varsinainer remprantti

Nooh, eihän se nym mikääv varsinainer remprantti oo, mutta... 

On lausahdus, jonka muistan kuulleeni erään ylpeän isän suusta, kun hän kursaillen otti vastaan kehujani jälkipolvensa piirustuksesta. Oikea Remprantti olisi hänen mielestään ollut ehkä vielä ihan hippusen parempi. Toistaiseksi! 

Tämä tapahtui Suomessa.

Rembrandt oli Alankomaiden merkittävin taidemaalari 1600-luvun kultakaudella. Hänet tunnetaan erityisesti aikalaismuotokuvistaan ja omakuvistaan. Hänen maalauksissaan sanotaan näkyvän erityisesti valojen ja varjojen vivahteikas vaihtelu. R. oli elinaikanaan hyvin arvostettu ja nykyisin häntä pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä maalareista ja täällä Alankomaissa hän edustaa nykyäänkin jonkinlaista hollantilaisuuden symbolia.

Het Rembrandthuis

Lauantaina vierailimme pitkästä aikaa Amsterdamin keskustassa sijaitsevassa Het Rembrandthuisissa. Rembrandt asui ja työskenteli tuossa rakennuttamassaan kivitalossa 1638-1658. Nykyisin se on museona ja sisustus on huolellisesti entisöity juuri tuohon aikaan sopivaksi. Siellä pääsee ihmettelemään 1600-luvun keittiötä, vastaanottotiloja, oleskelutiloja ja ateljee-huoneita, tai studioiksi niitä kai kutsutaan. Studioissa oli työskentelytiloja myös useille oppilaille. Museolla on myös hieno kokoelma esimerkiksi Rembrandtin etsauksia. Postauksen alussa oleva kuva on yksi R:n monista omakuvista.

 Vaikka Rembrandtin maalauksia on täällä Hollannissa nähtävillä monien eri museoiden kokoelmissa, on oikeastaan aika mielenkiintoista vierailla juuri tuolla hänen vanhassa kotitalossaan. Ainakin minua kiehtoo Hollannin kultakausi ja loiston aika. Jännittävää nähdä, miten tuon ajan asumuksissa elettiin. Tosin tämän talon asukkaat nauttivat tavanomaista hulppeammasta elämäntavasta. Myöhemmin toki itse Rembrandtkin joutui vararikkoon ja muuttamaan vaatimattomampiin oloihin.

Taiteilijan toimisto, jossa hän hoiti paperityöt ja säilytti myytäviä teoksia.

Studiossa esitellään myös värien valmistusta

Tällaisia pikkutiloja oli talon yläkerrassa tarjolla monelle Rembrandtin oppilaalle.

Talo on entisöity juuri ajankuvaan sopivaksi. Jos muuten olette sattumalta nähneet ainakin vielä tällä hetkellä YLE Areenassa pyörivän Nukkekaappi-minisarjan (muuten sarjasta voi olla montaa mieltä), niin sen lavastus on hyvin samankaltaista kuin tämän museon esineistö ja ilmapiiri. Tässä museotalossa on samanlaisia pömpöösejä puukaappeja, mustavalkoruudullisa lattioita ja paljon paksuja kankaita. Sinne on helppo kuvitella paksujen silkkihameiden kahinaa ja avotulen loimottamaan talon lukuisissa tulisijoissa.

Tuon ajan tapaan monia puisia osia oli maalattu muistuttamaan kallista marmoria

Jos vierailette Amsterdamissa pidempään, tämä museotalo voisi olla kiva kohde. En kuitenkaan ehkä lyhyen viikonlopun tunteja siihen käyttäisi. Täällä kun on niin paljon muutakin TOOOSI mielenkiintoista katsottavaa.

Matkalla museotalolle katselimme graffiti-taiteilijan näkemystä maalarista. Tai olettaisin, että hän on kuvannut tässä Rembrandtia...

Nyt Kaikille oikein ihanaa pääsiäisen aikaa. Paljon pupuja ja tipuja!!

Tot ziens,
Leena

Meiltä etelään

Magritte: Golconda

Viikko sitten olin Kn mukana Belgian puolella ensin Brysselissä ja sitten Mechelenissä. 

