Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaustaide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaustaide. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Oppikoululaisen ihastus ja rippikoululaisen retkimuisto



Käväisimme Suomessa jo toisen kerran tänä kesänä. Aluksi vietimme perheen kanssa yhdistettyjä 90-vuotis syntymäpäiviä. Kuten huomaatte, syy juhlaan on helppo löytää, vaikka ei niin sattuisikaan mitään erityistä juuri täsmäpäivään. Varsinaisiin synttäreihin oli oikeasti aikaa vielä kaksi ja kolme viikkoa, mutta ei haitannut. Juhlat vietettiin lahjojen, laulujen ja kakkujen kera oikein pieteetillä, kun kerran satuimme nyt saamaan joukon kasaan.

Toinen hauska Suomi-juttu oli vierailu maisemissa, jotka herättivät mukavia muistoja lapsuus- ja nuoruusvuosilta. Kävimme vanhempieni kanssa ajelemassa Rautaveden kansallismaisemassa ja vierailimme Tyrvään Pyhän Olavin keskiaikaisessa kivikirkossa. 



Kirkko on peräisin 1500-luvun alusta ja sillä on ehtinyt olla vaiheikas historia. Tulipalon jälkeen 1600-luvulla kirkkoon rakennettiin upea paanukatto ja uudet lehterit, joihin A. Löfmark maalasi hienot kirkkomaalaukset. Myöhemmin lähiseudulle rakennettiin kuitenkin uusi kaksitorninen kirkko keskelle asutusta ja tämä uskomattoman kauniilla paikalla oleva vanha kirkko autioitui. Unohduksen vuosikymmenillä oli puolensa, koska tuolloin kirkkoa ei korjattu tai modernisoitu ja sisätila säilyi 1600- ja 1700-lukujen asussa.

1960-luvulla kirkkoa korjattiin museoviraston johdolla ja siitä tuli suosittu vihkikirkko ja matkailukohde. Aika oli kuitenkin jo vahingoittanut vanhaa paanukattoa ja niinpä vuonna 1996, entisajan rakennusperinteitä kunnioittaen, 800 talkoolaista aloitti valtavan urakan. He veistivät käsin tarvittavat 16 000 paanua ja jo vuoden kuluttua voitiinkin juhlia työn valmistumista. Sitten tapahtui jotain kamalaa. Kolme viikkoa juhlien jälkeen kirkkoa kohtasi tuhopoltto. Seurakuntalaiset seisoivat mykistyneinä savuavilla raunioilla. Kaikki se valtava voiman ponnistus oli tehty tyhjäksi yhdessä yössä.



Kerrotaan, että jo tuolta raunioilta lähti kasvamaan ajatus rakentaa kirkko uudelleen ulkoasultaan entiseksi ja sisätiloiltaan entisen kaltaiseksi. Haluttiin palauttaa menetetyn kirkon sisätilan tunnelma.



Edessä oli valtava työmaa, mutta kaikesta selvittiin. Erityisen haastavaksi koettiin sisätilojen maalaustyöstä päättäminen. Tunnettuja taiteilijoita haastateltiin ja lopulta työhön päätettiin kutsua kaksi varsin erilaista taiteilijaa, Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen. Maalaustyö vaati erityistä taitoa olosuhteista johtuen, koska kirkkoa ei lämmitetty lainkaan ja lattian alta nouseva kosteuskin haittasi. Töitä voitiin tehdä vain vuoden lämpimimpänä aikana. Myös värit oli valmistettava itse. Maalaustyö on myös  historiallinen. Edellinen vastaava kokonaistaideteos löytyy Tampereen tuomiokirkosta, jonka maalasivat Hugo Simberg ja Magnus Enckel 1900-luvun alussa.



Vaikka tykkään sekä Rauhalan että Lavosen töistä, etukäteen ihmettelin miten kaksi noin eri tyyppistä taiteilijaa voivat yhdessä saada aikaan kauniin kokonaisuuden. Ja nyt on kyllä pakko myöntää, että lopputulos Pyhän Olavin kirkossa on oikein onnistunut.







 Viimeistään nyt joku teistä jo varmaan ihmettelee tuota otsikkoani. Miten pieni oppikoululainen tai edes rippikoululainen tähän juttuun liittyvät!?

