Kesäpäiväni tunnelmia kuvina

 

Toivottavasti Sinullakin on ollut ihania keskikesän päiviä!

Terkuin, Leena

Äitini ihana suklaakakku nro 2 ja kummallinen kesäpäivänseisaus

Pionit hehkuvat vihreää taustaansa vasten kuin jalokivet ja lumpeiden ensimmäiset nuput kurkistelevat lammikon pinnassa odottaen vain sitä taianomaista, täsmälleen oikeata hetkeä puhjetakseen kukkaan. Kaikkina vuosina se maaginen hetki on koittanut juuri kesäpäivänseisauksen aikoihin juhannuksena. 

Tänä vuonna en ole aivan varma siitä miten käy, mutta samanlainen epäuskoinen olo minulla on ollut muinakin vuosina. Ja sitten, kuin ihmeenkaupalla ensimmäiset lumpeenkukat ovat aina putkahtaneet iloksemme juuri juhannuksen aikaan. 

Lieneekö lumpeillakin jokin erityinen ajoitussysteemi. Lehtopyökkien ajoituskyvystä luin tämän aamun Hesarista. Kesäpäivän tasauksesta lehtopyökit nimittäin käynnistävät hienon  prosessin, jonka avulla ne osaavat pudottaa siemenensä syksyllä oikeaan aikaan. Juuri kesäpäivänseisaus havahduttaa lehtopyökit samaan aikaan esim. Etelä-Ruotsissa, Puolassa, Etelä-Ranskassa ja Britanniassa. 

Kun päivän piteneminen vaihtuu lyhenemiseksi, pyökit reagoivat siihen saman tien, vaikka muutos (ero valon määrässä) on vain muutamia minuutteja vuorokaudessa. Päivän pituuden muuttuessa ne valpastuvat ja alkavat reagoida muutamien seuraavien viikkojen lämpimyyteen (tai viileyteen) ja sen perusteella joko aloittavat lisääntymisen tai sitten eivät. 

Pyökit eivät lisäänny välttämättä joka vuosi, vaan yleensä 4-8 vuoden välein. Yhdenaikaisuus hyödyttää pyökkejä itseään, koska siementulvallaan ne valtaavat tehokkaasti kasvupaikkoja ja samalla varmistavat, etteivät eläimet ehdi tai jaksa syödä kaikkia pähkinöitä ja siten pysty estämään niiden lisääntymistä. Luonnossa tapahtuu kerrassaan merkillisiä asioita! 

Nyt en ole lainkaan varma, onko lumpeillamme mitään tekemistä tuollaisen ajoituksen kanssa, mutta joka tapauksessa on ollut kiinnostavaa seurata ja jännittää, onko lumpeen ajoitus tänäkin vuonna ihan kohdillaan. Hyvältä näyttää.

Ja sitten lupaamaani kakkuohjeeseen:

Juhannuksen kunniaksi jatkan sarjaani Äitini ihanista suklaakakuista ja laitan tänään ohjeen leivonnaisesta, jonka voi helposti tehdä isommallekin juhannusjoukolle. Pekaani-suklaaneliöt paistetaan uunipellillä ja ne on kätevää leikata sopiviksi neliöpaloiksi. Niissä on paljon pähkinöitä ja suklaata sekä häiväys kanelia ja kahvia. Ihana makujen yhdistelmä ja mukavan narskuva pinta tekevät näistä neliöistä hurmaavan herkun. Meillä ei niiden kanssa ole aina tarvittu jäätelöä tai konjakilla maustettua kermavaahtoakaan, vaikka resepti ehdottaa sellaistakin vaihtoehtoa. Kokeilkoon ken uskaltaa!

Pekaani-suklaaneliöt

noin 24 palaa

200 g voita

3 kananmunaa

3 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

1/2 dl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 dl haaleaa kahvijuomaa

Pinnalle:

100 g tummaa suklaata

155 g pekaanipähkinöitä

1 rkl sokeria

1 tl kanelia

Rouhi suklaa ja pähkinät terävällä veitsellä karkeahkoksi rouheeksi.

Sulata voi ja anna sen jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

Lisää joukkoon rasva.

Sekoita jauhot, kaakao- ja leivinjauhe keskenään.

Lisää jauhoseos taikinaan siivilän läpi vuorotellen kahvin kanssa. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle.

Ripottele pinnalle suklaa- ja pähkinärouheet sekä keskenään sekoitettu sokeri-kaneli-seos.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10 - 12 minuuttia. 

Leikkaa jäähtynyt levy neliöiksi ja koristele halutessasi vielä tomusokerilla. Tarjoa lisukkeena konjakilla maustettua kermavaahtoa tai vanilijajäätelöä. Neliöt säilyvät mehevinä jääkaapissa. Ne voi myös pakastaa.

