Ping sanoo viiksitimali

Mahtavaa maaliskuuta ystävät! Marraskuussa ei melkein jaksanut uskoa, että tämä hetki vielä joskus oikeasti koittaisi, mutta nyt sitä mennään. Ja koko ajan paranee vaan. No sää on välillä mitä on, mutta sitten taas paistaa aurinko niin valloittavasti, että ei tiedä minne häikäistyneenä katsoisi.

Jaa niin juu. Asiaan. Mietit jo varmaan, että mikä ihmeen viiksitimali. Siis otsikossa. Siis ainakin jos et ole ornitologi. Minäkin vasta äskettäin sain tietää, että viiksitimali on pikkuruinen lintu, joka elää Etelä-Suomen laajoissa järviruokokasvustoissa. Kovin yleinen se ei taida olla, enkä minäkään muista nähneeni sellaista muualla kuin kuvassa. Kuukkeloin lintusen ja aika hauskansuloiselta se mustine viiksineen näyttää. 

Syy, miksi otin tämän pikkusiivekkään postaukseeni, liittyy taas lähes päivittäin näkemääni ping-tekstiin. ???  Nimittäin aina kun lähden reippaillen kiertämään läheistä Töölönlahtea, ohitan Linnunlaulu-alueen lahden itäpuolella. Linnunlaulussa olen jo joskus silloin vajaat kymmenen vuotta sitten ihmetellyt noita kummallisia kirjainrivejä puiden oksilla: ping, iih, dijy, krrr, kjyk. Kaikelle kuitenkin sokeutuu ja vähitellen lakkasin huomaamasta noita väkerryksiä. Vasta nyt, palattuani takaisin noille Linnunlaulun reiteille, katselen taas ympäristöä uusin silmin ja huomaan kaikenlaista. Aloin selvittää myös noiden kirjainyhdistelmien taustaa tarkemmin.

Kyseessä on taiteilija Jussi Valtakarin julkinen teos Linnun laulu, ja se perustuu nimensä mukaisesti lintujen lauluääniin. Helsingin taidemuseon teos koostuu puuhun kiinnitetyistä, ruostumattomasta ja hiotusta teräslevystä leikatuista linnun ääntelyä kuvaavista sanoista. Ympäristöteos levittäytyy Linnunlauluntien varrelle Töölönlahden puistomaisemaan, vanhalle huvila-alueelle.

Teoksen viisi lintulajia ovat käpytikka, lapinsirkku, satakieli, rautiainen ja viiksitimali. Rautiaisen ääni on korkea iih. Käpytikka ääntelee tavallisimmin kovalla, terävällä kjyk-äänellä ja lapinsirkku viheltää dijy. Satakielen laulua kuvaa krrr-ääni ja napakka ping kuuluu eteläisessä Suomessa viihtyvälle viiksitimalille. Tästä taideteoksesta on ollut yksi versio esillä Purnun kesänäyttelyssä vuonna 2008. Teos julkistettiin Helsingissä 2009 ja kuuluu siis Helsingin taidemuseon kokoelmaan. 

Aika hauska tuo taideteoksen idea. Ja aika vähäeleinen, sanoisin. K ei noita kirjaimia ollut huomannut lainkaan, ennenkuin minä niitä joskus ääneen ihmettelin. Lenkkeillessään K nimittäin tuijottaa enimmäkseen edessä olevaa tietä, ajatukset sisäänpäin kääntyneinä ja minä taas katselen puidenlatvoja ja pilviä ja vastaantulevia ihmisiä ja koiria ja ympärillä olevia rakennuksia ja ja ja. No, jos olemme liikkeellä yhdessä, taidan myös höpötellä melkein koko ajan. Voi apua. Tiedän. Olen välillä aika rasittava.

Tuolla Linnunlaulussa ovat myös usein valokuvailemani vanhat kauniit puuhuvilat. Erityisen kaunis on mielestäni valkoinen huvila aivan Töölönlahden rannassa eli Villa Kivi. Se on rakennettu 1890 ja nykyisin Helsingin kirjailijayhdistyksen käytössä. Siellä on mm. 14 kirjailijahuonetta ammattikirjailijoille. Villassa järjestetään myös monenlaisia kirjallisia tilaisuuksia yleisölle. 

