Rotinat ja poropeukalon mutakakku

Viikonloppuna osallistuimme onnelliseen tapahtumaan, jossa käväisimme katsastamassa suvun uusinta jäsentä: vain muutaman päivän ikäistä vauvaa. Ja vauvataloonhan on (ainakin karjalaisen perinteen mukaan) vietävä rotinoita. Olen huomannut, että tuo rotina-sana ei suinkaan ole kaikille tuttu, vaikka minulle tietämys on tainnut aikoinaan siirtyä jo äidinmaidossa; Äitini suku kun tulee karjalasta. Muistan kuinka Kerttu-mummoni aina tohotti rotina-rinkeleiden kanssa, kun sukuun saatiin uusi tulokas. 

Rotina on siis ruokatuominen vauvaperheeseen.

Varmasti muuallakin on samaan tapaan viety ruokatuomisia, vaikka rotinat-nimitystä ei olekaan ehkä käytetty. Alun alkaen oli kai tapana viedä vauvaperheeseen ruokaa, koska synnyttänyt äiti tarvitsi vahvistavaa ja ravitsevaa sapuskaa. Samalla haluttiin olla myös avuksi, jotta uuden äidin ei tarvitsisi kökkiä lieden ääressä, vaan hän voisi vähän pidempään keskittyä pienokaiseensa. Viemisinä saattoi olla kimpale kypsää lihaa, kananmunia, juustoa,  leipää tai muuta vahvaa ruokaa. Varsinkin sotien jälkeen tuomiset ovat kuitenkin tainneet olla enemmän sellaista kahvipöytäsorttia, jota on helppo nostella pöytään, kun uteliaita ja innokkaita vieraita saapuu huusholliin vauvaa ihastelemaan.

Perinne ei ehkä ole enää ihan yhtä tärkeä kuin ammoin, koska nykyisin usein onneksi myös perheen isä osaa hääriä lieden ääressä tai vähintäänkin kipaista Alepaan nappaamaan jotain känttyä tai jätskipaketin pakastealtaasta.

Minusta tuo perinne on kuitenkin kiva. Luulen myös, että moni nykyajan nuori perhe olisi ihan mielissään, jos tuomisina kakkuherkkujen lisäksi olisi muutakin pakastimen täytettä. Uusilla vanhemmilla on usein jonkin aikaa vuorokausirytmi sekaisin, unet vähissä ja muutenkin elämä vähän sumuista uuden tulokkaan vuoksi. Silloin voisi olla helpottavaa välillä  kaivaa pakastimesta vaikka anopin tekemää makaronilaatikkoa tai pussillinen sämpylöitä aamukahvipöytään.

Viime sunnuntaina pakkasimme siis mukaan ison kakkulaatikollisen leipomon karjalanpiirakoita, teimme valmiiksi kipollisen munavoita ja minä paistoin pikaisesti äidiltäni saadun ohjeen mukaisen mutakakun. Jos en ihan väärin muista, äiti oli tainnut napata reseptin jostain vanhasta Eeva-lehdestä (?). Alkuperäinen nimi taisi olla vain Helppo mutakakku. Kiitos vaan äiti, tätä onkin tehty jo aika monta kertaa myös ihan omaan kahvipöytään.

Laitan ohjeen tähän muistiin, jospa on joku muukin helpon ja nopean ohjeen tarvitsija täällä. Menet sitten rotinoille tai vain muuten tekee mieli jotakin nopeata tosi herkkua ilman vispaamisia, vatkaamisia tai muita kommervenkkejä, sen kuin vain sekoitat ja paistat! Helppoudesta johtuu myös itse antamani nimi: Poropeukalon mutakakku.

Poropeukalon mutakakku

150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

1. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle.

2. Sulata rasva miedolla lämmöllä kattilassa tai mikrossa. Ota kattila liedeltä. Sekoita sokeri rasvan joukkoon. Lisää munat.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Sekoita sen verran, että taikina on tasaista.

4. Levitä taikina vuokaan. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 15 - 20 minuuttia. Jätä kakku hieman taikinamaiseksi.

