Lämpöinen ajatus kotinurkilta

Lämpöinen jouluajatus myös Kanavalta.

Täällä Krunikassakin ollaan pikkuhiljaa pääsemässä joulun tunnelmaan. Apuja on saatu ainakin Tuomaanmarkkinoilta sekä Pitkänsillan kupeessa kohoavan kauniin vanhan talon ikkunaseinältä. 

Tuomaanmarkkinoilla iki-ihana karuselli on houkuttanut pieniä ja isompiakin markkinakävijöitä perinteiselle karuselliajelulle. Jotenkin liikuttavaa että kaikenlaisessa megahulinassa ne suurimmat elämykset ovat lopulta usein melko pieniä ja helposti toteutettavissa. 

Toinen ainakin minua ilahduttava juttu on se, että joka vuosi joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien syttyy Unioninkadun ja Siltavuorenrannan kulmauksessa olevan  kerrostalon ikkunakalenterissa uusi valonumero johonkin talon ikkunoista. Ohikulkijat jännittävät aamuisin uuden numeron syttymistä ja päiväkotien lapset tekevät kalenteriretkiä talon nurkalle; mihinkähän ikkunaan se uusi numero tänään ilmestyykään. 

Mielestäni tuo on hauska idea ja mukavan yhteisöllinen juttu joulukuun pimeisiin aamuihin. On oikeastaan aika mahtavaa, että myös kaupungin keskustassa olevassa isossa kerrostalossa löytyy me-henkeä ja yhteisen tunnelman luomista. Useinhan saman talon asukkaiden kanssa ei ole juuri muuta juttua kuin yhteinen valitus kaikista mahdollisista epäkohdista, jos sitäkään. Tällaista hauskan etsimistä sen sijaan voisi olla enemmänkin.

Viime vuonna tähän aikaan Helsingissä oli jo lunta. Alemmassa kuvassa sama talo on kuvaamanani 17.12. Vaikka päivänvalo hieman muuttaa tunnelmaa, ikkunanumerot taisivat vuosi sitten olla vähän hillitymmän värisiä..

Nyt toivottelen kaikille teille rentoja ja onnellisia joulukuun lopun päiviä. Voikaahan hyvin.

Leena

Kävelyllä kotinurkilla, osa 5 Krunikan helmiä

Viime viikolla Hesarin jutussa tutkija Miika Norppa vastasi toimittajan kysymykseen: Miksi Helsingin uudet alueet eivät tunnu kaupungilta? Itse kyllä tässä kohtaa ehdin miettiä, että pitäisikö kaupungin aina jotenkin tuntua varsinaisesti kaupungilta, mutta ymmärrän kyllä toimittajan ajatuksen tuon kysymyksen taustalla. 

Vanhat perinteisesti rakennetut kaupunginosat sisäpihakortteleineen ovat nykyisin hyvin haluttuja ja samalla todella kalliita asuialueita. Kaikki halukkaat eivät näille alueille mahdu, ja lisää asuintilaa kaupunkiin siis tarvitaan. Vaikka Helsingin keskustan välittömään läheisyyteen on ihan vastikään rakennettu useampikin uusi asuinalue, esimerkiksi Kalasatama, Jätkäsaari, Sompasaari..., ne muistuttavat Norpan mukaan enemmänkin esikaupunkirakentamista kuin varsinaista kaupunkiympäristöä. 

Hänellä on myös huoli siitä, että nykyisillä rakentamismenetelmillä Helsingistä rakentuu jonkinlainen kertakäyttökaupunki. Rakennusten ei ole tarkoituskaan kestää kovin pitkään! Norpan mielestä nyt pitäisikin olla tarkkana ja rakentaa fyysisesti ja tyylillisesti kestävämpää.

Vaikka hän onkin sitä mieltä, että uusien kortteleiden ei tarvitse tuntua vanhoilta, voisimme hänen mielestään tässäkin ajassa silti ottaa mallia joistakin vanhoista kivoista ja viihtyisyyttä lisäävistä jutuista, kuten vaikkapa erkkereistä, torniaiheista, ornamentiikasta ja juhlavista porraskäytävistä. Myös paksut seinät ja leveät ikkunalaudat hän mainitsee tässä yhteydessä ja niille minäkin peukutan kovasti. 

