Waterloota ja muuta

Mitä kesästäni jäi käteen? No aika paljon valokuvia toki, mutta samalla monia onnellisuutta, lämpöä ja voimaa täynnä olevia hetkiä, joita ei talletettu kameran muistikortille tai sanalliseen muotoon, vaan ennemminkin verkkokalvoille, kehon ja mielen muistiin. Jäi varmasti myös joitakin oivalluksia ja inspiraation pilkahduksia, joita voin ehkä vielä jalostaa mielessäni tulevan syksynkin kuluessa.

Paljon jää vain oman mielen sopukoihin, mutta kuvasatoa selattuani laitan tännekin muistiin (jotakuinkin aikajärjestyksessä) muutamia tämän kesän 2023 muistoja. Aloitan siitä, mihin jäin kun viimeksi kerroin Hollannin ja Belgian reissusta ja merikerjäläisistä. 

Minulle oli tärkeätä päästä tällä samalla matkalla käymään myös Markenissa. Markenista olen paljon postaillut Hollannin vuosina ja se muodostuikin tuolloin minulle tärkeäksi paikaksi. Sieltä nimittäin löytyy niitä itselleni juuri Hollantiin oleellisena mieltämiäni asioita kuten vesi, vihreät niityt, lehmät, lampaat, purjelaivat, raikas ilma, tuuli ja linnut. Missään muualla matkoillani en ole löytänyt samanlaista tunnelmaa. Monnicendamista oli vain lyhyt bussimatka suoraan Markeniin. 

SE tärkeä majakka!

Parina päivänä liikuimme myös Amsterdamin ydinkeskustassa, mutta siellä kadut ja kulkuvälineet olivat täynnä turisteja ja kaikkialla katutöitä, pölyä ja meteliä. Toki olimme osanneet siihen vanhasta muistista varautua, mutta silti kaikki se tohina tuntui aika rasittavalta. Museoihin emme edes yrittäneet, mutta erityisen sykähdyttävää sen sijaan oli käydä entisillä kotikulmilla. Kaikki oli niin tuttua; kuin olisimme lähteneet pois vain pari kuukautta sitten. Oli kuitenkin samalla lähes helpottavaa huomata, että vaikka kaikki näytti tosi kivalta ja kotoisalta, en olisi enää halunnut jäädä Amsterdamiin asumaan. Aikansa kutakin ja hyvät muistot riittävät. Ja tietysti tieto siitä, että halutessamme tuonne voi palata silloin tällöin fiilistelemään.

Tuolla ylhäällä oli meidän koti <3

Näitä maisemia ja kulmia katselin joka päivä kotoa tai kotiin kulkiessani.

Meidät oli kutsuttu viettämään viikonloppua vanhojen ystävien luokse myös Belgian puolelle. Amsterdamista matkustimme junalla Belgiaan, tarkemmin sanottuna Leuveniin, joka sijaitsee n. 25 kilometriä Brysselistä itään. Kaupunki on tunnettu mm. suuresta, vanhasta, mutta innovatiivisesta yliopistostaan ja valtava määrä opiskelijoita saa kaupungin (etenkin lukukausien aikana) tuntumaan hyvin eläväiseltä ja nuorekkaalta, olkoonkin että rakennukset huokuvat historiaa monin tavoin. Meidän lisäksemme viikonloppuvieraiksi saapuivat myös sveitsiläinen, irlantilainen ja tanskalainen ystäväpariskunta. Mukavasti kansainvälinen porukka siis. Vähän jännitti etukäteen, miten ruosteessa oma englanninkieleni olisikaan, mutta onneksi joukko oli innokasta juttelemaan niitä näitä, eikä vastuu keskustelunaiheista todellakaan ollut omalla vastuullani.

Perjantaina nautimme illallista ystävien ihanassa pihassa pitkän pöydän ääressä, lämpimässä ja hiljalleen hämärtyvässä illassa. Tarjolle nostettiin kuusi huumaavasti tuoksuvaa, kuumaa taginepataa, joissa oli mausteista kasvis-, lammas- sekä broileripataa ja runsaasti keltaista kuumana höyryävää couscousia ja lämmintä pita-leivän tapaista ohutta leipää. Nam! 

