perjantai 21. joulukuuta 2018

Jouluni aakkoset



Jouluhommeleiden välissä istahdin koneen ääreen ja päätin tehdä omista joulu-ajatuksistani tällaisen tutun aakkos-jutun. Eli mitä kustakin kirjaimesta näin joulun aikaan ensimmäisenä tulee mieleen. En ole aiemmin näitä aakkos-postauksia tehnytkään, mutta olkoon tämä ensimmäinen sellainen.

A  Amaryllikset, adventtikynttilät ja aineettomat joululahjat

B  Beetlehem ja koulun joulukuvaelmat, joissa pienet paimenet vähän epävarmasti mutta hartaasti astelevat pitkissä kylpytakeissaan ja keittiöpyyhkeet päässään.

C  lämpötilat. Celsiukset siis uunissa ja ulkona.

D   joulupöytään istahtavien dieetit. Kuka ei voinutkaan syödä pähkinöitä? Kuka ei syö punaista lihaa ja kelle raaka omena ei sovi? Olenhan muistanut kaikki?

E  lapsuuden enkelikello ja muut jouluiset enkelikoristeet

F  Fazerin minttusuklaakonvehdit

G  hehkuvan punainen ja höyryävä glögi

H  Hakaniemen halli ja mahtava jouluryysis aatonaattona. Hiki!!

I  ilomieli, ihmeet ja aaton illallinen

J  jännittävä odotus lapsuudessa, joulupukki.

K  kuusi, koristeet, kakut, kalat, kinkku, kalkkuna...


läheiset ihmiset, lumi varsinkin täällä Etelä-Suomessa, lämpöinen tunnelma

M  mantelit, jouluinen musiikki

N  nisset ja nasset

O  joulunpunaiset omenat

P  pukki ja porot

Q  auts, tämä on paha! Ehkä himmeästi loistava kuu jouluyön taivaalla. 

R riisipuuro

S  seimi-viritelmät etenkin katolisten maiden kirkoissa.
Tänä jouluna myös sohvat. Lainasohvat saapuivat viimein ja ovat ihan ok, vaikka tarkasti katsottuna ovat hieman nuhjuiset mallikappaleet. Kaikki siis kuitenkin ok ;-)

taatelit, joulutorit

U  uuni, josta monet joulun tuoksut leviävät kotiin

V  valo, vihreät kuusenoksat

X  suukot ja halaukset xxx

yllätykset, ystävät, yhdessäolo, yhteislaulut

Z  että Zen-olotila olisi kiva saavuttaa. Se taitaa kuitenkin onnistua vasta varsinaisen joulun jälkeen. Ehkä välipäivinä.

A  joulukaupunki Abo, paitsi että näppiksestäni ei löydy oikeata kirjainmerkkiä.

Ä  äidin perunalaatikko

Ö  öinen tähtitaivas ja hiljaisuus. Kaupungissakin.

Näiden kirjainten myötä toivotan Sinulle ja läheisillesi oikein mukavaa ja leppoisaa joulun aikaa.

Voikaa hyvin,
Leena 






maanantai 17. joulukuuta 2018

Ajatuksia lumi-maanantaina ja simpuran sohvat



Viikonloppua vietimme rauhallisesti kotikulmilla. Ohjelmassa oli pari lounasta jälkipolven edustajien kanssa vaihtelevissa kokoonpanoissa sekä kotona että ravintolassa, yhdet tunnelmalliset pihaglögit sinisessä hämärässä ja jouluvalojen loisteessa taloyhtiömme pikkuruisella sisäpihalla, yksi pikainen piipahdus Tuomaan markkinoilla  ja yksi galleriavierailu. Kaikki tuo oli meille poikkeuksellista ja pitkästä aikaa niin sykähdyttävän kotoisaa. Siis kovin erilaista kuin viikonloput Amsterdamissa.

