Ensimmäiset neljä kuvaa...

Kiva, että lähditte arvuuttelemaan edellisessä postauksessa olleiden matkakuvieni kuvauspaikkoja. Kuvat olin valinnut ihan lonkalta sen enempiä miettimättä, mutta huomaan, että olin onnistunut valitsemaan mukaan monta itselleni tärkeätä matkakohdetta. Koska valokuvia oli niin monta, ja kohteet tosi upeita, juutuin lueskelemaan omia matkapäiväkirjojani noista reissuista niin, että homma hidastui, venyi ja vanui. 

Olin onneksi kirjoitellut monesta reissusta tänne blogiinikin, joten laitan tähän pari linkkiä menneisiin juttuihin siltä varalta, että uudet lukijani eivät ehkä ole noista matkakokemuksistani lukeneetkaan. Etenen siis pala palalta. Joistakin matkoista ja kuvista ei ehkä löydy paljoa muisteltavaa, mutta kuvien 1. ja 4. kohdalla oma sydämeni alkaa pamppailla nopeammin ihanien muistojen tulviessa mieleen.

Pidemmittä puheitta:

Valokuva 1.

Tai siis melkein sama kuva. Kohde kuitenkin sama ;)

Kuvassa on Sydneyn oopperatalo.

Vuonna 2016 marraskuussa teimme ikimuistoisen matkan Australiaan. Minulle se oli ensimmäinen kerta tuolla mantereella ja hullaannuin paikkaan ihan todella. Voin melkein väittää, että tuon matkan jälkeen Leena ei ollut entisensä. Aika reippaasti sanottu, mutta olin sen reissun jälkeen pitkän aikaa vähän kuin puulla päähän lyöty. Eikä pöllämystyneisyys suinkaan johtunut pelkästään pitkästä matkasta ja aikaerosta. 

Australian luonto kaikkineen oli kerrassaan häkellyttävä kokemus kaikissa äärimmäisyyksissään ja upeassa monimuotoisuudessaan. Silti kaikki oleminen oli jotenkin helppoa, tutun ja turvallisen oloista. No, ehkä Ulurussa koin jonkinlaisen kulttuurishokin, mutta muualla meininki oli hyvin tutun oloista, melkein kotoisaa. Molemmat totesimme, että jos meillä ei olisi noita rakkaita lapsosia ja omia vanhempia täällä Suomessa, voisimme ihan hyvin asua Amsterdamin jälkeen muutaman vuoden myös Australiassa. 

Kokemuksistani Sydneyssä voit lukea täältä: Sydney 2016

Valokuva 4.

Safariretki, Daintree River

Tässäkin kuvassa ollaan Australiassa, nyt vähän pohjoisempana (oikeastaan koillisessa). Lensimme Sydneystä Cairnsiin, Queenslandiin. Itse asiassa aika lähelle kuuluisaa ja uhanalaista isoa valliriuttaa. Kävimme toki riutallakin, mutta osallistuimme myös safari-retkelle Daintree Riverille ja ihka oikeaan sademetsään. Ja jestas, mitä kokemuksia nekin! En kyllä koskaan unohda niitä ääniä, värejä ja valoa siellä. Kuvassa on kyltti n. 20 metrin päässä kohdasta, jossa retkioppaan mukaan oli kuulemma täysin turvallista pulahtaa uimaan. Minä jätin uimisen väliin, koska kahlatessani sääreen ulottuvaan veteen asti, jalkani vieritse vilahti käärme. Kääk!

Lisää valliriutta- ja sademetsäseikkailuista voit lukea täältä: Cairns 

Valokuva 2.

Cliffs of Moher, Irlanti

Tammikuussa 2018 vierailimme Dublinissa, Irlannissa. En ollut aikaisemmin käynyt tällä vihreällä saarella, joten kokemus oli mieleenpainuva. Dublin pubeineen kaikkineen oli kiva, mutta erityisesti päivän mittainen autoretki itärannikolta länsirannikolle avasi ihan uudella tavalla käsitystäni saaren omaleimaisuudesta. Päällimmäisenä jäivät mieleen kaikki ne tuhannet lampaat, pienet pörröturkkiset lehmät ja kiviaidat. Kuvassa on länsirannikon jylhiä jyrkänteitä. Oli henkeäsalpaavan upeat maisemat! Muistona kotiin kulkeutui valokuvien lisäksi ihana Aran-saaren kalastajaneule. Sille on ollut käyttöä sekä Hollannin, että Suomenkin, kylmänkosteissa keleissä.

