Miestennielijät ja abstraktion voima

Huulipuna 1./ Miestennielijät

Ateneumissa on meneillään hieno suurnäyttely tsekkiläisen Frantisek Kupkan (1871-1957) töistä. Näyttely kattaa koko taiteilijan uran 1890-luvulta 1950-luvulle. Kävin Ateneumissa helmikuun viimeisellä viikolla ja kyllä kannatti. Kupka on nähtävissä siellä aina 19.5. asti.

Kupka syntyi Itävalta-Unkarissa 1871 ja opiskeli Prahan sekä Wienin taideakatemioissa. Pariisiin hän muutti 1896 ja elätti itseään  aluksi satiirisilla piiroksilla ja muilla kuvitustöillä.  Kuvitustyöt lopetettuaan hän alkoi määrätietoisesti etsiä uutta ja kyseenalaistaa todellisuuden kuvaukseen perustuvaa tapaa maalata. 

Huulipuna 2./ Miestennielijät

Perhekuva

Näyttelyssä oli kiinnostavaa seurata, miten Kupka eteni pyrkimyksessään ensin yhdistämällä maalauksissaan esittäviä ja abstrakteja elementtejä. Tämä näkyy hyvin selvästi teoksessa Pianonkoskettimet, Järvi 1909. Maalauksen alakulmassa pianistin sormet tavoittelevat mustavalkoisia koskettimia, jotka lähtevät leijumaan kohti kimmeltävää järveä. Yläosan maiseman ja alaosan pianonkoskettimien ja soittajan käsien yhdistelmä alleviivaa että kyseessä ei ole oikea maisema, ennemminkin musiikin aikaansaama mielikuva tai muisto. Musiikki näyttää olleen yksi Kupkan tärkeimmistä innoittajista. 

Pianonkoskettimet, Järvi 1909

Kupka tutki töissään liikettä, värejä, valoa, tilaa, aikaa ja niiden välisiä suhteita ja siirtyi vähitellen yhä pelkistetympään ilmaisuun. Lopulta hänen taiteensa kulminoitui radikaaliin ei-esittävyyteen, joka tuli perustumaan lähes yksinomaan geometrisiin muotoihin ja erityisesti diagonaalien ja pystymuotojen tutkimiseen.

Oli mielenkiintoista tutustua hieman  myös Kupkan taiteilija-persoonaan. Kaikesta näkyi, että Kupka oli loputtoman kiinnostunut maailmasta: filosofiasta, kirjallisuudesta, arkeologiasta, tähtitieteestä, anatomiasta, kemiasta, luonnontieteistä, eri kulttuurien mytologioista, evoluutioteoriasta ja okkultismista. Hän oli myös poliittisesti tiedostava ja hänellä oli kontakteja anarkistiajattelijoihin ja vapaamielisiin piireihin Pariisissa ja Prahassa. 

Seitsemällä vuosikymmenellä maalanneen taiteilijan tuotannossa on muotokuvia, symbolistisia teoksia, yhteiskuntakriittisten lehtien kuvituksia, filosofisia kannanottoja ihmiskunnasta, pariisilaisia katujen ihmisiä, prismaattisten värikenttien muodostamia vartalotutkielmia, avaruudellisia värisommitelmia, kosmisia näkymiä ja kone-estetiikkaa sekä lopuksi noita äärimmilleen pelkistettyjä geometrisia sommitelmia.

Loppuaikojen työ, en muista nimeä, mutta aika pelkistetyksi meni. Eikö vain?

Erityisesti pidin siitä, että näyttelyä katsellessani saatoin tutkailla koko länsimaisen taiteen historian kehitystä eli sitä kun perinteisistä muotokuvista siirryttiin vähitellen kohti abstraktia ilmaisua. Samankaltaiseen kehityspolkuun olin jo joskus aikaisemmin muualla tutustunut esimerkiksi hollantilaisen Mondrianin ja venäläisen  Kandinskyn näyttelyissä. Kupka oli minulle kuitenkin uusi tuttavuus.

Taiteilija ateljeessaan

Rapsakoita pakkaspäiviä täältä Helsingistä!
Leena

P.S. Läppärin näppikseni on kotoisin Amsterdamista ja siitä irti saamani erikoismerkit ovat aika rajoitetut, koska olen halunnut ottaa käyttöön skandi-ääkköset. Siksi esim. Frantisek- nimen ja tietysti Tsekki-sanan s-äänteiden päällä pitäisi olla se venkura. Pyydän anteeksi venkuroiden puuttumista, mutta luulen että saatte kaikesta huolimatta tolkkua jutusta.

Tietoja Kupkan elämänvaiheista ja mainitsemistani tauluista olen lueskellut mm. Ateneumin omasta Klassikot uudessa valossa -kirjasesta, josta olen niitä postaukseeni napsinut.

Ping sanoo viiksitimali

Mahtavaa maaliskuuta ystävät! Marraskuussa ei melkein jaksanut uskoa, että tämä hetki vielä joskus oikeasti koittaisi, mutta nyt sitä mennään. Ja koko ajan paranee vaan. No sää on välillä mitä on, mutta sitten taas paistaa aurinko niin valloittavasti, että ei tiedä minne häikäistyneenä katsoisi.