Vaikka monta juttua jäi taas mieleen lämmittämään, eniten ajatuksissani on yllättäen tainnut pyöriä tuo vierailu Galleria Duetossa Kalevankadulla. Siellä oli meneillään Kuutti Lavosen näyttely. Minulta koko juttu olisi luultavasti mennyt tässä tohinassa ohi, mutta kulttuuriasioissa valpas perheen keskimmäinen oli huomannut ilmoituksen näyttelystä. Hän tietää, että me tykkäämme Lavosen grafiikasta ja kysyi lähtisimmekö hänen mukaansa käväisemään näyttelyssä. Tottakai lähtisimme! Varsinkin kun paikka oli vielä kävelyetäisyydellä kotoa. Lisäksi meillä kävi ihan uskomaton tuuri, sillä taiteilija itse oli tulossa sopivasti paikalle kertomaan näyttelyssä olevista teoksistaan.


Muutama erityisen kaunis kuva jäi mieleeni, vaikka jokaisen noista teoksista olisin kyllä heti ottanut omalle seinälleni, jos niitä vain olisi tarjottu ;-). Lavonen puhui työstään ja teoksistaan kiinnostavasti ja jotenkin henkilökohtaisesti ja kauniisti. Olin aivan myyty. Haaveissani on vielä joskus ostaa omaankin kotiin joku noista hänen upeista kasvokuvistaan. Niistä huokuu ihan erityistä, minuun vetoavaa levollisuutta ja syvyyttä.


 Mutta jotta koko postaus ei nyt menisi ihan hymistelyksi, niin olihan kuluneessa viikonlopussa myös eräs asia, joka sai meikeläisenkin lähes hermoromahduksen partaalle. Nimittäin  simpuran SOHVAT!  Heti ensimmäisinä päivinä Suomeen muutettuamme, kävimme tilaamassa uudet sohvat olkkariin. Valitsimme ihan tavalliset, aika eleettömät perussohvat eli ei mitään erityistoiveita tai kommervenkkejä sen suhteen. Valmistaja on suomalainen yritys ja kaiken piti sujua ihan kitkattomasti. Tosin meille kyllä kerrottiin, että toimitusaika olisi kokonaiset viisi viikkoa. No, onhan se aika pitkä aika, varsinkin kun vanhat sohvat jäivät Amsterdamiin kierrätykseen, mutta ajattelimme kuitenkin selviävämme. Olihan meillä neljä kohtalaisen mukavaa rottinki-nojatuolia, joilla voi istuskella olkkarissa. Lisäksi olimme jo hankkineet vierashuoneeseen sellaisen lököttely-vuodesohvan yövieraita varten. Siinä on mukava löhöillä telkkaria katsellessa, mutta mikään olkkarin kaluste se ei tietenkään ole. 


Mutta, mutta. Ne viisi viikkoa jo olivat ja menivät, eikä sohvasta kuulunut mitään. Kun vihdoin asiasta lähdimme kyselemään, kävi ilmi, ettei sohvan valmistaja ollutkaan saanut toivomaamme verhoilukangasta, joka muuten oli aivan samaa kuin liikkeen näytteillä olleessa sohvassakin oli ollut, eli ei mitään erikoisuutta siinäkään mielessä. Huonekaluliikkeen myyjä pahoitteli tilannetta ja kertoi, että sohvamme olisivatkin valmiit vasta joskus ensi vuoden puolella, ehkä viikolla 3 tai 4. Oikeesti?!!!  

Muuten yrittäisin ottaa asian pelkällä huumorilla, mutta jouluksi meille on tulossa vieraita enemmän ja vähemmän ja melkein joka päivä. Näin jo sieluni silmin, kuinka yritämme saada appivanhempani ja omat vanhempani istumaan vierekkäin riviin vierashuoneen lökösohvaan, johon parhaalla tahdollakin mahtuu vierekkäin vai kolme takamusta. Kääk tosiaan! Ja entäs ne muut vieraat?