Kokemuksista tuolla pääset kurkkaamaan täältä: Cliffs of Moher

Valokuva 3.

Valencia, Espanja

Kesällä 2018 teimme matkan kauniiseen Valenciaan, Espanjan kolmanneksi suurimpaan itärannikolla sijaitsevaan kaupunkiin. Paikka on hauska sekoitus vilinää ja vilskettä sekä historiallista ja modernia arkkitehtuuria. Postaukseni kuva on vain pieni palanen uskomattoman näyttävästä vapaa-ajan kompleksista, jossa kävelimme, katselimme ja kuvailimme valkoisena auringossa hehkuvia rakennuksia. Jokin noista taloista muistutti vähän moottoripyöräilijän kypärää, toinen taas jotain muuta, mitä lie, ehkä puolikasta silmää!!

Itselleni tuo reissu oli hyvin erityinen ja mieleenpainuva ihan henkilökohtaisesta syystä. Siellä sattuneen episodin jälkeen alkoi näihin päiviin asti kestänyt selvittely, tutkimukset ja seuranta terveydentilaani koskien. Tutkimuksissa löytyi harmillinen ja harvinainen synnynnäinen sydänperäinen ongelma. Olen opetellut elämään asian kanssa, mutta jutun hyväksyminen on vielä vähän kesken, eikä siitä siis tässäkään sen enempää. Ehkä sitten joskus.

Lisää Valenciasta voit lukea täältä: Valencia 2018 

Vaikka etukäteen ajattelin selvitä yhdellä postauksella tästä urakastani, olen todellisuudessa  selättänyt vasta nuo ensimmäisiin kuviin liittyvät muistot. Yritän edetä matkapäiväkirjojen lukutahdissa jatkossa vähän nopeammin eteenpäin ja päästä muutamalla sanalla (tai uusilla linkeillä) kertomaan lisää jäljellä oleviin kuviin liittyviä muistoja ja tunnelmia. 

Nyt lämpöinen ajatus lumipyryn keskeltä!

Leena

Reissunaisen haja-ajatelmia

KUVA 1.

Viime aikoina, kotikulmille käpertyneenä ja lähes eristyksissä nököttäneenä, olen mielessäni pyöritellyt ajatuksia matkustamisesta. Moni varmaankin toteaisi, että siitä puhe mistä puute. Ja niin varmasti onkin. Tai ainakin matkustamattomuus (huh, mikä sana) on jättänyt enemmän aikaa asioiden mietiskelylle sohvannurkassa.

Olen mietiskellyt, että miksi olen aina halunnut matkustaa? Olenko jotenkin levoton sielu?Mikä ihme minua on kerta toisensa jälkeen houkuttanut pakkaamaan laukut ja lähtemään reissunpäälle? Mitkä kaikki asiat kulloinkin ovat vaa´assa painaneet? Pelkkien lomamatkojen tarkoitus on toki ollut aina selvä, mutta entä ne kaikki muut reissut? 

KUVA 2.

Kun muutimme asumaan Hollantiin, kyse oli yhteisestä päätöksestä. K sai sieltä mainion työtilaisuuden ja oli selvää, että lähtisin mukaan. Koska tiesin, että K tulisi sieltä käsin olemaan todella paljon matkoilla, vaihtoehtoja oli tasan kaksi: kotona yksin kököttäminen tai reissukaveriksi heittäytyminen. En halunnut uhrata montaa vuotta kämpillä yksin kököttämiseen, varsinkin kun uudessa maassa ei ollut valmiina omaa verkostoa. Eikä tietysti lapsiakaan enää huollettavana! Järjestin omat asiani niin, että minulla olisi mahdollisuus lähteä reissuille mukaan, aina kun niin haluaisimme. Taloudellisesti ja etenkin eläkeasioita punniten, ratkaisu oli todella pöljä, mutta totesimme, että raha on vain rahaa ja toisaalta matkustamisen lisäksi muut menot eivät sitten olisi suurensuuria. Laskimme, että tulisimme pärjäämään. Nyt ajattelen, että ratkaisu oli juuri silloin enemmän kuin oikea. Toivottavasti ajattelen niin vielä vuosienkin päästä.