Me olemme joskus pakanneet retkelle valmiiksi leikattuja neliöitä jopa jäisinä ja ne ovat sulaneet juuri sopiviksi, kun olemme pysähtyneet nauttimaan voileipiä ja termoskahveja. Suklainen neliö maistuu ihanalta voileivän jälkeen kuuman kahvin kanssa.

 

Onnellista Juhannusta Sinulle!

Ajatuksin, Leena

Alppiruusuja ja Pentalan saari

Nyt on sää ainakin tilapäisesti vähän viilennyt ja se tuntuukin oikeastaan ihan miellyttävältä. Sitä paitsi arjen hommia saa näin reippaammin tehdyksi. Toisaalta kesään kyllä täytyy kuulua myös niitä hikisiä päiviä, muuten ei kesä tunnu siltä itseltään. Molempi parempi sanoisin.

Varjoa ja vilvoittavia tuulia helteisiin päiviin olemme hakeneet niin vihreästä siimeksestä kuin saariston tuulistakin. 

Alppiruusupuisto

Lyhyempi, mutta silti mukavan viilentävä kierros tehtiin totuttuun tapaan Haagan Alppiruusupuistossa. Varsinkin valtavien rhododendronien katveesta löytyi ihania varjoisia paikkoja, joissa oli mahdollisuus nauttia myös virvokkeita. Jätski- juoma ja jopa hodarikärryjä oli mielestäni enemmän kuin aiemmin. Niitä oli reitin varrelle ilmestynyt kuin sieniä sateella ennätyksellisen pitkästä kuivasta kaudesta huolimatta. No, olihan se hyväkin juttu, sillä mikäs olisikaan jäätelöä parempi viilennys. Tötteröt tuli siis nautiskeltua. 

Esteettisestä nautinnosta puheen ollen etenkin atsaleat olivat ihan hämmentävän upeita väriloistossaan. Oli melkein mahdotonta uskoa, että Helsingistä voi kesällä löytyä noin upeata luonnon väriloistoa; valtavia alueita keltaista, oranssia, lohenpunaista, vaaleanpunaista... On kuitenkin ollut niin kuumaa, että voisin kuvitella kukinnan jäävän aika lyhytaikaiseksi. Eli vinkkinä, että jos loiston haluaa kokea, kannattaa tuolla poiketa pikimmiten. Laitan tähän talteen muutaman vähän huonolla kännykälläni napsimani kuvan, vaikka samaan hengenvetoon voin kyllä sanoa, että livenähän nuo oikeasti pitäisi nähdä. 

Aurinkoinen Pentala

Mutta sitten toinen, meille aivan uusi paikka eli Pentala. Kyseessä on lounaisen Espoon Suvisaaristossa sijaitseva saari, joka on kuulemma Espoon saaristovenereitin suurin saari. 

Olimme ennalta lukeneet, että suuri osa saaresta on luonnonsuojelualuetta ja saaren keskellä on pieni sisäjärvi, jossa on myös oma pieni saarensa. Tämä pikkuruinen kirkasvetinen järvi on koko pääkaupunkiseudun eteläisin järvi. Kohde kuulosti aika kivalta ja varteenotettavalta, kun ihan extempore tarvittiin joku helposti saavutettava kiva retkipaikka.  

Kuumana aurinkoisena päivänä retki Pentalaan olikin parasta, mitä ajatella saattaa! Pieni rannikkoalus lähti Soukka Klobbenin saaristovenelaiturista aamupäivän kevyessä tuulenvireessä ja auringon kimmeltäessä meren aalloilla. Valitsimme kansipaikat ja nautimme täydellisestä tunnelmasta. Välillä reitti kulki kapeita ja mutkaisia väyliä pitkin ja sitten taas avoimempaa vesialuetta osui matkan varrelle. 

Oli kiinnostavaa katsella ohi lipuvia mökkirantoja, upeita vanhoja huviloita ja ihan ympärivuotisiakin asumuksia. Alus poikkesi matkalla vielä Suinonsalmessa, josta myös olisimme voineet hypätä kyytiin. Oli kuitenkin hauskempaa valita vähän pidempi merimatkaosuus samaan hintaan.

Saavuimme saaren laituriin noin 40 minuutin merimatkan jälkeen. Pentalan rannan tuntumassa ensimmäisenä huomiomme varasti saaren kärjessä näkyvä viehättävä ravintola Paven, mutta tiesimme jo ennalta, että se olisi nyt suljettu. Nykyisin se toimiikin lähinnä tilausravintolana. Ravintolan alue on aidattu ja sen rannassa on ESF-purjehdusseuran toimintaa. Keskiviikkopurjehdusten aikaan ravintola on avoinna myös muulle yleisölle ja silloin tarjolla on mm. kotiruokabuffet, annoksia listalta ja baarin antimia. 