Jaa niin juu. Asiaan. Mietit jo varmaan, että mikä ihmeen viiksitimali. Siis otsikossa. Siis ainakin jos et ole ornitologi. Minäkin vasta äskettäin sain tietää, että viiksitimali on pikkuruinen lintu, joka elää Etelä-Suomen laajoissa järviruokokasvustoissa. Kovin yleinen se ei taida olla, enkä minäkään muista nähneeni sellaista muualla kuin kuvassa. Kuukkeloin lintusen ja aika hauskansuloiselta se mustine viiksineen näyttää. 

Syy, miksi otin tämän pikkusiivekkään postaukseeni, liittyy taas lähes päivittäin näkemääni ping-tekstiin. ???  Nimittäin aina kun lähden reippaillen kiertämään läheistä Töölönlahtea, ohitan Linnunlaulu-alueen lahden itäpuolella. Linnunlaulussa olen jo joskus silloin vajaat kymmenen vuotta sitten ihmetellyt noita kummallisia kirjainrivejä puiden oksilla: ping, iih, dijy, krrr, kjyk. Kaikelle kuitenkin sokeutuu ja vähitellen lakkasin huomaamasta noita väkerryksiä. Vasta nyt, palattuani takaisin noille Linnunlaulun reiteille, katselen taas ympäristöä uusin silmin ja huomaan kaikenlaista. Aloin selvittää myös noiden kirjainyhdistelmien taustaa tarkemmin.

Kyseessä on taiteilija Jussi Valtakarin julkinen teos Linnun laulu, ja se perustuu nimensä mukaisesti lintujen lauluääniin. Helsingin taidemuseon teos koostuu puuhun kiinnitetyistä, ruostumattomasta ja hiotusta teräslevystä leikatuista linnun ääntelyä kuvaavista sanoista. Ympäristöteos levittäytyy Linnunlauluntien varrelle Töölönlahden puistomaisemaan, vanhalle huvila-alueelle.

Teoksen viisi lintulajia ovat käpytikka, lapinsirkku, satakieli, rautiainen ja viiksitimali. Rautiaisen ääni on korkea iih. Käpytikka ääntelee tavallisimmin kovalla, terävällä kjyk-äänellä ja lapinsirkku viheltää dijy. Satakielen laulua kuvaa krrr-ääni ja napakka ping kuuluu eteläisessä Suomessa viihtyvälle viiksitimalille. Tästä taideteoksesta on ollut yksi versio esillä Purnun kesänäyttelyssä vuonna 2008. Teos julkistettiin Helsingissä 2009 ja kuuluu siis Helsingin taidemuseon kokoelmaan. 

Aika hauska tuo taideteoksen idea. Ja aika vähäeleinen, sanoisin. K ei noita kirjaimia ollut huomannut lainkaan, ennenkuin minä niitä joskus ääneen ihmettelin. Lenkkeillessään K nimittäin tuijottaa enimmäkseen edessä olevaa tietä, ajatukset sisäänpäin kääntyneinä ja minä taas katselen puidenlatvoja ja pilviä ja vastaantulevia ihmisiä ja koiria ja ympärillä olevia rakennuksia ja ja ja. No, jos olemme liikkeellä yhdessä, taidan myös höpötellä melkein koko ajan. Voi apua. Tiedän. Olen välillä aika rasittava.

Tuolla Linnunlaulussa ovat myös usein valokuvailemani vanhat kauniit puuhuvilat. Erityisen kaunis on mielestäni valkoinen huvila aivan Töölönlahden rannassa eli Villa Kivi. Se on rakennettu 1890 ja nykyisin Helsingin kirjailijayhdistyksen käytössä. Siellä on mm. 14 kirjailijahuonetta ammattikirjailijoille. Villassa järjestetään myös monenlaisia kirjallisia tilaisuuksia yleisölle. 

Keskellä edessä Villa Kivi ja oikealla vähän korkeammalla Heleniusten Sininen huvila, jonka pihaan ilmeisesti laajennetaan kesäkahvilaa.

Villa Kiven eteläpuolella sijaitseva 1890 rakennettu Sininen huvila on myös näyttävä. Talo kuuluu taitelijapariskunta Marja ja Jorma Heleniukselle. Sen pihassa toimii myös kesäkahvila. Mutta minua, kuten myös monia turisteja, kiinnostaa erityisesti Sinisen huvilan pihassa nököttävä pikkuruinen, erittäin koristeellinen rakennus, joka näyttää aivan jonkin puuhuvilan pienoismallilta. Olen saanut selville, että tuo ihastuttava rakennelma on Heleniusten tyttärelleen rakentama leikkimökki. Ja todella. Aika hulppea sellainen! Tytär oli toivonut leikkimökkiä, jossa mahtuisi sateisella säällä pelaamaan Afrikantähteä. Ja kukapa isä ei haluaisi toteuttaa pienen prinsessansa toiveita! Lopputulos on varmasti jokaisen pikkuneidin unelma. Ja miksei pienten poikienkin. Mökissä on sisällä portaat, pieni tornitila ja ullakko.

Tämä vaatimaton leikkimökki on rakennettu joskus 1990-luvulla, eli se ei oikeasti ole kovinkaan vanha. Ikkunoissa on mm. lasimaalauksia ja kauniita puuleikkauksia. Huom. vastarannalla näkyy Kansallisooppera.