Lopputulemana sieltä liikkeestä luvattiin ensi viikolla lähettää meille lainasohvat siksi kunnes omamme ovat valmiit, mutta kyselyistämme huolimatta meille ei selvinnyt, millaiset viritykset sieltä meille lopulta rahdataan. Saas nähdä.  

Nyt tätä kirjoittaessani minua jo vähän naurattaa koko juttu, mutta perjantaina ei vielä huvittanut yhtään. Onneksi kaikki jouluvieraat ovat tuttuja ja ymmärtävät tilanteen, mutta olisihan se itsellekin ollut kiva saada huusholli siltä osin kuntoon jouluun mennessä. Ja tällä tuurilla sieltä raijataan meille lainaan vielä jotkin kretuliinit plyyssiseslongit. Vaikka onhan se niinkin, että aika pienet on murheet, jos tuollaisilla selvitään.


Toivottavasti sinä saat jo rauhoittua odottamaan vähän vähemmän yllätyksellistä joulua.Tänään maanataina on meillä muuten ollut tämän talven ensimmäinen kunnollinen lumi-päivä. Kaunista ja ihanaa, vaikka vielä vähän märkää. 
Postauksen kuvat ovat tavalliselta keskipäivän ruokkis-kävelyltäni.

Lumenpehmoiset terkut!
Leena

tiistai 11. joulukuuta 2018

Vielä se vähän piilottelee.. piparkakunko takana?




Vielä se vähän piilottelee. Se joulu. Onneksi on aikaa etsiskellä. Neljään vuoteen en ole suomalaista joulua rakennellutkaan, koska  olemme asustelleet muilla mailla. Toki joitakin jouluvalmisteluja oli kiva tehdä Hollannissakin, mutta koska joka joulu matkasimme sieltä kuitenkin Suomeen pyhiksi, ei tehnyt mieli kovin kummoisia sinne Amsterdamin kotiin järjestellä. Suomessa sitten nautimme läheisten valmistamasta joulusta ja kotiin palattua keräsimme ne vähäisetkin joulukoristeet melko nopeasti pois. Alankomaissahan joulu ei ole kovinkaan kummoinen juttu. En taida olla mikään jouluhössöttäjä muutenkaan, mutta kovin minimiin kaikki on viime vuosina jäänyt.

Nyt on taas aika valmistella myös omaa joulua ja vuorostamme me voimme kutsua läheisiä kotiimme nauttimaan yhdessäolosta ja oikeanlaista tunnelmaa tuovista jutuista. Tässä onkin tullut vähän perusteellisemmin taas mietittyä, mitkä asiat oikeasti tuovat sitä aitoa joulumieltä itselle ja mitkä jutut taas ovat tärkeitä muille läheisille. Niistä sitten yhdistelemällä ja perinteitä sekoittelemalla saamme toivottavasti aikaan kaikille hyvän mielen ja oikeanlaisen tunnelman.

Aloitin siitä varmimmasta ja helpoimmasta hommasta ja leivoin ensimmäisen satsin joulupipareita. Pipariohjeeni on tuttu jo vuosien takaa. Se on joskus napattu varmaankin jostain vanhasta naistenlehdestä ja olen nähnyt sen pyörivän myös joissakin blogeissa, eli se on muidenkin mielestä hyvä ohje. Laitan sen vielä tänne blogiin muistiin, sillä tähän asti se on ollut kirjoitettuna nuhjuiselle vihkon sivulle ja jouduin jo sitä hitsin vihkoa etsimään kissojen ja koirien kanssa, koska muuton jäljiltä tavarat hakevat vielä omia paikkojaan. Onneksi se löytyi tälläkin kertaa!

