Rypäleitä jokilaaksossa

Kas täällä ollaan, vaikka odottamattomasta postaustauosta päätellen ei uskoisi. Minulla on näet parisen viikkoa ollut ihan hirmuisesti kaikenlaista hommaa ja sen seurauksena nyt aika väsähtänyt, vaikkakin ihan tyytyväinen, olo. Mutta toivottavasti te rakkaat lukijat ette ole ihan kokonaan minua hyljänneet. Täältä taas pinnistelen..

Vaikka oli lähes mahdotonta päättää mistä aloittaisin, valitsin kuitenkin seuraavaksi jatkoa naapurimatkailua koskevaan postaukseeni, jossa parahiksi selvisimme Maastrichtista ja jatkoimme huristelua näppärällä vuokra-autollamme Saksan puolelle. Nyt siis saatte reportaasin tuon naapurimatkan loppupäästä. 

Ensimmäisen kunnon  pysähdyksen Saksan puolella teimme vanhaan Maria Laach-luostariin. Alueella järjesteltiin viikonlopun markkinoita ja luostarin henkilökunta pystytteli myyntipöytiä piha-alueille. Minua kuitenkin kiinnosti julkisivun koristelu ja sen monet aika inhimilliset ja humoristisetkin  yksityiskohdat. Muuten rakennukset olivat mielestäni vähän turhan pömpöösejä, enkä näköjään innostunut niitä kuvailemaan.

Tukkanuottasilla ;-)

Tilanne hallinnassa??

Varsinainen majapaikkamme oli pienessä ja viehättävässä Bernkastelissa  Mosel-joen mutkassa ja viinirinteiden ympäröimänä. Tarkalleen ottaen hotellimme sijaitsi Mosel-joen vastarannalla Kues-nimisessä osassa. Joen ylittävästä sillasta selvisimme kuitenkin kävellen muutamassa minuutissa, joten tunsimme kaikesta huolimatta olevamme ihan kaiken tärkeän ytimessä. Yleisesti puhutaankin Bernkastel-Kuesista. 

Oikealla Bernkastel ja vasemmalla Kues eli Bernkastel-Kues

Vanha keskusta on kuin sadusta ristikkotaloineen, kukkaistutuksineen ja viinitupineen. Kaikki on pientä ja somaa.

Bernkastel-Kuesin kaupungin yllä kohosi vanha linnanraunio, mutta se oli tosiaankin vain raunio, joka oli osittain kunnostettu. Sinne oli rakennettu kieltämättä upea ravintola ja näköala ravintolan valtavista ikkunoista oli kyllä todella hieno. Ja kyllä, tilaamamme salaattikin oli erittäin kelvollinen. Eräänä iltana linnan pihalla järjestettiin ilotulitus, jota katselimme alhaalta hotellihuoneemme parvekkeelta lämpimässä sametinmustassa illassa. Kaunista.

Sunnuntai-aamuna siltaa ylittäessämme huomasimme, että levälautta oli vallannut joen koko leveydeltä. Lieneekö sinilevä tuollakin riesana? Jyrkiltä rinteiltä valuu varmasti kaikenlaista suoraan jokeen.

Yäk

Jyrkät rinteet kohoavat ihan kaupungin takana

Näillä alueilla viiniä on viljelty roomalaisten ajoista asti. Viinirinteet ovat hyvin jyrkkiä, jyrkempiä kuin missään muualla Euroopassa. Oli ihmeteltävä, miten niin kaltevilla rinteillä kukaan pystyy oikeasti työskentelemään. Suurin osa viljellyistä rypäleistä on Rieslingiä,  jonka alkoholipitoisuus on yleensä aika alhainen. Makeutta sitävastoin on usein vähän enemmän, koska sato korjataan ennen kuin rypäleiden kaikki sokeri on ehtinyt muuttua alkoholiksi. 

Kallioseinämässä on aurinkokello

Sunnuntaina patikoimme viinirinteiden välissä ja ihanan varjoisassa metsässä kulkevaa hyvin merkittyä noin seitsemän kilometrin mittaista polkua pitkin Traben-Trarbachin kylään.

