Blogi-synttärit ja pestopihvit

Värikästä syyskuun loppupuolta! Kuvituksena on tällä kertaa näkymiä lauantain retkeltämme Suomenlinnaan, vaikka ne eivät varsinaisesti liity tekstiin. Olen vain vieläkin ihan fiiliksissä noista ihanan merellisistä ja syksyisistä maisemista.

Toivottavasti laskin oikein, mutta luulen että juurikin huomenna 28.9. Kanavalla-blogi täyttää seitsemän vuotta. No, väliin mahtuu vuosi 2020, jolloin postauksia taisi olla tasan kaksi, mutta silloinkin henki pihisi. Juuri ja juuri. 

Nyttemmin kirjoittelen hyvin matalalla profiililla, eikä Kanavalla-blogia pitäisi löytyä hakukoneilla tai blogi-listoilta. Silti te monet ihanat tutut olette jostain kuin ihmeen kaupalla löytäneet tänne ja uusiakin kävijöitä on ilokseni ja ihmetyksekseni jostain ilmestynyt - jopa kommentoimaan asti! SYDÄMELLINEN KIITOS teille kaikille monista kommenteista ja muutakin kautta tulleesta palautteesta. Vaikka olen valinnut vain pienimuotoisen postailun, ihan pelkästään itsekseni en ehkä jaksaisi kirjoitella. 

Vuosien kuluessa tänne Kanavalla-blogiin kirjoittamisen ja kuvaamisen funktio on vähän vaihdellut. Aluksi tarve pitää omaa blogia syntyi ikävästä, jollaista ulkosuomalaisena Hollannissa koin. Oli ikävä lapsia, vanhempia ja ystäviä. Työkuviotkin muuttuivat silloin kertaheitolla. Haikeinta omalta kannaltani oli "jättää" perheen nuorimmainen Suomeen, vaikka toki hänelläkin oli jo silloin omat opiskelunsa, harrastuksensa ja menonsa kokonaan toisessa kaupungissa ja meillä kotona Helsingissä hän piipahteli vain säännöllisen epäsäännöllisesti. Ne oli niitä aikoja.

Hollannissa neljä vuotta kului nopeasti ja tosi paljon reissaten. Silloin oli aikaa ja mahdollisuuksia valokuvailla kiinnostavia paikkoja ja tänne blogiin tulikin kerättyä lukematon määrä matkakuvia ainakin Australiasta, Yhdysvalloista, Kiinasta ja Kanadasta, puhumattakaan keskelle Eurooppaa tekemiltämme retkiltä. Lisäksi keräsin tänne muistiin helppoja ruoka- ja leivontaohjeita ajatellen aluksi lähinnä Suomeen jäänyttä perheen nuorta miestä, joka vasta harjoitteli oman keittiön saloja. Ehkä jokusen ruokaohjeen onnistuin jopa ihan oikeasti ujuttamaan hänen repertuaariinsa ;D

Nykyisin Kanavalla on itselleni kiva paikka, jossa voin käväistä kurkkaamassa välillä jopa päivittäin ja sitten taas kiireisempinä aikoina saattaa vierähtää pidempikin aika, ennen kuin tänne "ehtii". Katsotaan, miten sitten jatkossa. Ylimääräistä stressiä ei harrastuksista yleensäkään kannattaisi ottaa, vaan niiden on tietysti tarkoituskin säilyä kivoina ja virkistävinä asioina. Sellaisena Kanavankin mieluiten pitäisin. 

Tänään haluaisin jakaa ruokaohjeen, joka meillä kaivetaan aina silloin tällöin esiin. Syömme  enimmäkseen kalaa tai kasvisruokaa, mutta olen huomannut että erityisesti perhekunnan pienimmille vieraille maistuisi mieluusti myös broileri. Ja maistuuhan tuo meille isoillekin silloin tällöin, ainakin heidän seuranaan. Ohje on alun perin Soppa 365 -sivustolta, mutta aikojen kuluessa olen sitä vähän muokkaillut ainakin maustamisen osalta. Kas tässä:

Broileripihvit ja pestokastike

1 punasipuli

2 valkosipulin kynttä

1 dl ruiskorppujauhoja

2 dl vettä

1 iso luomusitruuna

1/2 rkl öljyä

400g luomubroilerin jauhelihaa

1 kananmuna

150 g fetaa

Reilusti rouhittua mustapippuria, ropsaus chili-lastuja, suolaa maun mukaan (huomaa että feta on suolaista), ehkä kapriksia tms. syöjistä riippuen

Kastike: 200 g kermaviiliä ja 2rkl pestoa

Sekoita pesto kermaviilin sekaan ja laita odottamaan jääkaappiin.