Joulupiparit

250 g voita
4 dl fariinisokeria
3 tl kanelia
3 tl kardemummaa
2 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1,5 tl maustepippuria
2 munaa 
6,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl soodaa

Kiehauta kattilassa voi, fariinisokeri ja mausteet. Anna jäähtyä.
Sekoita mauste-sokeriseokseen ensin munat ja siivilöi sitten joukkoon vehnäjauhot, joihin sooda on huolellisesti sekoitettu.
Sekoita taikina tasaiseksi. Tässä vaiheessa seos on aika löysää, mutta kun se kovettuu jääkaapissa yön yli, se on juuri sopivaa kaulittavaksi. Voit käyttää vielä kaulimisessa jauhoja apuna.

Paista pipareita 175 asteessa n. 7-12 minuuttia (uunista ja pipareiden paksuudesta riippuen). Tarkkana saa olla, sillä piparit palavat herkästi, jos huomio hetkeksikin herpaantuu.

Meillä nämä tämän joulun ensimmäiset piparkakut ovat tehneet hyvin kauppansa. Viikonloppuna vein pipareita purkillisen myös vanhemmilleni Pirkanmaalle, joten ehkä pitäisi vielä ehtiä paistella toinenkin satsi ennen joulua. 

Hollannissa syötiin muuten hyvin saman tyyppisiä pipareita oikeastaan ympäri vuoden. Siellä niitä kutsutaan nimellä speculaas. Kaikki tuntuvat tykkäävän näistä pikkuleivistä kovasti ja kaupoista löytyy esimerkiksi muiden makeiden leivän päälle tarkoitettujen levitteiden lisäksi piparkakuista tehtyä maapähkinävoin kaltaista tahnaa. Miltä kuulostaisi aamupala- tai lounasvoileipä piparipäälysteellä? No juu ei. Ainakaan minulle.

Ehkä se joulu alkaa sieltä hiljalleen kurkistella näitä hommeleita viritellessä. Kuinkas sinulla? Tuleeko joulufiilis kummemmin hössöttämättä, vai kuulutko siihen joukkoon, joka siivoaa kaapit, laatikot, ullakon ja autotallinkin ennen kuin voit rauhoittua nauttimaan joulurauhasta? 

Pipariterkuin,
Leena






keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Sinterklaas-tervehdys ehkä viimeistä kertaa ja asiallisia uutisia




Tänään keskiviikkona, 5.12., Hollannissa vietetään Sinterklaas-juhlaa. Se on vähän kuin joulu hollantilaisittain. Mutta mikä oikeastaan on tämän juhlan idea ja ydin?! Sitä mekin ihmettelimme jo ensimmäisenä talvena kun neljä vuotta sitten totuttelimme silloiseen uuteen kotimaahamme. 

Meille selvisi, että Sinterklaas on Hollannissa vuoden rakastetuin ja odotetuin juhla, ja hollantilaiset ovat kovin ylpeitä tästä hienosta juhlastaan.  Siihen liittyy paljon erilaisia traditioita ja suomalaisin silmin aika kummallisiakin käänteitä

Sinterklaasin kerrotaan juontavan juurensa kolmannella vuosisadalla Turkissa eläneeseen Miran piispaan St. Nicolausiin. Legendan mukaan hän pelasti kaupungin nälänhädältä, herätti henkiin joitakin kuolleita lapsia ja tarjosi jalokiviä ja myötäjäisiä köyhille tytöille, niin ettei heidän tarvinnut ryhtyä prostituoiduiksi. Siis hyvin hurskas heppu.

Nykyisin tuo samainen tyyppi seilaa marraskuun lopulla Hollantiin laivalla -Espanjasta!! Älkää kysykö, että miksi ihmeessä Espanjasta, siihen en ole saanut kunnollista vastausta. Niin se vain  menee. Ulkoisesti Sinterklaas on puna-asuinen, valkopartainen vanha mies (muistuttaa vähän länsimaista joulupukkia), jolla on päässään iso punainen piispanhattu ja usein vielä hehkuvanpunainen samettiviitta harteillaan. Sinterklaas ratsastaa suoraan laivasta vuosittain vaihtuvaan hollantilaiseen rannikkokaupunkiin valkoisella Amerigo-nimisellä hevosellaan ja mukanaan hänellä on myös joitakin mustakasvoisia apulaisia. 



