torstai 30. marraskuuta 2017

Suomi 100 -haaste ulkosuomalaiselle





Irlannissa asuvan Saran (housefive) blogista klik nappasin kivan haasteen mietittäväksi. Pitemmittä puheitta, kysymykset ja vastaukseni tulevat tässä:


Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla? 

Asun Alankomaissa, tarkemmin sanottuna Amsterdamissa. Olemme asuneet K:n kanssa täällä reilut kolme vuotta.

Kuinka usein käyt Suomessa? Milloin viimeksi ja onko seuraava kerta jo tiedossa?

Vähän vaihtelee. Pisin vierailuväli taisi olla puolisen vuotta, mutta nyt olen syksyn aikana käynyt muutaman viikon välein kaksi kertaa ja jouluksi olemme taas matkustamassa Suomeen.

Mitä kaipaat Suomesta?

Tämän olen sanonut usein, mutta tietysti eniten perheenjäseniä eli lapsiamme ja vanhempiamme. Toki välillä kaipaan  kovasti myös omaa kotiamme, joka on siellä nyt vuokralaisten hoidossa.


Lempi-maisemasi Suomessa?

Saaristomeren maisemat sekä näkymät mökkilaitureilta sisäsuomessa. Myös kotimme ikkunoista Helsingissä on tosi kivat kaupunkinäkymät.

Miten meinaat juhlia itsenäisyyspäivänä?

6.12. on täällä normaali arkipäivä. Luulen, että tänä vuonna emme kutsu edes vieraita. Varmasti syömme illalla kotona vähän juhlavammin ja linnan juhlia on tietysti katsottava, jotta pääsemme tunnelmaan. Tänä 100-vuotisjuhlavuonna olisi kyllä ollut kiva juhlia ihan paikan päällä Suomessa.

Mitä muotoilua teiltä löytyy ja onko jonkin esine tai astia, minkä haluaisit kotiisi tuoda Suomesta?

Itse asiassa suomalaista muotoilua löytyy aika paljonkin, vaikkei sitä yleensä tule ajatelleeksi. No, ainakin erikokoisia valkoisia Aalto-maljakoita ( jopa 4 kappaletta!), Hackmannin aterimia ja kattiloita, Fiskarsin veitsiä ja muita keittiötarvikkeita. Arabian astioita on tietysti vinot pinot (uusimpina niistä on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden mukit), Tonfisk-espressokuppeja, kaikenlaisia kynttilänjalkoja, niin ja Muuramen kirjoituspöytä, onhan sekin suomalaista muotoilua. Muotoilu sanana on jotenkin aika juhlava.
Suomesta voisin haluta vielä lisääkin kauniita astioita ja kalusteita. Tosin yritämme pitää tulevaisuuden paluumuuttokuorman mahdollisimman pienenä, joten ainakaan uutta suomalaista tavaraa ei hirveästi haalita.




Mikä on rakkain tavara, minkä olet tuonut Suomesta?

Ihan hirmuisesti en kiinny tavaroihin, mutta on kyllä yksi huonekalu, jota olen raahannut mukanani muutosta toiseen, Se on vanha peilipiironki, joka on isovanhemmiltani peritty. Se ei oikein koskaan ole sopinut muuhun sisustukseen, mutta tunnearvo on mennyt aina edelle. Piironki oli heidän ensimmäinen yhteinen huonekalunsa, ja he teettivät sen itselleen joskus 20-luvulla.

Mitä Suomalaista ruokaa rakastat?

Tämänkin olen tainnut jo mainita... Karjalanpiirakat. Mutta eivät kaupan, vaan itse kuumassa uunissa paistetut, voisulalla voidellut. Tykkään hirmuisesti myös muikun- tai siianmädistä tillin, sipulin ja hapankerman kanssa sekä itse savustetusta kalasta ja suomalaisista varhaisperunoista.


Entä mitä Suomalaista ruokaa inhoat?

Inhoaminen on ehkä vähän liian voimakkaasti sanottu, mutta en erityisemmin tykkää silakkarullista.




Minkälaista elämää viettäisit/viettäisitte, jos asuisittekin edelleen Suomessa? Tai miten se ehkä poikkeaisi nykytilanteesta?

