Lissabon talviauringossa

Sijainniltaan Lissabon on Euroopan läntisin ja ilmastoltaan kuulemma maanosan aurinkoisin pääkaupunki. Ensimmäisen kerran kävimme kaupungissa viitisentoista vuotta sitten kevättalvella. Silloin sää oli mukavan keväinen Suomen talveen verrattuna. Edellisellä kerralla kävimme kaupungissa viime vuoden toukokuun lopussa ja aurinko helli meitä silloinkin lämpimästi. Myös siltä retkeltä kirjoittelin tunnelmia toukokuun blogiin. Ja otin kymmeniä kuvia kaakeliseinäisistä taloista!

Lissabonissa historia on yhä vahvasti läsnä. Kaupunki nousi keskiajan loppupuolella loistoonsa maailmankuulujen löytöretkien siivittämänä. Mausteita, kultaa ja muita aarteita kulkeutui kauppareittejä pitkin ja kaupunki olikin tuolloin loistossaan.

Kun selasin tämän viikonlopun reissukuvia, huomasin, että nyt olin jostakin syystä keskittynyt kaakelitalokuvien sijasta pyykkikuviin. Viikonloppuna oli selvästi monen lissabonilaisen pyykkipäivä, sillä niin paljon kuviini on sattunut liehuvia pyykkejä. Voihan olla, että myös ihanan aurikoisella säällä oli vaikutusta perheenemäntien pyykki-intoon.

Majapaikkamme oli sama kuin viimeksi, eli mukava pieni huoneistohotelli ihan Tejo-joen tuntumassa lähellä Se-katedraalia. Nuo kulmat ovat tuttuja varmasti kaikille Lissabonin kävijöille. Ihan siitä kulmalta huristelee, syöksähtelee ja koukkaa myös se kuuluisin keltainen ratikkalinja numero 28. Nyt viikonloppuna ratikat olivat todella täysiä, joten emme ahtautuneet kyytiin, vaan hankimme kunnon annoksen kuntoilua. Etenkin Alfaman kaupunginosan pikkukatujen tiukat nousut käyvät kuntoilusta. Lissabon onkin erinomainen kävelykaupunki.

Sanotaan, että Lissabonissa on seitsemän kukkulaa. Oikeasti niitä on kuitenkin enemmän. Ajatus seitsemästä kukkulasta on lainattu ilmeisesti Roomasta, jonka loistosta haluttiin ehkä osa myös Lissaboniin. Ideaa on toisteltu ainakin 1600-luvulta lähtien. Monien kukkuloiden ansiosta kaupungissa on myös monta hienoa näköalapaikkaa. Tunnetuin niistä on ehkä Pyhän Yrjön eli Sao Jorgen linnoitus. Myös Miradouro de Sao Pedro de Alcantaran näköalatasanteelta näkyy kaupunkia upeasti.

Hauskin näköalapaikoista on mielestäni kuitenkin Adamastor eli Miradouro de Santa Catarina. Siellä oli näin talvikaudellakin meneillään ihan kuin festarit. Ilman bändejä tosin. Lapset, koirat, rattaita työntelevät ylpeät isovanhemmat, hipit, rastapäät, turistit ja opiskelijat hengasivat paikalla sulassa sovussa. Tunnelma oli iloisen aurinkoinen ja rento. Voisin kuvitella, että kesäisin meno on vielä hilpeämpää.

Paikalta näkyi Tejo-joki, 24 de April-silta ja joen toisella puolella Lissabonia suojeleva Cristo Rei-patsas. Näköalapaikan lempinimi on peräisin sen patsaalta. Se esittää Adamastoria, kammottavaa merimiehiä tyrskyissä vaanivaa hiorviötä. Paikalla on myös kivan näköinen pieni kahvila, jota emme tosin kokeilleet, vaan lounastimme näköalapaikan takana sijaitsevan Pharmacia-museon terassilla. Siellä oli tarjolla kiinostavia lounasannoksia. Söimme hyvin mieliinpainuvat ja erikoiset keittoannokset. Pikanttina lisänä aperitiivit tarjoillaan koeputkista, tai niinkuin meidän kuplavetemme, ruskeasta lääkepullosta. Kuten tietysti apteekkimuseon luonteeseen sopikin. Terassille oli kerääntynyt lukuisia auringosta nautiskelijoita, sillä paikka oli hyvin tuulelta suojassa ja aurinko porotti. Onneksi myös aurinkovarjoja oli pöytien yllä, muuten olisimme läkähtyneet, koska kesävaatteet olimme jättäneet kotiin.

