keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

varsinainer remprantti





Nooh, eihän se nym mikääv varsinainer remprantti oo, mutta... 

On lausahdus, jonka muistan kuulleeni erään ylpeän isän suusta, kun hän kursaillen otti vastaan kehujani jälkipolvensa piirustuksesta. Oikea Remprantti olisi hänen mielestään ollut ehkä vielä ihan hippusen parempi. Toistaiseksi! 

Tämä tapahtui Suomessa.

Rembrandt oli Alankomaiden merkittävin taidemaalari 1600-luvun kultakaudella. Hänet tunnetaan erityisesti aikalaismuotokuvistaan ja omakuvistaan. Hänen maalauksissaan sanotaan näkyvän erityisesti valojen ja varjojen vivahteikas vaihtelu. R. oli elinaikanaan hyvin arvostettu ja nykyisin häntä pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä maalareista ja täällä Alankomaissa hän edustaa nykyäänkin jonkinlaista hollantilaisuuden symbolia.



Het Rembrandthuis

Lauantaina vierailimme pitkästä aikaa Amsterdamin keskustassa sijaitsevassa Het Rembrandthuisissa. Rembrandt asui ja työskenteli tuossa rakennuttamassaan kivitalossa 1638-1658. Nykyisin se on museona ja sisustus on huolellisesti entisöity juuri tuohon aikaan sopivaksi. Siellä pääsee ihmettelemään 1600-luvun keittiötä, vastaanottotiloja, oleskelutiloja ja ateljee-huoneita, tai studioiksi niitä kai kutsutaan. Studioissa oli työskentelytiloja myös useille oppilaille. Museolla on myös hieno kokoelma esimerkiksi Rembrandtin etsauksia. Postauksen alussa oleva kuva on yksi R:n monista omakuvista.



 Vaikka Rembrandtin maalauksia on täällä Hollannissa nähtävillä monien eri museoiden kokoelmissa, on oikeastaan aika mielenkiintoista vierailla juuri tuolla hänen vanhassa kotitalossaan. Ainakin minua kiehtoo Hollannin kultakausi ja loiston aika. Jännittävää nähdä, miten tuon ajan asumuksissa elettiin. Tosin tämän talon asukkaat nauttivat tavanomaista hulppeammasta elämäntavasta. Myöhemmin toki itse Rembrandtkin joutui vararikkoon ja muuttamaan vaatimattomampiin oloihin.





Taiteilijan toimisto, jossa hän hoiti paperityöt ja säilytti myytäviä teoksia.


Studiossa esitellään myös värien valmistusta

Tällaisia pikkutiloja oli talon yläkerrassa tarjolla monelle Rembrandtin oppilaalle.

Talo on entisöity juuri ajankuvaan sopivaksi. Jos muuten olette sattumalta nähneet ainakin vielä tällä hetkellä YLE Areenassa pyörivän Nukkekaappi-minisarjan (muuten sarjasta voi olla montaa mieltä), niin sen lavastus on hyvin samankaltaista kuin tämän museon esineistö ja ilmapiiri. Tässä museotalossa on samanlaisia pömpöösejä puukaappeja, mustavalkoruudullisa lattioita ja paljon paksuja kankaita. Sinne on helppo kuvitella paksujen silkkihameiden kahinaa ja avotulen loimottamaan talon lukuisissa tulisijoissa.




Tuon ajan tapaan monia puisia osia oli maalattu muistuttamaan kallista marmoria



Jos vierailette Amsterdamissa pidempään, tämä museotalo voisi olla kiva kohde. En kuitenkaan ehkä lyhyen viikonlopun tunteja siihen käyttäisi. Täällä kun on niin paljon muutakin TOOOSI mielenkiintoista katsottavaa.



Matkalla museotalolle katselimme graffiti-taiteilijan näkemystä maalarista. Tai olettaisin, että hän on kuvannut tässä Rembrandtia...

Nyt Kaikille oikein ihanaa pääsiäisen aikaa. Paljon pupuja ja tipuja!!

Tot ziens,
Leena


tiistai 27. maaliskuuta 2018

Puhutaan mekin hyvää selän takana




Bongasin tänään ihanan blogiystäväni Tuulan blogista hauskan haasteen. Tuula oli kerännyt omaan postaukseensa itselleen mieluisia blogeja aihepiireittäin. Miten hauska idea! Yleensä selän takana puhutaan enemmänkin niitä tylsiä juttuja, joista tulee oikeastaan kaikille vain huono mieli. Niin kohteina oleville kuin puhujillekin. Tällainen toisenlainen puhe tekee kyllä aivan päinvastaisen vaikutuksen.