1. Laita korppujauho isoon kulhoon turpoamaan kahteen desiin vettä. Raasta sitruunasta ohut keltainen kuori hienoksi raasteeksi ja purista hedelmästä myös mehu. 

2. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota lempeästi sipulisilppua viitisen minuuttia. Älä anna ruskistua!

3. Sekoita sipulisilppu turvonneeseen korppujauhoon, lisää raastettu sitruunan kuori ja mehu, jauheliha, murusteltu feta, muna ja mausteet.

4. Kääntele ainekset sekaisin ja nostele seoksesta lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille pieniä pihvejä. Tästä annoksesta tulee n. 20 sopivan kokoista pihviä, jotka mahtuvat juuri ja juuri yhdelle uunipellille.

Paista pihvejä 225 asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia. 

Tarjoa pihvit kuumana kylmän kermaviilikastikkeen kanssa. 

Pihvien lisäkkeeksi ainakin meille aikuisille riittää yleensä runsas salaatti ja hyvä leipä, mutta pikkuiset rakastavat myös papan tekemää pehmoista perunamuussia ja yhdessä raastettua porkkanaraastetta.

Energistä viikkoa, voikaatten mainiosti !

Leena

Päivän ärsytys

Vaikka kotimme on melkein lintukodon kaltaisessa ympäristössä, täälläkin toki törmää (onneksi aika pienessä mittakaavassa) ihmisten tökeröön ajattelemattomuuteen ja välinpitämättömyyteen. Tämän päivän ärsytys johtui alueemme FB-ryhmästä luetusta episodista. 

Koska asumme pientaloalueella, asukkaat näyttävät tuntevan ainakin lähinaapurinsa aika hyvin ja keskinäinen avunanto ja huomaavaisuus ovat kunniassa. Viime aikoina on esimerkiksi ollut useita kutsuja naapureille poimimaan omenoita, kriikunoita tai mitä milloinkin niistä pihoista, joissa on satoa yli asukkaiden oman tarpeen. Perinteisesti porteilla ja postilaatikoilla on ollut myös omenoita laatikoissa, koreissa tai sangoissa ja mukana lappu, jossa lukee: SAA OTTAA! Kaupungin keskustassa  pitkään asuneena arvostan tällaista ystävällisyyttä, ja monta lämpöistä ajatusta olenkin lähettänyt puutarhojen omistajille haukatessani lenkillä korista poimittua punaisen kaneliomenan poskea.

Mutta se ärsytys sitten:

Luin em. someryhmästä kirjoituksen, jossa kerrottiin että pari nuorta poikaa/miestä oli eräältä portilta napannut koko sangollisen tällaisia ystävällisen sielun lahjoittamia omenoita. Jatkaessaan matkaa he olivat sitten paiskoneet omenat kadunvarren talojen seiniin ja pitkin pihoja. Voihan köläys! Vaikka ikkunoita ei ilmeisesti mennyt rikki, eikä taloudellinen menetyskään ollut järisyttävä, niin pahaa mieltä ja sotkua varmasti syntyi. Eniten kuitenkin suren sellaista asennetta, joka oikeuttaa toimimaan noin älyvapaasti. Luulen, että hyvä mieli niin antajille kuin saajille, ja sitä myötä tietysti myös lahjoitusomenat, katoavat kyllä tuolta porttien pielistä.

Tällä hetkellä maailmassa on toki isompia murheita ja triljoona kertaa traagisempia asioita meneillään, mutta tällainen juttu ylittää vähintäänkin ärsytyskynnykseni. Hyvä niin. Tosin olen ollut huomaavinani, että mistään ei nyt oikein saisi narista, koska paljon pahemminkin asiat voisivat olla. Tiettyyn rajaan asti olen samaa mieltä, mutta ei tämän hetkinen maailmantilanne silti sentään oikeuta meitä täällä elämään kuin pellossa. 

Huh! Se oli sellainen ärsytys. Yleensä kannatan positiivisempaa menoa, mutta joskus vaan on näemmä pakko tuulettaa. 

