Kävelyllä kotinurkilla, osa 5 Krunikan helmiä

Viime viikolla Hesarin jutussa tutkija Miika Norppa vastasi toimittajan kysymykseen: Miksi Helsingin uudet alueet eivät tunnu kaupungilta? Itse kyllä tässä kohtaa ehdin miettiä, että pitäisikö kaupungin aina jotenkin tuntua varsinaisesti kaupungilta, mutta ymmärrän kyllä toimittajan ajatuksen tuon kysymyksen taustalla. 

Vanhat perinteisesti rakennetut kaupunginosat sisäpihakortteleineen ovat nykyisin hyvin haluttuja ja samalla todella kalliita asuialueita. Kaikki halukkaat eivät näille alueille mahdu, ja lisää asuintilaa kaupunkiin siis tarvitaan. Vaikka Helsingin keskustan välittömään läheisyyteen on ihan vastikään rakennettu useampikin uusi asuinalue, esimerkiksi Kalasatama, Jätkäsaari, Sompasaari..., ne muistuttavat Norpan mukaan enemmänkin esikaupunkirakentamista kuin varsinaista kaupunkiympäristöä. 

Hänellä on myös huoli siitä, että nykyisillä rakentamismenetelmillä Helsingistä rakentuu jonkinlainen kertakäyttökaupunki. Rakennusten ei ole tarkoituskaan kestää kovin pitkään! Norpan mielestä nyt pitäisikin olla tarkkana ja rakentaa fyysisesti ja tyylillisesti kestävämpää.

Vaikka hän onkin sitä mieltä, että uusien kortteleiden ei tarvitse tuntua vanhoilta, voisimme hänen mielestään tässäkin ajassa silti ottaa mallia joistakin vanhoista kivoista ja viihtyisyyttä lisäävistä jutuista, kuten vaikkapa erkkereistä, torniaiheista, ornamentiikasta ja juhlavista porraskäytävistä. Myös paksut seinät ja leveät ikkunalaudat hän mainitsee tässä yhteydessä ja niille minäkin peukutan kovasti. 

Juttuaihe kiinnosti, koska olen viime aikoina miettinyt paljon asumista, arkkitehtuuria ja vähän taidettakin. Siksipä tartuin aiheeseen minäkin. Taas.Viimeksihän postailin Kirkkonummella sijaitsevasta Hvitträskistä ja sen ihastuttavasta art noveau / jugend-arkkitehtuurista.

Helsinki on maailman mitassa ainutlaatuinen jugendkaupunki - onhan täällä jugendrakennuksia peräti 600! Tämän tästä useiden Helsingin kaupunginosien kaduilla tulee vastaan iloittelevaa ja leikkisää arkkitehtuuria, eli keskiaikaisen näköisiä torneja, erikoisia kattoja ja koristeaiheita, viehättäviä ikkunoita ja ovisyvennyksiä sekä muotojen, materiaalien ja värien runsautta.

Art nouveau, Suomessa puhutaan usein jugendista, kehittyi Euroopassa 1800-luvun lopulla. Haluttiin irrottautua menneestä ja luoda parempi, tasa-arvoisempi ja kauniimpi maailma taiteen ja arkkitehtuurin keinoin ja vallalla olikin ennenkokematon kokeilunhalu. Joukko nuoria arkkitehteja heittäytyi innostuneena taisteluun uusien aatteiden puolesta. Vanhaa klassisten yksityiskohtien kuorruttamaa julkisivukoristelua pidettiin aikansa eläneenä ja tilalle haluttiin uusi, aito ja usein luontoaiheinen koristelu. Kaupunkikuvallinen ilme haluttiin valoisaksi ja sakarat, tornit, ulkonemat, erimuotoiset ja epäsymmetrisesti sijoitetut ikkunat ja luonnonkiven käyttö toivat uutta ja raikasta ilmettä kaupunkikuvaan. Suomessa jugendkauden merkittävin arkkitehtuuritoimisto oli Gesellius-Lindgren-Saarinen. Toimisto murtautui kansainväliseen tietoisuuteen Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongilla vuonna 1900. 

