Zagreb -ystävällinen, vieraanvarainen ja hyväntuulinen kaupunki

Zagreb -ystävällinen, vieraanvarainen ja hyväntuulinen kaupunki

Muutaman päivän ajan ehdin tutustua Kroatian pääkaupungin Zagrebin keskustaan. Ja tykästyin kovasti. K oli töissä aamusta iltaan ja minä chillailin kaupungilla neljä ja puoli päivää. Neljä päivää oli hellettä ja lämpömittari huiteli iltapäivisin kolmessakymmenessä ja viimeinen puolipäivää olikin sitten sateen tihutusta.

Asukkaita Zagrebissa on reilut 800 000 ja kaupunki tuntuu sopivan kokoiselta. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä aidolla tavalla. Aina ei löydy yhteistä kieltä, mutta hymyllä ja huitomisella on silloinkin pärjätty. Tosin ainakin auttavasti englantia osataan siellä, missä meitä turisteja liikkuu. 

Keskusta voidaan jakaa kahteen isompaan alueeseen; vanhaan osaan (yläkaupunkiin) ja moderniin osaan (alakaupunkiin). Kulkeminen on helppoa. Ydinkeskustassa selviää kävellen, mutta myös raitiovaunuja kulkee tiheästi. Lippuja voi ostaa uudemmissa vaunuissa suoraan kuljettajalta. Vanhempiin pitää hankkia lippu etukäteen kioskista.

Yläkaupungissa on uskonnollinen, hallinnollinen ja poliittinen keskus. Modernissa alakaupungin osassa ovat mm. päärautatieasema, linja-autoasema, useita museoita ja hotelleja sekä hevosenkengän muotoinen puisto- ja aukioalue.

Ylä- ja alakaupungin väliin jää Trg bana Jelacic- aukio, jossa on paljon kahviloita ja terasseja. Se näyttäkin olevan hyvin keskeinen paikka niin turisteille kuin kaupungin omille asukkaillekin. 
Aukiolta pääsee muutamalla porrasaskelmalla torille (Dolac), jossa myydään kukkia sekä lähialueilta että kauempaakin tulleita herkkuja. Torin laidalla on myös mainio tuoreen kalan tuoksuinen kauppahalli. Tunnelma on melko autenttinen ja kala tekee oikeasti kauppansa.

Dolac-tori

Kaupungin keskeisin ostoskatu on Ilica. Sen varrelta ja lähiympäristöstä löytyvät ne tavallisimmat eurooppalaisten kaupunkien putiikit, joita jokaisen maan pääkaupungissa sopiikin olla. Hieman syrjemmälle pitää uskaltautua, jotta löytää aidompaa paikallista väriä. Harmi, etten napannut yhtään kuvaa ihanista terasseista ja kahviloista, joita tällä alueella oli vieri vieressä.

Ilicalta pääsee nousemaan Funicularilla nopeasti yläkaupunkiin. Reitti on maailman lyhin kaapelireitti ja kestää vain reilun minuutin ajan. Vaihtoehtoisesti voi nousta aluksi Funicularin vierellä kulkevia portaita tai kävellä vähän pidempää reittiä katua pitkin yläkaupunkiin.

Funicular-asema

Ylöspäin ja alaspäin suhaavat vaunut kohtaavat matkalla.

Ylhäällä heti kaapelivaunuasemaa vastapäätä on vanha keskiaikainen torni (Tower of Lotscak), jota kutsutaan myös varkaiden torniksi. Sieltä soitettiin muinoin kelloa iltaisin, kun oli aika sulkea kaupungin portit yöksi. 

Varkaiden torni

Jos jäi muurien ulkopuolelle, saattoi siten jäädä myös rosvojen armoille. Toinen nykyisinkin jatkuva perinne on keskipäivällä tornista ammuttava tykinlaukaus. Torstaina kiipesin torniin vähän ennen puolta päivää ja täytyy sanoa, että ainakin tornin ylätasanteelta kuultuna pamaus oli valtaisa. Ja ruudinhaju säilyi ilmassa pitkään etenkin tornin sisäosissa! Maisemat huipulta ovat kauniit yli kaupungin kattojen. 

Portaat natisivat hauskasti.

Melkein teki mieli vetää narusta ja soittaa kelloja koko kaupungille.

Yläkaupungin kattoja

Taustalla siintää myös alakaupunki.

Tornin nurkalla on hauska pieni museo, johon en nyt kuitenkaan poikennut. Siellä on esillä ihmisten lahjoittamia esineitä ja tarinoita, jotka liittyvät rikkoutuneisiin ihmissuhteisiin. Varmasti aika kiinnostava museo ja monenlaista tarinaa nähtävänä. Luin Hesarista, että Helsingin Kaupunginmuseo on järjestämässä näyttelyä samasta aiheesta.