Juttuaihe kiinnosti, koska olen viime aikoina miettinyt paljon asumista, arkkitehtuuria ja vähän taidettakin. Siksipä tartuin aiheeseen minäkin. Taas.Viimeksihän postailin Kirkkonummella sijaitsevasta Hvitträskistä ja sen ihastuttavasta art noveau / jugend-arkkitehtuurista.

Helsinki on maailman mitassa ainutlaatuinen jugendkaupunki - onhan täällä jugendrakennuksia peräti 600! Tämän tästä useiden Helsingin kaupunginosien kaduilla tulee vastaan iloittelevaa ja leikkisää arkkitehtuuria, eli keskiaikaisen näköisiä torneja, erikoisia kattoja ja koristeaiheita, viehättäviä ikkunoita ja ovisyvennyksiä sekä muotojen, materiaalien ja värien runsautta.

Art nouveau, Suomessa puhutaan usein jugendista, kehittyi Euroopassa 1800-luvun lopulla. Haluttiin irrottautua menneestä ja luoda parempi, tasa-arvoisempi ja kauniimpi maailma taiteen ja arkkitehtuurin keinoin ja vallalla olikin ennenkokematon kokeilunhalu. Joukko nuoria arkkitehteja heittäytyi innostuneena taisteluun uusien aatteiden puolesta. Vanhaa klassisten yksityiskohtien kuorruttamaa julkisivukoristelua pidettiin aikansa eläneenä ja tilalle haluttiin uusi, aito ja usein luontoaiheinen koristelu. Kaupunkikuvallinen ilme haluttiin valoisaksi ja sakarat, tornit, ulkonemat, erimuotoiset ja epäsymmetrisesti sijoitetut ikkunat ja luonnonkiven käyttö toivat uutta ja raikasta ilmettä kaupunkikuvaan. Suomessa jugendkauden merkittävin arkkitehtuuritoimisto oli Gesellius-Lindgren-Saarinen. Toimisto murtautui kansainväliseen tietoisuuteen Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongilla vuonna 1900. 

Vuosi 1913 oli Helsingin rakentamisen huippuvuosi: asuntoja valmistui silloin Helsinkiin enemmän kuin muihin Suomen kaupunkeihin yhteensä. Koska Helsingin kiivain kasvuvaihe teollistumisen myötä ajoittui juuri tuohon vuosisadan vaihteeseen, täällä oli oiva maaperä uuden ajattelutavan arkkitehtuurille. Rakentamisen intensiivinen kausi päättyi Helsingissäkin äkillisesti ensimmäiseen maailmansotaan ja näin jugendinkin kukoistusaika oli hyvin lyhyt, vain 1895 - 1915, mutta se riitti jättämään jälkensä  kaupunkikuvaan. Onneksi! 

Art nouveauta on kutsuttu ensimmäiseksi aidosti kansainväliseksi taidesuuntaukseksi. Vaikka se eri maissa kehittyi vaihtelevissa olosuhteissa ja erilaisiksi versioiksi, sen perusta pysyi kuitenkin samana: innoitusta haettiin kasvi- ja eläinmaailmasta ja paikallisista materiaaleista luotiin ainutlaatuisia tyyliteltyjä muotoja ja kokonaistaideteoksia. Art nouveau kehittyi siis monissa Euroopan maissa omaleimaiseksi ja ainutlaatuiseksi. Suomessa juuri luonto ja myyttiset Kalevalaiset hahmot heräsivät eloon rakennusten seinäkoristeissa ja sisätilojen yksityiskohdissa. 

Tähän aiheeseen sopinee, että jatkan myös Krunikka-kierroksiani:

Kävelyllä kotinurkilla, Kruununhaan jugend-kierros alkakoon

Helsinki siis pursuaa ihastuttavia esimerkkejä tästä rakastetusta rakennustyylistä ja voinkin aloittaa tämän kaupunkikierrokseni kätevästi ihan kotinurkilta. Vaikka hienoja jugend-kaupunginosia on useita, Kruununhaka maastonmuotoineen on aikoinaan tarjonnut mahtavan alustan kekseliäälle rakennustaiteelle. Alueen vaihteleva, paikoin kallioinen maasto on pakottanut rakentamaan erikokoisia kortteleita ja poikkeamaan säännöllisestä ruutukaavasta. Tilanpuute ja vaikea maasto kannustivat kekseliäitä suunnittelijoita tuottamaan yksilöllistä arkkitehtuuria ja yllättäviäkin katunäkymiä.

