Ping sanoo viiksitimali

Mahtavaa maaliskuuta ystävät! Marraskuussa ei melkein jaksanut uskoa, että tämä hetki vielä joskus oikeasti koittaisi, mutta nyt sitä mennään. Ja koko ajan paranee vaan. No sää on välillä mitä on, mutta sitten taas paistaa aurinko niin valloittavasti, että ei tiedä minne häikäistyneenä katsoisi.

Jaa niin juu. Asiaan. Mietit jo varmaan, että mikä ihmeen viiksitimali. Siis otsikossa. Siis ainakin jos et ole ornitologi. Minäkin vasta äskettäin sain tietää, että viiksitimali on pikkuruinen lintu, joka elää Etelä-Suomen laajoissa järviruokokasvustoissa. Kovin yleinen se ei taida olla, enkä minäkään muista nähneeni sellaista muualla kuin kuvassa. Kuukkeloin lintusen ja aika hauskansuloiselta se mustine viiksineen näyttää. 

Syy, miksi otin tämän pikkusiivekkään postaukseeni, liittyy taas lähes päivittäin näkemääni ping-tekstiin. ???  Nimittäin aina kun lähden reippaillen kiertämään läheistä Töölönlahtea, ohitan Linnunlaulu-alueen lahden itäpuolella. Linnunlaulussa olen jo joskus silloin vajaat kymmenen vuotta sitten ihmetellyt noita kummallisia kirjainrivejä puiden oksilla: ping, iih, dijy, krrr, kjyk. Kaikelle kuitenkin sokeutuu ja vähitellen lakkasin huomaamasta noita väkerryksiä. Vasta nyt, palattuani takaisin noille Linnunlaulun reiteille, katselen taas ympäristöä uusin silmin ja huomaan kaikenlaista. Aloin selvittää myös noiden kirjainyhdistelmien taustaa tarkemmin.

Kyseessä on taiteilija Jussi Valtakarin julkinen teos Linnun laulu, ja se perustuu nimensä mukaisesti lintujen lauluääniin. Helsingin taidemuseon teos koostuu puuhun kiinnitetyistä, ruostumattomasta ja hiotusta teräslevystä leikatuista linnun ääntelyä kuvaavista sanoista. Ympäristöteos levittäytyy Linnunlauluntien varrelle Töölönlahden puistomaisemaan, vanhalle huvila-alueelle.

Teoksen viisi lintulajia ovat käpytikka, lapinsirkku, satakieli, rautiainen ja viiksitimali. Rautiaisen ääni on korkea iih. Käpytikka ääntelee tavallisimmin kovalla, terävällä kjyk-äänellä ja lapinsirkku viheltää dijy. Satakielen laulua kuvaa krrr-ääni ja napakka ping kuuluu eteläisessä Suomessa viihtyvälle viiksitimalille. Tästä taideteoksesta on ollut yksi versio esillä Purnun kesänäyttelyssä vuonna 2008. Teos julkistettiin Helsingissä 2009 ja kuuluu siis Helsingin taidemuseon kokoelmaan. 

Aika hauska tuo taideteoksen idea. Ja aika vähäeleinen, sanoisin. K ei noita kirjaimia ollut huomannut lainkaan, ennenkuin minä niitä joskus ääneen ihmettelin. Lenkkeillessään K nimittäin tuijottaa enimmäkseen edessä olevaa tietä, ajatukset sisäänpäin kääntyneinä ja minä taas katselen puidenlatvoja ja pilviä ja vastaantulevia ihmisiä ja koiria ja ympärillä olevia rakennuksia ja ja ja. No, jos olemme liikkeellä yhdessä, taidan myös höpötellä melkein koko ajan. Voi apua. Tiedän. Olen välillä aika rasittava.

Tuolla Linnunlaulussa ovat myös usein valokuvailemani vanhat kauniit puuhuvilat. Erityisen kaunis on mielestäni valkoinen huvila aivan Töölönlahden rannassa eli Villa Kivi. Se on rakennettu 1890 ja nykyisin Helsingin kirjailijayhdistyksen käytössä. Siellä on mm. 14 kirjailijahuonetta ammattikirjailijoille. Villassa järjestetään myös monenlaisia kirjallisia tilaisuuksia yleisölle. 

