Rotinat ja poropeukalon mutakakku

Viikonloppuna osallistuimme onnelliseen tapahtumaan, jossa käväisimme katsastamassa suvun uusinta jäsentä: vain muutaman päivän ikäistä vauvaa. Ja vauvataloonhan on (ainakin karjalaisen perinteen mukaan) vietävä rotinoita. Olen huomannut, että tuo rotina-sana ei suinkaan ole kaikille tuttu, vaikka minulle tietämys on tainnut aikoinaan siirtyä jo äidinmaidossa; Äitini suku kun tulee karjalasta. Muistan kuinka Kerttu-mummoni aina tohotti rotina-rinkeleiden kanssa, kun sukuun saatiin uusi tulokas. 

Rotina on siis ruokatuominen vauvaperheeseen.

Varmasti muuallakin on samaan tapaan viety ruokatuomisia, vaikka rotinat-nimitystä ei olekaan ehkä käytetty. Alun alkaen oli kai tapana viedä vauvaperheeseen ruokaa, koska synnyttänyt äiti tarvitsi vahvistavaa ja ravitsevaa sapuskaa. Samalla haluttiin olla myös avuksi, jotta uuden äidin ei tarvitsisi kökkiä lieden ääressä, vaan hän voisi vähän pidempään keskittyä pienokaiseensa. Viemisinä saattoi olla kimpale kypsää lihaa, kananmunia, juustoa,  leipää tai muuta vahvaa ruokaa. Varsinkin sotien jälkeen tuomiset ovat kuitenkin tainneet olla enemmän sellaista kahvipöytäsorttia, jota on helppo nostella pöytään, kun uteliaita ja innokkaita vieraita saapuu huusholliin vauvaa ihastelemaan.

Perinne ei ehkä ole enää ihan yhtä tärkeä kuin ammoin, koska nykyisin usein onneksi myös perheen isä osaa hääriä lieden ääressä tai vähintäänkin kipaista Alepaan nappaamaan jotain känttyä tai jätskipaketin pakastealtaasta.

Minusta tuo perinne on kuitenkin kiva. Luulen myös, että moni nykyajan nuori perhe olisi ihan mielissään, jos tuomisina kakkuherkkujen lisäksi olisi muutakin pakastimen täytettä. Uusilla vanhemmilla on usein jonkin aikaa vuorokausirytmi sekaisin, unet vähissä ja muutenkin elämä vähän sumuista uuden tulokkaan vuoksi. Silloin voisi olla helpottavaa välillä  kaivaa pakastimesta vaikka anopin tekemää makaronilaatikkoa tai pussillinen sämpylöitä aamukahvipöytään.

Viime sunnuntaina pakkasimme siis mukaan ison kakkulaatikollisen leipomon karjalanpiirakoita, teimme valmiiksi kipollisen munavoita ja minä paistoin pikaisesti äidiltäni saadun ohjeen mukaisen mutakakun. Jos en ihan väärin muista, äiti oli tainnut napata reseptin jostain vanhasta Eeva-lehdestä (?). Alkuperäinen nimi taisi olla vain Helppo mutakakku. Kiitos vaan äiti, tätä onkin tehty jo aika monta kertaa myös ihan omaan kahvipöytään.

Laitan ohjeen tähän muistiin, jospa on joku muukin helpon ja nopean ohjeen tarvitsija täällä. Menet sitten rotinoille tai vain muuten tekee mieli jotakin nopeata tosi herkkua ilman vispaamisia, vatkaamisia tai muita kommervenkkejä, sen kuin vain sekoitat ja paistat! Helppoudesta johtuu myös itse antamani nimi: Poropeukalon mutakakku.

Poropeukalon mutakakku

150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

1. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle.

2. Sulata rasva miedolla lämmöllä kattilassa tai mikrossa. Ota kattila liedeltä. Sekoita sokeri rasvan joukkoon. Lisää munat.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Sekoita sen verran, että taikina on tasaista.

4. Levitä taikina vuokaan. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 15 - 20 minuuttia. Jätä kakku hieman taikinamaiseksi.