Tytär on ilmeisesti jo kasvanut mökkiajoista ja mökille on mietitty uutta käyttöä. Ovatpa japanilaiset matkanjärjestäjät kuulemma  ehdottaneet jonkinlaisia leikkimökki-vierailumatkojakin sinne. En ole kuullut viimeisimpiä suunnitelmia, mutta näyttää siltä, että Sinisen huvilan pihassa on meneillään jokin isompi kunnostustyö. Ehkä myös leikkimökille on keksitty uusiokäyttöä. Aika näyttää.

Junesin rapistuvassa huvilassa on kirpputori silloin kun isäntä on kotosalla.

Linnunlaulun huviloihin kuuluu myös valtava, hienolla paikalla sijaitseva, mutta erittäin huonossa kunnossa oleva puurakennus. Nykyisin tuon mammutin omistaa Aulis Junes, jonka kanssa kaupunki on käynyt vuosikausia kestänyttä väsytystaistelua, uhkasakkojen uhalla, huvilan kunnostamisesta. Junes on ilmoittanut kyllä tekevänsä kunnostustöitä, mutta käyttää perinnemenetelmiä, jotka vaan ovat hitaita. Ainakin näin ulkopuolisesta näyttää siltä, että talo rapistuu kokonaan, ennenkuin se saadaan pelastettua. Sääli, koska rakennuksella on melkoinen historia takanaan ja olisi hienoa säilyttää se myös jälkipolville.

Linnunlaulun kalliot ovat jo osin paljastuneet lumen alta.

Huomaan tässä kirjoitellessani, että kaikenlaista sitä voikin mahtua pienelle lenkkipolun pätkälle. Ainakin minulla vauhti aina tuossa kohdin hidastuu, koska Linnunlaulu sijaitsee vähän korkeammalla kallion päällä. Ylämäissä on paremmin aikaa katsella ympärilleen, kun ei ole vauhtipipa niin tiukasti silmillä. 

Millaisissa maastoissa sinusta on mukava lenkkeillä? 
Katseletko ympärillesi, vai keskitytkö miettimään syntyjä syviä tai seuraavan päivän töitä?

Nyt taas rentoa viikkistä ja linnun laulua ympärillesi.

Terkuin,
Leena

Pipa päässä pakkasella ja rotvallir reunalla

 Murteet ovat mahtavia ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä ihastuneempana kuuntelen, kun joku oikein antaumuksella puhuu omaa paikallismurrettaan. 

Kun kahdeksankymmentäluvun alussa muutin Pirkanmaalta  Helsinkiin, muistan kuinka uusi ystävä saattoi vilkaista huvittuneen näköisenä vieruskaveriaan, kun erehdyin sanomaan jotain tampereeks. En voinut käsittää, etteivät muut esimerkiksi tienneet mikä on pipa tai rotvalli. 

Vähitellen opin varomaan sanomisiani, koska ei ollut kivaa, jos viestin perille menemisen sijaan huomio kiinnittyi pelkkään puhetapaan. Ja sitten vähitellen aloin itsekin oudoksua noita murteellisia ilmauksia. Tampereen murre kuulosti korvissani lähinnä rumalta, vaikka muut murteet sitävastoin olivatkin hauskoja ja mukavan originellin kuuloisia. Parikymmentä vuotta taisi kulua, ennen kuin aloin taas vähitellen poimia noita hauskan kuuloisia ilmauksia jälleen omaankin puheeseeni. Vaikka täytyy myöntää, etteivät ne vieläkään välttämättä kovin kauniilta kuulosta. Noihin sanoihin ja ilmauksiin liittyy kuitenkin jotain lämpöistä, tuttua tunnetta, jota on vähän vaikeata muille kuvata. 

Esimerkisi hyvin lämpimiä tunteita herättää ilmaus heiny, joka on sellainen erityisen hellämielinen hyvästely, joka tarkemmin sanottuna alkaa vielä oikeastaan henkäyksellä tyyliin hheiny. Oijoi.

Muita lämpöisiä läikähdyksiä sisikunnassa aiheuttavia sanoja ovat esimerkiksi, rörö, riävä, pöykky, pisättää, näino, mukata, mulia,  lyhköne, likka, loppi, kummi, iankaike, ernomane ja anskattoo. 

Noista oikeastaan tuo viimeinen anskattoo kirvoitti koko tämän postauksen. Sitä ilmausta tuli käytettyä viime viikolla, kun kommentissani Tuulan klik blogi-kirjoitukseen mainitsin mahdollisuudesta käväistä katsomassa Magritten näyttelyä Amos Rexissä. Sen sanonnan merkitys taitaa olla selvä, mutta jos sinulle ei kaikki tuossa edellä mainitsemani rakkaat ilmaukset ole ennestään tuttuja, laitanpa tähän niistä selvityksen lainaten Tampere-seuran julkaiseman Tampere-Suomi sanakirjan suomennoksia.