Keskellä edessä Villa Kivi ja oikealla vähän korkeammalla Heleniusten Sininen huvila, jonka pihaan ilmeisesti laajennetaan kesäkahvilaa.

Villa Kiven eteläpuolella sijaitseva 1890 rakennettu Sininen huvila on myös näyttävä. Talo kuuluu taitelijapariskunta Marja ja Jorma Heleniukselle. Sen pihassa toimii myös kesäkahvila. Mutta minua, kuten myös monia turisteja, kiinnostaa erityisesti Sinisen huvilan pihassa nököttävä pikkuruinen, erittäin koristeellinen rakennus, joka näyttää aivan jonkin puuhuvilan pienoismallilta. Olen saanut selville, että tuo ihastuttava rakennelma on Heleniusten tyttärelleen rakentama leikkimökki. Ja todella. Aika hulppea sellainen! Tytär oli toivonut leikkimökkiä, jossa mahtuisi sateisella säällä pelaamaan Afrikantähteä. Ja kukapa isä ei haluaisi toteuttaa pienen prinsessansa toiveita! Lopputulos on varmasti jokaisen pikkuneidin unelma. Ja miksei pienten poikienkin. Mökissä on sisällä portaat, pieni tornitila ja ullakko.

Tämä vaatimaton leikkimökki on rakennettu joskus 1990-luvulla, eli se ei oikeasti ole kovinkaan vanha. Ikkunoissa on mm. lasimaalauksia ja kauniita puuleikkauksia. Huom. vastarannalla näkyy Kansallisooppera.

Tytär on ilmeisesti jo kasvanut mökkiajoista ja mökille on mietitty uutta käyttöä. Ovatpa japanilaiset matkanjärjestäjät kuulemma  ehdottaneet jonkinlaisia leikkimökki-vierailumatkojakin sinne. En ole kuullut viimeisimpiä suunnitelmia, mutta näyttää siltä, että Sinisen huvilan pihassa on meneillään jokin isompi kunnostustyö. Ehkä myös leikkimökille on keksitty uusiokäyttöä. Aika näyttää.

Junesin rapistuvassa huvilassa on kirpputori silloin kun isäntä on kotosalla.

Linnunlaulun huviloihin kuuluu myös valtava, hienolla paikalla sijaitseva, mutta erittäin huonossa kunnossa oleva puurakennus. Nykyisin tuon mammutin omistaa Aulis Junes, jonka kanssa kaupunki on käynyt vuosikausia kestänyttä väsytystaistelua, uhkasakkojen uhalla, huvilan kunnostamisesta. Junes on ilmoittanut kyllä tekevänsä kunnostustöitä, mutta käyttää perinnemenetelmiä, jotka vaan ovat hitaita. Ainakin näin ulkopuolisesta näyttää siltä, että talo rapistuu kokonaan, ennenkuin se saadaan pelastettua. Sääli, koska rakennuksella on melkoinen historia takanaan ja olisi hienoa säilyttää se myös jälkipolville.

Linnunlaulun kalliot ovat jo osin paljastuneet lumen alta.

Huomaan tässä kirjoitellessani, että kaikenlaista sitä voikin mahtua pienelle lenkkipolun pätkälle. Ainakin minulla vauhti aina tuossa kohdin hidastuu, koska Linnunlaulu sijaitsee vähän korkeammalla kallion päällä. Ylämäissä on paremmin aikaa katsella ympärilleen, kun ei ole vauhtipipa niin tiukasti silmillä. 

Millaisissa maastoissa sinusta on mukava lenkkeillä? 
Katseletko ympärillesi, vai keskitytkö miettimään syntyjä syviä tai seuraavan päivän töitä?

Nyt taas rentoa viikkistä ja linnun laulua ympärillesi.