Kivat hatut kävelyllä

Ilma oli todella lämmin ja mukana ollut juomavesi yhtä lämmintä, joten ensi töiksemme poikkesimme kylän maineikkaaseen jäätelöbaariin jätskille. Vasta sitten ryhdyimme etsiskelemään lounasta. Jonkinlainen järjestys se sentään olla pitää! 

Traben-Trarbach

Tuonkin kaupungin yllä kohoaa rauniolinna.

Traben-Trarbachista matkasimme sitten jokilaivalla n 25 kilometrin matkan takaisin Bernkastel-Kuesiin. Matka laivalla taisi kestää parisen tuntia ja matkalle sattui yksi sulkukin, jonka toimintaa oli hauska seurata. Muihinkin joen varrella sijaitseviin pikkukyliin ja -kaupunkeihin saattoi poiketa noilla laivoilla. Matkanteko oli äärimmäisen hidasta ja rauhoittavaa, mutta jos joskus sattuisi olemaan vähänkään kärsimätön fiilis, suosittelisin silloin muuta kulkupeliä. Meidän sunnuntain iltapäiväämme tuollainen sopi kuitenkin täydellisesti. Lasillinen kylmää viiniä ja jalkojen oikaisu aurinkoisella laivan kannella tuntui kivalta patikoinnin jälkeen. Kevyt tuulenvire vain leyhytteli mukavasti hiuksia. Oi, miten miellyttävää.

Moselin varrella maistamamme Rieslingit olivat raikkaita, kesäisiä ja helppoja. Riesling muuten pitää kuulemma nauttia pyöreähköstä vihreäjalkaisesta valkoviinilasista.

Toisenkin, suunnilleen samanmittaisen patikointiretken teimme noissa romanttisen kauniissa maisemissa. Osan reitistä etenimme viinirinteillä, mutta osa matkasta tehtiin varjoisassa metsässä. Mosel vilkkui aina välillä alhaalla. 

Rouva kuvaa kuoriaista

Korkealta näki joenmutkan erityisen hienosti. Vielä ei ollut rypäleiden korjuuaika käsillä, joten rinteet olivat hiljaisia ja maisema hyvin rauhallinen ja seesteinen. Onkohan niin, että viini kasvaa vain kauniissa  maisemissa!? 

Joen mutkien takaa rinteillä ja kukkuloilla saattoi nähdä upeita keskiaikaisia ritarilinnoja ja alhaalla laaksoissa pieniä kyliä kirkontorneineen ja lammaskatraineen. Erityisen hieno oli Elzin linna hieman Moselista sisämaahan päin. Ulkoa se muistutti aivan romanttista satujen linnaa, jonka ikkunassa oli helppo kuvitella näkevänsä vilahduksen linnanneidosta kauniisti kirjaillussa puvussaan. 

Eltzin linna

 Linnaan pääsi myös sisälle opastetulle kierrokselle, mutta suureksi harmikseni siellä ei saanut ottaa valokuvia. Huoneet oli sisustettu aistikkaasti ja etenkin seinä- ja kattomaalaukset yläkerran huoneissa olivat hämmentävän kauniita.

Linnan sisäpihaa

Linnoja olisi tuolla alueella riittänyt melkein jokaiselle viikonpäivälle, mutta koska olimme tällä kertaa vain pidennetyn viikonlopun matkalla, meille riitti nyt tämä kaunokainen. Muita linnoja katselimme vain kaukaa, jos osuivat reittimme varrelle.

Meidän onneksemme sää pysyi kauniina ja aurinkoisena viimeiseen reissupäivään asti. Silloin sitten olikin harmaata ja vettä satoi heti aamusta alkaen kuin saavista kaataen. Onneksi ilma selkeni vähän, kun lähdimme ajelemaan kohti kotia. Matkalla osuimme vain muutamaan ukkoskuuroon.

Olen ennenkin sanonut tämän, mutta Saksa on kyllä oikeasti rentouttava matkailukohde. Kaikki on hyvin siistiä ja asiat sujuvat täsmällisesti ja ennustettavasti ja kielikin on ihan ymmärrettävää. Tylsääkö? Ei minusta. Ja voihan taas Saksassa voimia kerättyään etsiä hivenen haasteellisempiakin reissumaisemia..