Ainakin omat työkuvioni Suomessa estäisivät varmasti näin reippaan matkustelun. Läheisiä näkisimme sitten vastaavasti enemmän ja olisimme paikalla tarjoamassa apuamme ja aikaamme lyhyelläkin varoitusajalla. Luultavasti jatkaisimme myös tanssiharrastustamme Suomessa vähän kunnianhimoisemmin kuin täällä. Tai sitten ei, kuka tietää.

  
Mitä pyydät aina lähettämään / tuomaan tuliaisiksi Suomesta?

Xylitol-purkkaa, ruisleipää, hapankorppuja, Pan-suolaa... Tuomme niitä itse tullessamme ja perheenjäsenetkin tietävät tuliaislistamme aika hyvin.



Mitä arvostat nykyään eniten Suomessa, mitä et ehkä osannut arvostaa ennen?

Luontoa, väljyyttä, jokamiehenoikeutta, turvallisuutta, terveydenhoitoa, koululaitosta... Todella paljon hyviä asioita, jotka eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä. Olen tuota kaikkea tietysti arvostanut jo Suomessa asuessani, mutta etenkin luonto ja väljyys puhuttelevat nykyään entistä enemmän.


Mikä Suomessa ärsyttää eniten?


Joidenkin suomalaisten nurkkakuntaisuus.
Joskus harmittaa myös perisuomalainen kateus.

Mikä taas Suomessa on ihanampaa, kuin missään muualla?

Tuttuus. Se, että osaa tulkita juttuja oikein ja tietää mitä on asioiden taustalla. Muualla on aina vähän pihalla ja ulkopuolinen.

Suomalaisinta minussa on...

... Nopeasti sanoisin, että oman reviirin tarve. Ehkä olen välillä vähän metsäläinen täällä yhdessä Euroopan tiheimmin asutuista maista. Vaikka täälläkin ilmaa ja tilaa toki riittää, kun lähtee pois kaupungin keskustasta. Ja minun on todellakin välillä lähdettävä!

Puolisoni/läheisen mielestä suomalaisinta minussa on...

Kun kysyin K:lta, hän vastasi lähes epäröimättä, että villasukat kotona.

Olen hävennyt Suomea/suomalaisia...

Täällä alkuaikoina, kun tajusin, että kaupungilla näkemäni arrogantisti örveltävät humalaiset  olivatkin usein suomalaisia. Vaikka Amsterdamissa on perinteisesti hyvin vapaamielinen suhtautuminen päihteisiin, örveltäviä humalaisia näkee päiväaikaan hyvin vähän (ainakaan niissä paikoissa, joissa tällainen keski-ikäinen täti liikkuu). 

Mitä nykyisen kotimaasi asukkaat tietävät Suomesta?

Ainakin Jari Litmasen! Hollannissa oli kuulemma oikein Jari-buumi pojille annetuissa nimissä silloin kun suomalaispelaajan ura oli huipussaan. Monen koirankin nimi on muuten Jari ; )
Suomalaisia pidetään ehkä vähän erikoisina ja eksoottisina, mutta samalla melko kiinnostavina. Yleensä olen tottunut sellaiseen positiiviseen kiinnostukseen. Tietämys kyllä riippuu paljon myös ihmisestä, jolta kysytään. Niinkuin kaikkialla.
Ai niin. Kaikki ovat tietävinään, että Suomessa on kamalan kylmä ja paljon hyttysiä.




Kerron aina Suomesta...

Ei taida olla mitään tiettyä juttua, jonka aina mainitsen. Ehkä itselleni tärkeästä luonnosta ja metsistä haluan jotakin sanoa, mutta ihmisiä kyllä kiinnostaa välillä aika kummalliset asiat.
Yritän myös parhaani mukaan oikaista kovin virheellisiä mielikuvia ja käsityksiä. Niitäkin on, vaikka kovin kaukana Suomi ei täältä katsoen olekaan.

Kuinka usein puhut Suomea?

Onneksi joka päivä, ainakin jos K on kotona. Äidinkieleni on minulle todella tärkeä! Osittain varmasti siksi kirjoittelen myös tätä blogia.


