Irlannin tuliaisia: Soodaleipä

Ihastuin Irlannissa maistamaani ihanan murenevaan ja vähän kuivahkoon leipään, jota sain hotellimme aamiaisella ja salaatin tai keiton kylkiäisenä kahviloissa ja ravintoloissa. Hollantilaiseen ilmavaan höttöön verrattuna tämä tuntui kunnon leivältä. Soodaleivän rakenne ja suutuntuma oli samalla jotenkin hassusti kakkumainen. En osaa sitä oikein kuvailla, mutta jos olette maistaneet, tiedätte mistä puhun.

Leipä on äärimmäisen nopea ja helppo leipoa, koska se kohotetaan soodalla, eikä sitä näin ollen tarvitse vaivata tai kohotella. Soodaleipä on parhaimmillaan heti lämpimänä, ja se onkin herkullisinta vain pari päivää. Eli jos leivot kerralla enemmän kuin yhden, loput kannattaa heti työntää pakastimeen odottamaan seuraavaa herkuttelua.

Olihan leivän leipomista kokeiltava kotonakin. Sain eri ohjeita yhdistelemällä ja muokkailemalla aikaiseksi ihan kauniin lämpimäisen, mutta seuraavalla kerralla aion pitää leipää vielä hetken kauemmin uunissa, jotta saisin rakenteen täsmälleen oikeaksi. Omasta mielestäni tämän leivän kuuluu tosiaankin olla kuivaa ja murenevaa.

Ohje tulee tässä:

Irlantilainen soodaleipä

6 dl täysjyvävehnäjauhoja
1dl vehnäleseitä
1 tl suolaa 
1tl soodaa
3,5 dl piimää
1 rkl öljyä

Sekoita kuivat aineet. Lisää piimä ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Taikinan tulisi olla pehmeää, mutta silti muotoiltavissa.

Taputtele taikina jauhojen avulla pyöreäksi leiväksi tai kippaa taikina kulhosta suoraan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille sen kummempia muotoilematta. Näin saat vähän krouvimman ulkonäön leivällesi. 

Leikkaa leivän pintaan terävällä veitsellä ristiviilto ja paista 200- asteisessa uunissa 30 - 40 min.

Leipä on kypsä, kun se kumisee ontosti pohjaan koputettaessa.

P.S. Jos haluat gluteiinitonta soodaleipää, voit käyttää 5dl gluteiinitonta jauhoseosta ja 1,5 dl gluteiinittomia kaurahiutaleita.
Täältä kotikaupoista en ole löytänyt laktoositonta piimää, joten itse käytin nesteenä 3dl maustamatonta jogurttia johon sekoitin 0,5 dl vettä.
Amerikkalaisissa versioissa taikinaan lisäillään hunajaa, rusinoita, voita jne., mutta se onkin sitten ihan toinen juttu. Hyvää kyllä varmasti niinkin. 

Ja tässä lämmintä leipää, olkaapa hyvät.

Meillä on viikonloppuna edessä ennakkoäänestys-reissu Haagiin Suomen suurlähetystöön. Jokos siellä on valinnat tehty?

Tot ziens,
Leena

Vihreän saaren Cliffs of Moher

Dublinin jälkeen halusimme nähdä vähän vihreämpää palaa saaresta. Siksipä suuntasimme kohti länttä ja reissasimme saaren poikki itärannikolta länsirannikolle. Lähdimme aamupimeässä ja ohitimme mm. Tipperaryn, josta en yhäkään osaa sanoa juuri mitään Long way to Tipperary -laulua enempää, sillä niin pimeää sillä kohdin vielä oli. Vähitellen alkoi kuitenkin hämärän seassa pilkottaa kaunista kumpuilevaa ja vihreää maisemaa. Juuri sellaista kuin mielikuvien Irlannissa kuuluukin olla. Katraittain ihanan pyöreitä, villavia lampaita ja pörröturkkisia, melko pienikokoisia lehmiä. Ja sonneja (?)

Harvassa olevat puut olivat tietenkin ilman lehtiään, mutta rungot ja osa oksantyvistä olivat tummanvihreän muratin tai jonkun muun ikivihreän köynnöskasvin peitossa. Kuin vihreään villapaitaan pukeutuneina. Näimme myös useita kasvillisuuden valtaamia rauniokirkkoja, harmaita kivilinnoja ja yksinäisiä ikivanhoja vartiotorneja. Ja kiviaitoja. Lukemattoman määrän kiviaitoja! Ajoittain maisema oli kuin suoraan laadukkaan valokuvateoksen aukeamasivuilta. 