Nyt kuitenkin terkut Amsterdamin perjantaista. Täällä on vielä melko kesäistä, vaikka valkoiset farkut taittelinkin eilen kaapin perälle.

Kivaa elokuun viimeistä!!
Tot ziens,
Leena

Matkan varrella Maastricht

Olemme tänä kesänä tehneet pyrähdyksiä meillä ja naapurissa tai oikeammin sanottuna naapureissa. Yhden reissumme varrelle sattui Maastricht, Hollannin eteläisin kaupunki. Olemme käyneet siellä muutaman kerran aikaisemminkin, mutta joka ikinen kerta sää on ollut luvattoman surkea ja vettä on aina tullut taivaan täydeltä. 

Päätimme nyt antaa tuolle, meille aina surkeimmillaan näyttäytyneelle kaupungille, vielä yhden mahdollisuuden. Se olkoon sitten viimeinen ja jos sama säänäytelmä toistuu, luovutamme ja jätämme paikan sammakoille. 

Vielä pari tuntia kestävän automatkan jälkeen, kun lähestyimme kaupunkia, taivaan hanat aukesivat ja me katsoimme apeina toisiimme. Tässä se nyt sitten oli. Maastricht. Mutta ainakin yritimme.

Vaan kuinkas kävi. Kun parkkeerasimme vuokra-autoa hotellimme eteen, sade loppui ja loppuilta olikin sitten silkkaa poutaa. Vaikka sää oli mukavan lämpöinen ja pilvipoutainen, sateenvarjot otimme mukaan varmuuden vuoksi, kun lähdimme etsimään illallisravintolaa. Niin varuillamme yhä olimme muistellessamme edellisiä kertoja kaupungissa. Vaan varjojapa ei tarvittu!

Päädyimme syömään erääseen italialaiseen ravintolaan oikeastaan ikkunapöydässä istuneen suurin piirtein ikäisemme pariskunnan ansiosta (Michelinsuosituksen huomasimme vasta pois lähtiessämme). Siinä kävi niin, että kun töllistelimme ikkunassa esillä olevaa ruokalistaa, pöydässä ruokaileva daami nosti peukkuaan ja elehti innokkaasti, että kannattaa poiketa sisään. Daamin elegantti punainen leninki oli sen verran hienostunut, että minä vilkaisin huolestustuneena lenkkareitani ja muutenkin arkista, mutta onneksi ihan siistiä asuani, ja mietin kuumeisesti voisimmeko ollenkaan mennä sisään. Muukin asiakaskunta vaikutti hollantilaisittain katsottuna hyvin pukeutuneelta ja hollantilaisillahan kun on yleensä tapana mieluummin alipukeutua. Onneksi lopulta päätin olla välittämättä pikkuseikoista. Kun odottelimme ainoata vapaana olevaa pöytää, tuo punapukuinen rouva supatti vielä takaani, että ruoka täällä on koko kaupunginosan parasta. Voi olla, että daami oli maistellut hivenen liikaa kuohuviiniään, mutta kun saimme maistaa alkuruokaamme, häntä oli kyllä helppo uskoa.

Aamulla aurinko paistoi upeasti ja kaikki näytti aivan erilaiselta  auringon paistaessa Maasjoen rannalle. Maastricht on kivan kokoinen, noin 120 000 asukkaan kansainvälinen yliopistokaupunki. Amsterdamiin verrattuna tunnelma on pikkukaupunkimainen ja kotoisa, vaikka kyllä turisteja tuollakin näyttää olevan. Muistimme viikonlopputungoksen edellisistä vierailukerroista ja lähdimme liikkeelle jo varhain, heti aamupalan jälkeen. Siihen aikaan kaduilla näki vielä eteensä, eikä energiaa kulunut väistelyyn ja tunkemiseen. Pidempään juttujani seuranneet tietävät, että mieluiten välttelen tungosta viimeiseen asti. 

