Kuin pässiä narussa? Ei enää.

Arjessa  kuljen helposti kiireessä eteenpäin miettien jo samalla mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.  Tai vielä pahempaa: suren sitä mitä jäi tekemättä tai märehdin menneitä harmeja, joille ei voi enää mitään. Ajatus on silloin ihan muualla kuin juuri käsillä olevassa hetkessä. Pää vain pulppuaa ja tulvii ajatuksia sekavana virtana.

Olen jostain lukenut, että jokaisella meistä on kymmeniä tuhansia ajatuksia päivittäin. Siis ihan kamalasti! Niitä tulee ja menee ja useimmilla noista ajatuksista ei ole edes mitään merkitystä juuri siinä hetkessä jota elämme.

Jos en pidä varaani, kuljen usein jonkinlaisessa automaattiohjauksessa ja mieli askartelee turhanpäiväisissä ajatuksissa. Harmillisinta tällainen taisi olla silloin, kun pienen lapsen (tai murrosikäisen!) kanssa näennäisesti juttelin, tai ainakin vastailin hajamielisesti jotain, ja samalla mieli vaeltelikin ihan jossakin muualla -tulevassa tai menneessä. Ja mikä kurjinta, samalla jäi lapsi tai nuori tietenkin sillä kertaa oikeasti kohtaamatta, näkemättä ja kuulematta. Ja tietysti kokematta monta hauskaa, kiinnostavaa tai muuten vain tärkeätä juttua. Vaikka keskimäärin taisin onneksi olla oikeasti kuunteleva ja keskusteleva äiti. Ja toki sitä jokainen saa joskus olla myös kiireinen tai umpiväsynyt.

Olisi kuitenkin ihanaa itse osata valita ne ajatukset, joita kulloinkin haluaa ajatella, eikä antaa ajatusten ohjailla ja viedä minua kuin pässiä narussa. Sitä olen pitkään harjoitellut ja harjoitukset jatkuvat edelleen. Luulen kuitenkin, että jonkin pienen aavistuksen asiasta olen tavoittamassa..

Kiireinen elämä vaatii usein automaattiohjauksella toimimista ja voin tietysti harjata hampaat, syödä aamupalan, juosta kauppaan, täyttää tiskikoneen tai hypätä raitiovaunuun ja samalla funtsia vaikkapa tulevaa päiväohjelmaa tai ensi viikon matkaa. Silloin tilanteita hallitsee ns. tekevä mieli. Mutta olen ymmärtänyt, että tasapainon säilymisen vuoksi olisi hyvä harjoituttaa myös olevaa mieltä eli uteliasta, lempeästi ja rauhallisesti kokemuksia ja ympäristöä tarkastelevaa mieltä. 

Voisin esimerkiksi pysähtyä hetkeksi oikeasti maistelemaan hammastahnaa, tunnustelemaan miltä maitokahvin lempeä kosketus tuntuukaan kielellä, iloitsemaan siitä, kuinka kivoja kuvioita aamiaisastioissa onkaan tai ilahtumaan pysäkkiä lähestyvän raitiovaunun hauskasti kilkahtavasta kellosta. Voisin tutkia ja kuulostella juuri sillä hetkellä tapahtuvaa ja olevaa. Samalla voisin lempeästi tyrkätä mieleeni pyrkivät muut ajatukset pois ja suunnata huomioni takaisin siihen mitä olen juuri kokemassa. Eli sen sijaan että ajatukset pompottavat minua voisinkin itse ohjata omia ajatuksiani.Voisin elää tätä hetkeä ja ottaa sen sellaisena kuin se sattuu tulemaan. Hankaliakin mieleen pulpahtavia asioita voisin toki tarkastella hetken, mutta sitten yrittäisin laittaa ne lempeästi sivuun, jos niiden aika ei ole juuri nyt. Huom! Kirjoitin tuon kaiken vielä konditionaalissa, mutta hiljaa hyvää tulee. Ja hei, varsinkin unettomina öinä tietoisen läsnäolon harjoitteesta on jo ollut minulle suuri apu. Ihan helppoa sen toteuttaminen ei ole, mutta edistyn koko ajan.

Tämä kaikki voi jonkun mielestä kuulostaa ihan itsestään selvältä, mutta voin vakuuttaa että minulle kaikki tuo on ollut helpommin sanottu kuin tehty.