rörö 
pienissä lasi- tai metallipulloissa säilytettävä aines, jota ihmiset levittävät tai suihkuttavat kainaloihinsa tansseihin lähtiessään; samaa tarkoittaa myös reutorantti

riävä
paikallinen hiivuri eli hiivaleipä; Tampereella on Suomen parhaat leivät ja pullat, ja tästä syystä koko kylää kutsutaan toisinaan Riäväkyläks

pöykky
lumikinos; toinen merkitys on pöytäviina; pahimmassa ajateltavissa olevassa tapauksessa saattaa käydä niin, että pöykkyä nauttinut henkilö mukkaa pöykkyyn

mukata
menettää tasapainonsa, muksahtaa kumoon

pisättää
keskeyttää liike; esim. pirssikuskille voi sanoa pisätä tähä, kun matkustaja haluaa poistua autosta antautumatta vaaraan, joka aiheutuu liikkuvasta kulkupelistä poistumisesta

näino
sana, jolla tamperelainen antaa pontta sanomalleen

mulia
siirtyä puolittain epähuomiossa veteen sen verran syvälle, että vesi solahtaa saappaanvarsista sisälle

lyhköne
pituudeltaan erittäin vähäinen ja paljon parempi sana kuin tyly lyhyt

likka ja loppi
keskenkasvuiset nais- ja mieshenkilöt

kummi
joustava aines, jota Tampereella käytetään monenmoiseen tarkoitukseen; kummipyörillä liikutellaan tavaroita paikasta toiseen ja kummisaappaat veretään jalkoihi.

iankaike
hyvin pitkään, lähes ikuisesti

ernomane
hyvääkin parempi; käytetään erityisesti yhteydessä vallanernomane; esimerkiksi Pyynikihhelmi-limonaari oli vallanernomasta.

anskattoo(nny)
ilmaus, jonka tarkoituksena on heittää epäilys erityisesti jonkun muun henkilön aikeiden toteutumisen ylle; anskattoonny kunka tossakin käy.

Hassua, että joskus vieläkin iskee epävarmuus siitä, ymmärtävätkö muualta kotoisin olevat joidenkin minulle itsestäänselvien sanojen merkityksen. Kotona olemme joskus K:n (pesunkestävän helsinkiläispojan) kanssa käyneet keskustelua jonkin ilmauksen merkityksestä. Tiätty rotvallit ja pipat opetih heti alkuunsa.

Nyk kuitenkiv viikolloput,
sommoro!

Leena

P.S. Puhutko sinä murteellista suomea, vai oletko omaksunut yleiskielen käyttöösi?

Hereillä ollaan helmikuussakin.. vaikkei uskoisi

Hei, Korkeasaaren karhut näyttivät heräilleen talviuniltaan viime viikolla, joten täytyyhän minunkin. Nyt nimittäin näyttäisi  ainakin blogin perusteella siltä, että minäkin olisin ollut kunnon talvihorroksessa. Syy hiljaisuuteen taitaa kuitenkin olla vähän muualla. 

Hammashässäkän jälkeen ehdimme kyllä todellakin tankata akkuja ja lomailla viikon, mutta sen jälkeen onkin ollut taas aika aktiivista menoa. Tänne blogin puolelle ei aktiviteeteista ehkä niin kovin kiinnostavia juttuja ole, mutta muutaman menovinkin Helsingin suunnalle voisin kyllä antaa, jos satutte näillä nurkilla liikkumaan vaikka sitten talviloman aikana.

Viikko sitten lauantaina poikkesimme Ateneumissa kiertämässä tunnin mittaisen opastetun kierroksen, jossa katseltiin Akseli Gallen-Kallelan maalauksia vähän uudella tavalla klik. Kuulimme taulujen tarinoita ja samalla mielenkiintoisia asioita tuon melko vauhdikkaan herran elämästä. Olen joskus kauan sitten lukenut hänen Afrikan vuosistaan kertovan kirjan ja muutenkin Akseli on kiinnostanut varsinkin Kalevala-aiheisten teostensa vuoksi. Nyt avautui monta uutta seikkaa esimerkiksi rakkaasta Poika ja varis-taulusta, tohtori Antellille maalatusta alastoman mallin kuvasta, Aino-tripyykistä (josta käytiin viime vuonna myös Me Too-keskustelua) , Lemminkäisen äiti-maalauksesta ja monesta muusta. Hieno kierros, suosittelen! Ainakin meille sattui muuten todella hyvä opas tällä kertaa.

Karoliina Hellberg, Didrichenin taidemuseo

Sunnuntaina keskimmäisemme sai houkuteltua meidät Didrichenin taidemuseoon Helsingin Kuusisaareen, jossa oli minulle ennestään tuntemattoman nuoren taiteilijan näyttely. klik Taulut olivat Karoliina Hellbergin uskomattoman ihanilla ja rohkeilla väreillä maalattuja unien, muistojen ja salaisuuksien kuvakudelmia. Hän itse kutsuu niitä esteettisiksi haamuiksi. Tauluissa on valtavasti yksityiskohtia ja samalla tyyni ja mystinen tunnelma. En oikein tiedä, osaanko tässä kuvata näkemääni ymmärrettävästi, mutta maalaukset olivat upeita ja olimme kaikki kovin vaikuttuneita. Didrichen Pro Arte-tunnustus on myönnetty taitaville nuorille taiteilijoille vuodesta 2003 lähtien ja Hellberg sai omansa vuonna 2018. Enkä yhtään ihmettele.  Kokemus Didrichenissä oli hyvin erilainen kuin edellisen päivän kierros Ateneumin kansallisgalleriassa, mutta ei yhtään vähäisempi. Tätäkin siis ehdottomasti suosittelen!!  Näyttely on avoinna 5.5.2019 asti.

