Vaikka otsikko on vähän mahtipontinen, siinä on totta toinen puoli. Kohtapuoliin tulee kuluneeksi puoli vuotta Suomeen muutostamme ja olen, etenkin tässä huhtikuun aikana, todennut useampaankin kertaan, että paluumuutto ei tapahtunut päivääkään liian aikaisin. On tullut vahvasti sellainen tunne, että meitä todellakin tarvitaan täällä.
Kuten ehkä blogihiljaisuudestakin saattaa päätellä, kaikenlaista muuta ohjelmaa on ollut yllin kyllin. Suuri osa tuosta ohjelmasta on liittynyt läheisten kanssa vietettyyn aikaan. Amsterdamissa elimme vähän kuin kuplassa ja hoitelimme monia juttuja hankalasti jotenkin etänä tai niillä lyhyillä Suomi-vierailuilla, joihin oli vaikeata sisällyttää mitään oikeasti järjellistä auttamista. No, nyt olemme onneksi voineet olla enemmän saatavilla juuri niissä hetkissä kun meitä on tarvittu.
Ja tässä tullaankin sitten tuohon otsikon aika suureelliselta kalskahtavaan elämän merkityksen mietintään. Filosofi Frans Martela on useassakin eri yhteydessä puhunut merkityksellisestä elämästä ja todennut, että elämän merkitys on tehdä itsestään merkityksellinen toisille ihmisille.
Olemme siis merkityksellisiä niille ihmisille, joiden elämään meillä on myönteinen vaikutus ja tämän myönteisen vaikutuksen ansiosta omakin elämämme täyttyy merkityksellisyydestä.
Lisäksi on otettava huomioon vielä eräs seikka, josta kiinnostavana esimerkkinä Martela on käyttänyt psykologi William Damonin kirjassaan mainitsemaa kirurgia, joka pelasti ihmishenkiä tekemällä vaikeita sydänleikkauksia. Hänen työnsä oli siis erityisen merkityksellistä potilaiden kannalta, mutta samalla kirurgi itse koki vihaavansa työtään ja oli aikoinaan opiskellut ammattinsa ilmeisesti vain muita miellyttääkseen. Kun hän lopulta päätyi miettimään mitä oikeasti elämältään halusi, se oli jotain aivan muuta kuin kirurgiaa.
Eli siis merkitykselliseen elämään ei riitä, että on yhteys toisiin ihmisiin, vaan pitää olla yhteys myös omaan itseen ja pitää tehdä juuri itselleen merkityksellisiä asioita.
Tässä Martelan ajatus hänen itsensä kiteyttämänä:
Pyri siis löytämään juuri sinulle ominainen tapa toteuttaa itseäsi. Ja sitten mieti miten tämän tekemisen kautta kykenet palvelemaan toisia ihmisiä. Jos onnistut tällaisen tekemisen itsellesi löytämään – tai jopa pääset tekemään sitä työksesi – uskon sen voivan toimia vahvana merkityksellisyyden lähteenä elämällesi.
Koko aikuiselämäni oman ammatinvalintani vuoksi olen saanut tehdä hyvää ja auttaa muita. En ole aivan varma, olenko tehnyt JUURI sitä, mitä ITSE ehdottomasti olisin halunnut, mutta ehkä olen kuitenkin ollut ainakin oikeilla jäljillä myös sen suhteen.
Tänä keväänä olen osallistunut täällä Suomessa myös muutamaan vapaaehtoistyö-tehtävään ja kieltämättä hyvän tekeminen tuntuu taas vaihteeksi aika mukavalta. Ehkä siltä osin olen kallistumassa myös sellaisen ajatuksen kannalle, että hyvän tekeminen on ehkä jopa inhimillinen perustarve.
Enkä nyt siis todellakaan väitä olevani mikään Äiti Teresa!! Myös itsekäs osaan olla ja etenkin Hollannissa sitä puolta toteutin ihan riittävästi, joten nyt mennään näin.
Mitä sinä ajattelet hyvän tekemisestä tai auttamisesta? Tai elämän merkityksellisyyden etsimisestä? Tai vain ihanasta keväästä!!? Helsingissä on parikymmentä astetta lämmintä ja aurinko porottaa. Aika ihanaa!