Reissun huippukohta lienee saapuminen The Cliffs of Moherille.
Kuin taikaiskusta myös aurinko ilmestyi näkyviin ja aamupäivän sumu ja pilvet haihtuivat vähitellen lähes kokonaan. Näkymät merelle olivat uskomattoman jylhät ja kauniit.

 Olimme kuulleet, että miljoona turistia vierailee näillä jyrkänteillä joka vuosi ja että yleensä paikassa on kova tungos, etenkin viikonloppuisin. Nyt saimme kuitenkin katsella kallioita melko rauhassa, vaikka muitakin paikalla toki oli. Kummastelin etenkin niitä turisteja, jotka varoitustauluista huolimatta pyrkivät keikkumaan aivan jyrkänteen liukkaimmille reunoille ja kuvailemnaan toisiaan tosi vaarallisen näköisissä paikoissa. Kummallista, että aina noita urheilijoita löytyy paikasta kuin paikasta. 

Minulla itselläni ei ole korkeanpaikankammoa ja saatan kurkistella melko jyrkästäkin pudotuksesta alas, jos paikka on arvioitu turvalliseksi. Minulla ei kuitenkaan ole pienintäkään hinkua roikkua paikoissa, joissa on varoitus/kielto-merkki. Ehkä nuoruuden uhma on jo haipunut meikäläisestä kokonaan. Tylsääkö? Ei, sanon minä, vaan pelkästään järkevää.

Sää oli niin hyvä, että näimme juuri ja juuri myös lähistöllä sijaitsevat Aran-saaret, mikä ei tuolla kuulemma ole mitenkään itsestään selvää. Minua Aran-saaret kiinnostivat erityisesti siksi, koska sieltä ovat peräisin perinteisten irlantilaisten kalastajaneuleiden mallit. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin halunnut pistäytyä noilla saarilla. Olimme jo Dublinista hankkineet kauan haaveilemani lämpöiset villapaidat, joihin oli kudottu juuri noita perinteisiä palmikko- korinpohja- mehiläiskenno- ym. kuvioita. Jokaisella kuviolla on oma symbolinen merkityksensä: esim. mehiläiskenno kuvaa työtä, palmikko (tai cable) onnea, zag zig rakkautta jne. Villapaitamme on kudottu ihanan pehmoisesta sataprosenttisesta mohair-villasta ja neulos on mukavan harvaa, niin ettei paita tunnu paksulta tai turhan tiiviiltä ja kuumalta.  

Jyrkänteille oli rakennettu myös hyvin maisemaan maastoutuva vierailukeskus, jossa oli kahvio, myymälä ja interaktiivinen näyttely. Siellä saattoi tutustua esimerkiksi noiden suojeltujen jyrkänteiden maalajikerrostumiin, alueen mielenkiintoiseen kasvillisuuteen ja lukuisiin siellä tavattaviin lintulajeihin. Koska kallioiden seinämissä on mainioita pesäpaikkoja merilinnuille, tuolla voi bongata kuulemma lunneja, myrskylintuja, riskilöitä ja ruokkeja. Pakko tunnustaa, että minä tunnistin lähinnä kesyjä korppeja. Ja lunninkin olisin varmasti tunnistanut jos vain olisin sellaisen nähnyt. Keskityin kai kuitenkin etupäässä maisemien ihailuun.

Lounaalla kävimme jyrkänteiltä noin kymmenen minuutin matkan päässä sijaitsevassa liikuttavan pienessä ja somassa kyläsessä. Paikassa oli ehkä yksi ravintola (joka oli kiinni), yksi pubi ja kaksi kahvilaa. Valitsimme toisen kahviloista (sen joka oli auki) ja popsimme hyvällä ruokahalulla reilut siivut kasvis-quichea ja couscous-salaattia. Ja saavilliset kuumaa kahvia. Maistui.

Paluumatkalla pysähdyimme Burrenin kansallispuistossa. Burren Bayn alue oli kuumaiseman näköistä, lähes aavemaista kivikkoa. Sen sanotaan olevan sekä botanistien että geologien pyhiinvaelluspaikka. Osa kasveista on peräisin arktisilta alueilta, osa Alpeilta ja Välimereltä. Muuttolinnut ovat kuljettaneet Burreniin kasvien siemeniä noista eri maapallon kolkista. Tuonne pitäisi kyllä päästä patikoimaan ja ihmettelemään kaikessa rauhassa!