Mikä on mielestäsi Suomen kielen kaunein sana?

Illalla. Se kuulostaa aivan laulelulta. 

Entä rumin?

Ehkä .... Räkänokka

Mikä on lempimusiikkiasi Suomesta? Lempi-laulusi?

Lempimusiikkini vaihtelee todella paljon. Aika vähän taidan kuunnella suomalaista musiikkia. Vaikka todellakin -  näinä päivinä olen jostakin syystä kuunnellut ikivanhaa Scandinavian Music Groupin Manner-levyä. Ja Emma Salokoski Trion tulkitsemaa Tähdet meren yllä -kappaletta sekä Aki Sirkesalon vanhoja biisejä. 
Mutta kuten olen sanonut, minulta on ihan mahdotonta saada kunnollista vastausta noihin LEMPI-kysymyksiin ; )

Mitä suomalaista perinnettä teillä vaalitaan?

Varmaan ihan huomaamatta montaakin, mutta aiheeseen liittyen meillä kyllä täällä Amsterdamissakin sytytetään aina kaksi kynttilää ikkunalle itsenäisyyspäivän iltana.

Mitä terveisiä lähetät 100-vuotiaalle Suomelle?

Kiitos turvallisesta kasvualustasta. Kiitos koulutuksesta ja kiitos haastavista työmahdollisuuksista.
Kiitos, että voimme palata täältä muilta mailta jokusia kokemuksia rikkaampina sitten kun se on taas ajankohtaista. 
Kiitos, että tarjoat samat mahdollisuudet myös lapsillemme.





Suomi onkin taas tuoreesti mielessä, koska käväisimme siellä viime viikonvaihteessa. Turussa pääsimme vihdoin tutustumaan uudistuneeseen Kaupunginteatteriin ja katsomaan Stingin säveltämää Viimeinen laiva -musikaalia. Herkuttelimme myös Kuori -kasvisravintolassa. Sitä voin suositella ihan täpönä, jos tykkäätte nuorekkaista ja kekseliäistä kasvisruoka-annoksista. Tämän viikon tiistaina koko ruokalista kuulemma uudistui, joten menkäähän Turkulaiset maistelemaan. Kannattaa, vaikka etenkin viinien hinnat kirpaisivat Amsterdamissa asuvan mieltä. Sama taitaa kyllä olla kaikkialla Suomessa. Mutta siis: ruoka oli tosi hyvää ja palvelu mainiota! ei maksettu mainos ;)


Tällä erää, Tot ziens!
Leena




torstai 23. marraskuuta 2017

Lämmittävä ja vahvistava talvikeitto




Nyt jaan tämän hetken suosikkikeittomme ohjeen. Se on kasviskeitto, joka maistuu ihanan täyteläiseltä ja pitääkin nälän poissa pitkään. Pavuissa on paljon proteiinia! Lisäksi lehtikaalin C-vitamiini on etenkin näin talvella tarpeen. Ohje on alunperin kait jostain lehdestä, mutta se on muotoutunut meillä käytössä oman maun mukaan. Luulen, että alkuperäisessä ohjeessa oli myös omenaa. Tässä meidän versiomme:

Papu-lehtikaalikeitto

1 rkl öljyä
1 tl kurkumaa
2 perunaa
3 porkkanaa
2 pientä sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 rkl raastettua inkivääriä 
1 punainen cilipalko (tai puolikas)
1 liemikuutio
1 l vettä
n. 400g erivärisiä tölkkipapuja 
3/4 l silputtua lehtikaalia
2 rkl sokeritonta pähkinävoita tai loraus jotakin kasvikermaa
1/2 sitruunan mehu
(suolaa)
(ripaus savupaprikajauhetta)

Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat suupaloiksi.
Hienonna sipulit ja raasta inkivääri.
Leikkaa chilipalko ohuiksi suikaleiksi.

Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja kuullota siinä ensin hetki kurkumaa ja lisää sitten sipulit, inkivääri, chilisuikaleet, perunat ja porkkanat. 



Sekoittele muutama minuutti ja kaada sitten joukkoon vesi ja kasvisliemikuutio. Anna keiton kiehua hetki hiljalleen. 