Avaanpa vähän taustoja. Pienenä oppikoululaisena lähes ensimmäinen asia, joka muistuu tuolta ekalta syksyltä mieleeni, on koulun oppilaskunnan vaalit. Minulla ei tietenkään ollut minkään valtakunnan käsitystä siitä, mitä moiset vaalit tarkoittivat, eikä asiaa taidettu meille pienimmille edes kummemmin selittää. Mutta suuri vastuu kuitenkin ojennettiin kuin hopealautasella. Minullakin oli käytössä se yksi arvokas ääni. Vaan ei hajuakaan, mihin sen käyttäisin. No, koulun ala-aulan seinälle oli ilmestynyt oppilaiden kasvokuvia ja niiden vieressä oli tietenkin se tärkeä numero. En tunnistanut kasvokuvista tai nimistä ketään, mutta kun oikein tarkkaan kuvia katselin, huomasin isojen lukiopoikien joukosta erään, jolla oli kovin kiltti hymy ja kauniit kihartuvat hiukset. Siinä olisi sankarini, jolle ääneni ilomielin antaisin!! Ehdokkaan nimi oli Osmo. Nimikin oli ihan kiva. Niinpä äänestyspäivänä kirjoitin kieli keskellä suuta ehdokkaani numeron lapulle. Siitä, tuliko Osmo Rauhala silloin valituksi, minulla ei ole mitään muistikuvaa. Mutta sinä vuonna minulla oli joka tapauksessa oma sankarini koulun isojen poikien joukossa. Se oli Osmo.

Rippileiriltä taas teimme joukolla bussiretken tuonne Pyhän Olavin kirkkoon. Kesä oli kauneimmillaan, alttarilla oli maljakossa iso kimppu niittykukkia ja valo siivilöityi ikkunoista ihanasti. Tunnelma teki lähtemättömän vaikutuksen nuoren tytön mieleeni. Myöhemmin olin sanonut vanhemmilleni, että jos joskus menen naimisiin, se kyllä tapahtuu tuolla. Toisin tietenkin kävi, mutta ymmärrän kyllä silloisen romanttisen ajatukseni.



Kun viimeisin remontti oli ohi ja kirkko avautui yleisölle 2009, mediahuomio oli melkoinen ja kesällä 2010 vierailijamäärä ylitti jo 100 000 hengen rajan. Suurin ryntäys on varmasti jo vähän laantunut, mutta elokuisena maanantainakin vieraita tipahteli yhä tasaisesti. Jos kesällä siellä päin liikutte, pistäytykää toki. 

Suomessa ainakin väliaikaisesti vähän viileni, mutta kun eilen illalla palasimme tänne Amsterdamiin, täällä oli myöhään vielä kolmekymmentä astetta ja tukahduttavan kosteaa. Yöllä heräsimme ukkosen jyrinään, mutta yhä sisälläkin oli 31,5 astetta. Tämä keskiviikko onkin sitten sateen jälkeen hitusen raikkaampi. Huh.

Iloa teidänkin keskiviikkoonne!
Tot ziens,
Leena






keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

varsinainer remprantti





Nooh, eihän se nym mikääv varsinainer remprantti oo, mutta... 

On lausahdus, jonka muistan kuulleeni erään ylpeän isän suusta, kun hän kursaillen otti vastaan kehujani jälkipolvensa piirustuksesta. Oikea Remprantti olisi hänen mielestään ollut ehkä vielä ihan hippusen parempi. Toistaiseksi! 

Tämä tapahtui Suomessa.

Rembrandt oli Alankomaiden merkittävin taidemaalari 1600-luvun kultakaudella. Hänet tunnetaan erityisesti aikalaismuotokuvistaan ja omakuvistaan. Hänen maalauksissaan sanotaan näkyvän erityisesti valojen ja varjojen vivahteikas vaihtelu. R. oli elinaikanaan hyvin arvostettu ja nykyisin häntä pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä maalareista ja täällä Alankomaissa hän edustaa nykyäänkin jonkinlaista hollantilaisuuden symbolia.



Het Rembrandthuis

Lauantaina vierailimme pitkästä aikaa Amsterdamin keskustassa sijaitsevassa Het Rembrandthuisissa. Rembrandt asui ja työskenteli tuossa rakennuttamassaan kivitalossa 1638-1658. Nykyisin se on museona ja sisustus on huolellisesti entisöity juuri tuohon aikaan sopivaksi. Siellä pääsee ihmettelemään 1600-luvun keittiötä, vastaanottotiloja, oleskelutiloja ja ateljee-huoneita, tai studioiksi niitä kai kutsutaan. Studioissa oli työskentelytiloja myös useille oppilaille. Museolla on myös hieno kokoelma esimerkiksi Rembrandtin etsauksia. Postauksen alussa oleva kuva on yksi R:n monista omakuvista.



