torstai 6. syyskuuta 2018

Muiden Pampus ja vohvelit


Tätä kirjoitellessa on jo muutaman tunnin ihan yhtäjaksoisesti satanut ja ukkostanut. Aikamoista. Ehkä nyt sitten tulee kerralla muutaman viikon sateet. Saapa nähdä. Vaan mikäs tässä. Jotenkin olen henkisesti asettunut jo vähän syksy-moodiin ja kuten kerroin, valkoiset farkutkin jo hyllytin kaapin perälle. Tosin niitä olisi kyllä voinut mainiosti käyttää vielä viikonloppuna, sillä sää oli kaunis ja helteinen. Vastustin kuitenkin kiusausta, enkä ole kaivanut niitä uudelleen esille. Toistaiseksi.




Viikonloppuna teimme aurinkoisesta säästä hullaantuneina hauskan retken Amsterdamin ulkopuolelle historiallisiin maisemiin Muidenin kaupunkiin ja Pampus-saarelle. Hyppäsimme lauantai-aamuna  Zuidin asemalta junaan ja sieltä puksuttelimme noin parinkymmenen minuutin matkan Amsterdamista kaakkoon. Parin kilometrin loppumatkan fillaroimme vielä Muidenin satamaan, jätimme pyörät telineisiin ja loikkasimme pieneen laivaan, joka kuljetti muitakin kesäasuisia ihmisiä Pampuksen saarelle. 



Saari on rakennettu (luit aivan oikein; r-a-k-e-n-n-e-t-t-u!) 1887-1897 suojelemaan Amsterdamia ja kuuluu yhtenä osana historialliseen puolustuslinjaan. Saari on siis ihmisen tekemä, ei luonnonsaari. Se on reilut 200m pitkä ja 170m leveä rakennelma, eli siis ihan kunnollisen kokoinen läntti.



Asia ei täällä ole kummoinenkaan, sillä todella suuren osan maa-alueistaan alankomaalaiset ovat itse vähitellen kuivattaneet käyttöönsä. Siinä sitä onkin vanhoilla tuulimyllyillä ollut hommaa, kun ovat pumpanneet vettä paikasta toiseen!! Täällä onkin sanonta, jonka mukaan Jumala loi muun maailman, mutta  hollantilaiset loivat itse Hollannin. 



Pampuksen saarelle on siis aikoinaan rakennettu 200 sotilaan varuskunta, mutta sellaisen vahvuuden varuskunta saavutti vain ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Tositoimiin Pampuksella ei silti (hienoista tykeistä huolimatta) jouduttu koskaan ja 1932 saari menettikin lopullisesti asemansa puolustuksessa, kun suuri pato sulki IJsselmeerin sisämereksi ja sitä myötä puolustustarvekin  siirtyi muualle. 







Joskus 1960-luvulla opiskelijat valtasivat linnoituksen osia omiin bileisiinsä ja tuolta ajalta on yhä näkyvissä seiniin maalattuja sloganeita ja muita kuvia. Vähitellen paikat rapistuivat todella huonoon kuntoon ja myöhemmin joukko vapaaehtoisia päätti tehdä asialle jotain ennen kuin on ihan liian myöhäistä. Valtio myi alueen pois ja hyväntekeväisyysvaroilla linnoituksia kunnostettiin. Vuonna 2011 Pampuksen historiallinen puolustuslinjan osa avattiin  yleisölle kansallisen vierailukeskuksen muodossa. Nyt saarelle pääsee kesäaikaan lautalla joko Muidenista tai Amsterdamista  ja tietysti sinne voi matkata myös omalla veneellä. Saarella on vanhojen rakennelmien lisäksi kiva kahvila-ravintola ja matkamuistomyymälä. Paikka näytti olevan etenkin perheiden ja pariskuntien suosiossa.








Betonirakennelmien seinissä, käytävissä, tunneleissa ja muissakin aukoissa oleili jäätävä määrä kaikenkokoisia hämähäkkejä, näköalat kesäisenä päivänä olivat tavattoman kauniit ja kahvilan tarjoomukset hyviä, mutta eniten nautin kuitenkin kolmen kilometrin mittaisesta laivamatkasta. Siinä se.




Mutta, mutta. Muidenissa on muutakin nähtävää. Aivan pienvenesataman vieressä pönöttää Muiderslot, keskiaikainen jämäkän näköinen linna 1200-luvulta. Linnaa ympäröi oikea vallihauta ja sisäänpääsyä vartioi nostosilta. 




Vaikka Muidenin linna eroaa Saksan viinirinteiden romanttisista satulinnoista, seisoessaan jämäkästi matalalla tasaisella maalla, sen olemuksessa on jotain kovin sympaattista ja vakaata. Sen voi kuvitella enemmänkin haarniskoita kantavien urheiden ritareiden tukikohdaksi kuin ihanien ja hauraiden linnanneitojen unelmointiin sopivana paikkana. Tosin yksi unelmoiva kyyhkypari tornikierroksellamme kuitenkin kuherteli.



Linnan sisällä oli lapsille muutamia kivoja toiminnallisia juttuja ja pakko myöntää, että joidenkin sellaisten kohdalla myös tällainen enemmänkin isoäiti-ikäinen vähän villiintyi hassuttelemaan. Huvittuneena seurasimme myös kahvilan terassilla, kuinka nuoret äidit innostuivat lainailemaan ja sovittelemaan lapsille ostamiaan ritarin kypäröitä ja ottamaan itsestään ja toisistaan valokuvia niin pitkään ja perusteellisesti, että lopulta lapset pillahtivat itkuun ja vaativat jo lelujaan takaisin.



Linnan puutarha oli myös todella ihana. Kuten 1600-luvullakin, myös nykyisin linnan puutarhan satoa käytetään samaan tapaan. Hiekkaäytävä jakaa alueen vihannespuutarhaksi, josta löytyy myös menneiden aikojen kasviksia ja toisaalta yrttipuutarhaksi, jossa kasvatetaan yrttejä mausteiksi, koristeiksi ja lääkinnällisiin tarkoituksiin. Kerrassaan viehättävä paikka! Linnan takana on iso kaunis luumutarha. Puutarhoja ylläpitävät vapaaehtoiset alan harrastajat.






Linnan ympäristössä katselimme vielä pitkään niii-in hollantilaista maalaismaisemaa. Lehmiä, lampaita, vihreitä laitumia, vettä ja purjeveneitä. Tiedän, että tuota kaikkea tulen vielä joskus kaipaamaan. Neljässä vuodessa jotkin asiat vain ehtivät syöpyä verkkokalvoille.







Linnaan mennessä bongasimme muuten tällaisen merkin. Kehitys kai kehittyy ja uusia merkkejäkin tarvitaan. Oletteko te törmänneet uusiin merkkeihin?




Aloitin postaukseni jo keskiviikkona, mutta jouduin keskeyttämään kirjoitteluni silloin ja nyt eletäänkin jo torstaita. Loppuviikko siis häämöttää taas mielessä. K on ollut muutaman päivän Köpiksessä ja nyt on jo kiva odotella häntäkin kotimaisemiin viikonlopun viettoon.

Laitan tähän sillisalaattini loppuun vielä kuvan viime viikonlopun ihanista vohveleista ja linkin vanhaan ohjeeseeni klik Nyt käytin kaurahiutaleiden lisäksi täysjyvävehnäjauhoja ja se se vasta olikin hyvä idea. Päälle mustikoita, jätskiä ja loraus vaahterasiirappia. Maku oli todella täyteläinen!




Mukavaa loppuviikkoa Teille Ihanat!
Tot ziens,
Leena