Jos käytän pientä irtopohjavuokaa (halkaisija 16,6 cm), ohjeen taikinamäärä on sopiva, mutta jos käytän isompaa vuokaani (halkaisija 24 cm), teen puolitoistakertaisen annoksen taikinaa.

Ihmeempiä leipurin taitoja ei tosiaankaan tarvita. Oikeastaan ainoa virhe, jonka tuossa voi tehdä, on pitää kakkua liian kauan uusissa, jolloin keskikohdan ihana tahmeus jää puuttumaan.

Tarjoa haalea kakku esim. lohkottujen mansikoiden ja vaniljajäätelön kanssa. 

Valmis kakku jäi eilen kuvaamatta, mutta marjat ja jäätelö kaunistivat lopputuloksen kahvipöytäkelpoiseksi. Ja sitäpaitsi,  kakku on ihan älyttömän hyvää ja siitä riittää kerralla aika pienikin siivu, koska se on täyttä tavaraa ;-). Ainakin meillä kaikki ovat tuosta kovasti tykänneet ja siltä näytti myös eilisillä rotinoilla.

Ihana aurinkoinen viikonloppu on takana ja edessä monin tavoin kiva, mutta samalla melko kiireinen viikko. Saapa nähdä, miten pitkään näitä helteitä riittää.

Iloa ja lämpöä sinunkin viikkoosi!
Leena 

Mash, mash, mash ! Eli hollantilainen keittiö

Hernekeiton snert-versio, jossa lusikka seisoo. Seassa porkkanaa, juuriselleriä, sipulia, purjoa ja makkaraa. Läskin olen jättänyt ohjeesta pois.

Varmasti kymmeniä kertoja olen kuullut kysymyksen: Mitä siellä Hollannissa oikein syödään? Eikä tuon utelun tarkoituksena tietenkään ole selvittää, mitä juuri minä valmistan kotona ruoaksi. Hollantilainen keittiö ei vaan taida olla kovinkaan tuttu juttu. 

No juu, se tiedetään että täällä on paljon Edam- ja Gouda-juustoja. Ja Amsterdamissa vierailleet tuntevat katuruokien klassikot: höyryävän kuumat ja valtavan kokoiset ranskalaisia perunoita pullottavat tötteröt, joiden huipulla komeilee tomaatin kokoinen pallero paksua majoneesia. Ja vähän paremmin asiaan vihkiytyneet muistavat nähneensä terasseilla oluen kanssa nautittavia pikkusuolaisia kroketteja tai bitter balleneita. Ja jotkut muistavat jopa kadunkulmissa nököttävät silli-kojut.

Tyypillistä katuruokaa: sämpylä, jonka välissä kroketti. Kroketin sisällä oli tässä tapauksessa vähän peruna-jauhelihalaatikon tapaista juustoista mössöä.

Mutta että mitä Hollannin kodeissa valmistetaan perheelle ruoaksi? Vihoviimeistä totuutta on tietenkin mahdotonta tietää, jos ei pääse  kärpäseksi kattoon perihollantilaisen perheen keittiöön. Kauppojen tarjontaa ja mainoslehtisiä seuraamalla voi kuitenkin päätellä, että paljon tarjotaan pastaa, riisiä, pizzaa, juureksia, kasviksia,  makkaroita, erilaisia tahnoja, leipää, lihaa, kalaa ja kanaa niinkuin monessa muussakin Pohjois-Eurooppalaisessa huushollissa. Varsinkin Amsterdam on myös erittäin monikulttuurinen paikka, ja siksi myös monet etniset keittiöt näkyvät täällä ruokakauppojen valikoimissa. 

Mutta siis... vieläkään en näköjään päässyt itse asiaan, eli tyypilliseen hollantilaiseen keittiöön. Se kuvastaa aika hyvin tilannetta. Mikä oikein on tyypillistä hollantilaista? 

Perunoita, lehtikaalia, savumakkaraa ja vähän vettä. Kansi päälle ja eikun keiehumaan!