Ruutukaavassa rakennettu keskusta, Baixa, sijaitsee kukkuloiden välissä merenpinnan tasossa. Baixa tarkoittaa downtownia, alakaupunkia. Kun muualla Lissabonissa kadut mutkittelevat, tuolla ne on rakennettu suoraan ruutukaavaan. Baixa on jälleenrakennettu sen jälkeen kun voimakas, yhdeksän minuuttia kestänyt maanjäristys oli tuhonnut sen kokonaan 1755. Iso osa muutakin kaupunkia tuhoutui samassa järistyksessä. Baixassa talot ovat värikkäitä ja lähes jokaisen talon seinissä on Portugalin erikoisuuksia azulejoja eli kaakelikoristeita.

Joihinkin kaakeleihin on kuvattu maisemia ja tarinoita, mutta toisten kaakelien ornamentit muistuttavat värikkyydessään miesten kuviollisia vintage-kalsareita. Keskeisimmät kadut ovat melko leveitä, näyttäviä ja kauniisti kivimosaiikeilla koristeltuja.

 Vähän sivummalla voi löytää kuin vanhan maailman hattu- ja käsintehtyjen hansikkaiden kauppoja sekä ihastuttavia puoteja, joissa on vanhanaikaisia kalasäilykepurkkeja pinottu taidokkaasti kauniisiin pinoihin. Niissä putiikeissa on ehdottomasti pistäydyttävä, vaikka ei kalasäilykkeistä välittäisikään. Sardiinit ovat Lissabonin juttu ja etenkin iltaisin kaupungin kapeilla kujilla tuoksuu tuoreiden grillattujen sardiinien ihana tuoksu.

Lauantai-iltana olimme syömässä meille entuudesstaan tutussa viehättävässä Xapuri-bistrossa Bairro Alton pittoreskissa kaupunginosassa. Alue on kuulemma yöelämän sielu ja sydän, jossa on paljon pieniä baareja, ravintoloita ja fado-paikkoja. Tarkoituksemme oli syödä yhtenä annoksena sardiineja, mutta liian myöhään kuulimme, että ne olivat lopussa. Söimme sen sijaan  toista tyypillistä ruokaa, turskaa, mutta se annos oli hivenen pettymys. Paras makuelämys tällä reissulla oli varmasti hotellimme lähikulmalla sijaitsevassa ravintolassa nautittu mustekala-annos, joka oli yksinkertaisuudessaan ihan vertaansa vailla oleva herkku. Lissabonissa pitää mielestäni ehdottomasti syödä mereneläviä, mutta myös possua ja lammasta on paljon tarjolla.

Xapuri

Nyt emme kuvanneet turska-annosta, mutta tässä edellisen kerran mustekala Xapurissa. Nam!

Ja -ei suklaa- vaan Chorizo-pyöryköitä!!

Viehkoilla kujilla kannattaa myös poiketa pieneen baarin maistelemaan vaikkapa paikallista kirsikkalikööriä tai portviiniä. Niin ja tietenkin kahvin kera niitä aiemminkin mainostamiani Pastel de Nata-leivonnaisia. Niille olen kyllä menettänyt sydämeni ihan kokonaan. Jos haluaa syödä ihan aitoja sellaisia, kannattaa käydä Belemissä Pasteis de Belem-kahvilassa. Siellä valmistettava leivonnainen, pasteis de Belem on tehty aivan alkuperäisen reseptin mukaan. Kahvila on perustettu 1800-luvulla, ja leivonnaisten resepti on salainen. Tiedetään kuitenkin, että rapean kuoren sisällä olevaan täytteeseen tulee ainakin kermaa, kananmunankeltuaisia ja kenties aavistus sitruunaa. Tulos on vaniljainen unelma. Belemmin versio on muihin verrattuna vähemmän makea. Leivonnaisen päälle voi vielä ripotella vähän tomusokeria tai kanelia. Ooh! Tässä kohdassa en voi muuta sanoa.