Kolmas taidekokemus voisi olla Amos Rexissä avattu Magritten näyttely. klik Itse emme ole siellä vielä käyneet ja voi olla, ettemme sinne edes ehdi, mutta eipä niin hirmuisesti harmita, koska olen käynyt Brysselissä Magritte museossa ihmettelemässä hänen taulujaan monen monituista kertaa klik. Eli kokemukseni perusteella uskallan suositella. Jos hänen maalauksiaan  ei ole livenä nähnyt, voisin kuvitella, että kokemus on käynnin arvoinen. Näyttely on avoinna 19.5. 2019 asti.  

Ja jotta ei menisi pelkäksi maalaustaiteen hymistelyksi, maininnan ansaitsee myös eilinen alkuillan käväisy Helsingin Yliopiston tiedekulmassa. Kävimme kuuntelemassa ihan hirmuisen mielenkiintoisia näkymiä Kaiken maailman ihanista materiaaleista. Hurjan kiinnostava ja samalla ihan älyttömän vaikea aihe. klik. Joskus tekee kyllä hyvää eksyä pois omalta mukavuusalueeltaan. Sitäkin suosittelen! Vaikka tietysti tuo nimenomainen tilaisuus onkin jo ohi. Lisää kiinnostavaa kuunneltavaa kyllä varmasti löytyy jatkossakin. Ja kynnys tiedekulmassa piipahtamiseen on kyllä tehty todella matalaksi. Esimerkiksi Hope for Globe-sarjassa näyttäisi olevan monta mielenkiintoista aihetta. Joitakin juttuja voi myös seurata suorana netissä, joten vink vink muillekin kuin helsinkiläisille.

Säät ovat vaihdelleet ihanasta auringonpaisteesta lumisateeseen ja vihoviimeiseen loskaryöpytykseen. Ja kaikenlaista muuta on ollut siinä välillä. On kyllä ollut pitkän tauon jälkeen taas totuttelemista lumen kanssa elämiseen ja kaikkeen siihen liittyvään rumbaan, mutta nyt alkaa jo löytyä aamuisin kuhunkin säähän oikeat kengät ja hanskat ja pipo tulevat mukaan jo ihan automaattisesti.

Toivon hartaasti, että ehtisin purkaa parin viikon suman, ja vierailla teidän kaikkien kivoissa blogeissa. Ikävä on teitä jokaista.

Aurinkoista perjantaita ja virkistävää viikkistä!
Leena 

Parasta kulttuuria-haaste

Blogi-ystäväni Tuula klik haastoi minut mukaan Kulttuurimatkalle, ja minähän tietysti tartuin haasteeseen. Kaikkiin kysymyksiin vastaaminen ei ollutkaan ihan helppoa, koska elämme tällä hetkellä vähän sellaisessa saumakohdassa. Elämämme täällä Suomessa ei ole ehkä vielä ihan täysin vakiintunutta, ja vasta ihmettelemme, millaiseksi se mahtaakaan muodostua. Kiva oli kuitenkin tarkastella omaa toimintaansa silläkin silmällä. Ainakin yritin parhaani :-)


Minkälainen kulttuurin kuluttaja olet? 

Taidan olla aika tavallinen kuluttaja varsinkin nykyisin, kun asumme Suomessa. Siis sellainen sekalainen ja vähän puuskittainen. Ajoittain tulee eteen selvästi aktiivisempia kausia ja sitten taas huilaillaan. 

Kaikkinensa uskon, että kulttuurin harrastaminen ja kuluttaminen on terveellistä ja lisää kaikenlaista hyvinvointia. Muistan kuulleeni tai lukeneeni, että terveyden kannalta olennaista näyttäisi olevan se, että kulttuuriharrastuksiin liittyy yhdessä toimimista. Eli porukalla harrastettuna homma olisi vielä tehokkaampaa. Pakko myöntää, että siinä asiassa olisi petrattavaa, vaikka tanssi harrastuksena on kyllä aika hyvä siinäkin suhteessa.

Onko Suomessa jokin kulttuurilaitos, jossa sinuun törmää useamman kerran vuodessa?

Koska olemme vasta palanneet Suomeen neljän ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen, olen vähän hukannut tuntumaa sekä Suomen kulttuuritarjontaan, että omaan toimintatapaani täällä. Tämänhetkinen elämäntilanteeni on myöskin hieman erilainen kuin lähtiessäni, joten saapa nähdä. Ainakin tällä hetkellä sekä aikaa, että voimia on varmasti enemmän käytettävissäni myös kulttuurista nauttimiseen. 

Luulen, että etenkin Helsingin taidemuseot tulevat jatkossakin saamaan minusta vakikävijän. Suomalainen museokortti jo taskussa.  Uskoisin, että sekä Helsingin Musiikkitalo että teatterit saavat minut piipahtamaan esityksissään useammankin kerran vuodessa. Samoin ooppera, jos vain rahavarat sallivat. Kirjastokin lienee kulttuurilaitos ja luulenpa, että Oodi houkuttaa useampaankin käyntiin tänä vuonna.

Minkälainen musiikki on lähellä sydäntäsi?

Muusikkimakuni on aika venyvä ja hyvin tilannekohtainen. Aiemmin, kun poikani oli vielä kouluikäinen, ja soitti klassista instrumenttia, sain istua aika usein klassisen musiikin konserteissa. Nyt se on jäänyt selvästi vähemmälle, vaikka muutaman kerran vuodessa tykkään kyllä konsertissakin istua, jos on hyvä konsertti tarjolla. 

