Jäähyväisiä kesälle

Viikonloppuna kävimme rannalla heittämässä jäähyväisiä kesälle. Samalla mieleen pyrki ajatus, josko nämä olisivat jäähyväiset myös juuri tuolle nimenomaiselle rannalle. Kuitenkin toivon, että hyvästelimme tällä kertaa vain kesän. Ranta on ja pysyy.

 Sää oli upea. Aurinko sai veden hohtelemaan kuin sula hopea ja lämpöinen tuuli puhalteli jo syksyltä tuoksuvia puhureitaan. Ranta oli täynnä hiekalla käveleviä pariskuntia, lapsiperheitä, koiria ja varjosurffareita. Merivesi oli niin lämmintä, että lapset kahlailivat vesirajassa ja rakentelivat hiekkalinnojaan, kanaviaan ja patojaan. Täällä lapset näyttävätkin olevan todella taitavia vesirakentajia, mutta se ei sinänsä ole mikään ihme. Esimerkkejähän veden ohjailusta on täällä ihan kaikkialla. 

Minäkin nautin paljain jaloin kävelystä lämpimäälä hiekalla ja varpaiden uittamisesta matalassa rantavedessä. Aallot olivat kuitenkin sen verran reippaita, että vain muutaman varsinaisen uimarin niiden seasta onnistuin bongaamaan. 

Kuten olen aiemminkin kertonut, tykkään ihan hirmuisesti näistä Hollannin loppumattoman pitkistä hiekkarannoista. En ole mikään auringossa löhöilijä, mutta rannalla viihtyäkseen ei tosiaankaan onneksi tarvitse köllötellä kylkikyljessä. Dyynirannoilla mahtuu vaeltelemaan, juoksemaan, heittelemään palloa, pelaamaan petankkia, lennättämään leijaa, syömään eväitä, valokuvaamaan, lueskelemaan, meditoimaan tai mitä nyt mieleen tuleekaan. Tai voi vain tulla rantaravintolaan istumaan ja katselemaan lokkeja tai vaikka ihailemaan auringonlaskua myöhemmin illalla. Monen kilometrin mittaisilla hiekkarannoilla riittää kaikille tilaa, vettä ja aurinkoa. Tietysti vähän epävakainen sää voi muuttaa suunnitelmia, Hollannissa kun ollaan, mutta kaikkea ei voi vaatia. Ja sitäpaitsi täällä olen oppinut, että sateellakin voi olla ulkona. Varusteistahan kaikki on kiinni, kuten sanotaan. Tai asenteesta.

Voi olla, että edessä häämöttävä muutto pois Hollannista saa minut hieman runolliseksi ja katselemaan ympäristöä vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Monet paikat ja asiat alkavat näyttää ihan erityisen kivoilta, kun tiedän jättäväni ne kohta taakseni. 

Mutta niinhän siinä aina käy. Ihan samoin kuin näin kesän vähitellen hiipuessa ne viimeiset todella lämpöiset ja aurinkoiset päivätkin tuntuvat niin upeilta, vaikka kesällä niitä piti itsestäänselvyyksinä. 

Uudet hienot kumisaappaat molemmilla?

Yritän muistaa ylläpitää edes pientä itsekritiikkiä kirjoitellessani vielä vähän aikaa haikeudella kyllästettyjä ylistysvirsiä täältä Puukenkämaasta tai tuulimyllyjen ja tulppaanien iloisesta Amsterdamista. Toivottavasti ymmärrätte itseironian tässä kohtaa.  Mutta katsotaan, kuinka maltan mieleni. Nimittäin monta ihastuttavaa asiaa on vielä kertomatta täältä Sammakoiden maasta. 

Onneksi on vielä vähän aikaa jäljellä; vaikka kohta kyllä tulee kiirus..

Tot ziens,
Leena

Muiden Pampus ja vohvelit

Tätä kirjoitellessa on jo muutaman tunnin ihan yhtäjaksoisesti satanut ja ukkostanut. Aikamoista. Ehkä nyt sitten tulee kerralla muutaman viikon sateet. Saapa nähdä. Vaan mikäs tässä. Jotenkin olen henkisesti asettunut jo vähän syksy-moodiin ja kuten kerroin, valkoiset farkutkin jo hyllytin kaapin perälle. Tosin niitä olisi kyllä voinut mainiosti käyttää vielä viikonloppuna, sillä sää oli kaunis ja helteinen. Vastustin kuitenkin kiusausta, enkä ole kaivanut niitä uudelleen esille. Toistaiseksi.