Tällä reissulla oli tavoitteenani käydä taas ainakin yhdessä museossa -auringonpaisteesta huolimatta. Yhteen se taas jäi, mutta valitsemamme museo oli kyllä mielenkiintoinen, koska tykkään kovasti paikallisista käsin maalatuista kaakeleista. Museo oli nimeltään Museo Nacional do Azulejo. Paljon historiaa ja tietoa noista azulejoista saimmekin. Ja niitä valokuvia!

Hintataso Portgalin pääkaupungissa on etenkin suomalaisittain katsottuna edullinen. Kielenä on tietenkin portugal, mutta englannilla tai auttavalla espanjalla pärjää ainakin turistipaikoissa ihan mainiosti. Muutaman kerran Lissabonissa vierailleena en ole vieläkään paikkaan kyllästynyt, vaan voisin palata milloin tahansa uudelleen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja kaupunki pienessä nuhjuisuudessaankin erittäin viehko. Ja mikä parasta, kiva kohde myös näin tammikuussa!

Äidille vielä tätäkin kautta lämmin synttäri-onnittelu ja myös kaikille muille sylin täydeltä lämpöisiä ajatuksia. Amsterdamissakin paistaa aurinko!

Tot ziens,
Leena

Leutoja tuulia Atlantin rannalla Estoril ja Cascais

Leutoja tuulia Atlantin rannalla 

Estoril ja Cascais

Olen yhä auringon ja lempeiden merituulien luomassa pehmeän onnellisessa mielentilassa. Kylläpä tammikuinen lennähdys Euroopan länsirannalle teki hyvää niin mielelle kuin ruumiillekin.

Viivyimme Lissabonissa, Estorilissa ja Cascaisissa keskiviikosta sunnuntai-iltaan. Arkipäivät K oli Estorilissa töissä, mutta viikonlopun vietimme sitten yhdessä Lissabonin kaupunkia katsellen.

Aloitan Estorilista, josta kirjoittelin muutaman sanan myös viime kevään reissulta. Mutta nyt siis uudestaan. Estoril ja Cascais.

Tämä tammikuinen ajankohta oli kevääseen verrattuna mielestäni jopa ihan huippu. Olin varautunut reissuun useammallakin villapaidalla ja jopa inhoamillani sukkahousuilla, mutta niitä ei tarvittu. Jes! Päivisin lämpötila kohosi parhaimmillaan ihan pusero-keliksi ja jotkut pärjäsivät jopa pelkissä teepaidoissakin. Luultavasti meillä oli sään suhteen myös tuuria, koska aurinkoa riitti ihan joka päivä. Iltaisin toki viileni ja aamut olivat aika raikkaita. Auringon nousua katsellessa kevyttoppis ja paksu kaulahuivikin tuntuivat sopivilta.

Aurinko nousee

Tuttu noin kolmen kilometrin rantareitti Estorilista Cascaisiin jaksoi yhä viehättää. Rannat ovat hämmästyttävän tyylikkäitä. Jotkut sanovatkin, että tunnelmaa voi hyvinkin verrata Ranskan Rivieeraan vailla massaturismin mukanaan tuomia lieveilmiöitä. Eniten nautinkin juuri tuosta talvikauden hiljaisuudesta, tilasta ja rauhasta. Saatoin rauhassa katsella muita kulkijoita, kauniita rakennuksia ja imeä itseeni tuota menneen maailman tunnelmaa, joka on paikoin yhä vahvasti läsnä.

