Kuin pässiä narussa? Ei enää.

Arjessa  kuljen helposti kiireessä eteenpäin miettien jo samalla mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.  Tai vielä pahempaa: suren sitä mitä jäi tekemättä tai märehdin menneitä harmeja, joille ei voi enää mitään. Ajatus on silloin ihan muualla kuin juuri käsillä olevassa hetkessä. Pää vain pulppuaa ja tulvii ajatuksia sekavana virtana.

Olen jostain lukenut, että jokaisella meistä on kymmeniä tuhansia ajatuksia päivittäin. Siis ihan kamalasti! Niitä tulee ja menee ja useimmilla noista ajatuksista ei ole edes mitään merkitystä juuri siinä hetkessä jota elämme.

Jos en pidä varaani, kuljen usein jonkinlaisessa automaattiohjauksessa ja mieli askartelee turhanpäiväisissä ajatuksissa. Harmillisinta tällainen taisi olla silloin, kun pienen lapsen (tai murrosikäisen!) kanssa näennäisesti juttelin, tai ainakin vastailin hajamielisesti jotain, ja samalla mieli vaeltelikin ihan jossakin muualla -tulevassa tai menneessä. Ja mikä kurjinta, samalla jäi lapsi tai nuori tietenkin sillä kertaa oikeasti kohtaamatta, näkemättä ja kuulematta. Ja tietysti kokematta monta hauskaa, kiinnostavaa tai muuten vain tärkeätä juttua. Vaikka keskimäärin taisin onneksi olla oikeasti kuunteleva ja keskusteleva äiti. Ja toki sitä jokainen saa joskus olla myös kiireinen tai umpiväsynyt.

Olisi kuitenkin ihanaa itse osata valita ne ajatukset, joita kulloinkin haluaa ajatella, eikä antaa ajatusten ohjailla ja viedä minua kuin pässiä narussa. Sitä olen pitkään harjoitellut ja harjoitukset jatkuvat edelleen. Luulen kuitenkin, että jonkin pienen aavistuksen asiasta olen tavoittamassa..

Kiireinen elämä vaatii usein automaattiohjauksella toimimista ja voin tietysti harjata hampaat, syödä aamupalan, juosta kauppaan, täyttää tiskikoneen tai hypätä raitiovaunuun ja samalla funtsia vaikkapa tulevaa päiväohjelmaa tai ensi viikon matkaa. Silloin tilanteita hallitsee ns. tekevä mieli. Mutta olen ymmärtänyt, että tasapainon säilymisen vuoksi olisi hyvä harjoituttaa myös olevaa mieltä eli uteliasta, lempeästi ja rauhallisesti kokemuksia ja ympäristöä tarkastelevaa mieltä. 

Voisin esimerkiksi pysähtyä hetkeksi oikeasti maistelemaan hammastahnaa, tunnustelemaan miltä maitokahvin lempeä kosketus tuntuukaan kielellä, iloitsemaan siitä, kuinka kivoja kuvioita aamiaisastioissa onkaan tai ilahtumaan pysäkkiä lähestyvän raitiovaunun hauskasti kilkahtavasta kellosta. Voisin tutkia ja kuulostella juuri sillä hetkellä tapahtuvaa ja olevaa. Samalla voisin lempeästi tyrkätä mieleeni pyrkivät muut ajatukset pois ja suunnata huomioni takaisin siihen mitä olen juuri kokemassa. Eli sen sijaan että ajatukset pompottavat minua voisinkin itse ohjata omia ajatuksiani.Voisin elää tätä hetkeä ja ottaa sen sellaisena kuin se sattuu tulemaan. Hankaliakin mieleen pulpahtavia asioita voisin toki tarkastella hetken, mutta sitten yrittäisin laittaa ne lempeästi sivuun, jos niiden aika ei ole juuri nyt. Huom! Kirjoitin tuon kaiken vielä konditionaalissa, mutta hiljaa hyvää tulee. Ja hei, varsinkin unettomina öinä tietoisen läsnäolon harjoitteesta on jo ollut minulle suuri apu. Ihan helppoa sen toteuttaminen ei ole, mutta edistyn koko ajan.

Tämä kaikki voi jonkun mielestä kuulostaa ihan itsestään selvältä, mutta voin vakuuttaa että minulle kaikki tuo on ollut helpommin sanottu kuin tehty.

