Leutoja tuulia Atlantin rannalla Estoril ja Cascais

Leutoja tuulia Atlantin rannalla 

Estoril ja Cascais

Olen yhä auringon ja lempeiden merituulien luomassa pehmeän onnellisessa mielentilassa. Kylläpä tammikuinen lennähdys Euroopan länsirannalle teki hyvää niin mielelle kuin ruumiillekin.

Viivyimme Lissabonissa, Estorilissa ja Cascaisissa keskiviikosta sunnuntai-iltaan. Arkipäivät K oli Estorilissa töissä, mutta viikonlopun vietimme sitten yhdessä Lissabonin kaupunkia katsellen.

Aloitan Estorilista, josta kirjoittelin muutaman sanan myös viime kevään reissulta. Mutta nyt siis uudestaan. Estoril ja Cascais.

Tämä tammikuinen ajankohta oli kevääseen verrattuna mielestäni jopa ihan huippu. Olin varautunut reissuun useammallakin villapaidalla ja jopa inhoamillani sukkahousuilla, mutta niitä ei tarvittu. Jes! Päivisin lämpötila kohosi parhaimmillaan ihan pusero-keliksi ja jotkut pärjäsivät jopa pelkissä teepaidoissakin. Luultavasti meillä oli sään suhteen myös tuuria, koska aurinkoa riitti ihan joka päivä. Iltaisin toki viileni ja aamut olivat aika raikkaita. Auringon nousua katsellessa kevyttoppis ja paksu kaulahuivikin tuntuivat sopivilta.

Aurinko nousee

Tuttu noin kolmen kilometrin rantareitti Estorilista Cascaisiin jaksoi yhä viehättää. Rannat ovat hämmästyttävän tyylikkäitä. Jotkut sanovatkin, että tunnelmaa voi hyvinkin verrata Ranskan Rivieeraan vailla massaturismin mukanaan tuomia lieveilmiöitä. Eniten nautinkin juuri tuosta talvikauden hiljaisuudesta, tilasta ja rauhasta. Saatoin rauhassa katsella muita kulkijoita, kauniita rakennuksia ja imeä itseeni tuota menneen maailman tunnelmaa, joka on paikoin yhä vahvasti läsnä.

Alueen lomaelämän juuret ovat viime vuosisadan alussa. Silloin Estoriliin ja Cascaisiin alkoi kerääntyä Euroopan kuninkaallisia ja aristokraatteja nauttimaan yhdestä koko maanosan aurinkoisimmasta rantakaistaleesta. Vaikka paljon uutta noihin päiviin verrattuna onkin rakennettu, myös vanhaa ja kaunista on säilytetty. Minä nautin kovasti sekä rantakävelyistäni, että etenkin Cascaisin keskustan rakennusten ja kalastussataman katselusta. 

Cascaisissa on kauniita katukylttejä

Kun on liikkeellä yksin, voi pysähtyä pitkäksikin aikaa katselemaan juuri sitä mikä kiinnostaa ja voi antaa ajatusten laukata vapaasti. Välillä tulee kyllä vähän haikea olo, kun näkee jotakin oikein metkaa, eikä sitä voi heti jakaa kenenkään muun kanssa. Onneksi edes kamera kulkee uskollisesti mukana.

Kauniiden rakennusten lisäksi vuoroveden liikkeitä oli mielenkiintoista seurata. Laskuveden aikana meren, simpukoiden ja levän tuoksu tuntui vahvana ja kotiloiden kerääjät olivat koreineen liikkeellä. 

Näkyviin tullut merenpohja oli melko kivinen ja ihmettelinkin, miten nousuveden aikaiset, kylläkin harvalukuiset, lainelautailijat olivat uskaltaneet surffailla niin lähellä rantaa. Terävät kivien särmät nimittäin näyttivät aika hurjilta. Rauhoittelin itseäni toteamalla, että he toki tuntevat rannan ja valitsevat reittinsä huolellisesti. Vastuu ei siis ollut minulla. Huh!

Auringonpalvojia hiekkarannoilla ei juuri näkynyt, vaikka joissakin suojaisissa kulmauksissa saattoikin joku lueskella kirjaa tai istuskella ringissä ystävien kanssa juttelemassa. Rantakahviloissa sen sijaan riitti asiakkaita, jotka arkipäivinä olivat enimmäkseen elegantteja vanhoja herroja ja rouvia päiväkävelyillään. Entistä enemmän tykkäsin juuri tästä vuodenajasta!

Mietinkin mitä eroa noilla Estorilin rannoilla on hollantilaisiin hiekkarantoihin verrattuna. Tulin siihen tulokseen, että Alankomaissa rantaelämä on reippaampaa; siellä on pallon pelaajia, leijan lennättäjiä, surffareita, liitovarjoilijoita ja frisbeen heittelijöitä jatkuvassa liikkeessä hiekalla. Tiedän, että jos nytkin mukana olisi ollut lauma lapsia ja reippaita kavereita, olisin yhtälailla ollut ilonpidossa mukana. Nyt kuitenkin nautin kävelyilläni rauhasta ja eleganssista. 