Hollantilaisilta ystäviltämme olemme kuitenkin oppineet, että täällä perinteisesti rakastetaan muussaamista. Tästä esimerkkinä on stamppot, jossa yhdistyy hollantilaisten rakastamat keittäminen ja muussaaminen. Ensin siis keitetään raivoisasti jotakin (yleensä perunaa, porkkanaa jne.) Sitten pehmennyt mössö vielä muussataan perusteellisesti ja viereen asetellaan esimerkiksi kunnon pötkö savumakkaraa. Ja voila, siinä on täydellinen hollantilainen ateria.

Boerenkoolstamppot ja savumakkara, alstublieft!

Ja tietysti on muitakin ihania hollantilaisia ruokalajeja kuten Zuurkoolstamppot (muussattua hapankaalia ja muussattuja perunoita) tai Andijviestamppot (muussattua endiiviä ja muussattuja perunoita) tai Boerenkoolstamppot (muussattua lehtikaalia sekoitettuna muussattuihin perunoihin). Alatteko päästä kärryille? Jopa Lidl:ssä oli jokin aika sitten oikein stamppot-viikot!

Kun ystävämme kutsuivat meidät tyypilliselle hollantilaiselle illalliselle, saimme alkupalaksi pienet kulholliset hernekeittoa. Sen jälkeen pöytään kannettiin kaksi höyryävää kulhoa, joista toisessa oli tuota edellä kuvailemaani peruna-porkkana-muussia ja sen kanssa tarjottiin huolellisesti ja pikään hautunutta naudanlihaa ja erittäin hyvää lihan paistoliemestä valmistettua kastiketta. Toisesa kulhossa oli muussattua perunaa, johon oli lisätty muussattua lehtikaalia ja pieniä silavanpaloja ja koko komeuden päällä valtava savumakkara. Lisukkeena tarjottiin vahvaa sinappia.

Kaikki oli oikein hyvää, mutta vaikka yritin ottaa lautaselleni vain pienet annokset ruokia, olo oli tuon jälkeen kuin muussin päällä köllötelleellä makkarapötköllä. Varsinkin kun jälkiruokana tarjoiltiin erilaisia tuhteja juustoja!

Vermeerin Maitotyttö Rijks-museumista

Olemme toki itsekin joskus valmistaneet kotona noita paikallisia ruokia, mutta kerran talvessa kutakin lajia riittää ainakin minulle. Silläkin määrällä hollantilainen muussi-tunnelma on taattu.

Toki on täällä sitten muitakin tyypillisiä herkkuja kuten pannukakut, jotka muistuttavat suomessa syötäviä ohukaisia ja poffertjesit, jotka ovat erityisellä pannulla paistettuja pikkupannareita. Sitten joulun alla syötävät oliebollenit, jotka muistuttavat uppopaistettuja pikkumunkkeja, ihanat kuumat siirappivohvelit  ja lakritsat ja salmiakit. Muun muassa.

Jos Amsterdamissa haluaa syödä ulkona, on todella vaikeata löytää perinteistä hollantilaista ruokaa (ehkä onneksi ;-)). Sen sijaan meidänkin lähikortteleissa voi ruokailla mm. useassakin italialaisessa, kiinalaisessa, japanilaisessa, brasilialaisessa, indonesialaisessa, libanonilaisessa, thaimaalaisessa, halal-ruokaa tarjoilevassa ja.. ja.. vaikka minkälaisessa ruokapaikassa. Joten ei hätää. Nälkä täällä lähtee varmasti, vaikka ei noista muusseista niin välittäisikään.

Ihan tuolla turisti-keskustassa on aika vaikeata löytää hinta-laatu-suhteeltaan kivaa ruokapaikkaa. Ainakin minun mielestäni ravintolat ovat aika kalliita ja laatu on silti harmillisen heikkoa. Syy on tietysti siinä, että turisteja riittää pilvin pimein ja harva palaa takaisin valittamaan. Ihan keskustasta ja pääkatujen varsilta pitäisi lähteä vähän sivummalle, jos haluaa syödä oikeasti hyvin.

Toteammekin K:n kanssa usein, että parasta ruokaa saa tietenkin kotona!!

Rapsakkaa pakkasviikkoa Amsterdamista! 
Pakkasta on tänään keskiviikkona -6 astetta näin päivälläkin. Harvinaista. Onneksi aurinko paistaa!

Tot ziens,
Leena