Pari vuotta sitten kerroin tavallisesta tylsästä, mutta hyvin tarpeellisesta vaatekaapista, joka kapusi meille alakerran asunnosta. Pakko todeta, että kaappi on palvellut meitä esimerkillisesti ja pitänyt K:n pukurivistön ja kauluspaidat ojennuksessa ja erillisessä sivuosastossaan tarjonnut liinavaatteille ilmavat ja mukavat korit. Siis suoranainen marttojen toiveuni!
Saman hökötyksen kohtalo on jälleen ollut mietinnässä ja vaakalaudalla. Mutta tuo yksittäinen kaappi on tietysti ollut vain jäävuoren huippu koko tässä sirkuksessa. Avaanpa kaappikaruselliamme vähän, niin saatte huomata, että kaappi ei ole vain pelkkä kaappi. Se on itseasiassa hyvin merkityksellinen ja tunteitakin nostattava kapine. Tämän olen minäkin ymmärtänyt vasta viime päivinä.
Sirkuksen alkumetrit ajoittuvat kevääseen, kun kävimme ilmoittamassa Suomen kotimme vuokralaisille paluustamme puolen vuoden kuluttua. Kuten silloin kerroin, tehtävä ei ollut meille ihan helppo, eikä varmasti tiedon vastaanottajillekaan, mutta siitä selvittiin. Toki paluumuuton mahdollisuus oli ollut alusta asti kaikkien tiedossa, mutta silti se taisi tulla vuokralaisille vähän yllätyksenä. Kertoivat tykänneensä asunnosta ja paikasta niin kovasti, että olisivat viihtyneet vielä pidempäänkin. Niin, ja he olivat myös -ylläys, yllätys- tehneet joitakin kaappihankintojakin. Silloin totesimme olevamme mahdollisesti valmiita keskustelemaan joidenkin kaappien kohtalosta, jos niile ei löydy paikkaa heidän uudesta kodistaan. Voisihan niistä joku kenties olla meidänkin tarpeisiimme sopiva. Enemmän olin kuitenkin huolestunut siitä, miten he ylipäätään ehtivät löytää uuden kodin. Lohduttauduin sillä, että olihan kuitenkin puoli vuotta ihan kohtuullinen aika.
Aika hilkulle meni, mutta onneksi vuokralaisille löytyi uusi asunto ihan viime hetkellä. Onnittelimme vilpittömästi ja olimme äärimmäisen helpottuneita. Pyysimme pikaisesti kuvia ja mittoja mahdollisesti myytävänä olevista kaapeista, koska omien suunnitelmiemme kanssa alkoi olla jo kiire. Arvelimme tosin, että säilytystarpeet saattaisivat olla meillä hieman erilaiset, vaikka emme silloin keväisellä käynnillämme olleet tietenkään nuuskineet ja tarkastaneet heidän kalusteitaan ja kaappejaan sillä silmällä. Pääpaino oli ollut ihan muussa, kuten aiemmin kerroinkin. Nyt kuitenkin asialla oli kiire, sillä omat suunnitelmamme olivat viime metreillä ja todellakin halusimme tietää, mitä täältä Hollannista tuomme mukanamme Suomeen ja mitä yritämme täällä myydä tai toimittaa kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen. Kaappeja olisi täälläkin ;-)
Kun kaivattuja tietoja kaappien määrästä, kuvia, mittoja tai hyllyjen, rekkien ja korien lukumääriä ei kuulunut (vaikka vähän patistelimme), päätimme lopulta tehdä omat suunnitelmamme. Arvelimme, että he luultavasti saavat kaappinsa lopulta sopimaan myös uuteen huusholliinsa. Niinpä päätimme ottaa ilon irti siitä, että voimme tehdä ihan oman suunnitelman alusta lähtien. Onhan kuitenkin tarkoitus suunnitella omaa kotia vuosiksi eteenpäin.
Ajattelimme, että emme esimerkiksi olohuoneeseen tarvitse koko seinän peittävää säilytysjärjestelmää, vaan haluamme edelleenkin entiseen tapaan nauttia vanhan talon kauniista seinistä ja väljästä tunnelmasta. Kirjahyllyillekin on paikka muualla. Kun sitten omat suunnitelmat oli jo tehty, saimme viime viikolla vuokralaisilta hienon ja yksityiskohtaisen kuvauksen kaikista heidän myytäviksi tarjoamistaan kaapeista sisustarpeineen; yhteensä kuulemma yli tuhat kiloa kaappeja!! Ja kuten arvata saattaa, hinta oli aika lähellä ihan uutena ostettuja kaappeja. No huh. Olimme olleet valmiita tekemään kompromisseja omaan suunnitelmaamme, mutta emme toki maksamaan uusien kaappien hintaa epäsopivista ja käytetyistä kaapeista! Huomaan, että vieläkin kiihdyn tässä kohtaa ;-))
Hetken nikoteltuamme laitoimme vastauksen, jossa pahoittelimme asiaa ja kerroimme, että olemme tulossa tavaroinemme jo kahden viikon kuluttua ja meidän oli ollut pakko tehdä omat ratkaisumme jo siinä vaiheessa kun tilasimme muuttokuljetukset ja teimme muut sellaiset valinnat. Vuokralaiset olivat selvästi loukkaantuneita, eivätkä tainneet osata (tai haluta) katsoa asiaa meidän kannaltamme. Ehkä he kokivat, että arvostelimme heidän kaappejaan, vaikka kerroimme vain, että tarpeemme ovat vähän erilaiset.