Tietoista läsnäoloa on ollut kiva harjoitella keskittymällä oikeasti tarkkailemaan ympäristöä. Olen huomannut, että lenkkipolulla kannattaa välillä oikeasti tarkastella ja ihmetellä yksityiskohtia, kuunnella ympäristöstä kuuluvia ääniä ja haistella tuoksuja. Ei siis aina pelkästään kaakottaa menemään. Minua kuvaaminen auttaa tutkimaan tuttuakin maisemaa uusin silmin ja ennen kaikkea katsomaan sitä ihan oikeasti. Viikonloppuna kävimme tutussa Markenissa Amsterdamin pohjoispuolella ja tämän postauksen kuvat ovatkin sieltä.  Muutaman tunnin hidas, lähes meditatiivinen, kävely sen rannoilla on muodostunut minulle tosi tärkeäksi tavaksi elää juurikin hetkessä ja vain ihastella ja ihmetellä sitä kaikkea. Muita ajatuksia siellä ei päähäni mahdu. Vain se hetki.

Muutaman kuvan Markenista laitan vielä jossain välissä tänne Kanavalle, mutta näillä mennään nyt.

Aurinkoista viikkoa Teille kaikille! 

Tot ziens,
Leena

Postikortti Markenista

Viikonlopuksi olisimme halunneet lähteä pohjoiseen Vlielandin saarelle. Majoitus olisi kuin ihmeen kaupalla järjestynyt, samoin perjantain iltalautta, mutta sunnuntain paluulautat olivat jo täynnä. No voi pöh.

Oli siis lähdettävä hakemaan pääntuuletusmaisemia muualta. Pienoisen pettymyksen haihdutti kuitenkin rentouttava ja kiva lauantai Markenissa. Markenista olen viimeksi postaillut muistaakseni tänä keväänä huhtikuussa otsikolla Sinistä ja vihreää. Tuota samaa väriterapiaa saimme nytkin ihan ylenmäärin. 

Noiden rauhoittavien värien lisäksi meihin tarttui hyvät annokset raikasta ulkoilmaa, liikunnan tuomaa rentoutta, ihoa hyväilevää aurinkoa ja esteettistä silmää ruokkivia kauniita maisemia. Ja mikä parasta, kustannukset rajoittuivat muutamien eurojen bussilippuihin! Ja niin no, salaattilounaaseen rantaravintolassa. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen, kahvi termarissa ja kunnon voileivät olisivat ajaneet saman asian. Retkestä jäi joka tapauksessa onnellinen olo.

Laitan tähän lyhyeen postikorttipostaukseeni muutaman kuvan   retkireittimme varrelta.

Mahdollisimman valoisaa syyskuun alkua kaikille. Ja tietenkin iloa tähän alkavaan uuteen viikkoon!!

Tot ziens,
Leena

Sinistä ja vihreää -ja linna

Aloitan siitä linnasta.

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, pääsin pikaisesti käväisemään Turussa. Säänhaltija oli sattumoisin suotuisalla tuulella ja sain nauttia aurinkoisesta ja keväisestä kaupungista ja tietenkin ihan parhaimmasta seurasta. Kyllä oli ehtinytkin olla jo kova ikävä!

Vaikka välillä tuuli puhisi vilpoisasti, enimmäkseen oli jo mukavan keväistä. Nähtävyyksien katselu ei ollut ollenkaan reissun tarkoituksena, mutta minulle oli silti suunniteltu vierailu Turun linnaan. Tosi herttaista. 

Käytävät, salit, portaat ja holvit ovat kaikessa koruttomuudessaan niin kauniita. Minulle tuo linna on aina jonkinlaisen rauhoittumisen paikka. Keskellä viikkoa ja keskellä päivää saleissa on juhlallisen hiljaista. Ihan parasta. Vielä ei ollut selvästikään luokkaretkikausi alkanut.

Minut vietiin Turussa myös kivaan Qwensel-kahvilaan, josta en ollutkaan kuullut aiemmin mitään. Siellä oli ihania suolaisia ja makeita leivonnaisia ja todella kiva mummola-tunnelma. Virkistävän epätrendikäs paikka ja sopii vanhaan miljööseen täydellisesti.