Seuraavaksi toivottavasti ihan iloisiin juttuihin (:D)

Mantelinen luumupiiras

Laitoin tähän linkin vuoden takaiseen luumupiirakan ohjeeseen, jonka leivoin keskiviikkona anopin kahvipöytään. Itsekin maistoin ja oli muuten tosi hyvää! Eli jos vielä omia tai lahjoitusluumuja on saatavilla, suosittelen kokeilemaan.

Kuvat ovat Marketanpuiston hyönteishotelleista, eivätkä siis liity tekstiin ;)

Torstai-terkuin, 

Leena

Aikainen aamu rannalla

 

Lauantaina heräsimme mökillä hyytävän kylmään, mutta samalla merkillisen kauniiseen aamuun. Järven yllä vyöryi paksu persikan värinen sumupilvi! Muuten oli aivan hiljaista, mutta jostain lähistöltä sumun seasta kuului vesilintujen ääntelyä ja veden loisketta linnun laskeutuessa tyyneen vedenpintaan. Tunnelma oli lähes satumainen.

Yleensä vastapäinen saari näkyy meidän mökkirannalle, mutta nyt maiseman edessä oli tuo paksu sumupilvi, jota aurinko vähitellen alkoi sulattaa ja lämmittää ja hiljalleen saarenkin ääriviiva alkoi hahmottua sumun takaa. Jännittävin hetki oli, kun jostain sumun seasta joutsen lensi ihan läheltä editsemme rannan suuntaisesti. Olin niin ällistynyt tuosta hetkestä, että kamera unohtui kokonaan. Ja se on jotain se! Yleensä olen aika tarkkana. Jälkikäteen vähän harmitti, mutta niinhän ne parhaat hetket pitäisikin oikeastaan kokea: painaa kuva vain omaan mieleen. Valokuvissa kaikki  latistuu köyhän kaksiulotteiseksi.

Sumu väistyi vähä vähältä kauemmaksi ja sen seasta putkahti näkyviin ensin yksi kuikka. Se taisi olla sama, jonka laskeutumisen veden pintaan olimme aiemmin kuulleet. Lintu löysi toisen kaltaisensa ja hetken kuluttua mukaan liittyi vielä kolmaskin. Ne alkavat luultavasti hiljalleen kokoontua parviksi ja suunnittelevat jo tulevaa syysmuuttoaan. Kuikka on yksi upeimmista linnuista, joita mökkijärvellämme pesii ja haikea kuikan huuto on eittämättä upea tunnelman luoja valoisassa kesäillassa tai -yössä.

Rannan suuntaisesti vasemmalla alkoi sumu väistyä ja naapurin laiturinkärki näkyi jo ihan hyvin. Kauempana veden päällä sumu oli silti vielä melko sakeaa lohenpunaista puuroa. Kun katson nyt jälkeenpäin näitä kuvia, ilman tuota tuttua laituria olisi mahdotonta sanoa, mistä kuva on otettu.

Rannalta oikealle katsoen taas näkyi kaunis, keveä, enemmänkin usva kuin sumu, joka auringon hiljalleen puhaltamana työntyi veden päälle. Merkillistä oli se, että samanaikaisesti rannan vastakkaisilla puolilla oli niin kovin erilainen tunnelma; niin kuin kokonaan eri aamuina saattaisi olla! 

Sunnuntai-aamuna ei edellisen aamun vaaleanpunervaa sumupatjaa järven päällä enää näkynyt, mutta tuo auringon "puhaltama" kevyt usva-näytelmä toistui jälleen. Niin ihmeen herkkää ja kaunista!

Seuraavat kuvat eivät enää ole rannalta, vaan kotimatkan jo alettua tien varressa oli pakko pysähtyä ja napata pari kuvaa upeasta maaruskasta kangasmetsässä. Esteetikon silmä sai taas makeata mahan täydeltä ;)

Oletko sinä ehtinyt nauttia kauniista syys-aamuista? Tai kuulakkaista illoista ja upeista auringonlaskuista? 

Nyt taitaa luvassa olla sateisempi jakso, mutta sehän ei näin syyskuussa ole mikään yllätys. 