Keskellä edessä Villa Kivi ja oikealla vähän korkeammalla Heleniusten Sininen huvila, jonka pihaan ilmeisesti laajennetaan kesäkahvilaa.

Villa Kiven eteläpuolella sijaitseva 1890 rakennettu Sininen huvila on myös näyttävä. Talo kuuluu taitelijapariskunta Marja ja Jorma Heleniukselle. Sen pihassa toimii myös kesäkahvila. Mutta minua, kuten myös monia turisteja, kiinnostaa erityisesti Sinisen huvilan pihassa nököttävä pikkuruinen, erittäin koristeellinen rakennus, joka näyttää aivan jonkin puuhuvilan pienoismallilta. Olen saanut selville, että tuo ihastuttava rakennelma on Heleniusten tyttärelleen rakentama leikkimökki. Ja todella. Aika hulppea sellainen! Tytär oli toivonut leikkimökkiä, jossa mahtuisi sateisella säällä pelaamaan Afrikantähteä. Ja kukapa isä ei haluaisi toteuttaa pienen prinsessansa toiveita! Lopputulos on varmasti jokaisen pikkuneidin unelma. Ja miksei pienten poikienkin. Mökissä on sisällä portaat, pieni tornitila ja ullakko.

Tämä vaatimaton leikkimökki on rakennettu joskus 1990-luvulla, eli se ei oikeasti ole kovinkaan vanha. Ikkunoissa on mm. lasimaalauksia ja kauniita puuleikkauksia. Huom. vastarannalla näkyy Kansallisooppera.

Tytär on ilmeisesti jo kasvanut mökkiajoista ja mökille on mietitty uutta käyttöä. Ovatpa japanilaiset matkanjärjestäjät kuulemma  ehdottaneet jonkinlaisia leikkimökki-vierailumatkojakin sinne. En ole kuullut viimeisimpiä suunnitelmia, mutta näyttää siltä, että Sinisen huvilan pihassa on meneillään jokin isompi kunnostustyö. Ehkä myös leikkimökille on keksitty uusiokäyttöä. Aika näyttää.

Junesin rapistuvassa huvilassa on kirpputori silloin kun isäntä on kotosalla.

Linnunlaulun huviloihin kuuluu myös valtava, hienolla paikalla sijaitseva, mutta erittäin huonossa kunnossa oleva puurakennus. Nykyisin tuon mammutin omistaa Aulis Junes, jonka kanssa kaupunki on käynyt vuosikausia kestänyttä väsytystaistelua, uhkasakkojen uhalla, huvilan kunnostamisesta. Junes on ilmoittanut kyllä tekevänsä kunnostustöitä, mutta käyttää perinnemenetelmiä, jotka vaan ovat hitaita. Ainakin näin ulkopuolisesta näyttää siltä, että talo rapistuu kokonaan, ennenkuin se saadaan pelastettua. Sääli, koska rakennuksella on melkoinen historia takanaan ja olisi hienoa säilyttää se myös jälkipolville.

Linnunlaulun kalliot ovat jo osin paljastuneet lumen alta.

Huomaan tässä kirjoitellessani, että kaikenlaista sitä voikin mahtua pienelle lenkkipolun pätkälle. Ainakin minulla vauhti aina tuossa kohdin hidastuu, koska Linnunlaulu sijaitsee vähän korkeammalla kallion päällä. Ylämäissä on paremmin aikaa katsella ympärilleen, kun ei ole vauhtipipa niin tiukasti silmillä. 

Millaisissa maastoissa sinusta on mukava lenkkeillä? 
Katseletko ympärillesi, vai keskitytkö miettimään syntyjä syviä tai seuraavan päivän töitä?

Nyt taas rentoa viikkistä ja linnun laulua ympärillesi.

Terkuin,
Leena