Windsorin linna, Long live The Queen

Ja viimeisen osan kesän Englannin reissusta päätänkin tässä ihan kuninkaallisesti. Ajelimme East Angliasta kohti Lontoota ja matkalla pysähdyimme lyhyelle vierailulle Windsoriin.

Koko Windsorin linna on valtava kompleksi ja sitä on mahdoton saada yhteen kuvaan. Tässä vain pieni osa.

Windsor Castle on vanhin ja suurin asuttu linna maailmassa. Alunperin linnan perusti Wilhelm Valloittaja 11. vuosisadalla ja linna on sen jälkeen sopeutunut ja muuntunut lähes tuhat vuotta peräkkäisten hallitsijoiden tarpeiden ja mieltymysten mukaan ja ollut tuona aikana 39 hallitsijan kotina. Nykyisin linna on yksi Hänen Majesteettinsa kuningatar Elisabeth II:n virallisista residensseistä. Vaikka kuningatar kuulemma kutsuukin Buckinghamin palatsia kodikseen, hän viettää mahdollisimman usein viikonloppujaan ja lomiaan Windsorin linnassa. Jostakin kuulin, että kuningattaren ollessa paikalla linnan tornissa liehuu lippu merkkinä. Jos kuningatar on poissa, tornissa liehuu yhdistyneiden kansakuntien lippu. Tarinan todenperäisyys jäi tarkistamatta.

Matkamuistomyymälässä oli paljon kuninkaallista esineistöä.

Windsorin linnaan (tai vaihtoehtoisesti Buckinghamin palatsiin) kutsutaan mm. Britanniassa vierailevia valtioiden päämiehiä virallisiin juhlatilaisuuksiin. Siellä on juhlittu jo vuosisatojen ajan myös kuninkaallisia häitä, kastetilaisuuksia ja syntymäpäiviä.

Linnassa asuu yli 160 ihmistä ja siellä työskentelee yli 200 ihmistä: taloudenhoitajia, portieereja, kelloseppä, hoitajia, autonkuljettajia, huonekalujen restauroijia, kuorolaisia, pappeja, poliiseja, sotilaita, lipunhoitajia, vartijoita, vieraiden opastajia, kirjastonhoitajia, intendenttejä, kirjansitojia, konservaattoreita ja arkistonhoitajia muun muassa. Joukko kasvaa erityisesti pääsiäisenä (jonka kuningatar viettää ihan virallisesti linnassa) ja kesäkuussa kun tuomioistuin asettuu linnaan.

Kuninkaallinen postilaatikko

 Sodan aikaiset pommit eivät paljoa vahinkoa linnalle aiheuttaneet, mutta 1992 riehunut tulipalo sitävastoin sai aikaan melkoisen katastrofin. Korjaukset ja restaurointi aloitettiin heti tapahtuman jälkeen ja työ saatiin päätökseen 1997.  Kustannukset olivat huikeat 37 miljoonaa puntaa. Vaikka ylläpitokorjauset eivät rakennuksessa tietenkään koskaan lopu, linna on nyt paremmassa kunnossa kuin 200 vuoteen. 

Kuninkaallinen pihavalo

Linnan sisätiloissa ei saanut kuvata, mutta etenkin The State Apartments oli kyllä aika hengästyttävä. Valtavia saleja ja huoneita oli peräperää ja kaikki yhtä runsaasti ja ylenpalttisesti koristeltuja kattoja ja mattoja myöten, niin että vähempikin määrä pohjoismaiseen minimalistisuuteen ja selkeyteen tottunutta ihan pyörryttää. Valtavan kokoisia kristallikruunuja, silkkitapetteja, kullattuja listoja, arvokkaita maalauksia ja koristeellisa huonekaluja oli juuri niin kuin kuninkaanlinnassa oletetaankin olevan. Huoneita on kuulemma 951, joista 225 makuuhuonetta. Valtion juhlatilaisuudet pidetään St Georges Hallissa, jossa pöytäpaikkoja on 160 vieraalle. 