Maasjoella lipuivat niin matkustajalaivat kuin hiekkaproomutkin sulassa sovussa

Kivoja terasseja oli ihan kaikkialla ja aamupäivällä tilaakin olisi ollut runsaasti

Aamupäivän kuljimme ja katselimme katuja ja ihmisiä. Oikein muistin: paljon, paljon ihania pikkuputiikkeja ja aika kalliit hinnat. Nyt oli vielä viimeiset alennusmyynnit meneillään ja ikkunaostoksilla löysin hirmuiset määrät kaikkea tosi kivaa ja kaunista. Mitään en kuitenkaan tylsyyksissäni ostanut. Eikä kyllä jäänyt edes harmittamaan.

Nämä hauskat kengät olivat todellisuudessa tummanvihreät ja varmasti ihanat yhdistettynä konjakinväriseen laukkuun...

Hauska idea helman pidentämiseen, vaikka silittäessä varmasti idea ärsyttäisikin 

Hotellimme oli erittäin siisti ja aika kekseliäästikin sisustettu. Siellä oli haettu menneiden vuosikymmenien tunnelmaa ja Jane Fondan sekä Arnold Schwarzeneggerin kuvat  putkahtivat esiin siellä sun täällä. Vähän harmittaa, etten ottanut hotellissa juurikaan valokuvia. Muutaman hassun yksityiskohdan kuitenkin huomasin napsineeni talteen.

Maastrictista jäi aurinkoinen, iloinen, nuorekas ja vähän huoleton vaikutelma eli aivan päinvastainen kuin aiempi käsitykseni oli. Onneksi annoimme sille tilaisuuden!

Jos jotakuta kiinnostaa, laitan tähän vielä sekä hotellimme, että mainion italialais-ravintolan linkit:

Nuorekas hotellimme

Erinomainen vaikka vähän hintava italialainen ravintola

Maastrichtista matka jatkui eteenpäin, mutta niistä sitten myöhemmin. Nyt ihanaa lauantai-iltaa ja terkut pilvisestä Amsterdamista!

Tot ziens,
Leena

varsinainer remprantti

Nooh, eihän se nym mikääv varsinainer remprantti oo, mutta... 

On lausahdus, jonka muistan kuulleeni erään ylpeän isän suusta, kun hän kursaillen otti vastaan kehujani jälkipolvensa piirustuksesta. Oikea Remprantti olisi hänen mielestään ollut ehkä vielä ihan hippusen parempi. Toistaiseksi! 

Tämä tapahtui Suomessa.

Rembrandt oli Alankomaiden merkittävin taidemaalari 1600-luvun kultakaudella. Hänet tunnetaan erityisesti aikalaismuotokuvistaan ja omakuvistaan. Hänen maalauksissaan sanotaan näkyvän erityisesti valojen ja varjojen vivahteikas vaihtelu. R. oli elinaikanaan hyvin arvostettu ja nykyisin häntä pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä maalareista ja täällä Alankomaissa hän edustaa nykyäänkin jonkinlaista hollantilaisuuden symbolia.

Het Rembrandthuis

Lauantaina vierailimme pitkästä aikaa Amsterdamin keskustassa sijaitsevassa Het Rembrandthuisissa. Rembrandt asui ja työskenteli tuossa rakennuttamassaan kivitalossa 1638-1658. Nykyisin se on museona ja sisustus on huolellisesti entisöity juuri tuohon aikaan sopivaksi. Siellä pääsee ihmettelemään 1600-luvun keittiötä, vastaanottotiloja, oleskelutiloja ja ateljee-huoneita, tai studioiksi niitä kai kutsutaan. Studioissa oli työskentelytiloja myös useille oppilaille. Museolla on myös hieno kokoelma esimerkiksi Rembrandtin etsauksia. Postauksen alussa oleva kuva on yksi R:n monista omakuvista.

 Vaikka Rembrandtin maalauksia on täällä Hollannissa nähtävillä monien eri museoiden kokoelmissa, on oikeastaan aika mielenkiintoista vierailla juuri tuolla hänen vanhassa kotitalossaan. Ainakin minua kiehtoo Hollannin kultakausi ja loiston aika. Jännittävää nähdä, miten tuon ajan asumuksissa elettiin. Tosin tämän talon asukkaat nauttivat tavanomaista hulppeammasta elämäntavasta. Myöhemmin toki itse Rembrandtkin joutui vararikkoon ja muuttamaan vaatimattomampiin oloihin.

