Vihreän saaren Cliffs of Moher

Dublinin jälkeen halusimme nähdä vähän vihreämpää palaa saaresta. Siksipä suuntasimme kohti länttä ja reissasimme saaren poikki itärannikolta länsirannikolle. Lähdimme aamupimeässä ja ohitimme mm. Tipperaryn, josta en yhäkään osaa sanoa juuri mitään Long way to Tipperary -laulua enempää, sillä niin pimeää sillä kohdin vielä oli. Vähitellen alkoi kuitenkin hämärän seassa pilkottaa kaunista kumpuilevaa ja vihreää maisemaa. Juuri sellaista kuin mielikuvien Irlannissa kuuluukin olla. Katraittain ihanan pyöreitä, villavia lampaita ja pörröturkkisia, melko pienikokoisia lehmiä. Ja sonneja (?)

Harvassa olevat puut olivat tietenkin ilman lehtiään, mutta rungot ja osa oksantyvistä olivat tummanvihreän muratin tai jonkun muun ikivihreän köynnöskasvin peitossa. Kuin vihreään villapaitaan pukeutuneina. Näimme myös useita kasvillisuuden valtaamia rauniokirkkoja, harmaita kivilinnoja ja yksinäisiä ikivanhoja vartiotorneja. Ja kiviaitoja. Lukemattoman määrän kiviaitoja! Ajoittain maisema oli kuin suoraan laadukkaan valokuvateoksen aukeamasivuilta. 

Reissun huippukohta lienee saapuminen The Cliffs of Moherille.
Kuin taikaiskusta myös aurinko ilmestyi näkyviin ja aamupäivän sumu ja pilvet haihtuivat vähitellen lähes kokonaan. Näkymät merelle olivat uskomattoman jylhät ja kauniit.

 Olimme kuulleet, että miljoona turistia vierailee näillä jyrkänteillä joka vuosi ja että yleensä paikassa on kova tungos, etenkin viikonloppuisin. Nyt saimme kuitenkin katsella kallioita melko rauhassa, vaikka muitakin paikalla toki oli. Kummastelin etenkin niitä turisteja, jotka varoitustauluista huolimatta pyrkivät keikkumaan aivan jyrkänteen liukkaimmille reunoille ja kuvailemnaan toisiaan tosi vaarallisen näköisissä paikoissa. Kummallista, että aina noita urheilijoita löytyy paikasta kuin paikasta. 

Minulla itselläni ei ole korkeanpaikankammoa ja saatan kurkistella melko jyrkästäkin pudotuksesta alas, jos paikka on arvioitu turvalliseksi. Minulla ei kuitenkaan ole pienintäkään hinkua roikkua paikoissa, joissa on varoitus/kielto-merkki. Ehkä nuoruuden uhma on jo haipunut meikäläisestä kokonaan. Tylsääkö? Ei, sanon minä, vaan pelkästään järkevää.

Sää oli niin hyvä, että näimme juuri ja juuri myös lähistöllä sijaitsevat Aran-saaret, mikä ei tuolla kuulemma ole mitenkään itsestään selvää. Minua Aran-saaret kiinnostivat erityisesti siksi, koska sieltä ovat peräisin perinteisten irlantilaisten kalastajaneuleiden mallit. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin halunnut pistäytyä noilla saarilla. Olimme jo Dublinista hankkineet kauan haaveilemani lämpöiset villapaidat, joihin oli kudottu juuri noita perinteisiä palmikko- korinpohja- mehiläiskenno- ym. kuvioita. Jokaisella kuviolla on oma symbolinen merkityksensä: esim. mehiläiskenno kuvaa työtä, palmikko (tai cable) onnea, zag zig rakkautta jne. Villapaitamme on kudottu ihanan pehmoisesta sataprosenttisesta mohair-villasta ja neulos on mukavan harvaa, niin ettei paita tunnu paksulta tai turhan tiiviiltä ja kuumalta.  