Oli kyllä kiintoisaa nähdä tuo St Georges Hall ihan livenä, koska se vilahtelee joskus tv:ssä kun kuningatar välkkyvissä jalokivissä ja tiaroissaan emännöi upeita valtiovieraiden juhlaillallisia.

St Georges Chapel on rakennettu 1475-1528

Vaikka tiedän hyvin vähän kuninkaallisista, siis minkään maan, Englannin kuninkaalliset ovat kuitenkin sen verran olleet esillä, että Windsorin linnassa oli kiinnostavaa käväistä, vaikka vierailu jäi vähän pintapuoliseksi ajanpuutteen vuoksi. Jos joku teistä suunnittelee vierailua linnaan, suosittelen ottamaan ilmaisen multimedia-guiden. Niitä oli kivasti saatavilla heti pääsylippukassojen jälkeen ja sen avulla lyhyessäkin ajassa sai jonkinlaisen käsityksen valtavasta linnasta. Jonoja ei heinäkuisena tiistaina ollut.

Kappelin lisäksi erityinen nähtävyys on Queen Marys Dolls house. Nukketalo on rakennettu kuningatar Marylle 1924, eikä sitä suinkaan tarkoitettu lasten leikkeihin. Sen on suunnitellut arkkitehti Sir Edwin Lutyens tarkaksi aristokraattisen Lontoolaisen talon kopioksi. Nukketalossa on juokseva vesi ja sähkö ja siellä on tuhansia 1:12 valmistettuja esineitä, jotka muistuttavat tarkasti alkuperäisiä mallejaan. Valmis talo on ollut esillä Wembleyssä Brittiläisen imperiumin näyttelyssä 1924, missä sen näki yli 1,5 miljoonaa ihmistä. Meiltä tämä nukketalo jäi tällä reissulla näkemättä.

Ostin virallisen Windsorin linnan opaskirjasen, jossa on lohdutukseksi paljon valokuvia linnan sisätiloista (ja linnan historiaakin ihan kiitettävästi). Vähän kyllä kismitti valokuvauskielto, voitte varmasti arvata.

Linnanporttien ulkopuolella puodinpitäjät yrittivät ottaa kaiken hyödyn irti lostosijainnistaan.

Matka Englantiin oli loppumassa ja Heathrown lentokenttä oli jo lähellä. Vielä muutama hermostunut henkäys vuokra-autoa palautettaessa kuitenkin pääsi, koska kentän läheltä oli todella vaikeata löytää bensistä. Tankin piti tietysti olla täynnä palautuksessa. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehdimme lentokentälle loistoajassa, saimme tehtyä kenttäostokset ja lentokin oli vain noin tunnin mittainen.

Toivottavasti viihdyitte mukanani reissussa!
Doei,
Leena

Vastarannan Aldeburgh, aurinkoinen rantakaupnki

Vastarannan Aldeburgh, aurinkoinen rantakaupnki

Fasbourn Hallista teimme yhden aurinkoisen päiväretken meren rannalle. Täältä Hollannista katsoen se on meidän vastarannallamme. Kiva ajatus.

Aldeburghin nimi tulee vanhasta saksista, Alde burh, joka merkitsi vanhaa linnoitusta. Alde-joen suulta onkin löytynyt viitteitä roomalaisesta satamasta. 

Aldeburgh on ollut pitkään tyypillinen suffolkilainen kalastajakylä. Kun hollantilaiset valtasivat villamarkkinat 1600-luvulta lähtien, East Anglian pääasiallinen elinkeino alkoi sitä myöten kärsiä ja koko alueen kehitys hidastui. Vaikka Lontoolainen yläluokka alkoi löytää alueen kesälomapaikkana jo 1800-luvulla, vielä 1900-luvun alkupuolellakaan useassa kylässä ei ollut lainkaan sähköä tai juoksevaa vettä.  