Taiteilijan toimisto, jossa hän hoiti paperityöt ja säilytti myytäviä teoksia.

Studiossa esitellään myös värien valmistusta

Tällaisia pikkutiloja oli talon yläkerrassa tarjolla monelle Rembrandtin oppilaalle.

Talo on entisöity juuri ajankuvaan sopivaksi. Jos muuten olette sattumalta nähneet ainakin vielä tällä hetkellä YLE Areenassa pyörivän Nukkekaappi-minisarjan (muuten sarjasta voi olla montaa mieltä), niin sen lavastus on hyvin samankaltaista kuin tämän museon esineistö ja ilmapiiri. Tässä museotalossa on samanlaisia pömpöösejä puukaappeja, mustavalkoruudullisa lattioita ja paljon paksuja kankaita. Sinne on helppo kuvitella paksujen silkkihameiden kahinaa ja avotulen loimottamaan talon lukuisissa tulisijoissa.

Tuon ajan tapaan monia puisia osia oli maalattu muistuttamaan kallista marmoria

Jos vierailette Amsterdamissa pidempään, tämä museotalo voisi olla kiva kohde. En kuitenkaan ehkä lyhyen viikonlopun tunteja siihen käyttäisi. Täällä kun on niin paljon muutakin TOOOSI mielenkiintoista katsottavaa.

Matkalla museotalolle katselimme graffiti-taiteilijan näkemystä maalarista. Tai olettaisin, että hän on kuvannut tässä Rembrandtia...

Nyt Kaikille oikein ihanaa pääsiäisen aikaa. Paljon pupuja ja tipuja!!

Tot ziens,
Leena

Meiltä etelään

Magritte: Golconda

Viikko sitten olin Kn mukana Belgian puolella ensin Brysselissä ja sitten Mechelenissä. 

Belgiahan sijaitsee Alankomaiden etelänaapurissa ja olen tainnut ennenkin mainita, että maiden välinen raja ei näy varsinkaan junalla reissatessa juuri ollenkaan. Tosin jos on oikein tarkkana, Alankomaiden viimeisellä asemalla Rosendalissa junassa kulkevan kahvirepun kantaja vaihtuu. Juu, noissa hitaammissa intercity-junissa ei siis ole kahvilavaunuja, eikä edes Suomen junista tuttuja kahvikärryjä, vaan junaan hyppää yleensä iloinen ja nauravainen nuori iso musta reppu selässään. Repun kätköistä löytyy kahvia, teetä, kaakaota, virvoitusjuomia, leipiä, suklaapatukoita ja pikkusuolaisia ynnä muuta ynnä muuta. Eli siinä se raja.

Magritte: Hegels Holiday

Olin suunnitellut tälle reissulle Brysselin hienojen katumaalausten bongailua ja valokuvaamista, mutta Brysselissä oli todella kurja sää. Satoi valtoimenaan ja tuulikin kaupanpäälisiksi. Eli museoilma! K työskenteli jossakin parlamentin sisuksissa sateelta turvassa ja minä kiiruhdin kuin Maija Poppanen sateenvarjostani riippuen Magritte-museoon klik. Olen tuolla käynyt kai ainakin kolme kertaa, mutta ei haitannut. Kuudella eurolla lunastin itselleni aikaa pohtia filosofisia kysymyksiä perin pohjin. Ja samalla kuivatella kenkiäni.

Magritte on minulle vähän kaksijakoinen pähkinä. Toisaalta kuvat selvästi vähän ärsyttävät minua, mutta toisaalta ne kuitenkin aina kuin salaa haastavat minua mietiskelemään aika perinpohjaisiakin juttuja. 

Magritte: The Son of Man

Nuo surrealistiset kuvat kääntävät ironisesti asioiden normaalin järjestyksen päälaelleen. Taulut voi halutessaan ohittaa nopeasti vain hymähdellen niiden hassuille jutuille, mutta jos kuvien kohdalla pysähtyy vähän syvällisemmin pohtimaan asioiden jujua, saattaa pian olla vähän suossa. Tai ainakin minulle käy niin, kun pohdin kuvataiteen metafyysisen ja fyysisen representaation ideaa. No, ainakin sain kenkäni taas kuiviksi. 