Koska harrastan tanssia, kuuntelen sen myötä ehkä eniten  swing- musiikkia. Muuten kuuntelen aika monipuolisesti kaikenlaista aina mielialan ja tunnelman mukaan.

Käytkö oopperassa? 

Kyllä! En oikein ymmärrä itsekään, mikä oopperassa kiehtoo. Musiikin lisäksi lavastus ja puvustus ovat minulle kokonaisuudessa hyvin tärkeitä. Pelkkää oopperamusiikkia jaksan harvoin kuunnella. Paitsi ihan joskus iskee hämmentävä tarve luukuttaa kotona oopperaa lähes täysillä. 

Mieliinpainuvin oopperakokemus on luultavasti ollut New Yorkin Metropolitanissa. Heti matkan ensimmäisenä iltana oli monta tuntia kestävä Wagnerin Ring-oopperaan kuuluva esitys. Aikaerorasitus painoi päälle ja nukutti ihan mahdottomasti. Väliajoilla ihmiset kaivoivat laukkujensa kätköistä voileipiä, hedelmiä, keksejä ja palan painikkeeksi termareista kahvia ja teetä. Tunnelma oli jotenkin absurdi ja samalla ihana.

Helsingin Kansallisoopperassa olen käynyt tietysti monen monta kertaa ja se on suosikkini. Sen lisäksi  on tullut käytyä ainakin Savonlinnassa, Nilsiässä, Milanon La Scalassa, Berliinissä ja  Amsterdamissa, 

Millainen kirjallisuus sinua kiinnostaa?

Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän elämäkerrat kiinnostavat. 

Muuten lukemiseni kulkee vähän puuskissa. Välillä innostun dekkareista ja saatan hotkaista niitä montakin peräperää. Sitten voin lukea peräkkäin monta kirjaa joltain tietyltä aikakaudelta, esimerkiksi kaksikymmenluvulta ja sitten seuraavaksi hypätä vaikka 1800-luvulle -tai  vaihtoehtoisesti nykypäivään. On erityisen mukavaa, jos esimerkiksi historiallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat minulle tuttuihin paikkoihin tai kaupunkeihin. 

Suomalaisessa proosassa suosikkejani ovat esimerkiksi Joel Haahtela, Riikka Pulkkinen, Jussi Valtonen, Olli Jalonen ja Anja Snellman. Tärkeänä pidän sitä, että  kieli on hyvää ja tarina kiinnostava. Ja keskenkin voin kirjan jättää, jos se tuntuu ajanhukalta. Luen kirjat suomeksi tai englanniksi. Olen ehkä vähän nipo suomennosten kanssa, ja huolimattomasti käännetty teksti saakin minut vähän hermostumaan. Luen myös jonkin verran tietokirjallisuutta, mutta niissä suodattimeni on vielä aika paljon tiukemmalla.

Mitä kirjoja aiot lukea tänä vuonna? Uutuuskirjoja?

Suunnittelen hyvin harvoin pitkälle eteenpäin lukukirjojani. Joskus jonkin suosituksen perusteella saatan ehkä jo ennalta valita jonkun tietyn teoksen. Ja tietysti suosikkikirjailijani seuraavaa teosta saatan odottaa kieli pitkällä ennakkoon. Nyt en kuitenkaan taida osata nimetä yhtään tulevaa kirjaa. Koko ajan minulla on samanaikaisesti meneillään pari kirjaa ja jostain ne vaan aina löytyvät ne seuraavatkin.

Paljonko käyt teatterissa? Onko sinulla mielessäsi jokin tuleva tai ajankohtainen näytelmä, jota aiot mennä katsomaan?

Hollannissa emme juuri käyneet teatterissa kielen vuoksi. Helsingissä asumme lähellä sekä Kansallisteatteria että Kaupunginteatteria ja täällä on paljon myös pieniä teattereita, joiden ohjelmistoon on kiva tutustua. Tykkään teatterin live-tunnelmasta. Mitä vain voi tapahtua ja esitys usein elää vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Näiden kahden kuukauden aikana olen ehtinyt käydä teatterissa vain kerran täällä Suomessa. Toivottavasti vauhti kiihtyy kevään edetessä.

Miten paljon käyt taidenäyttelyissä? 

Aika paljon. Amsterdamissa museokortti oli kovassa käytössä neljä vuotta ja nyt ilokseni täälläkin on vastaava kortti käytössä. Kuvataide on meidän molempien suosikki, ja sekä taidemuseoissa että gallerioissa on kiva käydä ihmettelemässä taidetta. Maalausten lisäksi myös valokuvataide kiinnostaa kovasti.

Käytkö katsomassa tanssiesityksiä?

Kyllä, vaikka näiden parin kuukauden aikana emme ole vielä Suomessa ehtineetkään tanssia katsomaan. No, näkemässämme Oopperan kummitus- musikaalissa oli tietysti myös tanssia mukana. Niin, ja olemmehan taas aloitelleet omia tanssitreenejämme ;-) Siinä sitä vasta onkin korkeakulttuuria :-DD

Mitä kotimaista elokuvaa olet viimeksi käynyt katsomassa tai aiot mennä katsomaan? Perusteletko tai kuvailetko elokuvaa? 