Iloa päiviisi <3

Leena

Luumujen aika

Raikasta syyskuuta teillekin <3

Tänä aamuna näkyi somessa tuttavien lataamia ensimmäisiä kuuran peittämiä auton tuulilaseja. Nytkö jo, vähän hämmennyin. Vaan aurinko onneksi hymyili ihanasti ja sai takapihan pihlajanmarjat hehkumaan syvän oranssinpunaisina. Kerrassaan upea aamu! 

Mutta onhan tuo selvä merkki siitä, että omat sadonkorjuut on hoideltava pikkuhiljaa loppuun asti. No, sadonkorjuu tosiaan kuulostaa aika mahtailevalta, hehee. Pihasta on herukat poimittu jo ajat sitten, samoin yrtit ja raparperit. 

Ihanan luumupuun perimme talomme edellisiltä asukkailta. Se alkaa olla aika vanha, mutta tuottaa luumuja runsaasti. Aikaisin keväällä Jesse-arboristi kävi leikkaamassa siitä kuivimpia oksia pois ja totesi, että tuo homma olisi kyllä pitänyt tehdä jo ainakin viisi vuotta sitten. Kesällä puu sitten palkitsi meidät, joko leikkaamisen takia tai siitä huolimatta, ihan uskomattomalla määrällä vihreän oliivin näköisiä raakileita. Sydäntä särkien teimme ohjeen mukaan ja karsimme niistä noin kaksi kolmasosaa pois, sillä puu ei kuulemma jaksa kantaa ja huoltaa niin isoa määrää hedelmiä. Yritimme napsia toisiaan liian lähellä kasvavia raakileita kykyjemme mukaan, mutta on sanottava, että aika hakuammuntaa valinta oli. Nyt näyttää siltä, että vieläkin reippaammin olisimme huoletta voineet toimia. Satoa nimittäin riittää. 

Luumuja on hiljakseen kypsynyt tässä pitkin syksyä. Onneksi eivät olekaan valmiina kaikki yhtä aikaa. On ollut aikaa ja mahdollisuus etsiskellä sekä testailla erilaisia reseptejä ja säilöntäohjeita. Laitan tänne pari löytämäämme herkullista ja kokeilun arvoista ohjetta. Jos omasta pihasta ei löydy luumupuuta, kaupasta toki löytää eri kokoisia ja värisiä lajikkeita mielin määrin. 

Nyt on todellakin luumujen aika!

Tämän vanhan ohjeen K oli löytänyt jostain lehdestä. Saattaa olla vanha Kodinkuvalehti, mutta takuuseen en mene. Ohje oli kuitenkin todella hyvä eli vahva suositus tälle, jos tykkäät vähänkään etikkaisesta mausta.

Huippuherkullinen luumuchutney

1 kg luumuja

2 punasipulia

3 sentin pala tuoretta inkivääriä

1 dl rusinoita

2 dl fariini- tai muscovadosokeria

1 dl taloussokeria

1/2 tl suolaa

1 1/2 dl punaviinietikkaa

5 tähtianista

2 kanelitankoa

1. Poista luumuista kivet, kuori ja paloittele hedelmät. Kuori ja silppua sipulit. Kuori ja raasta inkivääri hienoksi.

2. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Alenna lieden lämpöä ja keitä hiljalleen puolisen tuntia. Poista tähtianikset ja kanelitangot.

3. Purkita chutney puhtaisiin, tiiviskantisiin purkkeihin. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. 

Tämä chutney maistuu taivaalliselta esimerkiksi kanan tai kalkkunan lisäkkeenä. Minä tosin voisin syödä sitä välillä pienen lusikallisen verran ihan sellaisenaan, siihen on tullut melkein himo.

Jos etikka tökkii tai tuntuu liian raskaalta, kokeile tätä toista, hieman raikkaampaa ja yksinkertaisempaa luumuchutneytä. Aivan yhtä hyvää se ei mielestäni ole, mutta se sopii kyllä mainiosti suolakeksien ja vaikkapa brien, sinihomejuuston tai vuohenjuuston seuraksi. Tämän ohjeen olen napannut (ja ehkä vähän mukaillut)  Hus&Hem-lehdestä vuodelta 2021.

Mausteinen luumuchutney

1/2 kg luumuja

1 punainen chilipaprika

1 rkl tuoretta raastettua inkivääriä

150 g hienosokeria

yhden sitruunan mehu

Pese luumut ja poista kivet. Pilko luumut reiluiksi paloiksi (jätin pienet luumut puolikkaiksi). 