Magritte: The Treachery Of Images

Mechelenissä, joka muuten on Brysselin ja Antverpenin puolivälissä (parisenkymmentä kilometriä kumpaankin), yövyimme minulle ennestään tuntemattomassa hotellissa. Martins Paterhof on 1867 rakennettu Fransiskaaniluostarin kirkko, joka on joskus myöhemmin muunnettu hotelliksi. Ainakin meidän huoneemme oli tosi hulppea. Huhuh.

 Melkein kaikissa huoneissa on kuulemma säilytetty alkuperäisen rakennuksen yksityiskohtia, kuten ikkunamaaluksia, kattoholveja ja kaari-ikkunoita.

Hyvästä mausta en oikein tiedä, mutta olihan tuo aika erikoinen ja  selvästi erilainen kokemus. Ja sitäpaitsi hyvänmakuinen oli ainakin huonepalvelun suppeasta listasta tilaamamme illallinen. Orvokkeineen kaikkineen.

Jostain syystä tykkään Mechelenistä, vaikka melkein joka kerta siellä käydessäni on ollut aika huono sää. Nyt aamupäivän sateen jälkeen aurinkokin ilmestyi paistelemaan, vaikka aika koleata kyllä oli ja hanskat ja kaulaliina välttämättömät. 

Kaupunkikuvassa näkyi jo selvästi lähestyvä Ystävänpäivä. Etenkin suklaakauppojen ikkunat pursusivat kaikkea sydämellistä. Belgiassahan suklaa näkyy kyllä muutenkin. Oluen lisäksi.

Taustalla näkyy st Rumboltin katedraali ja 1520 rakennettu 97m korkea kellotorni.

Kaupungintalo Grote Marktin laidalla

Kaupungin keskusta on aika pieni ja helposti hanskassa. Tälläkin kerralla käpeksin vanhoja katuja pitkin ja harrastin lempipuuhaani, eli katselin ihmisiä, vanhojen rakennusten arkkitehtuuria ja ihmettelin vaikuttavaa kaupungintoria. Kun sade aamupäivällä ripsotteli tai kun sormia paleli, poikkesin lämmittelemään St Rumboltin katedraaliin, hauskoihin kauppoihin tai kaupungintorin reunalle kahvilaan kevyelle lounaalle. 

Katedraali sisältä

Omalle suosikkipyhimykselleen saattoi sytyttää kynttilän.

Kävelin jälleen myös kanavan rantaan rakennettua kävelyreittiä pitkin ja katselin miten selvästi oli näkyvissä uudemman arkkitehtuurin maihinnousu ja tilan valtaaminen vanhalta tyyliltä.

 

Vielä se oli ihan ok ja oikeastaan kontrasti näytti jossakin myös kivalta, mutta ainakin minä toivoisin silti myös vanhan kaupunkikuvan säilyvän mahdollisimman eheänä. Nuo uudet rakennukset kun olivat vähän persoonattomia ja voisivat oikeastaan olla missä tahansa Euroopan kaupungissa. Ääää. Taas tämä vanha jurputtaja heräsi. Mecheleniin en taidakaan ihan heti kyllästyä. 

Uuden puolen asukas

Vanhan naapuruston edustaja

Seuraavalle kerralle toivon kyllä kaunista ja vähän lämpöisempää säätä, koska haluaisin kovasti kiivetä korkeaan kirkontorniin. Sieltä kuulemma hyvällä säällä voi nähdä kaupungin yli todella kauas. Näköalatasanteella ei kuitenkaan ole katosta, joten sateella tai kylmällä tuulella tuonne korkeaan torniin en innostu kapuamaan. Onneksi K:lla on usein asiaa Mecheleniin!

Tämä siis jäi vielä valloittamatta.

Onko Magritten kuvat teille tuttuja? Entä olisiko jollakin muita kivoja vinkkejä Brysselin vierailuihin? Atoniumin, Manneken Pisin ja nuo muut tavallisimmat olen nähnyt, mutta paljon olisi vielä katsomatta.

Reipasta laskiaista! 
Hollannissa kerätään voimia karnevaaleihin.

Tot ziens!
Leena