Huuhtele sillä aikaa pavut kylmällä vedellä, siivilöi ja kaada keiton joukkoon.

Lisää sitruunanmehu ja pähkinävoi ja anna kiehua hiljalleen 20-30 min, kunnes porkkanat ja perunat tuntuvat pehmeiltä. (Kasvikerman lisäisin vasta tässä vaiheessa).

Keiton kiehuessa leikkaa lehtikaali hyvin ohueksi silpuksi ja lisää se vasta lähes valmiiseen keittoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Ihanan lämmittävä keitto koleaan ja harmaaseen päivään!

P.S. Minulla on usein itsetehtyä pähkinävoita pienessä purkissa jääkaapissa. Siihen ei tarvitse lisätä sokeria (eikä vältsisti suolaakaan) ja sitä on todella kätevää käyttää ruokien makua pyöristämään. Aina en viitsi edes paahtaa pähkinöitä, vaan surauttelen monitoimikoneella hyvän tahnan vaikkapa suolattomista naturel caschew-pähkinöistä. Ohjeita löytyy netistä pilvin pimein. Tahna säilyy jääkaapissa viikon-pari.

Jälkkäriksi lisää voimaväriä: ihanan kypsää ja makeata sharon-hedelmää. Nams!




Valoa päiviinne! Vaikka aurinko onkin vähän matalalla..
Tot ziens,
Leena



tiistai 21. marraskuuta 2017

Limppua Rotterdamista




Viime lauantai oli tihkuinen ja harmaa. Sellainen päivä, että oli pakko tehdä jotakin kivaa. Miksei tietysti joka päivä pitäisi tehdä jotakin kivaa, ja aika on usein teenkin, mutta arkena yleensä vähän kelloa vilkuillen. Nyt meillä oli kokonainen päivä aikaa tehdä mitä ikinä halusimme. Ja mehän halusimme Rotterdamiin. Viimeksi poikkesimme siellä viime vuoden elokuun puolessa välissä, ja silloin kirjoittelin muun muassa kuutiotaloista, sikaihanasta kauppahallista ja Rotterdamin satamasta.

Rotterdam on kuitenkin iso ja nähtävää olisi paljon. Viimeksi tuntui, että olimme raapaisseet vain vähän satamaa. Nyt mielessämme oli kolme paikkaa, joissa halusimme käydä. Tosin ihan ensin aloitimme kuitenkin tutusta ja ihanasta kauppahallista. Söimme siellä varhaisen lounaan ja lähdimme vasta sitten ensimmäiseen varsinaiseen rastipaikkaamme. 


Kauppahallin sisäkattoa ja seinää. Ikkunoista näkee seinän takana oleviin asuntoihin.

Kuutiotaloista, jotka on muuten rakennettu tietä ylittävälle sillalle,  kirjoittelinkin jo vuosi sitten. Silloin jäi kuitenkin katsomatta noiden hauskojen  kuutiotalojen sisätilat. Minua jäi kovasti mietityttämään, miten sellaiseen voisi oikean asunnon sisustaa. 


Arkkitehti Piet Blom kutsui Kuutiotalo-yhteisöään nimellä Forest of Tree-houses. Ehkä niissä voi nähdä talometsän..
Yksi asunnoista on onneksi näytillä yleisölle ja sinne piti nyt päästä katsomaan. Ja aivan oikein, sisustushomma on juuri niin haasteellinen kuin kuvittelinkin! Asunto on ahtaasti kolmessa kerroksessa ja  sellaisena mielestäni sopisi kyllä ehkä opiskelijapariskunnalle, mutta ei tavalliseksi perheasunnoksi. Tai ehkä olen vain jotenkin vanhanaikaisen rajoittunut. Lapsena haaveilin kylläkin, että olisin saanut asua puussa tai omistaisin ainakin oman puumajan. Ehkä noissa onkin ideaa ; ). No, katsokaa itse. 






 Ihan jännä, muistuttaa ehkä asuntolaivaa, mutta minä tykkään kyllä selkeämmästä tilasta ja kunnon valosta. Olen selvästi vanha!