Hienonna chilipalko ja raasta inkivääri. 

Laita luumut, chili, inkivääri, sokeri ja sitruunanmehu kattilaan ja keitä seos sakeaksi. Luumujen pitäisi olla pehmeitä ja osan nesteestä haihtunut. Tässä vaiheessa ohje neuvoo lisäämään vielä sokeria maun mukaan, mutta minusta se ei ollut tarpeen. 

Purkita kuumana puhtaisiin tiiviisiin lasipurkkeihin.

Helppo jälkiruoka luumuista

Koska luumuja on tänä vuonna (pihan iloisesta ja ahneesta pikku oravasta huolimatta) ihan reippaasti, riittää niitä kakuiksi, piirakoiksi ja jälkiruoiksi asti. Maailman helpoin luumujälkkäri tekeytyy uunissa melkein itsekseen. Vähän toki täytyy avittaa, eli heitellä voideltuun uunivuokaan pestyjä, puhdistettuja ja puolitettuja luumuja, rapsaus fariinisokeria ja sitten vain karkeasti rouhittuja saksanpähkinöitä luumujen päälle. (Jos olet oikein hövelillä tuulella, pari ihan pientä nokaretta voita tekee ihmeitä, mutta itse en sitä useinkaan lisäile.) Laita uunivuoka 180-asteiseen uuniin reiluksi 10 minuutiksi, niin että luumut ovat pehmenneet. Tarjoile kylmän vanilijajäätelön kanssa. 

Itse teen tämän jälkkärin vain silloin, kun uuni on muutenkin ollut lämpimänä. Paistoaika on nimittäin niin lyhyt, että pelkästään sen vuoksi en näinä aikoina raaski uunia lämmittää. Mutta siis namia on tämäkin.

Tässä nolosti eilisen jälkkärin mikrossa lämmitetty jämä, joka oli jo menettänyt rakenteensa ja värinsä mutta jätskin kanssa oli yhä maultaan ihanaa ;)

Makean ystävänä K on toivonut vielä ihan perinteistä makeaa luumuhilloa. Ohjeen etsiskely on kesken, mutta mikäli yöpakkaset eivät ihan heti oikeasti pihaamme hyökkää, ehtinen perinteisen hillonkin vielä toteuttaa. 

Ja sitten muuta

Syyskuu on alkanut ihan mukavan tavanomaisesti. Ns. vapaa-aikaamme kuuluu aika paljon perhepiirin pikkuisten ja appivanhempien huoltohommia, mutta onneksi välillä myös ihan muuta. Tiistaina, itseasiassa yli parin vuoden tauon jälkeen, kävimme oopperassa. Lähes viiden tunnin Valkyyria-esitys sai minut pauloihinsa! Toki kaksi kunnollista väliaikaa jaloitteluineen ja virvokkeineen olivat tarpeen. Valkyyrian ensi-illanhan piti olla jo keväällä 2020, mutta vasta tänä syksynä se voitiin toteuttaa. Kyseessä on Wagnerin Ring-tetralogian toinen osa. Ensimmäisen Reininkulta-osan ehdimme käydä katsomassa kolme vuotta sitten, mutta sitten seurasikin tämä pitkä tauko. Kolmas osa, eli Sigfrid, on toivottavasti vuorossa jo ensi keväänä. 

Ringin sanotaan olevan kolossiaalinen saaga, aikuisten visuaalinen satu, jossa kaikki on mahdollista. Wagnerin musiikki on jotenkin "suurta", juoni on todella lennokas ja hahmot sekä teemat vielä kummallisempia. Kaiken tämän mutkikkuuden kokoamiseen Wagnerilta kuluikin aikoinaan 26 vuotta. Ensi-ilta oli 1870 Saksassa. Tuloksena on oopperahistorian suurimmaksi luomukseksikin sanottu kokonaisuus, joka hakee vertaistaan taiteen historiassa.

Hassua, että en ole tässä pitkän tauon aikana sen kummemmin kaivannut tuota taianomaista oopperan tunnelmaa, mutta nyt kun sain taas maistaa sitä, taisin jäädä koukkuun.

Teille kaikille lähetän nyt raikkaita, aurinkoisia ja voimaa antavia ajatuksia ja siirryn taas arkihommiini. Voikaatten hyvin <3

Leena