Alus rantautui turvallisesti ja vakaasti saaren pitkän laiturin kylkeen. Heti ensivaikutelma paikasta oli sympaattinen ja mukavan kotikutoinen. Ei siis mitään isoja infopisteitä tai vesiliukumäkiä vaan rauhallinen ja perinteisen näköinen saaristomiljöö.

Ravintola Paven

Koska olimme istuskelleet laivan kannella auringossa hyvän tovin, tuntui hyvältä ajatukselta lähteä aluksi etsimään vastapainoksi vilpoista vihreyttä ja metsän varjoja sekä verryttelemään kinttujamme. Aloitimme siis saarikierroksemme etsimällä saaren luontopolun alkupään. Se löytyikin helposti huoltorakennuksen nurkalta. 

Polku on helppokulkuinen ja parin kilometrin mittainen. Sen varrella on varjoisaa metsää, luonnonvaraisia rantaniittyjä sekä lampaita aitauksessaan. Polkuja mutkitteli alueella paljonkin, joten lisämatkaa oli helppo kerryttää jos metsässä halusi viettää enemmän aikaa.

Luontopolun varrella on myös kiva luonnontilainen Diksandin hiekkaranta, joka mataluutensa ja hiekkapohjan ansiosta soveltuu hienosti myös lasten pulikointiin. 

Luontopolulta palattuamme tutustuimme myös todella sympaattisen ja kivan pikkukahvilan tarjontaan. Kauniisti esille laitetuista tarjottavista oli vaikeata valita, koska kaikki näytti niin hyvältä. Lopulta jaoimme keskenämme mahtavan ison savulohi-täytteisen patongin ja ihanan rapsakoilla ja raikkailla katkaravuilla päällystetyn ison  saaristolaisleipäviipaleen. Ja tietysti mukilliset hyvää kahvia! Tarjolla olisi ollut nälkäisemmille myös kalakeittoa. Ja janoisemmille pikkuviinipulloja :)

Kahvilan seinustalla kukki ihana syreeni

Pihapiirissä oli myös todella soma pieni kauppa, jossa oli saaristoaiheisia matkamuistoja ja kirjoja. Sieltä oli mahdollista lainata myös pihapelejä saarella oleilun viihdykkeeksi. Sisällä tuoksuivat tervakynttilät ja lattioita koristivat suloiset vanhanaikaisen kapeat ja värikkäät räsymatot. 

Kaupan ovi oli kutsuvasti auki.

Saaren pari vanhaa kalastajien taloa on muutettu 500 vuotta vanhaa saaristolaiselämää esitteleväksi saaristomuseoksi. Erityisen vaikuttava oli mielestäni vanhan ranta-aitan katto, ja aitan seinustoilla riippuvat kalaverkot.

Tämän kalastajamökin vanhimmat osat olivat 1700-luvulta. Sisällä näkyi aikojen kerrostumat kauniisti ja esillä oli myös kirjallista tietoa sekä vanhoja valokuvia mökin monista entisistä asukkaista.

Sisään astuttiin tuon valkoisen oven kautta. Maali oli selvästi ajan, merituulten ja suolan hapertamaa.

Sisällä matalassa tuvassa oli miellyttävän suojaisa, mutta silti valoisa tunnelma ja noita ihastuttavia räsymattoja.

Vanhoja tapettimalleja menneiltä ajoilta oli kerätty talteen seinätauluksi.

Saarivierailu oli mukava ja tuumasimme, että sinne voisi poiketa joskus uudelleenkin viettämään kesäistä päivää -ehkä pientenkin kanssa. Laivaretki ja lampaat ja hiekkaranta kuulostaisivat heistäkin varmasti kivalta.

Lempeitä kesätuulia Sinulle <3

Terkuin, Leena

Anttilan Ihmemaa ja nöyrä toive seesteisestä kesäkuusta

Huhtikuu, kuten edellisessä postauksessani kerroin lyhyesti, oli meille surullinen ja raskas. Mutta kukapa olisi uskonut, ettei se vielä riittäisi. Toukokuukaan ei tuonut muassaan toivottuja keveämpiä tunnelmia, vaan sen sijaan uutta surua ja huolta. Ehkä tällainen vaihe kuuluu ikäistemme ihmisten elämään, etenkin jos omat vanhemmat ovat tosi iäkkäitä. Mutta tapahtumien luonnollisuudesta huolimatta on ilmiselvää, että murhe ja surutyö ovat verottaneet yllättävän paljon voimia. 

