Onneksi toivuin flunssasta ja pääsin kuin pääsinkin reissuun vanhoille kotikulmille (ja kauemmaksikin). Vähän kyllä jännitti ihan viime tippaan asti, joten sitäkin hauskempaa oli lopulta huomata, että viimeisetkin yskänrippeet olivat ajoissa selätetyt.
Meidät oli kutsuttu ystävien luokse Belgiaan, mutta halusimme viettää jokusen päivän myös tutuilla kotikulmilla Hollannissa. Sieltä pois muutettuamme olimme vain kerran pikaisesti pyörähtäneet Amsterdamissa erään lyhyen välilaskun aikana. Silloin ehdimme salamannopeasti poiketa viinilasillisilla vanhan kotimme alakerrassa olevassa ravintolassa, mutta eihän sitä tietysti voinut oikeaksi käynniksi edes laskea.
Varsinainen ikävä on vuosien aikana ehtinyt jo laantua, mutta tietynlaista nostalgiaa muistot saavat kyllä vieläkin mieleen. Eniten etenkin minä olen Hollannista kaivannut Markenin vihreitä niittyjä, lehmiä, lampaita ja sisämerellä seilaavia uljaita, vanhoja, puisia purjelaivoja. Koska yhä hyvin muistamme, että Amsterdam on näin kesäisin (tosin nykyään ilmeisesti ihan ympäri vuoden) melkoinen hässäkkäpaikka, halusimme ehdottomasti yöpyä ensimmäiset yöt muualla kuin turistien kansoittamassa keskustassa.
Heti Amsterdamin kentälle laskeuduttuamme puhelimiimme kilahti pahoitteleva viesti hotellista. Autolla ei pääsisikään hotellin eteen ja muutenkin liikenteen ohjauksessa olisi väliaikaisia muutoksia. Kaupungissa olisi nimittäin pienet juhlat! No, eihän se tietenkään mitään haitannut, koska meillä molemmilla oli vain yhdet cabin-kokoiset lentolaukut ja pienet reput. Taksi voisi ihan hyvin jättää meidät vähän kauemmaksikin ja pieni kävely lentomatkan jälkeen tekisi pelkästään hyvää.
Lopulta taksi jätti meidät lähelle vanhan kaupungin porttia, mutta koska kaupunki on pieni, sieltä oli helppo suunnistaa hotellille. Edetessämme tarmokkaasti laukkujamme vetäen kapeita mutta niin somia pikkukatuja pitkin kohti keskustaa ja hotellia, meille alkoi vähitellen valjeta, että nyt taisikin olla vähän isommista kekkereistä kyse. Mitä ihmettä!??
 |
| Ennen niin rauhallisen ja harmonisen sataman liepeille oli raahattu pomppulinna ja värikkäät liput koristivat KAIKKIA purjeveneitä. |
 |
| Ja jos ei ollut lippuja, ainakin pyykit liehuivat asuntolaivojen kansilla sävysävyyn järjestettyinä. |
 |
| Katujen kulmauksissa raikui säkkipillit ja kummallinen, ilmeisesti jonkun eläimen rakosta tai mahalaukusta? valmistettu, puhallinsoitin. |
Vastaan käveli hyväntuulisia kaupunkilaisia keskiaikaisia asuja jäljittelevissä kostyymeissa ja katujen kulmauksissa esitettiin jos jonkinlaisia soitto- laulu- ja tanssiesityksiä. Tunnelma oli hilpeä ja aurinkoinen ja hyvä tuuli oli pakostakin tarttuvaa. Katujen yli viritetyistä naruista riippui tuulessa pullistelevia vanhanaikaisia paitoja, mekkoja, alusvaatteita, lakanoita ja iloisenvärisiä kangassuikaleita. Näytti siltä, että kaupungin kaikki asukkaat vauvasta vaariin olivat liikkeellä.