Olen kovin otettu, että olin mukana Tuulan listalla ja ajattelinkin laittaa hyvän kiertämään. Säännöllisesti seuraan vain muutamaa blogia ja itselleni luontevinta taitaa olla jaottelu suomalaisiin ja ulkosuomalaisiin sellaisiin. Siispä: 

Kivoja blogeja Suomesta: 

Tuulas life 
Tuula on kohtelias, huomaavainen, kultturelli ja äärimmäisen sydämellinen lady, jonka raikas blogi on minulle ehkä se kaikkein suomalaisin. Ihanat kuvat saaristosta saavat aikaan sellaisen mukavan haikean Suomi-ikävän ja postaukset kotimaisista kulttuririennoista pitävät minuakin, ulkosuomalaista, ajan tasalla. Etenkin Turun ja Helsingin menoista on ollut kiva lukea. Kiitos myös kaikenlaisesta kannustuksestasi Tuula!!

Kotonasi
Annukka kirjoittelee ihanalla omintakeisella tyylillään monista minuakin mietityttäneistä jutuista. Vaikka virkistäviä eroja omaan maailmaani verrattuna Annukan postauksista löydän, jonkin itselleni tutun punaisen langan sieltä tavoitan. Sitä on hieman vaikeata selittää, mutta ainakin pohdiskelemme juttuja molemmat aika perin pohjin pyöritellen ja Annukka osaa pukea ne pohdinnat sanoiksi. Minä vain lukiessani nyökyttelen. Ja yleensä myös samalla hymyilen. Ja ne kirpputorilla myytäväksi tarkoitettujen vaatteiden ja niiden hintalappujen kiinnitykseen olevien nuppineulojen värin mätsääminen. Tärkeä juttu!!

Kukkapilli
Satu kirjoittaa blogia, jonka Bolivia-jaksoa olen seuraillut henkeäni pidätellen. Upean erilaisia maisemia ja elämänmenoa on ollut mahdottoman kiinnostavaa lueskella turvallisesti kotisohvalla. Tykkään itsekin reissaamisesta, mutta noin eksoottisissa ympyröissä en ole koskaan pidempiä aikoja asustellut. Tykkään Sadun huumorista ja optimistisesta otteesta elämään. Satu tuntee myös intialaista meininkiä, joten perspektiivi moniin juttuihin on varmasti erilainen kuin meillä monella muulla.
Hyvän mielen blogi siis!


Kivoja ulkosuomalaisten blogeja:

Edustusrouvan päiväkirja
Erilaista perspektiiviä löytyy myös Khartumissa asustelevan Katan blogista. Tämä blogi on ollut listallani ihan alusta alkaen ja jokaisen postauksen luen varmasti. Kata kuvaa omaa ja perheensä elämää noissa hyvinkin poikkeuksellisissa oloissa. Tykkään kovasti Katan rehellisestä, todentuntuisesta ja pohdiskelevasta kirjoitustyylistä ja vaikka ikäeroa meillä on paljonkin, minua se ei yhtään haittaa. Oikeastaan päinvastoin. On hyvä huomata, miten fiksuja ja viisaita nuoremmatkin naiset voivat olla.

Vuonon kimallus
Norjan vuonosta kirjoittelevan Mariannen blogilla on aina ihan erityinen paikka sydämessäni. Hänen blogiinsa uskalsin jättää ensimmäisen oman kommenttini ja muistan myös, kuinka Marianne jätti omaan julkiseen blogiini ihka ensimmäisen kommentin. Vaikka sukulaiset ja ystävät olivat kivasti kommentoineet s-postissa ja puhelimessa, oikea toisen bloggarin kommentti tuntui aivan jäätävän mahtavalta. Vieläkin sitä kiitollisena muistelen. Siitä sain myös uskallusta jatkaa kirjoittelemistani. Oli ihan erilaista kirjoittaa, kun joku juttuja luki muutenkin kuin kohteliaisuuttaan. Sydämellinen kiitos Marianna!

