Härkää sarvista eli Valencia

No tapahtuihan Valencian reissussa kivojakin juttuja, vaikka minun on ollut ihan kamalan vaikeata saada kirjoitettua matkaraporttia sieltä. Luulen kuitenkin, että itselleni on parasta, jos saan ainakin jokusen sanan ja aurinkoisen kuvan noista päivistä laitettua tänne blogiin. Oikeastihan Valencia on tosi kiva, eikä pelkkä Taju kankaalla-kertomus todellakaan tee oikeutta paikalle.

Eli nyt niitä valoisampia kokemuksia sanoin ja kuvin:

Arkkitehtonisesti jännittäviä olivat etenkin Hemisferic sekä Palau de les Arts Reina Sofia, jotka sijaitsivat City of Arts and Scienses-aukiolla. Tuolla kävellessä ja kuvaillessa tuli hitusen sama fiilis kuin Sydneyssä oopperatalon juurella. Valtavia valkoisia auringossa loistavia pyöreitä muotoja ja pintoja. Mielikuvitus loihti esiin ainakin valaan ja moottoripyöräkypärän. Entä sinulle? 

Hemisferic-rakennelmassa oli ainakin elokuvateattereita

Tässä Palau de les Arts Reina Sofiassa sijaitsi ooppera

Aluetta ei tällainen sunnuntaikuvaaja mitenkään saa ikuistettua kunnolla, mutta ehkä vähän pääsette kärryille..

Saman alueen toisessa päässä voi pistäytyä paikallisessa akvaariossa. Olin kuullut sitä kehuttavan ja vaikka eläintarhat ovat minulle yleensä vähän liikaa, jostain kumman syystä akvaarioissa minulle ei yleensä tule samanlaista ikävää oloa kuin eläinhäkkien luona. En oikein tiedä, mikä logiikka siinä on. Ehkä kalat ovat minulle vähemmän herkkä asia kuin nisäkkäät? Tietysti delfiinit, valaat ja isot mursut ovat siinä rajalla. Niitä en halunnut nytkään käydä katsomassa. 

Aloitimme kierroksemme meduusoista ja ne näyttivätkin kyllä ihmeellisiltä. Ihan satumaisen kauniilta. 

Isoimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin läpinäkyvä putkitunneli, jota pitkin kävelemällä saattoi ihmetellä valtavia haita ja rauskuja, jotka uiskentelivat ympärillämme ja putken ylitse. Näky oli kerrassaan taianomainen. 

On huvittavaa, että minä, joka lapsena olen katsellut Jacques Qousteaun dokkareita silmät tapillaan ja sen jälkeen kammonnut kaikkea haikaloihin liittyvää, olin nyt niin innoissani. Hyvä jos olen järvessä uskaltanut uida, koska olen  pelännyt että sinne on voinut eksyä hai. Hahhah, siis Suomessa! 

Nyt olin aivan lumoutunut ja ihastuksissani. Olisin voinut viettää siellä loppupäivän! Rehellisyyden nimissä; uimaan ei tehnyt kyllä nytkään mieli. Onneksi K oli mukana ja kiskoi minut ulos aurinkoon ja jatkamaan matkaa eteenpäin. 

Oliivipuiden siistit rivit

Seuraavana päivänä teimme retken maaseudulle viininviljelysalueelle. Pääsimme tutustumaan parille eri viinitilalle. Toinen tiloista oli pieni perheyritys, joka viljeli rypäleitä biologisesti ja valmisti ja pullotti tuotteensa omalla tilalla.

Toinen viinitila oli iso ja tuotanto vaikutti lähes tehdasmaiselta. Oli kuitenkin kiinnostavaa kuunnella tarinoita viininvalmistuksen eri vaiheista, tynnyreiden ominaisuuksista, fermentoinnista ynnä muusta. Tällä tilalla valmistettiin myös oliiviöljyä omien puiden antimista.

Valencialaiset vaikuttivat lähes poikkeuksellisen ystävällisiltä ja mukavilta. Ehkä varsinainen turistikausi ei ollut vielä kuumimmillaan ja heillä riitti kärsivällisyyttä ja aitoa avuliaisuutta meidän vieraiden kanssa. Kaduilla bongasin paljon sympaattisen ja kiinnostavan näköisiä ihmisiä. En kuitenkaan uskaltanut kuvailla heitä kuin varovasti takaa päin. Muutamasta kansallispuvuissa esiintyvistä tanssijoista uskalsin ottaa pari kuvaa hieman lähempääkin.

Nämä kansallispuvuissa tanssivat valencialaiset näyttivät suhtautuvan tanssiharrastukseensa ylpeydellä ja intohimolla. Tanssi oli yksinkertaisista askelkuvioistaan huolimatta ihanaa katseltavaa juuri tuon täydellisen omistautumisen vuoksi.


Edellisessä postauksessa mainitsinkin harvinaisen upean kauppahallin. Siellä siis piipahdin hieman ennen sitä kurjempaa episodia, mutta ei nyt anneta sen häiritä, vaan ihaillaan kauniita kattorakenteita ihan muina miehinä...

Lopuksi muutamia kivoja yksityiskohtia kävelyreittiemme varrelta:

  

Kas noin, pystyin palailemaan tunnelmiin ihan kevyesti. Olipa hyvä, että tartuin härkää sarvista ja sain Valencian hyvillä mielin purkkiin.

Kiitän vielä teitä kaikkia ihania blogiystäviäni tsemppitoivotuksista ja ajatuksista. Ne tuntuivat tärkeämmiltä kuin uskottekaan.. 

Pelästykseni on taas tällä erää ohi ja elelen ihan (tai ainakin melkein) normaalisti. Takaraivossa on vielä toki pienen pieni ajatus tapahtuneesta ja ainakin ikkunanpesut ja muut korkeilla reunamilla tapahtuvat keikkumiset saavat odotella hetkisen.

Ihania kesäpäiviä Teille!

Tot ziens,
Leena