Turku-reissusta jäi hyvä mieli. Tuli juteltua taas tuntikaupalla ja kuunneltua nuorimmaisen kuulumiset ihan perinpohjin. Ja ikkunatkin pesaisin siinä sivussa. Äiti olen, ei siitä mihinkään pääse. Ihanaa kyllä, että saan olla!

Ja sitten niihin väreihin.

Viikonlopuksi palailin jo takaisin Amsterdamiin ja sunnuntaina jatkoimme hollantilaisten kevätretkiemme sarjaa. Hyppäsimme tällä kertaa Markeniin suuntaavaan bussiin. Vuorossa oli huima annos sinistä ja vihreää maisemaa.

Marken on Amsterdamin pohjoispuolella oleva pieni kylä. Siellä eleli kahdeksan vuosisadan ajan kalastajayhteisö lähes eristyksissä muusta mantereesta. Vasta 1957 rakennettiin silloiselta saarelta pengertieyhteys mantereelle. 

 Saari säilytti kuitenkin alkuperäisen ilmapiirinsä ja puusta rakennetut talonsa ja jotkut sanovat sen olevan yhä yksi Alankomaiden kauneimmista kylistä. No, ainakin se on hyvin pittoreski. 

Jos nyt uskallan oman mielipiteeni sanoa, niin aikamoinen turistipyydys se taitaa tänä päivänä olla. Ainakin kesäisin. Paikalle kärrätään bussilasteittain turisteja, mutta onneksi suurin osa heistä jää kävelemään vain tietylle alueelle ihan sataman tuntumaan. Sivummalla riittää kyllä tilaa hengitellä ja nauttia maisemista. Keskustassa on somien talojen lisäksi ainakin juustotehdas ja puukenkäverstas sekä muutamia ihan kivoja kahviloita ja ravintoloita terasseineen. Viehättävästä satamasta lähtee myös yhteysaslus esim. Volendamin kalastajakylään.

Hauskinta Markenissa on minun mielestäni kuitenkin lähteä kiertämään saarta  rannan tuntumassa kulkevaa polkua pitkin. Maisema on.. kuinka sitä nyt kuvailisin.. sininen ja vihreä. 

Meillä oli onnea, eikä sunnuntaina tuullut juuri lainkaan, joten parinkymmenen asteen lämmössä kävely oli todella miellyttävää. Kovalla tuulella tunnelma on tietysti ihan erilainen. Joka tapauksessa raikasta ilmaa, vettä ja alavaa maata on luvassa enemmän kuin uskaltaa toivoa. 

Tästä näkee, kuinka merenpinta on korkeammalla kuin maanpinta. Aivan kuin purjeveneet lipuisivat kuivalla maalla!

Näin keväällä paikka on mainio myös lintuja tarkkaileville. Monnickendamin ja Markenin välisellä avovesialueella on kesäisin satojatuhansia lintuja. Harmaahaiokaroiden, liejukanojen, sorsien ja muiden vakinaisten asukkaiden lisäksi alueella on paljon muuttolintuja, jotka lentävät kesäksi pohjoiseen. 

Tasaisen ja hyväkuntoisen kävelyreitin varrella voi katsella vaikkapa yksinäisellä niemellä nököttävää vanhaa majakkaa (Het Paard), joka toimii hyvänä maanmerkkinä. Majakalla ei kuitenkaan pääse vierailemaan, koska se on yksityisomistuksessa. 

Majakan edustalla on pieni hiekkaranta, jossa muutama tenava jo kahlaili rantavedessä. Vähän hirvitti, sillä vesi ei todellakaan ole vielä lämmennyt kahlauslämpöiseksi. Täällä Hollannissa vanhemmilla on kuitenkin selvästi rennompi ote kuin meikäläisellä aikoinaan, ja näyttävät nuo ipanat vähemmälläkin hössötyksellä hengissä säilyvän. Joten se siitä.

Lähettyvillä oli myös lehmiä laitumella, niin että idylli oli lähes täydellinen.

Kävelyä kertyi kaikkineen vähän yli 11 km ihan huomaamatta. Meno oli hyvinkin leppoisaa, mutta kyllä saatu raikas ulkoilma toi illalla unen silmään ihan yrittämättä. Hyvä sunnuntai.

Toivottavasti muillakin on ollut leppoisa viikonloppu.
Kivaa alkanutta viikkoa kaikille Teille!

Makrillipaketti tainnut vähän vuotaa satulalaukussa.

Tot ziens!
Leena