Viikonloppuna teimme aurinkoisesta säästä hullaantuneina hauskan retken Amsterdamin ulkopuolelle historiallisiin maisemiin Muidenin kaupunkiin ja Pampus-saarelle. Hyppäsimme lauantai-aamuna  Zuidin asemalta junaan ja sieltä puksuttelimme noin parinkymmenen minuutin matkan Amsterdamista kaakkoon. Parin kilometrin loppumatkan fillaroimme vielä Muidenin satamaan, jätimme pyörät telineisiin ja loikkasimme pieneen laivaan, joka kuljetti muitakin kesäasuisia ihmisiä Pampuksen saarelle. 

Saari on rakennettu (luit aivan oikein; r-a-k-e-n-n-e-t-t-u!) 1887-1897 suojelemaan Amsterdamia ja kuuluu yhtenä osana historialliseen puolustuslinjaan. Saari on siis ihmisen tekemä, ei luonnonsaari. Se on reilut 200m pitkä ja 170m leveä rakennelma, eli siis ihan kunnollisen kokoinen läntti.

Asia ei täällä ole kummoinenkaan, sillä todella suuren osan maa-alueistaan alankomaalaiset ovat itse vähitellen kuivattaneet käyttöönsä. Siinä sitä onkin vanhoilla tuulimyllyillä ollut hommaa, kun ovat pumpanneet vettä paikasta toiseen!! Täällä onkin sanonta, jonka mukaan Jumala loi muun maailman, mutta  hollantilaiset loivat itse Hollannin. 

Pampuksen saarelle on siis aikoinaan rakennettu 200 sotilaan varuskunta, mutta sellaisen vahvuuden varuskunta saavutti vain ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Tositoimiin Pampuksella ei silti (hienoista tykeistä huolimatta) jouduttu koskaan ja 1932 saari menettikin lopullisesti asemansa puolustuksessa, kun suuri pato sulki IJsselmeerin sisämereksi ja sitä myötä puolustustarvekin  siirtyi muualle. 

Joskus 1960-luvulla opiskelijat valtasivat linnoituksen osia omiin bileisiinsä ja tuolta ajalta on yhä näkyvissä seiniin maalattuja sloganeita ja muita kuvia. Vähitellen paikat rapistuivat todella huonoon kuntoon ja myöhemmin joukko vapaaehtoisia päätti tehdä asialle jotain ennen kuin on ihan liian myöhäistä. Valtio myi alueen pois ja hyväntekeväisyysvaroilla linnoituksia kunnostettiin. Vuonna 2011 Pampuksen historiallinen puolustuslinjan osa avattiin  yleisölle kansallisen vierailukeskuksen muodossa. Nyt saarelle pääsee kesäaikaan lautalla joko Muidenista tai Amsterdamista  ja tietysti sinne voi matkata myös omalla veneellä. Saarella on vanhojen rakennelmien lisäksi kiva kahvila-ravintola ja matkamuistomyymälä. Paikka näytti olevan etenkin perheiden ja pariskuntien suosiossa.

Betonirakennelmien seinissä, käytävissä, tunneleissa ja muissakin aukoissa oleili jäätävä määrä kaikenkokoisia hämähäkkejä, näköalat kesäisenä päivänä olivat tavattoman kauniit ja kahvilan tarjoomukset hyviä, mutta eniten nautin kuitenkin kolmen kilometrin mittaisesta laivamatkasta. Siinä se.

Mutta, mutta. Muidenissa on muutakin nähtävää. Aivan pienvenesataman vieressä pönöttää Muiderslot, keskiaikainen jämäkän näköinen linna 1200-luvulta. Linnaa ympäröi oikea vallihauta ja sisäänpääsyä vartioi nostosilta. 

Vaikka Muidenin linna eroaa Saksan viinirinteiden romanttisista satulinnoista, seisoessaan jämäkästi matalalla tasaisella maalla, sen olemuksessa on jotain kovin sympaattista ja vakaata. Sen voi kuvitella enemmänkin haarniskoita kantavien urheiden ritareiden tukikohdaksi kuin ihanien ja hauraiden linnanneitojen unelmointiin sopivana paikkana. Tosin yksi unelmoiva kyyhkypari tornikierroksellamme kuitenkin kuherteli.