Ajatuksin,
Leena
P.S. Kuvat pääsiäisen pikavisiitiltä Tallinnaan
Kirjoitat aiheesta, joka minua mietityttää juuri tällä hetkellä, jatkuvasti. Etsin paraikaa elämälleni merkityksellistä suuntaa ja punnitsen eri vaihtoehtoja. Tämä postaus antoi rohkeutta ajatella myös itseä, kiitos paljon, Leena, sitä tarvitsin. Löysin vinkistäsi Martelan blogin, josta ehkä olet nuo hänen ajatuksensa lainannut, ja aionkin jossain välissä paneutua siihen ja kirjoittaa pohdintaa omaan postaukseeni myös.
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä sinun kanssasi, ihmisen pitää voida kokea itsensä tarpeelliseksi ja tekemisensä merkitykselliseksi. Ja tämä toteutuu merkityksellisessä ja hyödyllisessä yhteydessä toisiin ihmisiin. Tämän eteen pitää tosin tehdä töitä.
Mukavaa Eeva, jos löysit jotain ajatuksia herättävää postauksestani! Martelalla on kuin onkin ihan kiinnostavia pohdintoja varsinkin merkityksellisyyden tuntemisesta sekä yhteisöllisyyden ja laumaankuulumisen tarpeista. Ihan sellaisia järkeenkäypiä juttuja ;-)
PoistaMiten hyvä ja syvällinen kirjoitus Leena. 💗 On niin totta että löytää itselleen merkitystä kun tekee jotain hyvää, kun antaa niin saa moninkertaisesti takaiain,etenkin jos se on sellaista antamista mitä tekee omasta tahdostaan.Olen aika nuoresta lähtien toiminut erilaisisss vapaaehtoistöissä, sekä Suomessa että täällä, ja olen niissä tuntenut saaneeni enemmån mitä olen niiden kautta ntanut,ja yleensä kokenut niiden kautta merkityksellisyyttä💗Oikein ihanaa viikkoa sinulle Leena.
VastaaPoistaHups, bussissa kun kommentoi niin tulee virheitä bussin liikahtaessa😚
PoistaIhana Jael! Tiedän niin tuon bussi-kommentoinnin vaikeuden. Vaan eivät pienet kirjoitusvirheet haitanneet ymmärrettävyyttä yhtään.
PoistaEikö muuten olekin hauskaa, että vapaaehtoistyö antaa myös tekijälleen tosi paljon iloa. Ehkä avainasia noissa hommissa on juuri se, että auttaminen on vapaaehtoista eikä sitä koe silloin pakoksi tai edes velvollisuudeksi.
Antoisaa viikkoa Sinullekin!
Minä olen pohtinut elämän merkityksellisyyttä joskus paljonkin, mutta olen luopunut siitä oikeastaan kokonaan - ja monesta muustakin elämään liittyvästä pohdinnasta, kun tuntuu, että sellainen ei vie loppujen lopuksi mihinkään (puhun siis nyt vain itsestäni). Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että elämällä ei ole sen suurempaa merkitystä. Me vain satumme syntymään tänne, ja kerran myös kuolemme, eikä ihmisen elämällä ole sen suurempaa merkitystä kuin millään muullakaan elollisella. Toki monet asiat tuntuvat merkityksellisiltä, ja mitä enemmän merkityksellisiltä tuntuvia asioita ihmisellä elämässään on, sitä tyytyväisempi ja onnellisempi hän todennäköisesti on.
VastaaPoistaMutta olen ihan ehdottoman samaa mieltä siitä, että auttaminen on tärkeää ja oikeastaan ihmisen perusvelvollisuus. Toisaalta auttamisen ja läsnäolon kautta tuleva merkityksellisyys voi joskus olla taakkakin, jopa ahdistavaa, jos tulee liian merkitykselliseksi jonkun toisen elämässä (puhun kokemuksesta).
Toivottavasti en ilmaissut itseäni liian karkeasti tai tökerösti, mutta en nyt jaksa miettiä kauniimpia sanakäänteitä. (Väsynyt.)