KUVA 3.

Enemmänkin noiden vuosien suhaamisessa mieltä painaa globaalimmat asiat. Jo tuolloin aloin miettiä lentämisestä kertyviä päästöjä ja tietysti sitä kautta koko ilmastokriisiä. Joskus lisäsimme lentolippuihimme päästöjen kompensoimiseen suunnattuja maksuja, vaikka toki ymmärsimme, ettei asia voi olla ihan noin yksinkertainen. Ehkä se kuitenkin niillä kerroilla hieman lievitti omantunnon tuskia, mutta tietysti vain hieman. Menee vielä todella pitkään, ennen kuin kaikki nuo entiset lentosynnit tulee nollattua. Tuskin koskaan.

KUVA 4.

Kompensaatiojärjestelmä on kovin monimutkainen ja päästövähennyksien vaikutuksia on kai todellisuudessa hyvin vaikeata  mitata. Toimittaja Kimmo Ohtonen pohtii tätä kompensaatio-asiaa uusimmassa Mondo-lehden kolumnissaan näin: "Päästöjen kompensointi ei ole vapaudut vankilasta -kortti, mutta se on hyvä lähtökohta. Ympäristönsuojelun tulee olla sisäänrakennettu osa meidän kaikkien elämää."  

KUVA 5.

Ajattelen, että on todella hyvä puhua näistäkin asioista. Uskon, ettei lentämistä voi kokonaan lopettaa, mutta varmasti itse kunkin olisi viisasta lentää harkitummin ja siten radikaalisti vähentää päästöjä, ei pelkästään kompensoida nykyistä kulutusta. Maailmalla mietitään kuumeisesti sopivia tapoja ratkaista näitäkin ilmastokriisiin liittyviä kysymyksiä ja valtioiden päämiehet ehdottavat esimerkiksi puiden istutusta lääkkeeksi tähän kriisiin. Itse en tiedä riittävästi näistä(kään) jutuista. Arvelen kuitenkin, että olisi tehtävä jotain muutakin kuin vain istutettava lisää puita, koska se taitaa olla kovin hidas tapa korjata tilannetta. Eikä puiden istuttamisesta kai sellaisenaan edes ole tämän käsillä olevan ilmastokriisin ratkaisijaksi. Kunpa tietäisin tähän oikean ratkaisun! Planeettaa olisi mahtavaa pelastaa!!!

KUVA 6.

Viimeiset pari vuotta olemme (pakon edessä?) osallistuneet ilmastotalkoisiin näissä matkustusasioissa. Mökkimatkat viime kesänä jäivät pariin kolmeen. No, muutaman muunkin autoretken olemme toki tehneet, mutta siinä se. Ja työmatkaliikenne meillä on nyt minimissä, vaikka täällä Suomessa olen matkat työpaikalle toki aina aiemminkin tehnyt jalkoja ja julkista liikennettä hyödyntäen. 

Mutta siis, viime aikoina olen katsellut valokuvia kaikilta noilta matkoilta ja samalla mietiskellyt asioita, jotka liittyvät reissaamisen ihanuuteen, vaivalloisuuteen, uusille asioille altistumiseen, oman kotoisan elämänpiirin vertaamiseen kaikkeen nähtyyn (hyvään ja huonoon),  köyhyyden ja kurjuuden näkemiseen, mielettömän vaurauden kummastelemiseen, erilaisten (ja silti lopulta niin samanlaisten) ihmisten kohtaamiseen, uusiin tapoihin tutustumiseen... Ja mitä kaikkea!? 

KUVA 7.

Luulen, että monissa meissä on utelias puoli, seikkailija, joka aika ajoin haikailee vieraille maille. Aika usein ymmärrettävänä esteenä matkustamiselle on taloudellinen tilanne. Tai pandemia. Tai liuta lapsia ja matkustamiseen nihkeästi suhtautuva puoliso. Joskus taas seikkailut jäävät toteuttamatta, koska omaa mieltä alkaa vaivata mukavuudenhalu tai ehkä varovaisuus ja jonkinlainen pelko uusia asioita kohtaan. Tai sitten omaan elämäntilanteeseen vain liittyy niin paljon kuormittavia asioita ja velvollisuuksia, ettei voimia yksinkertaisesti riitä mihinkään muuhun kuin elämästä selviytymiseen. Tai juurikin nuo lentohäpeät tai ilmastoahdistus. Silloin seikkailija pysyy viisaasti taka-alalla, vaikka sellainen jossakin sisikunnassa asustelisikin. 

