keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Tulppaanimaani


Minun tulppaanimaani on tietenkin tämä kotoinen Hollanti! 

Jälleen kerran, tänäkin keväänä, olimme aivan pöllämystyneitä värien ilotulituksesta. On jotenkin ihan älyttömän vaikuttavaa katsella niin suuria väripintoja luonnossa. Tai oikeastaan missään. Suomessa rypsipellot tai Italiassa auringonkukkapellot ovat tehneet vähän samankaltaisen vaikutuksen, mutta yhtä suuria punaisia, oransseja, pinkkejä tai liiloja väripintoja en ole nähnyt missään muualla kuin juurikin noilla kukkapelloilla.



Kun puolisentoista viikkoa sitten palailimme Suomesta, lentokoneen ikkunasta bongasimme jo muutamia värillisiä peltoja, mutta vasta nyt lauantaina totesimme kukkasesongin todellakin alkaneen. Nyt sen saattoi omin silmin todeta muustakin kuin turistien määrästä. Silmänkantamattomiin väriloistoa!





Näistä kuvista ei saa ihan oikeata käsitystä, vaan kaikki tuo pitäisi nähdä livenä. Voin luvata, että aito kokemus on huima. Mutta koska kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta hypätä yhtäkkiä tuota ihmettä katsomaan, yritän välittää edes hippusen oikeasta tunnelmasta.






Tulppaanin viljelyhän alkoi noin tuhat vuotta sitten Turkissa. Tulppaanin latinankielinen nimi Tulipa juontaa juurensa turkkilaisen hovipäähineen eli turbaanin nimestä. Turkkilaiset jalostivat vuoritulppaaneja ja pitivät kukkaa suuressa arvossa.




Eurooppaan tulppaani kulkeutui 1500-luvun puolivälissä diplomaattien lähettäessä sipuleita kasvitieteellisiin puutarhoihin. Hollannissa tulppaanien himo sai jotkut jopa varastamaan sipuleita Hortus Botanicuksen muurien suojista. Vähitellen himoittuja sipuleita tuli myös myyntiin ja Tulppaanimania villitsi hollantilaiset 1620-1637. Hullutus päättyi lopulta katkeraan romahdukseen, mutta sitä ennen vaikkapa talo oli saattanut vaihtaa omistajaa kolmesta tulppaanin sipulista.



Olen tulppaaneista aiemminkin postaillut, mutta nyt ajattelin yleisön pyynnöstä ;-) kirjoitella muutaman sanasen myös niiden viljelystä. Joku kysyi esim. että kasvatetaanko nuo tulppaanit ensi alkuun siemenistä ja sitten vasta saadaan sipuleita, vai miten.. 



En lainkaan ole puutarha-asioiden asiantuntija, mutta olen oppinut, että Hollanti on maailman ylivoimaisesti suurin tulppaanin sipuleiden tuottaja 3,5 miljardilla sipulilla. Vaikka keväinen kukkaloisto Hollannin pelloilla onkin mahtava, viljelijöiden intressinä ei ole poimia kukkia pelloilta, vaan ennemminkin niittää ne tietyn kukinta-ajan jälkeen, jolloin voima palaa nopeammin sipuliin. Tulppaaneja lisätäänkin täällä pelkästään sipuleista. 





Turistikauden jälkeen pelloilla jatkuvat työt, joiden tavoitteena on kasvattaa yhä lisää sipuleita. Sipuli tuottaa kukan vain yhden kerran ja kukinnan jälkeen se alkaa kasvattaa tyveensä uusia pikkusipuleita. Kasvin vanhenevat kukat katkotaankin siis melko nopeasti pois, jotta kasvi ei kuluttaisi energiaa siementen muodostukseen. Pikkusipulit ovat aluksi vain herneen kokoisia ja ne nostetaan ison sipulin mukana syksyllä maasta. Pikkusipulit erotellaan ja istutetaan sitten uudestaan maahan. Noin kolmessa vuodessa ne kasvavat kananmunan kokoiseksi. Silloin ne nostetaan jälleen maasta jättimäisillä koneilla, pestään, lajitellaan ja pakataan vientiin. Seuraavana keväänä ne pystyvät kehittämään kukkavarren. 

Lähes kaikki Suomessa myytävät tulppaanit ovat Suomessa kasvatettuja, vaikka sipulit tuodaankin täältä Hollannista.