Belgiahan sijaitsee Alankomaiden etelänaapurissa ja olen tainnut ennenkin mainita, että maiden välinen raja ei näy varsinkaan junalla reissatessa juuri ollenkaan. Tosin jos on oikein tarkkana, Alankomaiden viimeisellä asemalla Rosendalissa junassa kulkevan kahvirepun kantaja vaihtuu. Juu, noissa hitaammissa intercity-junissa ei siis ole kahvilavaunuja, eikä edes Suomen junista tuttuja kahvikärryjä, vaan junaan hyppää yleensä iloinen ja nauravainen nuori iso musta reppu selässään. Repun kätköistä löytyy kahvia, teetä, kaakaota, virvoitusjuomia, leipiä, suklaapatukoita ja pikkusuolaisia ynnä muuta ynnä muuta. Eli siinä se raja.

Magritte: Hegels Holiday

Olin suunnitellut tälle reissulle Brysselin hienojen katumaalausten bongailua ja valokuvaamista, mutta Brysselissä oli todella kurja sää. Satoi valtoimenaan ja tuulikin kaupanpäälisiksi. Eli museoilma! K työskenteli jossakin parlamentin sisuksissa sateelta turvassa ja minä kiiruhdin kuin Maija Poppanen sateenvarjostani riippuen Magritte-museoon klik. Olen tuolla käynyt kai ainakin kolme kertaa, mutta ei haitannut. Kuudella eurolla lunastin itselleni aikaa pohtia filosofisia kysymyksiä perin pohjin. Ja samalla kuivatella kenkiäni.

Magritte on minulle vähän kaksijakoinen pähkinä. Toisaalta kuvat selvästi vähän ärsyttävät minua, mutta toisaalta ne kuitenkin aina kuin salaa haastavat minua mietiskelemään aika perinpohjaisiakin juttuja. 

Magritte: The Son of Man

Nuo surrealistiset kuvat kääntävät ironisesti asioiden normaalin järjestyksen päälaelleen. Taulut voi halutessaan ohittaa nopeasti vain hymähdellen niiden hassuille jutuille, mutta jos kuvien kohdalla pysähtyy vähän syvällisemmin pohtimaan asioiden jujua, saattaa pian olla vähän suossa. Tai ainakin minulle käy niin, kun pohdin kuvataiteen metafyysisen ja fyysisen representaation ideaa. No, ainakin sain kenkäni taas kuiviksi. 

Magritte: The Treachery Of Images

Mechelenissä, joka muuten on Brysselin ja Antverpenin puolivälissä (parisenkymmentä kilometriä kumpaankin), yövyimme minulle ennestään tuntemattomassa hotellissa. Martins Paterhof on 1867 rakennettu Fransiskaaniluostarin kirkko, joka on joskus myöhemmin muunnettu hotelliksi. Ainakin meidän huoneemme oli tosi hulppea. Huhuh.

 Melkein kaikissa huoneissa on kuulemma säilytetty alkuperäisen rakennuksen yksityiskohtia, kuten ikkunamaaluksia, kattoholveja ja kaari-ikkunoita.

Hyvästä mausta en oikein tiedä, mutta olihan tuo aika erikoinen ja  selvästi erilainen kokemus. Ja sitäpaitsi hyvänmakuinen oli ainakin huonepalvelun suppeasta listasta tilaamamme illallinen. Orvokkeineen kaikkineen.

Jostain syystä tykkään Mechelenistä, vaikka melkein joka kerta siellä käydessäni on ollut aika huono sää. Nyt aamupäivän sateen jälkeen aurinkokin ilmestyi paistelemaan, vaikka aika koleata kyllä oli ja hanskat ja kaulaliina välttämättömät. 

Kaupunkikuvassa näkyi jo selvästi lähestyvä Ystävänpäivä. Etenkin suklaakauppojen ikkunat pursusivat kaikkea sydämellistä. Belgiassahan suklaa näkyy kyllä muutenkin. Oluen lisäksi.

Taustalla näkyy st Rumboltin katedraali ja 1520 rakennettu 97m korkea kellotorni.

Kaupungintalo Grote Marktin laidalla

Kaupungin keskusta on aika pieni ja helposti hanskassa. Tälläkin kerralla käpeksin vanhoja katuja pitkin ja harrastin lempipuuhaani, eli katselin ihmisiä, vanhojen rakennusten arkkitehtuuria ja ihmettelin vaikuttavaa kaupungintoria. Kun sade aamupäivällä ripsotteli tai kun sormia paleli, poikkesin lämmittelemään St Rumboltin katedraaliin, hauskoihin kauppoihin tai kaupungintorin reunalle kahvilaan kevyelle lounaalle. 