 Vaikka Rembrandtin maalauksia on täällä Hollannissa nähtävillä monien eri museoiden kokoelmissa, on oikeastaan aika mielenkiintoista vierailla juuri tuolla hänen vanhassa kotitalossaan. Ainakin minua kiehtoo Hollannin kultakausi ja loiston aika. Jännittävää nähdä, miten tuon ajan asumuksissa elettiin. Tosin tämän talon asukkaat nauttivat tavanomaista hulppeammasta elämäntavasta. Myöhemmin toki itse Rembrandtkin joutui vararikkoon ja muuttamaan vaatimattomampiin oloihin.





Taiteilijan toimisto, jossa hän hoiti paperityöt ja säilytti myytäviä teoksia.


Studiossa esitellään myös värien valmistusta

Tällaisia pikkutiloja oli talon yläkerrassa tarjolla monelle Rembrandtin oppilaalle.

Talo on entisöity juuri ajankuvaan sopivaksi. Jos muuten olette sattumalta nähneet ainakin vielä tällä hetkellä YLE Areenassa pyörivän Nukkekaappi-minisarjan (muuten sarjasta voi olla montaa mieltä), niin sen lavastus on hyvin samankaltaista kuin tämän museon esineistö ja ilmapiiri. Tässä museotalossa on samanlaisia pömpöösejä puukaappeja, mustavalkoruudullisa lattioita ja paljon paksuja kankaita. Sinne on helppo kuvitella paksujen silkkihameiden kahinaa ja avotulen loimottamaan talon lukuisissa tulisijoissa.




Tuon ajan tapaan monia puisia osia oli maalattu muistuttamaan kallista marmoria



Jos vierailette Amsterdamissa pidempään, tämä museotalo voisi olla kiva kohde. En kuitenkaan ehkä lyhyen viikonlopun tunteja siihen käyttäisi. Täällä kun on niin paljon muutakin TOOOSI mielenkiintoista katsottavaa.



Matkalla museotalolle katselimme graffiti-taiteilijan näkemystä maalarista. Tai olettaisin, että hän on kuvannut tässä Rembrandtia...

Nyt Kaikille oikein ihanaa pääsiäisen aikaa. Paljon pupuja ja tipuja!!

Tot ziens,
Leena


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Tämän Hollannikkaan viikonloppu




Tämän Hollannikkaan viikonloppu 

-Tuulta, hiekkarantaa, artisokkia, yhdessäoloa, taidemuseota ja EM-kisoja



Siinä sitä! Keskimmäinen perheemme lapsista oli viettämässä pitkää viikonloppua kanssamme täällä Amsterdamissa. 
Olipa rentoa ja kivaa.

Lauantaina teimme retken Zandvoordtin kylään. Matkustimme junalla Haarlemiin ja siellä vaihdoimme vielä pikku paikkuriin, jolla loppumatka kestikin vain muutaman minuutin. Entinen kalastajakylä on nykyään osa ranta-aluetta, jossa puoli Amsterdamia viettää aurinkoisia kesäpäiviään rantaelämästä nautiskellen. Alue on kuuluisa myös lähistön moottoriurheiluradasta, jossa aiemmin on pidetty jopa F1-kilpailuja.





Hiekkaranta on useiden kilometrien pituinen ja sen vuoksi suurikin ihmisjoukko sulautuu maisemaan aivan mainiosti ja olo on todella väljää. Tavallisimpien rantaleikkien lisäksi siellä voi surffata, liitovarjoilla, lennättää leijaa, pomppia tramboliineilla... mm. 


Hollantilaisten kesämökkinä on usein tällainen pieni lautamökki hiekkarannalla. Niitä voi vuokrata viikonlopuksi tai pidemmäksikin aikaa. Vieri vieressä ovat, mutta tunnelma on aika kiva.





Rannalla oli paljon petankkin pelaajia. Mukava meininki!


Tarkoituksemme oli tehdä kunnon rantakävely ja lounastaa jossakin kivassa rantaravintolassa. Sää oli tuulinen ja raikas ja sopikin paremmin reippailuun kuin löhöilyyn. Kävelyä kertyi reissussa nelisentoista kilometriä, josta iso osa rantahiekalla. Hyvää jalkatreeniä siis.




Rantamökkien takapihaa.