Suomessa olemme ehtineet käydä leffassa vasta kerran. Näimme The Wife-elokuvan, joka muuten oli ihan kiinnostava, mutta ei tietenkään kotimainen. Amsterdamissa kävimme sen sijaan katsomassa suomalaisen elokuvan syksyllä. Elokuvainstituutti Eye:ssa oli Kaurismäki-viikko. Tapahtumaa mainostettiin siellä aika näkyvästi. Sen verran hommaan oli tietenkin osallistuttava, että kävimme katsomassa Kauas pilvet karkaavat-elokuvan, vaikka olimme sen toki nähneet aikoinaan Suomessa. Hollantilaiset ehkä vähän ihmettelivät elokuvan atmosfäärin ja ilmaisun karuutta sekä kielen koruttomuutta, mutta me olimme ihan ylpeitä suomalaisesta vivahteesta. 

Kun matkustat, paljonko tutustut matkakohteesi kulttuuritarjontaan?

K varsinkin ottaa etukäteen selville lähes kaiken mahdollisen. Niillä matkoilla, joiden aikana K on paljon töissä, ja liikun itsekseni, menen usein vähän fiiliksen mukaan. Jos kotona on kylmää, rapaa tai pakkasta, tykkään reissussa olla paljon ulkona valossa, eivätkä museot yms. niin paljon houkuta. Kävelen ja katselen mielelläni kauniita rakennuksia ja tulipa tässä mieleeni, että onhan kai arkkitehtuurikin osa kulttuuria, joten kulttuuriahan nämä kaupunkikävelytkin oikeastaan siis ovat. Toki, todella kiinnostavat museot tai näyttelyt saatan pikaisesti katsastaa kauniillakin ilmalla, mutta kynnys on vähän korkeampi silloin. Konsertteihin sen sijaan lähden harvoin yksin. 

Mikä ulkomaan käyntikohde: teatteri, näyttely, museo tms. on jäänyt mieleen kaikkein kiehtovimpana ja miksi?

Tähän on kyllä ihan toivottoman vaikeata vastata!! 
Suuret taidemuseot maailmalla, kuten Vatikaani Roomassa, MoMa ja Metropolitan Museum of Art New Yorkissa, Museum Inseln Berliinissä, Rijks Museum, Van Gogh ja Stedelijk Museum Amsterdamissa, Tate-Gallery Lontoossa, Louvre Pariisissa... Kaikki ovat olleet todella kiehtovia. Ja monet pienemmät näyttelyt Amsterdamissa, Tukholmassa, Berliinissä.. Graffitit ja muraalit Torontossa, Montrealissa ja Brysselissä.. Voi apua!

Jos on valittava vain yksi, niin ehkä kuitenkin valitsen Kielletyn kaupungin Pekingissä. Se oli massiivisuudessaan todella vaikuttava ja kiehtova. 

Siinä oli viimeinenkin vastaukseni kulttuuri-kysymyksiin. Ihan innostuin näemmä.. 

Kiitos Tuula haasteesta! 
Toivottavasti muutkin innostuvat aiheesta.

Reipasta tammikuun puoliväliä.

Ajatuksin,
Leena

P.S. Valokuvat ovat viikonlopun retkeltä Seurasaareen

Oopperaa, pinaattia, lunta ja Luxia

Vuosi alkoi kivasti perjantain oopperavisiitillä. Tarkemmin sanottuna kävimme katsomassa ja kuuntelemassa musikaalin Oopperan kummitus. Sen alkuperäisiä näyttämöversioita on kuulemma esitetty katkeamatta sekä Lontoossa vuodesta 1986 ja New Yorkissa vuodesta 1988 alkaen. Lisäksi teosta on esitetty identtisinä produktioina ainakin 30 eri maassa, ja teoksella on arvioitu olleen katsojia yhteensä n.140 miljoonaa. Olen nähnyt samaisen musikaalin kauan sitten Lontoossa ja nyt oli kiva katsoa, miten homma tehdään täällä kotimaassa. (Ensi-ilta on ollut Suomen Kansallisoopperassakin jo vuonna 2015, mutta silloin olimme Amsterdamissa). Suomen Kansallisoopperalla on ollut erityinen mahdollisuus ja vapaus päästä tekemään oma versionsa musikaalista ja meillä se nähdäänkin vähän erilaisena toteutuksena.

Andrew Lloyd Webberin musiikki on ainakin minun mielestäni niin selkäpiihin hiipivää, että jo pelkästään sen kuuleminen vaikuttaa taianomaisella tavalla tunnelmaan. Toki lavastus ja puvustuskin ovat aika hulppeita. Webber on säveltänyt eräitä maailman kuuluisimpia musikaaleja kuten Cats, Evita, Jesus Christ Superstar ja Sunset Boulevard. Ohjelmalehtisessä kuvaillaan Oopperan kummituksen olevan kauhuromanttinen spektaakkeli, nuoren naisen kasvukertomus, herkkää tunnelmointia, järisyttäviä sointeja, salaperäisiä luolastoja, putoavia kattokruunuja, tarttuvia säveliä, arvoituksia, pelkoa, oopperaa, kuolemaa, rakkautta... Tätä kaikkea on maailman kuuluisin musikaali.- Ja sitähän se oli. En voi mitään sille, että kaikesta pateettisuudestaan huolimatta tämä musikaali imaisi minut taas vähän hämmentävään maailmaansa ihan täysillä. 

