Vaikka otsikko on vähän mahtipontinen, siinä on totta toinen puoli. Kohtapuoliin tulee kuluneeksi puoli vuotta Suomeen muutostamme ja olen, etenkin tässä huhtikuun aikana, todennut useampaankin kertaan, että paluumuutto ei tapahtunut päivääkään liian aikaisin. On tullut vahvasti sellainen tunne, että meitä todellakin tarvitaan täällä.
Kuten ehkä blogihiljaisuudestakin saattaa päätellä, kaikenlaista muuta ohjelmaa on ollut yllin kyllin. Suuri osa tuosta ohjelmasta on liittynyt läheisten kanssa vietettyyn aikaan. Amsterdamissa elimme vähän kuin kuplassa ja hoitelimme monia juttuja hankalasti jotenkin etänä tai niillä lyhyillä Suomi-vierailuilla, joihin oli vaikeata sisällyttää mitään oikeasti järjellistä auttamista. No, nyt olemme onneksi voineet olla enemmän saatavilla juuri niissä hetkissä kun meitä on tarvittu.
Ja tässä tullaankin sitten tuohon otsikon aika suureelliselta kalskahtavaan elämän merkityksen mietintään. Filosofi Frans Martela on useassakin eri yhteydessä puhunut merkityksellisestä elämästä ja todennut, että elämän merkitys on tehdä itsestään merkityksellinen toisille ihmisille.
Olemme siis merkityksellisiä niille ihmisille, joiden elämään meillä on myönteinen vaikutus ja tämän myönteisen vaikutuksen ansiosta omakin elämämme täyttyy merkityksellisyydestä.
Lisäksi on otettava huomioon vielä eräs seikka, josta kiinnostavana esimerkkinä Martela on käyttänyt psykologi William Damonin kirjassaan mainitsemaa kirurgia, joka pelasti ihmishenkiä tekemällä vaikeita sydänleikkauksia. Hänen työnsä oli siis erityisen merkityksellistä potilaiden kannalta, mutta samalla kirurgi itse koki vihaavansa työtään ja oli aikoinaan opiskellut ammattinsa ilmeisesti vain muita miellyttääkseen. Kun hän lopulta päätyi miettimään mitä oikeasti elämältään halusi, se oli jotain aivan muuta kuin kirurgiaa.
Eli siis merkitykselliseen elämään ei riitä, että on yhteys toisiin ihmisiin, vaan pitää olla yhteys myös omaan itseen ja pitää tehdä juuri itselleen merkityksellisiä asioita.
Tässä Martelan ajatus hänen itsensä kiteyttämänä:
Pyri siis löytämään juuri sinulle ominainen tapa toteuttaa itseäsi. Ja sitten mieti miten tämän tekemisen kautta kykenet palvelemaan toisia ihmisiä. Jos onnistut tällaisen tekemisen itsellesi löytämään – tai jopa pääset tekemään sitä työksesi – uskon sen voivan toimia vahvana merkityksellisyyden lähteenä elämällesi.
Koko aikuiselämäni oman ammatinvalintani vuoksi olen saanut tehdä hyvää ja auttaa muita. En ole aivan varma, olenko tehnyt JUURI sitä, mitä ITSE ehdottomasti olisin halunnut, mutta ehkä olen kuitenkin ollut ainakin oikeilla jäljillä myös sen suhteen.
Tänä keväänä olen osallistunut täällä Suomessa myös muutamaan vapaaehtoistyö-tehtävään ja kieltämättä hyvän tekeminen tuntuu taas vaihteeksi aika mukavalta. Ehkä siltä osin olen kallistumassa myös sellaisen ajatuksen kannalle, että hyvän tekeminen on ehkä jopa inhimillinen perustarve.
Enkä nyt siis todellakaan väitä olevani mikään Äiti Teresa!! Myös itsekäs osaan olla ja etenkin Hollannissa sitä puolta toteutin ihan riittävästi, joten nyt mennään näin.
Mitä sinä ajattelet hyvän tekemisestä tai auttamisesta? Tai elämän merkityksellisyyden etsimisestä? Tai vain ihanasta keväästä!!? Helsingissä on parikymmentä astetta lämmintä ja aurinko porottaa. Aika ihanaa!
Ajatuksin,
Leena
P.S. Kuvat pääsiäisen pikavisiitiltä Tallinnaan