KUVA 8.

Sitä paitsi harva meistä on yksinomaan rauhaton vaeltaja tai konservatiivinen paikallaanpysyjä. Nämä ominaisuudet voivat vaihdella ja ilmentyä erilaisina eri elämänvaiheissa. Lämmöllä muistelen varhaisnuoruuttani, jolloin varsinkin keväisin mieleeni asettui epämääräinen kaiho. Tuli lähes vastustamaton tarve lähteä jonnekin. Minne? Ihan sama, kunhan jonnekin! Vaikka naapurikylän kioskille. Nykyisin tuollaista vatsassa väreilevää kaihoa en enää tavoita, mutta silti joskus vielä muistan sen pienenä levottomana kutituksena. Ehkä juuri keväisin.

KUVA 9.

Ja aina, vaikka matka olisi ollut miten antoisa tahansa, kotiin on ollut aina hyvä palata. Kun olen viipynyt riittävän kauan poissa, ja täyttänyt silmät, korvat, nenän ja suun uusilla elämyksillä, haluan kotiin miettimään ja sulattelemaan kaikkea nähtyä  ja koettua. Eikä matka tietenkään ole matka ilman kotiinpaluuta! 

KUVA 10.

Vilpittömästi viihdyn kotona. Tykkään rutiineista, helppoudesta ja turvallisuudesta. Mutta toki, jos pandemia äkkiseltään helpottaisi ja kukkaron pohjalla olisi sopivasti rahaa, olisin heti valmis lähtemään jonnekin missä saisin varaslähdön kevääseen. Ilmaa, valoa ja lempeitä tuoksuvia tuulia.

Postauksen kuvat ovat satunnaisia väläyksiä reissuilta sinne ja tänne. Tunnistatko kuvien paikkoja tai arvaatko muuten vain, missä kuvat on napsittu?

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Leena

P.S. Seuraavassa postauksessa yritän muistaa kertoa, mistä kuvat ovat.

Palauttava viikonloppu; ruokaa ja rentoilua

Takana verkkainen, ihana ja kaikin tavoin nautinnollinen viikonloppu. Ei mitään ennalta sovittua, ei aikatauluja eikä velvollisuuksia. Äärimmäisen harvoin sellainen osuu kohdalle. Ja taas osui!

Ulkoilimme tuntikaupalla, joogasimme ja kokkailimme helppoja mutta herkullisia ruokia. Aurinko paistoi riittävästi ja lauantaina oli suorastaan keväinen tuoksu ilmassa. Mitään muuta en olisi enää keksinyt toivoa. 

Nyt on pakko laittaa tännekin talteen muutamia kuvia Espoon Rantaraitille suuntautuneilta kävelyretkiltämme sekä pari todellakin säilyttämisen arvoista  ruokaohjetta uusimmasta GRV-lehdestä (Glorian ruoka & viini). Nyt ei menty ruokailuissa ehkä eettisyys tai terveellisyys edellä, vaan halu kokeilla uusia ja innostavia ohjeita.

Lauantain ruokalistalla oli vanha tuttu teriyaki-uunilohi sekä meille uusi tapa maustaa perunamuusia vaalealla misotahnalla. Ja se se vasta kuulkaa olikin ihan ä-lyt-tö-män hyvää! Voi olla, että lisäksi kunnon kimpale oikeata voita auttoi asiaa, mutta muusi oli aivan taivaallista. 

Ohje meni suurin piirtein näin:

Teriyaki-uunilohi ja misomuusi

(neljälle)

Muusi:

n. 800g rosamunda-perunoita (tai muu jauhoinen lajike)

25g huoneenlämpöistä voita

1-2 rkl vaaleaa misotahnaa

n. 3dl perunoiden keitinlientä

Kuori ja paloittele perunat ja keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.

Sekoita pehmeä voi ja misotahna yhteen. Ota perunoiden keitinlientä talteen n. 3dl. Soseuta perunat, lisää misovoi ja keitinlientä vähän kerrallaan, kunnes muusi on sopivan paksua.