Kun liikuskelee noiden kukkapeltojen lähettyvillä, ilmassa leijailee ihana tuoksu. Vahvin tuoksu leijuu hyasinteista ja vaikka sisätiloissa ne tuoksuvatkin vähän liian voimakkaasti, ainakin minun nenääni, tuolla raikkaassa ulkoilmassa se on aivan ihastuttava. Kuten magnolia-postauksessanikin harmittelin; tuoksu pitäisi ehdottomasti saada mukaan tähän pakettiin. Tähän aikaan keväästä olisikin ihanaa asua jossain noista alueen viehättävistä pikku kylistä. Sekä näköalat että tuoksu olisivat paikan ehdoton valtti. Tosin en tiedä, miten paljon tuolla peltoja esimerkiksi lannoitetaan varhain keväällä...

Aurinkoiset tulppaaniterveiset täältä!



Tot ziens,
Leena

8 kommenttia:

  1. Ihan huikeita kuvia! Ja oli mielenkiintoista lukea tulppaaneista muutenkin. Minun tulppaanitietämyksenihän on ollut nolla, joten tämä ilahdutti kovasti. :-) Olin itse asiassa tainnut ajatella, että tulppaaneja kasvatetaan muuten vain, turistien silmäniloksi. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Ennen tänne muuttoa minunkin tulppaanitietämykseni oli samaa luokkaa. Ne oli nättejä maljakossa! Jaa, pari kertaa olin kyllä tökännyt pihapuutarhaani muutaman sipulin multaan, mutta tuollaisesta varsinaisesta viljelystä en tietenkään tiennyt. Oli ollut varmasti miljoona muutakin ajateltavaa asiaa. Täällä ei voi välttyä miettimästä että mistähän niitä oikein tulee. Tai tulvii!!

      Poista
  2. Vaikka täältä käsin näen, niin jotenkin noin massiiviset tulppaanipellot tuntuu ihan epätodellisilta. Mutta saattaa tosiaan olla, että jollekulle ne keltaisena lainehtivat rypsipellot tekee saman vaikutuksen. Niille vaan on tullut itse sokeaksi.

    Ja kiitos tulppaanitiedosta. Olisinkin kysynyt, että mitä noille kukille tapahtuu. Järkeilin, että kiire tulee, jos meinaa tollaset määrät ehtiä leikata myyntiin, kun ovat jo valmiiksi noin pitkällä kukkimisessaan. Mutta nyt kun kerroit, niin aika itsestäänselvältä tosiaan kuulostaa, että ne sipulit onkin se myyntiartikkeli...

    Näin vaan sitä vanhakin oppii uutta, kun kuuntelee itseään viisaampia :)

    VastaaPoista
  3. Viisaammista en tässä tapauksessa tiedä, mutta tuon verran on pitänyt opetella ulkoa, koska muualla asuvat ihmettelevät aina noita samoja juttuja. Joka maassa ja paikassa on ne omat erikoisuutensa ja tulppaanit, tuulimyllyt ja juustot ne taitavat olla Hollannin juttuja. Ja padot ja kanavat. Vähitellen nuo kaikki ovat muuttuneet sen verran tutuiksi itselle, että niitä tulee pidettyä itsestäänselvyyksinä. Ehkei sitä vielä viisaudeksi voi sanoa ;)

    VastaaPoista
  4. Tulppaanit on kyllä parhaita kukkia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on heti joulusta lähtien minunkin suosikkejani. Tietysti sitten keskikesällä on myös muita ihanuuksia. Sanotaan, että suomalaisten ehdoton suosikkikukka on juuri tulppaani. Taitaa pitää paikkansa!

      Poista
  5. On tulppaaneita tulvillaan... Nuo tulppaaniviljelmät ovat kuin mattoja, kauniita erivärisiä mattoja.
    Kiitos tulppaani-infosta! Joulun jälkeen on ihanaa, kun tulppaaneja tulee kauppoihin. Silloin niitä tulee useinkin ostettua. Talvinen suosikkikukkani.

    VastaaPoista
  6. Tuolta pelloilta palatessa on tulppaani hetkeksi kärsinyt omassa mielessä vähän inflaatiota, mutta hyvin nopeasti entinen innostus tuota kauniin raikasta kukkaa kohtaan palaa ja niitä haluaa taas omaankin maljakkoon.

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!