhoista ei tavallisilla kaupunkilaisilla ole mitään asiaa, koska ne ovat yksityisessä käytössä ja täysin piilossa seinien ja muurien takana. Muutama puutarhoista kuuluu jollekin museolle, gallerialle tai muulle julkiselle rakennukselle ja niihin on mahdollista päästä kurkistamaan muuloinkin. Lähes poikkeusetta noihin puutarhoihin pääsee kuitenkin vain sisätilojen kautta.

Perinteisesti kanaalitalojen julkisivut ovat suoraan kadulle ja talot ovat toisissaan kiinni vieri vieressä. Puutarhat ovat sisäpihojen puolella, ja niihin kuljetaan yleensä rappukäytävän ja aika usein myös asuintilojen kautta! Siksi onkin aika hienoa, että jotkut yksityiset puutarhan omistajat jaksavat suojata lattiansa ja antavat uteliaan ja kiinnostuneen väkijoukon lampsia huoneiston läpi ihailemaan sisäpihan puutarhaa.

Nytkin väkeä oli valtavasti liikkeellä. Iso joukko puutarhaihmisiä kulki kanaalivarsien katuja vihreät esiteläpyskät käsissään, kuin suunnistajat, rastilta rastille. Jotkut turistit kyselivätkin, mitä ihmettä on oikein meneillään.

Tyypillisesti Amsterdamilaisia perinteitä kunnioittavat vanhat puutarhat noudattavat muutaman sadan vuoden varrella vakiintuneita teemoja. Ne on suunniteltu huolellisesti tiettyjen kaavojen mukaan ja suunnittelijoina ovat toimineet alan ammattilaiset.

Puutarhan takaosassa on usein säilytetty puutarhamaja, joka joillakin näyttää toimivan lähinnä varastona, mutta usein niihin on sijoitettuna kadehdittavan upeita taiteilijoiden ateljeetiloja, suunnittelutoimistoja, työhuoneita ja pikku kirjasto/musiikkihuoneita. Eli ne selvästi tuovat lisätiloja harrastusmahdollisuuksille tai jopa ammatinharjoittamiselle. Tuollainen kuuluiusi ehdottomasti minun puutarhaunelmaani!!

 

 Kasvien lisäksi puutarhoja koristavat usein veistokset, ruukut ja valtavat maljakot, aurinkokellot, suihkulähteet, pienet lammikot, istuinryhmät ja puutarhamajat. 

Joissakin puutarhoissa on haluttu käyttää vain todella vanhoja kasveja. Sisäpihat ovat aina olleet hyvin suojaisia seinineen ja aitamuureineen ja siksi ne ovat muodostaneet ihan tietynlaisen mikroilmaston. Niissä viihtyivät yllättäen jotkin eksoottisetkin kasvit. 

1600-luvulla onnistuttiin kasvattamaan harvinaisia orkideoja, anemoneja ja joitakin muitakin tuon ajan ihmetystä herättäviä kummallisuuksia, joita kauppalaivat kuljettivat Välimeren maista ja kauempaakin. Nykyisin suuret vanhat puut ovat yleensä suojeltuja ja ne asettavatkin omat haasteensa, koska varjostavat aika tavalla ja tietysti vievät voimaa muulta kasvillisuudelta. 

Ja sitten perinteisten puutarhojen lisäksi mukaan mahtuu myös ihan toisen tyyppisiä keitaita ja moderneja ratkaisuja. Tänä vuonna minua ilahduttivat useammatkin yrtti- ja hyötykasvi-istutukset sekä mehiläispöntöt. 

Ne tuovat kaupunkipihoille mukavaa vaihtelua ja samalla ovat hyödyksi muutenkin kuin pelkästään silmän ilona, jota ei sitäkään pidä tietysti väheksyä. Kauneus on arvo sinänsä.

Parin päivän aikana kävelimme aika monta kilometriä kuin huomaamatta. Minä selvisin melko pienellä niistämisellä ja kunhan muistin pestä hiukset illalla ja vaihtaa vaatteet, siitepölykään ei vaivannut ihan mahdottomasti. 

Tosi kiva tapa viettää viikonloppua kotikaupungissa!

Nyt toivotan Suomeen valoisia kesäöitä ja ihanaa keskikesää. Ja meille ulkkareille sitten vaan muuten mukavaa kesäkuuta ja rentoa fiilistä. Tässä vielä perinteinen kesäkimppu Alankomaiseen tapaan.

Tot ziens!
Leena

Korttelin kaunokaiset

Ehdin juuri ja juuri ikuistaa kuviksi nämä ihanat kaunokaiset. Paras hetki olisi ollut varhain viime viikolla, mutta kuten edellisestä postauksesta käy ilmi, vietin silloin kivoja kevätpäiviä Suomessa.
Täällä oli ollut jo reilusti parikymmentä astetta lämmintä ja silloin magnolioiden ja muidenkin kukkivien puiden kauneus oli oikein räjähtänyt käsiin. 