Vuosi 1913 oli Helsingin rakentamisen huippuvuosi: asuntoja valmistui silloin Helsinkiin enemmän kuin muihin Suomen kaupunkeihin yhteensä. Koska Helsingin kiivain kasvuvaihe teollistumisen myötä ajoittui juuri tuohon vuosisadan vaihteeseen, täällä oli oiva maaperä uuden ajattelutavan arkkitehtuurille. Rakentamisen intensiivinen kausi päättyi Helsingissäkin äkillisesti ensimmäiseen maailmansotaan ja näin jugendinkin kukoistusaika oli hyvin lyhyt, vain 1895 - 1915, mutta se riitti jättämään jälkensä  kaupunkikuvaan. Onneksi! 

Art nouveauta on kutsuttu ensimmäiseksi aidosti kansainväliseksi taidesuuntaukseksi. Vaikka se eri maissa kehittyi vaihtelevissa olosuhteissa ja erilaisiksi versioiksi, sen perusta pysyi kuitenkin samana: innoitusta haettiin kasvi- ja eläinmaailmasta ja paikallisista materiaaleista luotiin ainutlaatuisia tyyliteltyjä muotoja ja kokonaistaideteoksia. Art nouveau kehittyi siis monissa Euroopan maissa omaleimaiseksi ja ainutlaatuiseksi. Suomessa juuri luonto ja myyttiset Kalevalaiset hahmot heräsivät eloon rakennusten seinäkoristeissa ja sisätilojen yksityiskohdissa. 

Tähän aiheeseen sopinee, että jatkan myös Krunikka-kierroksiani:

Kävelyllä kotinurkilla, Kruununhaan jugend-kierros alkakoon

Helsinki siis pursuaa ihastuttavia esimerkkejä tästä rakastetusta rakennustyylistä ja voinkin aloittaa tämän kaupunkikierrokseni kätevästi ihan kotinurkilta. Vaikka hienoja jugend-kaupunginosia on useita, Kruununhaka maastonmuotoineen on aikoinaan tarjonnut mahtavan alustan kekseliäälle rakennustaiteelle. Alueen vaihteleva, paikoin kallioinen maasto on pakottanut rakentamaan erikokoisia kortteleita ja poikkeamaan säännöllisestä ruutukaavasta. Tilanpuute ja vaikea maasto kannustivat kekseliäitä suunnittelijoita tuottamaan yksilöllistä arkkitehtuuria ja yllättäviäkin katunäkymiä.

Krunikan jugend-kierros kannattaa aloittaa syrjäiseltä, rauhalliselta Oikokadulta. Mielestäni Oikokadun ehdoton kaunotar on Valter Jungin ja Emil Fabritiuksen suunnittelema vanha keltainen koulu, Oikokatu 7, joka on rakennettu 1905. Alkuperäiseltä nimeltään se on Semigradskyn Pientenlastenkoulu. Mukava huomata, että myös lapsille haluttiin rakentaa kauniita tiloja! Ihana huuhkaja rakennuksen kulmassa tuo tullessaan tuulahduksen sekä kansansaduista että metsäluonnosta. 

Viereisen hienostuneen vihreän rakennuksen, Oikokatu 5, erkkereitä, torneja ja soikeita ikkunoita käyn usein ihailemassa iltalenkeilläni, koska ne näyttävät erityisen kauniilta kun hienoinen hämärä on laskeutunut kaduille ja ikkunoista loistaa lämpöinen tuikkiva valo. 

Vinosti vastapäätä sijaitsee yksinkertaisempi ja maanläheisempi, mutta ehkä juuri siksi niin kaunis rautatieläisten perustama asunto-osakeyhtiö Valo (Oikokatu 6-8).

Läheisen ja lähes yhtä rauhallisen Kristianinkadun pohjoislaidasta löytyy myös muutama helmi. Esimerkiksi Kristianinkatu 17, jonka porrashuoneen seinä vie ajatukset keskiaikaiseen kirkkoon. 

Kristianinkatu 7 - Välikatu 2 taas henkii keskieurooppalaista art noveauta ja ilmentää kaupunkihuvilan ideaa. Olen valokuvannut taloa aiemminkin ja etenkin sen räystäslistan runsasmuotoisesta köynnöskoristelusta kertoilin jo aiemmassa postauksessani. 

Vastapäätä, Välikadun toisella puolella, Kristianinkatu 5, on ihana roosanvärinen romanttinen asuinkerrostalo, jossa on keskiaikaisen linnan ja huvila-arkkitehtuurin piirteitä. Olenkin maininnut, että tämä talo oli aikoinaan myös suositun tv-julkkiksen, Teija Sopasen asuintalo.