Mariannan blogissa valokuvat ovat aivan uskomattoman upeita. En löydä sanoja, jotka tekisivät oikeutta hänen kuvilleen. Niitä kannattaa todellakin käydä ihailemassa. Ja kaiken lisäksi Marianna osaa myös kirjoittaa. Odottelenkin jännityksellä tekeillä olevaa, eri vuodenaikoihin keskittyvää valokuva-kirjaa! Mariannan blogi on kulkenut mukanani ihan blogi-aikani alusta asti. Ja kulkee takuulla jatkossakin.

Appelsiinipuun alla
Jaelin blogi on minulle uudempi tuttavuus. Jael kirjoittelee kiinnostavaa blogiaan Israelista. Hän vaikuttaa lämpimältä ja valoisalta naiselta, jolla on sydän paikallaan. On myös ihan uskomattoman kiinnostavaa päästä hänen kanssaan katselemaan vaikkapa Tel Avivin katujen vilinää tai tutustua Kohtaamisia-sarjan mielenkiintoisiin ihmisiin. Jael kirjoittaa myös Appelsiineja ja hunajaa -nimistä blogia klik, jossa on ihanan eksoottisia ruokaohjeita. Joitakin olen jo kokeillutkin. Nam.

Nauran auringolle
Matkatar kirjoittelee blogiaan sekä Barcelonan auringosta, että Suomen Keltaiselta tuvalta. Hänen valokuvansa ovat hyvin kauniita ja taitavasti otettuja. Olen kuvista vähän kade, mutta toki vain hymyssä suin ;-). Jännityksellä odottelen, mitä Espanjassa on tapahtumassa, sillä Barcelonan asunto on ollut myynnissä ja uusi koti jossakin lähempänä maaseutua taitaa jo olla kiikarissa. Jos et vielä ole Matkattaren blogissa vieraillut, suosittelen!

Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä
Tässä blogissa Petra kertoilee elämästään Turkin Izmirissä. Tosi kiinnostavia juttuja, joista saa vähän käsitystä tavallisesta perhe-elämästä tuolla monelle vain lomamatkoilta tutussa maassa. Naisen asema työelämässä, kouluikäisten maailma pikku koululaisen näkökulmasta, ihanat ruokaohjeet ja arjen sujuminen lapsiperheessä Turkissa ovat avartavia aiheita ja samalla tosi mielenkiintoista luettavaa. Toista kuin matkaoppaan tiedot pelkistä nähtävyyksistä!

Näiden muutaman lisäksi on paljon blogeja, joita seurailen satunnaisesti ajan sallimissa rajoissa. Niin ja uudet tuttavuudet ovat aina tervetulleita!! Näistä tämän haasteen postauksista on hyvä mahdollisuus löytää uutta kivaa luettavaa.

Maanantaina iltapäivällä kun olin palailemassa kotiin, oli niin keväistä, että oli pakko hypellä iloisen tyttömäisesti muutama askel. Aurinko paistoi, linnut visertelivät ja takki tuntui kuumalta. Ihanaa!



Keväisiä päiviä Kaikille!

Tot ziens,
Leena



keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Pessimisti ei pety?





Viime päivinä meillä kotona on keskusteltu antaumuksella optimismista, pessimismistä, positiivisuudesta, negatiivisuudesta, innoittamisesta, ankeuttamisesta, kyynisyydestä ja monesta muustakin aihepiiriä liippaavasta asiasta. 

Käsitteet ovat keskustelujen tuoksinassa menneet välillä aivan onnellisesti sikinsokin ja sekaisin ja on ollut hirmuisen vaikeata erottaa sitä, milloin puhumme luonteenpiirteistä, elämänasenteista tai piintyneistä tavoista ajatella ja toimia. Vai mistä hitsistä?!! 

Itselleni on tyypillistä, että olisin halunnut saada asiasta jonkinlaista otetta ja ymmärtää tarkemmin noita käsitteitä. Eli milloin esimerkiksi puhutaan tietystä luonteenpiirteestä (opitimismi?) ja milloin taas on kyseessä jokin, jota voisi helpommin halutessaan yrittää muuttaa omassa käytöksessään (positiivinen ajattelu?).  

Etsiskelin verkosta tietoa sisukkaasti, mutta näytti siltä, etten ole ainoa, joka noita käsitteitä heittelee vähän puolihuolimattomasti. Tolkkua oli vaikeata saada. Muutama mielenkiintoinen juttu sieltä kuitenkin kerta toisensa jälkeen pomppasi esille. 