Kaduilla oli vaikeata valokuvata, koska en halunnut tunnistettavasti kuvata juhlivaa väkeä muilta osin kuin noita varsinaisia esiintyjiä, jotka sitten selvästi olivatkin ylpeitä osakseen lankeavasta huomiosta.
Hotellille saavuttuamme saimme selvityksen tilanteesta. Kun hotellin isäntä vähän selittelevänä ja hämillisenä saattoi meidät huoneeseemme, huomasin heti sängyn jalkopäässä viikattujen pyyhkeiden päälle asetellut korvatulpat. Voi ei! Se siis siitä rauhasta sitten. Isäntä selitti, että meneillään oli tärkeän meritaistelun 450-vuotisjuhlat. Vapaasti ja hapuillen hollanninkielestä käännettynä ymmärsin seuraavaa: Merikerjäläiset ja espanjalais-flaamilainen laivasto kohtasivat vuonna 1573 hurjassa taistelussa kaupungin edustalla olevalla merialueella ja nyt Monnickendam juhlii silloista merikerjäläisten voittoa. Koko kaupunki koristellaan aina 50 vuoden välein ja muukin juhlinta on hyvin perusteellista. Nyt oli kuulemma menossa jo viides peräkkäinen päivä yhtämittaista partya ja vielä muutama intensiivinen päivä olisi jäljellä. Toki valmisteluineen päivineen aikaa, rahaa ja voimia juhlien järjestämiseen oli uhrattu tälläkin kertaa useita kuukausia. Vastaavat juhlat osuvat monien kaupunkilaisten kohdalle vain kerran tai pari elämässä ja siksi siitä otetaan kaikki irti.
No, eihän siinä meidän auttanut muu kuin ottaa huumorilla vastaan tämä yhteensattuma ja lähteä alkuillasta etsimään illallispaikkaa ja muutenkin katselemaan iloisia ja juhlivia kaupunkilaisia. Nopeasti huomasimme, että ilonpito oli hyvin äänekästä ja väki hollantilaiseen tapaan heittäytyi perusteellisesti ilakointiin, mutta yllätykseksemme kumpikaan meistä ei nähnyt ainuttakaan selvästi päihtynyttä juhlijaa. Se jos mikä hämmentää suomalaista. Varmasti olutta ja viiniä moni oli nauttinut illan mittaan, mutta ei näkyvään humalaan asti. Aika hienoa. Tosin voihan olla, että monta päivää jatkunut juhlinta oli jo vaatinut veronsa, ja nuo keskiviikko ja torstai olivat meidän onneksemme rauhallisempia välipäiviä. Ehkä viikonloppu oli sitten taas rankemman juhlimisen aikaa, kuka tietää. Vaikka iloista laulavaa ja soittavaa väkeä liikkui kaduilla yömyöhään, saimme nuo kaksi yötä hyvin nukuttua myös ilman noita hotellin lahjoittamia korvatulppiakin. Huoneemme ikkuna oli toisessa kerroksessa ja kadun puolella, joten toisenkinlainen kokemus olisi voinut kohdallemme sattua.
Tuo vähän hämärä kuva on otettu hotellihuoneemme ikkunasta juuri ennen auringonlaskua. Kuten kuvasta näkyy, sama "säkkipilli-pumppu" soittelee nyt melkein ikkunamme alla ja meno on yhä rennon leppoisaa. Vastaavia soittoniekkoja oli muissakin kadunkulmauksissa.
Juhlat Monnickendamissa jatkuivat ja muutaman päivän kuluttua olisi ollut mm. merellä esitettävä, mutta rannalta yleisön seurattava, meritaistelunäytös ammuksineen kaikkineen. Me olimme silloin jo lähteneet eteenpäin.
Lomanen vanhoilla kotikulmilla oli polkaistu käyntiin ja seuraavassa postauksessa jatkoa seurannee.
Kaunista kesäviikkoa kaikille <3,
Leena