Linnan sisällä oli lapsille muutamia kivoja toiminnallisia juttuja ja pakko myöntää, että joidenkin sellaisten kohdalla myös tällainen enemmänkin isoäiti-ikäinen vähän villiintyi hassuttelemaan. Huvittuneena seurasimme myös kahvilan terassilla, kuinka nuoret äidit innostuivat lainailemaan ja sovittelemaan lapsille ostamiaan ritarin kypäröitä ja ottamaan itsestään ja toisistaan valokuvia niin pitkään ja perusteellisesti, että lopulta lapset pillahtivat itkuun ja vaativat jo lelujaan takaisin.

Linnan puutarha oli myös todella ihana. Kuten 1600-luvullakin, myös nykyisin linnan puutarhan satoa käytetään samaan tapaan. Hiekkaäytävä jakaa alueen vihannespuutarhaksi, josta löytyy myös menneiden aikojen kasviksia ja toisaalta yrttipuutarhaksi, jossa kasvatetaan yrttejä mausteiksi, koristeiksi ja lääkinnällisiin tarkoituksiin. Kerrassaan viehättävä paikka! Linnan takana on iso kaunis luumutarha. Puutarhoja ylläpitävät vapaaehtoiset alan harrastajat.

Linnan ympäristössä katselimme vielä pitkään niii-in hollantilaista maalaismaisemaa. Lehmiä, lampaita, vihreitä laitumia, vettä ja purjeveneitä. Tiedän, että tuota kaikkea tulen vielä joskus kaipaamaan. Neljässä vuodessa jotkin asiat vain ehtivät syöpyä verkkokalvoille.

Linnaan mennessä bongasimme muuten tällaisen merkin. Kehitys kai kehittyy ja uusia merkkejäkin tarvitaan. Oletteko te törmänneet uusiin merkkeihin?

Aloitin postaukseni jo keskiviikkona, mutta jouduin keskeyttämään kirjoitteluni silloin ja nyt eletäänkin jo torstaita. Loppuviikko siis häämöttää taas mielessä. K on ollut muutaman päivän Köpiksessä ja nyt on jo kiva odotella häntäkin kotimaisemiin viikonlopun viettoon.

Laitan tähän sillisalaattini loppuun vielä kuvan viime viikonlopun ihanista vohveleista ja linkin vanhaan ohjeeseeni klik Nyt käytin kaurahiutaleiden lisäksi täysjyvävehnäjauhoja ja se se vasta olikin hyvä idea. Päälle mustikoita, jätskiä ja loraus vaahterasiirappia. Maku oli todella täyteläinen!

Mukavaa loppuviikkoa Teille Ihanat!
Tot ziens,
Leena

Ooraaansssiiiiaaaa

Suomessa juhlitaan vappua, mutta täällä vapusta ei puhu kukaan, vaan juhlinta keskittyy 27.4. vietettävään Kuninkaanpäivään. Silloin ainakin Amsterdam on iloisesti ihan sekaisin. Kaikki kynnelle kykenevät sonnustautuvat oranssiin ja bilettävät pitkin katuja. 

Minua ei keskustahulinaan saa, ja saan pääni pyörälle pelkästään kotimme lähellä sijaitsevan Vondelparkin menosta. Ja tuo paikkahan on tarkoitettu lähinnä lapsiperheiden juhlintaa varten. Siellä on puistokäytävien vierustat täyttyneet kirpputoritavarasta, vohvelikojuista, kuppikakkupöydistä, lasten soitto- ja tanssieityksistä, performansseista, hassuista kananmunanheitto-peleistä tai vierivien tomaattien nappaamisista tai vaahtokarkkien lennosta pyydystämisestä. Noin niinkuin muutamia aktiviteetteja mainitakseni. 