Näkymä kuutiotalojen takapihalta

Toinen rasti oli Boijmans Van Beuningen-museo. Museo on nimetty kahden taiteenkeräilijän mukaan, jotka aikoinaan toivat yleisön nähtäville yksityiskokoelmansa ja siitä tulikin yksi Alankomaiden hienoimmista taidekokoelmista.



Vanhat mestarit olivat kyllä taitavia! Tällä retkellä keskityin katselemaan, miten he maalauksissaan kuvasivat esimerkiksi erilaisia kangaslaatuja, koruja ja asusteita. Katsokaapa, millaista silkkkiä ja nuo nahkakenkien tikkaukset näyttävät kyllä todella aidoilta. Maalarina on ollut Bartholomeus van der Helst 1613.




Vaikka museo on erityisen kuuluisa nimenomaan vanhojen mestareiden ainutlaatuisesta kokoelmasta, siellä on myös kaikenlaista muuta uusiin nykytaiteen virityksiin asti. Olimme kyllä aika vaikuttuneita, vaikka emme kaikkea ehtineetkään/jaksaneetkaan tutkia perinpohjin. Koska museokortilla pääsee sisään ihan ilmaiseksi, paineita ei synny. Voi poimia vain haluamansa helmet ja ainakin kuvitella tulevansa vielä monta kertaa uudestaan. Sitä harrastan erityisesti täällä Amsterdamissa. Ehkä Rotterdamiin ei tule ihan heti uudelleen lähdettyä, vaikka Keskusrautatieasemalta sinne suhauttaa junalla noin puolessa tunnissa. Eli oikeasti: ei juttu eikä mikään.

Kaupungilla kävellessä osuimme vahingossa samaan aikaan samaan risteykseen Sinterklaas-kulkueen kanssa. Koska liikenne oli hetken poikki, ehdimme ihailla Rotterdamilaista kulkuetta. Tarinan mukaan marraskuun lopulla Sinterklaas saapuu Espanjasta laivalla Hollantiin valkoisen Amerigo-ratsunsa ja Zwarte Piet-apulaisensa kanssa. Ainakaan Rotterdamissa ei näköjään oltu kokonaan hätkähdetty Zwarte Pietin kasvojenväri-kohusta. Siitä on ollut ainakin nämä kolme vuotta kova meteli. Uskoakseni jo paljon pitempäänkin. (Vrt. Laku-Pekka- makeiset Suomessa). Nyt tosin osalla näistä apulaisista oli kasvot ikäänkuin savupiipun noella sotkettu, mutta osalle oli selvästi pyritty maalaamaan aidon näköinen(?) tumma ihonväri vanhojen siirtomaa-aikojen tyyliin.

Nämä apulaiset ovat ilmeisesti saaneet kasvonsa mustiksi savupiipun kautta lahjoja tuodessaan.

Nämä tyypit taitavat pyrkiä toisenlaiseen vaikutelmaan.

Sinterklaas ja Amerigo-hevonen suoraan Espanjasta?

Kolmas ja lauantain viimeinen rasti oli Suomen Merimieskirkon joulumyyjäiset. Joitakin pikkupaketteja löytyi joulukuun viides vietettävän Sinterklaas-juhlinnan lahjoiksi, mutta vähintään yhtä kivaa ja tärkeätä oli hyökätä myyjäisten elintarvikepuolelle. Keräsimme reput ja kassit täyteen tuttuja herkkuja. 




On se kyllä hassua, miten joistakin jutuista tulee niin tärkeitä täällä muilla mailla. Suomessa ainakin minua kiinnostivat erityisesti muualta tuodut etniset herkut, mutta täällä joku Maalahden Limppu kirvoittaa lähes ilonhuudon, jos sellainen sattuu jossakin kohdalle. Melkein surkuhupaisaa. Ei nuo tuotteet itsessään varmaan niin kummallisia lopulta ole, mutta niihin liittyy niin paljon muuta kuin pelkkää konkretiaa. 

Kyllä meillä sitten sunnuntai-brunssilla juhlittiinkin! Ihan konkreettisesti.