Esimerkiksi -yllätys yllätys- optimismilla ja positiivisella ajattelutavalla näytti artikkeleissa olevan parempi kaiku kuin pessimismillä tai negatiivisuudella. Yleiskielessä optimismi ja positiivinen ajattelu näköjään liitetään usein toisiinsa ja joissakin yhteyksissä niitä  käytettiinkin lähes synonyymeinä. Vaikka niissä on paljon yhteistä, ymmärtääkseni kyse on kuitenkin eri asioista. Sain käsityksen, että optimismi ja pessimismi ovat luonteen ominaisuuksia, joita voi toki pyrkiä kehittämään, mutta  ajattelua (positiivista- tai negatiivista-) on silti helpompi muuttaa kuin noita varsinaisia luonteenpiirteitä. 

Tässä yhteydessä optimistilla tarkoitetaann henkilöä, joka odottaa hyvien asioiden tapahtuvan hänelle tulevaisuudessa ja vastaavasti pessimisti taas odottaa pahoja asioita. Optimisti näkee asiat valoisammin ja puolillaan oleva mehulasi näyttää olevan puoliksi täynnä. Pessimistin lasi on puoliksi tyhjä. 

Näin siis lyhyesti ja vähän oikaistuna.  




Kun selailin erilaisia artikkeleita ja tutkimuksia, niistä lähes kiistatta kävi ilmi, että kannattaisi olla mieluummin optimisti kuin pessimisti. Näillä molemmilla luonteenpiirteillä on nimittäin tutkimusten mukaan suuria vaikutuksia yksilön elämään, ja optimistilla vaikutukset ovat toivottavampia. Merkittäviä eroja niiden välillä huomataan muun muassa elinajan odotteessa ja sairastumisriskeihin liittyvissä elintavoissa. 

Pessimistejä kuulemma harmittaa useammin, pidempään ja enemmän. Heidän on vaikeampaa käsitellä arjen vastoinkäymisiä ja niistä aiheutuvan harmituksen kuorma peilautuu sitten haitallisesti elintapoihin, esimerkiksi tupakointiin, runsaaseen alkoholinkäyttöön tai muuhun terveyttä vahingoittavaan käyttäytymiseen ja sitä myötä tietysti myös elinajan odotteeseen. Pessimisteillä onkin suurempi vaara sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin sekä masennukseen. 


Mahdollisiin uhkiin ja vaaroihin ennalta varautuminen on ilmeisesti ollut evoluution kannalta hyödyllinen toimintatapa kun taas kauniiden ja kivojen asioiden huomaaminen ei ole ollut eloonjäämisen kannalta yhtä merkityksellistä. Ehkä sen vuoksi pessimismi yleisenä luonteenpiirteenä onkin hyvin yleinen, vaikka se toisaalta voimakkaana on myös haitallinen ja hyvää elämää vaarantava ominaisuus.

Pessimisteillä on onneksi itselleen sopivia keinoja selviytyä. Esimerkiksi sanonta Pessimisti ei pety, on seurausta asenteesta, jota voisi kutsua puolustavaksi pessimismiksi. Siinä pessimisti jo ennalta varautuu mahdolliseen epäonnistumiseen, joten sellaisen tapahtuessa isoa pettymystä ei enää tule. Ja jos seurauksena onkin onnistuminen, se on sitten iloinen yllätys. Selviytymiskeino tämäkin! 

Pessimisteille suositellaan työkaluksi hieman valoisampaan asennoitumiseen, ehkä jopa onnellisempaan elämänasenteeseen,  myös niin kutsuttua positiivista ajattelua. Heille ja muillekin kielteisesti ajatteleville löytyy nykyisin jos jonkinlaisia onnentaitoharjoituksia, joiden avulla voi yrittää opetella myönteisempää asennoitumista ja oman näkökulmansa muuttamista. Näissä suositellaan vaikkapa kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamsita, myötätuntoharjoituksia,  omien mantrojen kehittelemistä jne. 

Kaikille tuollainen positiivisen ajattelun korostaminen ei  kuitenkaan sovi, vaan vaikutus voi olla myös päinvastainen ja masentunut ihminen voi tulla jopa entistä onnettomammaksi. Mieleen jäi lukemani Professori Markku Ojasen lausahdus, että Jos on 40 vuotta ajatellut olevansa tyhmä ja ujo, se ei kohota mielialaa, että hokee peilin edessä olevansa älykäs ja rohkea. Minäkuvaa on vaikea pelkästään puhua tai ajatella positiivisemmaksi.