Loppiaisena olivat tyttäret perheineen meitä ilahduttamassa. Paistoin koko joukolle pinaatti-lohi-lettuja kunnon kasan ja kaikki meni hups-hujauksessa. Enemmänkin olisi voinut olla, mutta jäipä myös tuoreille pehmoisille taateleille ja aprikooseille, juustoille pipareille, manteleille teelle ja kahville tilaa. Toinen vävy totesi, että letut olivat kyllä parhaita pinaattilettuja, joita hän oli koskaan syönyt. En kuitenkaan ole varma, onko hän oikeasti tykännyt pinaattiletuista koskaan aikaisemmin, joten siihen on suhteutettava tuo hänen kommenttinsa. K:kin kyllä tykkäsi lettusista kovasti, joten laitan tähän muistiin HS:n hyvinvointiliitteen lettuohjeen. Nams. On muuten sopiva ruoka myös fodmap- ruokavaliota noudattaville.

Pinaatti-lohiletut

400 g laktoositonta jogurttia
1 dl laktoositonta maitoa tai kauramaitoa
2 kananmunaa
2dl tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
25g voita
5 dl tuoreita pinaatinlehtiä
300g kirjolohifileetä
1/2 dl ruohosipulia tai lehtipersiljaa hienonnettuna

Paistamiseen voita ja öljyä

Sekoita kulhossa jogurtti, maito ja kananmunat. Mittaa joukkoon tattarijauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita tasaiseksi. Sulata voi mikrossa ja lisää taikinan joukkoon. Anna taikinan turvota puoli tuntia huoneenlämmössä tai yön yli jääkaapissa.

Huuhtele pinaatinlehdet lävikössä ja hienonna silpuksi veitsellä.

Poista lohesta nahka ja hienonna filee pieniksi kuutioiksi. Hienonna ruohosipuli tai lehtipersilja. Sekoita pinaatit, lohikuutiot ja yrtit taikinan joukkoon.

Kuumenna lettupannun koloissa pieni nokare voita ja tilkka öljyä. Kaada pannun koloihin taikinaa. Paista n. 2 minuuttia keskilämmöllä, kunnes letun pinta kuplii sienimäisesti. Käännä lettu ja paista toiselta puolelta vielä 1 minuutin ajan.

Tein annoksen puolitoistakertaisena kuudelle syöjälle, mutta koska lisukkeena tarjosin vain vihreätä salaattia, taikina-annos olisi voinut olla kaksinkertainenkin. Minä paistoin letut blinipannulla, jota vastikään olimme käyttäneet joulupäivän illan blineihin. Koska sillä paistettuna yksittäinen lettu on kooltaan vähän suurempi, myös paistoaika oli tietysti vähän pidempi.

Tein letuille ja salaatille vielä jogurttikastikkeen, johon lisäsin sitruunanmehua, mustapippuria, lehtipersiljaa, suolaa ja tilkan hunajaa. Sopi muuten hyvin näiden kanssa.

Maanantai-iltana meillä oli kolmen tunnin tanssitreenit, ja pitkän, pitkän tauon jälkeen huomaan, että lonkkaniveleni ovat hieman hämmentyneet moisesta riehaantumisesta. Tiedän, että se on vain merkki siitä, että lisää pitäisi myös tanssien itseään liikuttaa. Onneksi parin viikon kuluttua pitäisi aloittaa taas normaalit säännölliset viikkotreenit. Eli saadaan tähänkin mammaan taas vähän kunnon liikettä, ei pelkkiä kävelylenkkejä tai kuntopyörällä ajelua.

Tiistaina Helsinkiinkin satoi taas ihanaa valkoista puhdasta lunta. Kävimme illalla kävelemässä Lux-valokierroksen klik  Odotin vähän enemmän vau-efektejä, mutta kokonaisuus oli mielestäni vähän vaisu. Löysin kuitenkin suosikikseni ihanan kuun Musiikkitalon seinästä, upean luonnon haavoittuvuudesta kertovan videomäppäyksen Kansallismuseon seinästä, sekä Lyhtypuiston Hakasalmen huvilan ympäristöstä. Tuo viimeksi mainitsemani oli omasta mielestäni ehdottomasti paras teos. Hienointa oli sen yksinkertainen toteutus ilman kikkailuja ja isoja rahoja ja samalla satumaisen salaperäinen ja unenomainen tunnelma, ainakin eilisessä kauniissa, rauhallisessa lumisateessa. Itse en ole pimeäkuvauksen taitaja, joten linkin kuvat saavat nyt riittää.

Keskiviikon päiväreippailulla kuvasin vielä Kaisaniemen Kasvitieteellisen puutarhan ihania lumipuita ja rakennuksia. Rauhoittavaa ja melkein meditatiivista! Lumi hiljensi kaupungin ääniä ja mieli rauhoittui keskittyessäni katselemaan kaikkea kaunista. Lapsellisella tavalla lumouduin ihanasta pehmeästä lumesta. Moneen vuoteen en olekaan päässyt näin lumesta nauttimaan.

Kas siinä lunta enemmän kuin tarpeeksi yhdelle keskiviikolle.

Kauniita ajatuksia ja lumenpehmoisia terkkuja täältä Krunikasta kaikille!

Leena