Illan emäntä (kiireinen erikoislääkäri) oli juuri ennen meidän vieraiden tuloa saapunut töistä, käynyt ruokkimassa tilan neljä hevosta ja viisaana ja rationaalisena ihmisenä tilannut valmiin ruokatarjoilun paikalliselta marokkolaiselta yrittäjältä. Halusin mainita tämän  erityisesti siksi, että itselläni olisi tästä opittavaa. Todellakin. Minä kun aina vieraiden tullen stressaan tarjoiluista. Haluaisin nimittäin, että ainakin melkein kaikki tarjottava olisi valmistettu itse. Ja oikeasti! Kenelle se lopulta on tärkeätä?! Taas tuli todistetuksi, että toisellakin tavalla homma sujuu mainiosti -jos ei jopa paremmin!! Yritän jatkossa muistaa tämän. Vieraitakin tulisi tuolla tavalla toimien varmasti kutsuttua useammin ja itse voisi keskittyä oleelliseen, eli nauttimaan ystävien seurasta.

Lauantaina teimme koko tuolla kymmenpäisellä joukollamme isännän huolella suunnitteleman retken Napoleonin taistelukentille ja museoon. Waterloo-ohjelma oli erittäin perusteellinen (!) ja opastettu yli 3-tuntinen kierros sai ainakin minut ihan näännyksiin. 

Miesväki sen sijaan oli haltioitunut asiantuntevan, ranskalaisittain englantia ääntävän oppaamme tietomäärästä ja esitti miehelle kysymyksiä enemmän kuin riittävästi. Minä jo lopussa potkaisin K:ta nilkkaan, kun huomasin hänen vetävän henkeä tulevaa tarkentavaa lisäkysymystä varten. Kysymys jäi sillä erää K:lta tekemättä, mutta joku toinen tiedonjanoinen ehti sitten esittää omansa. 

Korkealle mäen huipulle oli pystytetty leijonapatsas vartioimaan, ettei Napoleon enää koskaan pääsisi yllättämään.

Ja sinnehän koko joukko määrättiin kiipeämään peräkanaa.

Näkymät taistelukentille oli kieltämättä hienot.

Kuvioita joukkojen ryhmittymisistä. Tässä vaiheessa huomioni oli jo hieman herpaantunut

Lauantai-illan illallinen nautittiin hienossa, pienen järven rannalla sijaitsevassa ravintolassa. Ruoka oli oikein hyvää ja taidolla valmistettua, mutta minulla (melkein) juuttui pork belly kurkkuun. Onneksi maistelumenuun kuului myös muuta, tällaiselle kasvisvoittoisen ruokavalion ystävälle paremmin sopivaa.

Saimme ihailla upeata sateenkaarta syödessämme illallista ravintolassa. Kuvassa ei ehkä näy, mutta sieni-veistoksen päällä istui haikara aivan liikahtamatta sadekuuron ajan. Sateen päätyttyä haikara ravisteli sulka-asunsa ja lensi pois.

Leuvenin yliopiston kampuksen rakennuksia. Myös belgialaiset pyöräilevät mielellään :)

Sunnuntaina teimme emännän johdattaman kaupunkikierroksen Leuvenin keskustassa (josta edellä pari kuvaa) ja iltapäivällä hyppäsimme sitten taas junaan, joka vei meidät Antwerpenin kautta kohti Amsterdamia. 

Hotellin portaikko oli lähes identtinen entisen kotimme portaikkoon verrattuna!

Olimme siis Amsterdamin Willemsparkissa vielä yhden yön hotellissa (entisellä kotikadullamme muuten) ja kävimme tietysti pienellä lenkillä läheisessä Vondelparkin puistossa. Tutut vihreät papukaijat tervehtivät meitä naukaisuillaan ja haikarakin oli saanut jo poikasensa ruokittavakseen vanhassa tolpannokkaan rakennetussa pesässään. Kaikki oli niin kuin pitikin ja me saatoimme lähteä hyvin mielin lentokentälle ja kohti kotia.

Vondelparkin tuttu puuvanhus

Kotona odotti ihana arki ja vanhat kuviot: ehdimme taas hoitaa lasten ja vanhusten "huoltotöitä" entiseen tapaan, tehdä pihahommia, piipahtaa pari-kolme kertaa mökillä, kerran Porvoossa ja kerran Pirkanmaalla, tehdä kävelyretkiä kesäisessä Espoossa ja Helsingissä ja käydä sekä Tarvaspäässä että Ateneumissa. Niistä jokunen kuva ilmestynee ehkä tännekin. 

Nyt on luvassa lisää erittäin sateisia ja harmaita päiviä ja elokuu kuin yllättäen alkaa olla ohi. Onneksi kesän aikana on saatu reppuun energiaa ja sisäistä paistetta aika mukavasti ja arkikin tuntuu oikeasti tosi kivalta.

Eli siinähän se kesä sitten olikin. Hyvä kesä.

Mitä sinulle kuuluu? Oletko jo valmis syksyn kuvioihin?

Ajatuksin, Leena