Krunikan jugend-kierros kannattaa aloittaa syrjäiseltä, rauhalliselta Oikokadulta. Mielestäni Oikokadun ehdoton kaunotar on Valter Jungin ja Emil Fabritiuksen suunnittelema vanha keltainen koulu, Oikokatu 7, joka on rakennettu 1905. Alkuperäiseltä nimeltään se on Semigradskyn Pientenlastenkoulu. Mukava huomata, että myös lapsille haluttiin rakentaa kauniita tiloja! Ihana huuhkaja rakennuksen kulmassa tuo tullessaan tuulahduksen sekä kansansaduista että metsäluonnosta. 

Viereisen hienostuneen vihreän rakennuksen, Oikokatu 5, erkkereitä, torneja ja soikeita ikkunoita käyn usein ihailemassa iltalenkeilläni, koska ne näyttävät erityisen kauniilta kun hienoinen hämärä on laskeutunut kaduille ja ikkunoista loistaa lämpöinen tuikkiva valo. 

Vinosti vastapäätä sijaitsee yksinkertaisempi ja maanläheisempi, mutta ehkä juuri siksi niin kaunis rautatieläisten perustama asunto-osakeyhtiö Valo (Oikokatu 6-8).

Läheisen ja lähes yhtä rauhallisen Kristianinkadun pohjoislaidasta löytyy myös muutama helmi. Esimerkiksi Kristianinkatu 17, jonka porrashuoneen seinä vie ajatukset keskiaikaiseen kirkkoon. 

Kristianinkatu 7 - Välikatu 2 taas henkii keskieurooppalaista art noveauta ja ilmentää kaupunkihuvilan ideaa. Olen valokuvannut taloa aiemminkin ja etenkin sen räystäslistan runsasmuotoisesta köynnöskoristelusta kertoilin jo aiemmassa postauksessani. 

Vastapäätä, Välikadun toisella puolella, Kristianinkatu 5, on ihana roosanvärinen romanttinen asuinkerrostalo, jossa on keskiaikaisen linnan ja huvila-arkkitehtuurin piirteitä. Olenkin maininnut, että tämä talo oli aikoinaan myös suositun tv-julkkiksen, Teija Sopasen asuintalo.

Korttelin läpi Liisankadulle ulottuva Kulmakatu 4a:n (Liisankatu 11) julkisivuun tulee hauskaa elävyyttä ikkunoiden välissä kulkevista valkoisista klinkkerinauhoista ja ihananasta jugendille tyypillisestä orava-aiheisesta koristeesta oven yläpuolella.

Yksi omista suosikeistani on Liisankadun ja Meritullinkadun kulmassa kohoava vaalea talo, jossa on paksu linnamainen kulmatorni, erimuotoiset erkkerit ja elävästi ripotellut parvekkeet. Vaikka erilaisia yksityiskohtia on loputtomasti, yleiskuva on siitä huolimatta hyvin rauhallinen. Meritullinkadun puolella talossa on ihastuttava ulpukoiden kehystämä porttikäytävä.

Myöhäisjugendista hieno esimerkki on Liisankatu 12 sijaitseva Kalervo- niminen asuin- ja liikerakennus. Tämä 1908 valmistunut talo enteilee jo suoralinjaisempaa suunnitteluihannetta. Näyttävä kulmarakennus!

Päätän Krunikan kierrokseni tällä kertaa tähän. Päätä ja kinttuja väsyttää ja jätän myös teidät lepuuttamaan jalkojanne (tai istumalihaksianne) ja jatkanen kierrostani joskus myöhemmin. Krunikassa ja myös varsinkin Katajanokalla ja Kaartinkaupungissa on rakennuksissa paljon hauskoja yksityiskohtia, joita olisi kiva yhdessä ihmetellä. Olen monta kertaa itsekseni miettinyt, että katse kannattaa kaupungissakin joskus nostaa katutasoa ylemmäksi. Siellä saattaa lymyillä ilahduttavia yllätyksiä vaikka kuinka paljon.

Toivottavasti joku muukin kuin minä jaksaa innostua yli sata vuotta vanhoista talokaunottarista. Mahtavaa, että ne ovat kestäneet aikaa ja että niitä korjataan ja uudistetaan varoen ja hellyydellä. 