Apulaisia kutsutaan nimellä Zwarte Piets (suom. ehkä lähinnä Musta-Pekka). Zwarte Piet-hahmolla on usein päässään musta afro-peruukki, mustattu naama ja punaiset huulet sekä värikkäät vaatteet. Näistä apureista käytiin todella kovaa debattia ainakin kaikki nämä neljä vuotta, jotka Hollannissa asuimme. Ja varmasti asiasta on keskusteltu kiivaasti ennen tuota aikaa ja keskustelu näemmä jatkuu edelleen tästä eteenkin päin. Taustalla on hollantilaisten siiromaa-aikojen aiheuttamat syvät traumat ja syyllisyys orjakaupasta ja muista kauheuksista, joita Hollannin historiaan eittämättä kuuluu.



Osa hollantilaisista näkee hahmon hyvinkin rasistisena ja osa taas pitää hahmon ulkomuotoa täysin hyväksyttävänä ja hauskana. Jälkimmäiset muistavat jo lapsena rakastaneensa juuri Zwarte Pietiä ja nykyisinkin esimerkiksi koulujen juhlissa kaikki haluaisivat esittää juuri tuota iloista, vähän ilkikurista lahjoja jakelevaa veijaria. Ristiriitaa on yritetty pehmentää tarinalla, jonka mukaan musta väri apulaisten kasvoissa johtuisi noesta, mitä on tarttunut kasvoihin, kun urhea Piet on tuonut lahjat savupiipun kautta koteihin. Niin tai näin, ehkä kiista joskus ratkeaa. Tai sitten ei. Ainakaan hollantilaiset eivät selvästikään kaipaa meidän muiden neuvoja tai suosituksia asian ratkaisemiseksi. Me kun emme voi ymmärtää kaikkea mitä perinteeseen oikeasti liittyy. 

Joka tapauksessa marraskuulta joulukuun viidenteen Hollannissa törmäsi noihin mustiksi maalattuihin kasvoihin kaikkialla: lehdissä, TV:ssä, näyteikkunoissa, mainoksissa lahjapapereissa, makeisissa... ja vaikka missä. Niiltä ei voinut välttyä.

Lahjat jaetaan juuri Sinterklaasina 5.12. Sitä ennen, edellisenä iltana, lapsilla on kuitenkin tärkeä tehtävä. Heidän pitää laittaa Amerigo-ratsulle heiniä ja/tai porkkana omaan kenkäänsä ja asettaa kenkä takan eteen. Jos takkaa ei ole, lämmityslaitekin kelpaa. Tai eteinen. Kunhan herkut ovat hevosen saatavilla. Sinterklaas apulaisineen toimittaa sitten puolestaan lahjat kilteille lapsille. 

Vaikutti siltä, että jokaisessa perheessä oli vähän omanlaisensa käytännöt, mutta lahjat jaetaan tuona nimenomaisena päivänä, ei niinkään jouluna. Varsinainen Joulu on enemmänkin vain kirkollinen pyhä. Jouluaatto on ihan tavallinen työpäivä ja  Joulupäivänä sitten ehkä syödään perheen ja läheisten kesken vähän juhlavampi illallinen. Mitään varsinaisia jouluruokia ei näyttänyt olevan, vaan kukin herkutteli omalla tavallaan.Toki kauppiaat yrittävät venyttää lahjakautta jouluun asti ja ainakin Amsterdamissa asuu niin paljon muualta tulleita, että joulukin alkaa näkyä bisneksessä enemmän. Ja toki runsaslukuiset turistit tulevat myös Amsterdamiin jouluostoksille, joten lahjakausi kaupoissa ja tavarataloissa pitenee vääjäämättä. Hollantilaiset kun ymmärtävät kaupanteon päälle.