Terkuin,
Leena

Valoja ja värejä Amsterdamin joulukuussa

Lauantaina kävimme korkkaamassa Amsterdamin Light Festivaalit, joka oli kuudes täällä Amsterdamissa järjestetyistä valofestivaaleista. Valoteoksia voi seurata historiallisessa keskustassa kävellen (tai pyöraillen) kanavien varsia pitkin tai vaihtoehtoisesti istahtamalla johonkin kanavia pitkin lipuvista veneistä, joissa useimmissa voi samalla kuunnella myös jonkinlaista selostusta teoksista. 

Tänä vuonna teemana oli Existential. Monista eri maista osallistuvilla taiteilijoilla on aina jokaisella hyvin omanlaisensa tulkinta aiheesta. Varsinainen kävelijöille suunniteltu reitti ei ollut vielä ihan valmis, ja sen varrelle lähdemme vielä uudelleen jonakin toisena hämärtyvänä joulukuun iltana. 

Me teimme lauantaina perinteisen kanavaristeilyn. Teoksia on kaikkiaan yli 20. Kaikki näkemämme teokset eivät oikein avautuneet minulle, mutta jotkut olivat kyllä aika vaikuttavia. Minua jäi erityisesti vaivaamaan eräs korkealle puiden väliin sijoitettu ja vähän revontulia muistuttava valoteos, jossa näkyi himmeästi myös uivia meduusoja ja muita jännittäviä hahmoja. Kuvaajantaitoni eivät riittäneet tällä kertaa sen taltioimiseen, mutta asia jäi minua vaivaamaan ja luultavasti lähden vielä jonakin toisena iltana pyydystämään sen taikaa kamerallani.

Kuten aikaisempinakin vuosina, eniten taisin kanavaristeilyllämme nauttia teosten kauniista väreistä ja ajoittain satumaisesta tunnelmasta muuten niin pimeässä illassa.

Kuten olette ennenkin joutuneet huomaamaan, pimeäkuvaus ei ole  vahvuuteni, mutta muutaman otoksen uskalsin kuitenkin tänne laittaa. Lisäksi joudutte käyttämään vähän mielikuvitusta, tai ehkä tulemaan itse paikan päälle katsomaan. Suosittelen kyllä valoristeilyä, jos satutte olemaan täällä päin reissussa. Festivaali on tänä talvena avoinna 21.01.2018 asti.

 Koska sää oli viikonloppuna mahdollisimman koleankostea, muut ulkoilut jäivät vähemmälle ja sunnuntaina vietimme aamupäivän Vincent Van Gogh -museossa ja siellä sitten jatkoimme vahvoista väreistä nauttimista. 

Perusnäyttelyn olemme museokorttien ansiosta nähneet aika monta kertaa, mutta nyt meitä kiinnosti erikoisnäyttely alankomaalaisista taiteilijoista Pariisissa 1789-1914. Kuten monesta muustakin maasta, myös täältä taiteilijat lähtivät tuohon aikaan hakemaan töihinsä erityistä innoitusta ja Pariisin lumovoimaa. Näyttely oli aika mukava ja siellä ihastuin erityisesti muutamiin Breitnerin, Kaemmererin  ja Van Dongenin maalauksiin. Ehkä vähän turhan suuren huomion saavat aina Vinsentti ja Remprantti; onhan täällä ollut muitakin maalareita.

Oli kyllä sivistynyt olo taas hetken aikaa ;DD

Leppoisaa maanantai-iltaa. Se oli sitten jo neljäs luukku tänä aamuna!!

Tot ziens,
Leena

Mies joka muutti kaiken ja Helenen unelma

Postailen tässä kahdesta kiinnostavassa kulttuurikohteessa täällä Alankomaissa. Molemmissa vierailimme nyt loppukesällä 2017.

Mies joka muutti kaiken

Maailman suurin Mondrian-kokoelma löytyy Haagista Gemeentemuseumista: kaikkiaan kolmisensataa teosta taiteilijan eri kausilta. Nyt ne kaikki olivat näyttävästi esillä. 