Katedraali sisältä

Omalle suosikkipyhimykselleen saattoi sytyttää kynttilän.

Kävelin jälleen myös kanavan rantaan rakennettua kävelyreittiä pitkin ja katselin miten selvästi oli näkyvissä uudemman arkkitehtuurin maihinnousu ja tilan valtaaminen vanhalta tyyliltä.

 

Vielä se oli ihan ok ja oikeastaan kontrasti näytti jossakin myös kivalta, mutta ainakin minä toivoisin silti myös vanhan kaupunkikuvan säilyvän mahdollisimman eheänä. Nuo uudet rakennukset kun olivat vähän persoonattomia ja voisivat oikeastaan olla missä tahansa Euroopan kaupungissa. Ääää. Taas tämä vanha jurputtaja heräsi. Mecheleniin en taidakaan ihan heti kyllästyä. 

Uuden puolen asukas

Vanhan naapuruston edustaja

Seuraavalle kerralle toivon kyllä kaunista ja vähän lämpöisempää säätä, koska haluaisin kovasti kiivetä korkeaan kirkontorniin. Sieltä kuulemma hyvällä säällä voi nähdä kaupungin yli todella kauas. Näköalatasanteella ei kuitenkaan ole katosta, joten sateella tai kylmällä tuulella tuonne korkeaan torniin en innostu kapuamaan. Onneksi K:lla on usein asiaa Mecheleniin!

Tämä siis jäi vielä valloittamatta.

Onko Magritten kuvat teille tuttuja? Entä olisiko jollakin muita kivoja vinkkejä Brysselin vierailuihin? Atoniumin, Manneken Pisin ja nuo muut tavallisimmat olen nähnyt, mutta paljon olisi vielä katsomatta.

Reipasta laskiaista! 
Hollannissa kerätään voimia karnevaaleihin.

Tot ziens!
Leena

Amsterdamissa tiilenpäitä laskemassa

Viikonloppua vietimme kirjaimellisesti tiilenpäitä laskemassa. Heittäydyimme kahdeksi päiväksi suinpäin arkkitehtuurin maailmaan. Paneuduimme suuntaukseen, joka maailmansotien välisenä aikana myllersi vanhoja ajatuksia ja rakentamisen perinteitä täällä Amsterdamissa. 

Olemme täällä ihailleet etenkin vanhojen kanavatalojen arkkitehtuuria ja muitakin 1600 - 1700-lukujen rakennuksia. Vanhimmat säilyneet talot taitavat olla jostain 1300-luvulta. Kahden maailmansodan välisenä aikana rakennustyylissä tapahtui  kuitenkin selvä muutos. Silloin ilmoille pääsi uusia raikkaita tuulia ja eri asuntoyhtiöt kehittelivät ajatuksia siitä, miten parannettaisiin erityisesti työväenluokan asuntotilannetta. Tässä tiheästi asutussa kaupungissa asumisolot saattoivat tuolloin olla aika kurjassa jamassa. Suurin osa asukkaista oli sulloutunut vanhan keskustan alueelle. Siellä asuttiin hyvin ahtaasti, eikä kunnollisesta jätehuollosta, juosevasta vedestä tai muista mukavuuksista ollut tietoakaan, jätteitä kipattiin kanaviin ja kulkutaudit levisivät. Julkinen tahokin oli viimein kiinnostunut rahoittamaan uutta rakentamista.

Nuoret idealistiset arkkitehdit kuten Klerk, Kramer ja Mey päättivät murtaa koko vanhan traditionaalisen rakennustyylin ja halusivat sen sijaan luoda tilalle jotain ihan uutta. Oli selvää, että asumismukavuutta piti lisätä, mutta sen lisäksi kaikki piti suunnitella esteettisesti kauniiksi. Esikuvana oli vaikkapa maalari Vincent van Gogh persoonallisella expressionistisella tyylillään. Romantiikka ja mielikuvitus päästettiin suunnitelmissa valloilleen ja vaikutteita saatiin myös kansainvälisistä tyyleistä, kuten brittiläisestä Art and Craft -liikkeestä, sekä Skandinaviassa että Saksassa vaikuttaneesta uudesta arkkitehtuurista ja Hollannin East Indie-kulttuurista. 