Tietoista läsnäoloa on ollut kiva harjoitella keskittymällä oikeasti tarkkailemaan ympäristöä. Olen huomannut, että lenkkipolulla kannattaa välillä oikeasti tarkastella ja ihmetellä yksityiskohtia, kuunnella ympäristöstä kuuluvia ääniä ja haistella tuoksuja. Ei siis aina pelkästään kaakottaa menemään. Minua kuvaaminen auttaa tutkimaan tuttuakin maisemaa uusin silmin ja ennen kaikkea katsomaan sitä ihan oikeasti. Viikonloppuna kävimme tutussa Markenissa Amsterdamin pohjoispuolella ja tämän postauksen kuvat ovatkin sieltä.  Muutaman tunnin hidas, lähes meditatiivinen, kävely sen rannoilla on muodostunut minulle tosi tärkeäksi tavaksi elää juurikin hetkessä ja vain ihastella ja ihmetellä sitä kaikkea. Muita ajatuksia siellä ei päähäni mahdu. Vain se hetki.

Muutaman kuvan Markenista laitan vielä jossain välissä tänne Kanavalle, mutta näillä mennään nyt.

Aurinkoista viikkoa Teille kaikille! 

Tot ziens,
Leena

Het Amsteramse Bos vai Amazon ? Tietoisen läsnäolon harjoittelemista

Het Amsteramse Bos vai Amazon ? Tietoisen läsnäolon harjoittelemista

Kesä jatkuu edelleen. Tämä maanantai on jo ollut kyllin kuuma, mutta muutamana päivänä tästä eteenpäinkin on luvassa yli 30 asteen hellettä. Viikon loppupuolella sitten kai taas jäähtyy ja pilvistyy. Vaikka varsinaisten kesäkuukausien lämpötilat eivät Alankomaissa juuri eroa Suomen kesästä, näin syksyllä kesä täällä yleensä jatkuu vähän pidempään.

Lauantaina kauniissa auringonpaisteessa teimme retken tuttuun varjoisaan Het Amsterdamse Bosiin (josta olen aikaisemminkin jotain postaillut). Nyt etenimme suuren osan retkestä kuitenkin tavallisesta poikkeavalla tavalla ja siksi näkökulmakin muuttui suuresti aiempiin retkiin verrattuna. Nyt olimme kuin Amazonilla!

Vuokrasimme kaksikkokanootin ja meloimme n. 8km matkan aivan uskomattomissa maisemissa. Tuli mieleen, että voiko olla meditatiivisempaa tapaa edetä. Halutessaan voi liikkua hiljalleen, täysin äänettömästi aivan veden pinnassa ja siten päästä vaikkapa vesilintujen lähelle niiden pahemmin säikkymättä. On aika kummallista lipua aivan haikaran editse ja katsella sitä samalta tasolta silmästä silmään.

Kokemus kaikkineen oli todella upea ja kuten sanoin, kaikessa kiireettömyydessään jotenkin meditatiivinen. Olimme liikkeellä aamupäivällä, joten saimme liikkua monin paikoin näkemättä ketään muuta. Metsässä ympärillä oli niin hiljaista, että kanoottimme lipuessa hiljalleen vettä pitkin, välillä ainoa ääni kuului putoavista pähkinöistä. Ihan totta. Koskaan lenkkeillessäni en ole päässyt samanlaiseen äänimaailmaan sisälle. Yleensä aina vähintään vaatteet kahisevat, jos ei pysyttele aivan paikoillaan.

Lehtimetsän vihreys oli äärimmäisen kaunista ja ihanan vilvoittavaa. Mietinkin siellä liikkuessamme, että tämä voisi olla minulle yksi sellainen sielunmaisema, josta Marianna (mariannaas.blogspot.com) blogissaan taannoin  kirjoitteli. 

Monet tieteelliset tutkimukset kertovat, että vihreällä ympäristöllä on vaikutusta mieleen ja mielialoihin. Myös fyysisiä vaikutuksia on mittailtu ja havaittu, että luonnossa ja etenkin metsäympäristössä syke ja verenpaine ja stressihormonitasot laskevat ja lyhytkin metsäretki kasvattaa tilapäisesti elimistön puolustuskyvyn kannalta tärkeiden valkosolujen määrää. Mitä useammin ja mitä pidempiä aikoja tällaisessa ympäristössä viettää, sitä voimakkaampia ja pysyvämpiä vaikutukset ovat.