Olimme eilen tiistaina ensimmäistä päivää taas täällä Amsterdamissa, mutta kiirettä piti niin, että ehdin kameroineni kuvailemaan vasta nyt. Tänään keskiviikkona lämmintä on ulkona 25 astetta (ja meillä sisällä 29 astetta), joten lämpöä piisaa. Tässä siis kuvapostaus meidän kotikorttelimme kukkivista puista. Valitettavasti en saa tuoksua välitettyä sinne asti.

Kukkivista puista oma ehdoton suosikkini on magnolia. Niitä on monenlaisia ja kaikki ovat omalla tavallaan todella kauniita. Magnoliat kasvoivat maapallolla kuulemma jo yli sata miljoonaa vuotta sitten. Ne kuuluvat kaikkein vanhimpien kukkakasvien joukkoon ja aikoinaan ne hallitsivat maapalloa yhdessä dinosaurusten kanssa ja magnoliametsiä kasvoi jopa pohjolassa. 

Nykyiset magnoliat ovat noiden muinaisten puiden ja pensaiden jälkeläisiä ja ne selvisivät jääkausista ja lukuisista muista luonnonmullistuksista. Sanotaan, että magnoliat eivät ole ulkoisesti juurikaan muuttuneet  sitten noiden aikojen.

Kukkia voi lajista riippuen olla monenlaisia. Jotkut ovat tähtimäisiä, toiset maljamaisia tai tulppaanimaisia. Väriltään ne ovat yleensä puhtaan valkoisia tai hennon punertavia, mutta myös purppuranunaisia ja keltakukkaisia lajikkeita on olemassa. Itse en keltaista versiota ole täällä nähnyt tai ainakaan magnoliaksi tunnistanut.

Etenkin nuo valkoiset kukat ovat erityisen puhtaan, herkän ja arvokkaan näköisiä. Jotkut ostavat kukkakaupasta näitä oksia jo varhain keväällä sisälle maljakkoon. Minä maltan yleensä odottaa tuota puiden kukintaa, vaikka se sitten onkin harmillisen nopeasti ohi. Tänäänkin jalkakäytäviä peitti paikoin terälehtimatto. Hetken huumaa siis tämäkin ihanuus.

Suloisia kevättuoksuja Sinulle,

Tot ziens,
Leena

varsinainer remprantti

Nooh, eihän se nym mikääv varsinainer remprantti oo, mutta... 

On lausahdus, jonka muistan kuulleeni erään ylpeän isän suusta, kun hän kursaillen otti vastaan kehujani jälkipolvensa piirustuksesta. Oikea Remprantti olisi hänen mielestään ollut ehkä vielä ihan hippusen parempi. Toistaiseksi! 

Tämä tapahtui Suomessa.

Rembrandt oli Alankomaiden merkittävin taidemaalari 1600-luvun kultakaudella. Hänet tunnetaan erityisesti aikalaismuotokuvistaan ja omakuvistaan. Hänen maalauksissaan sanotaan näkyvän erityisesti valojen ja varjojen vivahteikas vaihtelu. R. oli elinaikanaan hyvin arvostettu ja nykyisin häntä pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä maalareista ja täällä Alankomaissa hän edustaa nykyäänkin jonkinlaista hollantilaisuuden symbolia.

Het Rembrandthuis

Lauantaina vierailimme pitkästä aikaa Amsterdamin keskustassa sijaitsevassa Het Rembrandthuisissa. Rembrandt asui ja työskenteli tuossa rakennuttamassaan kivitalossa 1638-1658. Nykyisin se on museona ja sisustus on huolellisesti entisöity juuri tuohon aikaan sopivaksi. Siellä pääsee ihmettelemään 1600-luvun keittiötä, vastaanottotiloja, oleskelutiloja ja ateljee-huoneita, tai studioiksi niitä kai kutsutaan. Studioissa oli työskentelytiloja myös useille oppilaille. Museolla on myös hieno kokoelma esimerkiksi Rembrandtin etsauksia. Postauksen alussa oleva kuva on yksi R:n monista omakuvista.

 Vaikka Rembrandtin maalauksia on täällä Hollannissa nähtävillä monien eri museoiden kokoelmissa, on oikeastaan aika mielenkiintoista vierailla juuri tuolla hänen vanhassa kotitalossaan. Ainakin minua kiehtoo Hollannin kultakausi ja loiston aika. Jännittävää nähdä, miten tuon ajan asumuksissa elettiin. Tosin tämän talon asukkaat nauttivat tavanomaista hulppeammasta elämäntavasta. Myöhemmin toki itse Rembrandtkin joutui vararikkoon ja muuttamaan vaatimattomampiin oloihin.