Nykyäänkin kesäasukkaat ovat merkittävä osa alueen väestöstä. Alueella on myös useita kiinnostavia kulttuuri- ja harrastetapahtumia. Kesäisin alueella järjestetään hyvinkin kuuluisat kansainväliset musiikkifestivaalit.

Pastellisävyisiä taloja ja hyvin englantilaista rantatunnelmaa

Kalastus, joka oli 1900-luvun alussa vielä pääasiallinen elinkeino, on nykyisin enemmänkin life-style-tyyppistä toimintaa. Tuoretta kalaa saa kuitenkin ostaa rannan kalastajaveneistä ja Aldeburgh Fish and chip Shop-niminen myymälä tarjoaa ylistettyjä fish and chip-annoksiaan liikkeissään, joiden edustalla ainakin lounasaikaan oli uskomattoman pitkät jonot. Kala ja perunat ovat täällä kuulemma parasta ikinä.

Vaikka olemme yleensä ihan innokkaita maistelemaan paikallisia makuja, meidän teki kuitenkin tällä kertaa mieli jotakin muuta. Onnistuimme siis skippaamaan nämä herkut ja istahdimme hyvin ilmastoituun raikkaaseen ravintolaan syömään paikallista lobsteria ja siemaisemaan sen kyytipojaksi lasilliset kylmää valkoviiniä. 

Valitsimme umpimähkään pääkadun varresta Regatta-nimisen ravintolan. Hyvä valinta!

Koska päivä oli merituulesta huolimatta älyttömän kuuma, pieni vilvoittelu tuli todella tarpeeseen. Jälkkäriksi vielä pistaasijätskitötterö rannalla ja elo tuntui taas ihan leppoisalta.

Muitakin vilvoittelijoita

Tämän postauksen päätän näihin merellisiin tunnelmiin. Seuraavana päivänä suuntasimmekin sitten Windsorin linnaan, josta muutama sananen myöhemmin.

Siihen asti Doei!
Leena

East Anglia, Fasbourn Hall

East Anglia,  Fasbourn Hall

Kuten taannoin kerroin, vuokrasimme auton ja lähdimme pois Cambridgen vilinästä. Jatkoimme matkaa East Angliaan eli Brexitin sydänmaille.

Pakko sanoa, että olen älyttömän ylpeä Kn aivojen joustavuudesta. Hän kurvaili suvereenisti vasenta kaistaa eikä riitä, että kaista on vasen, vaan tietysti myös auton vaihdekeppi on vasemman käden hoideltavana ja kaikki muukin ikäänkuin päinvastoin. Minua aluksi jännitti, mutta vähitellen rentouduin kun huomasin, että homma toimii näinkin. Pisteet kuskille!

Olimme varanneet B&B-majoituksen Suffolkin maakunnasta Buxhallista, ihan maaseudulta. Vietimme reissussa myös hääpäiväämme, joten päätimme satsata majapaikan viihtyisyyteen ihan kunnolla. Ja kyllä kannatti. 

Ainoa Fasbournin haittapuoli (vai hyvä?) on sen syrjäisyys. Buxhall on aivan maaseutua. Sinne ei ehkä yhden yön majapaikkaa tarvitsevat juuri eksy ja siellä pitää kyllä olla auto käytössä. Tässä majapaikassa tarjoillaan vain aamupala, joten sieltä on lähdettävä muualle ruokailemaan. Onneksi lähimmät ruokaa tarjoavat pubit ovat 5-10 minuutin automatkan päässä.  

Talon edustalla komeili kaunis keskiaikainen silta.

Etuovelle sai kävellä laventelikäytävää.

Fasbourn Hall on rakennettu 1400-luvulla ja sitä on myöhemmin laajennettu ja restauroitu vanhaa säilyttäen ja vaalien. Talossa on vieraiden käytössä kolme ylellistä makuuhuonetta, tyylikäs tilava halli sekä aamiaishuone. 