Olen siitä saakka potenut jonkinlaista... ehkä lähinnä huonoa omaatuntoa, vaikka lopulta en oikeastaan ymmärrä miksi ihmeessä. Taidan vain olla konflikteja ihan viimeiseen asti välttelevä tyyppi. Toivoisin niin kovasti, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Morkkista vähän helpotti kun muistin, että olimme näiden samaisten vuokralaisten vuoksi joutuneet luopumaan makuuhuoneessa olleesta suuresta vanhasta häälahjaksi saamastamme vaatekaapista, koska se ei ollut sopinut heidän suunnitelmiinsa.
Mielenkiintoista tässä kaikessa on tietysti se, että saamme katsella tähän vuokra-asumiseen liittyviä kommervenkkejä aidan molemmilta puolilta: sekä vuokralaisena että samalla myös vuokranantajana. Olen varma, että se auttaa ymmärtämään kummankin puolen näkökulmia hieman paremmin.
Täällä Amsterdamissa saamme jättää tuon aikoinaan alakerrasta kavunneen työhuoneen kaapin ja makkarin kolmemetrisen vaatekaapin paikoilleen. Vuokraisäntä lupasi ottaa ne mielellään vastaan kun sanoimme, että niistä ei tarvitse maksaa mitään. Ah mikä helpotus, sillä luulimme, että ne pitää purkaa ja kuljettaa jonnekin kierrätyskeskukseen tai vastaavaan. Grillin, puutarhatuolit, isot ihanat puiset kukkalaatikot ja erinäisen määrän tuoleja ja muuta pientä olen saanut myytyä eteenpäin. Vierashuoneen runkopatjat ja vanhan Suomesta aikoinaan tuodun sohvan, nojatuolin ja ison rahin ajattelimme antaa hyväntekeväisyyteen. Ja muut tavarat taitavat sitten lähteäkin mukaan muuttokuormaan.
Ihan kaikkea en toki ole voinut pakata, sillä täytyyhän täällä vielä elää ihan normaalisti parisen viikkoa. Tällaisen välitilan huono juttu on siinä, että tavarat alkavat olla vähän hukassa ja minulta kuluu uskomattoman paljon energiaa kaikkeen muistamiseen. Kun K kysyy: Missähän on paristoja? Liimaa? Nitojan niitit? Jokohan olet pakannut ne?? Aaaaargh! Silloin alkaa päässäni kohista ja silmissä näkyy pelkkää sahalaitaa.
Vähitellen varsinainen kaaos alkaa kuitenkin saada uutta muotoa ja on ehkä jollakin kummallisella tavalla jopa hanskassa. To do-listalta on taas saanut vedettyä yli monta kohtaa. Jessss!
Mutta jotta ei elo liian kevyeksi kävisi, olen alkanut miettiä loppusiivousta ja asunnon lopputarkastusta. Eilen täällä kävi kolme nuorehkoa herraa kameroiden, i-padien ja lehtiöiden ja puhelimien kanssa kiertämässä nurkat ja etsimässä seinistä tummia pisteitä, taulujen paikkoja tai mahdollisia kolhuja. Onneksi mitään ihmeellistä ei löytynyt, mutta tulevat vielä tyhjään asuntoon sitten uudelleen ja kiertävät taas paikat varmuuden vuoksi. Olen kuullut, että meininki täällä on ihan jäätävää ja vuokratakuita on joidenkin ollut vaikeata saada takaisin, koska vuokraisäntä tietysti maksattaisi mahdollisimman paljon pintaremontteja vanhoilla vuokralaisillaan. Toivotaan, että meidän landlord on kohtuullinen. Vaikka meillä, kahdella vanhalla variksella, asunto pysyy aika hyvässä kunnossa, toki neljän vuoden asustelu jättää aina jälkensä.
No, uusia syynejä odotellessa. Aurinkoisia päiviä kaikille ja nauttikeehan ruskasta, jos sitä vielä on.
Tot ziens,
Leena