Korttelin läpi Liisankadulle ulottuva Kulmakatu 4a:n (Liisankatu 11) julkisivuun tulee hauskaa elävyyttä ikkunoiden välissä kulkevista valkoisista klinkkerinauhoista ja ihananasta jugendille tyypillisestä orava-aiheisesta koristeesta oven yläpuolella.

Yksi omista suosikeistani on Liisankadun ja Meritullinkadun kulmassa kohoava vaalea talo, jossa on paksu linnamainen kulmatorni, erimuotoiset erkkerit ja elävästi ripotellut parvekkeet. Vaikka erilaisia yksityiskohtia on loputtomasti, yleiskuva on siitä huolimatta hyvin rauhallinen. Meritullinkadun puolella talossa on ihastuttava ulpukoiden kehystämä porttikäytävä.

Myöhäisjugendista hieno esimerkki on Liisankatu 12 sijaitseva Kalervo- niminen asuin- ja liikerakennus. Tämä 1908 valmistunut talo enteilee jo suoralinjaisempaa suunnitteluihannetta. Näyttävä kulmarakennus!

Päätän Krunikan kierrokseni tällä kertaa tähän. Päätä ja kinttuja väsyttää ja jätän myös teidät lepuuttamaan jalkojanne (tai istumalihaksianne) ja jatkanen kierrostani joskus myöhemmin. Krunikassa ja myös varsinkin Katajanokalla ja Kaartinkaupungissa on rakennuksissa paljon hauskoja yksityiskohtia, joita olisi kiva yhdessä ihmetellä. Olen monta kertaa itsekseni miettinyt, että katse kannattaa kaupungissakin joskus nostaa katutasoa ylemmäksi. Siellä saattaa lymyillä ilahduttavia yllätyksiä vaikka kuinka paljon.

Toivottavasti joku muukin kuin minä jaksaa innostua yli sata vuotta vanhoista talokaunottarista. Mahtavaa, että ne ovat kestäneet aikaa ja että niitä korjataan ja uudistetaan varoen ja hellyydellä. 

Mukavaa syyskuista viikkoa ja iloinen ajatus kaikille,

Leena


P.S. Tutustuessani Helsingin jugendiin, olen noukkinut tietoja Helsingin Kaupunginmuseon julkaisusta Arkkitehtuuriopas, Helsingin jugend

Hvitträsk, unelma hyvästä elämästä ja mutkikkaita perhesuhteita

Hviträsk on kolmen nuoren arkkitehdin, Herman Geseliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen, unelma hyvästä elämästä. He halusivat suunnitella paikan, jossa voisi sekä elää, että työskennellä yhdessä. Ajatus oli luoda jotakin Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kaltaista asumistapaa. Arkkitehtien oli tässä omassa suunnitelmassaan tarkoitus yhdistää sen ajan ihanteiden mukaan luonto, arkkitehtuuri ja sisustus upeaksi kokonaistaideteokseksi. Ympäröivän luonnon puutarhoineen piti kehystää rakennuksia, ja vastaavasti sisustus taas liittyisi olennaisesti suunniteltuihin rakennuksiin. Tähän kokonaisuuteen etenkin puutarhan ja sisustuksen osalta myös ainakin Loja, yksi arkkitehtien puolisoista,  jätti vahvasti kädenjälkensä.

Hvitträsk valmistui Kirkkonummelle Vitträsk-järven rantamaisemaan vuonna 1903. Rakennus edusti tuolloin uusimpia kansainvälisiä virtauksia, art noveauta, jugendia tai suomalaisittain kansallisromantiikkaa. Rakennusten julkisivut ovat luonnonkiveä, pyöröhirttä, paanua ja rappausta. Rakennuskokonaisuus kohoaa näyttävänä kalliojyrkänteellä ja sopii kyllä upeasti Vitträskin järvimaisemaan.

Arkkitehtien yhteisen työtilan lisäksi paikalle rakennettiin kolme asuntoa. Ilman kupruja ja hankaluuksia ei yhteiselosta selvitty vaan, kuten elämään usein kuuluu, kiemuroita ehti matkan varrella syntyä. Kävi nimittäin niin, että Armas Lindgren erosi yhteisestä arkkitehtitoimistosta 1905, myi osuutensa Saariselle ja Geseliukselle ja muutti puolisoineen Helsinkiin. 