Tämän kevään jälkeen mikään ei tule olemaan enää samalla tavalla kuin ennen. Jotkut asiat ovat ihan oikeasti peruuttamattomia ja pelottavinta on, kun tietää ettei tässä vielä todellakaan ollut kaikki. Hartaasti kuitenkin toivon, että sitä ennen saamme pitää pienen hengähdystauon ja totutella rauhassa nyt tapahtuneisiin asioihin.

Ulkona kesä hellii lämmöllään ja kauneudellaan. Pihatöitä tehdessä saa onneksi mietiskellä ja meditoida ja se toki saa välillä mielen rauhoittumaan ja parhaimmillaan olon lähes seesteiseksi. 

Yritämme parhaamme mukaan palailla normaaleihin rutiineihin ja arkeen tekemällä iloisia ja virkistäviä juttuja ja samalla nautimme kesäisestä elosta ja olosta.

Sunnuntaina, kun luvassa oli ukkosta ja sadekuuroja, teki mieli lähteä pienelle autoretkelle. Lähdimme Keravalle, missä vanhaan 10 vuotta tyhjänä seisoneeseen  Anttilan tavarataloon on pystytetty valtava Ihmemaa X-näyttely klik. 

Oli kiinnostavaa lähteä katsomaan, miltä näyttää alun perin laittomiin paikkoihin tehdyn graffititaiteen toteuttaminen yleisesti hyväksyttävällä tavalla luvalliseen paikkaan ja perinteisen taidenäyttelyn kaltaisissa puitteissa. Ja kiinnostavaltahan se näytti!

Purkutaide-kollektiivin toteuttamassa näyttelyssä on mukana teoksia noin 240 taiteilijalta. Näyttelyssä on graffiteja, katutaidetta, interaktiivisia installaatioita, valo- ja videotaidetta sekä musiikkia ja äänimaisemia. Purkutaide on keravalainen kollektiivi, joka toteuttaa taide- ja kulttuurikokonaisuuksia purkua odottaviin kiinteistöihin. 

Tässä Leena Lumilammen "Autistin pesä" -teoksessa oli houkutteleva sänky. Näytti aivan pehmoiselta sammalpatjalta!

Jaakko Aution 20-kanavainen Läheisyys- ääni-installaatio oli mielestäni ehkä koko näyttelyn kiehtovin teos. Harmi, ettei minulla ole keinoja välittää sen tunnelmaa. Teoksessa voi kuitenkin "immersoitua" (upota tai sulautua) osaksi kuoroharjoituksia ja ihmisten välistä resonanssia. Minulle tuo oli äärimmäisen rentouttava ja kokonaisvaltainen kokemus. Olisin voinut viipyä tuolilla istumassa ja uppoutumassa vaikka kuinka kauan!

Tässä taas aivan toisenlainen kokemus. Puutarhuriksi opiskelevan Riikka Aresalon teos Matkalla kohti onnistui koskettamaan jotakin minussa. Tämäkään työ ei pääse valokuvassa oikeuksiinsa.

Juha Lahtisen Closest to Happiness yhdistää tuttua ja täysin uutta maalaustekniikkaa. Tuo oli livenä todella kaunis maalaus.

Kaikki teokset eivät puhutelleet (ehkä en vain ollut kohderyhmää), mutta mukana oli myös useita selvästi kolahtavia ja taidokkaasti toteutettuja kokonaisuuksia. Hienointa oli, että näyttelyssä niin monenlaisille ajatuksille ja toteutuksille oli annettu tilaa. Kaikkea ei tarvinnutkaan ymmärtää eikä jokaisesta ilmaisutavasta ollut pakko pitää. Jotkin teokset myös jäivät kuin vahingossa jonnekin alitajuntaan nakertamaan ja mietityttivät vielä tunteja kotiinpaluun jälkeen. Sellainen vaikutus oli tainnut olla taiteilijan tavoitteenakin. Kenties. 

Perinteisempää tyyliä, mutta tästäkin taiteilijan ja teoksen nimet minulta puuttuvat 

Yksityiskohta Juha Lahtisen, maalauksesta, jonka nimi on minulta valitettavasti kadoksissa, mutta tämä kuuluu ehdottomasti suosikkeihini.

Joka tapauksessa tuo oli virkistävä taidenäyttely ja jos joku liikkuu Keravalla ja tykkää graffiteista tai muuten vähän vaihtoehtoisemmasta näyttelystä, voin kyllä suositella. Tosin  lapsille tämä näyttely soveltuu mielestäni vain osin ja yhdessä aikuisen kanssa. Jotkut teoksista voivat järkyttää tai ainakin hämmentää pieniä.

Ihmemaa X-purkutaidenäyttely on avoinna 1.6. - 18.8.2024 Keravan keskustassa osoitteessa Kauppakaari 1. Auki  ti - su klo 10 - 17.

Virkistävää ja ihanaa kesäkuuta Sinulle! Voi hyvin <3

Terkuin, Leena