Paluumatkalla poikkesimme Haarlemiin ja Grote Marktilla komeilevaan Grote Kerkiin. Kirkko on rakennettu 1400-1500-luvuilla. Kirkossa on paljon kauniita yksityiskohtia, mutta silti suurta kirkkosalia dominoivat valtavan kokoiset 1700-luvulla rakennetut urut. Väitetään, että itse Mozart on lapsena soittanut noita urkuja.












Kaunis kello kirkon sisäkatossa varsinaisen kellotornin alapuolella.


Kotiin tultua, illallisen alkuruoaksi, ensin keitimme ja sitten vielä grillasimme latva-artisokkia. Emme olleet aikaisemmin valmistaneet niitä kotona, mutta silti onnistuimme hienosti. Latva-artisokkien syöminen on verrattavissa rapujen syömiseen, eli sellaista mukavaa askartelua seurustelun lomaan. Nälkä ei pelkällä artisokalla lähde.






Artisokat esikäsittelyn jälkeen odottamassa höyrykattilaa.

Sunnuntai-aamupäivällä kävelimme kauniissa auringonpaisteessa Museumpleinille katsomaan EM-puolimaratonin lähtöjä. Tunnelma oli innostunut ja juoksijat näyttivät kadehdittavan hyväkuntoisilta. Muutamia suomalaisiakin juoksijoita bongasimme. Suomalaisia oli myöskin yleisön joukossa heiluttelemassa Suomen lippuja. Näytti kivalta ja iloiselta.



Lähtötiimellystä

Lähtökannustusten jälkeen suuntasimme Rijksmuseumiin katsomaan paria Rembdrantin maalausta 1600-luvun vihkiparista nimeltä Marten ja Oopjen. Hollanti ja Ranska hankkivat muotokuvat äskettäin  yhteisvoimin 160 miljoonalla eurolla Rothschildtin suvulta ja ne ovat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla esillä 150 vuoteen. Sopimuksen mukaan taulut ovat näytteillä vuorotellen sijoitettuna eri museoihin. Täältä ne kuljetetaan taas lokakuussa vaihteeksi Louvreen. Mielenkiintoista yhteistyötä!



Sulhasen kenkämuotia 1600-luvulta



Morsiamella on vihkisormus etusormessa ja toinen sormus riippuu kaulaketjussa.



Sulhasen puku on ollut todella paksua silkkiä.

Maalaukset olivat kyllä oikeasti upeita ja kiinnostavia kaikkine yksityiskohtineen. Muotokuvien pariskunnan vaatteiden musta silkki, pitsikaulukset ja korut ovat sellaisinaan hienoa ajankuvaa. Tällä museokäynnillä emme sitten paljon muuta katsoneet. Koska olemme hankkineet vuodeksi kerrallaan museokortit, joilla voi vierailla rajattomasti lähes kaikissa Hollannin museoissa, voimme tehdä lyhyitäkin vierailuja, eikä aina tarvitse viettää aikaa museossa koko rahan edestä. Palasimme siis Rijksin edustalle seuraamaan maratoonareiden maaliintuloa ja siivittämään taputuksin ja kannustuksin vielä viimeisiä metrejä.



Suomalainen juoksija naisten puolimaratonilla sai kannustukset.

Iltapäivällä K ja A lähtivät kävelymatkan etäisyydellä sijaitsevalle stadikalle EM-yleisurheilukisojen viimeisen päivän ohjelmaa seuraamaan. Luvassa oli monta jännittävää viestiä, kolmiloikkaa, moukaria, kuulaa ym.ym. Minä seurailin kisoja telkkarista välillä puolella silmällä ja välillä yritin löytää tuttuja katsomosta siinä kuitenkaan onnistumatta.

Myöhäisilta kului jalkapallon EM-loppuottelua jännätessä. Urheilun täyteinen päivä siis tuo sunnuntai! Ihan kuin tuntuisi vähän kropassa...

Ja kameraankin sain taas ehjän objektiivin. Kaikki hyvin.

Kesäterkuin,
Leena

Doei!


tiistai 12. huhtikuuta 2016

Zagreb -ystävällinen, vieraanvarainen ja hyväntuulinen kaupunki

Zagreb -ystävällinen, vieraanvarainen ja hyväntuulinen kaupunki
































Muutaman päivän ajan ehdin tutustua Kroatian pääkaupungin Zagrebin keskustaan. Ja tykästyin kovasti. K oli töissä aamusta iltaan ja minä chillailin kaupungilla neljä ja puoli päivää. Neljä päivää oli hellettä ja lämpömittari huiteli iltapäivisin kolmessakymmenessä ja viimeinen puolipäivää olikin sitten sateen tihutusta.