Keskustan kanaalit sen sijaan ovat täynnä veneitä, joissa musiikki soi kovalla ja ihmiset tanssivat tai hytkyvät musiikin tahdissa. Kaduille on levitetty vaatekaapin sisällöt ja vanhat keittiövimpaimet siinä toivossa, että joku kenties haluaisi ostaa muutamalla sentillä juuri sellaisen tarjolla olevan houkutuksen. Itse en ole tainnut koskaan löytää tuolta mitään. Jaa, kerran sain pari-kolme laatupokkaria ihan ilmaiseksi. Rahan vaihtaminen ei taidakaan olla pääasia, vaan useinhan kyseessä on sellainen win win tilanne. Kaikki hyötyvät.

Tässä KLM:n muutaman vuoden takainen pätkä juhlinnasta klik

Hyvällä säällä juhlijoita on metropolialueen miljoonan ihmisen lisäksi varmasti toinen mokoma ja kadut, kahvilat ja ravintolat pullistelevat. Kaikkialla kahviloihin, kivoihin putiikkeihin ja naisten vessoihin on hirmuinen jono. Miesten osalta ongelma on ratkaistu pisuaareilla, joita on sitten pystytettykin ihan minne sattuu. Niissä herrat sitten asioivat, neljäkin vierekkäin, ilman häveliäisyyden hippuakaan ja muu kansa kävelee ohi edestä ja takaa. No, ehkä se on kuitenkin fiksumpaa kuin lorotella suoraan kadulle. Naiset sen sijaan joutuvat venyttämään rakkoaan joskus äärimmilleen asti. Ja sanonpa että onneksi. En kyllä kaipaa tuollaisia julkisia pisulaitoksia. Sitäpaitsi kotiterassilla juhliessa ei tuotakaan ongelmaa ole, sanoo keski-ikäinen täti-ihminen  

Miksi muuten juhlijoilla on oranssit vaatteet? Alankomaiden lippuhan on puna-valko-sininen!! No, alun alkaen lippu on kyllä ollut juuri oranssi-valko-sininen. Hollannin historiassa on merkittävästi vaikuttanut Oragnen ruhtinassuku ja etenkin Willem van Oranje. Oranssi väri edustaakin siis juuri häntä ja Oranjen sukua. Kuninkaanpäivän lisäksi hollantilaiset pukeutuvat oranssiin esimerkiksi erilaisissa urheilutapahtumissa.

Miksi sitten lipussa on nykyisin punainen raita? 
Syylle, miksi lipun oranssi raita on vaihtunut punaiseen, on montakin mahdollista selitystä: esimerkiksi on arveltu, että oranssi väri ei ehkä näkynyt merellä yhtä hyvin kuin punainen tai että oranssi haalistui liian usein keltaiseksi auringossa tai että ruhtinassuku menetti suosiotaan tms. Mitään näistä tai muista teorioista ei ole pystytty osoittamaan oikeaksi, mutta se tiedetään, että värimuutos tapahtui 80 vuotisen sodan päätyttyä 1648.

Me siis vietimme Kuninkaanpäivää hyvin hillitysti, mitä nyt täällä pistäytynyt perheen nuorimmainen kävi katsastamassa keskustan hulinaa vähän perusteellisemmin.

Loppuun on pakko laittaa vielä pari kuvaa edeltävätä viikolta, jolloin kiertelimme nuoren herran kanssa lähikulmia. Ainakin minulla oli tosi mukavaa!!

Toivottavasti teidän Vappunne sujui mallikkaasti ja aurinkoisesti.
Ihanaa toukokuuta kaikille!

Tot ziens,
Leena

Tulppaanimaani

Minun tulppaanimaani on tietenkin tämä kotoinen Hollanti! 

Jälleen kerran, tänäkin keväänä, olimme aivan pöllämystyneitä värien ilotulituksesta. On jotenkin ihan älyttömän vaikuttavaa katsella niin suuria väripintoja luonnossa. Tai oikeastaan missään. Suomessa rypsipellot tai Italiassa auringonkukkapellot ovat tehneet vähän samankaltaisen vaikutuksen, mutta yhtä suuria punaisia, oransseja, pinkkejä tai liiloja väripintoja en ole nähnyt missään muualla kuin juurikin noilla kukkapelloilla.

Kun puolisentoista viikkoa sitten palailimme Suomesta, lentokoneen ikkunasta bongasimme jo muutamia värillisiä peltoja, mutta vasta nyt lauantaina totesimme kukkasesongin todellakin alkaneen. Nyt sen saattoi omin silmin todeta muustakin kuin turistien määrästä. Silmänkantamattomiin väriloistoa!