Meitä kiinnosti nähdä Dublinin lisäksi myös jokin toinen, vähän pienempi kaupunki. Kivoja vaihtoehtoja olisi varmasti riittänyt, mutta me kurkistimme eloisaan Galwayhin. Joku voi muistaa kaupungin Suomen telkkarissakin pyörineestä rikossarjasta Jack Taylor. Tuo sarja ei ole mitenkään meidän lempparimme, mutta olihan se ihan kiinnostavaa nähdä filmikaupunkia livenä.

Satuimme paikalle eläväisen markkinapäivän alkuiltaan ja meno näytti.. no, sanotaanko.. eläväiseltä. Aurinko paistoi ja liikkeellä oli paljon lapsiperheitä mummoineen ja koirineen. Terassit alkoivat täyttyä Guinnesin siemailijoista. Ehkä pintti tai pari oli monilla jo siinä vaiheessa pohjalla. 

Näimme Irlannista vain pienen pienen siivun. Toivoisin kovasti, että pääsisimme uudelleen vielä joskus vaikkapa patikoimaan tuonne länsirannikon maisemiin. Ja ehkäpä myös eteläosiin. Saaran blogi on herättänyt kiinostuksen myös Corkin maisemiin. Kuka tietää, ehkä saan myös K:n vakuuttuneeksi asiasta...

Nyt lähetän terveiset jo täältä Friederike-myrskyn riepottelemasta Amsterdamista. Rekkoja kaatui myrskytuulen voimasta tänään  teille ja siksi monet tiet olivat poikki, raideliikenne oli pahasti seis ja lentoliikenne aivan sekaisin. Isoja puita kaatui meidänkin kodin lähellä ja telkkarista näin kuinka tuuli viskoi jalankulkijoita ja pyöräilijöitä kumoon. Me olemme ihan kunnossa, mutta kattoterassin järjestys meni taas aivan uusiksi ja pienoiskasvihuoneeni katto lensi kokonaan irti. Isot puiset kukkalaatikot ovat kumossa ja saviruukut säpäleinä. Huh! Nyt illaksi jo rauhoittuu.

Iloiset synttärionnittelut Äidille tätäkin kautta 18.1.!!!

Pysykäähän Te Kaikki myrskyiltä turvassa!

Tot ziens,
Leena 

Vierailu vihreällä saarella - Dublin

Terveiset Irlannista! Lähdimme viime viikolla Dubliniin  ja jäimme sinne vielä viikonlopuksi. Halusimme nimittäin nähdä muutakin kuin Dublinin keskustaa, kun kerran vihreällä saarella olimme. Minä olin Irlannissa ihan ensimmäistä kertaa. Tiesin kyllä, että tämä vuodenaika ei ole matkalle paras mahdollinen, mutta toisaalta olen ymmärtänyt, että sää voi muuloinkin olla kovin epävakainen. Tarkka laskelmointi olisi siis turhaa, joten menoksi vaan, kun tilaisuus tarjoutui!

Ja kannatti! Sateenvarjoa en tarvinnut kertaakaan, vaikka parina päivänä oli tosi harmaata ja tuulistakin. Mutta siihenhän olemme toki Hollannissakin tottuneet. Ja lauantai oli jopa aurinkoinen päivä, joten mikäs sen mukavampaa. Oli oikeastaan hyvä, että ennalta seuratut sääennusteet olivat olleet niin pessimistisiä. Iloisesti on aina kiva yllättyä.

 Parissa kolmessa päivässä ei uudesta kaupungista tietenkään saa kovin kattavaa käsitystä, mutta tällä lyhyellä kokemuksella sanoisin, että tykkäsin kaupungista. Enemmän kuin K. Minusta meininki oli oikeastaan aika kotoisaa. Ehkä osin myös samantapaista hässäkkää kuin Amsterdamissa. Tietysti Dublinin georgiaaninen arkkitehtuuri, hyperaktiivisen Temple Barin kirkkaat iloiset värit, lämpimän kutsuvat pubit ja niistä kuuluva livemusiikki olivat ihan omanlaisiaan. 

Joulu-viritelmät olivat vielä paikoillaan.

