Kun keväällä mietimme kesälomakohdetta oli oikeastaan selvää vain se, että kaukomatkaa emme halunneet. Aika intuitiolla ja fiilispohjalla suunnitteluissa ainakin minä menin. K on varmasti paljon rationaalisempi suunnittelussa, mutta nyt meillä molemmilla taisi olla ainoana selkeänä toiveena paljon ulkona vietettyä aikaa.
Varteenotettavat vaihtoehdot vilahtelivat Espanjan Cordobasta Italian Alpeille ja monta muuta kivaa kohdetta mahtui siihen välille.
Kuten usein ennenkin, parkkeerasimme itsemme parina lauantaina mielestäni yhteen Amsterdamin hauskimmista kaupoista, nimittäin matkakirjakauppa Pied a Terreen. Se yksinään ansaitsisi oman postauksensa ja ehkä sellaisen joskus kirjoitankin. Tykkään hirmuisesti siitä, että siellä saa selailla matkakirjoja ja karttoja kaikessa rauhassa kahvikupillisen ja vaikkapa kakkupalan ääressä. Jos suunnitelmat ovat ihan alkutekijöissään, selattava kirjakasa voi olla aika korkeakin, mutta se ei haittaa. Henkilökunta on juonessa mukana, ympärillä on samanhenkisiä tutkailijoita ja tunnelma tosi rento. Voisin viettää siellä vaikka puoli päivää kerrallaan.
Tykkäämme patikoida ja nyt valitsimme rohkeasti suunnaksi naapurimaa Saksan, vaikka tiesimme valinnan olevan sään puolesta melko riskaabeli. Muistan hamassa nuoruudessani viettäneeni telttaillen pari sateista viikkoa eteläisessä Saksassa, kun samaan aikaan kotona Suomessa oli hirmuinen helle. Ripustaessani sateen kastelemia alkkareita telttanaruihin kuivumaan, vannoin etten enää ikinä heinäkuussa tuohon suuntaan matkusta.
Vaan kuinkas kävikään. Ennen kuin huomasinkaan, olin mukana varailemassa yöpymispaikkoja noilta ah niin kauniilta seuduilta. Tosin tällä kerralla telttaa ei kyllä otettaisi mukaan!
Riskin ottaminen kannatti. Parin viikon aikana muutama sadekuuro ropsahti ja välillä oli tukalan kuumaakin, mutta sää oli etupäässä oikein sopiva.
Amsterdamissa meillä ei ole (monestakaan syystä) omaa autoa ja lähdimme nyt liikkeelle vuokra-autolla. Autoon oli ihana pakata rompetta mukaan, koska olemme normaalisti tottuneet liikkumaan matkalaukullisella tai parilla. Vaikka pakkaamisen osalta ei tarvinnut hirveän tarkasti jokaista vaatekappaletta harkita, oli lomasuunnitelma pakkaamisen kannalta silti hieman haasteellinen, koska tarvitsimme kaupunkivaatteita, patikointivaatteita, konserttivaatteita, illallisvaatteita, uikkareita, lämpimämpiä vaatteita, hellevaatteita, sadevaatteita... Ja KENKIÄ! Kuinka kahdella ihmisellä voikin olla kahden viikon ajaksi tarvetta niin monille kenkäparille! Jälkikäteen huomasin, että vähempikin olisi voinut oikeastaan riittää. Mutta kun koskaan ei voi tietää! Ja kulkivathan nuo autossa. Tosin nolotti aina majapaikkaa vaihtaessa monituiset nyssäkät, joita kanniskelimme edestakaisin.
Ensimmäiseksi yöksi pysähdyimme Oberweseliin Reinin laaksooon. Keltit kutsuivat jokea aikoinaan nimellä Renos, roomalaiset käyttivät nimeä Rhenus ja sitten saksalaiset heimot alkoivat nimittää jokea nimellä Rhein tai Vater Rhein. Tämän valtavan (1320 km) pitkän joen alkulähteet sijaitsevat jossakin Sveitsin Alpeilla. Sieltä se virtaa Lichtensteiniin, Saksaan, Ranskaan ja Hollantiin. Usein kuitenkin ajatellaan, että Rein on nimenomaan saksalainen joki. Jokeen liittyy paljon legendoja, joista tiedän ainakin Niebelungin sormuksen tarun ja Wagnerin säveltämän oopperaan.
Koska saavuimme hotelliimme vasta kymmeneltä illalla, henkilökunta oli jo lähtenyt kotiin. Olimme kuitenkin saaneet puhelimitse ohjeet avaimen paikasta ja sieltähän se löytyikin, mainiosta piilostaan. Oli oikeastaan aika hauskaa, että jossakin Euroopassa voidaan vielä toimia näinkin.
Aamulla teimme pienen jaloittelun ja katselimme, mihin olimme illan pimeydessä automme ja itsemme parkkeeranneet. Kivalta näytti tämäkin pikkukaupunki. Jo hotellihuoneemme ikkunasta olimme nähneet nuo vanhat kivitornit kauniisti valaistuna, mutta aamukävelyllä vasta näimme paremmin maisemaa hallitsevan linnan, Schloss Shöenburgin, silhuetin ja kaupungin ohi hiljakseen virtaavan Reinin.
Loreleyssa, johon torni-kuvan tienviittakin ohjaa (HUOM Isä! Tästä puhuimme) monet alukset ovat murskautuneet karille voimakkaiden virtausten vuoksi ja paikka onkin muinoin innoittanut monia runoilijoita. 1800-luvulta peräisin oleva taru kertoo kauniin seireenin kammanneen siellä hiuksiaan ja houkutelleen laulullaan merimiehiä kuolemaan.
Ainakin mukavan näköisellä jokilaivalla matkailijat olivat päässeet turvallisesti kaupungin rantaan.
Kohtalaisen aikaisin lähdimme jatkamaan matkaa eteenpäin, koska tiesimme että päivä olisi varsinainen ajopäivä.
Heti alkumatkasta ohitimme kauniin Bacharachin kaupungin, jonka rinteillä oli monia upeita historiallisia rakennuksia ja pieniä kivilinnoja. Oli ihana huristella pieniä teitä ja katsella ohi vilistäviä viinirinteitä ja somia pikkukaupunkeja. Kukkaistutukset olivat parhaimmillaan ja kaikki näytti siistiltä ja hoidetulta. Koska matkaa oli kuitenkin melkoisesti, iltapäivän huristelimme sitten moottoriteitä ja maisemat olivat niiden varrella paljon yksitotisempia. Näillä ajomatkoilla on aikaa höpötellä ja välillä vaikka mietiskellä omiaan. Pariin ruuhkaan jouduimme, mutta etupäässä liikenne sujui onneksi sutjakasti.
Illalla seitsemän jälkeen olimme perillä Berchtesgadenissa, Saksan kaakkoisimmassa kulmassa ihanissa Alppi-maisemissa. Vähän pöllämystyneinä, jalat jäykkinä raahauduimme hotelliimme ja ryhdyimme miettimään seuraavaa siirtoa.
Näiden hollannikkaiden seikkailut naapurissa jatkuvat kyllä vielä seuraavissa postauksissa, mutta nyt päästän teidät huilailemaan ja toivottelen oikein ihanaa heinäkuun viimeistä viikonloppua.
Toivottavasti teidän muidenkin lomat ovat sujuneet mukavasti.
Terkut vähän tuulisesta ja epävakaisesta Amsterdamista!
Tot ziens,
Leena