Näistä kuvista ei saa ihan oikeata käsitystä, vaan kaikki tuo pitäisi nähdä livenä. Voin luvata, että aito kokemus on huima. Mutta koska kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta hypätä yhtäkkiä tuota ihmettä katsomaan, yritän välittää edes hippusen oikeasta tunnelmasta.

Tulppaanin viljelyhän alkoi noin tuhat vuotta sitten Turkissa. Tulppaanin latinankielinen nimi Tulipa juontaa juurensa turkkilaisen hovipäähineen eli turbaanin nimestä. Turkkilaiset jalostivat vuoritulppaaneja ja pitivät kukkaa suuressa arvossa.

Eurooppaan tulppaani kulkeutui 1500-luvun puolivälissä diplomaattien lähettäessä sipuleita kasvitieteellisiin puutarhoihin. Hollannissa tulppaanien himo sai jotkut jopa varastamaan sipuleita Hortus Botanicuksen muurien suojista. Vähitellen himoittuja sipuleita tuli myös myyntiin ja Tulppaanimania villitsi hollantilaiset 1620-1637. Hullutus päättyi lopulta katkeraan romahdukseen, mutta sitä ennen vaikkapa talo oli saattanut vaihtaa omistajaa kolmesta tulppaanin sipulista.

Olen tulppaaneista aiemminkin postaillut, mutta nyt ajattelin yleisön pyynnöstä ;-) kirjoitella muutaman sanasen myös niiden viljelystä. Joku kysyi esim. että kasvatetaanko nuo tulppaanit ensi alkuun siemenistä ja sitten vasta saadaan sipuleita, vai miten.. 

En lainkaan ole puutarha-asioiden asiantuntija, mutta olen oppinut, että Hollanti on maailman ylivoimaisesti suurin tulppaanin sipuleiden tuottaja 3,5 miljardilla sipulilla. Vaikka keväinen kukkaloisto Hollannin pelloilla onkin mahtava, viljelijöiden intressinä ei ole poimia kukkia pelloilta, vaan ennemminkin niittää ne tietyn kukinta-ajan jälkeen, jolloin voima palaa nopeammin sipuliin. Tulppaaneja lisätäänkin täällä pelkästään sipuleista. 

Turistikauden jälkeen pelloilla jatkuvat työt, joiden tavoitteena on kasvattaa yhä lisää sipuleita. Sipuli tuottaa kukan vain yhden kerran ja kukinnan jälkeen se alkaa kasvattaa tyveensä uusia pikkusipuleita. Kasvin vanhenevat kukat katkotaankin siis melko nopeasti pois, jotta kasvi ei kuluttaisi energiaa siementen muodostukseen. Pikkusipulit ovat aluksi vain herneen kokoisia ja ne nostetaan ison sipulin mukana syksyllä maasta. Pikkusipulit erotellaan ja istutetaan sitten uudestaan maahan. Noin kolmessa vuodessa ne kasvavat kananmunan kokoiseksi. Silloin ne nostetaan jälleen maasta jättimäisillä koneilla, pestään, lajitellaan ja pakataan vientiin. Seuraavana keväänä ne pystyvät kehittämään kukkavarren. 

Lähes kaikki Suomessa myytävät tulppaanit ovat Suomessa kasvatettuja, vaikka sipulit tuodaankin täältä Hollannista.





Kun liikuskelee noiden kukkapeltojen lähettyvillä, ilmassa leijailee ihana tuoksu. Vahvin tuoksu leijuu hyasinteista ja vaikka sisätiloissa ne tuoksuvatkin vähän liian voimakkaasti, ainakin minun nenääni, tuolla raikkaassa ulkoilmassa se on aivan ihastuttava. Kuten magnolia-postauksessanikin harmittelin; tuoksu pitäisi ehdottomasti saada mukaan tähän pakettiin. Tähän aikaan keväästä olisikin ihanaa asua jossain noista alueen viehättävistä pikku kylistä. Sekä näköalat että tuoksu olisivat paikan ehdoton valtti. Tosin en tiedä, miten paljon tuolla peltoja esimerkiksi lannoitetaan varhain keväällä...

Aurinkoiset tulppaaniterveiset täältä!

Tot ziens,
Leena