Optimisteilla on yleensä paremmat taidot käsitellä arjen vastoinkäymisiä ja enemmän keinoja päästä harmituksista eroon. He eivät esimerkiksi jää suremaan virheitään kovin pitkäksi aikaa, tai syyttävät vastoinkäymisistään ympäristön olosuhteita tai muita ihmisiä päin vastoin kuin pessimistit. He näyttäisivät myös valitsevan toimintatapoja, jotka suojaavat terveyttä ja heidän fyysinen terveytensä näyttäisikin keskimäärin olevan parempi kuin pessimisteillä. Myös masennusoireita on vähemmän. 

Optimisteilla on siis jo käytössään selviytymisstrategioita, jotka auttavat terveempään ja pidempään elämään. Ja vaikka optimistisuus onkin enimmäkseen hyväksi, olisi tärkeää ettemme kuitenkaan kadottaisi otetta siihen mikä on realistista ja mikä ei. Olisikin kuulemma fiksua löytää realistinen optimismi. Hmm. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty.

Artikkeleissa onneksi korostettiin sitä, että ihminen on lähes aina jonkinlainen optimistin ja pessimistin sekoitus. Puhtaita tyyppejä esiintyy harvoin. Ääripäissään molemmat näistä luonteenpiirteistä voisivatkin olla aika hankalia. Vaikka optimismia usein hehkutetaan, joissakin tutkimuksissa (ja arkielämässäkin) on huomattu, että myös yltiöpäinen optimistinen asenne voi olla haitallinen tai vaarallinen. Jos henkilöllä lasi on aina puoliksi täynnä, velat muuttuvat saataviksi ja jokaisella pilvellä on hopeareunus, tuo henkilö saattaa kylläkin olla onnellinen, mutta samalla ehkä kadottanut otteensa varsinaisesta todellisuudesta. Pessimismin ääripään haitat ovat tietysti myös itsestään selvät.

B. Fredrickson väittää, että avaintekijä ihmisen hyvässä elämässä on positiivisuuden ja negatiivisuuden välinen suhde, joka hänen mukaansa on 3:1. Itse en ole ihan vakuuttunut tuollaisesta tarkasta suhdeluvuvusta, mutta ajatuksena se on kyllä kiinnostava. Tietysti myös negatiivisuus kuuluu osana ihan hyvään ja normaaliin elämään.

Harmillisesti omia luonteenpiirteitään ei voi itse valita ja ne ovat  osin kasvatuksen ja muun ympäristön vaikutuksesta jo varhaislapsuudessa muokkautuneita melko pysyviä ominaisuuksia. Luulen, että olisikin hyödyllistä opetella tunnistamaan ja tulemaan toimeen omien piirteidensä kanssa. Ja miksei myös käyttää joitakin noista ehdotetuista työkaluista, jos ne kokee omakseen. Niin, ja tietysti pienten lasten kasvattajien soisi myös miettivän omaa rooliaan. Itse en ehkä kovin tietoisesti näitä juttuja silloin aikanaan huomannut ajatella. Tai en ainakaan tajunnut kuinka merkittävässä roolissa olin. Tässäkin suhteessa. 


Tästä omasta sukelluksestani näinkin sameisiin surffivesiin irtosi lisää materiaalia kotoisiin ruokapöytäkeskusteluihimme. Ja jos Sinä jaksoit räpiköidä mukana, nostan kyllä hattua!

Lopputulemana myönnän, että itselläni olisi välillä syytä vähän positiivisempaan ajatteluun ja luottavaisempaan optimismiin. 

Vai voisinkohan sittenkin olla vain jonkinlainen realisti?

Onko sinun lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä? 





Keskiviikko-ajatuksin,
Tot ziens!

Leena




keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Vinssejä, koukkuja ja kitinää






Jotkut ovat kyselleet rappumme asuntorempasta. Tai siis sen etenemisestä. Kiitos vaan kysymästä, kyllähän se etenee. Alkutilanteen marraskuulta löydät täältä klik. Alakerran asunnossa sisällä asennellaan parhaillaan parkettia ja tehdään muitakin pintatöitä. Vaikka rapun pintatyöt pakkeleineen ja maaleineen ovat vielä tekemättä, seinät sentään ovat onneksi enimmäkseen olleet paikoillaan jo parisen kuukautta. Eli siltä osin meidän ei enää ole tarvinnut hengitystämme pidättää portailla tasapainoillessamme ja kaikki kerrokset ovat pysyneet ihan mukavasti paikoillaan. 