Jos käytän pientä irtopohjavuokaa (halkaisija 16,6 cm), ohjeen taikinamäärä on sopiva, mutta jos käytän isompaa vuokaani (halkaisija 24 cm), teen puolitoistakertaisen annoksen taikinaa.

Ihmeempiä leipurin taitoja ei tosiaankaan tarvita. Oikeastaan ainoa virhe, jonka tuossa voi tehdä, on pitää kakkua liian kauan uusissa, jolloin keskikohdan ihana tahmeus jää puuttumaan.

Tarjoa haalea kakku esim. lohkottujen mansikoiden ja vaniljajäätelön kanssa. 

Valmis kakku jäi eilen kuvaamatta, mutta marjat ja jäätelö kaunistivat lopputuloksen kahvipöytäkelpoiseksi. Ja sitäpaitsi,  kakku on ihan älyttömän hyvää ja siitä riittää kerralla aika pienikin siivu, koska se on täyttä tavaraa ;-). Ainakin meillä kaikki ovat tuosta kovasti tykänneet ja siltä näytti myös eilisillä rotinoilla.

Ihana aurinkoinen viikonloppu on takana ja edessä monin tavoin kiva, mutta samalla melko kiireinen viikko. Saapa nähdä, miten pitkään näitä helteitä riittää.

Iloa ja lämpöä sinunkin viikkoosi!
Leena 

Pölyinen keväinen Suomi

Kun ajattelin Suomi-matkaamme, etukäteen ajatuksissani pyöri mielikuvia sinisestä taivaasta, muutamista lumilämpäreistä siellä täällä, vielä jäässä olevasta merestä ja kirkuviusta lokeista, kovasta kirkkaasta valosta ja rapsakan raikkaasta ilmasta. 

Kaikkea tuota saimme kyllä, mutta myös keuhkot täyteen katupölyä! En muistanut lainkaan sitä kaupunkikaduilla asfaltin päällä pyörivää kamalaa hiekoitushiekkaa, joka rahisee kaikkien hampaissa. Ja vielä pahempaa tietysti oli se hienojakoinen pölypuuteri, joka kutitti silmiä ja kulkeutui viimeisimpäänkin keuhkorakkulan sopukkaan yskittäen ikävästi. Kun saimme lisäksi vielä muunkinlaista tehokasta pölyaltistusta reissumme aikana, nenän limakalvot ovat kyllä nyt ihan sököinä. 

Mutta muuten! Ihana reissu!

Aurajoesta lähti jäät!

K:lla oli viikon kestävä työjuttu ja hotellimajoitus Helsingissä, mutta minä reissasin pitkin ja poikin muuallakin. Jo perinteeksi muotoutuneen tavan mukaan aloitin Turussa tutulla ikkunanpesu-projektilla. Nyt tein homman nuorimmaisemme kotona ehkä vähän turhan aikaisin, koska katupölyä leijui vielä ilmassa sakeanaan. Iltaisin auringonvalossa kaikki näytti ihan seepiavalokuvalta tai Pekingin saastesumun läpi katsotulta maisemalta. Ensimmäinen sade raidoittaa vielä ikkunalasit varmasti kamaliksi, mutta halusin tehdä homman, koska tiedän sen ilahduttavan poikaani kovasti. 

Turussa kävin katsomassa myös Taidemuseon Rut Bryk-näyttelyn ja ilahduin näkemästäni kovasti. En ole seurannut keramiikkataidetta juuri lainkaan ja tämä upea taiteilija oli jotenkin jäänyt minulla ihan kokonaan huomaamatta. Puolisonsa Tapio Wirkkalan toki tiedän, mutta ihan harmitti, että olin sivuuttanut tämän lahjakkaan Rutin kokonaan. Nyt onneksi älysin korjata tilanteen. Rut Bryk (1916-1999) on ollut suomalaisen modernin keramiikkataiteen uudistaja ja hänen teoksilleen sanotaan olevan ominaista vahva tunnelma, intensiivinen herkkyys ja yksityiskohtien runsaus. 