Mukavaa syyskuista viikkoa ja iloinen ajatus kaikille,

Leena


P.S. Tutustuessani Helsingin jugendiin, olen noukkinut tietoja Helsingin Kaupunginmuseon julkaisusta Arkkitehtuuriopas, Helsingin jugend

Kävelyllä kotinurkilla osa 4. Anatomiaa, fysiologiaa ja hulinaa

Reilu viikko sitten kävelimme myöhään illalla Sompasaaresta kotiin päin kohti Kruununhakaa. Kello oli jo vaikka mitä, mutta hidastelimme, tunnelmoimme ja nautimme valoisan yön kuutamosta, mustarastaan vähitellen hiipuvasta laulusta, syreenien ja tuomien tuoksusta ja hiljenneestä kaupungista. Voi että kuinka tykkäänkään Helsingistä valoisina kesäöinä ja aikaisina aamuina. Olen tylsän vähän niin iltavirkku kuin aamuvirkkukaan, mutta joskus ylitän itseni ja nautin juuri näistä ihanista hetkistä, jolloin  tämä rakas kotikaupunkini on parhaimmillaan: hiljaisena ja tilaa antavana. Ihan parasta!

Hakaniemen rannasta katsottuna Krunikan pohjoisin osa eli Siltasaarenranta näytti uskomattoman kauniilta heijastuessaan salmen lähes tyynestä veden pinnasta.

Kirjatyöntekijönkadun talorivistö

Tuo tavallisen näköinen talorivistö näytti kyllä parhaan puolensa vaaleanpunaisessa hehkussa. Kuvassa vasemmalle jää Hakaniemensilta joka siis yhdistää Pohjoisrannan ja Sörnäisten rantatien. Sitä pitkin kulkee päivisin raskastakin liikennettä, mutta nyt liikenne oli harventunut satunnaisiksi köröttelijöiksi. Reunimmaisena oikealla näkyy punatiilinen vanha fysiikan laitos. Hakaniemensillan ja fysiikanlaitoksen väliin jäävä talorivistö on Kirjatyöntekijänkadulla. Kirjatyöntekijänkatu 12:ssa (rivistössä toinen oikealta) on aikoinaan asustelleet mm. näyttelijät Kyllikki Väre ja Unto Salminen ja heidän poikansa Esko Salminen, kirjallisuudentutkija Eino Krohn ja taidegraafikko Erkki Tanttu.

Esko Salminen on Vanhinta Helsinkiä-kirjassa kertonut, että Siltavuoren ranta oli kiva paikka asua. Siinä oli pieni puisto ja halkopinot rannassa. Lähellä olivat jyrkät kalliot, jotka nyt on aidattu. Rannassa oli myös mainio jalkapallokenttä, joka katosi kun uusi silta Hakaniemeen rakennettiin. Hän kertoo myös päässeensä vanhempiensa kanssa sunnuntaisin syömään naapuritaloon Kirjan ravintolaan. Se oli taiteilijaravintola ja näyttelijävanhemmat kävivätkin siellä usein.

Kirjan talo

Kirja-ravintola sijaitsi siis aivan Salmisten naapurissa. Talo on rakennettu 1935 puretun Kirjapainajain yhdistyksen vanhan puutalon paikalle. Uuteen taloon rakennettiin kokoustiloja, asuntoja yhdistyksen jäsenille ja ravintola. 

Talo oli alusta lähtien mukana monessa kulttuurihankkeessa. Siellä perustettiin 1936 vasemmistolainen kulttuuriyhdistys Kiila. Se oli Suomen Työväen Näyttämön kotiteatteri 1935-1939. Ryhmäteatteri esiintyi siellä 1970-luvulla. Juhlasalissa toimi 1960-luvulle asti Olavi Virran johtama levytysstudio Levytukku ja salissa tanssittiin silloin monena iltana viikossa. 

Kirjan ravintolasta tuli 1960-luvulla myös kaupungin intelligentsian kohtauspaikka. Kirjalla saattoi kuulemma kohdata kuuluisia kirjailijoita, vaikkapa Paasilinnan veljekset, Hannu Salaman ja PenttiSaarikosken. Itse en ole koskaan käynyt sisällä tuolla kuuluisassa ravintolassa ja nykyisin sinne ei varmaan edes olisi meikeläisellä menemistä. Kirjalla taitaa nimittäin toimia yksityinen klubi, jonka (reilusti) maksavat osakkaat voivat tuoda sinne omia vieraitaan. Kaupungilla olen kuullut kutsuttavan paikkaa Sikariklubiksi.