Alueen lomaelämän juuret ovat viime vuosisadan alussa. Silloin Estoriliin ja Cascaisiin alkoi kerääntyä Euroopan kuninkaallisia ja aristokraatteja nauttimaan yhdestä koko maanosan aurinkoisimmasta rantakaistaleesta. Vaikka paljon uutta noihin päiviin verrattuna onkin rakennettu, myös vanhaa ja kaunista on säilytetty. Minä nautin kovasti sekä rantakävelyistäni, että etenkin Cascaisin keskustan rakennusten ja kalastussataman katselusta. 

Cascaisissa on kauniita katukylttejä

Kun on liikkeellä yksin, voi pysähtyä pitkäksikin aikaa katselemaan juuri sitä mikä kiinnostaa ja voi antaa ajatusten laukata vapaasti. Välillä tulee kyllä vähän haikea olo, kun näkee jotakin oikein metkaa, eikä sitä voi heti jakaa kenenkään muun kanssa. Onneksi edes kamera kulkee uskollisesti mukana.

Kauniiden rakennusten lisäksi vuoroveden liikkeitä oli mielenkiintoista seurata. Laskuveden aikana meren, simpukoiden ja levän tuoksu tuntui vahvana ja kotiloiden kerääjät olivat koreineen liikkeellä. 

Näkyviin tullut merenpohja oli melko kivinen ja ihmettelinkin, miten nousuveden aikaiset, kylläkin harvalukuiset, lainelautailijat olivat uskaltaneet surffailla niin lähellä rantaa. Terävät kivien särmät nimittäin näyttivät aika hurjilta. Rauhoittelin itseäni toteamalla, että he toki tuntevat rannan ja valitsevat reittinsä huolellisesti. Vastuu ei siis ollut minulla. Huh!

Auringonpalvojia hiekkarannoilla ei juuri näkynyt, vaikka joissakin suojaisissa kulmauksissa saattoikin joku lueskella kirjaa tai istuskella ringissä ystävien kanssa juttelemassa. Rantakahviloissa sen sijaan riitti asiakkaita, jotka arkipäivinä olivat enimmäkseen elegantteja vanhoja herroja ja rouvia päiväkävelyillään. Entistä enemmän tykkäsin juuri tästä vuodenajasta!

Mietinkin mitä eroa noilla Estorilin rannoilla on hollantilaisiin hiekkarantoihin verrattuna. Tulin siihen tulokseen, että Alankomaissa rantaelämä on reippaampaa; siellä on pallon pelaajia, leijan lennättäjiä, surffareita, liitovarjoilijoita ja frisbeen heittelijöitä jatkuvassa liikkeessä hiekalla. Tiedän, että jos nytkin mukana olisi ollut lauma lapsia ja reippaita kavereita, olisin yhtälailla ollut ilonpidossa mukana. Nyt kuitenkin nautin kävelyilläni rauhasta ja eleganssista. 

Hotellimme oli moderni, iso, ylellinen ja tällä kertaa aivan rannan tuntumassa. Meillä oli myös iso aurinkoinen parveke ja aamupala niin runsas, että se korvasi minulla lounaan kokonaan. Hotellivalinta ei ollut omamme, mutta kuulin että talvikaudella huoneen hinta ei ollut mitenkään mahdoton ja vain noin kolmannes varsinaisen sesonkiajan hinnasta. 

Jos aurinkoinen sää ei ollut pelkkää moukan tuuria, suosittelen talvimatkailua Lissabonin seudulle ainakin niille, jotka tykkäävät olla paljon liikkeellä, eivätkä makoile auringossa. Tosin keskipäivällä ainakin meidän partsillamme olisi voinut myös ottaa aurinkoa ihan bikineissä, niin kuumaa siellä oli.

Nyt pari päivää on vietetty taas kotikaupungissa Amsterdamissa. Viime yönä oli ollut pakkasta ainakin neljä astetta ja se tuntuu täällä jo ihan talvelta. Ensi yöksi on lupailtu jopa vähän lunta. Saapa nähdä, mitä se tarkoittaa..