Kauniin ajatuksin kumminkin. <3
Kiitos Satu kommentistasi. Ilmaiset itseäsi aina oikein mainiosti etkä mitenkään tökerösti. Väsyneenäkin :-D
PoistaMyös minä ajattelen, ettei elämälläni ole mitään suurta tarkoitusta, jota olisin syntynyt tänne suorittamaan, vaan kuten asian ilmaisit, tänne nyt vain olemme sattuneet syntymään. Mutta kun niin nyt on sattunut käymään, haluaisin ainakin omalta osaltani elää sillä tavalla, että tuntisin jonkinlaista yhteisöllisyyttä muiden tänne tupsahtaneiden kanssa ja tekisin oman osuuteni sen eteen, että muillakin olisi hyvä olla. Edellyttäen tietenkin, että minulla on mahdollisuus asiaan jotenkin vaikuttaa.
Toki auttamisen voi kokea myös velvollisuutena, mutta onnellisempaa ainakin minun mielestäni on, jos hyväntekemisellä on jokin vähän syvempikin ulottuvuus.
Kun asuimme ulkomailla, huomasin että välillä vähän kadotin yhteisöön kuulumisen tunnetta ja katselin asioita jotenkin ulkopuolisena. Samalla tuijotin enemmän vain omaan napaani ja olin huomaavinani, että se ei pidemmän päälle ollut oikein mielekästä. Luultavasti, jos olisimme viipyneet Hollannissa vielä vähän kauemmin, olisin sielläkin vähitellen tuntenut kuuluvani joukkoon ja löytänyt paremmin oman paikkani ja merkityksen olemiselleni.
Yritän kai tässä vain sanoa, että merkityksellisyyden elämääni olen itse löytänyt helpoimmin juuri suhteessa lähimpiin. Kun tunnen, että voin olla iloksi tai hyödyksi muille, tuntuu, että elämälläni on jokin muukin tarkoitus kuin vain etsiä viihdykettä omiin päiviini. Ja se tuntuu hyvältä!
En oikein halua tästä sen enempää avautua, mutta työmielessä olen kokenut jo muutaman vuoden itseni täysin merkityksettömäksi ja sitä kautta paitsi turhautunut ja ahdistunut, myös alkanut menettää uskoani omaan osaamiseeni. Ja riittävän pitkälle sinne merkityksettömyyden suohon kun vajoaa, Martelan kaltaiset viisaudet (joita oikeasti pidän viisauksina) alkaa vaan ahdistaa entisestään, koska tietää tehtävän mahdottomaksi silloin, kun ei kertakaikkiaan ole henkisiä voimavaroja vaan ottaa ja lähteä ja alkaa jotenkin rakentaa (työ)elämäänsä uudelleen niin, että se yhtäkkiä olisi merkityksellistä sekä itselle että muille.
VastaaPoistaMutta onneksi vapaa-aikani voin käyttää niihin asioihin, joista itselle tulee hyvä mieli ja pysyy pää kasassa. Ja silloin kun itsellä on molempia edellämainuttuja voi olla iloksi ja avuksi myös muille. Erityisesti ihanille pojilleni, jotka edelleen luottavat siihen, että äiti kyllä osaa ja auttaa <3.
Ihanaa todellakin, että aurinko paistaa ja lämmittää ja kaikki kaunis vihreys on vielä edessäpäin. Iloista kevätmieltä Leena!
Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat tuolla työhösi liittyvällä jutulla. Tai siis ainakin sillä, että ansiotyöstä ei aina ole mahdollista saada palkan lisäksi muuta merkitystä elämään eikä pois lähteminenkään aina ole mahdollista, vaikka kuinka turhauttaisi.
PoistaToimin aikoinaan omasta mielestäni tosi merkityksellisessä työtehtävässä, mutta työolosuhteet olivat säästöjen vuoksi muodostuneet ihan katastrofaalisiksi. Oli enää todella vaikeata löytää mieltä tai merkitystä koko hommasta. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos mahdollisuutta irtiottoon ei olisi tullut Hollantiin muuton muodossa. Olisin varmasti lopullisesti ahdistunut, turhautunut ja lopulta sairastunut noissa olosuhteissa. Minä en oikein jaksanut enää vapaa-ajallanikaan iloita kivoista asioista.
Onneksi sinä sen sijaan osaat ja löydät sieltä sitä merkityksellisyyttä!!