Siltavuorta toukokuun myöhäisillassa

Koko tuo kuvassa vasemmalla näkyvä korkea Siltavuori jyrkkine kallioineen oli vielä 1900-luvun alussa rakentamatta. Silloin siihen iski silmänsä Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto. Fysiologian laitos tarvitsi nimittäin rakennusmaata, sillä professoriksi valittu R. Tigerstedt oli ilmoittanut, ettei tule Tukkholmasta Helsinkiin, ellei laitokselle rakenneta uutta laboratoriota. 

Syrjäinen Siltavuori keksittiin hankkeelle erinomaiseksi paikaksi. Uusi laboratorio pystytettiin 1905 suoraan vankalle peruskalliolle, sillä tärkeissä laboratoriokokeissa rakenteet eivät saaneet täristä. Siltavuoren korkeimmalle huipulle nousi viisi vuotta myöhemmin myös punatiilinen fysiologian laitos, joka näkyi kauas Siltavuorensalmen yli. Ensimmäisen maailmansodan viivyttämänä anatomian laitos valmistui vasta 1928.

Vanha fysiikan laitos kohoaa majesteetillisena korkeimmalla kohdalla. Oikealla, hieman erillään 2005 valmistunut Minerva.

Noiden alkuvuosikymmenien aikana laitokset elivät vähän kuin omaa elämäänsä syrjässä kaupungin hulinoilta. Siltavuorella asui tuolloin lähinnä laitosten henkilökuntaa perheineen ja siellä 1940-50-luvuilla kasvaneet lapset ovat kertoneet, että heitä oli yhteensä parisenkymmentä ja piha-alue tuntui silloin olevan heidän omaa valtakuntaansa. Pihamailla kasvoi pähkinäpuita ja syreenejä ja talonmiesten ja vahtimestareiden rouvilla oli omat puutarhapalstat. Laitosten keskellä oli iso nurmikenttä, jolla pelattiin pesäpalloa ja lapsilla oli omat olympialaisensa. 

Enää Siltavuorella ei tietääkseni varsinaisesti asu ketään. Nyt jännittävät leikkikalliot on louhittu pois uudisrakentamisen tieltä ja niiden tilalle on noussut Minerva-talo, jonka kaksi alinta kerrosta louhittiin kallion sisään. Siltavuorella käyskentelee noin 4500 opiskelijaa, joista suuri osa lukee käyttäytymistieteitä. Fysiikan laitos on siirtynyt 1900-luvun lopussa Kumpulaan ja lääketieteelliset laitokset Meilahteen.

Itse muistan opiskeluajoilta istuneeni anatomian laitoksen vanhuuttaan natisevassa puolipyöreässä suuressa luentosalissa ja ihailleeni fysiologian laitoksen ulkoseinässä tuijottavaa Minervan pöllöä, joka tapitti pyöreillä silmillään Snellmanninkatua. Siellä se muuten istuu yhä edelleen vartioimassa. 

 Siltavuoren kupeessa Siltavuorenrantaa hallitsee Provianttimakasiini (proviant-sana tarkoittaa sekä ruotsin että saksan kielessä muonavaroja). Tuo entinen venäläisen sotaväen vanha muonamakasiini on nykyään Kansallisarkiston käytössä.

Provianttimakasiini. Taustalla em. yliopiston laitokset

Voi kun näistä kulmista tuleekin höpöteltyä pitkästi! Nyt olisi kuitenkin jo kipitettävä eteenpäin. En silti malta olla laittamatta tähän loppuun kuvaa uusista maailmanmestareista. Joukko nimittäin järjesti tuossa naapurin Kaisaniemessä mekoiset bileet maanantaina. Meille kotiin kuului kannattajien iloinen huuto ja laulu ja torvien toitotus. Oli ihan mahdotonta olla yhtymättä iloon. Onhan se kultamitali hieno saavutus. Onnea Leijonat!

Nyt kaikille kaunista Helatorstai-viikkoa!

Halit,
Leena

Kävelyllä kotinurkilla, osa 3.Tervaa ja merituulta

Tänään Kruununhaan kaupunginosan kävelyretki tehdäänkin kapeiden kivisten katujen sijaan raikkaaseen merimaisemaan ja loikataan vaikka Liisankatua pitkin alas suoraan rantaan ja tervantuoksuun. Pidä huivistasi kiinni!

