Kuulumisia Osa 3. Hanko ja Tammisaaren rauhan kautta vielä Dagmarin lähteelle

Heippati taas! Matka jatkuu, kuten otsikosta näkyy, ensin Hangon kautta Tammisaareen. Teemana molemmissa paikoissa ovat meren läheisyys sekä vanhat puutalot. 

Hanko

Hangossa itselleni tärkeitä paikkoja ovat Tulliniemen rannat ja Casino rantoineen. Aluksi kiertelimme Tulliniemen kallioilla ja vähän matkaa kävelimme myös polkua, joka on Manner-Suomen eteläisin luontopolku ja kulkee lopulta Suomen eteläkärkeen saakka. Polku kulkee luonnonsuojelualueella ja on 6,7 km pitkä. Emme malttaneet kävellä tällä kertaa koko tuota matkaa, koska reissuun oli käytettävissä vain rajallisesti aikaa.  Sitä paitsi nyt oltiin enemmänkin kaupunkikierroksilla ja varusteet sen mukaiset. 

Merikaalia

Sää oli aurinkoinen ja lämmin ja minä olisin halunnut pistäytyä nauttimaan "virvokkeita" Kasinon ihastuttavassa ravintolassa, mutta paikalla olikin vierailupäivänä melkoinen hulina ja jokin Bridge-turnaus meneillään, joten tyydyimme vain käyskentelemään ulkona ja hengittelemään ilmapiiriä. Toki ravintolaan piti silti päästä kurkkaamaan. Ja onneksi tunnelma oli ennallaan! 

Hangon Casino kaikessa komeudessaan

Muutenkin kaikki näytti olevan niin kuin muistinkin: Wanhat pensionaatit Appelgrenintiellä huokuivat eleganssiaan ja jono jäätelökioskille oli tietysti kilometrin mittainen.

Villa Angleterre

Hanko on kiva kesäkaupunki monien muidenkin mielestä, joten seuraavan kerran saattaisin haluta sinne vähän myöhemmin syksyllä. Uskon, että kaupungin charmi toimisi silloinkin.

Tammisaari

Tammisaaressa olemme tänä kesänä käyneet parikin kertaa. Näin loppukesän sunnuntai-iltapäivinä siellä on aivan häkellyttävän hiljaista. Pieni kaupunki uinuu niin ihanan rauhoittavasti, että en meinaa saada siitä kyllikseni. Olen näinä matkustamisen välivuosina ymmärtänyt oikeasti kaipuuni väljyyteen ja hiljaisuuteen. Siihen, että saa rauhassa katsoa ja ihmetellä. Jonottamatta, vuoroaan odottamatta tai kiirehtimättä eteenpäin ja pois edestä niin että muutkin voivat nähdä. Tai ehkä tuo tarpeeni omatahtisuuteen ja jonkin äärelle pysähtymiseen on aina ollut läsnä, mutta vuosikausia se oli monissa tilanteissa silkkaa ylellisyyttä tai ihan mahdotonta. Nyt kun on saanut ajoittain nauttia tilasta ja rauhasta, taidan tästedes mahdollisimman usein valita kohteeni juuri noilla perusteilla. Ainakin täällä Suomessa se on vielä mahdollista.

Tammisaaressa mielestäni hienointa on ihastella vanhaa puurakentamista merellisessä maisemassa. Vietimme ihanan sunnuntai-iltapäivän kävellen, katsellen ja kuvaillen Tammisaaren vanhan kaupungin pieniä katuja ja kortteleita. Ikkunoiden juorupeilit, taidokkaat pihaportit ja puitteiden ja nurkkalautojen koristeet pakottavat tutkiskeluun ja aikaa kuluu. Välillä lepuutimme nilkkojamme Schjerfbeck-kahvilassa Raatihuoneen torilla. Sieltä saa muuten mahtavaa Siuntiolaista Sundbyn jäätelöä. Tämä lähijäätelö on vieläpä laktoositonta ja lisäaineetonta! Nyt maistelimme raparperia (jossa maistui vienosti myös kaneli) sekä punaista karviaista. Olipa herkut!  

Kahvila on omistettu Helene Schjerfbeckille, joka muutti Tammisaareen pysyvästi vuonna 1925, vaikka oli jo aiemminkin oleskellut kaupungissa. Hänen varsinainen kotitalonsa on  purettu, mutta Saunakadulla on yhä keltainen talo, jossa hän on kuulemma myös asustellut.

Toinen kiva kahvila sijaitsee juuri Saunakadulla. Samassa pihapiirissä oli kuitenkin avoinna mainio kirpputori ja ehkäpä siksi kahvila oli todella täynnä. Siellä olisi saanut istuskella omenapuun alla vilvoittelemassa, mutta jätimme sen seuraavaan kertaan.

Tykkään vanhasta kaupunginosasta myös sen ihanien vanhojen kauniiden katukylttien ja korttelinimien vuoksi. Katujen nimet kuulostavat kivoilta ja kertovat samalla satojen vuosien takaisesta elämästä ja siitä, miten kaupunkilaiset tulivat toimeen. Kadut ja korttelit ovat olleet samalla paikalla jo 1500-luvulta asti. Korttelien niminä on ainakin Salakka, Valaskala, Silli ja Willisika.

Helene Schjerfbeckin kadulla sijaitsee Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva elokuvateatteri, 1912 perustettu Bio Forum. Tuleva ohjelmisto näyttää samalta, kuin muissakin ajan hermolla olevissa leffateattereissa.