Meillä täällä Helsingin kodissa Sinterklaas näkyi lähinnä niin, että olimme tuoneet mukanamme pari pussillista kruidnoten-palleroita, eli kivikovia piparitaikinasta leivottuja nappeja, joita Zwarte Piet-hahmot heittelevät Sinterklaas-kulkueissa ympäriinsä. Olen huomannut, että he yrittävät leikkisästi tähdätä etenkin täti-ihmisten päähän. Kivasti kopsahtaa. Tiedän kokemuksesta. No, me emme intoutuneet pipanoita heittelemään, vaan napsimme suuhumme muutamia ihan vaan nostalgiasyistä. Tosin ilta on vielä nuori...




Muuten tällä viikolla on tullut mietittyä ainakin uutislähetyksiä ja TV-mainoksia täällä Suomessa.

Kun olen pitkästä aikaa ehtinyt katsoa kotimaisia TV-ohjelmia ja mainoksia, ne näyttävät oikeastaan aika mainioilta. Päälimmäisenä vaikkapa uutislähetyksistä jää mieleen rauhallinen, vähän pysähtynyt poljento. Aiheita maltetaan taustoittaa ja tapahtumia selostetaan kiihkottomasti. Lähes värittömästi. Asiallisuus on selvästi vallalla. Puheen rytmi on hidas ja kerran jopa luulin, että olen eksynyt selkouutisten puolelle, koska uutistoimittaja jaksoi artikuloida kaikki sanat niin perinpohjaisen selkeästi, hitaasti ja huolellisesti. Huomaan, että tykkään  näkemästäni ja kuulemastani. 

Eräs syy mieltymykseeni voi toki  olla se, että olen nyt vain äärimmäisen helpottunut, kun ei enää tarvitse yrittää pysyä kärryillä vieraan kielen nopeassa puhetulvassa, mutta uskon, että se ei ole ainut syy. Suomalainen tyyli sopii minulle. En kaipaa vauhdikasta, värikästä, tilkkutäkkimäistä ja tiukkaa tietopakettia. Sellaisen löydän halutessani CNN:ltä tai BBC:ltäkin. Toki olen varma, että hätäisempiä tuo verkkaisuus varmasti ärsyttää. Minä kuitenkin nautin siitä ja sellaisesta muutenkin vähän kotikutoisesta meiningistä. 

Myös TV-mainokset näyttävät täällä erilaisilta. Toki joitakin suurten brändien tuotteita mainostetaan täälläkin samalla tavalla kuin Hollannissa (jotkut pesuaineet, kahvit, autot..), mutta meidän suomalaisten omat mainokset kyllä erottautuvat, ainakin minun mielestäni, ihan positiivisesti edukseen. Varsinkin huumori on täällä hieman erilaista. Lempeämpää ja hyväntahtoisempaa. Muistan, kuinka minua Hollannissa alkuaikoina hämmensi kovasti mainos, jossa pizza-kuski toimitti tilauksen asuntolaivaan nuorelle parille. Herkun saatuaan nuoret keskittyivät nautiskeluun niin perusteellisesti, että eivät huomanneet pizzakuskin putoavan kanavaan. Melua (avunhuutoja) kuultuaan, he potkaisivat vain kajuutan oven kiinni ja jatkoivat syöpöttelyään. No, tietenkin se oli vain vitsi, eikä siitä kenenkään kuulunut ottaa hernettä nenäänsä, mutta minusta se ei oikeastaan ollut hauska vitsinäkään. Ehkä vielä jossakin sketsiohjelmassa.. mutta mainoksessa..

No, onhan sitä pahempaakin nähty, joten tuohon on turha juuttua. Hollannissa osattiin ehkä vapautuneemmin muutenkin nauraa (varsinkin toisten) kömmähdyksille. Suomessa tietty hienotunteisuus on tavallisempaa, mutta siitä ehkä sitten joskus toiste.

Nyt toivotan kaikille ensin kivaa Sinterklaas-iltaa ja sitten oikein juhlallista huomisen itsenäisyyspäivää!

Lämpöisin terkuin,
Leena