Hotellimme oli moderni, iso, ylellinen ja tällä kertaa aivan rannan tuntumassa. Meillä oli myös iso aurinkoinen parveke ja aamupala niin runsas, että se korvasi minulla lounaan kokonaan. Hotellivalinta ei ollut omamme, mutta kuulin että talvikaudella huoneen hinta ei ollut mitenkään mahdoton ja vain noin kolmannes varsinaisen sesonkiajan hinnasta. 

Jos aurinkoinen sää ei ollut pelkkää moukan tuuria, suosittelen talvimatkailua Lissabonin seudulle ainakin niille, jotka tykkäävät olla paljon liikkeellä, eivätkä makoile auringossa. Tosin keskipäivällä ainakin meidän partsillamme olisi voinut myös ottaa aurinkoa ihan bikineissä, niin kuumaa siellä oli.

Nyt pari päivää on vietetty taas kotikaupungissa Amsterdamissa. Viime yönä oli ollut pakkasta ainakin neljä astetta ja se tuntuu täällä jo ihan talvelta. Ensi yöksi on lupailtu jopa vähän lunta. Saapa nähdä, mitä se tarkoittaa..

Iloisia tammikuun talvipäiviä kaikille!

Tot ziens,
Leena

Estoril - Merellistä Portugalia

Estoril - Merellistä Portugalia

Toinen kohteemme oli Lissabonista parisenkymmentä kilometriä länteen sijaitseva Estoril. En ollut käynyt siellä koskaan aikaisemmin ja odotin sekä Estorilin että viereisen Cascaisin näkemistä hartaasti. Tiesin ennalta, että siellä suuri valtameri on oleellinen osa maisemaa ja niinhän se sitten olikin. Tule mukaan rantatunnelmiini!

Kaksi kokonaista päivää oli aikaa samoilla merenrantaa ja antaa aaltojen suhista korvissa ja merituulen tuulettaa hiuksia oikein kunnolla. K oli enimmäkseen työasioissa, mutta minä nautin täysin siemauksin. Tykkään kovasti meren, levän ja simpukoiden tuoksusta ja lempeästä suolaisesta tuulesta.

Estoril on kuuluisa kasinostaan. Kerrotaan että se oli aikoinaan myös Ian Flemingin vierailukohteita, ja siellä hän saikin kaksoisagentteja metsästäessään innoitteen kirjoittaa ensimmäisen James Bond -kirjan Casino Royalen. Jamen Bondeista en niin välitä ja casinokin oli mielestäni lähinnä ruma, mutta sitä ympäröivä puisto oli oikein miellyttävä. 

Tuo kaareva parveke kuului meille.

Hotellimme oli pieni ja viihtyisä. Huoneeseen kuului iso parveke, josta oli upea näkymä merelle ja aina Cascaisiin asti. Iltaisin casinon valot vilkkuivat ja yrittivät houkutella meitä tylsimyksiä pelikierrokselle. Meille riitti kuitenkin meren antimien maistelu läheisissä ravintoloissa. Etenkin mustekala oli tosi hyvää ja portugalilaiset viinit kiinnostavia. 

Maisemaa parvekkeelta Cascaisin suuntaan.

Sama hotelli kauempaa kuvattuna

Estorilista Cascaisiin voi mukavasti kävellä rantapromenadia pitkin. Matkaa taitaa olla pari-kolme kilometriä. Tiistaina nautiskelin rauhallisesta rantakävelystä ja lähdin tutustumaan naapuriin.

Aamulla rannat olivat melko hiljaisia.

Pallo hukassa? Kuinka syvällä?

Cascaisissa on vanhanajan tyyliä, vaikka on kyllä pakko myöntää, että turismi on tuonut mukanaan myös paljon sellaista häsää, josta en niin välitä. 

Kun jatkoin matkaa vähän pidemmälle ohi keskustan, löysin pienen majakan, jonka valo iltaisin vilkutteli hotellimme parvekkeellekin. 

Cascaisin keskustassa oli todella monia hienojakin kauppoja ja paljon mahdollisuuksia lounastaa tai syödä illallista hyvin monen tasoisissa ravintoloissa. Päivällä ulkoterassit olivat pullollaan lounastajia. Niin täynnä, että vaikka olin etukäteen ajatellut poikkeavani nappaamaan jotakin pientä syötävää, palasinkin rauhallisempaan Estoriliin syömään lounaani.

Suuria hotelleja Estorilin rannassa.

Koska vierailimme ensin Lissabonissa pari päivää ja sitten toiset pari päivää Estorilissa, sai paikanvaihdos matkan tuntumaan todellista pidemmältä. Kaupungit olivat keskenään niin erilaiset, että se vaikutti varmasti kokemukseen. Tuntuu, että oli nähnyt paljon kaikenlaista, vaikka reissu kaikkine siirtymisineen kestikin vain lauantai-aamusta keskiviikko-iltaan.

Kiva, että jaksoit katsella matkapäiväkirjaani. Saisiko vielä olla kupillinen vahvaa kahvia ja pari Nata-leivonnaista?

Viikonloppu oltiinkin jo kotona Alankomaissa.

Doei!
Leena