Sen sijaan hengitystä olemme pidätelleet kaikkialla rapussa leijuvan pölyn vuoksi. Toki se oli ennakoitavissa jo marraskuussa. Vuokraisäntä lupasi osallistua siivoojasta aiheutuvien kustannusten jakamiseen, mutta koska meillä ei muutenkaan käy ulkopuolista siivoojaa, niin annoimme asian olla. Hetken kyllä mietimme, vaihtaisimmeko kokonaan asuntoa.

Tykkäämme kuitenkin nykyisestä vaaleasta ja valoisasta kodistamme tosi paljon ja koska etenkin tämä asuinalueemme on erityisen ihana, päätimme lopulta jäädä. Ja sitä paitsi aika tuoreessa muistissa on edellinen muutto kaikkine ruljansseineen. Niin ja Suomeenkin olemme jossakin vaiheessa palailemassa. Muuttohässäkkä ei siis vain kertakaikkiaan innostanut.

Olenkin jossakin aikaisemmassa postauksessa maininnut, että muuttokuormat täällä kerrostaloihin nostellaan usein ikkunoiden kautta. Jos asunto on ylhäällä ja tavaraa kohtuullisen paljon, hommataan paikalle auto, jossa on nosturilava. Hissinosturilla raijataan isotkin huonekalut kätevästi sisälle tai ulos tarpeen mukaan. Samanlaisella nostolavalla yläkerroksista siirretään muuten myös potilaat ambulanssiin, koska kapeissa ja jyrkissä portaissa ei potilaankuljetus onnistu.






Jos muutettavaa tavaraa ei ole kovin paljon, voidaan käyttää myös talojen päädyissä sojottavia koukkupalkkeja. Palkin päässä olevaan koukkuun kiinnitetään vinssi ja köysi ja sillä tavalla kihnutetaan tavaraa ylös tai alas.


Kesällä myös naapuritalossa oli tuollainen vinssi käytössä


Meidänkin talossamme alakerran asuntoon on köydellä ja vinssillä nostettu rakennustarvikkeita monen viikon ajan. Vinssipyörä jouduttiin laittamaan meidän asunnostamme kulmaikkunan kautta paikoilleen ja aina kun tavaraa nousee tuolla systeemillä ylös, me saamme kuunnella ikkunan ulkopuolelta korvia vihlovaa kirskuntaa pyörän pyöriessä ja tavaran noustessa.

Pieni varoitus, että hampaita voi vihloa jos avaat videopätkän, jonka kuvasimme eräänä aamuna kulmaikkunastamme noin klo 7.15: klik 

Vanhimmat talot ovat täällä usein vähän kallellaan ja ne saattavatkin olla vinoja ihan tarkoituksella. Eteenpäin kallistuneeseen taloon vinssillä oli helpompi nostaa tavaraa yläkerroksiin kolhimatta kuitenkaan talon julkisivua ja ikkunoita. Vuonna 1565 kuulemma määrättiin, että talon kaltevuus saa olla enintään 1:25. 

Joidenkin vanhojen talojen kallistuminen voi johtua myös siitä, että Amsterdamin maaperä on huokoista suota. Kovaa hiekkamaata löytyy vasta n. 13 metrin syvyydestä ja 1600-luvulla talot tuettiin paaluttamalla perustukset hiekkamaahan asti. Osa puisista paaluista on kuitenkin ajan kuluessa mädäntynyt, jolloin talo tai jokin sen kulmista on saattanut vähitellen vajota. Varsinkin keskustassa on paljon vanhoja taloja ja täysin suoria seiniä taitaa olla aika vaikeata löytää. Jotkut kutsuvat näitä vinoja rakennuksia tanssiviksi taloiksi.