Näitä abstrakteja, perusväreillä maalattuja ruudukoita ja nelikulmioita olen nähnyt monessakin eri yhteydessä, mutta taiteilijan nimi ei aikaisemmin ole välttämättä muistunut mieleen. Täällä Alankomaissa asuessa olen törmännyt tämän maailmankuulun taiteilijan töihin niin usein, että hänen työstään ja elämästään on pakostakin tullut otettua vähän selvää. Piet Mondrian (1872 - 1944) on siis hollantilaissyntyinen taidemaalari, joka vaikutti aikoinaan myös Pariisissa, Lontoossa ja New Yorkissa. 

Tässä herran omakuva vuodelta 1912

Mondrian eteni taiteessaan maisemamaalauksen kautta puhtaaseen abstraktioon ja kutsui itse tyyliään neoplastismiksi. Esillä oli myös vähemmän tunnettuja varhaisempia maalauksia, joissa tyyli oli hyvin perinteinen. 

Tunnetuimpia hänen teoksistaan ovat kuitenkin kompositiot, jotka koostuvat suorakulmaisista puhtaiden päävärien sommitelmista. Hän oli hullaantunut jazz-musiikista ja hänen tyylinsä kuulemma heijasteli jazzin rytmejä.

Taiteilijan ehkä tunnetuin maalaus eli Victory Boogie Woogie 1942-1944

Yves Saint Laurent loi 1965 sarjan kotelomekkoja Mondrianin tyylin innoittamana. Mekkoja voi yhä ostaa, jos tällainen graafinen tyyli innostaa. Myös muut vaatesuunnittelijat ovat inspiroituneet Mondrianista ja  museossa olikin näyttävä kokoelma tällaisia vaatteita.

Tänä vuonna vietetään Mondrianin 100-vuotisjuhlaa ja hän on ollut entistä enemmän framilla. Haagissa esimerkiksi talojen julkisivuja on maalattu hänen innoittamillaan kuvioilla ja väreillä. Kieltämättä tyyli sopii ihan mainiosti modernin arkkitehtuurin valkoisille pinnoille. 

Näyttely Haagissa on avoinna vielä 4.9.2017 asti, jos joku juuri nyt vierailee täällä päin. Mondriaanin töitä voi jatkossakin katsella Amersfoortissa hänen syntymäkotiinsa perustetussa museossa eli Mondriaan Huisissa.

Ja sitten se....

Helenen unelma

Toinen kiinnostava kohde oli Kröller-Muller-museo, sen veistospuutarha ja luonnonpuisto. Teimme sinne päiväretken A:n kanssa, kun hän vietti muutamia päiviä täällä Hollannissa. 

Huom! Tuossa Muller-sanassa on tietenkin saksalainen umlaut, mutta en nyt millään saa sitä irti tämänhetkisestä näppäimistöstäni. Arrrrgggh!! 

Vuokrasimme auton, koska  Amsterdamista Otterloon ja museolle on 80 kilometrin matka eli noin tunti ajoa. Julkisilla olisi aikaa kaikkine vaihtoineen mennyt yli tuplasti enemmän. Paluumatkalle suunnittelimme vielä poikkeamiset Utrechtiin ja Goudaan.

Museo on Helene Kröller-Mullerin elämäntyö. Vuosien 1907-1922 hän osti miehensä kanssa lähes 11 500 taideteosta. Hän unelmoi siitä, että voisi jakaa itse kokemansa taidenautinnon myös muiden kanssa. Vuonna 1938 Helenen unelma toteutui, kun hieno museorakennus avautui yleisölle. Jälkeenpäin museo on laajentunut ja sen yhteyteen on rakennettu myös 25 hehtaarin veistospuisto, jossa voi yli 160 taideteoksen lisäksi nauttia esimerkiksi nurmikoilla köllöttelystä tai picnicistä. Nykyisin kokonaisuus on kehittynyt yhdeksi johtavista modernin taiteen kokoelmista. 

Oswald Wenckebach: Mister Jacques 1955

Helene ihaili kovasti Alankomaiden omaa taiteilijaa, Vincent van Goghia ja museossa onkin maailman toiseksi suurin kokoelma juuri van Goghin taidetta. Lisäksi sieltä löytyy töitä mm. Monetilta, Seuratilta, Picassolta ja Mondrianilta.