Asukkaita Zagrebissa on reilut 800 000 ja kaupunki tuntuu sopivan kokoiselta. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä aidolla tavalla. Aina ei löydy yhteistä kieltä, mutta hymyllä ja huitomisella on silloinkin pärjätty. Tosin ainakin auttavasti englantia osataan siellä, missä meitä turisteja liikkuu. 

Keskusta voidaan jakaa kahteen isompaan alueeseen; vanhaan osaan (yläkaupunkiin) ja moderniin osaan (alakaupunkiin). Kulkeminen on helppoa. Ydinkeskustassa selviää kävellen, mutta myös raitiovaunuja kulkee tiheästi. Lippuja voi ostaa uudemmissa vaunuissa suoraan kuljettajalta. Vanhempiin pitää hankkia lippu etukäteen kioskista.




Yläkaupungissa on uskonnollinen, hallinnollinen ja poliittinen keskus. Modernissa alakaupungin osassa ovat mm. päärautatieasema, linja-autoasema, useita museoita ja hotelleja sekä hevosenkengän muotoinen puisto- ja aukioalue.

Ylä- ja alakaupungin väliin jää Trg bana Jelacic- aukio, jossa on paljon kahviloita ja terasseja. Se näyttäkin olevan hyvin keskeinen paikka niin turisteille kuin kaupungin omille asukkaillekin. 
Aukiolta pääsee muutamalla porrasaskelmalla torille (Dolac), jossa myydään kukkia sekä lähialueilta että kauempaakin tulleita herkkuja. Torin laidalla on myös mainio tuoreen kalan tuoksuinen kauppahalli. Tunnelma on melko autenttinen ja kala tekee oikeasti kauppansa.


Dolac-tori






Kaupungin keskeisin ostoskatu on Ilica. Sen varrelta ja lähiympäristöstä löytyvät ne tavallisimmat eurooppalaisten kaupunkien putiikit, joita jokaisen maan pääkaupungissa sopiikin olla. Hieman syrjemmälle pitää uskaltautua, jotta löytää aidompaa paikallista väriä. Harmi, etten napannut yhtään kuvaa ihanista terasseista ja kahviloista, joita tällä alueella oli vieri vieressä.

Ilicalta pääsee nousemaan Funicularilla nopeasti yläkaupunkiin. Reitti on maailman lyhin kaapelireitti ja kestää vain reilun minuutin ajan. Vaihtoehtoisesti voi nousta aluksi Funicularin vierellä kulkevia portaita tai kävellä vähän pidempää reittiä katua pitkin yläkaupunkiin.


Funicular-asema


Ylöspäin ja alaspäin suhaavat vaunut kohtaavat matkalla.

Ylhäällä heti kaapelivaunuasemaa vastapäätä on vanha keskiaikainen torni (Tower of Lotscak), jota kutsutaan myös varkaiden torniksi. Sieltä soitettiin muinoin kelloa iltaisin, kun oli aika sulkea kaupungin portit yöksi. 


Varkaiden torni


Jos jäi muurien ulkopuolelle, saattoi siten jäädä myös rosvojen armoille. Toinen nykyisinkin jatkuva perinne on keskipäivällä tornista ammuttava tykinlaukaus. Torstaina kiipesin torniin vähän ennen puolta päivää ja täytyy sanoa, että ainakin tornin ylätasanteelta kuultuna pamaus oli valtaisa. Ja ruudinhaju säilyi ilmassa pitkään etenkin tornin sisäosissa! Maisemat huipulta ovat kauniit yli kaupungin kattojen. 



Portaat natisivat hauskasti.

Melkein teki mieli vetää narusta ja soittaa kelloja koko kaupungille.



Yläkaupungin kattoja



Taustalla siintää myös alakaupunki.

Tornin nurkalla on hauska pieni museo, johon en nyt kuitenkaan poikennut. Siellä on esillä ihmisten lahjoittamia esineitä ja tarinoita, jotka liittyvät rikkoutuneisiin ihmissuhteisiin. Varmasti aika kiinnostava museo ja monenlaista tarinaa nähtävänä. Luin Hesarista, että Helsingin Kaupunginmuseo on järjestämässä näyttelyä samasta aiheesta.