Krunikan itäreuna rajoittuu Pohjoisrantaan ja aina Korkeasaaren vesialueeseen asti. Sivumennen sanottuna olen oikeastaan vähän hämmentynyt ymmärrettyäni, että myös isoja vesialueita voi kuulua kaupunginosaan. 

Pohjoisrannassa sijaitsi jo 1700-luvulla Helsingin pääsatama.  Paikka oli mainio, koska se lepäsi mukavasti Katajanokan suojassa ja ranta oli riittävän syvä. Laivojen oli näissä olosuhteissa helppoa ja luontevaa kiinnittyä laituriin. Ensimmäinen pistolaituri paikalla on ymmärtääkseni ollut jo 1652. Kalastajat ja käsityöläiset alkoivat rakentaa sataman läheisyyteen, meren äärelle, pieniä puutalojaan jonkinlaiseksi rykelmäksi ja sitten 1800-luvun puolivälin jälkeen Pohjoisrantaan alettiin rakentaa myös komeita kivitaloja.

Helsinkiläisille tutun Halkolaiturin paikalla on ollut laivalaituri jo ainakin 1700-luvulta asti. Nykyinen T-muotoinen Halkolaituri rakennettiin valmiiksi 1889-1891 välisenä aikana. Laiturin kautta rahdattiin maihin muun muassa viiniä, suolaa, hedelmiä ja siirtomaatavaroita. Vähitellen Pohjoisrannan merkitys satamapaikkana kuitenkin väheni ja laivaliikenteen painopiste siirtyi muualle, koska Pohjoisranta oli jäänyt ilman tärkeää rautatieyhteyttä. 

Pohjoisrantaa Terviksesta zoomailtuna

Hauskana menneen ajan muistelona olen kuullut, että 1870-luvulla Pohjoisrannan jäälle avattiin luistinrata, josta tuli heti suosittu kohtauspaikka. Rataa reunustivat jäähän isketyt kuuset, joiden välissä iltaisin tuikkivat värilliset valot. Rantapaviljongissa myytiin hehkutettuja viinejä ja limonadia sekä piparkakkuja. Yhteisluisteluissa rata suorastaan vilisi nuorisoa, joka viiletti jäällä Kaartin soittokunnan tahdissa. Radalla luistellessa tavttiin mielitiettyjä ja solmittiin uusia tuttavuuksia. Huomasin muuten jossakin vanhan mainoksen, jossa ylistettiin tuota Helsingin Luistinklubin rataa. Siinä mainittiin, että soittoa on iltaisin 3 tai 4 kertaa viikossa ja radalle pääsi myös kävelemään 1 mk:n sisäänpääsymaksusta.

Luistelijoita tauolla Pohjoisrannan jäällä 1906. Kuva Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista, kuvaaja tuntematon

Vaikka samanlaista luistinrataromantiikkaa ei nykyisin enää olekaan koettavissa, juuri Halkolaituri vetää ainakin minua puoleensa. Suuntaan kengänkärkeni sinne aina kun aikaa on vähän, mutta silti mielen on vallannut vahva tarve kuunnella lokkeja, haistella tervan tuoksua ja ihastella tuulen ulinaa puupurjelaivojen mastoissa ja köysissä. Sellainen tarve ja kaihomieli iskee kummasti varsinkin keväisin.

Kruununhaan asukasyhdistys oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että Helsingin kaupunki teki vuonna 1991 päätöksen Halkolaiturin kunnostamisesta purjelaivojen käyttöön. Kolme vuotta myöhemmin laituri sitten vuokrattiin Helsingin Purjelaivasatamayhdistykselle, joka tarjoaa nyt satamapaikkoja ihastuttaville perinnelaivoille. Laiturilla pääsee siis katselemaan puisia purjelaivoja ja -veneitä, sekä muutenkin näkemään ja kokemaan lähietäisyydeltä purjehdus- ja laivaperinnettä. Siellä voi nähdä ison purjelaivan lähdön merelle tai purjeenlaskut ja laivan kiinnittymisen satamaan. 

Pohjoisrannasta kulkee myös pengertie läheiseen Tervasaareen. 