Vincent van Gogh: Portrait of Madame Roulin 1889

Vincent van Gogh: Terrace of cafe at night 1888

Minulle jäi museosta erityisen hyvin mieleen muutama George Seuratin taulu. En ole aiemmin niin piitannut hänen pointillismi-tyylistään, mutta nyt ihastuin erityisesti tuohon alla olevaan maalaukseen. Livenä siitä pursuava ilo ja kepeys välittyivät ihan uudella tavalla.

George Seurat 1830: Le Chahut, toiselta nimeltään Can Can

Marta Pan

Ulkoveistokset ja muut teokset levittäytyivät hyvin väljästi isoon kauniiseen puistoon. Siellä oli erittäin miellyttävää kävellä ja katsella kummallisiakin teoksia. Läheskään kaikkien teosten sanomaa en tavoittanut enkä ollenkaan ymmärtänyt taiteilijan ajatusta, mutta kun en yrittänytkään ymmärtää, hökötyksiä oli hauskaa katsella ja yhdessä ihmetellä.

Jean Dubuffet

Jollain tavalla nämä Jan Fabren 1958 taiteilemat päät tekivät minuun vaikutuksen. Mieleen tuli Shakespearen kesäyön unelma.

Museo sijaitsee keskellä yksityisomistuksessa olevaa Hoge Veluwen 5400 hehtaarin suuruista luonnonpuistoa. Vieraat saavat halutessaan  lainata ilmaiseksi kivat valkoiset polkupyörät (myös lastenpyöriä näkyi olevan) ja lähteä puistoon pyöräilemään. Niin mekin tietysti teimme.

Maisemat olivat uskomattoman kauniita. Alueella on myös upeita kanervanummia, joilla värit olivat nyt varmasti parhaimmillaan.

Jos matkailija viipyy Alankomaissa viikonloppua pidemmän ajan, suosittelisin ehdottomasti reissua tuonne Otterloon. Edellyttäen että kuvataide ainakin jonkin verran kiinnostaa. Ja jo pelkällä avoimella ja uteliaalla mielelläkin saa paikasta paljon irti.

Semmoinen KylttyyriKanava tällä kertaa. 

Tot ziens,
Leena

Vesivärejä Kanavalla

Amsterdamin valofestivaalit klik on taas avattu ja sunnuntai-iltana kävimme tekemässä ensimmäisen kierroksen kanavilla valoteoksia katsomassa. Tässä nopea kuvapostaus tunnelmista.

Tällä kerralla en päässyt viime vuotisen kaltaiseen flow-tilaan teoksia katsellessani. En oikein osaa sanoa, oliko kyse omasta fiiliksestä vai teoksista. K oli kyllä kanssani samaa mieltä, että vähän vaisuksi jäi. Enemminkin tuli ihasteltua kotikaupungin omia valoja sekä ihania kanavataloja isoine valaistuine ikkunoineen. Täytyykin antaa ilta-kaupungille  uusi mahdollisuus jonakin iltana. Napata vain kameran jalusta mukaan ja lähteä kuvailemaan niitä ihan tavallisia iltanäkymiä.

Lopuksi pari kuvaa niistä tavallisista vesiväreistä, joita kanavien veden pinnasta heijastuu ilman sen kummempia valotaideteoksia. Ihan ovat värit lähtöisin tavallisista valomainoksista.

Maanantai-aamu oli hernerokkasumuinen ja harmaa ja vesivärit enää vain muisto illasta. Kaikki lamput oli sammutettu.

Kaunista viikon alkua Teille! 
Tot ziens,
Leena

Amsterdam light festival -teemana ystävyys

Amsterdam light festival -teemana ystävyys

Luin Hesarista, että Helsingissä on meneillään Lux Helsinki. Kun vielä asuimme Kruununhaassa, kävelimme joitakin kertoja valoreitin ja ihmettelimme muiden mukana kaikenlaisia valotaideteoksia.

Myös Amsterdamissa on tällä hetkellä meneillään Amsterdam light festival. Täällä voi joko kävellä merkityn reitin tai tehdä valoristeilyn kanavia pitkin. Viime vuoden kokemuksesta innostuneina päätimme tänäkin vuonna tehdä kanavaristeilyn ja varasimme liput myös vieraillemme vuoden ensimmäisen päivän illaksi. Risteilyilta oli yllättävän lämmin (n. 8 astetta), tuuleton ja poutainen eli siis ihan huippusää veneajelulle.