Mutta eipä siinä kylliksi kuprua, vaan kävi sitten niin, että Herman Geseliuksen luona asuva ja yhteisessä toimistossa työskentelevä Loja-sisar ja tahollaan naimisissa oleva Eliel Saarinen rakastuivat toisiinsa. No eipä siinäkään vielä mitään, näitähän sattuu, mutta myös Saarisen ex-vaimo Mathilda ja Geselius sattuivat onnellisesti (?) rakastumaan toisiinsa. Kuinka ollakaan, yhteisössä saatiin siis selvitä yhdestä avioerosta ja viettää kahdet häät ja asumisjärjestelyt menivät tietysti uusiksi. En tiedä, pysyittekö kärryillä, eikä sillä oikeastaan ole niin väliä, mutta tulipa vaan taas todistettua, että elämä on välillä aika mutkikasta. Lopulta Eliel ja Loja asuivat rakennuskokonaisuuden eteläpäädyssä ja Herman ja Mathilda pohjoispäädyssä. Rouvien välit olivat kuulemma kohteliaat, mutta eivät sydämelliset. 

Ainakin Elielin ja Lojan avioliitto näyttää olleen onnellinen ja heille syntyi myös kaksi lasta: Pipsan ja Eero. Molemmat lapsista muuten loivat myöhemmin omat uransa Yhdysvalloissa; Eero arvostettuna arkkitehtina ja Pipsan, oikealta nimeltään Eeva-Liisa, muoti- ja sisustussuunnittelun parissa.

Perhekuva: Loja-äiti, Eero, Eliel-isä ja Pipsan

Herman Geselius kuoli 1916, minkä jälkeen Mathilda-puoliso myi oman osuutensa Saariselle ja muutti Ranskaan. Hvitträskissä hän ei ollutkaan oikein koskaan viihtynyt ja kerrotaan, että hän suri kovasti lapsettomuuttaan eikä myöhemminkään oikein löytänyt elämäänsä iloa. 

Vaikka arkkitehtikolmikon yhteinen asuin- ja työelämä jäi lyhyeksi, Hvitträsk oli kuitenkin asuinkäytössä yhteensä 65 vuotta ja samalla vilkkaan seuraelämän paikka. Kuuluisia vieraita olivat mm. Axel Gallen, Väinö Blomstedt, Jean Sibelius ja Robert Kajanus. Ulkomaisia vieraita olivat kuulemma ainakin Gustav Mahler ja Maxim Gorki.

Ihmettelin muuten, mitä varten päätuvan takorautaisessa pystytangossa oli kummalliset renkaat, kunnes luin jostain, että Saarinen oli suunnitellut niitä käytettävän riehakkaissa illanvietoissa. Jos joltain meinasi lähteä jalat alta, niin renkaasta kiinni pitäen pysyi vielä pystyssä. Jos ei pysynyt, oli aika mennä nukkumaan. Ehkä Sibeliuskin on siis huojunut tuossa renkaasta kiinni pitäen ;)

Varsinainen ateljee kylpee valossa (takaseinällä komeileva reliefi on Väinö Blomstedtin tekemä). Saarisen omassa toimistossa piirrettiin vielä joitakin todella merkittäviä rakennuksia, kuten Suomen Kansallismuseo ja Helsingin rautatieasema, mutta sitten 1920-luvulla Saarisen ura täällä Suomessa nousi pystyyn. Suurisuuntaiset suunnitelmat eivät saaneet enää vihreää valoa päättäjiltä ja Saarinen joutui tekemään vesivärikuvituksia viikkojulkaisuihin hankkiakseen perheelle elantoa. 

Joitakin vuosia kituutettuaan perhe muutti Yhdysvaltoihin, jossa molemmat puolisoista loivat merkittävät urat omilla aloillaan. Myös molemmat lapsista loivat myöhemmin oman uransa Yhdysvalloissa, Eero arvostettuna arkkitehtina ja Pipsan, oikealta nimeltään Eeva-Liisa, muoti ja sisustussuunnittelun parissa. Hvitträsk toimi perheen kesäasuntona 25 vuotta, mutta sen ylläpito oli hyvin kallista. Saarinen myi lopulta Hvitträskin 1949, jonka jälkeen se on toiminut yksityis- ja edustuskotina, kongressi- ja matkailukeskuksena sekä museona. Hvitträskin ateljeekotimuseo siirtyi Suomen valtion omistukseen 1981 ja Museoviraston hallintaan vuonna 2000. 