Vaikka teatteria on ajan saatossa toki remontoitu, salin sisustuksessa on kuulemma säilynyt vanhan ajan henki. Sisällä emme nyt poikenneet.

Joskus Tammisaaressa voisi myös olla kiva käydä tekemässä pikkuostoksia, niin kivoilta monet puodit näyttivät. Niissä saisi varmasti henkilökohtaista palvelua, jos siitä tykkää.

Mietimme, että haluaisimmeko oikeasti asua tuollaisessa pikkukaupungissa... Jaa-a, miksei?Ja samalla silmiimme osuikin yksi myytävänä ollut tontti. Aikas hieno oli -ja kirkontornikin näkyi. Vahinko vain että talon paikalta täytyisi kaataa pari ihanaa vanhaa omenapuuta ja muutenkin varmasti idylli kärsisi, ainakin modernin uudisrakennuksen ilmestyessä pienelle pihalle.. hmm.. Toivottavasti tuolla on rakennusmääräykset, jotka vähän jarruttelevat villeimpiä suunnitelmia.

Ennen kuin lähdimme aurinkoisesta Tammisaaresta, kävimme vielä nopeasti katsomassa ulkopuolelta Alvar Aallon ystävilleen, Göran Schildtille ja tämän puolisolle Christinille, piirtämän Villa Skeppetin, josta olen joskus katsonut jonkin dokumentin, mutta en ollut rakennusta nähnyt koskaan luonnossa. Tykkään monista Aallon rakennuksista, joten olihan tuo nyt katsastettava, kun nurkalla oltiin. Talon omistaa nykyisin Schildtien säätiö ja sinne voisi halutessaan tilata opastetun kierroksen. Meille riitti ulkovilkaisu tällä kertaa. Rakennus on aika kivalla paikalla suuren ulkoilualeen nurkalla ja lähes merenrannassa, joten ei olisi hassumpi asuinpaikka ainakaan sijaintinsa puolesta.

Dagmarin lähde

Jotta kierros ei loppuisi vielä tähän, suuntasimme auton nokan kohti Dagmarin lähdettä. Paikka on vain 7 kilometriä Tammisaaresta ja ihan Hanko-tien varressa. Olemme aina sen ohi ajaessamme ajatelleet, että ehkä seuraavalla kerralla. No, nyt oli se kerta. 

Parkkipaikalta kuljetaan noin 300 metrin matka loivasti alaspäin viettävää leveätä kävelytietä pitkin kohti rantaa. Viimeisellä pätkällä on puiset portaat. Portaiden päässä näkyy oikealla kivirakennelmia ja pieni silta. Kivirakennelmien välistä pulppuaa kristallinkirkasta ja kylmää lähdevettä. Siitä saa alkunsa pieni puro, ja alhaalla rannassa tuo purossa polveileva vesi on vielä ohjattu kiviseen altaaseen, josta se sitten lopulta valuu merenlahteen. Vesi on ilmeisesti mikrobiologisesti hyvälaatuista, mutta emme huomanneet sitä maistella. Monet uskovat kiven kovaan lähdeveden hyvää tekevään vaikutukseen ja varmasti tuo Salpausselästä pulppuava vesi sisältääkin monia mineraaleja. Olisi siinä pitänyt edes kasvot huuhdella. Pöh.

Ihana luonnonhiekkaranta houkuttelee varmasti veteen pulahtajia ja meidänkin vierailumme aikana muutama sunnuntai-uimari oli juuri lähdössä rannasta hiukset vielä vettä valuen. Me saimmekin sitten pitää paikkaa itsellämme hyvän tovin, muita kävijöitä ei enää näkynyt.

Opastaulut kertovat, että lähde on saanut nimensä Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan puolison keisarinna Maria Fodorovnan mukaan. Hän oli aikoinaan Tanskan prinsessa Dagmar ja Suomessa hänet tunnettiinkin tällä nimellä. Aleksanteri ja Maria olivat jo ennen hallitsijapariksi ryhtymistään olleet kovin mieltyneitä Suomen rannikkoon ja tehneet tänne useita purjehdusretkiä, jotka jatkuivat myös valtaistuimelle nousun jälkeen. Ensimmäisen kerran 1884 heidän huvipurtensa ankkuroi Lähdelahteen, joka oli jo tuolloin suosittu ulkoilukohde. Pari nousi myös maihin ja he saivat nauttia lähteen vettä hopeisista maljoista. Keisarinnan kerrotaan ihastuneen paikkaan välittömästi. 

Vuonna 1887 hallitsijaparin huvipursi kaarsi jälleen samaan lahteen ja sen jälkeen seuraavana vuonna paikalle olikin jo pystytetty muistokivi ja maihinnousua helpottamaan myös tukeva laituri. Sen jälkeiset vierailujen ajankohdat kaiverrettiin jatkossa samaan muistokiveen ja niitä kertyi useita vuosina 1887- 1894. Keisarinna Dagmar oli Suomessa hyvin suosittu ja tieto siitä, että hän piti Lähdelahtea rannikon kauneimpana paikkana, teki paikasta hyvin suositun retkikohteen niin veneilijöiden kuin maitse tulleidenkin vierailijoiden keskuudessa. 

Mahtavaa, jos jaksoit tehdä retkeä kanssani tänne asti, tai ainakin jotenkin raahauduit näihin loppusanoihin ;). Kesäiset reissut ovat olleet virkistävän mukavia meille ja tuntuu tärkeältä tallentaa niistä ainakin jotain muistin tueksi. 

Kesä vain jatkuu! Aika hienoa, vai mitä?

Aurinkoisin terkuin, 

Leena