Ihanaa, kesä on taas täällä!! Kun aamun ukkoset eilen olivat hellittäneet, alkoi lämpö hiipiä kuin varkain ja matkalla kotiin viiden maissa, metrossa sai jo hikoilla ihan kunnolla. Ilta sisätiloissa tuntuikin vähän tukalalta ajatukselta ja teki vielä mieli lähteä ulos ja jonnekin varjoisaan siimekseen rentoutumaan päivän touhuista ja vähän puhaltamaan ja vilvoittelemaan.
Koska tiesin, että aika oli juuri sopiva kukkavyöryn kuvailemiseen, köröttelimme Haagaan alppiruusupuistoon tai lyhyemmin rodopuistoon. Osasimme jo ennalta odottaa, että joku muukin on ehkä keksinyt saman vilvoittelukohteen, mutta silti vähän yllätyimme porukan määrästä. Onneksi puisto imaisee hienosti isonkin kävijäjoukon ja saimme kuvailla kukkivia alppiruusuja ihan sopuisasti muiden väri-ilottelusta innostuneiden kanssa. Toki zoomailu oli hiukan hankalaa, koska en halunnut ikuistaa kovin montaa puistokävijää omiin kuviini.
Minulla on joskus muinoin ollut omalla takapihallamme pari aika isoksikin kasvanutta alppiruusua, mutta ne eivät kyllä olleet mitään verrattuna näihin rodopuiston mahtaviin jättiläisiin.
Värejä ja lajikkeita on tuolla uskomaton määrä ja hehkua lisäävät samaan aikaan kukoistavat atsaleat. En muistanutkaan, että atsaleat tuoksuvat todella vahvasti. En tykkää kovin voimakkaista ja makeista kukkaistuoksuista, ainakaan sisällä, mutta ulkona rakastan syreenien, kielojen ja muidenkin alkukesästä kukkivien kasvien tuoksua. Hollannissa kevätkukkien joukkoon muuten kuuluivat myös hyasintit, joiden ihana tuoksu leijaili hyasinttipeltojen yllä. Niin siellä kuin Suomessakin ulkoilma onneksi laimentaa vahvat odöörit juuri sopiviksi.
Tutkin vähän noiden kasvien taustaa ja luin, että Alppiruusut kuuluvat kanervakasvien heimoon ja atsaleat ovat niiden lähisukulaisia. Lajeja tunnetaan 600-1000. Helpoin tapa erottaa atsalea ja alppiruusu toisistaan on se, että odottaa talvea ja katsoo mitä tapahtuu. Atsalea pudottaa lehtensä talveksi, mutta alppiruusu sen sijaan on ikivihreä. Alppiruusun nimi tulee kreikan kielen sanoista rhodo, ruusu ja dendron, puu. Nimestään huolimatta alppiruusu ei ole mitään sukua ruusukasveille.
Ensimmäisiä alppiruusuja on tuotu Suomeen tiettävästi joskus 1950-luvulla, mutta nuo lajit olivat kovin arkoja eivätkä kai oikein kestäneet Suomen talvea. Nykyisin on kehitetty alppiruusu-lajikkeita, jotka pärjäilevät Oulunkin korkeudella.
Tämän Haagan rodopuiston tarina alkaa jostain 70-luvulta. Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitos käynnisti vuonna 1973 jalostusohjelman, jonka tarkoitus oli kehittää talvenkestäviä alppiruusuja. Laitoksella oli 3000 alppiruusun tainta, mutta heiltä puuttui sopiva istutuspaikka. Alppiruusut pitävät happamesta maaperästä ja lopulta sellainen löytyi männikköiseltä suoalueelta suopursujen keskeltä Etelä- ja Pohjois-Haagan välistä.
Jos olet puistossa ensimmäistä kertaa, voin vakuuttaa, että hämmästyt. Atsaleat ja alppiruusut leviävät viidakkomaisesti kauniiden mäntypuiden suojassa. Näky on lähes uskomattoman taianomainen, kuin satukirjasta! Ja tuoksu on huumaava; rododendroneita, atsaleoja, suopursuja, havupuita, saniaisia... Linnut laulavat ja ihmiset käyskentelevät pitkospuilla valtavien kukkapensaiden väleissä, ihmettelevät, haistelevat, valokuvaavat ja nauttivat tuosta kukkivasta viidakosta.
 |
| Tuttu suopursukin viihtyy puistossa |
Siis todella hieno retkikohde! Ainoa haittapuoli, ja samalla olennainen osa ihanuutta, on kukinnan lyhyt aika. Tavallisimmin kesäkuun alku aina kuun puoleen väliin asti on parasta kukinta-aikaa. Hieman vaihtelua toki on, kevään ja alkukesän ilmat kun voivat olla aika vaihtelevia. Mutta siis tarkkana pitää olla!
Oletko sinä ehtinyt nauttia alkukesän kukkaloistosta ja humalluttavan makeasta tuoksusta?
Kesäistä keskiviikkoa ja aurinkoista helluntaita sitten sunnuntaina!
Leena
P.S. Nuo hienot panoramakuvat ovat K:n käsialaa