Ihan arjessakin lähiluonto on hyvin tärkeä ja vihreän ympäristön vaikutukset ovat tunnettuja ympäri maailmaa. Samankaltaisia tutkimustuloksia on saatu esimerkiksi Suomesa, Japanissa ja Hollannissa. Hollannissa tehdyssä tutkimuksessa ihmiset kokivat itsensä sitä terveemmäksi, mitä enemmän asuinympäristössä oli viheralueita. Ajatellaan, että miellyttävässä asuinympäristössä on viheraluelle matkaa asuinrakennuksesta enintään 300 m. Suomessa ainakin tuo on aika helppo saavuttaa.

Vihreä metsäympäristö on täynnä terapeuttisen paikan tunnusmerkkejä. Vaikka metsässä juostu lenkki on monella tapaa virkistävä ja hoitava, parhaiten itse koen tuon terapeuttisen vaikutuksen rauhallisella samoilulla tai kuten nyt hitaalla nautiskelevalla melomisella. Luulen, että osavaikutus piilee tietoisen läsnäolon harjoituksissa. Tehokkuusajattelu, suorittaminen tai aikataulut eivät ainakaan tähän yhteyteen oikein sovi. Apua! mitähän appivanhemmat tästä tuumaavat? Heille metsässä liikkuminen merkitsee enemmän marjojen rivakkaa talteen poimimista ja tietyn litramäärän saavuttamista. Vasta sitten lähdetään kahville. Toki itsekin tykkään kerätä sieniä ja marjoja, mutta ns. tehokkuuteni on aivan toista luokkaa ;)

Tarkkaavaisuuden ja ajatusten kiinnittäminen johonkin tiettyyn kohteeseen ja pysähtyminen sen ääreen sitä tutkiskelemaan on tietoista läsnäoloa ja taitoa elää hetkessä. Kokemukseen keskittyminen ja sen hyväksyminen sellaisenaan kadottaa kiireen tunnun. Minulla on tässä usein vielä apuna rakas kamerani, vaikka ehkä vielä vahvemman kokemuksen voisi saada ilman mitään härpäkkeitä. En vain vielä taida olla riittävän taitava tutkiskelija.

Tiedän, että kuulostaa aika huvittavalta ja omassa mielessäni näen kuvan, jossa appivanhemmat kulkevat metsässä kellon ja litramittojen kanssa hiki hatussa ja minä istun mättäällä ihmettelemässä ja pyörittelemässä jotakin saniaisen vartta. Ja silti minullekin marjat maistuvat! Niinpä täytyykin tehdä tuo tutkiskelu eri reissuilla ja marjat poimitaan sitten heidän kanssaan talteen toisella kertaa. Täällä Alankomaissa ei muuten ole samanlaista jokamiehenoikeutta marjametsissäkään, joten tietoiseen läsnäoloon keskittyminen ja stressihormonitason laskeminen on täällä siltä osin hieman helpompaa ;) 

Vaikka suurimman osan lauantain melontamatkasta saimme tunnelmoida ihan rauhassa, palaillessamme vuokrauspaikan lähettyville, alkoi myös muita melojia näkyä ja loppumetreillä saimme jopa väistellä muutamia polkuveneitä ja häliseviä ryhmiä. Kannatti siis olla kerrankin ajoissa liikkeellä. Koko homman ihanuus kun minun mielestäni piilee siinä rauhassa ja hiljaisen vihreän sademetsän tunnelmassa, jonka monin paikoin onnistuimme saavuttamaan. Sitten ihan eri lukunsa on varmaankin koski-, meri- ja kilpamelonta. Niissä on luultavasti ihan eri kiksit.

Vietimme melontaretkellämme kaksi tuntia evästaukoineen ja lysti maksoi 20 euroa. Eli mielestäni ihan kohtuullinen kustannus niin vaikuttavasta ja kokonaisvaltaisesta kokemuksesta. 

Terapeuttisen, puhdistavan ja uusia näkökulmia avnneen melontaretken jälkeen olisi kai ehdottomasti pitänyt syödä jotakin tummanvihreää. Esimerkiksi jonkinlaista pinaatti-lehtikaali-salaattia tai -pirtelöä. Vaan mepä päätimme yhteistuumin, että liian harmoniseksi menee ja istahdimme valaistuneina puistoravintolaan nauttimaan kunnon pizzasta.

Nyt varaudumme henkisesti tulevaan kuumaan viikkoon ja minä mietin kuumeisesti miten ihmeessä jaksan Lindyhop- ja solo Charleston treenit tuollaisessa helteessä. Harjoitussalillamme kun ei ole lainkaan ilmastointia! Nähtäväksi jää. 
Ja sitäpaitsi, tulevaa on turha etukäteen murehtia.

Kaikille oikein onnellista viikon alkua!
Pitäkää huolta itsestänne,
Doei!

Leena