Jyrkänteille oli rakennettu myös hyvin maisemaan maastoutuva vierailukeskus, jossa oli kahvio, myymälä ja interaktiivinen näyttely. Siellä saattoi tutustua esimerkiksi noiden suojeltujen jyrkänteiden maalajikerrostumiin, alueen mielenkiintoiseen kasvillisuuteen ja lukuisiin siellä tavattaviin lintulajeihin. Koska kallioiden seinämissä on mainioita pesäpaikkoja merilinnuille, tuolla voi bongata kuulemma lunneja, myrskylintuja, riskilöitä ja ruokkeja. Pakko tunnustaa, että minä tunnistin lähinnä kesyjä korppeja. Ja lunninkin olisin varmasti tunnistanut jos vain olisin sellaisen nähnyt. Keskityin kai kuitenkin etupäässä maisemien ihailuun.

Lounaalla kävimme jyrkänteiltä noin kymmenen minuutin matkan päässä sijaitsevassa liikuttavan pienessä ja somassa kyläsessä. Paikassa oli ehkä yksi ravintola (joka oli kiinni), yksi pubi ja kaksi kahvilaa. Valitsimme toisen kahviloista (sen joka oli auki) ja popsimme hyvällä ruokahalulla reilut siivut kasvis-quichea ja couscous-salaattia. Ja saavilliset kuumaa kahvia. Maistui.

Paluumatkalla pysähdyimme Burrenin kansallispuistossa. Burren Bayn alue oli kuumaiseman näköistä, lähes aavemaista kivikkoa. Sen sanotaan olevan sekä botanistien että geologien pyhiinvaelluspaikka. Osa kasveista on peräisin arktisilta alueilta, osa Alpeilta ja Välimereltä. Muuttolinnut ovat kuljettaneet Burreniin kasvien siemeniä noista eri maapallon kolkista. Tuonne pitäisi kyllä päästä patikoimaan ja ihmettelemään kaikessa rauhassa!

Meitä kiinnosti nähdä Dublinin lisäksi myös jokin toinen, vähän pienempi kaupunki. Kivoja vaihtoehtoja olisi varmasti riittänyt, mutta me kurkistimme eloisaan Galwayhin. Joku voi muistaa kaupungin Suomen telkkarissakin pyörineestä rikossarjasta Jack Taylor. Tuo sarja ei ole mitenkään meidän lempparimme, mutta olihan se ihan kiinnostavaa nähdä filmikaupunkia livenä.

Satuimme paikalle eläväisen markkinapäivän alkuiltaan ja meno näytti.. no, sanotaanko.. eläväiseltä. Aurinko paistoi ja liikkeellä oli paljon lapsiperheitä mummoineen ja koirineen. Terassit alkoivat täyttyä Guinnesin siemailijoista. Ehkä pintti tai pari oli monilla jo siinä vaiheessa pohjalla. 

Näimme Irlannista vain pienen pienen siivun. Toivoisin kovasti, että pääsisimme uudelleen vielä joskus vaikkapa patikoimaan tuonne länsirannikon maisemiin. Ja ehkäpä myös eteläosiin. Saaran blogi on herättänyt kiinostuksen myös Corkin maisemiin. Kuka tietää, ehkä saan myös K:n vakuuttuneeksi asiasta...

Nyt lähetän terveiset jo täältä Friederike-myrskyn riepottelemasta Amsterdamista. Rekkoja kaatui myrskytuulen voimasta tänään  teille ja siksi monet tiet olivat poikki, raideliikenne oli pahasti seis ja lentoliikenne aivan sekaisin. Isoja puita kaatui meidänkin kodin lähellä ja telkkarista näin kuinka tuuli viskoi jalankulkijoita ja pyöräilijöitä kumoon. Me olemme ihan kunnossa, mutta kattoterassin järjestys meni taas aivan uusiksi ja pienoiskasvihuoneeni katto lensi kokonaan irti. Isot puiset kukkalaatikot ovat kumossa ja saviruukut säpäleinä. Huh! Nyt illaksi jo rauhoittuu.

Iloiset synttärionnittelut Äidille tätäkin kautta 18.1.!!!

Pysykäähän Te Kaikki myrskyiltä turvassa!

Tot ziens,
Leena