Tornilta kivenheiton päässä on myös Naivistisen taiteen museo. Se oli juuri sopivan kokoinen nopeaan lepohetkeen varjossa kun ulkona oli todella lämmintä.

Näinkin voi joku nähdä Milanon Duomon.

Samaa katua eteenpäin jatkettaessa tullaan suoraan Markov-aukiolle, jossa kuuluisa, mutta kooltaan melko pieni, Pyhän Markovin kirkko hallitsee koko aukiota näyttävällä kuvioidulla katollaan. Kirkko ei ole arkisin yleisölle avoinna. 

Opettaja keräili pieniä oppilaita, kuin lennähteleviä varpusia nippuun kirkon edustalla. Huh huh, katsellessakin tuli hiki.

Muut aukion rakennukset ovat hallintorakennuksia. Vähän matkaa aukiolta muurille päin on myös Kroatian kauneimmaksi barokkityyliseksi rakennukseksi mainittu St Catherinen kirkko. Sinnekin voi kurkkia vain lasioven läpi.

Vastakkaisella kukkulalla onkin sitten varsinainen Kathedraali, jonne pääsee sisällekin asti. Mitenkään erityisesti se ei minua kuitenkaan koskettanut. Toki omalla tavallaan se varmasti oli upea. Ulkopuolelta tornit ovat hyvä maanmerkki. Toinen torneista on paketissa.

 Alakaupungin puolella "vihreän hevosenkengän" yhtenä osana on ihana keidas kaupungin vilinän vastapainoksi, nimittäin Kasvitieteellinen puutarha. Näin huhtikuussa siellä kukkivat etupäässä sipulikukat, puut ja pensaat. Siellä bongasin kasvien lisäksi veikeitä ja hirvittävän kovaäänisiä sammakoita ja komeita kilpikonnia. 

Lintujen laulu virkisti samoin kuin penkeillä istuskelevat akustista kitaraa soittavat nuoret. Paikka tuntui sopivan monelle kuumana päivänä hetken virkistävään taukoon. Syreenit muuten tuoksuivat aivan yhtä hyvältä kuin Suomenkin kesässä!

Alakaupungissa kävin vilvoittelemassa myös Moderna galerijassa, jossa oli näytillä uutta ja vanhaa taidetta vähän kummallisessa järjestyksessä. Logiikasta en välittänyt päästäkään selville. Kunhan katselin ja ihmettelin. Ja todellisuudessa vilvoittelu ei oikein onnistunut, sillä sisälläkin oli kamalan kuuma.

Näyttävä sääret ladylla!

Samana päivänä päätin pysytellä vielä hetken vähän vaihtoehtoisemman taiteen parissa ja lähteä katsastamaan rautatieaseman ja linja-autoaseman välisellä kadunvarrella olevaa graffiti-aitaa. Maalauksia oli paljon, ja vaikka osa oli vuosien kuluessa hieman haalistunut tai saanut päälle uuden "taiteilijan" näkemystä, suurin osa kuvista oli yhä hienoja. Osa maalauksista oli selvästi kantaa ottavia, mutta kaikkien sanomaa en tavoittanut, tai sitten ne oli tehty vain pelkästä luomisen ilosta. Joka tapauksessa kiva katseltava.

Myös hotellimme oli alakaupungissa. Paikkaa emme valinneet itse, mutta täytyy myöntää, että hotelli on tähtiensä arvoinen. Jo vuodesta 1925 se on palvellut Orient Expressin asiakkaita ja tietynlaisen hienostuneisuuden ilmapiirin voi yhä aistia. Henkilökunta on tavattoman ystävällistä ja nuoret portieeripojat pyrähtelivät availemaan ovia tällaiselle vanhemmalle rouvashenkilölle (lenkkareista ja farkuista huolimatta) niin että välillä melkein nolotti.

Viimeisenä Zagreb-päivänä jo aamulla tihutti vettä. Siksi päätin käväistä vielä hotellia lähellä sijaitsevassa Gallery of Old Masters-museossa. Sain kävellä museossa ihan yksinäni. Oli melkein aavemaista, kun aina yhdestä salista poistuessani, sieltä sammmuivat valot ja seuraavaan saliin astuessani sinne syttyivät taas uudet valot. Eipä ole ennen sellaista kokemusta ollutkaan.

Vaikka muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia maalauksista löysinkin, en oikein jaksanut innostua. Taisi olla mielessä jo Dalmatian rannikko. Siitä sitten ehkä myöhemmin..

Tällä erää, Doei!
Leena

Veden kohinaa turkoosinsinisillä järvillä

Veden kohinaa turkoosinsinisillä järvillä

Maiseman vaihdos. Amsterdamin suihkulähteiden reunalta siirryimme isompien putousten äärelle.