Tosi harvinaista herkkua täällä. En voi leipoa karjalanpiirakoita edes itse, koska uunini lämpiää max 200-asteiseksi. Sillä eivät kunnon piirakat onnistu.

Ajatus täältä harmaasta tihkusateesta. Paljonpuhumastani valohoidosta ei ole tietoakaan. Ei tosiaan.

Tot ziens,
Leena

perjantai 17. marraskuuta 2017

Lempi -mikä?




Lempiväri? Lempiruoka? Lempikirjailija? Lempimusiikki? Lempilomakohde? Lempi....??
Mistä tykkään, mistä en tykkää, mikä on yhdentekevää? Näitä asioita olen viime päivinä pohtinut vastattuani yhdellä sanalla-haasteeseen ja luettuani muiden vastauksia.

Tarkoitus oli yhdellä sanalla vastata kysymyksiin. Huomasin, että vaikka koko juttu oli tietysti äärimmäisen kevyeksi tarkoitettu, ajatukset jäivät suhisemaan mieleeni ja jäin ihan oikeastikin miettimään muutamia niihin liittyviä asioita. Kun esimerkiksi minun piti nopeasti kertoa lempivärini, huomasin ensimmäiseksi miettiväni keltaista, sitten sinistä, punaista ja vihreätä jne. Ja valkoista ja mustaa, jotka eivät oikeasti edes ole värejä. Mistä oikeasti tykkään? Voi hyvänen aika. Enkö muka edes itse tiedä?!!


No kun. Se vähän riippuu... Onko kyse vaatteesta, talosta, polkupyörästä vai pelkästä väriläikästä paperilla. Ja jos vaikka vaatteesta, tarkoittaako se puseron väriä itselläni vai jonkun toisen yllä, sillä omiin kasvoihini sopii mielestäni parhaiten ihan eri värit kuin vaikka telkkarin uutistenlukijalle. Ja silti hänen puseronsa on ihan uskomattoman kauniin värinen. Paitsi siis minulla.

Minulle lempiväri näyttäisi olevan vähän sellainen kategorinen juttu. Otetaan vaikkapa punainen: punainen on aivan ihana väri, paitsi kylppärin seinässä tai sitten keltainen, joka usein näyttää iloiselta ja hyvältä, mutta ei missään tapauksessa K:n yllä. Ja niin edelleen. Eli riippuu siitä, missä kutakin väriä käytetään.




Silti kovin moni kykenee ilmoittamaan lempivärinsä tuosta vaan, heti ja silmää räpäyttämättä. Kummallista. Olen muuten lukenut tutkimuksista, joissa on huomattu, että suurimmalla osalla länsimaalaisista aikuisista on sama lempiväri. Nimittäin sininen. Miksihän? 

Joku selittää ilmiötä sillä, että tykkäämme väreistä, jotka liittyvät niihin asioihin, jotka ovat meille tärkeitä; kuten varmaankin kaikille selkeän sininen taivas ja siniseltä ja puhtaalta näyttävä vesi. Siinä voisi siis olla selitys. Synnynnäinen tuo mieltymys siniseen ei kuitenkaan ole, sillä vauvat näyttäisivät katselevan mieluiten voimakkaan keltaista.. Hmm.. millähän sitä sitten voisi yrittää selittää?


Toinen kiinnostava ilmiö on numeroihin liittyvä. Olen lukenut, että jos länsimaista henkilöä pyydetään valitsemaan satunnaisesti jokin ensimmäinen mieleen tuleva luku numeroiden 1-10 väliltä, hän valitsee todennäköisimmin luvun 7.  Nämä kaksi suosikkia, sininen ja seitsemän, näyttivät olevan niin aukottoman selviä 1970-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella, että psykologit alkoivatkin puhua sininen-seitsemän-ilmiöstä aivankuin nämä kaksi suosikkia vielä linkittyisivät jotenkin toisiinsa. Ilmeisesti uudemmissakin tutkimuksissa on saatu samansuuntaisia tuloksia, koska asia putkahtelee esille silloin tällöin.