Tornilta kivenheiton päässä on myös Naivistisen taiteen museo. Se oli juuri sopivan kokoinen nopeaan lepohetkeen varjossa kun ulkona oli todella lämmintä.








Näinkin voi joku nähdä Milanon Duomon.


Samaa katua eteenpäin jatkettaessa tullaan suoraan Markov-aukiolle, jossa kuuluisa, mutta kooltaan melko pieni, Pyhän Markovin kirkko hallitsee koko aukiota näyttävällä kuvioidulla katollaan. Kirkko ei ole arkisin yleisölle avoinna. 



Opettaja keräili pieniä oppilaita, kuin lennähteleviä varpusia nippuun kirkon edustalla. Huh huh, katsellessakin tuli hiki.


Muut aukion rakennukset ovat hallintorakennuksia. Vähän matkaa aukiolta muurille päin on myös Kroatian kauneimmaksi barokkityyliseksi rakennukseksi mainittu St Catherinen kirkko. Sinnekin voi kurkkia vain lasioven läpi.

Vastakkaisella kukkulalla onkin sitten varsinainen Kathedraali, jonne pääsee sisällekin asti. Mitenkään erityisesti se ei minua kuitenkaan koskettanut. Toki omalla tavallaan se varmasti oli upea. Ulkopuolelta tornit ovat hyvä maanmerkki. Toinen torneista on paketissa.








 Alakaupungin puolella "vihreän hevosenkengän" yhtenä osana on ihana keidas kaupungin vilinän vastapainoksi, nimittäin Kasvitieteellinen puutarha. Näin huhtikuussa siellä kukkivat etupäässä sipulikukat, puut ja pensaat. Siellä bongasin kasvien lisäksi veikeitä ja hirvittävän kovaäänisiä sammakoita ja komeita kilpikonnia. 




Lintujen laulu virkisti samoin kuin penkeillä istuskelevat akustista kitaraa soittavat nuoret. Paikka tuntui sopivan monelle kuumana päivänä hetken virkistävään taukoon. Syreenit muuten tuoksuivat aivan yhtä hyvältä kuin Suomenkin kesässä!










Alakaupungissa kävin vilvoittelemassa myös Moderna galerijassa, jossa oli näytillä uutta ja vanhaa taidetta vähän kummallisessa järjestyksessä. Logiikasta en välittänyt päästäkään selville. Kunhan katselin ja ihmettelin. Ja todellisuudessa vilvoittelu ei oikein onnistunut, sillä sisälläkin oli kamalan kuuma.



Näyttävä sääret ladylla!











Samana päivänä päätin pysytellä vielä hetken vähän vaihtoehtoisemman taiteen parissa ja lähteä katsastamaan rautatieaseman ja linja-autoaseman välisellä kadunvarrella olevaa graffiti-aitaa. Maalauksia oli paljon, ja vaikka osa oli vuosien kuluessa hieman haalistunut tai saanut päälle uuden "taiteilijan" näkemystä, suurin osa kuvista oli yhä hienoja. Osa maalauksista oli selvästi kantaa ottavia, mutta kaikkien sanomaa en tavoittanut, tai sitten ne oli tehty vain pelkästä luomisen ilosta. Joka tapauksessa kiva katseltava.










Myös hotellimme oli alakaupungissa. Paikkaa emme valinneet itse, mutta täytyy myöntää, että hotelli on tähtiensä arvoinen. Jo vuodesta 1925 se on palvellut Orient Expressin asiakkaita ja tietynlaisen hienostuneisuuden ilmapiirin voi yhä aistia. Henkilökunta on tavattoman ystävällistä ja nuoret portieeripojat pyrähtelivät availemaan ovia tällaiselle vanhemmalle rouvashenkilölle (lenkkareista ja farkuista huolimatta) niin että välillä melkein nolotti.



Viimeisenä Zagreb-päivänä jo aamulla tihutti vettä. Siksi päätin käväistä vielä hotellia lähellä sijaitsevassa Gallery of Old Masters-museossa. Sain kävellä museossa ihan yksinäni. Oli melkein aavemaista, kun aina yhdestä salista poistuessani, sieltä sammmuivat valot ja seuraavaan saliin astuessani sinne syttyivät taas uudet valot. Eipä ole ennen sellaista kokemusta ollutkaan.










Vaikka muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia maalauksista löysinkin, en oikein jaksanut innostua. Taisi olla mielessä jo Dalmatian rannikko. Siitä sitten ehkä myöhemmin..

Tällä erää, Doei!
Leena