Tuloilta oli hieman vilpoisa, ja isäntäpari oli sytyttänyt hallin takkaan tulen ja saimme nautiskella kupilliset englantilaista teetä takkatulen loisteessa. Ei hassumpaa.

Talon valoisa sali (drawing room) hallin päädyssä.

Hallista noustiin portaikkoa pitkin vierashuoneisiin.

Talon isäntäpariskunta, Clive ja Nicky, huolehtivat vieraistaan lämpimän ystävällisesti, mutta osasivat myös antaa vieraiden olla sopivasti rauhassa. Clive muuten valmisti aivan älyttömän maistuvan aamiaisen ja vaikka en ole munakokkelin ystävä, sekin oli täällä tavattoman hyvää. Pihamaalla käyskenteli talon omia kanoja ja keittiöpuutarhan kasvihuoneessa kasvoi biologisesti viljeltyjä kirsikkatomaatteja.

Aamiaishuone kylpi auringossa. Muuten kuva ei tee oikeutta todella kauniille huoneelle.

Aamupalalla tapasimme kahden muun vierashuoneen asukkaita. He olivat englantilaisia ja heidän kanssaan oli kiinnostavaa keskustella vaikkapa juuri Brexitistä. East Anglian alueella äänestettiin vahvasti EUsta eroamisen puolesta. Vieraat ja isäntäväkikin olivat sitä mieltä, että englantilaiset eivät loppupeleissä ymmärtäneet mistä oikein äänestivät halutessaan eroa EUsta. Laajoille joukoille tärkein asia näytti äänestyksessä olevan siirtolaiskysymys. Heidän mielestään siirtolaisia oli yksinkertaisesti liikaa. No, vilahti puheissa myöskin huoli siitä, että osa varsinkin vanhemmasta väestöstä unelmoi Englannin vanhoista suuruuden päivistä ja niitä haikaillaan takaisin. Se kyllä kuulosti aika pelottavalta sanoisin. Muina aikoina emme noihin  toisiin vieraisiin sitten törmänneetkään.

Makuuhuoneemme

Huoneessamme oli Nespressokone. Aah, mikä pelastus! Aamupalalla tee oli parempaa kuin paikallinen kahvi.

Huoneessa oli luettavaa, jos uni ei ota tullakseen. Aamulla joku vieraista kysäisi, oliko meidän huoneessamme kummitellut. Mitähän kirjoja heille oikein  oli ollut varattuna? Liian jännittäviä?

Talon pihassa oli viehättävä puutarha, vanhoja muurin jäänteitä, keskiaikainen silta ja isoja valkoisia ankkoja uiskentelemassa sillan alla. Kaikki tämä sopi tismalleen mielikuviini englantilaisesta maaseudusta. No, ehkä vähän kliseetä, mutta silti totta. 

Näkymä on kuvattu huoneemme ikkunan läpi. Siksi heijastukset. Vai oliko tuo se kummitus?

Teimme ihania pitkiä kävelylenkkejä maaseutuympäristössä ja nautimme kauniista peltomaisemista ja talojen peri englantilaisesta arkkitehtuurista. Tunnelma oli kummallisen kiireetöntä ja välillä melkein pysähtynyttä.

Vanhaa roomalaisten aikoinaan rakentamaa tietä

Kävelyretkellä käännyimme paluumatkalle vanhan kirkon ja hautausmaan kohdalla.

Joidenkin talojen katot olivat todella kauniita. Tämä talo oli maalattu kuuluisalla Suffolkin pinkillä.

 Ikkunasta näkyi täysikuu utupilven takaa. Huomaatko valkoiset ankat?

Teimme Fasbournista autoretken myös itärannikolle. Olin jo etukäteen toivonut pääseväni rannalle Pohjanmeren toiselle puolelle. Siis vastapäätä näitä meidän nykyisiä Hollannin kotirantojamme.

Siitä reissusta kerron sitten toisessa postauksessa.
Nyt kuitenkin Doei!
Kesäistä viikonloppua ja kivoja päiviä kaikille!!

Leena