Olemme taas reissussa. Juhuu! Kroatiassa. K työasioissa, minä muuten vaan mukana.

Olemme ehtineet ihastua Plitvice-järvien kansallispuiston maisemiin ja vähän Zagrebin keskustaankin. Lensimme tänne Zagrebiin jo lauantaina ja eilen sunnuntaina teimme retken turkoosinsinisille järville kuuntelemaan vesiputousten hurjaa kohinaa ja kävelemään kansallispuiston huimissa maisemissa. 

Vuokra-autolla matka järvialueelle kesti kaupungin keskustasta reilut pari tuntia. Automatkalla saimme jonkinlaisen käsityksen myös siitä, millaiselta maisemat muuten täällä näyttävät. Liikenne oli rauhallista ja tiet kohtalaisen kivassa kunnossa. Matkalla katselimme pieniä kyliä ja maaseutua. Talojen seinissä paikka paikoin saattoi vielä nähdä pommien jälkiä. Virallisesti viimeisin sota täällä loppui 1992, mutta vasta 1995 sota varsinaisesti päättyi. Jos olen oikein ymmärtänyt, sen jälkeenkin vielä muutama vuosi kului vähän epävarmoissa tunnelmissa. Hienosti jälleenrakennus näyttää kuitenkin käynnistyneen.

Ja sitten puistoon.

Plitvice Lakes on suurin Kroatian kahdeksasta kansallispuistosta. Pinta-alaltaan alue on n. 300 neliökilometriä. Se on perustettu 1949 ja Unescon maailamnperintölistalle se on liitetty 1979. Alue on tunnettu erityisesti upeista vesiputouksistaan.

16 turkoosinsinistä järveä ovat yhteydessä toisiinsa vesiputoksilla. Nämä muodostelmat johtuvat kalkkikiven muodostumisesta ja niitä syntyy koko ajan myös lisää.

Tuo nauhamainen muodostelma on puusta rakennettua kävelyreittiä. Joissakin kohdin reittiä oli jouduttu sulkemaan, koska vettä oli niin paljon.

Vesi oli todella kauniin turkoosia.

Puistossa on lukuisia eri pituisia kävelyreittejä. Vesialueita myötäilee puusta rakennetut kävelysillat ja syvemmälle metsäalueelle pääsee hyvässä kunnossa olevia polkuja pitkin. Kaikkialla oli äärimmäisen siistiä. Alueella on myös useita hotelleja, joissa on mahdollisuus majoittua useammaksikin päiväksi, koska käveltävää ja katsottavaa todellakin  riittää. Kansallispuiston alueella voi patikoida, meloa kanootilla ja pyöräillä. Tosin melominen vaatii luvan eikä pyöräreittejä sattunut kyllä meidän reiteillemme.




 Järviä ympäröi tiheä matsäalue, jossa asustaa susia, ilveksiä, karhuja, kettuja, kauriita, saukkoja, mäyriä, villisikoja kotkia jne. Vilkkaaseen turistiaikaan merkityillä poluilla ei varmasti ainakaan isoihin villieläimiin törmää, koska alue on kuulemma hyvin suosittu. Näin keväällä turisteja ei ollut vielä liiaksi ja vähän pidemmän reitin varrella saattoi paikoin tavoittaa oikean metsäalueen tunnelmaa.  Lintuja ja perhosia bongailimme ihan kiitettävästi, mutta isommat eläimet olivat selvästi vetäytyneet omiin oloihinsa. 

Seuraavaksi sekalainen kokoelma putouksia. Niitä oli aina vain lisää ja lisää!

Kuvani eivät selvästikään tee vesiputouksille ja maisemille oikeutta, mutta antavat silti kalpean aavistuksen siitä hätkähdyttävästä kauneudesta, jota oli tarjolla.

Me ehdimme kävellä puistoalueilla vain muutaman tunnin, mutta minä olisin jaksanut vaellella niin kauniissa maisemassa useampanakin päivänä. Nyt siihen ei ollut mahdollisuutta, vaan illaksi palasimme Zagrebiin, jossa hotellimme sijaitsee. Retki oli kuitenkin mahtava ja tuota kansallispuistoa voin ehdottomasti suositella kaikille luonnosta, liikkumisesta ja hätkähdyttävän kauniista maisemista pitäville.

Vesivahinko?

Zagrebin kaupunkikin vaikuttaa todella kivalta vierailukohteelta, mutta tutustuminen on vasta alkutekijöissään. Ehkä vielä ehdin.

Siihen asti, Doei!

-Tai dovidenja, kuten täällä kuuluvat sanovan,

Leena