Lohi:

1 kirjolohifilee (700-800g)

yhden luomusitruunan kuori

2 valkosipulinkynttä

2 rkl teriyakikastiketta

1 tl chilihiutaleita

1 tl suolaa 

1/2 sitruunan mehu

Laita lohifilee uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Pese ja raasta sitruunankuori kulhoon ohueksi raasteeksi. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet ja lisää kulhoon. Sekoita joukkoon myös teriyakikastike, chilihiutaleet ja suola. Lusikoi seos tasaisesti lohen päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 15-20 min. fileen koosta ja paksuudesta riippuen. Ota kala uunista ja purista sitruunanmehu lohen pinnalle. Tarjoa lohi lämpimän muusin ja hienonnetun korianterin kanssa.

Oletko sinä misotahnan ystävä? Luin, että Helsingissä Hiroko Ishimori ja Satomi Peltola valmistavat Suomen ensimmäistä koji-fermentoitua misoa suomalaisista raaka-aineista. Kaura-hernemiso syntyi heidän kotikeittiöissään kokeilemalla. Kiinnostavaa!

Itse olen tottunut käyttämään misoa joissakin aasialais-tyyppisissä ruoissa, mutta tavalliseen muusiin en sitä ole koskaan aiemmin keksinyt yhdistää. Nyt voin suositella sitä ehdottomasti <3

Sunnuntain testausreseptimme oli samaisesta lehdestä napattu ohje Fesenjan-padasta, jota tarjoillaan sahramiriisin kanssa. Myös tämä uusi ohje oli todella iloinen yllätys. Vaikka nykyisin olemme syöneet etupäässä kasviksia ja kalaa, joskus maistuu yhä myös broileri eri  muodoissaan. Varsinkin tuntikausien ulkoilu talvisessa luonnossa sai sunnuntaina aikaan kunnon nälän, joka ei pelkällä salaatilla tai laihalla keitolla olisi talttunut. Tämän pata-ohjeen GRV-lehdelle oli antanut Ina Niiniketo, Sikke´s-ravintolan keittiöpäällikkö. 

Fesenjan-padan pitkä valmistusaika vaatii vähän suunnitelmallisuutta, joten arki-iltojen iloksi ei tätä ehkä tule valmistettua. Mutta sunnuntaina sen saattoi jättää liedelle hiljakseen porisemaan ja itsekseen hautumaan ja kiivetä yläkertaan pitkän ja hitaan Hatha-joogan pariin. Ja suihkuunkin vielä ehti mainiosti! Voin vakuuttaa, että aamupäivän ulkoilun ja iltapäivän joogan jälkeen olo oli päivällispöytään istahtaessa enemmän kuin autuas. 

Mutta siis, se ohje:

Fesenjan-pata

(kuudelle)

400g broilerin paistileikkeitä

250g saksanpähkinöitä

2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

2 rkl rypsiöljyä

2tl kurkumajauhetta

2 rkl sokeria

5dl granaattiomenanmehua

5dl kana- tai kasvislientä

1/2tl suolaa

1 ruukku lehtipersiljaa

1 granaattiomena

tarjoiluun turkkilaista jogurttia

Leikkaa broileri n. 5cm paloiksi.

Rouhi saksanpähkinät veitsellä, paahda niitä kuumassa pannussa, kunnes saavat väriä. Siirrä pähkinät kulhoon ja kaada päälle vettä sen verran, että rouhe peittyy. Anna seistä 10 min ja siivilöi vesi sitten pois.

Kuori ja suikaloi sipulit ja valkosipulit ja kuullota niitä padassa rypsiöljyssä. Lisää kurkuma.

Lisää broileripalat sipuleiden joukkoon, ja jatka paistamista kunnes liha saa väriä. Ripottele sokeri lihoille.

Lisää pähkinät, granaattiomenamehu ja kanaliemi pataan ja anna padan hautua 2 tuntia. Mausta suolalla.

Hienonna persilja. Irrota granaattiomenan siemenet ja ripottele ne persiljan kanssa pataan. Tarjoa pata turkkilaisen jogurtin ja sahramiriisin kanssa.

Sahramiriisi

(kuudelle)

1/2g sahramia

1tl rypsiöljyä

6dl basmatiriisiä

7dl vettä

2tl suolaa 

1rkl voita

Sekoita sahrami rypsiöljyyn. Laita seos riisin, veden ja suolan kanssa kattilaan ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Ota kattila liedeltä ja anna riisin asettua kattilassa kannen alla 10 min. Lisää voi ja anna sen sulaa riisiin. 