Iloisia tammikuun talvipäiviä kaikille!

Tot ziens,
Leena

Estoril - Merellistä Portugalia

Estoril - Merellistä Portugalia

Toinen kohteemme oli Lissabonista parisenkymmentä kilometriä länteen sijaitseva Estoril. En ollut käynyt siellä koskaan aikaisemmin ja odotin sekä Estorilin että viereisen Cascaisin näkemistä hartaasti. Tiesin ennalta, että siellä suuri valtameri on oleellinen osa maisemaa ja niinhän se sitten olikin. Tule mukaan rantatunnelmiini!

Kaksi kokonaista päivää oli aikaa samoilla merenrantaa ja antaa aaltojen suhista korvissa ja merituulen tuulettaa hiuksia oikein kunnolla. K oli enimmäkseen työasioissa, mutta minä nautin täysin siemauksin. Tykkään kovasti meren, levän ja simpukoiden tuoksusta ja lempeästä suolaisesta tuulesta.

Estoril on kuuluisa kasinostaan. Kerrotaan että se oli aikoinaan myös Ian Flemingin vierailukohteita, ja siellä hän saikin kaksoisagentteja metsästäessään innoitteen kirjoittaa ensimmäisen James Bond -kirjan Casino Royalen. Jamen Bondeista en niin välitä ja casinokin oli mielestäni lähinnä ruma, mutta sitä ympäröivä puisto oli oikein miellyttävä. 

Tuo kaareva parveke kuului meille.

Hotellimme oli pieni ja viihtyisä. Huoneeseen kuului iso parveke, josta oli upea näkymä merelle ja aina Cascaisiin asti. Iltaisin casinon valot vilkkuivat ja yrittivät houkutella meitä tylsimyksiä pelikierrokselle. Meille riitti kuitenkin meren antimien maistelu läheisissä ravintoloissa. Etenkin mustekala oli tosi hyvää ja portugalilaiset viinit kiinnostavia. 

Maisemaa parvekkeelta Cascaisin suuntaan.

Sama hotelli kauempaa kuvattuna

Estorilista Cascaisiin voi mukavasti kävellä rantapromenadia pitkin. Matkaa taitaa olla pari-kolme kilometriä. Tiistaina nautiskelin rauhallisesta rantakävelystä ja lähdin tutustumaan naapuriin.

Aamulla rannat olivat melko hiljaisia.

Pallo hukassa? Kuinka syvällä?

Cascaisissa on vanhanajan tyyliä, vaikka on kyllä pakko myöntää, että turismi on tuonut mukanaan myös paljon sellaista häsää, josta en niin välitä. 

Kun jatkoin matkaa vähän pidemmälle ohi keskustan, löysin pienen majakan, jonka valo iltaisin vilkutteli hotellimme parvekkeellekin. 

Cascaisin keskustassa oli todella monia hienojakin kauppoja ja paljon mahdollisuuksia lounastaa tai syödä illallista hyvin monen tasoisissa ravintoloissa. Päivällä ulkoterassit olivat pullollaan lounastajia. Niin täynnä, että vaikka olin etukäteen ajatellut poikkeavani nappaamaan jotakin pientä syötävää, palasinkin rauhallisempaan Estoriliin syömään lounaani.

Suuria hotelleja Estorilin rannassa.

Koska vierailimme ensin Lissabonissa pari päivää ja sitten toiset pari päivää Estorilissa, sai paikanvaihdos matkan tuntumaan todellista pidemmältä. Kaupungit olivat keskenään niin erilaiset, että se vaikutti varmasti kokemukseen. Tuntuu, että oli nähnyt paljon kaikenlaista, vaikka reissu kaikkine siirtymisineen kestikin vain lauantai-aamusta keskiviikko-iltaan.

Kiva, että jaksoit katsella matkapäiväkirjaani. Saisiko vielä olla kupillinen vahvaa kahvia ja pari Nata-leivonnaista?

Viikonloppu oltiinkin jo kotona Alankomaissa.

Doei!
Leena