Noviisin kevät täynnä jännitystä

Heipparallaa pitkästä aikaa! Toukokuu on alkamassa enkä yhtään ymmärrä, mihin kaikki aika on hurahtanut. Ehkä se on mennyt asettumiseen ja rutiinien järjestämiseen täällä meille uudessa kodissa. 

Ensimmäinen kuukausi on lammikon reunalla eletty ja päivät ovat (siis normaalin arjen lisäksi) sisältäneet muuttoon liittyvää raakaa raadantaa, iloa ja enimmäkseen ihan mukavia yllätyksiä. Vanhat kalusteet ovat löytäneet paikkansa ja jotain uuttakin intouduimme hankkimaan, mutta enimmäkseen mennään entisillä hyväksi havaituilla ja tutuilla tavaroilla. Vain seinät ovat meille täysin uudet. Yläkertaan telkkarin katsomiseen tarkoitettua löhösohvaa ja paria olkkarin lamppua vielä odotellaan saapuvaksi. Niin ja lisää pihakalusteita... Ai niin, ja sitten muutama elfa- tai muu hylly  tarvitaan varastoon, jotta saamme vihoviimeisten parin pahvilaatikon sisällön purettua, mutta SITTEN alkaa olla paikat aika hyvässä järjestyksessä.

Muutto kaikkineen sujui onneksi ilman kummempia kommelluksia. Vaikka kyllä se vaan aika rutistus on. Joka kerta. Alkuun "tuhraantui" monta päivää (itse asiassa melkein viikko) siihen, että ennen varsinaista muuttoa uuden kodin parketit hiottiin ja lakattiin. Tai siis ihan ammattilainen työn tietysti teki. Koska lakkauksen kuivuminenkin otti aikansa, varsinainen muuttoaikataulu tuli aika tiukaksi. Mutta kyllä kannatti! Nyt lattiat ovat kuin uudet.  

Vähän sitten vielä jännitin, muistavatko muuttomiehet edes hitusen varoa uutta lakkapintaa tavaroita sisään raahatessaan. Suurempia vahinkoja ei syntynyt, mutta suurin ansio lienee sillä, että muuttoa edeltäneenä iltana haimme monta rullaa muovitettua pehmikekangasta ja levittelimme sitä kriittisimmille reiteille. Olen tyytyväinen, että pidin pääni ja suojaus tehtiin kunnolla.  K nimittäin oli sitä mieltä, että muuttomiehet kyllä osaavat olla tarkkana ja tarpeen tullen vaikka vähän kiertää, jos suojaus ei yllä kaikkialle. Joo. Ne kiertämiset kyllä nähtiin! Ja ymmärrän siinä täysin laatikoiden kantajia. Eihän siitä mitään tulisi, jos koko ajan täytyisi ihmetellä kulkureittejä ja kulkea jostain pidemmän kautta. Kyllä siinä mennään suoraan ja lyhintä reittiä. Mutta siis, kun lattiat olivat pehmusteiden alla hyvässä suojassa, hermot säästyivät kaikilta.

Koska sisällä alkaa olla tavarat paikoillaan, nyt voi jo viettää enemmän aikaa myös ulkona ihan hyvällä omallatunnolla. Vaikka piha ei ole suuren suuri, paljon ihmetystä ja jännitystäkin sen tiimoilla olen jo saanut tuta. Oli ihan järisyttävää seurata, mitä kaikkea kummaa lumen alta paljastuu. Joka päivä tein pihassa kierroksen ja yritin tihrustaa jokaista pientäkin kortta tai vihreän pilkahdusta, mikä lumen sulaessa tuli näkyviin. Ja sittemmin olen kierrellyt katsomassa, mitä kaikkea mullan seasta pinnistää päivänvaloon. 

En muutenkaan ole mikään hortonomi, mutta niin pitkään olen ollut ihan umpikaupunkilainen, että nyt ihmetystä riittää. Olemme toki kauan sitten kyllä asuneet jokusia vuosia myös omakotitalossa, mutta elämä oli silloin niin kiireistä ja väsyttävää, että pihatyöt olivat lähinnä se pakollinen homma, joka hoidettiin lyhyimmän kaavan mukaan ja mentiin sieltä, missä aita oli matalin. Vaikka pihakasvimme silloinkin olivat helppohoitoisia ja enimmäkseen puita tai pensaita, mieleen jäivät varsinkin ne pulskat kammottavat etanat, jotka rouskuttivat kuunliljoissa niin, että tuo rouske tuli uniinikin. No, nyt noista ajoista on näemmä riittävän kauan, niin että jaksan taas innostua kaikesta vihreästä ja vehreästä ja käsien multaan upottaminenkin tuntuu ihanalta ja oikealta. Saapa muuten nähdä, onko täällä uudessa pihassa paljon niitä inhoamiani nilviäisiä. Jokusen kotilon olen kyllä jo harmikseni onnistunut täältäkin löytämään. Mutta uniin eivät sentään ole vielä kömpineet.

Sen sijaan pienen stressin kehittelin hortensioista. Tai tarkemmin sanottuna niiden leikkaamisesta. Tunnistin kyllä talventörröttäjien perusteella, että juuri hortensioista on kyse. Mutta sitten: mikä niistä on pallo-, syys-, tai jalohortensia? Ja mitäs eroa niiden leikkaamisella olikaan? Pitäisikö koko kasvi ns. leikata alas? Vai vähän vain siistiä? Vai mitä ihmettä? Apua! No, ratkaisin asian jotenkin. Katsotaan sitten kesemmällä, teinkö oikein. Vai juuri niin väärin kuin vain voi. Klumps. Onneksi piha on oma ja mokat samoin. Hortensioiden kohdalla jännittää lähinnä siksi, että tykkään niistä kovasti ja toivoisin saavani nauttia upeasta kukinnasta jo nyt ensimmäisenä kesänä.

Ensimmäiset krookuksen nuput menivät pupujussien suuhun, samoin etupihan muutkin sipulikukat ovat näyttäneet maistuvan pitkäkorville. Vielä tänäkin aamuna säikäytin yhden koiran kokoisen rusakon haistelemasta jouluruusun juuri puhjenneita kukkia. Pupu loikki pois niin syyllisen näköisenä, että muutama kukkanen oli takuulla ehtinyt jo suuhunkin asti.

Takapihalla meillä on pikkuinen lammikko. Nyt olen oppinut, että puutarhassa sellaista kutsutaan kuulemma vesiaiheeksi. No juu, siihen voi hyvässä lykyssä ilmestyä muutamia rentukoita ja lumpeitakin, jos hyvin käy. Vähän kyllä jänskättää. Siis että kuinka osaamme sitä lätäkköä hoidella, jotta siitä olisi iloa, eikä tarvitsisi keskittyä johonkin ihme levän tai muun sellaisen riesan kanssa tumpuloimiseen.

Eli että tällaisissa tunnelmissa täällä Kanavalla nyt elellään.  Siis lammikon reunalla. Vaaka on yhä selvästi kallistuneena ilon ja onnen puolelle ja olemme todella tyytyväisiä, että uskalsimme tehdä ison päätöksen ja lähteä kaupungin keskustasta väljemmille vesille. Aika sitten näyttää, mitkä ovat ajatukset alkuinnostuksen jälkeen. Nyt on mieli luottavainen.

Kirjoittelin näitä kuulumisia vappu-aattona iltapäivällä. Toivottavasti teillä kaikilla muillakin on rento ja aurinkoinen vappu. Vähän vilakkaa, mutta kaunista. Sellaista keväistä.

Voikaa hyvin!

Leena