Tässä talot ovat vähän vinossa sivusuuntaan. Ikkunat muuten rakennetaan taloissa mahdollisimman suuriksi sen vuoksi, että etuseinä olisi mahdollisimman kevyt. Kirjaimellisesti. Kyse ei siis ole pelkästään ulkonäöstä tai rakkaudesta valoon.
Meidän asuintalomme on vain noin 100-vuotias ja on onneksi pysynyt suorassa, vaikka muuten tuo paalujen päälle rakentaminen kyllä tuntuu meilläkin. Kun lähistöllä ajaa ohi iso bussi tai kuormuri, sisällä tuntuu hauska tärinä -kuin maanjäristys. Aluksi vähän pelästyin tärinää, vaikka tiesinkin ettei täällä oikeasti ole maanjäristyksiä. Hötö maa talon alla siellä vain tytisee kuin syltty. Seinissä ja katonrajassa näkyy maalissa pieniä halkeamia, joista saattaa huomata, että rakennus vähän elää. Siihen olen kuitenkin jo tottunut, enkä enää säiky vaikka lasit kaapissa ihan päivittäin helisevät monta kertaa.


Tässä näkyy useita kellonmuotoisia päätykolmioita. Hetkinen.... kyllä niitä kai silti kutsutaan päätykolmioiksi.

Etenkin kanavien varsilla talot ovat myös hyvin kapeita. Vielä 1600-luvulla talojen asukkaita verotettiin talon viemän katutilan mukaan, joten niiden kadunpuoleinen sivu tehtiin lyhyeksi (usein vain 8-10 m) ja talon pääty siis kadulle päin. Ja tuohon päätyyn kuuluu lähes aina jo mainitsemani tavaroiden nostamiseen tarkoitettu vinssi ja siihen kuuluva koukku. Talojen päätykolmiot ovat usein koristeellisia ja tyypillisesti portaiden, kellon tai koristeellisen kolmion muotoisia. 



Tuossa on myös yksi hyvin tyypillinen portaikon muotoinen pääty. Ja kaikissa taloissa ne suuret ikkunat keventämässä.

Kadulta katsottuna on vaikeata uskoa, että sisäpihan puolella on usein isoja vihreitä puutarhoja, joissa kesällä on kukkaloistossa hehkuvia keitaita. Vuosittain kesäkuussa Amsterdamin keskustassa arvokkaimpien kanavien varsilla järjestetään avointen puutarhojen viikonloppu. Silloin muutkin kuin talojen asukkaat pääsevät pujahtamaan sisäpihoille ja ihailemaan monia ylellisiä yksityisiä puutarhoja.



Noin kesäisiä puutarhoja saamme vielä odotella, vaikka välillä onkin ollut toistakymmentä astetta lämmintä. Sitä paitsi nyt on luvassa taas vähän viilenevää, joten puutarhaunelmat ovat todellakin vielä pelkkiä unelmia. 

Tosin kävin viikonloppuna ystävän kanssa jo vähän hypistelemässä ja katselemassa tulppaanin sipuleita Kukkatorilla.

Olen tässä vielä ihanien Suomi-vieraiden viikon mittaisen kyläilyn jälkimainingeissa. Erityisesti neljän kuukauden ikäinen neitokainen  valloitti valoisalla olemuksellaan. Nyt totuttelen taas siihen, että arki ja normaalit rutiinit ovat palanneet, eikä jääkaapin täyttämistäkään tarvitse suunnitella niin perinpohjin ;-)

Mukavaa keskiviikkoa Teille Kaikille!

Tot ziens,
Leena


maanantai 5. maaliskuuta 2018

Tärisevä tervehdys kauppareissulta




Niin se vaan helmikuu vaihtui maaliskuuksi ihan lennossa. Ja samalla säätilakin tuntuu täällä Amsterdamissa vaihtuneen taas keväisemmäksi. Jossakin välissä kuulin, että muutamat olivat viime viikolla päässeet lyhyesti kanaville luistelemaankin, mutta itse en ehtinyt nähdä kenenkään muun luistelevan, saati että olisin itse päässyt kokeilemaan. Voi harmi. Kanavia pitkin luistelu on täällä harvinainen, mutta odotettu ilo. Se jäi tällä erää kokematta.

Nyt on pari päivää taas ollut jo kymmenisen lämpöastetta ja ehkä vähän ylikin parhaimmillaan. Oma menoni on ollut aika kiireistä ja nytkin pitäisi rynnätä muihin hommiin, mutta en voi olla jakamatta pari viikkoa sitten kuvaamaani tärisevää pikku pätkää keväiseltä kauppareissulta. Pääsetteköhän kevättunnelmaan mukaan tänne kanavalle? Hypätkää kyytiin!

Klik 

Näkyillään taas.

Tot ziens,
Leena