Miksi sitten luku 7 on niin yleinen suosikki lukujen joukossa? Sillekin ilmiölle on etsitty mahdollisia selityksiä. Yksinkertaisin selitys lienee se, että valinta on jotenkin kulttuurisesti opittu: seitsemän on monille onnennumero ja sen taustalla taas alun alkaen jotkut vanhat raamatulliset tekstit. (Tosin minun anoppini on kyllä ihan varma, että 7 on valehtelijoiden luku. En ole tullut kysyneeksi, mistä moinen uskomus on peräisin).

Toinen selitys seiskan suosiolle voisi olla se, että vastaajat haluavat valinnan tuntuvan kaikkein satunnaisimmalta. Ykkönen tai kymppi olisivat liian ilmeisiä, viitonen taas olisi ihan keskimmäinen tuossa sarjassa ja siksi huono valinta. Jokin pariton luku sen pitäisi olla, sillä sellainen kuulostaa monen mielestä satunnaisemmalta kuin parillinen luku. Eli seiska siis ilmiselvästi on kaikin tavoin sopivin! Kolmonen on kuulemma seuraavaksi todennäköisin valinta.

Mitä kulloinkin valitsemme -oli sitten kyseessä lempiväri, suosikkinumero tai lempiruoka- on kyllä kiinnostava juttu. Harvoin sitä tulee perinpohjin miettineeksi omia valintojaan, vaikka välillä olisi kyllä ihan hyvä tarkistaa onko tosiaan yhä sitä mieltä, että kretuliini on se paras väri joka paikassa. 


Onneksi esimerkiksi lempivärit eivät olekaan aina niin kiveen kirjoitettuja. Uusiakin voi tulla ihan vahingossa. Joskus uusien värien ilmestyminen vaikka kauppojen vaatetangoille voi toimia pienenä sysäyksenä mieltymysten päivittämiselle. Ainakin itse olen huomannut, että jos jotakin aiemmin vähän karsastamaani väriä alkaa vain kuin vähän sattumalta näkyä siellä ja täällä, alan vähitellen katsoa sitä uusin silmin. Ja voi käydä niinkin, että yhtäkkiä alkaa vain tuntua siltä, että juuri tuon värinen takki on saatava. Hups.

Näitä olen miettinyt. Ja pääsin vasta lempiväriin tai lempinumeroon. Paljon jäi vielä tärkeätä pohdittavaa... 

Siinä sitä höpinää. Eikä ollenkaan yhdellä sanalla. Viikonloppu onneksi tulossa. Kivoja ja sellaisia vähemmän totisia päiviä kaikille!

Tot ziens,
Leena

maanantai 13. marraskuuta 2017

Maisemani marraskuussa



Mieleen on iskostunut, että marraskuu on jotenkin musta ja ankea, tai vähintäänkin harmaa. Ainakin sään puolesta. Ainakin Suomessa. Päivä on lyhyt ja pysyvää lunta tuskin löytyy vielä monestakaan paikasta. Suurin vaikutus on kai kuitenkin sillä, millaisia ajatuksemme ovat. Jos mieli on musta, kaikki muukin takuulla näyttää ankealta. Jos taas sisällämme hehkuu ilo ja valo, kaikki muukin näyttää paremmalta. Vaikka sitten sataisi vettä tai räntää taivaan täydeltä. Ehkä meikeläinenkin voisi taas vähän yrittää psyykata itseään tuonne ilon puolelle. 

Täällä Amsterdamissa olen joka syksy kyllä ollut ihan oikeasti iloissani siitä, että myös aurinkoisia päiviä riittää marraskuussa ja siten talvi tuntuu paljon lyhyemmältä kuin Suomessa. Rehellisyyden nimissä harmaatakin täällä riittää välillä ihan kunnolla, mutta sitten taas saamme hetken ihanaa valohoitoa. Kirkasvalolamppu on kyllä tainnut levätä varastolaatikossaan nämä Hollannin talvet. Ainakin muistaakseni..

Marraskuun parilla ensimmäisellä viikolla on tänä vuonna ollut melko vaihtelevia säitä. Keräsin tähän maanantain postaukseen muutamia valokuvia, joita olen ehtinyt marraskuun aikana napsia sieltä täältä.