Tykkäsin suurimmasta osasta Taikalaatikko-nimisen näyttelyn teoksista. Vielä suurempana näyttely oli kuulemma ollut Espoon Emmassa muistaakseni joskus vuonna 2016. 

Yhdessä nuorimmaisen kanssa ajelimme myös mummolaan Pirkanmaalle ja totesin mielessäni taas kerran, kuinka mainio paikka auto on. Kun pienestä tilasta ei voi liueta muuhun olevinaan tärkeämpään hommaan, tulee juteltua hyvin perusteellisesti ja aika syvällisiäkin juttuja. Minulle nuo kahdenkeskiset juttutuokiot poikani kanssa ovat tosi arvokkaita. Etenkin kun nykyisin tapaamme livenä kovin harvoin.

Kun palasin Helsinkiin, yövyin pari yötä Kn kokoushotellissa Hesperianpuiston laitamilla ja halusin katupölystä huolimatta kierrellä kaupunkia ja entistä lenkkimaastoani Töölönlahtea ympäri useampaankin kertaan. Aurinko paistoi, lokit kirkuivat ja merenlahti oli vielä enimmäkseen jäässä. Todella aito kevättunnelma! 

Jossakin välissä ehdin käväistä myös sekä Ateneumissa että Kiasmassa, joten myös Helsingin kylttyyri-annos tuli hoideltua. Olisihan se ollut noloa, jos Turku olisi yksin joutunut huolehtimaan tuosta sivistyspuolesta. Hullut Päivät sen sijaan jätin molemmissa kaupungeissa väliin, vaikka keltaisista muovikasseista päättelin, että meno oli kuumimmillaan kummassakin paikassa.

Ateneumin aulassa

Lemminkäisen äidin koskettava katse

Grayson Perryn taidetta

Perryn kuvakudoksessa taitaa hymyillä tuttu Lady. Tunnistatko?

Reissun tuhdeimman pölyaltistuksen saimme varmasti niinä muutamana päivänä kun kävimme siivoilemassa, pakkailemassa ja purkamassa tavaroita ja huonekaluja appivanhempieni muuttaessa putkiremontin vuoksi väliaikaiseen asuntoon. Aivan mieletön ponnistus iäkkäille ihmisille! Jos on asunut kuutisenkymmentä vuotta samassa paikassa, on varmasti aika kamalaa joutua yhtäkkiä opettelemaan uudet seinät, kodinkoneet, kulmakunnat ja reitit. Putkiremppa kestää ainakin kolme kuukautta ja sen ajan heidän oma vanha kotinsa on siis paketissa. Surettaa hirmuisesti katsella tuota koitosta, mutta mitään asialle ei mahda. Toivotaan, että kaikki sujuu mahdollisimman miellyttävästi. Jos jotain hyvää tuossa tohinassa näen, niin sen, että myös vanhin ja keskimmäinen nuoristamme oli mukanamme pakkailemassa ja muutenkin auttamassa isovanhempiaan.  

Tällä Suomi-lomalla ehdimme siis viettää aikaa vanhempiemme ja  lastemme kanssa, saunoa, syödä tuttuja herkkuja ja ihmetellä kevään etenemistä. Ehdimme myös käväistä omassa Suomi-kodissamme tapaamassa vuokralaisia ja kertomassa heille, että ensi kevättä vietämme todennäköisesti jo ihka omassa kodissamme.

Suunnittelemme siis paluuta takaisin Suomeen!

Kun palasimme eilen maanantai-iltana Amsterdamiin, jo lentokentällä totesimme, että varsinainen High Season oli alkanut. Tulppaani-turisteja oli järkyttävän paljon ja kentän taksijonossa seisoimme lähes puoli tuntia mutkitellen metalliaidoilla ohjatussa siksakjonossa. Huhhuhhuh. Sellaista on huhtikuu täällä.

Ihania aurinkoisia päiviä ja lempeitä tuulia kaikille!

Tot ziens,

Leena