Vuoden pimeimpään aikaan valo on tervetullutta, vaikka keinotekoisenakin ja jotkin teokset onnistuivat luomaan sadunomaisen ja salaperäisen tunnelman heijastuessaan kanavien vedenpinnasta. 

Run beyond: Bonello, Italia

Bonello rohkaisee meitä uskaltautumaan pelottavltakin tuntuvaan hyppyyn. Voittamaan pelkomme ja avautumaan myös muille kulttuureille, uusille ystäville ja tuntemattomalle maailmalle.

Friendala: Mezza & Orellana, Chile
Big mandala eli intialainen symboli yhtenäisyydestä ja ihmisten välisestä integraatiosta. Veden pinnasta heijastuva toinen puolikas täydentää kuvion kokonaiseksi.

My light is your light: Minavi, Libanon
Hahmoista näkyy vain ääriviivat ja ne ovat onttoja. Ne kuvaavat pakolaisia, joiden on täytynyt jättää taakseen kaikki. Uusi elämä uudessa maassa voi taas vähitellen täyttää puuttuvan osan ihmisestä, sanoo taiteilija.

Talking heads: Vicek, Unkari

Kaksi valtavaa päätä vastakkaisilla kanavan reunoilla kommunikoivat keskenään led-valojen muodostaessa erilaisia ilmeitä kasvoille. Valot toimivat pienten ilmeitä muodostavien lihasten tavoin. Kommunikaatiota ilman sanoja.

Bands of friedship: Gujar & Patil, Intia
Ystävyyden renkaat symboloivat päättymätöntä ystävyyttä. Tässä teoksessa ne on aseteltu siten, että riippuen katsojan omasta perspektiivistä, niiden muodostama kuvio näyttää aina vähän erilaiselta. Jos niitä katsoo sivusta (ylempi kuva) renkaat ovat erillisiä, mutta kun katsoja siirtyy, renkaat liittyvät toisiinsa ja muodostavat lopulta yhtenäisen valotunnelin. Taiteilijat viittaavat renkailla EU-maihin.

Strangers in the light: Vendel & de Wolf, Alankomaat

Teoksessa on kaksi usean metrin mittaista hahmoa, liikennevaloista tutut punainen ja vihreä. Yleensä jalankulkijoita kuvaavat hahmot eivät koskaan kohtaa toisiaan. Vasta kun toinen sammuu, toinen syttyy. Valoteoksen hahmot voisivat olla Amsterdamin kaltaisessa kaupungissa vierailevia turisteja ja kaupungin asukkaita. Valot palavat samanaikaisesti ja nyt avautuukin uusi tilaisuus: tämän teoksen luona tuntemattomatkin voisivat kohdata toisensa vaikkapa kättelemällä.

Light wawe: Doornhein, Alankomaat

Vaikuttava, läpikuultavan sininen, aalto jonka läpi veneet pääsevät kulkemaan. Tuntuu kuin olisi veden tai jäävuoren alla. Minulle ei kuitenkaan selvinnyt, miten tämä teos liittyi ystävyys-teemaan.

Sadasta finalistista raati oli valinnut 38 valoteosta mukaan festivaaleille, joten tässä oli vain raapaisu . Pimeässä kuvaaminen ei ole vahvin lajini, joten moni teos tallentui vain muistiini. Onneksi sentään muutaman sain kuviinikin näkymään. 

Ainakin minun mielestäni valotaide toimii hienosti tällä tavalla, jokapaäiväiseen ja arkiseen ympäristöön tuotuna. Se saa katsomaan tuttuja kulmia ihan uudella tavalla. Minä olin jälleen kerran ihan myyty.

Toivon upeita valokokemuksia talven pimeyteen myös teille -Ehkä jopa revontulien muodossa! Niitä ei Amsterdamin taivaalla näy.

Kivaa tammikuuta, Doei!

Leena