Taiteilijan toimisto, jossa hän hoiti paperityöt ja säilytti myytäviä teoksia.

Studiossa esitellään myös värien valmistusta

Tällaisia pikkutiloja oli talon yläkerrassa tarjolla monelle Rembrandtin oppilaalle.

Talo on entisöity juuri ajankuvaan sopivaksi. Jos muuten olette sattumalta nähneet ainakin vielä tällä hetkellä YLE Areenassa pyörivän Nukkekaappi-minisarjan (muuten sarjasta voi olla montaa mieltä), niin sen lavastus on hyvin samankaltaista kuin tämän museon esineistö ja ilmapiiri. Tässä museotalossa on samanlaisia pömpöösejä puukaappeja, mustavalkoruudullisa lattioita ja paljon paksuja kankaita. Sinne on helppo kuvitella paksujen silkkihameiden kahinaa ja avotulen loimottamaan talon lukuisissa tulisijoissa.

Tuon ajan tapaan monia puisia osia oli maalattu muistuttamaan kallista marmoria

Jos vierailette Amsterdamissa pidempään, tämä museotalo voisi olla kiva kohde. En kuitenkaan ehkä lyhyen viikonlopun tunteja siihen käyttäisi. Täällä kun on niin paljon muutakin TOOOSI mielenkiintoista katsottavaa.

Matkalla museotalolle katselimme graffiti-taiteilijan näkemystä maalarista. Tai olettaisin, että hän on kuvannut tässä Rembrandtia...

Nyt Kaikille oikein ihanaa pääsiäisen aikaa. Paljon pupuja ja tipuja!!

Tot ziens,
Leena

Vinssejä, koukkuja ja kitinää

Jotkut ovat kyselleet rappumme asuntorempasta. Tai siis sen etenemisestä. Kiitos vaan kysymästä, kyllähän se etenee. Alkutilanteen marraskuulta löydät täältä klik. Alakerran asunnossa sisällä asennellaan parhaillaan parkettia ja tehdään muitakin pintatöitä. Vaikka rapun pintatyöt pakkeleineen ja maaleineen ovat vielä tekemättä, seinät sentään ovat onneksi enimmäkseen olleet paikoillaan jo parisen kuukautta. Eli siltä osin meidän ei enää ole tarvinnut hengitystämme pidättää portailla tasapainoillessamme ja kaikki kerrokset ovat pysyneet ihan mukavasti paikoillaan. 

Sen sijaan hengitystä olemme pidätelleet kaikkialla rapussa leijuvan pölyn vuoksi. Toki se oli ennakoitavissa jo marraskuussa. Vuokraisäntä lupasi osallistua siivoojasta aiheutuvien kustannusten jakamiseen, mutta koska meillä ei muutenkaan käy ulkopuolista siivoojaa, niin annoimme asian olla. Hetken kyllä mietimme, vaihtaisimmeko kokonaan asuntoa.

Tykkäämme kuitenkin nykyisestä vaaleasta ja valoisasta kodistamme tosi paljon ja koska etenkin tämä asuinalueemme on erityisen ihana, päätimme lopulta jäädä. Ja sitä paitsi aika tuoreessa muistissa on edellinen muutto kaikkine ruljansseineen. Niin ja Suomeenkin olemme jossakin vaiheessa palailemassa. Muuttohässäkkä ei siis vain kertakaikkiaan innostanut.

Olenkin jossakin aikaisemmassa postauksessa maininnut, että muuttokuormat täällä kerrostaloihin nostellaan usein ikkunoiden kautta. Jos asunto on ylhäällä ja tavaraa kohtuullisen paljon, hommataan paikalle auto, jossa on nosturilava. Hissinosturilla raijataan isotkin huonekalut kätevästi sisälle tai ulos tarpeen mukaan. Samanlaisella nostolavalla yläkerroksista siirretään muuten myös potilaat ambulanssiin, koska kapeissa ja jyrkissä portaissa ei potilaankuljetus onnistu.

Jos muutettavaa tavaraa ei ole kovin paljon, voidaan käyttää myös talojen päädyissä sojottavia koukkupalkkeja. Palkin päässä olevaan koukkuun kiinnitetään vinssi ja köysi ja sillä tavalla kihnutetaan tavaraa ylös tai alas.

Kesällä myös naapuritalossa oli tuollainen vinssi käytössä

Meidänkin talossamme alakerran asuntoon on köydellä ja vinssillä nostettu rakennustarvikkeita monen viikon ajan. Vinssipyörä jouduttiin laittamaan meidän asunnostamme kulmaikkunan kautta paikoilleen ja aina kun tavaraa nousee tuolla systeemillä ylös, me saamme kuunnella ikkunan ulkopuolelta korvia vihlovaa kirskuntaa pyörän pyöriessä ja tavaran noustessa.