Nuorten arkkitehtien suunnitelmat saivat innoitusta symbolismista, monet vaikutteet tulivat luonnosta, maalaiselämästä ja myös vieraista kulttuureista. Tiilet ja kattotiilet edustivat nyt muutakin kuin pelkkiä rakennusmateriaaleja. Ne olivat myös arkkitehtuuristen muotojen peruselementtejä. Tiilet valittiin äärimmäisen huolellisesti ja niillä luotiin upeita muoto- ja värivaikutelmia. Talojen fasadit olivat poikkeuksellisen dynaamisia, ikkunat joskus vaikkapa puolisuunnikkaita, niin kutsuttuja tikapuuikkunoita tai muita mielikuvituksella leikitteleviä muotoja. 

Nämä arkkitehdit työllistivät myös oikeita kuvanveistäjiä toteuttamaan upeita yksityiskohtia sekä sisätiloihin että julkisivuihin ja kaiken suunnitellun piti olla kauniisti harmoniassa keskenään. 

 Rakennusten lisäksi samat arkkitehdit suunnittelivat myös uusiin muotoihin sopivia huonekaluja, tekstiilejä, lasia, typografioita, siltoja, aitoja ja katuvalaisimia. Mikään ei ollut liian hyvää ja kaunista heille. 

Myöhemmin julkisen asuntosuunnittelun kulttuuria vähän rationalisoitiin ja ylenmääräistä koristelua ja yksityiskohtien hiomista, etenkin sisätiloissa, karsittiin kulujen vähentämiseksi ja kiireellisten asutusvaatimusten vuoksi. Yksityiskohtien hiominen kun oli kallista ja myös äärimmäisen hidasta. 

The Amsterdam School oli aikoinaan merkittävä liike sekä arkkitehtuurin alalla että taiteessa ja sen vaikutukset on yhä selvästi näkyvissä niin Alankomaissa kuin myös muualla maailmassa, etenkin arkkitehtien ja asuinrakentamisen spesialistien töissä. Pelkästään Amsterdamissa on monia alueita, joissa tuo tyyli yhä näkyy selkeästi, jos sitä vain huomaa vähän tarkkailla. Ja jos nyt ylipäätään malttaa nostaa katseensa iloisesta ihmisvilinästä  ja zoomailla vähän myös rakennuksia. 

Olen aina tykännyt Suomessa vanhoista jugendtaloista ja kansallisromanttiseen tyyliin suunnitelluista rakennuksista ja Art Deco-tyylistä. Esimerkiksi Hvitträsk Kirkkonummella on mielestäni ihana kokonaisuus. Sisältä ja ulkoa. Tai vaikkapa Suomen Kansallismuseo tai Helsingin rautatieasema! Ehkä osin siksi näistä Amsterdamin rakennuksistakin on helppo tykätä. Niissä on kenties jotakin tuttua!! Ehkäpä jotkin Saarisen, Geselliuksen tai  Lindgrenin työt ovat olleet innoittamassa näitä Amsterdaminkin nuoria innokkaita ja idealistisia arkkitehteja. Kiva ajatus.

Museum het Schip (laiva)

Meillä oli kivat kaksi päivää. Kävelemme yleensäkin aika paljon kaupungilla, mutta harvoin tulee katseltua ympäristöä minkään teeman mukaan. Lauantaina niin tehtiin ja perusteellisiakin jaksoimme olla, sillä muutaman tunnin vietimme myös Museum het Schipissä klik. Paikkaa voi suositella kaikille arkkitehtuurista ja/tai historiasta kiinnostuneille. Siellä pääsee pysyvän näyttelyn lisäksi myös 45 min. mittaiselle opastetulle kierrokselle ulos muun muassa kiinnostavaa Post Office-rakennusta tutkimaan. Ainakin me tykkäsimme kovasti. Sunnuntaina teimme vielä ihan oman kierroksen Roelof Hartpleinin ympäristössä Zuidissa.

Jalkoja oli sunnuntaina pakko välillä lepuuttaa kivassa kahvilassa.

Tykkääkö kukaan muu tällaisista arkkitehtuuri-kaupunkikävelyistä? Vai kiinnostaako näyteikkunat ja vaikkapa kevään muoti enemmän?

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille pilvisestä Amsterdamista. Kohtuullisen lämmintä on, mutta tuulista.
Lumikelloja, keltavuokkoja ja narsisseja bongasin viikonlopun kävelyillä, mutta oikeata kevättä saamme vielä odotella täälläkin.

Tot ziens,
Leena