Nimensä saari on saanut sielä sijainneista tervan vientiä harjoittaneiden kauppiaiden tervavarastoista. Terva-aitat oli sijoitettu saarelle palovaaran vuoksi. Vuonna 1939 saari yhdistettiin mantereeseen Tervassaarenkannaksen välityksellä ja sen jälkeen kaupunki alkoi pitää aluetta varastonaan. Vielä 1960-luvun alussa lauta-aita sulki sinne johtavan kannaksen, sillä saari oli yhä varastoalue ja lumenkaatopaikka ja täynnä hylkytavaraa. 

Tervasaarenkannasta pitkin saareen pääsee kävellen, polkupyörällä ja autollakin parkkipaikalle asti.

Kruununhaka-Seura halusi kuitenkin pelastaa saaren ja siellä olevan purku-uhan alla olevan vanhan aitan parempaan käyttöön. Kaupunginosa oli nimittäin menettänyt palasen vuosisataista rauhaa ja idylliään, kun Pohjoisrannan upea lehmuskuja oli tuhottu joitakin vuosia aikaisemmin ja rantaan sen tilalle oli rakennettu leveä ja vilkas liikenneväylä. Kruununhakalaiset olivat uuden tien myötä menettäneet suositun virkistysalueensa meren äärellä. Tervasaaren pelastushanke onnistui ja 1960- luvun lopulla saareen perustettiin jo ensimmäinen kesäkahvila. 

Nykyisin krunikkalaiset ulkoilevat tällä pikkusaarellaan usein koirineen ja/tai lapsineen. Molempiin tarkoituksiin saarella on omat alueensa. Koirille on rannassa jopa hauska uimapaikka! 

Tervasaari onkin selvästi Krunikan keidas, muutenhan Kruununhaka on kaupunginosista vähiten vihreä, jos siis lasketaan viheralueiden määrä suhteutettuna asukaslukuun. 

Tervis on ihana piknik-paikka, mutta jos omat eväät ovat unohtuneet, saaressa voi nälän tai janon yllättäessä poiketa myös vanhassa aittarakennuksessa toimivan autenttisen ravintola Savun hämäriin sisätiloihin tai aurinkoiselle terassille. Juuri tarkistin asian ja huomasin, että tänä kesänä ravintolan kesäkausi alkaa 21.5. Viime vuosien suomenlomilla en Savussa ehtinytkään käydä, mutta tänä kesänä asia varmasti korjaantuu. Aiemmilta vuosilta muistan, että miljöö oli mukava, ruoka hyvää ja palvelu hitaanpuoleista. Onkohan tilanne yhä sama? Pitänee tarkistaa käytännössä tämänhetkinen tilanne. 

Savu vielä odottelee kesäkauden alkamista.

Toukokuun alkupuoliskolla saaressa on vielä ollut melko hiljaista, mutta aurinkoisina päivinä ainakin minä olen ehtinyt jo nauttia siellä vilakasta merituulesta, lokkien ja tiirojen huudoista, Katajanokalta näkyvien jäänmurtajien jämäkästä kauneudesta, mattolaiturin tunnelmasta, vastapäisen Korkeasaaren rantanäkymästä, tylyhköstä Merihaan siluetista ja Terviksen koirapuiston iloisista ja riehakkaista uimamaistereista. Tämä pikkuruinen saari on vaatimattomasta koostaan huolimatta ihana merellinen virkistäytymispaikka tällaiselle kantakaupungin maakravulle!! 

Purjevene lähdössä merelle . Taustalla Katajanokan jäänsärkijä Voima.

Merihaan (mielestäni vähän tyly) siluetti

Koirien uimaranta Tervasaaressa

Pohjoisrannasta olisi vielä monen monituista juttua kerrottavana, mutta olkoon tämä nyt tässä. Ehkä joskus myöhemmin lisää myös noista ihanista historiaa huokuvista taloista ja niiden asukkaista.

Tänään maanantaina, Kukan päivänä, mielessä pyörii vielä mennyt vilkas viikonloppu. Lauantai oli minulle mieluinen kurssi- ja koulutuspäivä ja eilinen sunnuntai vilahtikin sitten nopeasti vierailuineen, äitienpäiväbrunsseineen ja -lounaineen. Lämpimiä ajatuksia noiden ihanien hetkien järjestäjille! Kiitos. Olette rakkaita.

Nyt kaikille muillekin valoisaa maanantaita ja alkavaa viikkoa. Kevät on todella hyvässä vauhdissa, vaikka oikeasti lämpimät päivät ovat taas hetken antaneet odottaa itseään.

Ajatuksin,
Leena