Ensimmäiset valokuvat ovat kuun alkupuolelta, kun kävin hakemassa tuulen suhinaa ja meren tuoksua Pohjanmeren rannalla. Saman retken aikana tihutti hieman vettä ja sitten taas paistoi aurinko niin kirkkaasti, että tarvittiin aurinkolaseja. Ihana marraskuu!








Seuraavat kuvat ovat Edamista ja polderilta Edamin ja Volendamin väliltä. Aurinkoa riitti. Ihana marraskuu!











Ja viimeiset kuvat ovat viime lauantailta, kun poikkesimme Arnhemiin, joka on Amsterdamista kaakkoon, itse asiassa jo aika lähellä Saksan rajaa. Vietimme siellä päivää vähän suttuisessa säässä, mutta onneksi Park Sonsbeekin hehkuva ruska toi väreillään lämpöä harmaaseen maisemaan. Ihana marraskuu!


















Näiden kuvien myötä toivotan Teille Kaikille hyvää mieltä ja valoa syksyn hämärään. Minä jo kaivoin esille muutamia kynttilöitä, sillä pimeä tulee illalla aurinkoisenkin päivän jälkeen.

Onko teillä siellä vielä lehtiä puissa, vai onko tuuli jo ehtinyt lennättää kaiken haravoitavaksi?

Tot ziens,
Leena

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Onnellista Isänpäivää


Kiitos oma Isäni. Maailman paras. 
Olen voinut luottaa tukeesi, turvaasi ja rakkauteesi. Olen kiitollinen siitä nyt ja aina.

Onnellista isänpäivää sinne Suomeen.
Tot ziens,
Leena

torstai 9. marraskuuta 2017

Yhdellä sanalla -haaste



Tämä haaste on napattu Tuulas life-blogista. Tarkoitus oli vastata pikahaastattelun kysymyksiin nopeasti, spontaanisti ja vain yhdellä sanalla. Sillä, mikä ensimmäisenä tuli mieleen. Olin aivan varma, että minulle olisi todella sananmukaisesti HAASTEeellista vastata kysymyksiin YHDELLÄ sanalla. Yllätyin, sillä vastaukset tupsahtelivat niin helposti ja nopeasti, että tuskin ehdin ylös kirjoitella.

No niin:

1. Missä on kännykkäsi? Eteisessä
2. Puolisosi? Rakas
3. Hiuksesi? Auki
4. Äitisi? Mummolassa
5. Isäsi? Mummolassa
6. Suosikkisi? Mustarastas
7. Unesi viime yöltä? Vaiheikas
8. Mielijuomasi? Kuohuviini
9. Unelmasi? Toteutuu!
10. Missä huoneessa olet? Työhuoneessa
11. Harrastuksesi? Tanssi
12. Pelkosi? Menetys
13. Missä haluat olla kuuden vuoden päästä? Kotona
14. Missä olit viime yönä? Makkarissamme
15. Jotain mitä et ole? Sukeltaja
16. Muffinsit? Uunistani
17. Toivelistalla? Puhelin
18. Paikka jossa kasvoit? Maaseutu
19. Mitä teit viimeksi? Päivällistä
20. Mitä sinulla on ylläsi? Denim-mekko
21. Televisiosi? Kiinni
22. Lemmikkisi? Lapsuudessa
23. Ystäväsi? Suomessakin
24. Elämäsi? Antoisaa
25. Mielialasi? Vaihtelee
26. Ikävöitkö jotakuta? Usein
27. Auto? Myyty
28. Jotain mitä sinulla ei ole ylläsi? Kiristävää
29. Lempikauppasi? Matkakirjakauppa
30. Lempivärisi? Vaihtelee
31. Milloin nauroit viimeksi? Tänään
32. Milloin viimeksi itkit? Siunaustilaisuudessa
33. Kuka on tärkein läheisesi? Perheenjäsen
34. Paikka johon menet uudelleen ja uudelleen? Merenranta
35. Henkilö joka s-postittelee säännöllisesti? Laskuttajat
36. Lempiruokapaikkasi? Kasvisruoka-ravintola





Haastan teitä muitakin vastailemaan. Tähän oli hauska heittäytyä. 
Kiitos Tuulalle!

Tot ziens,
Leena