Tuoksuvaa ja hyvää!

Nämä ohjeet talletin itselleni tänne blogin puolelle, vaikka ruokalehtiä säilytänkin yleensä aika pitkään. Minulle käy silti usein niin, että juuri kun tarvitsisin jotain tiettyä ohjetta pikaisesti, esimerkiksi kauppaan lähtiessäni, en harmikseni löydä sitä mistään. Olen yrittänyt arkistoida lehtiä erilaisiin järjestyksiin, vaikkapa sesongin tai vuodenajan mukaan tai jotain muuta logiikkaa noudattaen, mutta oikein hyvää systeemiä en ole vielä keksinyt. 

Onko sinulla hyvää keinoa reseptihakua ajatellen? Kaikkea kun en voi tänne Kanavallekaan säilöä.

Kaunista talvista viikkoa! 

Voi hyvin <3

Leena

Tyytyväistä ja Onnellista vuotta 2022

En aio nyt tammikuussa täällä blogissani tehdä katsausta menneeseen vuoteen. Ehkä tulen muistelemaan vuotta 2021 myöhemmin, olihan se kaikesta huolimatta omassa elämässäni oikein hyvä vuosi. Nyt kuitenkin ajatus kuluvaan vuoteen 2022! 

Monet tekevät näin vuoden alussa uudenvuoden lupauksia, mutta minä lähes aina unohdan (ehkä tarkoituksella) lupailla itselleni isompia. Jos kuitenkin olisin tehnyt sellaisen, se olisi voinut olla vaikkapa - ei enempää eikä vähempää kuin - Hyvän elämän tavoitteleminen eli onnelliseksi ryhtyminen. Onneksi en ehtinyt kuitenkaan luvata mitään noin mahtipontista. Vaikka voisihan sitä silti yrittää. 

Filosofi/psykiatri Antti J. Mattilan mukaan onnellisuudessa kyse on lopulta vain näkökulman vaihtamisen taidosta. Hän kannattaa ratkaisukeskeistä ajattelutapaa, jossa ei ole kyse ongelmien poistamisesta, vaan sen sijaan etsitään uusia tapoja nähdä ongelmat. Mattila käyttää yhtenä esimerkkinä tällaisesta näkökulman vaihtamisesta tilannetta, jossa henkilö on menossa yhdeksänteen kerrokseen, mutta hissi on rikki. Silloin helposti turhautuu. Kun tilanteen arvioi uudelleen, ja vaihtaa sen tilaisuudeksi saada liikuntaa portaat nousemalla, harmistuminen kääntyy hyödyksi. Helppoako? Ei varmaan, mutta uskon, että onnellisemmaksi voi kyllä kovalla työllä opetella. Ja siis sitä kautta elämäkin tuntuisi luultavasti entistä paremmalta.

Varjopuolena tällaista suhtautumistapaa noudattaessa voi olla lähipiirin ärsyyntyminen ja huomauttelu naurettavasta yltiöpositiivisuudesta. Niin, kovin näkyvästi tai kuuluvasti ei omaa onneaan tai tyytyväisyyttään ehkä kannata toitottaa. Olennainen osa suomalaista perimää kun on tainnut aina olla "Kell` onni on, se onnen kätkeköön". 

Ehkä tuota vanhaa ja perinteistä suhtautumistapaa voisi kuitenkin vähän lähteä haastamaan. Kirjassaan Voimaa - hyvän elämän polku,  Lipponen, Litovaara ja Katajainen kyselevät: "Jos olen onnellinen ja voin hyvin, enkö saisi nauttia siitä, vaikka ihan ääneenkin? Onko se muilta pois? Jos olo on nyt hyvä, kannattaako sitä vähätellä sillä perusteella, että hetken päästä saattaa tapahtua jotain, joka ohjaa elämää toiseen suuntaan? Vähentääkö epäonnen todennäköisyyttä, jos nyt huolellisesti olen nauttimatta omasta elämästäni?"

Vuoden alkuun ja tähän teemaan sopinee seuraava itämainen sananlasku:

Kyvyttömyys iloita siitä,

mitä on,

on päivien tärvelemistä.

Sellaisesta vahingonteosta

saattaa saada pitkän tuomion:

elinkautisen tyytymättömyyden.

Valoisin ajatuksin,

Leena