Sitä paitsi on aivan totta, että äidit osaavat asioita aika hyvin ja auttavat mielellään!! Ja minä olen myös miniänä saanut viime aikoina päteä oikein perusteellisesti ;-))
Ihanaisia kevätpäiviä Sinulle Annukka!
Kuvailit kuule tuossa toisessa kappaleessa ihan täysin mun tuntemukset (ja ennusteen sille, kuinka mullekin voi käydä ja on osin jo käynytkin).
PoistaSe on todella kurja tunne, kun ei enää jaksa innostua mistään, mistä tietää tykkäävänsä. Sekin on läpikäyty ja taistelen asian kanssa edelleenkin osittain, mutta just nyt on hyvin.
Hyvä me äidit (ja miniät) :)
Upeeta, että nyt on hyvin. Se jatkukoon!!
PoistaJep, hyvä me ;-)
Mietin noita kuvia, kun ne ei olleet Helsingistä eikä Amsterdamista, mutta sitten lopuksi selvisikin, kaunista on.
VastaaPoistaJoo, Tallinnan vanhakaupunki on jotenkin niin eurooppalainen. Tallinnahan on vanha hansakaupunki, joka kuului keskiajalla mahtavaan hansaliittoon. Ehkä siinä on yhä vähän jotain saksalaista, vai kuinka?
PoistaTämä oli ihana kirjoitus, ihan liikutuin tätä lukiessa niin sydämeen sanasi osuivat. Olen vahvasti samoilla linjoilla. Pitkälti juuri tältä pohjalta minun on ollut helppo olla pitkään lasten kanssa kotona: tunnen olevani omalla paikallani ja merkityksellisessä tehtävässä ihan kodin piirissä tässä meidän kiertolaiselämässämme. Ylipäänsä minun on hyvä olla silloin kun saan olla avuksi, ei siis mitenkään uhrautuen vaan aidosti ja hyvillä mielin läsnä toisten elämässä. Yksi vaikeimmista jutuista minulle maasta toiseen muuttamisessa on se, että alkuun uudessa maassa olen tavallisesti niin hukassa - kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti - etten voi oikein olla kenellekään avuksi vaan päinvastoin jouduin itse jatkuvasti tukeutumaan muihin. Avun vastaanottaminen tuntuu minusta kyllä nykyään ihan hyvältä sekin, mutta tasapainon on hyvä olla kohdillaan, ettei tunne olevansa liikaa sen enempää saajan kuin antajankaan asemassa.
VastaaPoistaKiitos Kata. Ajattelisin, että sinä toteutat elämäntyylilläsi juuri niitä asioita, joita minäkin arvostan. Olet siirtänyt uraputkivouhotuksen syrjään siinä vaiheessa kun se on läheistesi ja itsesikin kannalta järkevintä ja olet sitten keskittynyt tärkeimpään. Ammatillisesti voi varmasti päteä myöhemminkin, jos sitä oikeasti haluaa, mutta lasten tärkeimpiä kehitysvuosia ei voi laittaa narikkaan odottamaan itselle sopivampia aikoja.
PoistaMutta en tietenkään halua tuomita myöskään toisenlaisia valintoja, vaan ajattelen, että jokaisen on tehtävä niin kuin omassa elämässä kulloinkin oikealta tuntuu. Hienointa varmaankin olisi, jos voisi toteuttaa juuri niitä itselleen merkityksellisiä asioita, eikä tehdä ratkaisujaan vain muiden mieliksi. Olivat ne valinnat sitten suuntaan tai toiseen.
Kommenttisi viimeinen lause on todella hyvä! Jäin tuota ajatusta oikein pyörittelemään. Jos tuntee vain antavansa, voi väsyä ja katkeroitua tai muuttua marttyyriksi. Tai sitten voi käydä vielä pahemmin: voi ryhtyä kuvittelemaan olevansa parempi kuin muut ja muuttua omahyväiseksi. Aika kamalia vaihtoehtoja nuo molemmat. Toisaalta itsetuntoa varmaankin haittaa myös sellainen tunne, että ei pysty itse antamaan kenellekään mitään, vaan on aina vain saajapuolella. Hmmm. Kuten sanoit, tasapaino olisi hyväksi..