Museon lisäksi rakennuksen pohjoissiivessä on nykyisin seminaari- ja kokoustiloja ja alunperin Geseliuksen asuntona toimineessa piharakennuksessa on myös kesäisin auki oleva ravintola.Asuintiloista Saarisen koti on parhaiten säilynyt, ja sitä museo esitteleekin yleisölle. Myös osa alkuperäisestä irtaimistosta on tallella. 

Asunnon arkkitehtuurissa näkyvät sekä kansalliset että sen aikakauden kansainväliset vaikutteet. Vaikka olen käynyt Hvitträskissä reilun kolmenkymmenen vuoden aikana ainakin 6-7 kertaa, olen yhä aina vain yhtä ihastunut paikan ilmapiiriin. 

Eliel Saarisen suunnittelema hehkuvan värinen penkkiryijy on nimeltään Satu, ja sen eri kentissä on kuvattu elämää Hvitträskissä. Joukossa voi nähdä myös kuvia lapsille kerrotuista saduista. Nykyinen ryijy on vuonna 1990 valmistunut kopio alkuperäisestä.

Tykkään erityisesti ruokailutilan viereisen tilan  keskiaikaisesta tunnelmasta ja ihanasta istuskelusohvasta ryijyineen ja tyynyineen. Etenkin valo ja värit ovat mielestäni kiehtovat; petrolinsininen ja lämmin terrakotta ovat todella yhteen sopivat! Myös kaarevan katon maalaukset ja ornamentit näyttävät  kauniilta.

Ruokapöydän yläpuolella on viehättävä lasimaalaus, jossa kaksi kilpakosijaa yrittää voittaa keskellä olevan kauniin keltapukuisen neidon huomion. Kerrotaan, että kuva esittäisi Saarista ja Geseliusta kauniin Mathildan kosijoina. Luulisi, että ainakin Loja olisi asuntoon muutettuaan ollut hieman ärsyyntynyt katsellessaan sellaista kuvaelmaa ruokapöytänsä yläpuolella. No joo, ehkä hänellä oli hyvä huumorintaju ;).

Isossa tuvassa oman katseeni vangitsee heti paraatipaikalla komeileva Liekki-ryijy. Nykyinen ryijy on kopio alkuperäisestä, jonka Akseli Gallen-Kallela oli lahjoittanut Saariselle. Ryijy oli voittanut ensimmäisen palkinnon Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900. Aika hieno sekin, vai mitä?

Tykkään myös rakennuksen monista tulisijoista. Niiden koristekaakelit ovat varsinkin väritykseltään erityisen upeita ja uunien luukuissa on taidokkaita yksityiskohtia.

Yläkerrassa pariskunnan makuuhuoneessa on näkyvissä Loja-rouvan suunnittelemia ihania tekstiilejä, joissa on jugend-henkisiä kuvioita.

Lastenhuone on jaettu ajan ihanteiden mukaan kahteen osaan. Toisessa osassa on ollut lasten vuoteet. Maisema makuuhuoneen ikkunasta on muuten henkeäsalpaavan kaunis!

Leikkitilassa on ihania lasten kalusteita ja muitakin todella viehättäviä pikku leikkitavaroita. Tykkäsin huoneen aurinkoisesta, lämpimän keltaisesta värityksestä ja katon koristelu oli kiva.

Yksi suosikkini on myös valoisa, ilmava kukkahuone, jossa Loja kasvatti siihen aikaan eksoottisia orkideoja ja muita erikoisia kasvejaan. Hän rakasti myös puutarhaa ja hyötypuutarhan lisäksi suunnitteli piha-alueille näyttäviä istutuksia. 

Jos et ole Hvitträskissä vielä käynyt ja jos arkkitehtuuri, historia tai sisustuksen eri aikakaudet kiinnostavat, suosittelen paikkaa ehdottomasti. Tänä syksynä tosin alkaa olla jo kiire, sillä museo on avoinna vain syyskuun 29. päivään asti ja avautuu seuraavan kerran vasta keväällä toukokuussa. 

Mutta tosiaan, vielä ehtii ja sisäänpääsy Museokortilla on ilmainen! Ja voihan sitä suunnitella jo kevätretkiäkin valmiiksi.
  

Nyt kaunista aurinkoista tiistaita kaikille. Nautitaan vielä lähes kesäisestä säästä ja lämpimästä tuulesta!

Halit,
Leena