Pieni varoitus, että hampaita voi vihloa jos avaat videopätkän, jonka kuvasimme eräänä aamuna kulmaikkunastamme noin klo 7.15: klik 

Vanhimmat talot ovat täällä usein vähän kallellaan ja ne saattavatkin olla vinoja ihan tarkoituksella. Eteenpäin kallistuneeseen taloon vinssillä oli helpompi nostaa tavaraa yläkerroksiin kolhimatta kuitenkaan talon julkisivua ja ikkunoita. Vuonna 1565 kuulemma määrättiin, että talon kaltevuus saa olla enintään 1:25. 

Joidenkin vanhojen talojen kallistuminen voi johtua myös siitä, että Amsterdamin maaperä on huokoista suota. Kovaa hiekkamaata löytyy vasta n. 13 metrin syvyydestä ja 1600-luvulla talot tuettiin paaluttamalla perustukset hiekkamaahan asti. Osa puisista paaluista on kuitenkin ajan kuluessa mädäntynyt, jolloin talo tai jokin sen kulmista on saattanut vähitellen vajota. Varsinkin keskustassa on paljon vanhoja taloja ja täysin suoria seiniä taitaa olla aika vaikeata löytää. Jotkut kutsuvat näitä vinoja rakennuksia tanssiviksi taloiksi.

Tässä talot ovat vähän vinossa sivusuuntaan. Ikkunat muuten rakennetaan taloissa mahdollisimman suuriksi sen vuoksi, että etuseinä olisi mahdollisimman kevyt. Kirjaimellisesti. Kyse ei siis ole pelkästään ulkonäöstä tai rakkaudesta valoon.

Meidän asuintalomme on vain noin 100-vuotias ja on onneksi pysynyt suorassa, vaikka muuten tuo paalujen päälle rakentaminen kyllä tuntuu meilläkin. Kun lähistöllä ajaa ohi iso bussi tai kuormuri, sisällä tuntuu hauska tärinä -kuin maanjäristys. Aluksi vähän pelästyin tärinää, vaikka tiesinkin ettei täällä oikeasti ole maanjäristyksiä. Hötö maa talon alla siellä vain tytisee kuin syltty. Seinissä ja katonrajassa näkyy maalissa pieniä halkeamia, joista saattaa huomata, että rakennus vähän elää. Siihen olen kuitenkin jo tottunut, enkä enää säiky vaikka lasit kaapissa ihan päivittäin helisevät monta kertaa.

Tässä näkyy useita kellonmuotoisia päätykolmioita. Hetkinen.... kyllä niitä kai silti kutsutaan päätykolmioiksi.

Etenkin kanavien varsilla talot ovat myös hyvin kapeita. Vielä 1600-luvulla talojen asukkaita verotettiin talon viemän katutilan mukaan, joten niiden kadunpuoleinen sivu tehtiin lyhyeksi (usein vain 8-10 m) ja talon pääty siis kadulle päin. Ja tuohon päätyyn kuuluu lähes aina jo mainitsemani tavaroiden nostamiseen tarkoitettu vinssi ja siihen kuuluva koukku. Talojen päätykolmiot ovat usein koristeellisia ja tyypillisesti portaiden, kellon tai koristeellisen kolmion muotoisia. 

Tuossa on myös yksi hyvin tyypillinen portaikon muotoinen pääty. Ja kaikissa taloissa ne suuret ikkunat keventämässä.

Kadulta katsottuna on vaikeata uskoa, että sisäpihan puolella on usein isoja vihreitä puutarhoja, joissa kesällä on kukkaloistossa hehkuvia keitaita. Vuosittain kesäkuussa Amsterdamin keskustassa arvokkaimpien kanavien varsilla järjestetään avointen puutarhojen viikonloppu. Silloin muutkin kuin talojen asukkaat pääsevät pujahtamaan sisäpihoille ja ihailemaan monia ylellisiä yksityisiä puutarhoja.

Noin kesäisiä puutarhoja saamme vielä odotella, vaikka välillä onkin ollut toistakymmentä astetta lämmintä. Sitä paitsi nyt on luvassa taas vähän viilenevää, joten puutarhaunelmat ovat todellakin vielä pelkkiä unelmia. 

Tosin kävin viikonloppuna ystävän kanssa jo vähän hypistelemässä ja katselemassa tulppaanin sipuleita Kukkatorilla.

Olen tässä vielä ihanien Suomi-vieraiden viikon mittaisen kyläilyn jälkimainingeissa. Erityisesti neljän kuukauden ikäinen neitokainen  valloitti valoisalla olemuksellaan. Nyt totuttelen taas siihen, että arki ja normaalit rutiinit ovat palanneet, eikä jääkaapin täyttämistäkään tarvitse suunnitella niin perinpohjin ;-)

Mukavaa keskiviikkoa Teille Kaikille!

Tot ziens,
Leena