Paljon puhuttu ero Dublinin etelä- ja pohjois-osien välillä kyllä näkyi tällaisen nopeankin piipahduksen aikana. Liffey-joen eteläpuolella meno oli hyväntuulista ja kepeääkin. Viikonloppuna liikkeellä oli paljon turisteja ja ilmapiiri oli ystävällinen ja vieraanvarainen. Jonkin matkaa joen pohjoispuolella kuljettuani aloin kuitenkin nähdä myös elämän njurjempaa puolta. Mutta näinhän se taitaa olla kaikkialla. Ja sitten taas pidempään jossakin kaupungissa asuttuaan alkaa tuollaisen karkean kahtiajaon lisäksi nähdä tarkemmin myös erilaisia nyansseja ääripäiden välillä. Noille nyansseille ei meillä kuitenkaan ollut tällä reissulla aikaa. 

Joitakin pakollisia turistinähtävyyksiä ehdimme kuitenkin katsoa.

K oli jo joskus aikaisemmin vieraillut kuuluisassa Trinity Collegessa ja teki sinne torstai-iltana vielä uuden retken illallis-seurueensa kanssa, joten minä lähdin katselemaan tuota maineikasta opinahjoa ihan itsekseni ensimmäisenä Dublinin aamupäivänäni. Collegen maineikkaita opiskelijoita ovat olleet mm. Oscar Wilde ja Samuel Beckett. Ja moni muu. 

  Trinityn rakennuksia

Useat alueen rakennuksista ovat avoinna yleisölle. Minä pistäydyin niistä sisällä vain arvokkaassa vanhassa kirjastossa, jossa on myös  The Book of Kells: Turning Darkness into Light -näyttely. The Book of Kells on Trinityn aarre ja esillä oleva näyttely kuvaa tuon käsin kirjoitetun teoksen historiaa ja taustaa sekä esittelee luonnollista kokoa olevan kopion loisteliaasta Book of Kells -teoksesta. Kauniisti koristeltu ja kuvitettu teos on luultavasti skotlantilaisten munkkien uskomattoman taidokasta työtä ja peräisin vuodelta 800 AD. Trinityyn se on lahjoitettu 1654. Hieno opus, mutta suuremman vaikutuksen minuun teki kylläkin vanha kirjasto, jossa tiedon saattoi suorastaan haistaa. Kauniita vanhoja nähkaselkäisiä opuksia tuhansittain lattiasta kattoon. Ihana!

Itsekseni ehdin käydä myös National Museumissa. Irlannilla on ollut varsin turbulentti historia ja etenkin kelttien ja viikinkien aika kiinnostaa minua kovasti. Arkeologisessa museossa oli mielenkiintoinen  viikinki-aiheinen näyttely ja esillä myös yksinkertaisessa kauneudessaan kiehtovia muinaisia koruja. Etenkin keltti-aiheiset korut, joihin liittyy paljon symboliikkaa ja uskomuksia, ovat mielestäni upeita.

Museo oli rakennuksenakin kaunis. Tässä rappukäytävää.

Arkeologisessa museossa on myös jotenkin hirmuisen kotoisa kahvila. Vai olikohan jalat vain niin väsyksissä siinä vaiheessa? Niin, ja National Galleryn museokauppa on muuten aika kiva myös ;).  

Dublin Castleen en enää jaksanut sisälle lähteä kiertelemään. K on kuulemma joskus illallistanut siellä ja kertoi, että paikka olisi kyllä näkemisen arvoinen. Aina ei kuitenkaan vaan jaksa. Ja nyt raja kulki siinä kohtaa. 

Näkymä Dublin Castlen linnapihalta

Varsinaisia shoppailuja minulla ei ollut oikein varaa tehdä, mutta mahdollisuuksia siihen olisi Dublinissa kyllä ollut. Sen sijaan kaunis ostoskeskus St Stephen s Green-puiston kulmassa oli sellaisenaan katsomisen arvoinen. Tykkään kovasti noista teräksisistä rakenteista. Kuinka keveiltä ne näyttävätkään!

Kuten alussa kerroin, halusimme nähdä muutakin kuin pääkaupunkia. Lauantai-aamuna herätyskello soi puoli kuusi ja me lähdimme katselemaan sitä saaren vihreämpää osaa. Eli jatkoa seuraa..

Tot ziens!
Leena

P.S. Blogger temppuilee jotenkin ja muuttaa fonttini välillä eri kokoiseksi, enkä saa sitä korjattua. Olkoon, tekstin sisältö kuitenkin onneksi pysyy omanani.